lauantai 30. lokakuuta 2021

Lokakuun 2021 ajanviettoa Nizzassa

Vieraat tulivat ajallaan ja oli tietysti oikein mukavaa. Talon uima-altaalle ja pingispöydälle oli käyttöä ja matka kaupungille taittui vierailta mukavasti portaita alas, 518 porrasta, ja sama myös ylöspäin! Ensimmäisenä iltana suuntasimme heti tuloillalliselle, Koudou on vaihtanut omistajaa ja tyyliäkin, mutta vietimme mukavan illan. Koronapassit tarkastettiin, meillä kaikilla oli se tulostettuna paperille ja tarkastus sujui nopeasti ja ongelmitta. Seuraava päivä oli kaupunkipäivä, hiukan ostoksia ja kevyt lounas Mi Casassa. Osa porukasta tutustui kaupungin pikaruokatarjontaan, kanaa KFC. Kotona grillattiin, Henkka oli käynyt meidän lihakaupassa, ostanut makkaroita ja kunnon pihvit ja grillimestari onnistui täydellisesti.

Seuraava päivä oli Mentonin ja Monacon retkipäivä, Monacosta vieraat tulivat junalla takaisin Nizzaan. Juna oli täynnä, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Mentonissa ei koronapasseja tarkastettu, mutta seurue söi ulkona, ehkäpä siksi. Lauantaina Nizzan rantaravintolassa kyllä kaikkien passit skannattiin.

Loman päätapahtuma oli tietysti jalkapallo-ottelu Nizza-Lyon, jonka Nizza muuten voitti, viime hetkillä, kun oli jo luovuttu toivosta. Vieraat olivat ostaneet liput netistä ennakkoon ja ne oli saatu puhelimeen sekä myös sähköpostina. Matka stadionille sujuu mukavasti ratikalla nykyään, stadionilla tarkastettiin koronapassit kaikilta ja sitten vasta oli lippujen tarkastus. Lippujen tarkastuskin puhelimesta oli sujunut hyvin, tosin oli jäänyt mielikuva, että tarkastuksessa oli luotettu enemmän manuaaliseen tapaan kuin automaatioon. Olimme lukeneet jostain, että stadionilla pitää olla maskit, mutta ilmeisesti ei ollut, koska niitä ei juuri näkynyt.

Vieraiden lähdettyä vietimme muutaman päivän hiljaiseloa, mutta sitten ryhdistäydyimme ja suuntasimme golfaamaan  Le Provencaliin. Vähemmän harjoitteleva teki kierroksella 3 paria ja päivä oli oikein mukava muutenkin. Edelle sattui 10-jalkainen seurue, 3 pelaajaa ja yksi koira. Pelasivat hitaasti. Toki suositellussa ajassa 2 t 10 minuuttia (9 r), ehkä hiukan yli, mutta koska heitä oli vain kolme, näyttivät olevan ihan hyviä pelaajia ja edessä ei ollut ketään, odotimme hiukan ripeämpää toimintaa. Aika näytti kuluvan seurusteluun ja vieläpä greenillä ja greenin vieressä seurusteluun, kun väylä oli saatu pelattua. Muistelimme aiempia kokemuksiamme, kun kierros on kestänyt lähemmäs kolme tuntia, eihän se sinänsä mitään, mutta kerran melkein myöhästyimme lounaalta, vaikka jätimme viimeisen väylän väliin. Ehkäpä suuntaamme välillä muualle.

 

 

 

maanantai 18. lokakuuta 2021

Syksyn 2021 lokakuussa Nizzaan

Matkavalmistelujen luulisi sujuvan rutiinilla. Pakkaaminen menossa ja lukematon määrä pieniä asioita hoidettu.  Isoin asia vaan on edelleen kesken.  Toinen meistä odottelee hammasriviä, joka mahdollistaisi muunkin syömisen kuin sosekeitot. Vielä eletään toivossa, vielä kaksi päivää aikaa.

Oletamme koronarokotustodistusten avaavan ovet matkalla. Ensimmäiset vieraat saapuvat heti seuraavalla viikolla. Sanon ensimmäiset, koska toivomme muidenkin rohkenevan matkaan. Suomalaisia on Nizzassa jo vaikka kuinka paljon ja tapaamisia voi järjestää.

No, hampaat saatiin, matkaan ja perille päästiin. Rokotustodistukset ovat kelvanneet ja kaikki tuntuu olevan melkein kuin ennen. Korona ei ole kuitenkaan ohi. Ihmisiä on  paljon enemmän liikkeellä kuin viime vuonna. Sisätiloissa pitää edelleen pitää maskia ja ulkonakin niitä näkee käytettävän entiseen malliin. Ranskan rokotekattavuus on yllättävän suuri, johtuneeko rokotepassin käytöstä, joka on kannustanut ottamaan rokotteen. Testaus oli aiemmin ilmaista, nyt se muuttui maksulliseksi, itse kyllä mieluummin ottaisin rokotteen kuin kävisin joka kolmas päivä testissä, vaikka ilmaisessa, mutta jokainen tyylillään. Koronapassia vastaan protestoidaan, mutta tuskinpa sillä on itse asiaan vaikutusta. Ilmaantuvuus on paljon alhaisemmalla tasolla kuin tällä hetkellä Suomessa, missä taas rokotekattavuus on alhaisemmalla tasolla, olisikohan näillä asioilla  joku yhteys. Tilanne saattaa kuitenkin kääntyä ihan minkälaiseksi tahansa, joten matkustukseen liittyy edelleen epävarmuuksia.

Pikkukauppamme ovat ennallaan, pakastekaupassa kävimme hakemassa vieraille helposti laitettavia perusjuttuja, ankankoipia, merianturafileitä, vihannessekoituksia yms. Huomenna suuntaamme perustarvikkeiden hakuun omaan Carrefourimme, jossa emme viime vuonna käyneet kertaakaan. Yritämme mennä hiljaiseen aikaan, siellä on kuitenkin  hyvin ahdasta ja viime vuonna päättelimme, ettei ole välttämätöntä siellä asioida. Huom. täällä on edelleen voimassa rajoituksia, kuinka paljon kerralla saa olla asiakkaita sisällä.

Toistaiseksi siis hiljaiseloa kotioloissa.

tiistai 27. huhtikuuta 2021

Nizza-Helsinki huhtikuussa 2021

Olimme siirtäneet paluumatkaamme kahdella viikolla eteenpäin. Sää ei oikein suosinut, kevät oli normaalia kylmempi, pari kolme kertaa oli uimakausi avattu ja sitten kaivettu taas lämpimiä vaatteita esiin. Paluumatkan aikataulu yritettiin sovittaa pariin reunaehtoon. Saksan läpi ajaminen onnistuu paremmin sunnuntaina, onhan kakkoskuski varsinainen sunnuntaiajaja jo perusluonteeltaan, eli rauhallisesti eteenpäin. Sunnuntaina ei ole raskasta liikennettä, vaan rekat pysyvät tien varren levähdyspaikoilla. Toinen ehto, koronatestin tulos on negatiivinen. Nizzasta ei siis uskalla lähteä ilman testitulosta, Ranskan ja Saksan rajalla vaaditaan testi, majoittumiseen vaaditaan testi, laivaan tarvittava testi korkeintaan 72 tuntia vanha, ja Suomessa Vuosaaressa pitää olla testi tai se tehdään jälleen. Runsaasta informaatiosta piti ottaa selvää, mikä testi mihinkin kelpaisi. Kun sitten huomioi testipaikkojen aukioloajat viikonloppuisin, tuloksen valmistumisajan ja saako varmasti englanninkielisen paperin mukaansa jne., soppa oli valmis ja seurasi monta unetonta yötä. Ystävien tiedot oli kullanarvoisia ja vuokraemäntämme avulla saimme testiajan lähiapteekista lähtöaamuksi klo 9 ja sieltä oikean paperin, se olisi voimassa vielä laivaan mennessä, mutta ei enää Vuosaaressa.

Kirjoitimme hyvissä ajoin vakimajapaikkaamme Rhonen rannalla (Hotel Restaurant Le Bellevue, Les Roches de Condrieu, 450 km Nizzasta. suosittelemme lämpimästi!), vakuutimme olevamme negatiivisia ja tarvitsevamme yhden yön majoituksen ja ruokaa. Nizzaan jäi loistava kesäinen sää, matkalla auton mittarissa oli parhaimmilaan 25 astetta. Matka sujui hyvin, eikä kukaan kysynyt mitään. Perillä saimme tutun huoneen, illalliseksi lohta tai ankanmaksaa, pääruuaksi kampasimpukoita. Pihvi olisi ollut vaihtoehtona. Täydellinen aamiainen toimitettiin illalla huoneeseen, myös kahvin- ja vedenkeitin.

Seuraava yöpaikka oli varattu Strasbourgista, Ibis-ketjun hotelli. Ajoimme navigaattorin avulla hotelliin, kas, tuossahan se on, missäs parkkipaikka. Seikkailimme aikamme hallissa etsien hotellin parkkipaikkoja ja kiipesimme portaat ylös respaan. Ei, ei täällä ole sellaista varausta. Ei ehkä oltu ihan ensimmäiset, koska mies soitti jonnekin ja meille selvisi, että olemme väärässä hotellissa. Olimme jo maksaneet huoneen, ei oikein huvittanut maksaa toista kertaa. Ystävällinen henkilökunta vakuutti meidän löytävän oikean hotellin, neuvoivat tien, ei ole kaukana, kirjoittivat vielä nimen ja puhelinnumeron lapulle. Oikeassa hotellissa respa kysyi, olemmeko ne, jotka meni väärään hotelliin ja naureskeltiin yhdessä erehdykselle. Itse ajateltiin, että jos tämä jää ainoaksi matkan kommellukseksi, vähällä päästään.

  Aamulla matkaan. Rajalla oli poliisiautoja, mutta kukaan ei pysäyttänyt. Koko matkan aikana siis ei mitään tarkastuksia missään. Sen sijaan Angela lähetti tekstiviestin, missä toivotettiin tervetulleeksi ja nettiosoitteen, mistä löytyy säännöt ja ohjeet maahantulolle. Me oltiin moneen kertaan etukäteen tutkittu sivuja ja päätelty, että transit on meille mahdollinen, kunhan poistutaan välittömästi maasta, ja niinhän me aiottiin tehdä. Travemunden lähellä tuli vielä saman sisältöinen viesti toisesta numerosta. Siis sekä meitä että rajoja valvotaan. Tarpeetonta kai mainita, että viestit tuli vain kakkoskuskin puhelimeen, ja kakkoskuskihan muutenkin huolehtii kaikenlaisista  asioista. Matkalla pari kertaa bensa alkoi loppua yllättäen ja nopeasti. Kuskilla oli aika raskas kaasujalka. Muistelimme kaiholla diesel-Sitikoitamme, pumpulla käytiin kerran reissun aikana. Nyt oltiin ajeltu tovi Frankfurtin ohi, aina käännytty sinnepäin, missä ei ollut huoltoasemaa. No, tulihan se vihdoin. Sitten puhuttiin, kuinka nyt pidetään varamme ja otetaan ajoissa polttoainetta. Kakkoskuskilla on kevyempi jalka, ja bensaa tuntui riittävän. Kunnes vaihdettiin kuskia ja alettiin tähyilemään huoltoasemaa. Ajettiin tietyöalueella, jossa osa kaistoista johdettiin vasemmalle ja onneksi huomattiin kyltti, jossa ohjeistettiin pysymään oikealla, jos haluaa seuraavalle levähdysalueelle. Mittari ei enää näyttänyt mitään, kun päästiin alueelle. Toki navigaattori näyttää kaikki lähikylien huoltoasemat, mutta yleensä moottoritien varrella niitä on riittävällä tiheydellä. Muistettiin myös, että tällaisten yllättävien tilanteiden varalle meillä on Autoliiton tiepalvelusopimus, matkan katketessa on mahdollisuus saada apua.

Travemundessa saatiin syötävää ystävien löytämästä italialaisravintola Bellavistasta, Kaiserallee 1. Mekin voimme suositella lämpimästi. Haettiin pizzan mukaan (11 euroa, erinomainen) ja kyllähän se satamassa maistui laivaa odotellessa.  

 

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Huhtikuu 2021 - uimakausi avattu

Maaliskuun viimeisenä päivänä presidentti Macron ilmestyi televisioon ja ilmoitti rajoitusten koskevan koko maata neljä viikkoa eteenpäin lauantaista alkaen. Koulut suljetaan ja liikkumista rajoitetaan myös päiväsaikaan,  on pysyttävä 10 kilometrin säteellä kotoa, ellei ole luvallista asiaa. Asiat on tarkoin lueteltu ja joka päivä uutisissa esitetään katsojien kysymyksiä ja saadaan vastaus, kuuluuko kysyjän asia noihin luvallisiin. Lupalappua ei uusien säännösten mukaan tarvitse täyttää päiväsaikaan pysyttäessä tuon 10 km säteellä. Meille tämä ei tuonut muutosta, paitsi, kun toivoimme vapauden koittavan 18.4 niin nyt rajoitukset jatkuvat vapun yli. Mitään mahdollisuuksia päästä ravintolaan tällä kaudella  ei ole, ja taitaa golfin peluukin rajoittua tuon lähipelikentän kiertämiseen. Voi olla, että sekään ei onnistu, kun koulujen loma osuu huhtikuulle. Olimme keskiviikkona siellä,  ja siellä oli ilahduttavasti ryhmä lapsia pelaamassa ohjaajan johdolla. Arvattavasti  ja toivottavasti lomaviikkoina junioreita tulee kentälle enemmänkin.

Mutta, uimakausi on  avattu ja vastaavasti lämmityskausi on ohi. Altaan vesi on 19-20 astetta, aurinko paistaa, koristepuut kukkivat, linnut laulavat. Paitsi, ettei asiat nyt sentään näin mene. Kevät keikkuen tulee, ja tänä vuonna erityisesti. Keski-Ranskassa on ollut hallaöitä, viljelijät taistelivat hallaa vastaan kaikin keinoin, mutta osa viini- ja hedelmäsadosta on tuhoutunut. Meillä ei sentään alle nollan ole yöt menneet, mutta lämmitys on jatkunut ja jo pari kertaa sivuun siirretyt talvivaatteet kaivettiin jälleen etualalle. Uimapuku sen sijaan siirrettiin takahyllylle. Olemme sen verran ylempänä, että aurinkoisinakin päivinä tuuli tuntuu kylmältä, ja pidempi golfkierros päättyi kädet kohmeessa sadekuuroon. Eipä siis ihme, että kotimatka on jo mielessä. Olemme yrittäneet ottaa selvää kaikista säännöksistä, mikä meitä mahdollisesti koskisi, ja koronatesti on varattu lähiapteekista perjantaiksi. Sillä sitten pitää ehtiä 48 tunnissa Saksaan ja 72 tunnissa laivaan. Ns. PCR-testiä ei olisi ehtinyt ottaa niin, että varmuudella ehtisi (viikonloppu huomioitava) ja ilman testiä ei oikein parane lähteä Nizzasta. Yövymme Ranskan puolella, koska Saksassa hotelleilla on rajoituksia vieraiden suhteen. Säännökset muuttuvat yhtenään ja mitään varmuutta mistään ei ole. Luultavimmin kukaan ei kysy mitään, mutta on yritetty varautua ainakin jotenkin.

Kotiin on aikomus tilata ruokaa netistä, kotitonttu noutaa ja  toimittaa tavarat jääkaappiin. Netistä löytyikin vuosi sitten toimitettu tilaus, eikä paljon muutoksia tarvinnut tehdä. Simaa, tippaleipiä, piimää, viilejä, ruisleipää, siinäpä oleellisimmat, jotka oli jo valmiina.

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Kevät keikkuen tulee - pysytään kotona myös maaliskuussa 2021

Nautimme jo lämpimistä kevätpäivistä, golfkentällä oltiin shortseissa tai ainakin lyhythihaisessa puserossa, talven jälkeen on hyvä saada aurinkoa ja sen myötä D-vitamiinia. Mutta nyt pohjoisesta vyöryi kylmää ilmaa aina tänne  Välimerelle asti. Kaivettiin taas villapuserot esille ja pelattiin parin tanskalaisrouvan kanssa, joista toisella oli paksu villapipo päässään. Kipa paleli ja luuli jättäneensä vahingossa villapuseron pois, mutta olihan se päällä, kerroksia vaan  oli niin monta ja tuulitakki päällimmäisenä.  

 Koronarajoituksia lisättiin niillä alueilla, missä tauti eniten jyllää. Tehohoitopaikat on täynnä ja potilaita siirrellään alueelta toiselle. Valitettavasti tämä alue kuuluu noihin pahimpiin.  Rokotukset ovat menossa, mutta etenevät tuskastuttavan hitaasti. Ranskassa taitaa  myös olla paljon niitä, jotka eivät ota rokotuksia, vuosittaisia influenssarokotuksia on aina mainostettu televisiossa näyttävästi ja samoin nyt myös koronarokotusta. Kausi-influenssasta tai  normaalisti kiertävästä vatsataudista ei ole tänä vuonna puhunut kukaan, rajoitukset ja käsienpesu on ilmeisen hyödyllistä. Liikenneonnettomuuksia verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna ennen koronaa oli kuulemma tänä vuonna 20 % vähemmän. Eli, jos koronan aiheuttama kuolleisuus ei näy kokonaistilastoissa, asia on hyvin monimutkainen ja vaatii asioiden perusteellista tutkimista, tämä on vain yksi esimerkki mahdollisista vaikuttavista tekijöistä.

Mutta me olemme siis palanneet samaan tilanteeseen, missä olimme vuosi sitten. Ulkoilu on tosin mahdollista ilman aikarajaa 10 km säteellä kotoa. No, eipä ole golfkenttiä ihan noissa rajoissa meiltä yhtä pikku paikkaa lukuun ottamatta. Yllättäen myös kukkakaupat ja kampaamot saa olla auki. Lapun kanssa siis liikutaan välttämättömillä asioilla. Kotiravintolan terassi avautuu viikonloppuna, kun on luvattu lämpenevää, mutta syöjiä ei taida olla muita kuin me. Ruokavieraista tuli mieleen mustavalkoinen kisu, joka meitä joskus käy tervehtimässä ja saattaa nauttia hiukan välipalaa. Viimeksi tarjosin varta vasten ostettua pateeta murojen asemasta, kissa söi vähän ja sen jälkeen ei ole ilmestynyt ruuan hakuun, on kyllä nähty kulkevan pihan poikki, ettei ihan ruokamyrkytystä saanut. Mutta jossain muualla on paremmat tarjoilut.

 

perjantai 26. helmikuuta 2021

Koronavuosi 2021

Toinen koronavuosi on alkanut. Olimme syksyllä Nizzaan tullessamme huomattavan toiveikkaita, että keväällä pääsisimme melko normaalisti palaamaan Suomeen. Nyt ymmärrämme, että se ei ole todennäköistä eikä  edes mahdollista. Viruksesta on kehkeytynyt helpommin tarttuvia muunnoksia ja luvut ovat menossa ylöspäin vähän siellä sun täällä. Rokotukset ovat alkaneet, mutta niillä ei ole vielä taudin leviämisen kannalta  vaikutusta. Ravintolat ovat kiinni edelleen, ulkonaliikkumiskielto alkaa klo 18 ja nyt tulee kaksi viikonloppua käsittävä sulku, pysytään taas kotona totuttuun tapaan. Golfia olemme päässeet pelaamaan, sää on jo kovasti keväinen ja kentät kuivuneet. Pelaajia tuntuu olevan tavallista enemmän, golf kuuluu harvoihin mahdollisiin harrastuksiin ja kentällä ei tarvitse myöskään pitää maskia, joten siellä kävely on mukavampaa kun kaupungilla. Turisteja on  sankoin joukoin tullut Nizzaan, muutama viikko sitten ihmettelimme, kun pitkän hiljaiselon jälkeen tuntui koneita saapuvan yhtenään. Jostain olen lukenut, että  lentoja oli  noin 20 päivässä hiljaisimpana aikana ja nyt jo 120 päivässä. Loma-ajan huomaa myös autoista, talvella suurimmalla osalla autoista on rekisterikilvessä 06, eli tämän departemantin numero, mutta nyt näkee runsaasti muualta kotoisin olevia autoja. Eipä siis ihme, että täällä on erityisen vaikea  koronatilanne ja sairaalat täynnä. Kuri on löystynyt, take-away -pisteisiin on ilmestynyt ulos muutama pöytä ja väki siemailee aperitiivia tilaustaan odotellessa. Nyt onkin sitten alkoholin juominen kielletty ulkona yleisillä paikoilla, kukapa olisi tullut ajatelleeksi moista! Kurin pysymisen varmistukseen on valjastettu enemmän poliiseja, eli kauppoihin ei todellakaan ole asiaa ilman käsidesiannosta ovella ja maskia, ja kerralla sisään tulevien määrää on seurattava  tarkasti. Poliisit huomauttavat puutteista ja jakavat sakkoja. Mielellämme siis käymme pikkukaupoissamme, kaksi asiakasta leipäkauppaan ja lihakauppaan, 5 Proxiin, helppo vilkaista itse, pitääkö jäädä odottamaan ulkopuolelle ja toisaalta, yritämme käydä kaupassa hiljaisina aikoina.

Koronan ohella on toinenkin riesa, onneksi se on kuitenkin tavallaan tilapäinen. Ilmanlaatu on huono, jopa niin huono, että ajonopeuksia on rajoitettu ja puiden poltto kielletty. Olisiko alkuperäinen syy Saharan hiekka, jota levisi aina Suomeen asti, mene ja tiedä, tyyni sää pitää saasteet vakaasti paikallaan. Meillä pihassa seisova auto sai hienon hiekkapölykerroksen päälleen, ajattelimme mennä pesuun, mutta siellä oli pitkä jono, eli kaikilla sama ongelma. Täällä liikenne on suurin ilmanlaadun pilaaja, tällä hetkellä lähinnä autoliikenne. Lentokenttä sijaitsee niin lähellä, käytännössä keskellä kaupunkia, että sillä on kuulemma huomattava vaikutus, mutta nythän lentoliikenne on normaalia vähäisempää. Lämmitys ja roskien poltto on sitten oma lajinsa, roskia ei saisi polttaa, mutta nyt on puiden ja pensaiden leikkausaika, ja risukasat palavat siellä sun täällä. Lämmityskausi onneksi alkaa olla takanapäin, aika monesta savupiipusta tupruttaa savua kaiken päivää siihen malliin, ettei siellä ainakaan kuivia koivuklapeja polteta. Teollisuuttahan tällä alueella on vähän, joten se ei saasteita selitä.

Päivät siis kuluvat kotona ja mahdollisuuksien mukaan golfkentällä. Aurinko paistaa, linnut konsertoivat aamuisin, koristepuut ja -pensaat kukkivat, päivä on pidentynyt ja sää lämmennyt.

 

lauantai 9. tammikuuta 2021

Talvi Nizzassa tammikuussa 2021

Tammikuun toisesta päivästä alkaen  täällä tuli ulkonaliikkumiskielto  (couvre feu) voimaan jo klo 18 alkaen. Meitä se ei varsinaisesti haittaa, kauppa-asiat hoidetaan aamupäivisin ja muukin liikkuminen tapahtuu valoisaan aikaan. Ihmetellään kyllä vähän, miten työssäkäyvät pärjäävät, ja eikö se aiheuta kauppoihin ruuhkaa juuri ennen sulkemisaikaa. Ollaan joskus  käyty jossain isossa marketissa kuuden maissa illalla, ja on ollut suorastaan vaikea löytää parkkipaikkaa  sinänsä valtavilta parkkialueilta ja kaupoissa on ollut todella ahdasta ja kassajonot pitkät.

Jos on joku laillinen syy liikkua tuon kellonajan jälkeen, pitää taas täyttää virallinen lappu. Onneksi sentään ovat laittaneet omaan "koronavilkku" -sovellukseensa tuon todistuksen, tämä on omien laskujeni mukaan jo neljäs versio asiasta, eikä vanhat laput  kelpaa. Sakko on 135 euroa, ei kannata ottaa riskiä. No, meistä toinen sai joulunpyhien aikaan hammassäryn, ja joutui menemään vuoden vaihteen jälkeen hammaslääkärille, aika oli 17.30. Arveltiin, ettei mitenkään ehdi kotiin ennen klo 18 ja  ladattiin "tousanticovid" puhelimeen.. Ei tullut tarkastusta, ja oli kuulemma kuuden aikaan vielä paljon väkeä liikkeellä. Eilen tulimme golfista niin myöhään, että olimme kotona juuri ennen kuutta. Emme olleet mitenkään viimeisiä kotiin kiiruhtajia, ruuhkaa ja jonoja oli matkalla. Meidän pikkukaupatkin näyttivät olevan vielä auki ja luulemme, ettei tarkastuksia ja sakottamisia aloiteta ainakaan tasan klo 18.

Sää on todella talvinen. Alemmillakin kukkuloilla on kaunis valkoinen lumipeite. Meillä ei sentään, vaikka olemmekin sen verran ylhäällä, että meillä on  lämpöä  pari astetta vähemmän kuin Nizzassa kerrotaan olevan. Eilen illalla golfkentällä Opiossa oli lähtiessämme +4 astetta, aurinko oli juuri laskemassa. Nizzassa auton mittarissa oli +7 astetta ja meillä täällä  omassa ulkomittarissa +6. Yleensä tähän aikaan olemme kotona Suomessa, ja joskus olemme haaveilleet lähtevämme lämpimämmille seuduille. Aikoinaan olimme Madeiralla useampana vuotena joulun ja uuden vuoden tietämillä. Aina ei ollut kovin lämmintä, ei varsinkaan saaren pohjoispuolella, missä yritimme sytyttää hotellihuoneen takkaan tulta, paksu puu oli kuin kiveä ja sytytykseen oli kasa sytytyspaloja, se jotenkuten onnistui, paikalle tuotu sähköpatteri oli täysillä ja me kömmimme raput ylös makuutilaan, jossa ei ollut mitään lämmitystä, näytti paremminkin, että katonrajassa oli tuuletus suoraan auki ulos.

Lämmikkeeksi keitellään nyt lihakeittoa, "pot au feu"  ja odotetaan talven jossain vaiheessa hellittävän.