C'est ma balle

Aurinkoinen maanantai, luvattu lämmintä, joulukuu puolessa välissä. Mikäpä mukavampaa kuin suunnata kohti Provencalia golfaamaan. Viime viikolla saimme pelata tyhjällä kentällä, joku kisa oli juuri päättynyt ja ehdimme matkaan heti sen jälkeen, kiireetön rauhallinen kierros 1,5 tuntia. Nyt olimme 11 aikaan perillä, ja 11.10 oli vapaa aika. Henkka kysyi, oliko myöhempää, juu, 11.20. Olimme 11.05 startissa, ja meitä edellä lähti seurue, jotka juuri olivat avanneet. 3 naista, yksi mies ja vielä vanhempi mies seuran vuoksi. Arvelimme kierroksesta tulevan hitaan puoleisen, mutta päivä on kaunis eikä kiirettä mihinkään. Päätimme kuitenkin, että jos ohitusta tarjotaan, otamme sen mieluusti vastaan. Meille on opetettu tiukka etiketti, eli edessä oleva ryhmä päästää ohi, jos katsoo sopivaksi. Takana tuleva ei missään nimessä saa kaahailla ohi mitään puhumatta ja kysymistäkin pidetään epäkohteliaana, emmekö muka osaa arvioida, onko ohitus paikallaan. Odotimme siis vuoroamme kaikessa rauhassa kiireettöminä ja välttäen liian aikaista aloitusta, muistaen hyvin golf-uramme alkuvaiheet ja enimmäkseen tuntuu, ettei hyvin kaukana niistä olla vieläkään. Mutta 5. väylällä meillä ei pokka enää pitänyt. Seuranpitäjä mies oli jäänyt penkille istumaan ja lähti alas mäkeä tietä pitkin vasta, kun olimme jo vuorossa avata. Minun avaukseni suuntautui tavanomaisen tutusti oikealle kohti puita, tarkka paikka ei näkynyt. Henkan avaus oli hienosti greenillä. Tavanomaisesta poiketen hyppäsin Henkan kyytiin, ajoimme tietä pitkin ja näen jo valkoisen pallon kiiltelevän tien vieressä. Samassa mies kumartuu, poimii pallon taskuunsa ja jatkaa matkaa! Minä karjun Henkalle, että se otti mun palloni! Vauhdilla perään ja Henkka huutelee mösjöötä ja minä ce mon balle! Olimme epäilleet seuruetta ei-ranskalaisiksi, mutta tulimme ymmärretyiksi, mies palautti palloni ja sanoi ranskaksi(?) jotain siihen suuntaan, että olipa pitkä lyönti. No ei oikeastaan, paitsi verrattuna hänen seurueensa lyönteihin, mutta onko se mikään syy varastaa pallo. Valitettavasti ranskan kielen taitomme ei riittänyt tähän eikä muuhunkaan kommentointiin. Seuraavalla väylällä seurue oli vasta avaamassa ja ajoimme ihan viereen ja yritimme näyttää siltä, että voisimme kyllä ohittaakin. Jono takanamme alkoi siinä vaiheessa kasvaa jo kahdeksi ryhmäksi. Päin vastoin, seurue laahusti matkaan ja sirkustunnelma jatkui,  matkalla pysähdyttiin valokuvauksia varten, bageja siirreltiin edestakaisin ja lyöntivuorossa ei ollut kukaan. No, oikeasti juttu nauratti meitä, palloja tahtoo hukkua milloin minnekin, mutta ensimmäistä kertaa olisi pitänyt lyödä varapallo varkauden varalta. Mitähän säännöt sanoo kyseisestä tilanteesta?  Muistamme yhden rouvan kertoneen, että lintu sieppasi hänen pallonsa, eikä palauttanut. Me saimme pallomme takaisin, kiitos ripeän liikkumisen golfautolla, mutta mistä seuraava lyönti pitäisi tehdä ja tulisiko rankkuja.
Loppukierros sujui samaan tahtiin, nautimme vuoden viimeisestä kierroksesta ja jäämme odottamaan ensi vuoden ensimmäistä kierrosta.

Jouluksi kotiin

Menemme tänä vuonna kotisuomeen jouluksi, ja jostain syystä jo hyvin varhain alkaa puhe matkasta ja sen odotus. Sitten matkustaminen alkaa tuntua hyvin vaivalloiselta ja ikävältä, kun taas soitto Suomeen herättää koti-ikävän. Odotamme läheisten tapaamista ja suunnittelemme pyhien ohjelmaa. Täällä olemme nauttineet Nizzan aurinkoisesta säästä, ja tuntuu haikealta jättää se taakse, alkaa jo odotus tammikuusta, jolloin pääsemme takaisin.

Joulua odotellessamme osallistuimme eilen joulukirkkoon, sen jälkeen kävimme ostamassa kotiin vietäväksi perinteiset juustot (n. 2 kiloa) ja vielä kävelykadulla  pizzalla. Pizzan paistaja ei onnistunut tällä kertaa. Muuten on aika kulunut pelatessa, golfia ja petankkia, huolto- ja ostospäivät siinä välissä. Joulua ennen täällä on paljon tarjouksia samppanjoista, ostimme pari laatikkoa, joista suurin osa päätyy keväällä kotiin ja edelleen mökille tervetuliaismaljoihin. Huoltopäivä taas tarkoittaa pyykkipäivää, päivän aikana vaatteet kuivuvat parvekkeella ja illalla päästään puhtaisiin lakanoihin. Asuntoon kuuluu runsas määrä liinavaatteita, mutta tuomme mukanamme omat lakanat ja pyyhkeet, tuntuu kotoisammalta. Kuluneet menee roskiin keväällä, perintölakanoita riittää vielä erittäin moneksi vuodeksi. Kirjat on luettu, ristisanat tehty, jääkaappi tyhjentymässä.
Olemme kierrelleet jo parit kerrat Nizzan joulukojut. Nice Matinissa valitellaan sen ja lähikaupunkien joulutorien epäjouluisuutta ja gastronomian puutetta. Kuulemma pienissä kylissä on enemmän artisaanimyymälöitä ja jouluisempaa. Ei ole käyty. Nyt ajatellaan maksapihvien ja keitettyjen porkkanoiden jälkeen lähteä katsomaan Cannesin joulukojuja, jotta nähtäisiin muitakin. Sitäkin haukuttiin lehdessä. Vuosia sitten siellä oli seiminäyttely, joka oli kiva.

Hyvää ruokahalua

Joulu lähestyy, ja kotiin jaetut mainokset pursuvat hanhenmaksapalleroita, äyriäisiä, lintupaisteja, suklaata ja samppanjaa. Mutta me kaipaamme piimää ja ruisleipää. Lohtahan täältä saa, ja Henkka löysi ihan hyvää savustettua silliäkin, ei ollut liian suolaista eikä  savustettua. Joku antoi vinkin, että Garibaldiaukion Monoprixissä on myynnissä ruisleipää. Eli sitä hakemaan, ja leipä löytyikin. Ulkonäkö muistuttaa kovasti keravalaisen leipomon ruisvuokaa, joka on ollut suosikkejamme vuosikausia. Maku muistuttaa sitä hiukan etäisemmin, mutta  meidän mielestämme leipä on ihan syötävää. Rukiin lisäksi leivässä on vehnää, joten nykyään suosittuihin täysruisleipiin verrattuna maku ei tietenkään ole sama.  Leipä pitää syödä tuoreena, pakkauksen päällä suositellaan syötävän viimeistään seuraavana päivänä. Leipä painaa 400 g, joten meillä sen syöminen vie useamman päivän, ei se kovin montaa päivää todellakaan säily. Niin ja hinta, 1,50. Vertailun vuoksi patonki meidän lähileipomossa maksaa 0,80, paikallisessa K-kaupassa eli Casinossa vähemmän.

Mainospostissa normaalin ruokamainonnan lisäksi mainostetaan valmismenuja, joita voi tilata etukäteen henkilömäärän mukaan ja mukana seuraa tarkat lämmitysohjeet. En malta olla laittamatta tähän muutamia esimerkkejä. Ranskalainen ei ilmeisesti voi viettää joulua ilman ankanmaksaa, kaikissa menuissa tarjotaan sitä alkuun, 40 g 2,90 €. Vaihtoehtoja kampasimpukat tai lohi. Pääruokana kalaa ja/tai lintua, esim. kuhapalanen 250 g kastikkeineen 6,50 €. Lintujen ja/tai muun liharuuan kastikkeessa on myös usein käytetty ankanmaksaa. Lisukkeet on luku sinänsä, yksinkertainenkin kuullostaa ranskaksi jotenkin hienolta, Ecrase de pomme de terre au comte, -siis perunamuusia, tai Duo de riz blanc et noir, siis riisiä. Lisuke n. 2 euroa/nenä. Äyriäisvadin hinta per henkilö on 10-30 euron välillä sisällön mukaan, langustin (tai hummerin) mukana olo nostaa hintaa. Vati on iso. Juustotarjotin, reilu kilo eri juustoja 10 henkilölle, 15 euroa, jälkiruuaksi jouluhalko kuudelle 10 euroa.  Nämä ovat siis suurten kauppaketjujen tarjontaa.

Jedin paluu

Pari päivää on ollut lämmintä ja aurinkoista, ja maanantaina suuntasimme Le Provencaliin golfaamaan. Sää oli loistava, mitä nyt oli vanhasta muistista liikaa päällä ja ne sitten nopeasti riisuttiin. Ei oltu varattu aikaa, päästiin saman tien matkaan ja kierros oli paitsi mukava myös nopea. Muutamalla väylällä parannettiin aiempia huonoja tuloksia.  Henkka ehdotti ajan varaamista seuraavaksi päiväksi, onhan luvattu hyvää säätä. Ei jääty syömään, vaan käytiin kaupassa, josta ostettiin valmispaketit carpacciota. Tänään sitten uudestaan kentälle, jossa jälleen oli muitakin suomalaisia, innokasta vilkuttelua puolin ja toisin. Kierros oli  jälleen onnistunut, ja Henkan birdie 5. väylällä lämmitti mieltä, vaikka birdiepulloa ei ollutkaan. Parilla väylällä birdie jäi 5 sentin päähän. Pelaaminen oli tällä kertaa hidasta, mutta jonotimme rauhassa mukavassa säässä ja pelasimme hätäilemättä mekin. Lounasaika alkoi olla lopuillaan, emmekä taaskaan jääneet syömään, carpacciota oli vielä toiset paketit kotona odottamassa. Kotimatkalla sitten toinen meistä, joka ei ole niin innostunut golfista, lausahti: enköhän minä vielä tule seurankin peleihin mukaan.

Joulun odotusta

Jouluvalot syttyivät Nizzassa adventtina perinteiseen tapaan. Perjantai oli siis pikkujoulupäivä, ja me suuntasimme petankin jälkeen läheiseen ravintolaan pikkujoululounaalle. Etukäteen oli tilattu lounas ja ravntolan väki oli kattanut pöydät ja laittanut jouluiset menukortitkin. Alkajaisiksi oli lämmitetty glögiä, ja sitten  "Duo de Tartares Noix de Saint-Jaques et Saumon sur lit de salade", pääruuaksi "Souris d'agneau ses Pommes de Terre maison et Haricots Verts" ja vielä jälkiruuaksi "Macarons avec son coer fondant au chocolat". Pari lasia viiniä ja kahvit. Oikein onnistunut ja maistuva ateria. Lounaan jälkeen kyseltiin jatkopaikkaa ja Garibaldille siitä väki suunnisti, tiedä sitten minne kaikkialle ja kuinka pitkäksi aikaa. Henkka kävi osan jatkoista, mutta tuli sitten kiltisti kotiin. Alla on valtava kuusenkoristepallo Place Garibaldilla.
.

Lauantai olikin sadepäivä, onneksi tuttavapariskunta oli kutsunut meidät lounassalaatille, joten iltapäivä kului mukavasti. Sade loppui jo illalla, hyvä niin, koska  sunnuntaina oli ohjelmassa Kauneimmat joululaulut.  Oli kuulema 10. kerta, kun kokoonnuttiin laulamaan. Meitä oli yli sata. Toinen meistä ei laula, mutta pitää silti kovasti tästä perinteestä. Keravan kirkossa aiempina vuosina olemme usein olleet mukana. Koska ilma oli hyvä, tuntui jopa  hiukan lämpimämmältäkin kuin aiempina päivinä, tosin glögillä saattoi olla jotain tekemistä tässä, lähdimme kävelemään kohti Place Massenaa laulun jälkeen. Katseltiin 60 joulukojua, joissa oli tavaraa laidasta laitaan. Ostettiin parit tuomiset ja juustot yms. sitten lähempänä Suomessa käyntiä. Luistinrata oli tietysti myös avattu.
 Lopulta päädyimme syömään pizzat kävelykadulle, oikein hyvät pizzat, ja kotona oltiin ennen yhdeksää.

Vaihteeksi golfia Opio-Valbonnessa

Seuran kisapäivä valkeni kirkkaana, mutta kylmänä. Toinen meistä jäi edellisen kerran vakuuttelun mukaisesti kotiin, ja innokas golfaaja keräsi varusteensa ja liftasi kentälle. Auton ajo on hiukan pelottavaa Nizzassa, autopaikka sellainen, ettei siihen ilman avustajaa kykene mitenkään kolhuitta ajamaan ja pimeässä voi vielä eksyä. Onhan näitä syitä. Klo 10 piti aloittaa, mutta greenit oli jäässä! Aurinko lämmitti, odotettiin tunti ja päästiin matkaan. Vaihtoehtona olisi ollut pelata takaysi, syödä lounas ja pelata loput, olisihan sekin kelvannut. Tämän järjestyksen mukaan olemme kaksistaan toisinaan pelanneet, mutta totta puhuen lounaan jälkeen pelaaminen on aika raskasta.
Greenit oli minun mielestä edelleen jäässä, tai ainakin minun putterini, ja peli tuntui raskaalta ja jotenkin tahmealta.  Talvitamineissa on kömpelöä pelata. Aloittaessamme 18. tiiltä sinne ilmestyi kierroksen kiertänyt madame, joka näytti olevan jäätymispisteessä. Minulla ei ollut kylmä vaan vaatetta oli tarpeeksi päällä, onneksi oli tyyntä. Kentällä on muutama tosi ikävä väylä, kuten 11 ja 12, kylmiä ja kosteita ja kaikin puolin omituisia. Väylä 12 kaartuu, ja myös tie tekee vastaavan kaarroksen asettaen kumpaan suuntaan tahansa kulkevat vastakkaisen väylän eteen, pitkä suora lyönti väylällä 13 kantaa tielle asti (ei meistä kummankaan lyönnit). Tällä kerralla palloja ei hävinnyt, vaan pelasin samalla pallolla koko kierroksen. Yllätys oli lopussa, kun laskimme pisteet, olin itse asiassa pelannut hyvän kierroksen, 28 bogipistettä. Kisan parhaalla oli huikeat 35 pistettä,  tulos on vaatimaton siihen nähden, mutta minulle hyvä, usein on tästä jääty kauaksi jälkeen.
Palkintoja oli runsaasti ja arpajaisvoitot lisäksi, joten aika moni poistui tyytyväisenä paikalta. Toivottavasti kaikilla oli muutenkin mukavaa, ainakin minulla oli, kiitos järjestäjien vaivannäön ja loistavan peliseuran.

Petankipelleilyä ja ostereita

Petankikisasta vielä. Kävi ilmi, että Antibes oli sääntöjen vastaisesti vaihtanut 10. joukkueensa sääntöjen mukaisesti arvotun naisparinsa miespariin, joka ei ollut edes arvottujen varamiesten joukossa. Kaikki temput on tehtävä, jotta pokaali, johon oli etukäteen jo kaiverrettu Antibesin nimi, saataisiin voitetuksi. Silti pelit menivät tasan vain pelien heittotulosten ero oli 6 heittoa parempi. Leikkimielisestä aikuisten kisasta tuli lapsellista pelleilyä. No leikkiähän se vaan oli kuitenkin.
Lauantaina oli sovittu lounaasta ystäväpariskunnan kanssa Virginiessä Nizzassa. Oli kuultu, että siellä olisi vielä paremmat osterit kuin Le Turinissa. Oli kait sovittu hieman umpimähkäisesti sillä he olivat tulleet paikalle jo klo 12 ja saaneet tietää, että M. Ahlbom oli tilannut pöydän klo yhdeksi. Lounaasta sovittiin petankikisan runsaiden tarjoilujen ja kostean myöhäislounaan jälkeisellä kävelyllä Antibesin asemalle, joten eipä ihme.
Tilattiin kaksi tusinaa Special nr 2, annos Buloita, kaksi buqueta Crevettejä, annos Bigorneauta, kaikkine lisukkeineen ja ystävä rouvalle Mullit. Syödessä meni kaksi pulloa Muscadet Sur lie. Sitten miettimään mitä jälkiruoaksi? Päädyttiin tusinaan ostereita, koska menimme sitten kahville pariskunnan luo. Päälle Kipalle ja miehille Marc de Province moukut ostereita laskemaan. Oli muuten hyvää Marcia, jopa Kipan mielestäkin, joi omansa vaikka luulin saavani sen. Mukava kävely kahville ja konjakille, naisille Limoncelloa. Mukavan päivän jälkeen kotiin bussilla. Alla osterilautanen ennen jälkiruokalautasen kahtatoista osteria.

Petankki-kisa

Torstai-aamu oli sateinen, mutta valmistelimme Antibesiin lähtöä ja sitten sähköpostiin tuli ilmoitus, että kisa pidetään, sateen odotetaan loppuvan puoleen päivään mennessä. Päätimme lähteä asemalle varmuuden vuoksi yhtä bussia aiemmin, ja niinhän siinä kävi, että ehdimme vielä sitäkin aikaisempaan bussiin. Liekö kaatosade saanut askeliin ripeyttä. Asemalla ostimme liput automaatista, ilmeisesti tällä kerralla osasimme ottaa oikeat liput ja sitten katselemaan junia. Asemalla seisoi yksi juna, josta ihmiset säntäsivät ulos ja B-raiteella seisovaan junaan, me perässä ja kysymään virkailijalta meneekö Antibesiin. Sisään, ja juna lähti saman tien. Eli nyt olimme noin tunnin etuajassa menossa petankki-paikalle.
Ei haittaa, Antibesissa satoi vain hiukan, päätimme kuitenkin ostaa uuden sateenvarjon varmuuden vuoksi, kun entinen oli aivan repaleinen. Kahvit Pimm'sissä, evästä kävelykadun herkkukaupasta ja kohti satamaa, missä järjestäjät olivat jo merkanneet radat ja aperitiivit oli otettu esiin. Järjestelyt oli taas kerran aivan mahtavat, ymmärrämme kyllä kuinka paljon työtä siihen sisältyy ja  nautimme lopputuloksesta.
Pilvet alkoivat hävitä ja aurinko tuli esiin, lopulta taivas oli aivan pilvetön. Kisa oli todella tasaväkinen,  ensimmäinen pelikierros päättyi jännittävään tasatulokseen 5-5. Seuraava kierrs ei tuonut ratkaisua, sekin päätty 5-5, joten piste-ero ratkaisi tilantanteen, kuusi pistettä Antibesin hyväksi. Sanottakoon vielä, että Kirsti parinsa kanssa voitti toisen kisan ja minä parini kanssa hävisin molemmat. Pokaali oli komea ja kaiverrettu jo valmiiksi Antibesin nimelle, olivat niin varmoja voitostaan.
Siirryimme myöhäiselle lounaalle, reippaan ulkoilun jälkeen ruoka maistui. Ravintola teki hyvin mukavan vaikutuksen sekin, ja illan hämärtyessä iloinen ryhmä nizzalaisia suuntasi kohti asemaa. Matka oli suorinta tietä Michelinin mukaan 900 metriä, mutta harhaanjohtaja kierrätti joukkoa sen verran, että matkaa tuli, jälleen Michelinin mukaan, 1200 meträ.
Eli ensi vuonna uudestaan!

Taiteilijakodissa

Nizzan kuukausilounas nautittiin Colomarsissa, kai se Nizzaan kuuluu, kun bussilla 62 sinne matkattiin. Bussimatkahan maksaa nykyään 1,50, mutta jos ostaa kymmenen matkan sarjalipun, se maksaa 10 euroa, eli hinta on edelleen 1 euro/matka. Lippua voi käyttää useampi henkilö samalla kertaa, leimataan siis niin monta kertaa, kun on matkustajia. Meillä on Magnan-aukiolla lehtikioski, josta lipun voi ostaa ja raitiotiepysäkeillä olevista automaateista sen voi kokemuksen mukaan kätevästi  ostaa myös luottokortilla.
Mutta asiaan. Bussi 62 kulkee harvakseen, mutta katsoimme netistä aikataulun ja noustessamme bussiin siellä oli jo tuttuja. Päätepysäkille, joka sijaitsee aivan Auberge du Reiderin parkkipaikan vieressä. jossa kokoonnuimme tarkoituksena  siirtyä hiukan kauempana olevaan taiteilijakotiin.   Isäntä itse tuli meitä vastaan  ja  muutamat seuran jäsenet kuljettivat autoillaan meidät taiteilijakotiin tutustumaan taiteeseen ja nauttimaan isäntäväen tarjoamista aperatiiveista. Emäntä otti vieraanvaraisesti vastaan tarjoten mm. itse leipomiaan piirakoita. Talo itsessään oli hurmaava, kaikki n. 60 osallistujaa mahtuivat talon eri tiloihin ernomaisesti, oli terassia valittavana auringon kierron mukaan ja useita kerroksia, joista kauniit näkymät Var-joelle. Sekä tietysti uima-allas, puutarha jne. Talo on kuulema myynnissä, käy hyvin myös useamman perheen tai sukupolven kodiksi.
Seuran jäsenet ajelivat taas taitavasti tuon melko lyhyen, mutta kiemuraisen matkan  kuljettaen meidät takaisin ravintolan parkkipaikalle, kiitos heille, ja siirryimme syömään. Ruoka oli hyvää, pääruuaksi ankkaa tai lohta etukäteen tehdyn valinnan mukaan. Paikka on hyvin viehättävä ja sopinee sunnuntain retkikohteeksi. Bussi 62 toi meidät yhtä luotettavasti takaisin Magnanille ja maisemat matkalla ovat hienot.

Avaruusasiaa

On ollut kovin epävakaista ja tuulista. Eilen käytiin CAP 3000:ssä ostoksilla ja susheilla. Satoi. Tänään oli sentään mielenkiintoinen päivä, seurojentalon luento Onko meitä muita tai jotain sinnepäin oli mahtava. Luennoitsijana tähtitieteen professori ja mustien aukkojen kuuluisa tutkija Esko Valtaoja on ehdottoman mainio. Vaikeastikin tajuttavat asiat tulevat hiekanjyviksi ja matkat lähiplaneetoille senttimetreiksi. Miljardeja vuosia eikä miljoonia valovuosina matkoina voi kuitenkaan ymmärrettävästi selittää. Alkuräjähdys taas oli joko Jumalan napinpainallus tai joka paikassa mailmankaikkeutta tapahtunut tapahtuma. Alkupaikkaa ei olekaan se on kunkin nenänpäässä.
Esityksen jälkeen oli pakko uskoa, että niiden miljardien maata muistuttavien ja elämälle mahdollisten planeettojen joukossa on varmasti elämää. Sitä ei ole vielä löydetty. Paradoksi onkin, miksi paljon meitä vanhempi, miljoonia vuosia vanhempi elämä, ei ole meitä löytänyt. Uskon sen johtuvan siitä, ettei meitä huomattavasti korkeampi sivistys viitsi tutustua näin alkeellisiin ja torveihin olentoihin vaan katsoo vierestä, miten me tuhoamme  oman
planeettamme. 

Golfia ja petanquen harjoittelua.

Barbossin kentällä pelattiin sitten seuran kisa hienossa säässä. Kipa pelasi kauden parhaansa 29bp ja tuli naisissa toiseksi. Palkintosampanja juotiin tänään ystävien kanssa kahvilla. Minun tulokseni vahvisti vain päätöstäni jättää kisat pääasiassa Kipan tehtäväksi ja pelailla vain 9 reikää silloin tällöin.
Ensi torstaina on kova petanque -kisa Antibesin suomalaisten kanssa. Heillä on niin kova voitontahto, että värväsivät ranskalaisvahvistuksen joukkueeseensa. Olemme Kipan kanssa harjoitelleet Antibesin kentällä jo kahdesti. Viimeksi tänään ystäväpariskunnan kanssa. Oli siellä muitakin nizzalaisia. Syötiin kentän lähellä muurien sisällä lounas ja meillä kahvit jo mainitun sampanjan ja omenatortun kera. Kottaraiset pitivät jo parina päivänä tutuksi tulleen tunnin upean tuhansien lintujen lentonäytöksen aivan sisäpihamme kohdalla. On uskomaton näky, kun tuhansia lintuja pyörii valtavassa parvessa ja tipahtelee taivaalta sisäpihalle kuin suuret mustat tuhkahiutaleet. Vastapäisten talojen katot ovat mustanaan ja taas yhtäkkiä kaikki ovat mustana valtavana pilvenä ilmassa aivan parvekkeemme edessä niin että taivas pimenee eikä yksikään törmää toisiin. Tätä näytöstä kesti noin tunnin. Käsittämätöntä.

Opio-Valbonne

Parin viikon päästä on seuran kisa Opio-Valbonnessa, joka mielestämme on mukava kenttä. Kenttä on ollut pari vuotta korjaustöiden alla, ja muuttunut edukseen. Ajattelimme poiketa paikalla ja katsoa tilannetta sekä varata ajan harjoituskierrosta varten joksikin sopivaksi päiväksi. Lounaspaikaksi valikoitui klubin ravintola, koska emme löytäneet parkkipaikkaa sieltä, missä olimme ajatelleet syödä.
Muistelimme ravintolan olevan hyvätasoinen, emmekä pettyneet tälläkään kertaa. Ankanmaksa sai alkuruokana jälleen kerran tilaisuutensa, ja Kipa nyökytteli tyytyväisenä. Päivän annos oli meriahventa, taiten ilmeisesti uunissa kypsennetty, hyvä kastike ja lisukkeet. Cafe Gourmand oli turhan iso ja makea meille. Meno ravintolassa oli hulvatonta, puoli tusinaa vaaleatukkaisia alle kouluikäisiä juoksi ympäriinsä, joku jätti itsensä säännöllisesti ulko-oven väliin ja sitten pelattiin sisällä golfia, onneksi muovimailoilla. Lopulta yksi isistä tuli rauhoittelemaan porukkaa, jonka jo olimme arvanneet ainakin osittain pohjoismaiseksi.
Loppupuolella lounastamme sisään asteli pariskunta, joka kysyi englanniksi jotain tarjoilijalta. Tiedämme, että on epähienoa kuunnella naapuripöydän keskusteluja saati kirjoittaa niistä blogissa, mutta kuulimme ja ymmärsimme pariskunnan tiedustelevan kasvisruokaa.  Tarjoilija kiiruhti keittiöön ja palasi hetken kuluttua tyytyväisenä, tottakai meillä on kasvisruokaa ja pienen keskustelun jälkeen, jota emme kuulleet, kuulimme, kuinka hän sanoi kaikkien kasvisruokien avainasanat " meat inside". Pariskunta poistui ymmärrettävästi paikalta, terveisiä vaan jos seuran kisoissa tavataan, emme tunnistaneet pariskuntaa, mutta erotimme kyllä suomenkielen.
Tuuli oli erittäin kova ja puuskainen, pelaajia näytti silti olevan. Matkalla oli tiellä valtavasti kuivia oksia ym. ja arvelimme tuulen olevan jopa vaarallisen kova. Parkkipaikalta caddiemasterille olivat polut täynnään oksia. Terassilla ei ymmärrettävästi viihtynyt kukaan, mutta muuten asiakkaita ravintolassa oli.

Seuraava päivä olikin sitten loistava golf-päivä, ja pelasimme kiireettömästi mukavan kierroksen ja söimme hyvän lounaan, tällä kerralla terassilla. Henkka pääsi alkuun vasta kahdella viimeisellä väylällä, joista tuli Par. Mutta tuulta kannattaa todella varoa, kuva on 17. väylän tiiauspaikalta, jossa edessäolevan männyn takana näkyvä valtava 10m oksa on revennyt rungosta. Ei olisi kiva tiiatessaan jäädä alle.


 



Taas golfia

Osallistuimme viime viikolla seuran kisaan Biotissa. Oli taas mukavaa seuraa, kaunis ilma ja hyvä lounas, kiitos järjestävälle taholle. Alku oli ranskalaisittain sekava, eli meitä oli hyvissä ajoin ryhmä suomalaisia, jotka halusivat maksaa ja lähteä pelaamaan. Vaan caddie masterin toimisto oli ja pysyi kiinni. Lopulta paikalle tuli herra, joka antoi tarvitsijoille kärrryt ja autot ja maksut sitten kierroksen jälkeen. Kenttä oli mukavassa kunnossa, mutta kentän keskellä oleva kaivaustyö häiritsi ainakin herkempiä. Pallot, jotka sinne päätyvät, myös jäävät sinne, millään ongella niitä ei saa ylös. Ja meidän tasoisille pelaajille kaivanto on, ah niin leveä, että vaikka lyönti normaalisti yli menisikin, psykologia pudottaa sen kaivantoon riittävän usein. Riittävän usein, että mieleen todella tulee, kuinka elämä maistuisikaan ilman mailoja ja palloa.

Kohottaaksemme itsetuntoamme lähdimme eilen pelaamaan Le Provencaleen. Tutun kentän, sopivan mittaisten väylien ja kuivan sään arvelimme kohottavan mielialaa. Saimme ajan vasta 12 jälkeen, norjalaiset olivat tulleet pelaamaan, mutta se ei haitannut, tuli vähän harjoiteltuakin.  Peliseuraksi saimme 2 herrasmiestä, ranskalainen ja skotti, joka asuu täällä. Pelasimme kaikki mukavan kierroksen, birdiet jäivät haaveeksi, mutta tasaisen varmaa peliä ja kerrankin ripeästi, ilman  odotteluja. Meidän edellä oli lähtenyt daami opettajan kanssa, ja ripeyttä edisti sekin, että tii oli aina punaisilla Kipalle valmiina. Pari palloa katosi, mutta myös pari löytyi, joten saldo pysyi samana.

Linnut

Olemme Välimeren suuntaan olevalta parvekkeeltamme ja ikkunasta jo vuosia seuranneet  lintuparvia, jotka aamulla lentävät suurina parvina idästä länteenpäin, lentokentän suuntaan, ja taas illalla takaisin. Uskoaksemme ne ovat kottaraisia, mutta emme ole varmoja. Kuulema nukkuvat idässä ja auringon noustessa lähtevät syömään länteen. Puissa palmujen oksilla niitä sitten istuu tuhansia. Autonsa saa helposti likaiseksi aamu- tai iltalennon aikaan Promenadilla.

Parvessa lentäminen suojelee vhollisilta, kyllä me sen ymmärrämme, mutta emme uskoneet niillä täällä olevan vihollisia. Kunnes istuimme tuttavapariskunnan kanssa uudella Promenade du Paillonin puistonpenkillä ja silmiemme edessä suuri lokki pisteli poskeensa pikkulinnun. Emme nähneet itse saalistusta, miten se tapahtui,ja saaliin laatukin jäi epäselväksi (näimme vain heiluvat siivet),  mutta sen jälkeen aloimme katsella lintuparvia uusin silmin.   Huomasimme niillä olevan seuraajina isoja lokkeja. Samaiset lokit muuten poikkeavat silloin tällöin uima-altaallamme. Emme ole  nähneet lokkien hyökkäyksiä, mutta on selvä, etteivät ne huvin vuoksi lentele lintuparvia seuraten. Näkemämme hyökkääjät eivät olleet lokkeja, vaan pienempiä lintuja, jotka syöksyivät saaliinsa kimppuun kuten haukat ja haukkoja niiden täytyy ollakin. Saalistus tuotti myös tulosta.

Promenade du Paillon

Petanquekin jäi väliin, mutta lauantain syysmessuun mentiin Canetin kautta, josta haettiin yksi suomalaisystävä, käytiin lounaalla Cannessa ja meillä kahvilla. Bussilla keskustaan ja Luterilaiseen kirkkoon pyhäinpäivän messuun. Siellä olikin kaksi kaverusta 11v, toinen puolisuomalainen ja hänen kaverinsa soittamassa meille kolme eri kappaletta selloillaan. Oli kiva. Messun jälkeen luultiin menevämme uudelle Promenade du Paillonille, joka oli avattu aamulla, mutta päätimme jättää toiseen kertaan, koska koko Nizza oli kait siellä. Sunnuntaina kävelimme vanhaan kaupunkiin saakka upeassa ja kuumassa säässä paita märkänä ja söimme lounaan Palace Justicen edessä olevassa ravintolassa kaksi kertaa. Ensimmäisen ja viimeisen, koska tarjoilu oli sekavaa ja hidasta, vaikka ruoka nyt ei ollutkaan huonoa, vain toinen tuli kipeäksi. Ei menun alkusalaattia pitäisi odottaa tuntia ja kahta punkkupichetä.
Menimme katsomaan uutta Nizzan komistusta Promenadea, joka alkaa Nizzan kansallisteatterista ja jatkuu rantaan saakka 1,2km pitkänä ja 70m leveänä vihreänä nauhana. Alla katettuna virtaavan joen Paillonin mukaan nimetty Promenade on 40-vuotinen haave, jonka toteuttaminen aloitettiin 23. helmikuuta 2012 istuttamalla ensimmäinen palmu. Työnimenä La Coulee Verte- projekti on mielestäni Nizzan päättäjien upea saavutus rakentaa 12 hehtaarin viheralue keskelle Nizzaa. Alta purettiin suuri autoparkkirakennus, ja bussiterminaali, jonka päällä oli aikaisempi nähtävyys, riippuva puutarha. Rakennelmat kuuluivat omaan aikaansa, eivät ehkä silmää hiveleviä rakennustaiteen mestariluomuksia. Ennen alueella oli 1000 puuta, nyt 6000 ja 50000 erilaista kasvia. Vesiaiheen on arkkitehti Michel Pena korvannut 3000m2 suuruisella 128 suihkulähteen alueella, jossa voi kävellä suihkujen välissä niiden toimiessa ja noustessa, laskiessa ja väliin vain purskahdellessa. Lisäksi on monipuolinen lasten leikkialue ja laajoja alueita, joissa suihkuaa hajustettua vesisumua, ja joissa myös voi kävellä sumun seassa, jos haluaa virkistystä. Kastelee jonkin verran nimimerkki asian kokeillut.
Kasveja löytyy Pohjois-Amerikasta, Etelä-Amerikasta, Oseaniasta ja Australiasta, Afrikasta ja Aasiasta.
Kaikkea tätä pääsimme kuvaamaan vasta tänään keskiviikkona koska kännykät jäivät kotiin sunnuntaina. Tottakait myös suomalaispariskunta tavattiin istumasta eräällä lukuisista kauniista puupenkeistä. Oli kuulemme tiistainen kahvilatapaaminen venynyt pitkälle iltayöhön. Pirteiltä kuitenkin näyttivät. 

 

 

Nuhaa

Eilen kävimme pitkästä aikaa kävelemässä, koska Kipalla oli ollut kova nuha. Nyt ei ollut huijareita vaan tuuli yritti viedä mukanaan. Istuimme penkillä ja tuuli kovasti, mutta se oli lämmintä Afrikan tuulta. Oli kuitenkin lähdettävä kotiin, ettei pää tulisi tuulesta kipeäksi ja Kipakin oli toipilas. Tiistain seuran golfkisa jäi väliin, eli Kipa oli todella nuhassa ja oli oppinut kahdesta edellisestä kerrasta, että tauti pitkittyy, jos pelaa puolikuntoisena. Tänään käytiin Cap 3000:ssä eli lentokentän läheisessä valtavassa ostarissa, josta Kipa sai vyön ja helmikorvikset rikkimenneiden tilalle. Syötiin myös Lafaiette Gourmandissa ensimmäiset osterit ja bulot Muscadetin kanssa. Bulot kaipasivat aiolia. Illaksi on isoja katkoja, dolmia ja muuta aperoa. Pakkasesta lisää jos nälkä jää. Pakkasessa on aina Picardin (pakastetaloketju) herkkuja. Huomenna olisi kävely, mutta kun tänään satoi ja tiistaina olisi taas seuran golfkisa on mentävä harjoittelemaan. Viimeinen lukemaron kirja on lopuillaan ja kirjojen vaihtopäivä vasta viikkojen päässä. On kait ostettava jotain englanninkielistä, kun meneilläänkin oleva on 515 sivuinen Kresley Colen "Dreams of a dark warrior". Tuon sen vaihtoon, jos joku haluaa tosi rajua aikuis-
ten satua.

Harjoittelijoita Promenadilla

Milloin ei ole muutakaan tekemistä, tapaamme käydä rantakadulla kävelemässä kuten muutkin turistit ja nizzalaiset. Istutaan penkillä, katsellaan merelle, tarkkaillaan lintuja ja kalastajia,  ehkä käydään kahvilla ja jatketaan taas matkaa. Viime torstaina kävelimme aina vanhaan kaupunkiin asti. Matkalla tapahtui jotain, joka palautti mieleemme seuran sivuillakin olevat varoitukset huijareista ja taskuvarkaista. Kävelimme huolettomina kaupunkiin päin, kun yhtäkkiä Henkan eteen ilmestyi kuin tyhjästä iso mies käsi ojossa tervehtien. Henkka oli nopea, kädet torjuvasti eteen ja sivuaskel vasemmalle ohi miehestä. Valitettavasti Kipa ei ollut ollenkaan ajan tasalla, vaan käveli kaikessa rauhassa siinä vasemmalla puolella pohtien sentään mielessään, ettei meidän tuttavapiirissä ole tummaihoisia miehiä! Pääsimme kuitenkin törmäyksittä ohi, ja silloin Kipa totesi sivukulmasta oikealle ilmestyneen pari muutakin tyyppiä. Jatkoimme siis matkaa kaikki tavarat  tallessa. Tapaus palautti mieleemme jokunen vuosi sitten tapahtuneen sormustempun, silloin emme olleet koskaan kuulleetkaan moisesta. Kävelimme melko autiolla rantakadulla, vastaan oli juuri tullut yksi pariskunta ja kuulimme edestä pienen kilahduksen ja nainen nostaa maasta sormuksen, jota alkaa ojentaa meitä kohti, katsokaa, mitä löysin, kultasormus.  Ei ole meidän, yritimme solkata auttavaisesti, olisko tuon juuri ohi menneen pariskunnan, mutta puoliväkisin nainen työntää sen Henkan käteen. Henkka yrittää antaa takaisin, ei ole meidän, ei me sillä mitään tehdä, mutta ei auta. Jatkamme  matkaa, sormus jää Henkalle. Pohdimme mitä tehdä, sormus tuskin on kultaa, mutta jos se kuitenkin on ja joku on sen kadottanut, tuntuu pahalta heittää roskiin. Turistitoimisto on melko lähellä, päätämme, että voimme poiketa sinne, he tietävät mitä tehdä. Ehdimme kulkea pienen matkan, kun nainen tulee peräämme ja elein ilmoittaa haluavansa sormuksen takaisin! Ei ehtinyt koettaa saada meiltä rahaa, joten päätti jatkaa toisten kanssa.

Suomi Ranskassa

Seurasimme toissa iltana  televisiosta Ranska-Suomi jalkapallo-ottelua. Ottelu oli sen illan pääuutinen, ja pelaajia ja valmentajia haastateltiin. 70 000 katsojaa stadionilla, ja myös suomalaiskatsomoa vilautettiin, pelästyivätkö sitten paidattomia faneja, kun vilautus oli todella vilautus. Huom. menimme nukkumaan kesken ottelun, joten kaikkea emme tiedä. Selostajat kyllä tunnistivat suomalaispelaajia, ja nimien lausuminen sujui ymmärrettävästi, meillekin, jotka emme tiedä juuri  mitään jalkapallosta. Vihanneskauppiaamme, joka tietää että olemme Suomesta, otti vielä tänään puheeksi ottelun, ja kehui, kuinka suomalaiset aloittivat hyvin ja oli todella huonoa onnea, ettei maaleja syntynyt. Tiistaina golfasimme 80-vuotiaan mösjöön kanssa, joka kuultuaan meidän olevan suomalaisia, otti hänkin puheeksi ottelun. Mies muuten pelasi hyvin, alku oli hiukan vaisua, mutta sitten tulosta alkoi syntyä, birdie ja pari paria tuosta vaan. Golffarillamme oli  turkoosi pikku urheiluauto, ja parkkipaikalla näimme, kuinka säästyi hädin tuskin kolarilta, kun kiireinen  madame yritti peruuttaa kylkeen.
Eilen pelasimme yhdessä ranskalaispariskunnan kanssa, jotka kertoivat olevansa alunperin Vietnamista. Kuultuaan meidän olevan Suomesta, rouva kertoi pitävänsä kovasti Sibeliuksen musiikista ja erityisesti mainitsi Finlandian. Ranskankielentaitomme ei valitettavasti riitä kovin kummalliseen keskusteluun, englanniksi sujuisi paremmin.  Pariskunta kertoi Vietnamissa heidän ikäisten puhuvan vielä ranskaa ja englannin taito on vähäisempi, nuoremmat puhuvat englantia. Pelikierros alkoi aika raflaavasti, molemmat löivät pallonsa jonnekin tosi kauas ja me katsoimme toisiimme, mitenkähän tästä kunnialla selvitään. Kierroksesta tuli jälleen tosi hidas, ja ilmeisesti myös pariskunnan pelivire kärsi, palloja hukkui selviin paikkoihin ja vaikka he edelleen pelasivat hyvin, meilläkin sujui olosuhteet huomioiden mukavasti mutta Henkalta hukkui kolme palloa. Johtuiko siitä, että hän pelasi tavanomaisesti poiketen keltaisilta. Rouvan avaukset olivat kyllä suoria ja hurjan pitkiä.

Peiton pesua ja golfkauppaa

Maanantaina eli tänään Kipa totesi palelevansa nykyisen peittonsa alla, vaikka minä vasta lopetin nukkumasta pelkällä lakanalla tai ilman. Lämpö ei ole talossa vielä päällä, mutta mielestäni 22C on OK. Hetki sitten se oli kylläkin 26C. Kipa löysi paksumman peiton kaapista, jonka päätti varmuudeksi pesettää vastapäisessä pesulassa. Harjoiteltuaan hetken ranskaksi sanomaan "Minulla on tällainen pesuun" lähti toiveikkaana pesulaan. Kävi myös kivijalkakaupasta tomaatteja. Niin, eikai oltukaan kerrottu, että tuttu mies tuli kuin tulikin myymään vanhaan paikkaan hedelmiä ja vihanneksia, oli ollut sukuloimassa New Yorkissa, muttei puhu lontoota eikä jenkkiä. Nyt aamuisin saadaan patongin ja tomaattien lisäksi vielä herkulliset, ihanan pehmeät ja makeat Kakin puolikkaat. Ne korvaavat mennen tullen tuorehehut, mutta valitettavasti niitä saa vain lyhyen aikaa syksyisin, ehkä kolme viikkoa vielä.
Takaisin tuli tyytyväinen pesulan kävijä ja totesi, että kait ne ilman hänen ranskaansakin olisivat muutenkin ymmärtäneet, että pestäväksi täkkiä tuotiin eikä myytäväsi ja oli ymmärtänyt, että viikon päästä on valmis. Mitään lappusia ei Suomen tapaan annettu ja maksu oli etukäteen. Olivat muuten vaihtaneet italiaksi, mutta silloin Kipa muuttui kysymysmerkiksi ja muu kielitaito taisi heiltä sitten puuttuakin.
Sateisen näköisestä aamusta huolimatta lähdimme Provencaliin vaikka matkalla satoi. Ei sitten jääty sinne golfaamaan, vaan jatkettiin Saint Donatin- kentälle ja ehdotin, että Kipa kiertäisi harjoitusradan 9 par kolmosta, jonka sitten tekikin, eikä satanut.
Jatkoimme läheiseen golfkauppaan, josta saamme alennusta ja ostimme 2* 2+1 laatikkoa palloja, eli kolme kahden hinnalla. Kipalle Lady softit ja mulle normaalit softit. Riittää sitten metsiin, vesiin ja muihinkin piiloihin lyötävää. Softit siksi, että meille kerrottiin tietävämmillä suilla, että meidän mailanpäänopeuksille sopii parhaiten softit. Lisäksi vielä tiitä pätkittäväksi ja käsine kuluneiden tilalle varastoon. Sain muuten lippaani uuden merkkausmerkin kun vanha unohtui Suomeen kun pesin hattuni. Peleissä nähdään tuleeko voittopulloja uusilla palloilla.

Petanqueta ja sielun ruokaa

Perjantain petanque olijoillekin harjoitusta lauantain koviin kisoihin. Meille se oli kireä peli, joka hävittiin kovin pienellä erolla. Kotona käytiin syömässä ja vaihtamassa vaatteet ja sitten klo 16.00 alkavaan Finnairin seniorilaulajien konserttiin. Meitä kuulijoita oli n. 40 henkeä, kokemuksen mukaan olisi mahtunut vaikka sata. Konsertti oli upea ja sekakuoro soi kauniisti tilassa, jossa laulamme aina ennen joulua Kauneimmat Joululaulut. Seuran tarjoilu oli maistuva kuten aina, kiitos. 
Lauantaina sitten katsomaan Mandelieuhun pohjoismaista petanque kisaa. Kovin kireiden kisailujen jäkeen selvisi, että Suomi kait hävisi voittaneelle Tanskalle vain puoli pistettä ja tuli toiseksi viime vuoden kolmannen sijan sijasta. Hienoa!!!!!!!! Outi niminen henkilö oli kuulemma paras naispelaaja. Pohjoismaalainen kyseli onko Outi naisen nimi, höh. En muuten tiedä miten paras naispelaaja valittiin, mutta seurasin yhden hänen ja miehensä pelin ja uskon, että valinta osui oikeaan. Kyllä pelikaverikin kilkkaili hienosti pisteitä Suomelle, mutta hän onkin mies eikä voinut olla paras naispelaaja. Piukkojen Paikkojen viimeinen repliikki oli kuitenkin "Kukaan ei ole täydellinen".
Ennen kotiinpaluuta kävimme ystävämme kanssa syömässä mulleja, veimme hänet kotiin ja tulimme Nizzaan täysin tuntemattoman Casinon kautta. Päivä on lämmin ja aivan pilvetön taivas antoi mahdollisuuden mukavaan päivään. Nyt kahvia.

Vihdoinkin golfia

Maanantaina päästiin ensimmäisen kerran pelaamaan Provencaleen. Ei varattu aikaa etukäteen ja mentiin paikalle, joka oli aiempien vuosien tapaan täynnä norjalaisia. Mahdollisuus lähteä heti tai sitten pari tuntia myöhemmin. Valittiin jälkimmäinen vaihtoehto, ehdittiin kipaisemaan kaupassa, puttailemaan ja vieläpä klo 12 syömään pikainen lounas. Ja kuinkas sitten kävikään, starttipaikalla odotellessamme näimme tutun hahmon lähestyvän ja sanovan jotain suomeksi. Niinpä taas pääsimme hyvässä seurassa ja loistavassa säässä pelaamaan. Varasimme ajan keskiviikoksi ja tänään pelasimme kaksistaan. Kenttä oli aika märkä, ilmeisesti sielläpäin on satanut. Kierros sisälsi odottelua, edellä oli yksi neljän ja yksi 3 henkilön ryhmä, joten peli kesti jonkin verran ihanneaikaa kauemmin, mutta nautimme ilmasta ja maisemista, kiirettä ei ole mihinkään. Toisen mielestä pelivire kärsii, peli ei sujunut kovin hyvin, toisella taas oli kolme birdie-puttia, joista sitten tuli iloiset parit. Joten ensi viikolla taas pelaamaan.

Nizzassa

Palattiin petanquen pelaamisesta. Meitä oli 11 pelaajaa ja kaksi katsojaa sekä koira. Hävittiin ottelu.
Muutoin viikko on mennyt kaupassa käydessä, tietsikan kanssa tapellessa, pyykkiä pestessä ja lukiessa. Vihanneskauppias ei ole ilmestynyt kulmalleen, vaikka lapussa luki, että loma on syyskuun loppuun. Soittaja on kylläkin uskollisesti paikallaan. Tänään sitten oli meidän helpotuksesksemme ilmestynyt toinen lappu, jossa sanottiin, että avataan 9. maanantaina. Ehdittiin jo huolestua,sillä siitä kulmasta on niin kätevä ostaa todella tuoreita vihanneksia ja hedelmiä.
Bussilippujen kertahinta on noussut eurosta 1,5€:n, joka on kova korotus, mutta on mahdollisuus ostaa joistakin kioskeista ja raitiovaunupysäkkien automaateista lippuja kymmenelle matkalle. Lippua voi käyttää usea henkilö, joten meille ei nousu vaikuta. Syötiin koko viikko matkalla ravintoloissa, joten ravintolaruoka ei oikein vielä maistu. Mennään kyllä tuttujen kanssa syömään sunnuntaina.
Muutoin aurinko paistaa ja on lämmintä.

Suomalaisia maailmalla ja muuta

Kun olimme Abassa lähdössä olusilta tuli viereeni nainen, joka sanoi suomeksi hieman kauemmalla olevalle miehelleen, että tuolla kauempana on paikka. Sain aikaan hämmästyneen ilmeen naisen kasvoilla sanoessani hänelle, tässäkin on paikka, olemme juuri lähdössä. 
Ja kun sunnuntaina söimme lounasta ihan sattumalta valitsemassamme kalaravintolassa vielä hieman Italian puolella ja olimme juuri lopettelemassa lounastamme, tuli viereiseen pöytään kahden pariskunnan suomalaisseurue. Kun kuuntelimme heidän pohdintaansa alkuruon jakamisesta totesimme heille, että ei siitä alkuruuasta ole oikein jaettavaksi, jollei ole kovin pieninälkäinen. Puhuimme kokemuksesta sillä olimme itse sen jakaneet, eikä olisi ollut tarvetta. Olivat kuulemma ajelemassa vain ympäriinsä ilman tarkempaa suunnitelmaa. Kummasti meitä suomalaisia vain riittää joka puolelle, sillä en oikein usko, että kaikki paikkakunnilla olevat suomalaiset nyt aina vain meidän kohdallemme sattuvat. Toisaalta ainakin Italiassa aina hämmästellään kun kerromme olevamme Suomesta.
Ennen Nizzaan menoa poikkesimme Lattessa, koska oletimme siellä olevan marketin olevan auki myös koko sunnuntaina, koska oli rajakauppa. Oikeaan osuttiin ja saimme kauheassa ruuhkassa ostettua tuorepastaa, parmesaania ja tomaatteja illaksi kun selvisi, että pääsisimme kotiin. Naftaa piti Nizzassa vielä saada ja harmiksemme Promenadilla oleva kotihuoltamomme oli remontin kourissa. Mutta saihan naftaa Rue de Franceltakin ja samalla patonkia, leikkeleita, fromage blancia ja muuta aamulla tarvittavaa kuten kahvia ja maitoa. Sitten purkamaan autoa, syömään ja nukkumaan.

Paikat ja ruuat III Alba

Gardalta ajettiin Baroloon, jossa pieneltä torilta ostettiin tryffelimakkaraa ja toistakin lajia sekä kaksi pulloa Baroloa vuodelta 2007. Sitten suunnattiin Albaan, jossa viime syksynä käytiin seuran kanssa tryffelimarkkinoilla. Suunnistusvaikeuksien kautta löydettiin hotelli, jossa viime syksynä yövyttiin ja sieltä löydettiin vanhaa kaupunkia kiertävälle tielle.
Eräällä parkkipaikalla odottelin kun Kipa kävi infossa ja tilasi hotellin läheltä ja vanhan kaupungin rajalta. Kun löysimme paikan ja ihan läheltä myös parkkiruudun kävimme tutustumassa paikkaan. Hotellissa oli 6 huonetta yksi eli meidän sisäpihalla ja 5 toisessa kerroksessa, josta parvi ja ovet antoivat myös sisäpihalle. Paikan nimi on Cortiletto D'Alba ja osoite on Corso M. Coppino, 27.
Jännä paikka siinä mielessä, että kun söimme illallista sisäpihalla oli huoneemme ovi 4 metrin päässä pöydästämme, joten kotiin ei ollut pitkä matka.
Ehdimme hyvin ennen illallista käydä vanhassa kaupungissa tryffeliostoksilla, kahvilla ja jäätelöllä sekä lounaan korvaavilla olusilla, joiden lisäksi saimme lautasellisen pikkupurtavia leipiä ja pizzan palasia. Näyttää olevan paikallinen kiva tapa.
Illalliseksi otimme menut a 25€, jotka olivat kahta alkupalaa lukuunottamatta erilaiset. Alkupalojen jälkeen tuli erilaisia pastoja sitten pääruoka, joka onneksi oli kohtuullisen kokoinen ja jälkiruoka sekä kahvi. Mielestämme hyvinkin kohtuullinen hinta herkullisista ruuista, viinit tietysti lisäksi mutta mineraalivedet kuuluivat hintaan.

Paikat ja ruuat II eli Gardajärvellä saksalaisittain

Olimme päättäneet mennä Garda-järvelle, jossa kauan sitten olimme viikon lomamatkalla. Reittimme kulki Gardajärven länsipuolta ja Limonen kohdalla ajoimme sivuun rannan puolelle ja majoitumme täysin sattumanvaraisesti eteen tulleeseen Hotel du Lac nimiseen hotelliin. Parkkipaikalla oli saksalaisautojen joukossa yksi sveitsiläinen. Majoittuminen sujui hyvin, siitä huolimatta, että vapaan huoneen löytäminen näytti tapahtuvan paperilistojen ja lappusten avulla. Huoneen lisäksi saimmekin myös parkkiruudun numeron, joka on varattu meille koko oleskelun ajaksi.
 Ihmettelimme jonkin verran ohjeiden määrää, joita vieraille annettiin, kaikissa ovissa oli saksaksi lappu joko että ovi sulkeutuu itsestään tai että se pitää sulkea, aulassa kiellettiin viemästä pyöriä ja kumisaappaita  huoneeseen, uima-altaan käytöstä oli  pitkä lista ohjeita jne. Kaikkia ei ehditty lukea. Allastuoleista oli ohje, että jokaiseen huoneeseen kuuluu kaksi numeroitua tuolia ja muita tuoleja ei saa käyttää. Allasalue oli iso ja tuoleja paljon, onneksi näimme meidän tuolit heti baarin edessä lähellä allasta. Ruokasalissa oli tietenkin varattu saman numeroinen pöytä kuin huonekin  koko oleskelun ajaksi, baarissa sai ihme kyllä istua minne tahansa, tai ehkä me ei vaan huomattu ohjeita. Hintataso pysytteli edelleen hyvin kohtuullisena, puolihoito-illallinen oli 11 €/nuppi ja oikein hyvä, alkuruoka salaattibuffetista, pasta tms sekä pääruoka ja jälkiruoka, kaikissa useita vaihtoehtoja. Limone oli sekin mukava, paljon kauppoja tietysti ja oli mukava kävellä ja tehdä vähän ostoksia sekä vain istua penkillä ja tarkkailla kaloja, lintuja, turisteja, laivoja ja veneitä. Jäimme siis kahdeksi yöksi, kun kiirettä ei ole mihinkään.

Paikat ja ruoat I

Olimme perillä Rostockissa aikaisin aamulla, ja vilkaisimme kaupunkia sen verran, että tiedämme minne tulemme seuraavan kerran. Suunnittelimme poikkeavamme Berliiniin, aikainen aamuherääminen ja  harmaa päivä väsyttivät ja saivat meidät majoittumaan Potsdamin paikkeille järvialueelle pieneen Caputhin kylään Flair-hotelliin. Hotellissa oli rauhallista, vaikka siellä oli kokousvieraita ja muitakin majoittujia. Hissi, hyvä ravintola kohtuuhintaan (pääruoka n. 10 € riittää yksinään mainiosti) ja hyvä aamiainen.

Seuraava aamu oli yhtä harmaa ja päätimme jättää Berliinin väliin, seuraava Flair-hotellimme oli Kulmbachissa. Kukkulan huipulla on linna Plassenburg ja kaupunki on  rakentunut kukkulan juurelle. Linnassa oli  museoita, tutustuimme tinamuseoon (Deutsches Zinnfigurenmuseum), jossa oli tinasotilaista ja muista tinahahmoista rakennettuja kuvaelmia. Mielenkiintoinen ja sopivan kokoinen paikka. Parkkipaikkoja ei ole linnassa, sinne pääsee keskustorilta bussilla puolen tunnin välein (bussimatka kestää 5 min.) ja reippaat voivat  kävellä sinne, tie  on tosin jyrkkä. Kävimme Norman  ruokakaupassa ja kaivoimme käteistä kukkaron pohjalta, Visa olisi kyllä käynyt mutta ilmeisesti systeemiä ei ollut päivitetty sirukorteille. Hotellissa illallinen, alkuun keitto n. 4 € ja pääruuaksi paistettu kokonainen todella iso forelli 14,50€ ja sitten seuraavan etapin suunnittelua.

Televisiosta seurasimme Oktoberfest-ohjelmaa, emme kuitenkaan päätyneet Muncheniin, vaikka niillä paikkeilla yövyimme kolmannen yön. Teimme kuten yleensäkin, katsoimme kartasta sopivan nimisen kylän/kaupungin, ajoimme sinne suuntaan ja katselimme matkalla sekä auton ikkunasta että navigaattorista majapaikkoja. Ensimmäinen, jonne pysähdyimme oli täynnä, mutta ystävälliseltä rouvalta saimme listan läheisistä paikoista. Muutaman puhelinsoiton jälkeen lähdimme ajamaan niistä yhteen muutaman kilometrin päähän. Sitten pidimmekin oman Oktoberfestimme, pienen hotellin ravintolan listan kallein annos 8,50 € (kalkkunafilettä lisukkeineen, oikein maistuva) ja sekasalaattilautanen 1,90 €, kaksi pientä olutta/nuppi ja rauhallinen yöuni keskellä ei mitään.

Koneet ja laitteet

Heti ensimmäisessä hotellissa totesimme, että uudesta läppäristämme puuttui joku ohjelma, joka päästäisi WiFi:n. Saimme tunnusluvut ja salasanat mutta kone vain ilmoitti tarvitsevansa netistä jonkun palikan päästääkseen nettiin.  Kipa taisteli tunnin ja luovutti, eikä blogia ole kirjoitettu ollenkaan matkalla, vaan nyt täällä Nizzassa. Kyllä nää koneet on yksiä kehveleitä. Ennen oli kaikki tarpeellinen koneessa. Nyt ne on haalittava netistä kummallisten tunnuslukujen kanssa ennenkuin pääsee edes aloittamaan.

Toinen pirulainen on mun Nokialaisen navi, joka etsii yhteyttä avaruuden kaveriinsa eikä tunnu löytävän. Joskus kestää puoli tuntia joskus vähemmän. Käytä siinä sitten navia. Vastapainoksi se tosin ohjaa vaikka pihan poikki (miehen ja kahden koiran ilmeet olivat näkemisen arvoisia) ja eikä turhaan reagoi, vaikka tie päättyy veteen. Lossi oli tulossa vastarannalta. Pitääköhän vaihtaa konetta nyt kun Nokian kännykät ei ole enää Nokian.

Eräässä saksalaisessa hotellissa ihmettelimme kotvan, mistä saksalaiset kotioloissaan ottavat juomavetensä. Epäilimme jopa päässeemme  iskulauseen Connecting Pipes alkuperän lähteille.  

Pöntön päällä lukee Kein trinkwasser, jonka tarkkanäköisimmät näkevät ja saksan kielen taitoja ei liiemmin tarvita. Toisaalla hotellissa oli tiedote, missä ilmoittivat käyttävänsä ekologisesti huuhteluvetenä kaivovettä eivätkä vesijohtovettä.

Tänne toiseen kotiimme ei tietenkään pääse ilman avaimia, jotka ovat huoneiston sisäpuolella ja huoneiston kunnosta huolehtiva suomalaisrouva päästää meidät sovitun mukaisesti sisään. Nyt oli kuitenkin sotkettu meidän saapumispäivämme lauantain sijasta seuraavaksi keskiviikoksi ja me sitten tulimme vasta sunnuntaina, joten soppa oli valmis. Avainkeiju oli koko sunnuntain jossain maalla ja meidän olisi pitänyt yöpyä vielä yksi yö matkalla. Koti-ikävä kuitenkin vaivasi ja  niinpä minä soitin vuokraemännälle, joka oli juuri menossa uimaan, mutta lupasi odottaa, kun menisimme hakemaan hänen avaimensa. Myöhässä oltiin,  kun ei osattu kääntyä oikeasta käänteestä ja ajeltiin moottoritietä edestakaisin. Mutta niinhän me aina teemme, kuten kyydissä olleet hyvin tietävät. Päästiin sitä sitten sunnuntai-illaksi kotiin.

Matkalla Nizzaan

 Matka Rostockiin alkoi lauantai-iltana Finnlinesin laivalla, jossa oli mukavasti vain 34 hyttiä eli ei mikään Ruotsin laiva. Laiva oli tunnin myöhässä, mutta purkaus oli kuitenkin jo klo 7.00 maanantai aamuna. Sitten entistä Itä-Saksaa etelään. Jatko blogista matkan ajalta onkin jaettu osiin:  
Koneet ja laitteet , Paikat ja ruoat sekä Nähtävyydet yms.
Nyt ollaan Nizzassa ja parvekkeella on varjossa lämmintä 26C.  Jatkossa siirrytään matkan eri osiin. Tervetuloa taas kaikki blogin pariin 7 kuukaudeksi.

Kotimatka

Travemunde-Vuosaari laivamatka sujui erinomaisesti tyynessä säässä. Lähtösatamassa oli vielä lämmintä, mutta Vuosaari tuntui aika viileältä. Satamahenkilökunta Vuosaaressa oli lakossa, mutta ulosajo sujui silti suht nopeasti.
Nyt on sitten tavaroiden purkamista ja pyykinpesua. Blogin kirjoitus jää kesätauolle, palaamme syksyllä.

Vihdoikin pelaamaan

Erittäin hyvän aamiaisen jälkeen lähdimme etsimään TAAS golf-kenttää. Tämä oli jo kuudes, joten saas nähdä onnistuuko. Ajettiin navin mukaan, mutta pian jo ihmettelimme kovin metsäistä ja "keskellä ei mitään"- maisemaa. Epäiltiin navia, koska se tai me oli tai kait me olimme sekoilleet muutamia kertoja ja "olet perillä"- tieto tuli paikassa, jossa emme olleet perillä ainakaan siellä missä meidän piti olla perillä. Jatkoimme kuitenkin ajoa ja kuinkas ollakaan olimme perillä siellä missä meidän pitikin olla perillä eli golfkentän parkkipaikalla. Hienoa navi.
Me sitten kysymään erinomaisella saksallamme että, että saako pelata autolla 9 reikää ( loch). Täti riemastui ja sanoi, että jawohl ja paljon sen lisäksi, mistä Henkka ymmärsi osan ja Kipa naturlich, joten maksua ja pelaamaan. Auto ja kaksi kertaa 9 reikää 90€ ei ole paha hinta. Kun kiersimme ne yhdeksän, huomasimme,että auto oli paikallaan. Oli todella mäkistä maastoa. Ystävällinen herraseurue päästi meidät jopa kolmannella reiällä ohitseen. Ohitus sujui suhteellisen tyylikkäästi, mikä ei aina onnistu. Emme nähneet heitä sen jälkeen. Kenttä oli hyvässä kunnossa ja leveät väylät.
Klubilla söimme hyvät salaatit ja sitten kohti Travemundea. Oli kahdet pitkät STAUt tietöiden vuoksi ja parit lyhyemmät. Laskimme, että niihin kului kaksi tuntia. Olimme kuitenkin  niin ajoissa, että ajoimme Travemunden keskustaan, minä söin matjesit ja Kipa parsaa lohen kanssa. Satamassa olimme jo 21.30. 
Näimme kuinka viereinen Bemari, Belgian rekisterissä, pengottiin läpikotaisin poliisin ja tullin voimin. Homma kesti yli tunnin ja kaikki luvut moottorista ja rugosta tarkastettiin ja matkatavarat pengottiin. Mitään ei kai löytynyt, koska viranomaiset poistuivat. Sitten jo lähdettiin laivaan yli tunnin myöhässä ja hytissä olimme vasta 00.30. Klo on nyt 02.00 Saksan aikaa ja taidan mennä nukkumaan.

Matkalla tapahtunutta ja lisää golfkenttiä

Päätimme ajaa Belgian kautta syystä, että olimme lukeneet jostain, että siellä pikaruokaa tarjoavat Frites- kioskit meidän nakkikioskien tapaan. Aiemmilla Belgiassa käynneillä emme olleet tällaiseen tutustuneet lainkaan. No, ihan kioskia ei osunut reitin varrelle, mutta eräässä pikkukaupungissa huomasimme Frites Snack kyltin pääkadun varressa ja samassa kadun varrella oli parkkipaikka. Tavalliseen tapaan aioimme ensin ajaa ohi, koska eihän meille ikinä satu parkkipaikkaa silloin kun sitä tarvitaan, eli paikassa täytyy olla jotain kieroa. Parkkipaikka häviää juuri samalla hetkellä ilmaan, vajoaa maan alle tai jotain muuta outoa tapahtuu. Mutta pysäköitiin nyt kuitenkin ja työnnettiin maksuautomaattiin joitakin 20 senttisiä. 2x Fritit iso annos 2,20,  2x majoneesiannos, 2x pieni lihavarras , 2x  pieni olut, kaikki yhteensä 15 euroa. Listalla oli paljon muutakin kuin frittejä, ja annokset näyttivät todella suurilta.
Ehdittiin vielä suklaapuotiin ja ranskaksi ostettiin pieni laatikko suklaata. Auto oli pysynyt  paikallaan.

Majoituimme Monheim am Rhein nimiseen kaupunkiin Wald hotelliin. Kuvittelimme hotellin sijaitsevan keskellä metsää, mutta se olikin kaupungin laidalla, toimisto- ja teollisuusalueita. Toki metsä alkoi melkein portailta, kun lähti metsän suuntaan. Hotelli oli kansoitettu työmatkalaisilla. Istuimme kaikessa rauhassa tietsikan ääressä kun pöydän vieressä oleva ovi aukesi ja miehen pää kurkisti sisään. Olimme niin hämmästyneitä, ettei millään kielellä irronnut mitään, mies selitti vuolaasti jotain saksaksi ja vetäytyi omalle puolelleen. Muutaman hetken päästä kuulimme, että ovi laitettiin lukkoon. 

Monheimin lähellä oleva kenttä on 9-reikäinen, ja siellä oli aamulla aika paljon porukkaa. Näytti aurinkoisessa ja lämpimässä aamussa oikein hyvältä. Autoja ei ollut käytettävissä ja vaikka esitin Kipalle, että kierrä vain niin odotan, ei lähtenyt. Kenttä oli kuitenkin mielestäni täynnä juuri Kipan ikäisiä tai vanhempia naisia. Ehkä Kipa epäili, että kierroksesta tulisi pitkäveteinen.

Joten jatkoimme matkaa. Kotalaisen ajon jäkeen kokeilimme yhtä Flair Hotellia, joka oli kuitenkin täynnä, joten soitimme ja ajoimme toiseen, jossa olimme jo aikaisemmin olleet. Illalla hyvää saksalaista valkoista parsaa.  Pollessa golfkenttä n. 18 km päässä, joten aamulla pelaamaan. Luvassa on lämmin päivä.

Pelin jälkeen sitten Travemundeen ja laivaan, joka on Vuosaaressa lauantai- aamuna.

Golf-kenttiä bongailemassa

Söimme sunnuntai-iltana hyvät kalat kalaravintolassamme, Kipa kampelaa ja Henkka merianturaa. Alkuun etanat. Olimme löytäneet muutaman golfkentän läheltä  ja päätimme mennä katsomaan, josko menisimme pelaamaan. Ajelimme navigaattorin mukaisesti mitä pienimpiä teitä keskellä ei mitään, ja olihan siellä golf-kenttä ja iso Best Western hotelli. Aamupäivä oli aurinkoinen, mutta kylmä, ei oikein houkutellut. Siispä jatkoimme matkaa kohti pohjoista ja toiselle kauempana olevalle golfkentälle. Jälleen pieniä teitä keskellä ei todellakaan mitään, ja maisemat näyttivät välillä kovinkin tutuilta. Pari vuotta sitten ajelimme samoissa Ardennesin maisemissa. Ja lopulta löytyi aivan ihana golfkenttä, hotelli vanhassa luostarissa, aurinkoinen  hiukan lämmennyt ilma. Päätimme jo käyttää loput matkakassasta loisteliaaseen ympäristöön. Mutta mutta, ravintola on kokonaan kiinni, koska kokki "ei ole täällä". Ajatuskin kurnivasta vatsasta pelin jälkeen sai meidät ajelemaan samoja kurjia teitä takaisin. Yövyimme pienessä majatalossa, jossa keittiö oli auki ja muitakin vieraita kuin me. Aamulla vielä yksi lähistön kenttä, taas kuoppaisia teitä ja outoja käännöksiä. Kentällä ei ollut ketään, yksi auto, ja kovin viileää. Päätimme jättää bongailut sikseen, suunnata Belgian kautta Saksaan, ja täällä nyt olemme, Monheim am Rhein. Ihan lähellä on muuten golfkenttä. 

Takaisin kylmään pohjoiseen

Niinhän siinä kävi, että toinen meistä lähti Palsista kultamitali kaulassa. Se toinen ei ollut se, joka osallistui tunnollisesti opetukseen ja harjoitteli ohjeiden mukaisesti ja joka muutenkin säntää golfkentälle aina, kun mahdollista. Onnea voittajalle! Voitto oli niukka, piste takaysillä enemmän kuin toiseksi tulleella, samat bogipisteet.
Lähdimme Palsista aurinkoisessa ja tuulisessa säässä, heti Pyreneiden ohi päästyämme tuuli edelleen hurjasti, mutta aurinko jäi taakse ja ilman lämpötila pienessä tihkusateessa +9 astetta. Äkkiä villapaitaa päälle. Ei oikein huvittanut poiketa missään, vaan päätimme ajaa ennen Lyonia olevaan, lähellä Vienneä sijaitsevaan Bellevue-hotelliin, jossa pari vuotta sitten yövyimme. Ruoka on erinomainen, isäntäväki ystävällinen, huoneet modernit ja siistit, ja tietysti hieno näkymä Rhonelle. Auto saadaan halliin vastapäätä. Baarissa majailee talon kissa.

Pääruoka on muuten ankanmaksaa ja kateenkorvaa.
Nyt olemme majoittuneet sitten  samaan hotelliin kuin keväällä pari vuotta sitten. Tällä kertaa vahingossa ja yllättäen, vasta päästyämme hotellin L'Auberge des Marronniers D'Arc eteen muistimme olleemme täällä aiemminkin. Sunnuntai-iltaisin monet   ravintolat ja pienet hotellit ovat kiinni, meidän ekavaihtoehto osoittautui olevan kiinni. Olemme lähellä Dijonia, päivällä söimme välipalan ja joimme kahvit erään kansainvälisen pikaruokaketjun paikassa, ja nyt odottelemme hotellin ravintolan aukeamista. Muistelemme myös täällä olevan oikein hyvä ruoka, tämä on kalaravintola. Täällä on modernit, varsin pelkistetyt huoneet motellimaisesti omalla sisäänkäynnillä ja auto oven edessä pihalla.

Golfia, golfia, golfia

Nizzasta lähdettyämme yövyimme Ranskan puolella Sigeanissa, Sainte Anne, pieni rauhallinen majatalo lähellä moottoritietä uneliaassa kylässä. Huoneet ovat pienet ja vaatimattomat, mutta riittävät yhden yön majoittumiseen, isäntäväki on ystävällinen ja ravintolassa hyvä hinta-laatusuhde. Espanjaan ja Palsiin onkin sitten mukavan lyhyt ajomatka, teimme matkalla kierroksen tarkoituksena käydä Dalin kotimuseossa. Maisemat oli hienot ja viittojakin oli kiitettävästi, mutta lopulta päädyimme parkkipaikalle, jossa oli kyllä viitta museoon, mutta ei tietoa, kuinka pitkä kävelymatka. Ihan lähellä emme havainneet mitään museonnäköistä ja kun ei oltu huomattu selvittää etukäteen aukioloaikoja (lounasaika alkoi lähestyä) päätimme jättää museon väliin. Matkalla oli outo tienpätkä keskellä ei mitään, mutta ainakin neljässä kohtaa oli working girlsit passissa odottamassa asiakkaita. Kummallinen paikka on oltava jossain turistioppaassa, koska miten sinne muuten eksyy niin, että tyttöjen kannattaa siellä päivystää. (Siellä kyllä joku satama on ja rantakaupunkeja)
Nyt on sitten pelattu kaksi päivää Safojen opissa. Toinen meistä on ihan uupunut ja toinen puoliksi. Eilen oli Henkan bunkkeripäivä, edellispäivänä Kipan. Tänään videoidaan ja toivottavasti opit pysyvät mielessä.  
- Keskiviikko oli vapaapäivä, ja tänään taas golfia. Toisella menee paremmin kuin toisella. Paljon on opittavaa. "Titta på bollen, det kan vara den sista gången du ser den". Aurinkoista hyvää säätä. Muuta aktiviteettia: auto pestiin lähikylässä, automaatti 5 euroa. Ja unta ei tarvitse odotella. Huomenna loppukisapäivä.

Näkemiin Nizza

Tulimme keskiviikkona Nizzaan takaisin Suomesta, ja torstaina ajoimme tuttavapariskunnan kanssa Mentoniin. Yllättävän viileä, melko pilvinen päivä, ja ennen suosimamme  kalaravintola Cocteau museon lähellä floppasi täydellisesti. Alkuruuaksi ostereita jotenkin  menetteli, mutta pääruoka kampasimpukat oli tosi vaatimaton ja lisäkekasvikset suorastaan pahoja, tai ehkä ei pahoja, koska eivät maistuneet miltään. Kastike oli kelvollinen, jos nyt jotain positiivista haluaa sanoa. Olemme syöneet annoksen aikaisemmin ihan toisenlaisena. No, valitimmeko? Ei, emme valittaneet. Meillä oli  mukava päivä tuttaviemme kanssa, he olivat tulleet viikoksi Nizzaan.  Ruoka ei  ollut tapaamisen ykkösaihe, emmekä halunneet uhrata sille enempi aikaa saati ajatusta. Mutta Mentonista etsimme toisen ravintolan. 
Aamulla lähtiessämme olin kiertänyt auton, ja havainnut kuljettajan puoilella naarmuja. En kiinnittänyt asiaan enempää huomiota, mutta matkalla tajusin, että ne olivat väärällä puolella, olimme itse autotalliin ajaessa naarmuttaneet auton toista puolta. Palattuamme tarkistimme tilanteen, ja huomasimme kuin teräaseella tehdyn naarmun myös takaluukussa.  Emme mitenkään voi olla varmoja, että naarmut ovat syntyneet vuokra-asuntomme pihassa, emmekä tiedä, miten ne ovat syntyneet, ilkivaltaisesti vai huolimattoman autoilijan vahingosta. Ilkivalta tuntuu kuitenkin todennäköisemmältä jäljistä päätellen, ja tuntui tosi ikävältä, tiedämmehän toki, että vieraat autot ja mamut aiheuttavat reagointia. Talon piha oli täynnä autoja, asuintaloryhmä on ihan tavallinen ranskalaisten asuttama talo. Ihmettelimme, kun mennessämme ensimmäistä kertaa taloon ulosajoportti oli  auki ja koko ajan siellä ollessamme.  Kun palasimme Suomesta, tulimme taksilla kentältä ja portti olikin kiinni. Mutta, mitään tosiasioita ei ole esittää. 
Perjantaina sitten auton pakkaus, avainten luovutus ja kohti Espanjaa. 

Kierrätystä

Kyllä on ollut makeata istua partsilla häikäisevässä auringon paisteessa. Kentät ovat ollet kovin märkiä, mutta löysimme kentän Opio-Valbonne, jossa takaysi oli pelattavissa autolla teitä myöten. Etuysillä oli kolme reikää suljettu, joten ei se niin kiinnostanutkaan. Valtavan hieno ja lämmin päivä ja kenttä oli tosiaan märkä ja Kipan housut olivat kurassa. Golf ei sitten sujunut kovin hyvin kuukauden tauon jälkeen, mutta ilma korvasi tilanteen. Söimme vielä erinomaisen lounaan klubilla. Eilen eli tiistaina kävimme Provencalissa, jossa Kipa harjoitteli chippausta ja Henkka nuokkui penkillä auringossa. Olisi ollut kyllä hieno ilma pelata, mutta märkä mikä märkä.
Parvekkeella istuessani näin kuinka mopo poika kypärä päässä raahasi meidän talon ja viereisen roskalaatikot portin taakse kadulle. Kadulla liikkuva kierrätyslaitos aloitti välittömästi jokaisen pöntön tarkan tutkimuksen. Kaksi miestä tonki jokaisen pussukan ja aina tuntui jotain käyttökelpoista löytyvän. Ammatti tuokin.
Huomenna sataa taas ennusteen mukaan.

Gurmeeta

Pääsiäislounas Parcour-ravintolassa 

Päätimme juhlistaa pääsiäistä hyvällä ruualla. Siispä petankin harjoittelun jälkeen kohti Faliconia. Olimme varanneet pöydän kolmelle, ja olimme paikalla heti 12 jälkeen, koska petankin harjoittelu jäi lyhyeksi. Barlan parkkihalli nimittäin ei ollut auki, mitä emme tietenkään tienneet, ja ranskalainen luova parkkeeraaminen ei meiltä tällä kertaa onnistunut. Onneksi olimme ajoissa, koska meille varatun pöydän vieressä oli koira. Olen joskus aiemmin kirjoittanut koirien ja gurmee-ruuan keskinäisestä liitosta, joten siitä ei nyt sen enempää. Toinen pöytä järjestyi kaukana koirasta, ravintola täyttyi kokonaan.
Kuvan kylmä alkuruoka (Amuse Bouche oli pieni lohirulla, 1. alkuruoka (lämmin)  viiriäistä) oli ehkä mieleenpainuvin annoksista,  tuoreista herneistä tehty keitto, ravun pyrstöjä, keskellä sitruunavaahtoa, tummat on mietoa chorizo-makkaraa. Kuva ei täysin tee oikeutta annoksen väreille. Kaikki annokset olivat tietysti herkullisia, pääruuaksi lammasta rapeassa kuoressa (kuori vaikutti ihan hapankorpulta rakenteeltaan), ja jälkiruoka suklaafondant, jossa tuoreita vadelmia.
Tuli tieto, että toinenkin seuran mestaruuskisan kilpailu on peruttu märän kentän vuosi. Tylsää. Nyt jännätään peruuntuuko petankikin sateen vuoksi perjantaina. Kirottu märkä kevät.

Ranskalainen vessa

Muutimme siis lauantaina, ja tämä on ihan mukava asunto. Rakennusvuotta emme tiedä, mutta rakennettu kuitenkin sen jälkeen, kun äänieristys tuli automaattisesti paksuista seinistä ym. rakennustavoista johtuen ja sitä ennen, kun ymmärrettiin tehdä jotain asialle. Kuuluvuus siis on hyvä. Mm.  ohjeissa lukee, ettei vuodesohvaa saa avata klo 22 jälkeen ja kengät jalassa ei saa kopistella. Talo ja asunto on kuitenkin remontoitu, eli ikkunat on tiiviit ja sisustus moderni, lämmitys, kuuma vesi jne. ok. Kaasuhella, jossa kuitenkin sähköuuni.
Erikoisuuksiin kuuluu siivous(?)komero, joka on suoraan yhteydessä ulkoilmaan, siis ei ikkunoita vaan avoimet luukut ulos. Pohdittiin, eikö sieltä tule lintuja sisään, päätettiin pitää ovi tiukasti kiinni eikä selvittää asiaa sen enempää. Vessa on ranskalaiseen tapaan erikseen, ilman lavuaaria ja vieressä suihkullinen tilava kph, missä lavuaari. Vessanpöttökin on uusittu, ja näyttää ihan normijutulta. Vessaa vedettäessä vettä ryöpsähtää tosi reilusti, varmaan 50 l, onhan se hygieenistä. Sitten säiliö hiljalleen täyttyy, ehtii hyvin käydä pesemässä kädet, jääkaapille, telkkarin ääreen, kun jälleen kosken kohina täyttää tilan. Siis takaisin vessaan ja painiketta rupsuttelemaan. Tekniikan oppii muutaman kerran jälkeen.Samaa saimme tehdä vakiasunnossammekin, aina jäi muuten vuotamaan.
Muuton jälkeen oli nälkä, ja lähdimme rantatietä Gagnes-sur-Meriin. Henkka ajatteli kalaravintolaa, mutta löysimme parkkipaikan ja kulman takana oli ravintola, jossa oli ihmisiä. Siis sinne, ja kyseessä oli pihvipaikka, täynnä lihansyöjiä. Söimme tartarit, erinomaista ja kaikin puolin mukava pieni paikka, ehkä 40 asiakaspaikkaa, Le Grill du Boucher, Les Cros de Cagnes, rantakadulla. Kohtuuhintainen meidän mielestä, tartarpihvi 19 euroa. Henkka maisteli 4 erilaista, siis eri tavoin maustettuja, se oli pari euroa kalliimpi. Ja kulmassa oli kauppa, josta Henkka sai magneetin petankkia varten.

Muutto

Huomenna muutamme uuteen huoneistoon, koska tämän vuokrasopimus lakkaa. On varmuudeksi raahattu suurin osa jo autotalliin, jos hissi heittäytyy hankalaksi. Asumme uudessa paikassa vielä 12.04. ,jonka jälkeen lähdemme Espanjaan pelaamaan viikoksi ja sieltä Suomeen, jossa olemme 29. 04. 
Olimme tänään harjoittelemassa kuulan heittoa ja meitä oli 12 eli paljon, koska osa oli Cassiksen reissulla. Hyvin meni ja sain ajaa sisään uudet mustat kuulat. Kilpailun kapteeni, joka oli Cassiksen reissulla. kehotti kaikkia sunnuntaina harjoittelemaan. Kerroimme muillekin ja varmaankin meitä tulee useita. Pelin jälkeen menemme syömään ja juhlimaan Kipan synttäreitä päivää ennen. Synttärithän ovat täysi aprillipila, 1.4.

Mestaruuskisa ja hissi

Mestaruuskisan ensimmäinen osa peruttiin eilen. Kentällä ei saa pelata muuten kuin bagiä kantaen, joten se siitä. Tänään kävimme taas etsimässä boule- palloille nostomagneettia, mutta ei ollut, vaikka muuta Massenan sporttikaupan yläkerrassa väitettiin. Käytiin kahvilla väijypaikassa Medecinillä, mutta oli kovin kylmä ja tuulista. Surkea kevät. Nyt jännitetään kahta asiaa. Joku muuttaa tässä rapussa ja hissi on jatkuvasti raskaassa käytössä ja paikkuu jo. Se yleensä edeltää hajoamista. Olemme hieman ennakoineet sitä ja raahanneet osan tavaroista jo autotalliin, mutta vielä on paljon viemistä ennen muuttoa lauantaina. Toinen jännityksen aihe on tiistain mestaruuskilpailujen toinen osa. Kuivuuko pelikenttä, sillä sateita on luvassa jo huomiseksi ja viikonlopuksi?
Huomenna on kuitenkin kutsu lounaalle Cannettiin ja kun on sadepäivä niin tottakait menemme. 
Perjantaina menemme petankiin, mutta useat ovat mukana huomenna seuran järjestämässä Cassisin kahden päivän matkassa, joten voi olla, että pelaamme kaksistaan tai pienellä porukalla. Mustat kuulat on kuitenkin "avattava", jotta heitto sujuu 5. päivänä kisoissa Antibesiä vastaan. Ja magneettikin olisi löydettävä.
Kipa käveli Gambettan kautta kotiin ja kävi "romukaupassa" etsimässä Melitta suppiloa, mutta ei löytynyt. Uudessa osoitteessa kun on tablettikone ja se ehkä ei meille maistu, vaikka Patja de Palsissa espanjalaisessa golfhotellissa oli sellainen ja kahvi oli hyvää. Nyt menemme täältä sinne viikoksi uudelleen pelaamaan alkaen 13.04. Safojen kurssille muiden Suomesta lentäneiden kanssa. 
Katsotaan muuten Money Droppia. Ei voi käsittää kuinka tyhmiä ranskalaiset ovat. Mekin huonolla ranskankielellämme osaamme vastata kysymyksiin suoraan ilman vaihtoehtoja, joita ranskalaiset yleensä tarvitsevat. Yleissivistys on hakusessa Ranskassa ainakin nuoremmassa polvessa. Tuntuu myös monien vanhempienkin koulu jääneen vähiin. Rupean uskomaan Pisan tutkimuksiin, vaikka me olemme käyneet koulumme paljon ennen Pisaa. On todella käsittämätöntä!!!!!!!!!!

Soran siirtoa ja mustat kuulat

Viikonloppu oli kovin sateinen ja koko kevät on ollut kylmä ja sateinen. Ei viiteen vuoteen ole ollut tällaista. Pitempään olleet sanovat, etteivät muista näin sateista ja kylmää kevättä.
Ensi viikolla muuten lämpenee jopa 20C, joka tarkoittaa auringossa kuumaa. Nyt on satanut niin paljon, että kuivuvatkohan kentät yhdistyksen kaksipäiväisiin mestaruuskisoihin mennessä. Toivoa on sillä myös huomenna tiistaina on kaunista, joten lähtö keskiviikko aamuna voisi olla mahdollinen. Kipa käy kuumana.
Maanataina kävelimme Massenalle ja kävin ostamassa mustat pelipallot kisaa varten,wau, erotumpahan joistakin. Olen aina niitä halunnut nähtyäni ne television kaupunkien välisessä kisassa. Toisella joukkueelle oli kirkkaat ja toisella mustat. Antibesiläiset ovat sellaisia ammattilaisia, että heilläkin voi olla mustat kuulat. Ystävällinen sisäänheittäjä kävelykadulla kätteli taas ja varmaan menemme sinne uudelleen, koska ravintola oli hyvä.
Oli muuten outoa, että suuri maansiirtoauto, tarkoitan sellaista, jossa ihminen on pieni, siirsi kivisoraa paikasta A paikkaan B ja Kipan mielestä se tuntui kovin kummalliselta. Katselimme sitä istuessamme. Isot kaivinkoneet olivat jo siirtäneet talvimyrskyjen jäljet takaisin rantaviivalle, mutta tätä hiekan siirtelyä emme tajunneet. Selvinnee vasta parin viikon päästä, jolloin olemme täällä poikkeukselliseti raportoimassa Ranskan rivieran tapahtumista.
Kipa meni Pääsiäismessuun ja minä tuli kotiin kauppaan. 
Löytyy täältä Ranskastakin kännisiä liikenteenohjaajia. Kaupasta tullessani ja vihreitä odotellessani tulee kadun yli känninen ranskalainen täysiä punaisia päin näyttäen pysähtymismerkkiä autoille. Sanoin täysiä, sillä meidän risteyksessä on varoitus kääntyville, että jalankulkijat saavat ylittää punaisella. Tämä tapahtuu silloin kun Rapidilta tulevat ovat pysähtyneet.Näin ei vielä ollut. Kun äijä tuli kaverinsa kanssa horjuen yli hän kehaisi ranskaksi kaverilleen kohdallani, että kyllä ne pysähtyy kun näyttää pysähdysmerkkiä. En olisi niin varma. Kello oli vain 17.00 eli pahinta ruuhka-aikaa.
Nyt on muuten kaunista ja lämmintä. Kävelin lähes koko ajan lyhythihaisessa paidassa ja monet ranskalaisetkin olivat pienissä vaatteissa. Josko viimeinkin pääsisi golfaamaan. 

Kisakuntoon

Viikolla Kipa huolehti peruskunnon hankinnasta, kävelyä ja elävää ravintoa sekä lihaskuntoharjoittelu  pikku käsipainoilla. Perjantaina oli sitten ensimmäinen lajiharjoittelukerta vuorossa, lähdimme vietyämme vieraamme lentokentälle jo aikaisin petankkikenttää kohti tarkoituksena kilkkauksen viimeistelyharjoitukset ihan vaan kaksistaan ennen muiden tuloa. Kipa oppi kilkkaamaan ihan mukavasti. Sääntökertaus pelin yhteydessä, ja peli oli hyvin, hyvin tasaväkinen ja paljon kilkkauksia. Puhkumme siis itseluottamusta ja olemme valmiit kohtaamaan vastustajamme reilun pelin hengessä, voitto Nizzaan.

Seuran golf-mestaruuskisaan harjoittelu ei ole vielä yhtä hyvässä mallissa, sateet ovat tehokkaasti estäneet viimeistelyn, rangella ja chippaamassa on käyty, joten  olemme toki luottavaisia.

Talossa on taas harrastettu kirjeiden kirjoittelua, tällä kertaa hissin peiliin oli kiinnitetty lappu, jossa meidän ymmärryksemme mukaan valitettiin joidenkin lasten leikkineen hissillä. Täyttä varmuutta asiasta emme saaneet, mutta arvelemme ehkä hissin ajelleen tyhjänä ja pysähdelleen kerroksissa, jos joku on painellut nappeja huvikseen.  Jos näin on, ymmärrämme huolenaiheen, hissi ei todellakaan kaipaa mitään ylimääräistä ajelua, kun ei pysy muutenkaan kunnossa. Seuraavana päivänä oli ilmestynyt uusi lappu, jossa kysyttiin, mistä lapsista on kyse. Sen jälkeen ei ole ollut lappuja, emmekä ole kuulleet asiasta mitään, mutta totuushan on, että Henkka yhtenä päivänä vahingossa kosketti hississä hissin nappuloita kääntyessään ja hissi saattoi kulkea kerrosten väliä miten sattuu meidän lähdettyä pois. Muuten, tänään tullessani hissillä alakerran nuorimies tuli samaan hissiin ja  kysyi, olemmeko lomalla. Sanoin että olemme olleet koko talven mutta en huomannut sanoa, että tämän viikon jälkeen lähdemme, joten hissi saa meidän puolesta olla rauhassa. Nyt vaan sormet ristiin, että hissi pysyy tämän viikon kunnossa, jotta saadaan tavarat mukavasti alas autoon.

Yhdistyksen lounas

Torstaina oli yhdistyksen lounas klo 12.30 Baie des Amalfissa, joka on korkeatasoinen italialaisravintola. Meitä oli 38 henkeä, joten edustus oli hyvä ja lisäpaikkojen ansiosta vieraammekin pääsivät ei jäsenen hinnalla mukaan. Kyllä suomalaisjoukosta ääntä lähtee vaikka ei ollut edes alkupaukkuja pöydässä. Isännän ja Gunnarin oli  oikein vaadittava hiljaisuutta ilmoitusten ajaksi. Ravintolan omistaja esitteli ruoat italiaksi kuinkas muuten ja otti vastaan tilaukset. Olikin harvinaista, että etu-, pää- ja jälkiruoan sai valita neljästä eri vaihtoehdosta, kaikki yhtä maittavia. Gunnar kertoi tulevan Nizzan ja Antibesin välisen kovan petanki kisan jälkeisen ravintola lounaan paikan ja sisällön.
Ruoka oli erinomaista  Minä olin valinnut alkuun antipastot ja pääruuaksi lampaan kyljykset sekä jälkiruoaksi Gorgonzolaa. Juomana vesi ja punaviini. Lopuksi kahvi tuulihattu ja Limoncello. Oli hintansa väärti. 
Kävelykadulla eilinen ystävällinen sisäänheittäjä tuli oikein kädestä tervehtimään mennessä ja tullessa ja toivotteli hyvää päivän jatkoa.
Istahdimme Pepen kanssa kahvilaan virvokkeille, koska tytöt olivat kadonneet putiikkeihin kuin tuhka tuuleen. Konjakkien ja kahvikupin kanssa tuli paljon pikkupurtavaa, suolapähkinöitä, kevatrullia, perunalastuja sekä juustotäytteisiä voitaikina leivonnaisia. Kun niitä siinä sitten nakerreltiin täyteen vatsaan koputti minua joku alkapäälle ja sanoi terve. Minä katsoin ylös ja kaveri sanoi heti, että ei tunneta, mutta kun kuulimme suomea puhuttavan niin tulimme kysymään tiedättekö jotain Suomi Seurasta Nizzassa. Olivat aikaisempina vuosina asustelleet aurinkorannikolla Espanjassa, mutta kyllästyneet siihen kun joka vuosi sattui heillekin varkauksia ja ryöstöjä. Totesivat, että täällähän on mukavaa ja että tulisivat ensi syksynä tänne muutamaksi kuukaudeksi. Minä kerroin netistä löytyvän niin erinomaisen kotisivun, että sellaista tietoa ei sitten tarvitakaan, jota sieltä ei löytyisi ja niitä päivitetään ahkerasti.  Kiitos vaan pitäjälle.Todettiin, että syksyllä tavataan Suomi Seuran tilaisuuksissa Nizzassa 
Menimme vielä rantaravintolaan viinille ja Casinon kautta meille iltaa jatkamaan juustojen ja viini parissa. Aamullahan ystävämme lähtevät kylmään ja lumiseen Suomeen.

Uusi vuokra-asunto

Keskiviikkona hoitelimme uuden vuokra-asuntomme asioita ja kävimme sitä katsomassa, sillä se on tupakoiville tarkoitettu ja selvitimme, ettei se haise liiaksi tupakalle. Asunto oli hyvä ja viihtyisä, joten luovutimme allekirjoitetun sopimuksen siivousliikkeen omistajalle, jolta saamme 30. päivä avaimet ja portin kauko-ohjaimen. Paikka on avenue Lanternilla. Sieltä mäeltä tulee bussi parhaimmillaan kolmasti tunnissa, mutta yleisimmin vain kaksi kertaa, joten kaikkialle on mentävä autolla koska mäki on liian jyrkkä minun polvieni laskeutua. Ylöspäinhän se kyllä sujuu. Kyllä bussiakin voi käyttää koska pysäkit ovat talon vieressä ja Magnanilla voi vaihtaa tutumpiin. Muutoin on rauhallinen ja kaunis paikka kuusikerroksiselle talolle. Kaikki kaupat vaan eivät ole vieressä niinkuin nyt ovat.
Illalla menimme kävelykadulle ja jouduimme ystävällisesti sisäänheitetyksi ravintolaan, jossa Mullit maksoivat peräti 13,50€. Jo listasta ulkona kylläkin selvisi kovahkon hinnan syy ( normaalisti 11€). Mulleja oli neljällä eri kastikkeella ja lisää sai niin paljon kuin napa veti. Meillä ei vetänyt kuin kaikille kermakastikkeelliset ja molemmille pareille yksi lisäpotti jakoon. Vieraillemme edelleen kermaiset ja meille milanolaisittain tomaatilla. Vielä jäi varaa jälkkäreille. Pieni istunto vielä meillä ja vieraat menivät hotelliinsa.

Hajuvesiä ja ostereita

Eilen sitten suuntasimme aamun sateessa Grasseen, jossa söimme lounaan pikku ravintolassa vanhassa kaupungissa, kävimme katsomassa katedraalin, joka oli kiinni, viereisellä näköalapaikalla maisemat ja sitten kävimme hajuvesitehtaan museossa, mutta valitettavasti tuotanto-osaston tilat olivat remontissa eikä tehdaskierrosta nähty. Vuorossa oli hajuvesimuseo. Henkka istui odottamassa ulkona jo kovin aurinkoiseksi muuttuneessa säässä. Oli kovin lämmintä. Museossa sai sitten haistella hajuja yllin kyllin ja hajuvesipulloja oli ihan Egyptin suuruuden ajalta  Maria Antoinetten matkameikkisalkkuun saakka.
Ilma oli niin kaunistunut, että päätimme viedä vieraamme vielä Rothschildin puutarhaan ja itse siellä jo monasti käyneenä odottelimme heitä ulkopuolella. Kävimme kyllä kahvilla satamassa välillä ja eksymässä Cap Ferratissa, koska siellä oli taas tietöitä ja deviation, jolloin tavan mukaan aina eksymme. Lähes samaan aikaan kun vieraamme tulivat ulos olimme taas parkkipaikalla heitä odottamassa. Oli ruvennut kovasti tuulemaan eikä suihkuallas toiminut vaikka musiikki kylläkin kuului. Se oli harmi. Sitten takaisin Nizzaan.
Illalla vielä Cafe de Turiniin ostereiden, sinisimpukoiden (Kipa söi tulisemman sisilialaisversion Mulleista), merietanoiden (Bulot) ja isojen katkarapujen kimppuun. Lopuksi suklaamussut, jotka ovat siellä todella herkulliset. Ystävällinen taksikuski toi meidät hotelliin ja kotiin. Mersu oli samanlainen kuin edellisellä kuskilla, joka oli varsinainen kauhukuski. Kysyinkin tytöiltä ennenkuin menin autoon, että ei kait tää ole sama hullu. Sätti ja haukkui koko matkan kun en heti osannut penkkiä siirtää ovessa olevasta nappulasta, eikä ensin aikonut edes ovea ajata tytöille kun me pojat olimme kadun toisella puolella viittelöimässä vapaita autoja. Taisin minäkin muutaman valitun sanan lausua kun se (huom. en käyttänyt sanaa hän) puhkesi huutamaan. Kaikki ranskalaiset eivät näköjään meistä mamuista tykkää.Eilinen kuski selitti ystävällisesti, ennenkuin edes istuin, että siirrä penkkiä napista numero kolme ja sitten rupattelimme mukavia koko matkan. 

Vierailijat ja puhallus

Olimme lauantaina vieraita vastassa. Nizzan lentokentällä tuntui kuin olisi ollut koti-Suomessa. Pariskunta pääsi yllättämään, kun tuttuja ja tutunnäköisiä oli aulan täydeltä.Eräät suomalaiset sanoivat, että täälläkös se Suomi seura kokoontuu. Vieraamme majoittuivat Promenadin varrella meitä lähellä olevaan huoneistohotelliin, josta ei  löytynyt tehtyä varausta. Majoitus kuitenkin järjestyi, ja siirryimme meille kanipadan ääreen. Henkan tekemä kanipata oli tosi hyvää. Jäimme kuitenkin pohtimaan, olisiko reseptistä jäänyt  pois kopiointivaiheessa jotain oleellista, se oli sittenkin vain kalpea aavistus nauttimamme  alkuperäisversion herkullisuudesta, muistutti sitä toki kovasti. Turvauduimme perunamuusin teossa pakasteisiin, tunnustan heti, ja suosittelen käyttämään  kunnon muusiperunoita.
Illalla  pistäydyimme kävelykadulla syömässä ensimmäiset osterit. Tietäväthän nyt kaikki, kuinka terveellisiä simpukat ja osterit ovat.
Sunnuntaina etsimme Le Cannetin suklaafestivaaleja, mutta tapamme mukaan eksyimme ja suuntasimme seuraavaan paikkaan, Mandelieun viini ja ruokatapahtumaan. Sen sentään löysimme, ja pois lähdimme kassit täynnä juustoa, viiniä, nougat-herkkuja, hunajaa ym. Siellä oli myös ravintola, jossa söimme herkulliset salaatit.
Tulomatkalla se sitten tapahtui, eli puhallus. Ajoimme rantatietä Nizzaan päin ja Henkka halusi näyttää Pyramidien "pienvene"sataman, koska on joskus asunut siellä (ei, ei satamassa vaan hotellissa) viikon ja joka illalle löytyi kuulema uusi ravintola ja jokunen jäi kokonaan käymättäkin. Sieltä päätielle tullessamme meidät pysäytettiin ja Kipa ajatteli, että nyt ne kysyy, josko sitä alkometriä autosta löytyy. Ei olla vieläkään saatu hankittua. Mutta ei, poliiseilla oli ihan omat pillit mukana ja kohteliaasti ehdottivat puhallusta. Henkka puhalsi, poliisi sanoi "parfait" ja viittilöi jatkamaan matkaa. Kipa totesi, että nyt on virallinen todistus siitä, että Henkka on ainakin kerran ollut selvin päin ratissa. 
Meitä vastapäätä on Brasserie Magnan, jossa olemme hyvin harvoin käyneet. Säästelemme sitä aina sille varalle, että on huono ilma eikä viitsi lähteä kauemmaksi, tai ei vain viitsi laittaa kotiruokaa tai kaappi on tyhjääkin tyhjempi. Nyt satoi illalla, ja menimme sinne ja koimme tavallaan positiivisen yllätyksen, ruoka oli oikein hyvää ja kohtelu ystävällistä. Jälkiruokaa ei pitänyt ottaa, mutta päivän patisserie tarjotin sai jokaisen sortumaan. Ja olihan siinä terveellisiä marjoja.

kanipata

Huomenna tulee Suomesta vieraita ja tarjoamme kanipataa. Resepti kaikille ohessa. Saimme sitä maistaa täällä Nizzassa suomalaisystäviemme laittamana ja oli hyvää. Petanki oli tiukka mutta voitimme niukasti Kipan kanssa.

Kanipata 6 annosta

 

250g kuivattuja luumuja

100g savustettuja pekoninpaloja

1,5kg kania

50g voita

20 pientä shalottisipulia tai 3 isoa keltasipulia pilkottuna kookkaiksi paloiksi

1 rkl vahvaa sinappia. Totesin, että kanin voiteluun menee enemmän.

1 rkl vehnäjauhoja

3-4 dl kuivaa valkoviiniä ( kokki käyttää loput kokatessa)

2 rkl konjakkia (kokki ei käytä loppuja ellei pullo ole vain 2dl, sillä muuten kokkaus tökkii)

1/2 dl tuoretta tinjamia silputtuna

1-2 tl suolaa

 

Luumut kiehautettuun veteen pehmenemään.

Sulata voi padassa ja kumoa pekonit ruskistumaan, nosta padasta ja ruskista kanipalat, nosta padasta ja ruskista sipulit.

Sivele lihat sinapilla ja pane lihat ja pekonit pataan sipulien kanssa.

Lisää jauhot, viini, konjakki, valutetut luumut, tinjami ja suola.

Anna kypsyä reilu tunti.

 

Tarjoa perunamuusin kanssa, johon olet sekoittanut ranskalaista perinteistä sinappia, jossa on sinapinsiemeniä mukana.

 

Hyvää ruokahalua!

 

 

Gardienin salapoliisina

Ovikello soi, ei kovin aikaisin, mutta venyttelimme vielä aamukahvilla. Arvasimme, että se on gardien, kukapa muukaan, ja Kipa meni avamaan. Ja niinhän se oli. Hän selittää käyntinsä syytä, josta Kipa ymmärtää hyvin vähän  ja mies huomaa Kipan olevan kysymysmerkkinä. Henkka apuun, josko ymmärtäisimme yhteisvoimin, mistä on kyse. Toisessa kerroksessa asuva madame on valittanut parvekkeeltaan löytyneestä tupakannatsasta, ja gardien on käynyt läpi kaikki asunnon yläpuoliset kerrokset. Asunnot ovat tyhjillään, paitsi me. Vakuutimme, ettemme polta lainkaan saati heittele mitään parvekkeelta ja gardien perääntyi. Hänen mentyään tosin muistimme, että vieraanamme ollut iskä tupakoi parvekkeellamme, mutta siitä on jo kolme viikkoa, hänellä oli purkki tuhkakuppina eikä hänellä todellakaan ole tapana heitellä natsoja ympäriinsä. Purkki korjattiin pois vieraiden lähdettyä. Tuskinpa natsa siis parvekkeella on niin kauan säilynyt, parveke on avonainen ja satanut on sen jälkeen vaikka kuinka.
Kävimme kurkkaamassa parvekkeeltamme alas, ja siellä toisen kerroksen avoparvekkeella todistuskappale tosiaan lepäsi varsin hyväkuntoisen näköisenä. Ajattelimme ehdottaa gardienille DNA-testejä rikoksen selvittämiseksi, vaikka  syyllinen taitaa tässäkin tapauksessa löytyä eläinkunnan puolelta. Muistattehan jutut haudoilta varastetuista kukista, varas on usein pitkäkorvainen eikä pitkäkyntinen. Tässä tapauksessa lienee kyse linnuista, jotka käyvät parvekkeilla kaivelemassa, löytyisikö jotain syötävää tai pesätarvikkeita. Saattavat siinä tarkoituksessa myös nokkia parvekkeelle jätettyjä tuhkakuppeja. No, linnunaivotkin tajuaa, ettei tupakka ole hyvä juttu ja saalis  lentää hylättynä vaikkapa  kyseisen madamen parvekkeelle.