Joulua odotellessa

Pikkujoulukausi on menossa, jouluvalot loistaa, jouluostoksia tehdään. Sateet ovat tältä erää ohi ja sää viilentynyt. Iloksemme näyttää myös siltä, että yläkerran putkivuoto saatiin korjattua, katto on hiljalleen kuivunut ja saatamme  käydä jääkaapilla ilman veden tippumista niskaan. Yhtenä aamuna ovikello soi ja ovella oli kaksi miestä, talon mösjöö ja toinen, jotka kysyivät, voivatko tulla sisään katsomaan, missä vuotaa. No, mikäpä siinä, tulkaa vaan, osoittelimme pesuvatia ja kattoa. "Bizarre" sanoi toinen ja halusi kurkistaa kaappiin. Juu, katsokaa vaan. Ymmärsimme sen verran, että hän aikoo tehdä ylhäällä jotain ja tulla uudestaan katsomaan, vuotaaako vielä. Hetken päästä ovikello soi  ja miehet sisään ihmettelemään.  Tottakai katosta tippui edelleen vettä. Uudestaan "bizarre" ja miehemme poistuivat. Jotain kolistelua  ylhäältä tämän jälkeen kuului eivätkä miehet enää palanneet. Vettä tippui edelleen ja katto pysyi märkänä, kunnes yllättäin neljän päivän kuluttua huomasimme pisaroinnin lakanneen.

Itsenäisyyspäivää vietimme tänä vuona juhlavasti Negrescossa, seuran järjestämälle lounaalle kokoontui noin 120 Rivieran suomalaista. Puitteet olivat loistavat ja meillä oli mukavaa.

Vuoden viimeinen seuran golfkisa pelattiin Claux-Amicissa. Hyvä sää houkutteli meidät sinne, ja vaikka olemme käyneet siellä aiemmin kaksi kertaa ja osoite oli navigaattorissa, jossain kohtaa Grassessa käännyimme eri kohdasta ja jouduimme niin kapeille ja jyrkille kujille, että apukuski vaikeni kauhusta. Kuskin mielestä täytyy sieltä mahtua, koska autoja siellä on ja oikeassahan hän oli, mitä nyt käännettiin peilit sisään kapeammissa paikoissa. Peli ei sujunut  hyvin, mutta arpaonni suosi. Taisimme nyt kuitenkin jo toisen kerran päättää pysyä sieltä pois. Kenttä on kuitenkin kuiva verrattuna useimpiin kenttiin, joten sikäli voimme suositella sitä ja samalla saa korkean paikan leiriä, sillä kenttä on 510m korkeudessa.

Vielä joulukirkko ja sen jälkeen jouluvalojen ihastelua sekä pizzat kävelykadulla, eli alamme olla valmiit kotimaan joulun viettoon. Maanantaina menemme vielä jouluostoksille, tänä vuonna emme kuitenkaan vie kotiin Ranskan herkkuja vaan aiomme nauttia perinteisistä suomalaisista jouluruuista. Jääkellarin lohta, kotona laitettua silliä, lipeäkalaa sekä kinkkua ja porkkanalaatikkoa unohtamatta sillisalaattia tai rosollia, nam.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!

Tapahtumia ja sattumuksia

Maanantaina oli vielä mahdollisuus golfata Biotissa. Vain pari pisaraa ja kierros 3 tuntia. Ulkona syötiin hyvä ateria. Sitten alkoivat sateet. Tiistaina piti käydä Lattessa, mutta oranssi varoitus koko Alpes-Maritimes departemantissa päätti, ettei lähdetä ja illalla taas näytettiin  telkassa tulvia. Tiistai-iltana kävimme ystäviemme luona kanipadalla, joka oli yhtä hyvää kuin ennenkin ja tuhosimme yhteisellä matkallamme hankittuja rose -viinejä. Kanipadan ohjeisiin kuului myös konjakkia hieman, joten saimme isännän kanssa tuhota kahvia juoden loput keittiökonjakista. Tytöt joivat Limontselloa. Mukava ilta jälleen.
Keskiviikkona kävimme vanhassa kaupungissa ostamassa lisää oliiviöljyä erikoiskaupasta ja taas rupesi satamaan, joten kotiin. Telkasta tulvia Provencessa.
Torstaina piti olla pelipäivä, mutta jo keskiviikkona tuli tieto, että kenttä on kiinni sateiden vuoksi.
Meillä katto vuotaa mutta ei sateiden vuoksi. Tyhmä isännöitsijä ei välitä vähääkään. Kun tiedettäisiin vakuutusyhtiö lähetettäisiin kuva vuotavasta katosta.
Me kuitenkin lähdimme kaupungille, koska ilma ei ollut ihan kehno, tarkoituksena syödä hyvä lounas jossain. Kävelykadun länsipäässä Kipa älähti ja minä ihmettelemään. Joku elefanttilintu paskansi Kipan päähän, silmälaseihin ja pitkin hienoa vaaleanpunaista takkia. Se on muuten impreable tai jotain  sen tapaista, syksyllä takki käytettiin pesulassa ja Kipa yritti tarjota sitä pesulaan "une petite veste", ja aiheutti pitkän keskustelun, mistä ei tietenkään ymmärtänyt mitään mistä puhuttiin.  No, nyt  sitten putsattiin paskoja 15 minuuttia ja kotiin tukan pesulle ja takki viedään taas  pesulaan. Tiedetäänpä mikä se on tai mikä se ainakaan ei ole, väri on rose pesulan hoitajan mukaan. Aika paska säkä muuten  kaiken kaikkiaan.
Kotona nyt maistellaan Beaujolais Noveauta vain yksi ja päälle muuta. Osti Kipalle lohdutukseksi ison omenatortun tai oikeastaan koko kakun.  Eiköhän se siitä. Huomenna on petankkipikkujoulu.
Matkalla nähtiin taas tämä kätevä tapa muuttamiseen. Ei kärräämistä ja hissin rikkomisia, vaan siististi ikkunasta ulos. Kaupunkilaiset osaa. Vaikka ei niihin porraskäytäviin ja hisseihin mitään mahtuisikaan.

Ranskalaista idiotismia

Kyllä nyt puristaa kaikki ranskalaisten hölmöilyt ulos. On oltu puolikasvuosia  jo kuusi täällä ja monet asiat yhä ottavat päähän tai ihmetyttävät. Päättäkää itse mitkä ottavat päähän ja vain ihmetyttävät.
Parkkeeraus täällä on oma taiteen lajinsa. Olemme jo oppineet itse, että kun laittaa varoitusvilkut päälle niin voi parkkeerata mihin vain. Niin me teemme.  Mutta on monia muitakin tapoja parkkeerata ranskalaisittain. Vinosti kadunkulmassa, poikittain kadulla, pitkittäin nurmikentällä ja keskelle kiertolittymää. Sivuttain tai katollaan ei autoja ole nähty kun moottoriteiden varrella ja silloinkin luulen,että niitä ei ole sinne parkkeerattu.  

Ranskalaista idiotismia 2

Kaikilla on koira tai koiria. Ne saa viedä kaikkialle paitsi ruokakauppaan ja olen nähnyt niitä sielläkin. Golfkentällä koirat ovat tietenkin mukana ja ravintolaan voi ilmestyä viereiseen pöytään vasikan kokoinen hurtta läähättämään. Koirat paskivat minne sattuu ja näiden kuuden vuoden aikana olen nähnyt vain kolmen ihmisen poistavan jätökset. Aina saa kulkea katse maassa.
Meillä on putkivuodon vuoksi katto vuotanut jo kuukauden. Välillä se kuivuu mutta kun joku salaperäinen venttiili avataan vuotaa taas. Gardien on selittänyt meille, että hän pistää venttiilin kiinni aina silloin tällöin???????? Miksi se voi olla kiinni silloin tällöin eikä koko ajan??? Vuokraemäntä selittää, että vakuutusyhtiölle pitäisi ilmoittaa yhdessä isännöitsijän kanssa mutta tätä ei asia kiinnosta vähääkään. Jokin aika sitten kuului yläkerrasta piikkausporan ääntä ja vuoto lakkasi. Gardien kylläkin sanoi meille, ettei vikaa ole korjattu ja niimpä vuoto alkoi taas pari päivää sitten, 10 tippaa minuutissa. Ei taida ranskalaisen isännöitsijän ohjekirjan mukaan olla vika joka pitäisi korjata. Hissinkin perusremonttia jouduttiin odottamaan kaksi vuotta jona aikana hissi oli vähän väliä rikki ja aina silloin kun meillä kävi vieraita ja kerran poislähtöpäivänä. Nyt kun korjaus on tehty ei hissi ole ollut poissa käytöstä kertaakaan. Täällä huoneiston omistaja omistaa vain seinät ja muut kuuluvat taloyhtiölle ja isännöitsijän tärkein tehtävä tuntuu olevan säästäminen kaikissa mahdollisissa paikoissa kuten hissien korjaamisessa ja vuotojen paikkauksessa. Meille jo sanottiin kuukausi sitten muitten suomalaisten suulla, että vuotoprosessi on pitkä juttu ja niin taitaa olla, sillä mihinkään ei ole ryhdytty. Minä omistajana kieltäytyisin maksamasta vastiketta siihen asti kun vuoto on korjattu. Sitä asukkaat pari vuotta sitten kirjallisesti esittivät alakerran sisääntulo-ovessa kun hissi oli aina rikki. Sitten hissi korjattiin!

Taas oltiin golfaamassa

Runsaat vesisateet näyttävät olevan toistaiseksi ohi, ja olemme hiukan odotelleet kenttien kuivumista. Nyt suuntasimme Provencaleen, koska kenttä on kuivemmasta päästä, tosin muutamalla väylällä saattaa olla ongelmia. Ajoimme Biotin ohi, joka näytti myös hyväkuntoisen vihreältä, jokunen vesilätäkkö oli näkyvissä ja bunkkerit täynnä vettä, mutta se nyt varsinaisesti ei haittaa, bunkkerista pallon pois nostaminen on hyvinkin mieluista puuhaa. Saimme auton ja marsalkka tervehti meitä kuulumisia kysellen ja valittaen, että on täysi kenttä ja ehdotti, että pelaisimme edellä lähtevän ranskalaispariskunnan kanssa. Meillehän se sopii hyvin. Pariskunta ilmeisesti sai paineita, mies löi pallonsa eturaffiin ja toisen metsään, josta kuitenkin onnistui palamaan väylälle. Rouvan avauksen lopputulos oli ihan ok, mutta seuraava lyönti vei pallon metsään. Tässä vaiheessa madame sanoi jotain miehelle, ja mies kehoitti meitä jatkamaan eteenpäin kaksin. No, mikäpä siinä, ei se menoa nopeuttanut millään lailla, mutta sää oli loistava, peli kulki kohtuullisesti ja evästäkin oli mukana, joten pärjättiin. Parkkipaikka oli täpösen täynnä vielä poislähtiessämme ja lisää autoja tuli ja paikka on koristeltu kuin pikkujoulua varten.

Saint Tropez

Maanantaina sitten plokattiin mukaan keskustasta tuttavapariskunta ja suunnattiin hieman harmaassa säässä kohti otsikon kohdetta. Lounasaikaan kovan sadekuuron jälkeen ilma alkoi kirkastua ja pysyikin kauniina koko kaksipäiväisen matkamme. Kova sade sattui juuri silloin kun söimme lounasta, joten ei haitannut. Kiertelimme Frejusissa etsien roomalaisareenaa, mutta se oli piilotettu jonnekin, vaikka viimeksi käydessämme sen löysimme. Pieni uusi teatteriareena, jota silloin ei ollut, löytyi kyllä ja oletimme oikean olevan sen takana, mutta emme tarkistaneet asiaa. Kohteeseen saavuttuamme jätimme auton sataman parkkiin ja turistiofisesta saamamme kartan avulla kiipesimme valitsemallemme hotellille lähelle linnoitusta. Sen ovessa oli lappu, jossa luki, että olen hetken kerroksissa soittakaa nomeroon....
No emme soittaneet vaan etsiydyimme alemmas toiseen hotelliin, jossa respa oli auki ja hinta kohtuullinen Saint Tropezissa. Jälkeen päin kävi esitteestä ilmi, ettei hotellin enää pitänyt edes olla auki ja siksi hinta oli 60% normaalista. Pojat lähtivät hakemaan autoa satamasta ja ajoivat respan karttaan piirtämää reittiä hotellin toiselle kahdesta parkkiruudusta ihan meidän ikkunan eteen. Kaupungissa on kovasti yksisuuntaisia katuja. Sitten kolmikko lähti tutustumaan linnoitukseen ja kuski, joka oli jännittänyt matkaa ja nukkunut vain 3 tuntia edellisyönä makoili huoneessa.
Kuudelta lähdimme laskeutumaan kohti satamaa aikeissa syödä illallista. Poikien tiedustelu auton hakumatkalla oli tuonut tietoa rannan ravintoloista, kalliita! Mutta onni potkaisi huopatossulla ja puolessa välissä mäkeä sivukadulla rouva touhusi ravintolansa edessä ja me kysymään, koska aukeaa, kun näytti niin kodikkaalle. Ruokalistalla oli Potiron soup, joka kovasti houkutteli kylmänä iltana. Vastaus oli, että aperitiivejä nauttimaan pääsee vaikka heti, kello oli vasta puoli seitsemän??? No me sanoimme vähän kävelevämme ensin ja sitten.  Pienen kävelyn ja kirkkoon tutustumisen jälkeen yksi meistä ilmoitti halunsa kuuman viinin ja niin pyrähdimme sisään ravintolaan (Rue du Portail Neuf, ymmärtääksemme iltaisin auki läpi vuoden).
Ilta alkoi sujua ihan rattoisasti hyvän ruuan ja viinin parissa mutta ketään muuta ei vain ilmestynyt ravintolaan ja kokkikin harhaili baaritiskin edessä jutellen madamen kanssa. Menin juttelemaan ja kävi ilmi, että molemmat puhuivat hyvää englantia. Kokki oli tullut Israelista joitakin vuosia sitten pakoon tyhmää sotaa ja madame oli tätä ennen ollut Pariisissa vuosia, mutta ymmärsin hänetkin alunperin israelilaiseksi. Pöytäseurue rupesi vaatimaan meitä pöytään puhumaan ja niinpä molemmat hakivat lasin viiniä ja liittyivät seuraan. Ravintola tarjosi kierroksen digestivejä ja ilta jatkui mukavasti. Kertoivat, että sunnuntaina ravintola oli täynnä ja torstaina taas, koska on Beaujolais Noveau- ilta. No me kyllä joimme ja söimme ainakin kuuden edestä, eli ei heillä ihan tyhjä ilta ollut. Kotiinkin oli lyhyt matka, joten nukkumaan. Aamulla Kipa mainitsi minun tuoksuvan eiliselle kokoukselle ja pastillin kanssa menimme aamupalalle. Aamiainen oli aivan riittävä buffet-tyylinen ja sen jälkeen kävelimme vielä alemmas aukiolle, jossa oli tiistaisin markkinat. Paljon olikin myytävää mutta ostettiin vain kastanjahilloa ja lämmittävä huivi.
Tuttavapariskunnan rouva oli jo illalla lähettänyt kiitossähköpostin saamaansa osoitteeseen madamelle ja aamulla oli vastaus pusujen kanssa. Hauska ilta todella.
Takaisin ajeltiin yhden uimarannan (belgialaisia myös katsomassa) ja viinitalon kautta (yhteensä 14 pulloa eli yksi ilmainen per laatikko) Saint Rafaeliin lounaalle. Nähtiin iltapäivän auringossa punaiset kalliot ja seistiin bussikadun ruuhkissa pitkään ennenkuin saimme vieraamme kotiovelleen. Mukava matka kaikkinensa. 

Ruokalistan ulkopuolelta seurue sai kolme kania, yksi tyytyi ankkaan. Kuvassa kani. Oikein hyvää. Toisessa kuvassa kirkontorni.

Kävelyä

Piti mennä pelaamaan, mutta sateiden takia kenttä oli suljettu. Onneksemme muistimme seuran kävelyretken, joka alunperinkin kilpaili vakavasti golfin kanssa. Metsä oli kostea, mutta reitti oli tiedusteltu edellispäivänä ja pahimmat paikat kierrettiin. Sää oli tarkoitukseen loistava, auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta, tyyntä ja Vaugrenierin metsän siimeksessä sopivan lämmintä. Kävelyn jälkeen maistui lounas Les Touristes- ravintolassa, edullinen hyvä paikka, iso puutarha, pitää vaan mennä reippaasti peremmälle. Formule 15,95 sisälsi pääruuan, jälkiruuan, 25 cl viiniä ja kahvi. Syötiin kanankoipi (vaihtoehtoina oli pasta tai kalasalaatti) , oikein hyvä, jälkiruuaksi tiramisu ja sitruunatorttu.
Sadetta on pidetty siis monta päivää, on pysytelty kotona, luettu lukemattomia kirjoja, tehty ristisanoja ja tietysti katsottu televisiota. Aina ei ymmärretä kovin paljoa ohjelmista, joskus katsotaan sanakirjasta sanoja, jotka unohdetaan samantien. Kovin paljon käyttöä ei kaikilla sanoilla ole, tänään visailussa (Money Drop) kysyttiin neljästä vaihtoehdosta, mikä eläin ei ole lihansyöjä. Delfiini ja gnou oli meillekin tuttuja, joten kysymykseen olisi pystytty vastaamaan, vaikka ei kahta muuta eläintä tunnistettu, la loutre (saukko) ja blaireau (mäyrä).  Kilpailijoille kysymys oli vaikeampi, kun he tunnistivat kaikki, ja vaikka tiesivät gnun syövän vain heinää epäilivät mäyränkin niin tekevän ja taas hävisi rahaa.Tuntuu siltä, että kun ranskalaiset menevät rahatietokilpailuun aivot jätetään narikkaan. Mukana saattaa myös olla matematiikkaan liittyviä kysymyksiä, ja hiukan on alettu uskoa, että Pisa-tutkimukset sittenkin ovat totta.

Vain golfareille

Ajan kuluksi olen lueskellut netistä golf-keskusteluja. Aiheet ovat mitä moninaisempia, kiperistä sääntökohdista ja niiden tulkinnoista senioreiden ja etenkin naispuolisten häätämiseen kentiltä (pelaavat hitaasti ja bagien asettelussakin on puutteita). Osa mielipiteistä ei liene tarkoitettu vakavasti otettaviksi, vaikka mieluummin ottaisivatkin vaan meidän rahat eivätkä päästäisi pelaamaan, niin se ei ole mahdollista. Kannattaisi ehkä paremminkin  lisätä palveluita senioreille. Syömme mielellämme golfkentän ravintolassa, kun ei jakseta enää kotona kierroksen päälle kokkailla ja kun kaikki aika kuluu golfkentällä eikä ole aikaa lähteä shoppailemaan, proshopin valikoimista voisi löytyä enemmän seniori-kokoisia ja -mallisia varusteita. Emme haluaisi kaiken muun lisäksi vaikuttaa kanssapelaajien pelihaluihin pukeutumisellamme tai paremminkin sen puutteella. Hidas pelaaminen ei ole senioreiden yksinoikeus, mutta monet meistä jättävät tilanteen mukaan liian raskaat väylät pelaamatta tai pelaavat 9 reiän kierroksia, voi suositella myös kiireisille. Oman kokemuksen mukaan noin 12 reikää voisi olla ihanteellinen monessa suhteessa.
Ikuinen keskustelun aihe palstoilla  on myös tasoitukset. Aihe on arka monelle meistä, mutta olemme pelanneet paljon myös henkilöiden kanssa, jotka eivät stressaa pisteiden kanssa eivätkä kirjaa tuloksiaan. Ihan yhtä mukavaa, ja itsehän voi pitää omista tuloksistaan kirjaa. Tasoitukset ovat tärkeitä niissä kilpailuissa, missä tasoitukset huomioidaan, "väärällä" tasoituksella tietoisesti palkintojen toivossa pelaava on nyt ihan ääritapaus, mutta niitäkin keskustelupalstojen mukaan on.  Tasoituskierroksilla pitää tietysti pelata sääntöjen mukaan ja sitä varten  täytyy  tuntea säännöt, tässä saattaa olla yksi syy, miksi jotkut eivät aktiivisesti ylläpidä tasoitustaan. Kilpailuissa porukasta joku yleensä tuntee säännöt paremmin ja oikein pahassa  paikassa turvaudutaan sääntökirjaan. Kilpailuissa tasoitus tulee ylläpidettyä automaattisesti, toinen meistä käy kesän mittaan oman seuran seniorikisoissa nostamassa tasoitustaan, joka ei kuitenkaan nouse korkeammalle kuin 36. Syksyllä voi sitten yrittää laskea tasoitustaan muutaman pisteen kentällä, joka sopii tähän tarkoitukseen, tämä vain siksi, ettei tarvitsisi tuntea vuosi vuodelta pelaavansa  aina vaan huonommin.  Seniorikisa ei ole ollenkaan vakava tapahtuma, kaikki kannustavat toisiaan ja hyvässä hengessä  pelataan, viikoittain meitä on noin 80 pelaajaa.  Tasoitusjärjestelmäkään  ei ole vastaus kaikkeen, kisoissa on (usein) kaksi sarjaa, alle 18 tasoituksella pelataan lyöntipeliä ja 18-36 pistebogia.
Rivierallakin seuran puitteissa tasoitukset ovat taas tapetilla, kerran viikossa on kisa, jossa palkintoja jaetaan. Mekin olemme saaneet ko. palkintoja, sekä arvottuja että tulokseen perustuen. Tasoitusjärjestelmä mahdollistaa tämän, jos sitä ei olisi, vain arpaonni veisi meidät  palkinnoille.
Toki palkinnoilla on kannustava vaikutus, mutta pelaaminen, hyvä seura ja vaihtelevat kentät on meille ehdottomasti pääasia. Meille tämä on ollut aivan uusi mukava juttu ja arvostamme kovasti järjestäjiä. Toivomme, että uusiakin pelaajia joukkoon liittyisi, tasoituksesta riippumatta. Pelaaminen seurassa on paitsi hauskaa  myös mahdollistaa  tietyn tavoitteellisuuden.  Totta on, että hyvien pelaajien kanssa pelaaminen kehittää omaa pelaamista ja tosi hienoja kierroksia olemme mekin hyvässä seurassa pelanneet. Toivottavasti pelit jatkuvat.

Myrskyä ja petankia

Täällä oli pari päivää sitten oranssi varoitus eli vakava säävaroitus ja se olikin yöllä alkanut hurja ukonilma tai oikestaan useita sillä myrräkkää kesti koko vuorokauden ja vettä tuli koko normaalin marraskuun sademäärä 24 tunnissa. Var-joki, joka on normaalisti pieni liru tulvi koko leveydeltään ja Promenade des Anglesin merenpuoleiset kaistat olivat välimeren vallassa vaikka katu on n.4 m vedenpinnan yläpuolella. Tuuli oli etelästä ja erittäin kova joten aallot paiskivat vedet kadulle.
Useilla paikkakunnilla oli kovia tulvia ja Hesarissakin oli kuulemma asiasta kuvia keskiviikon lehdessä.
Eli tiistain myrräkkä antoi olettaa, ettei keskiviikon petankipeli Antibesiläisiä vastaan toteutuisi, mutta yllätys, yllätys, pelit pelattiin eikä sadekaan juuri ollenkaan näyttäytynyt. Antibesiin meno kylläkin takkuili, sillä kaikki junat olivat puolesta tunnista tuntiin myöhässä. Ehdittiin kuitenkin paikalle juuri ennen kuin sampanjapulloja availtiin ja sitten alkoivat pelit. Joukkueita oli molemmilla 15 kahden hengen vahvuisina. Meidän vastutajia ei ollut kuin yksi eikä varamiehiä ollut, joten vastaan tuli yksi Nizzalainen ja olikin kova peluri. Ensimmäinen peli hävittiin 8/13 ja Nizza oli 7/8 voitolla. Sitten syötiin lihapiirakkaa, jota oli saatu suomalaiskaupasta ja tyhjenneltiin baginboxeja rosena ja punaisena. Nesteytyksen jälkeen pelattiin toinen kisa ja olimme Kipan kanssa 11/2 voitolla ja hävisimme 11/13. Nizza hävisi toisen erän 12/3, joten nesteytys epäonnistui nizzalaisilta totaalisesti. Sitten syötiin myöhäinen lounas ja matkustettiin kotiin. Kiertopalkinto jäi taas Antibesiin. Kait nizzalaistenkin pitäisi pelata kaksi kertaa viikossa kuten vastustajamme ovat jo vuosia tehneet. Meillä pelataan vain perjantaisin.

Taas mentiin

Eli sunnuntaina lounaalla Cannessa. Kaunis päivä. Maanantai taas hieman minua epäilytti, muttei tietenkään Kipaa, koska suuntana oli Biotin golfkenttä, jolle olimme edellisellä kerralla ostaneet kahdentoista kerran sarjalipun 500€. Pääsimme heti lähtemään ja pilvet olivat tummat. Kolmannen väylän jälkeen alkoi tihuuttaa ja sitten sataa enemmän. Kun Kirsti on päässyt golfkentälle niin sieltä ei lähdetä vaikka sataisi kissoja ja koiria. Taivallettiin eteenpäin ja kastuttiin. Yhden pallon taisin lyödä jopa maantielle. Väylällä 10 sade lakkasi ja 12. paistoi jo aurinko. Vaatteet kuivuivat loppupelin aikana aurinkoisessa säässä ja pelikin sujui kohtalaisesti yksi parikin par nelosella, muutoin bogeja ja tuplia. Autolla avasin takaluukun kauko-ohjaimella ja viereisen auto ranskalaisherra kiinnostui asiasta. Selitin, että tämä on uusi malli, eikä vanhassa ollut tätä toimintoa. Muutenkin juteltiin autoista ja hän sanoi, että hänellä on kyllä Mersu mutta näille lyhyille ja kaupunkimatkoille hän käyttää tuota C2 pikku Citikkaa, joka on vaimon käytössä.
Kun 18 reiän läpikäyntiin autolla ja ilman kummempia odotteluja meni vain 2,5 tuntia ei kello ollut kuin 10 yli yksi, joten syömään. Kyllä kannatti pelata kierros, kun päälle pääsi syömään roseisen grillipihvin Anguksen lihasta lisäkkeineen sekä viinit, jälkät ja kahvi. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuntui jopa paahteiselta kun ei tuullut yhtään. Viereisessä joessa tallusteli valkoinen pikkuhaikara ja uiskenteli muitakin oudonpia lintuja. Ei hassummin 3. marraskuuta, sillä lämpöä oli varmasti Suomen helleraja.
Seuraavat päivät ovatkin sitten arvoitus, sillä on luvattu ukkosta ja sadetta. Mitenkähän käy keskiviikon petankikisan Antibesia vastaan, kelluuko snadi, silloin ei pelata vaan syödään vaan lounas. Mitenkä käy niiden lukuisten samppanja ja muiden viinipullojen, joita pitäisi maistella pelin ohessa?

Pelaamassa kuinkas muuten

Kauniita ilmoja riittää, ja päätimme nauttia niistä golfkentällä. Saimme hyviä vinkkejä, mitä kautta Biotiin pääsee mukavasti, rantatietä, ja meille tämä oli ihan uusi juttu, kaikki nämä vuodet on ihmetelty, että Biot on niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana. Emme olleet varanneet aikaa taaskaan, mutta saimme heti ajan. Toimiston nuori nainen myös selvästi tunnisti meidät edellisestä kerrasta, ja möi meille  nyt 12 kierroksen carnetin selittäen, kuinka paljon edullisemmaksi se tulee ja on vuoden voimassa. No, tottakai se kannatti ottaa, kenttä on paljon mukavampi kuin muistimmekaan ja ravintolan ruoka taas on juuri niin hyvää kun muistimme.

Olimme myöhässä ajastamme, meidän piti pelata 2 muun kanssa, niin olimme ymmärtäneet, mutta nämä olivat jo ehtineet lähteä. Aloittamassa oli yksinäinen mies, yritimme hiukan tehdä itseämme tykö, mutta hän ei vähääkään kiinnostunut hyvästä seurasta. Eikä hänellä ollut varattua aikaakaan, niin ymmärsimme. Perässä tuli pari ruotsalaista, alkoi olla jo heidän starttiaikansa, ja kysyimme tietysti, josko he haluavat odottaa, kun me pelaamme tai pelata meidän kanssa. He halusivat odottaa. Startteriakaan ei näkynyt, joten matkaan. Odottelua sitten riitti. Kaikki odottivat. Väylällä 6 avasimme, ja huomasimme greenille edenneen miehemme palaavan takaisinpäin. Hän oli hukannut pallonsa keskelle väylää, olimme lyöneet hänen pallonsa ohi ja kylmän rauhallisesti hän kulki tarkistamassa kaikki 3 palloa. Sinänsä odottelusta emme voi syyttää tätä yksin pelaajaa, hänkin joutui odottamaan. No, olemme jo aiemmin jättäneet tien toisella puolella 7 ja 8 väylänkin osittain väliin, kun ylös ja alas on  hankala mennä. Kurvasimme siis  edellämenneen pariskunnan perään, eikä miestämme näkynyt. Mutta pariskunta hämmästytti meidät täysin 9 väylällä.  Heillä oli mukanaan telttatuolit ja he istuivat siellä pitäen siestaa. Lisäksi kentänhoitaja vielä kuvioissa, ja niinpä miehemme ilmestyi paikalle ennenkuin saatoimme avata. Olin jo etukäteen päättänyt, että jos hän tulee, on pakko mennä selittämään jotain, ja niinpä minä menin selittämään loistavalla ranskallani, miksi olemme jo siellä ja lopputulos oli, että hän antoi meidän mennä edellään. Niin ainakin olin ymmärtävinäni.  Me kyllä kaduimme sitä, sillä miekkosemme osoittautui vaaralliseksi takanatulijaksi, siihen asti näkemämme avaukset olivat olleet meidän mielestä suhteellisen lyhyitä, mutta nyt pallo vieri meidän auton ohi, kun oltiin taas jouduttu vähän odottelemaan 2. lyönnin kanssa. Huom., me lyötiin punaisilta, hän sinisiltä.

No, sitten luulimme päässeemme karkuun, mutta ilmeisesti hän lopetti 9. väylään. Ajaessamme 11. väylälle meitä vastaan tuli mies ja nainen, mies pelasi ja nainen oli seurana. Kuvittelimme heidän olevan menossa 4. väylälle jne, mutta odotellessamme 11. väylällä he ilmestyivätkin sinne ja mies otti mailansa ja paineli mitään puhumatta keltaisille tiiboxiin. Me hiukan huolestuimme, ei kai hän nyt samantien lyö, edellisetkin olivat vielä väylällä. No, rouva selittämään, että mies pelaisi vain tämän ja sitten lopettaa. Tilanne näytti siltä, että parasta antaa miehen mennä, me voimme hetken odottaa, odotettuhan me oltiin koko ajan. No näin tehtiin, ja kun edellä mennyt pariskuntakin lopetti siihen väylään, saatiin pelata seuraavat väylät rauhassa. Tietysti, kun oltiin autolla, saatiin edellä mennyt kaksikko loppuvaiheessa kiinni, mutta suht hyvin kaikki meni. Peli tosin ei ollut kaksista. Kipa tarkoittaa, ettei minun pelini ollut kaksista, mutta hän kyllä pelasi edelleen hyvin. Ruotsalaisetkin kysyivät kun olimme lopettaneet, että miten meni ja minä, että inte så bra men frun spelade bätre, siihen he että så säger alla.  Ensi kerralla parannetaan.

Retkellä ja retkeltä palattua

Seuran retki suuntautui Les Arcs,Aix-En-Provence ja Pertuis paikkoihin. Mukana 39 seuran jäsentä, oppaamme Helena ja kuskina Pascal. Lähdimme Nizzasta 8.30 ja poimimme Antibesin seurojen talolta loput matkaan lähtijät. Parin tunnin ajon jälkeen saavuimme Sainte Rosalinin viinitilalle. Tarun mukaan tilalla oli asunut pyhimykseksi julistettu nainen, jonka muumioitunut ruumis oli näytillä tilan kappelissa lasiarkussa. Ihmeitä oli tapahtunut, leivän palaset olivat tammikuussa muuttuneet ruusunnupuiksi, enkelit kattoivat pöytiä ja ruumiin silmät olivat löydettäessä kirkkaan siniset. Nainen oli myöhemmin luostarin abbedissa.
Viiniahän tänne tultiin maistelemaan eikä ruumiita katsomaan.
Kellarikierroksen ja ranskalaisittain puhutun englannin kielisen esityksen, vaikea oli välillä olla varma puhuiko mies ranskaa vaiko englantia, jälkeen maisteltiin rose, valkoinen ja punainen tilan viineistä edellä kerrotussa järjestyksessä, koska rose oli tällä tilalla kevyempi kuin valkoinen. Ostimme 3 roseta 1 valkoisen ja 2 punaista.
Siirryimme bussilla Logis du Guetteur Les Arcsiin lounaalle ja erään toisen viinitalon viinien pariin. Sitten Aix-En-Provenceen kaupungin keskustaan kolmen tähden hotelliin St-Christopheen, jossa yövyimme. Illallinen kahdestaan hotellin ravintolassa ei minun kohdaltani ollut kummoinenkaan, mutta Kipan kalat olivat kohtuullisia.
Aamiaisen ja aamukävelyn jälkeen ajoimme pieneen Pertuisin kaupunkiin ja siellä Val Joaniksen viinitilalle puutarhoineen. Kiertelyt ja maistelut, shoppailut ja lounas. Mukaan tarttui kaksi pulloa tilan punaista.
Takaisin ajelimme mootoritietä mutta poikkesimme rantatielle Saint Rafaelin kohdalla ja ajoimme sitä Canneen saakka, sieltä pikatietä Antibesiin, jossa osa jäi pois ja sitten Nizzaan, jossa Pascal ystävällisesti päästi meidät ja pari muuta Magnanin bussipysäkillä pois.
Kotona odotti yllätys. Keittiön kohdalla katosta tippui vettä! Soitettiin vuokraemännälle ja hän sai isännöitsijän käymään. Mies tajusi heti tilanteen, koska katosta tippui pisaroita ja kapea alue kattoa noin metrin matkalta oli pisaroiva ja märkä. Hän kävi ylhäällä eivatkä asukkaat ainakaan tunnustaneet vesivahinkoa, joten oletukseksi jäi putkivuoto, jonka korjaamista saadaan odottaa maanantaihin. Astia alle ja nukkumaan.
Aamulla ihme oli tapahtunut ja katto oli lähes kuivunut. Eli varmasti oli kyse yläkerran vesivahingosta, jota eivät vain tunnustaneet. Ei putkivaurio itsestään korjaannu. Että sillä lailla.

Kansainvälistä golfia

Kuten lupasimme, keskiviikkona taas kohti Provencalia. Emme olleet varanneet aikaa, mutta saimme ajan ja starttijonoon. Edellämme oli melko sekava 5 hengen porukka, jotka jo kävivät kysymässä, voiko joku heistä pelata meidän kanssa, me tietysti että bien sur! Marsalkkakin tuli paikalle, ja lähestyi meitä samalla kysymyksellä. Pienen epätietoisuuden jälkeen hänkin ymmärsi, että se sopii meille hyvin, ja hän vakuutti kanssapelaajamme puhuvan englantia. Siinä sitten pari väylää pelattiin ja jutusteltiin niitä näitä englanniksi, koska mies luuli meitä jenkeiksi. Kolmannelle väylälle marsalkka ilmestyi autollaan  kyydissään miekkonen ja valitteli, että taas häiritsee meitä, mutta kun tämäkin pitäisi saada peliin  mukaan. No sopiihan se, ja mies tuli tervehtimään: Guten Tag! Me tietysti kohteliaasti vastaamaan samalla lailla, vaikka ei Saksassa enää kukaan niin tervehdi, vaan Haloo! Niinpä siinä sitten muutama saksan sana vaihdettiin, kunnes mies sanoi kyllä puhuvansa paremmin englantia. Ensimmäinen mies kävi ihmettelemään, että te olettekin saksalaisia, hän luuli amerikkalaisiksi. Tuotettiin siis pettymys molemmille, kun vakuutimme olevan suomalaisia ja viettävämme talvet Nizzassa.  No, jutustelut jäi sitten vähemmälle, koska pelikaverit pelasivat tietysti keltaisilta ja me totutusti molemmat punaisilta. Ihan mukava pelipäivä ja päälle vielä söimme plat du jour'in punamulloa ja riisipilahvia vihreässä kastikkeessa päälle kahvit.

Lämmintä edelleen sekä golfia

Täällä on edelleen lämmintä ja kaunista, Nizza ei suinkaan ole Ranskan lämpimin paikka tällä hetkellä. Sääkartan mukaan ylimmät lämpötilat on +29 C Etelä-Ranskassa ja Välimeri on lämmin. Nizzasta länteen Lavandoussa oli vesi +22 C ja meteorologi puhuikin intiaanikesästä. Nizzassa on meidän muistin mukaan ollut lokakuussa näin lämmintä aiemminkin meidän täällä ollessa. Tänään näytti auton mittari 24C.

Me ei menty uimaan vaan golfaamaan. Kierros oli oikein mukava molemmilla, kenties Mikko Ilosen voiton innoittama.  Kun kierroksen päätyttyä palasimme autolle, siinä yritti ranskalainen parkkeerata autoaan niin, ettei oltaisi päästy pois ja Henkka siitä huomauttamaan, ranskalainen siirsi autoaan ja kun huomasi meidät suomalaisiksi, kehui maanmiehemme voittoa. Mikko Ilonen oli voittanut eilen Euroopan reikäpelimestaruuden ja tuntuvat ranskalaiset golfarit seuraavan tarkkaan golf tapahtumia. Kaikki päättyi siis hyvin, ehkä Mikon ansiosta. Ranskalaisten temperamentista kun ei koskaan tiedä. Kenttä oli täynnä, jossain meitä ennen oli ehkä hidas ryhmä ja jouduimme odottelemaan. Odottelu sujui varjopaikoissa! sillä lämpöä riitti. Meitä ennen oli 2 kohtalaisen pitkälyöntistä rauhallisen oloista  nuorta miestä ja takanamme stressaantunut pariskunta. Nuoret miehet joutuivat koko ajan odottamaan ja he olivat jääneet 8. väylän penkille istumaan ja odottamaan. Edellä menevistä yksi katosi jonnekin etsimään palloa ja muut lähtivät etenemään. Pallon etsijä ei ilmeisesti löytänyt palloaan eikä mennyt greenille ollenkaan. Nuorukaisemme havahtuivat tässä vaiheessa nousemaan penkiltä ja aloittivat, mutta heidän kävellessä palloilleen pariskunta oli jo ehtinyt paikalle ja rouva huutamaan heille, että menkää nyt jo siitä tms. Meille tuli paineita, kun rouva jäi seisomaan kädet puuskassa ja  tarkkailemaan tilannetta tiiboxiin muutaman metrin päähän, eikä me uskallettu avata, kun miehet oli vielä niillä paikkeilla, mihin pallo parhaimmillaan voi lentää. No, meillä sujui hyvin ja pallot lensivät ihan OK, mutta pariskunta itse joutui etsiskelemään pallojaan metsästä. 9. väylällä miehet joutuivat kaikesta huolimatta taas odottamaan, eli mitään tarvetta kiirehtiä ei ollut. Pari birkku yritystä pelin aikana päätyi pariin, joten ei kovin kehnosti.
Illalla tulee suomalaisia tuttuja käymään ja menemme jonnekin syömään. Huomenna lähdetään metsästämään salaatiöljyä vanhaan kaupunkiin ja keskiviikkona taas pelaamaan.

Jo Nizzassa

Olemme olleet jo kohta viikon Nizzassa. Matkalla kaikki meni hyvin kuten olette lukeneet. Alkuun päivät olivat täällä sateisia ja ukkosta oli aamuin öin ja iltapäivisin. Nyt on jo kotiuduttu ja tänään käytiin ensimmäisessä golfkisassa suomalaisten kanssa. Kenttä oli meille uusi ja meitä oli varoitettu, ettei se löytyisi helposti edes navigaattorilla. No, meidän uudessa citikassa on sellainen ja edellispäivänä lähdettiin katsomaan, löytyykö.  Vaikeuksien kautta puolentoista tunnin ajelun jälkeen sinne löydettiinkin. Kartturi tunnusti myöhemmin, että kun navista ei löytynyt oikeaa kadunnimeä, hän laittoi määränpääksi vähän samalta kuullostavan. Kohteeseen päästyä todettiin, ettei siihen golfkenttää mitenkään voisi sijoittaa. Grassessa toki oltiin. Uusi määränpää ja siellä oli sitten jo viitat kentälle.  Paikan  koordinaatit naviin ja kotiin.
Tänään sitten paikka tietysti löytyi, mutta Grassen aamuruuhkan vuoksi aikaa meni puolitoista tuntia kuten eilen etsimiseenkin ilman ruuhkia. Olimme kuitenkin lähteneet kotoa jo klo 7.00 pimeässä ajamaan, joten klo 9.00 olimme valmiit starttiin. Monilla oli auto ja kentän hoitaja kävi kertomassa, että vain teillä sai ajaa. Eli  lähes sama kuin olisi kävellyt koko reitin, kylläkin vain yksi tai kaksi mailaa kädessä. Vaikka kuinka yritti sijoittaa pallon tien viereen se ei onnistunut läheskään aina, joten väylän yli pallolle ja takaisin, pätkä ajoa ja sama uudelleen. Joskus onnistui niin hyvin, että pallo meni tien toiselle puolelle eli metsään, joten se siitä pallosta.
Välillä saatiin edellä menevät kiinni. Olivat pitkälle lyöviä suomalaisia, siis myös pitkälle metsään ja palloja etsittiin ajan kanssa, oli varmaan rahaa kisassa normaalikisan lisäksi. Kyllä mullakin palloja hukkui, mutta yksi birkku tuli 25m, putterilla pitkälti fore greeniltä lyötynä. Muusta ei sitten kannata puhuakaan.
Birkkupulloakaan ei ollut eli piti ottaa kaverin pullosta, huh huh.
No ruokailun jälkeen palkintojen jaossa perhe sai lohdutusta kun parempi puolisko mestarigolfari Kipa lunasti naisten sarjan kolmannen palkinnon, hienon punaviinin. Huomenna petanque kuten aina perjantaisin.

Tuttuja maisemia

Päätimme ajella viinitarhojen läpi ja viinireitti veikin meidät mukavien maisemien läpi. Ajoimme Beauneen, jossa olemme käyneet pari kertaa aiemminkin, mutta vanha keskusta on mukavan pieni kävelyretkeä ajatellen. Hotelli oli rautatieaseman vieressä, Hotel de France, vanha ja hiukan vaatimattomampi, mutta kuitenkin siisti hotelli ravintoloineen ja vieressä runsaasti ilmaista parkkitilaa, käytännösssä ihan ikkunan alla. Turvauduimme pienen harkinnan jälkeen hotellin autotalliin, joka maksoi 11 € yö. Isäntä oli lähtenyt tallin avaimen kanssa jonnekin, joten emme heti saaneet autoa talliin, mutta kaupungilta tullessamme avain oli palannut ja ajoimme talliin. Hotellilta on lyhyt kävelymatka (5-10 min) vanhaan keskustaan ja päänähtävyyksille. Ihan keskustassa näytti olevan muutama hotelli, mutta suuret hotellit olivat jonkin matkaa ulkopuolella. Keskustassa on kutenkin  parkkialueita ja tilaa näin sesongin ulkopolella. Ryhmiä toki oli liikkeellä, amerikan englantia kuuli kaduilla ja bussillinen väkeä tuli syömään meidänkin hotellin ravintolaan.

Olimme jo etukäteen päättäneet yöpyä viimeisen yön ennen Nizzaa tutussa paikassa, Hotel Bellevue Rhonen rannalla paikassa Les Roches de Condrieu. Se on vanha hotelli, mutta uudistettu ja rakennettu lisää aikojen kuluessa. Huoneet ovat uudenaikaiset, tilavat ja siistit, näköala joelle ja huvivenesatamaan. Hotellissa on myös hissi. Ravintola on uskoaksemme perinteisen ranskalainen, hanhenmaksaa ja kampasimpukoita, munuaisia ja kateenkorvaa. Jälkiruualle on pakko jättää tilaa, mutta menun annokset on suunniteltu juuri sopiviksi. Hintataso on korkeampi kuin muissa tällä kertaa poikkeamissamme paikoissa, esim. jälkiruoka 14 €, mutta meidän mielestä se on tuore ja paikan päällä yksilöllisesti valmistettu ja hintansa arvoinen.

 Hotellissa on autohalli lähes vastapäätä, mutta aivan  hotellin alapuolella joen rannalla on yleisiä parkkipaikkoja ja paikka vaikuttaa rauhalliselta. Emäntä on hyvin ystävällinen, ja baarissa aperitiivilla saattaa hyvinkin saada maistiaisia keittiöstä, joko suolaisia tai makeita. Me saimme lähtiessämme vielä viinipullonkin mukaan. Ei, emme luvanneet mainostaa paikkaa, mutta sanoimme  tulevamme kenties neljännen kerran.

Jo illalla satoi ja ukkosti, ja aamu valkeni sateisena. Päätimme poiketa Chateau-Neuf-du Papessa  salaattilounaalla ja vähitellen ilma kirkastui. Muutama viinipullo paikallisesta myymälästä ja kohti Nizzaa, jossa avainkeijumme meitä jo odotti. Tavarat on nyt pääosin purettu ja asetumme aloillemme.

Saksasta Ranskaan

 Wuppertalin Monorail-ajelun jälkeen ihmettelimme hetken, minne syömään. Hotellin (My Dreams, siisti, edullinen) vieressä on pizzeria, vastapäätä huoltoaseman hampurilaispaikka ja saman aukion reunassa Tai Lake, kiinalaisravintola. Hiukan epävarmoina kävelimme viimeksimainittuun, se osoittautui olevan iso siisti ravintola. Tarjolla oli buffet, ja hiukan ihmettelimme, miten toimitaan. Asiakkaat ottivat pöydästä kaikenlaista lautaselle  ja veivät lautasen  tiskille, minkä takana kokki jotakin teki.  No, kun menimme pöydän ääreen löysimme sieltä raakoja lihoja, äyriäisiä ym. ja hämäläisen hitaasti tajusimme kokin vokkaavan asiakkaan valitsemat ainekset ja kastikkeet. Otimme itse mustekalaa ja/tai äyriäisiä, sipulia, papuja, herkusieniä ja hyvää oli. Toki tarjolla oli myös perusasiat, nuudelit, riisit, friteeratut kalat ja lihat jne, hedelmiä ja jäätelöä unohtamatta. Lisäksi  2 olutta ja lasku yhteensä n. 35 €.

Aamu olikin sitten sateinen, juotiin aamukahvit hampurilaispaikassa ja lähdettiin ajamaan kohti Luxembourgia ja Ranskaa. Matkalla syötiin gulassikeitot Luxembourgin puolella mutta kahvit keitettiinkin autossa  itse viime kerralla Saksasta ostamallamme pikku kahvinkeittimellä. Eka kerta, onnistui hyvin. Ensimmäinen yöpymispaikka Ranskasta oli valittu Amnevillestä, Logis de France, kolme pataa, mutta perille päästyämme löysimme itsemme jonkinlaisesta huvipuistosta, hiihtokeskus, eläintarha ym. ja autoja ja porukkaa ihan liikaa. Äkkiä seuraavaan paikkaan lähellä Metzia, ja se osoittautui huomattavasti rauhallisemmaksi. Läheltä löytyi iso Carrefour ja aloimme tuntea olomme oikein kotoisaksi. Hotelliin tuntui tulevan paljon porukkaa, parkkipaikalle ajoi toinen toistaan isompia autoja. Oikein hyvä, silloin hotellin ravintolassa syömässä on muitakin kuin me. Ja niinhän siellä olikin, bisnesporukkaa, ja  ”Altian agentti”, joka oli hukannut matkalaukkunsa matkalle. Seurue puhui englantia, yksi ranskalainen, yksi saksalainen ja meidän Suomi-poikamme, joka puhui Finlandia-vodkan puolesta.

Ruoka oli hyvää, syötiin menu, tonnikala carpaccio, lampaankoipi/äyriäistagliatelle, omenapiirakka/suklaamacaron. Ravintolassa oli oikea takkatuli ja tunnelma kotoinen. La Bergerie, Argancy Rugy (Metz). Menu n. 32 €.

Matkalla Nizzaan

Matka Nizzaan alkoi 2 viikkoa suunniteltua myöhemmin. Saimme kutsun väitöstilaisuuteen ja tohtorin karonkkaan, emmekä halunneet jäädä siitä paitsi, joten siirsimme matkaa. Syyskuu oli sitä paitsi kotona lämmin ja aurinkoinen, ja ehdimme vielä käydä mökilläkin, kun siellä kaadettiin vaarallisia pihapuita. Vielä kummitytön 13-vuotispäivät ja olimme valmiit ajamaan laivaan auto täynnä tavaraa.

Rannassa piti olla klo 15, koska yövymme laivassa sen saavuttua illalla Travemundeen ja poistumme  vasta aamulla. Olimme jonossa  varttia vaille kolme edellämme muutama auto ja hyvin ehdimme. Lastaus oli tarkkaa puuhaa, autot pakataan tiukkaan ja porukat hikoilee peruuttaessaan autojaan viittilöinnin mukaan. Meidän uudessa autossa on peruutuskamera ja se helpotti tehtävää aika lailla entiseen verrattuna.

Päivällinen ja nukkumaan. Palvelua on parannettu, käytetyt astiat kerätään pöydistä eikä tarvitse itse taiteilla niiden kanssa palautusjonossa. Ruokakin oli mielestämme oikein hyvää, ja kahvi on aina ollut hyvää. Aamupala ja lounas on yhdistetty brunssiksi, mutta aamukahvia saa kahvilasta jo ennen brunssin alkua.

Sää on hyvä ja tuuli on ollut vähäistä.

Hyvin nukutun yön jälkeen aamiainen ja poistuminen laivasta. Navigaattoriin osoite Wuppertal ja selvittiinkin ilman tavanomaisia eksymisiä, mitä nyt navi yhtäkkiä lakkasi puhumasta ja me nyt sitten tulimme kääntyneeksi. Pysähdyimme varmistelemaan reittiä levähdyspaikalle ja kyllä se  oli oikea reitti tai ainakin sama lopputulos. Tietöitä oli toki paljon matkalla mutta muuten meni hyvin. Wuppertalissa ajoimme eestaas monoraililla, joka roikkuu Wupper-joen yläpuolella, jo vuodesta 1901. Mielenkiintoinen kokemus. Kaupunki itse on rakentunut molemmin puolin joen vartta, vanha teollisuuskaupunki n. 360 000 asukasta. Nyt vielä jotain syömistä ja nukkumaan, huomenna kohti Ranskaa.

Italiasta kotiin

Gardajärveltä lähdimme hienossa säässä, ajoimme moottoritielle Gardan pohjoisliittymästä ja kohti Itävaltaa. Hotellissa olivat kertoneet, että italialaisilla on vapaapäivä, ja liikenne sen mukaista.  Brenneriä ennen alkoi ruuhka.  Rajalla maksoimme Itävallan moottoritiemaksun, 8,50 ja liimasimme ikkunaan 10 päivän vignetin.  Maksoimme vielä toisen kerran 8,50, nyt Brenner-Innsbruck välistä ja istuimme lisää pari tuntia ruuhkassa ennen kuin pääsimme Innsbruckin ohi. Arvelimme Munchenin ympärilläkin olevan ruuhkaista ja suuntasimme pienemmälle tielle, josta uskoimme löytyvän majapaikan. Iltapäivä oli jo pitkällä, koska parin tunnin matkaan oli kulunut reilut 5 tuntia. Rott am Inn oli pieni kylä, mutta suuri barokkikirkko, mukava Gasthaus, hauska Biergarten ja onneksi myös pankkiautomaatti, Saksassa ei pelkän luottokortin varaan kannata matkaansa suunnitella. Mutta muuten on kaikki hyvin. Majatalon (reilut sata vuotta vanha) huoneet oli äskettäin saneerattu täysin, kaikki oli puhdasta ja siistiä, syömään pääsee jo klo 18.00 (muinakin aikoina saa ruokaa) ja aamiainen on yleensäkin runsas. Tässä majatalossa on oma teurastamo, ja koska on parsa-aika, tartuimme yhdistelmään parsaa mehukkaitten porsaanfileiden kanssa. No, eipä mahtunut enää jälkiruokaa, vaikka vitriini pursui toinen toistaan herkullisimpia (ja suurempia) kakkuja.

Seuraava yöpymispaikka oli Hotel Luginsland muinaisen Itä-Saksan alueella, yhtä vanha majatalo kuin edellinen, huoneet oli uusittu, mutta vanhan osan ravintolan salit oli säilytetty entisellään, joten paikka oli meistä hyvin viehättävä. Saksalaiseen tapaan seinillä oli sarvia ja kauriinpäitä sekä täytettyjä eläimiä, sitten joko oli säilytetty tai kerätty kaikenlaista vanhaa tavaraa, mm. jukeboxi, radioita, moottoripyörä. Paikkakunnalla on pidetty kilpa-ajoja jo 30-luvulla. Majatalo on lähellä 9-tietä (liittymä 28) ja läheinen kaupunki on Schleiz. Kävimme kaupungissa, mutta emme löytäneet sieltä mitään ihmeellistä, normaalit linnan rauniot, puisto ja pari kirkkoa toki. Kesällä on mahdollisuus ajella junalla ja lähellä on myös DDR-nostalgia-museo.

Berliini jäi tälläkin kertaa käymättä, sunnuntailiikenne inspiroi meitä ajamaan hiukan pitemmälle Mecklenburgin alueelle, missä on paljon järviä ja tämä niistä suurin, Muritz (tässäkin saksalainen u tietysti). Osa alueesta on luonnonsuojelualueita, osa maataloutta ja matkailua. Suurin kaupunki on Waren. Meidän  hotelli järven rannalla Ludorf/Zielowissa oli uusi, huoneet tai huoneistot sijaitsevat eri rakennuksissa pihan ympärillä.  Hotellissa on myös kylpyläosasto ja uima-allas. Pihassa on hevostalli ja laitumella oli joukko hevosia, joten purjehduksen ja polkupyöräilyn lisäksi tarjolla on ratsastusta ja maalaistuoksut. Lähellä on myös golfkenttä, mutta ei käyty katsomassa(kaan). Luottokortti ei kelvannut ja kaikki mukana olleet rahat hävisivät laskuun.

Ajoimme Rostockiin asti pikkutietä, ja meille jäi koko päivä aikaa tutustua Rostockiin. Kävelimme keskustassa ja teimme ostoksia. Oikein mukava kaupunki, parkkitaloissa tilaa ja maksut kohtuulliset. Satamaan ajoimme Warnemundin kautta, jossa kävelimme rantabulevardilla lomanviettäjien tapaan. Travemunden tapainen, mutta suurempi meidän mielestä. Itämeren lomakaupungeissa on oma tunnelmansa, jostain syystä tuli mieleen Englannin Pohjanmeren rantakaupungit, joiden tunnelman luovat sadekuurot, reipas tuuli mereltä ja rannalla palelevat englantilaiset. Travemundesta on jäänyt mieleen eräs huhtikuun iltapäivä, aurinko paistoi ja ihmiset istuivat huopiin kääriytyneinä rantakahviloissa. Auringon laskettua oli todella kylmä. Mutta nyt aurinko paistoi ja Warnemundin rantabulevardilla oli lämmintä, siellä minne raikas pohjoistuuli ei osunut.

 

Satamassa vallitsi suuri epätietoisuus, meidät vietiin laiturin viereen, mutta laivaa ei näkynyt missään. Kello lähestyi kahdeksaa, ja nyt huhun mukaan laiva oli lähtenyt Travemundesta kuuden aikaan ja parissa tunnissa sen pitäisi sieltä ajaa Rostockiin. Olimme hetken epätietoisia, oliko laiva suunnitellusti tulossa Travemundesta vai oliko sinne navigoitu epähuomiossa. Mutta hiukan kahdeksan jälkeen laiva saapui ja osoittautui tyhjäksi, joten ilmeisesti suunniteltu oli. Myöhemmin saatiin kuulla, että laiva tuli Lubeckista ja ihan suunnitellusti. Meitä ei mahdoton joukko ollut laivaan tulossa, päästiin sisään, saatiin illallinen ja sitten nukkumaan. Yksi pariskunta kertoi matkanneensa Helsingistä Rostockiin helmikuussa ihan yksikseen. Lastia Suomeen päin satamassa kuitenkin oli, joten toivottavasti reitti pysyy liikenteessä.

Toivotamme hyvää kesää lukijoillemme. Syyskuussa on taas aika lähteä kohti Nizzaa.

 

 

Saksalaiset ja suomalaiset Gardalla

Malcesineen tutustuminen jäi vähäiseksi, otimme kunnon päikkärit ja sitten olikin jo illallisen aika. Mutta koska paikka vaikutti kivalta ja sää mukavalta, päätettiin jäädä toiseksi yöksi. Tosin jouduimme vaihtamaan huonetta astetta vaatimattomampaan, mutta kyllä tässäkin pärjää, parveke järvelle. Toivottavasti eivät menneet juomaan eilisillan viinejämme, jäi puoli pulloa hyvää valkoviiniä ja ¾ pulloa hyvää ja kallista Valpolicellaa. Valpolicellasta tuli hyvä ja kallis viini toisella italianmatkallamme, kun Kipa tuhosi matkakassan heti ensimmäisenä iltana tilaamalla pienen pullon Valpolicellaa. Silloin elettiin tietysti markan ja liiran aikaa ja muunnoksissa sekoiltiin enemmän ja vähemmän. Jäihän rahaa vielä tuhlattavaksi tryffelilastuihin pastan päälle.

Hotelli on saksalaishotelli, mutta täällä ei kuitenkaan ole joka asiaa ohjeistettu kuten vastapäätä Limonen hotellissa oli. Tänään saattaa tulla italialaisvieraitakin, isännän mukaan huomenna on Italiassa vapaapäivä. Saksalaiset siis eilenkin makasivat aurinkotuoleilla shortseissa, mutta toppatakki oli päällä ja kävivät uimassa (oli pilvistä ja melko viileää), tänään ovat sitten heittäneet lähes kaikki vaatteet pois ja parsat saavat aurinkoa, aukion kahvilassa ryhtyivät jo levittelemään aurinkovarjoja. Garda-järvi on syvä järvi, Henkka siellä kävi uimassa n. 40 vuotta sitten ja vesi oli kuulemma kylmää. Surfareita ja purjehtijoita on kovasti liikkeellä. Laiva kulkee Gardaa pitkin monta kertaa päivässä eri kaupunkien välillä ja lähdimme laivalla Torboleen, joka on järven pohjoispäässä. Aikamme kierreltyämme istuimme sattumanvaraisesti valittuun kahvilaan ja eikös kohta ilmesty isäntä kysymään: Suomi? Me nyökyttelemään kyllä kyllä ja hän kertoi, että hänellä on Roihuvuoressa lapsenlapsi, 6 kk ja 9 kiloa ja hän aikoo kesällä kuukaudeksi Suomeen bambinoa katsomaan. No, hetken päästä taaksemme asettui suomalaisseurue ja kun lähdimme pois, jäi paikalle vielä toinen suomalaisseurue. Pieni maa paljon kansalaisia ulkona.

Tämä on matkan lämpimin päivä (Henkan mukaan paahtava ja Kipakin riisui t.paidalle) tähän mennessä, ja väkeä on kovasti liikkeellä. Ei tästä voi tehdä muuta kuin yhden johtopäätöksen, nokka on suunnattava pohjoiseen.

 

Hotellin ravintolassa näköala on paras asia, sisustus viihtyisä ja salaattibuffet ja jälkiruoka kelvollisia. Ruoka on syötävää, mutta kulinaristisia elämyksiä on turha odottaa. Olisiko saksalaistettu vai mitä, tuli mieleen ensimmäinen italianmatkamme, jolloin hotellin täysihoitoruuilla porukat jäivät nälkäisiksi ja lähtivät kylille pizzoille, jotka nekään eivät olleet kaksisia. Nyt seniorit tulee kyllä täyteen, mutta Ripasso menee hukkaan näitten ruokien kanssa. Ilmankos sitä vieläkin on jäljellä.

Aamulla kuudelta innokkaat purjehtijat alkoivat valmistella veneitään suoraan parvekkeemme alla. Sitten matkaan ennen kahdeksaa.

 

Puuta heinää

Viimeinen golf-päivä oli taas oikein mukava, mutta sen verran väsyneitä oltiin, että lyötiin vain harjoituksen vuoksi ja kuljettiin pallo taskussa aina välillä. Sää oli pilvipoutaa, muutama sadepisara, mutta ei haitaksi asti. Hiukan odotettua viileämpää oli, oli nimittäin laitettu caprit jalkaan, että ”parsat” saisivat väriä. Illalla syötiin hotellissa viimeinen kerta ja lista on koluttu aika tavalla läpi yhdentoista päivän aikana ja pastat kyllä saavat nyt jäädä tänne Italiaan, vaikka on vielä yksi illallinen. Primi piatti tänään on risottoa.

I tre Re:n aamiaiset olivat kattavia, kun Helena oli isäntäväkeä valistanut siitä, mitä suomalaiset aamulla syövät. Eli meidän pöydässämme oli paikallisia lämpimiä makkaroita, munakokkelia ja tomaattia sekä tummaa leipää, ei ihan ruislimppua, mutta hyvää. Piadinaa eli paikallista lapinrieskaa muistuttavaa ohutta leipää oli golfklubilla täytettynä ja illallisilla lämmitettyinä kolmioina, oli hyvää myös. Aamiaisella oli vielä tuorejuustoja, cottage-juustoa ja muitakin juustoja eri päivinä sekä paljon makeita kakkuja. Suklaakakku oli erityisen hyvää. Emäntä leipoi itse kakut. Hyviä tuoremehuja ja valkosuklaata ja tänään oli kait rikottu suuri pääsiäismuna, kun oli tummaa suklaatakin. Minun Ranskasta asti raahattu suklaapupu on vielä syömättä.

Peliporukalla oli tänään vapaapäivä, mutta innokkaimmat suuntasivat kentälle. Me laskettiin, että on pelattu Italiassa toinen 10 ja toinen 8,5 koko kierrosta ja sen mukainen on olokin, lepotauko on tarpeen. Päätettiin pakata bagit alimmaisiksi, jos ei nyt ihan golf-kentän keskelle jouduta, niin ei oteta esiin ennen kuin kotona. Tavarat saatiin pakattua, on heitetty matkalla reikiintyneitä vaatteita roskikseen ja näin tilaa löytyi vielä hotellista lähtiäislahjana saadulle viinipullolle. Taidettiin olla hyviä asiakkaita.

Ajettiin Riminiltä moottoritietä Veronaan ja aina Gardan eteläliittymään. Tie oli ihan hyvä ja liikenne tavanomaisen vilkasta, lähinnä rekkoja, henkilöautoja melko vähän. Heinät on ilmeisesti tehty ensimmäisen kerran, ohitettiin monta heinäpaalikuormaa. Kummallista utua on ilmassa, ei ole kuitenkaan tietoa onko saasteita missä määrin. Gardan ympärillä näkyy lunta vuorilla, mutta täällä on kyllä ihan lämmintä. Netistä varasimme sattumanvaraisesti huoneen, tämä on ihan järven rannalla ja parveke järvelle, hieno paikka Malcesinessa, Villa Monica. Saksaa puhutaan, mutta myös englantia.

Nyt poltellaan jäitä ja odotellaan että kello tulisi seitsemän, jotta pääsisi syömään. Illallisesta on näinä matkaviikkoina tullut meidän pääruokailu, koska lounas on usein jäänyt väliin tai korvattu iltapäiväkahvilla. Golfkentällä syötiin pähkinöitä ja juotiin vettä ja kierroksen päätteeksi oluet.

Italialainen ravintolailta

Olimme käyneet katsomassa, milloin paikallinen ravintola Franciosi avataan (avoinna huhtikuussa viikonloppuisin ja juhlapyhinä) ja ikkunassa oli myös menu, josta emme paljoa ymmärtäneet. Kellonajat sentään, eli avataan klo 19. 5 vuotta sitten, kun olimme siellä, emäntä kysyi meiltä ensin jotakin, mutta kun huomasi, ettei me mitään ymmärretty, huiskaisi kädellään ja alkoi kantaa ruokaa pöytään. Kerroimme tästä tämän viikon pelikavereillemme, ja kaikkien mielestä paikkaan kannattaisi tutustua. Silloin istuimme etuhuoneessa, mutta tällä kerralla astelimme peremmälle, ja siellä oli suuri sali täynnä katettuja pöytiä, ja kaikissa pöydissä oli varaus jollain nimellä. Mutta meidät sijoitettiin jonkun nimellä varustettuun pöytään, ja arvelimme, ettei kyseinen seurue ainakaan heti seitsemältä ilmesty paikalle. Meidän (6 henkilöä) lisäksi paikalle ilmestyi 2 pariskuntaa, ja arvelimme pöytien sittenkin odottavan tätä päivää, jolloin kylässä pidetään juhlat. Tai sitten ne ovat perheille pysyvästi varattuja kirkonpenkkien tapaan, vanhat paikat.

Homma alkoi kuten 5 vuotta sitten, emäntä mainitsi sanan antipasto muun puheen lomassa ja seurue sanoi kuorossa ”Si”, sitten emäntä luetteli kiivaaseen tahtiin pastoja, jolloin muodostimme kysymysmerkin, kunnes emäntä sanoi ”misto” ja taas nyökkäsimme ”Si”. Kaikki oli todella hyvää ja melkoinen kasa upposikin nälkäiseen seurueeseen. Pastat tuotiin yksi kerrallaan pöytään ja ne olivat höyryävän kuumia. Ennen viimeistä pastaa meiltä kyllä kysyttiin, tahdommeko vielä senkin (tagliatelli) ja silloinkin sanoimme ”Si”, vaikka olisi pitänyt kieltää. Pastan jälkeen tuli nimittäin kaksi vadillista erilaisia lihoja ja makkaroita (kania, lammasta, kanaa, porsasta..), joita emme mitenkään enää kyenneet syömään kuin osaksi. Dogibagia tarjottiin, mutta siinä kohdassa meillä oli löytynyt kieltosana, vaikka varmaan ne tänään kierroksen eväinä olisivat toimineet hyvin.  Kaiken tämän jälkeen isäntä toi pöytään kannullisen raikasta Moscatoa ja kysyi otammeko jälkiruokaa, ja Moscaton virkistäminä nyökyttelimme jälleen ”si”. Tällä kertaa oikeassa paikassa, jälkiruokakakun pala oli järkevän kokoinen ja herkullinen, seurana oli tosin myös saframilla värjättyä pääsiäiskakkua, joka maistui hyvältä Moscaton kanssa, jota sitäkin tuotiin lisää. Grappasta oli jo ollut puhetta, ja joku muisti Limoncellon, kumpaakin lajia ilmestyi pullo pöytään, joista jokunen pikari kaadettiin ruokaa sulattamaan. Talon viiniä ja vettä oli sitäkin kulunut kohtuullinen määrä.

Eipä ollut muuta enää tehtävissä kuin pyytää lasku. Kortilla ei voi maksaa, mutta käteistä ei tarvitse varata kassikaupalla, maksoimme kukin 25 euroa ja ilmeisesti kaikki olivat tyytyväisiä sillä tuossa oli jo runsas 10 prosenttia tippiäkin.

Golfia Riminillä

Tiistai siis oli ennustuksia parempi, aurinkoinen päivä. Ajoimme Cattolicaan ja sieltä rantaa pitkin takaisin. Lomalaisia oli jo liikkeellä, turistibusseja ja rantakadun hotellien parkkipaikoille oli liikennettä. Huvisatamien lisäksi näimme paljon kalastusaluksia, mutta aika yksitoikkoiselta rantakatu näytti, hotellit toiselle puolella ja rantakahvilat toisella puolella, hyvin tasaista eikä paljon puustoa ollut. Matkalle osui myös isoja hylättyjä komplekseja eikä taida olla kiva, jos oma hotelli on tällaisen vieressä.

Nyt ovat tämän viikon golfit takanapäin, ryhmä lähti Suomeen ja uusi ryhmä tuli paikalle. Pari tuulista ja aika viileää päivää, perjantaina lämmin aurinkoinen päivä ja nyt lauantaina sataa. Tuttuun tapaan viikon voitti se meistä, joka ei paljon pelaa eikä varsinkaan harjoittele, kakkosena samalla pistemäärällä, mutta huonommalla takaysillä, se toinen. Kolmanneksi tulleella oli yksi piste vähemmän. Epäilys kuitenkin on, että ryhmän nestori, joka täyttää tässä kuussa 94 v., olisi voittanut, niin vakuuttavasti hän pelasi, mutta hän ilmoitti alunalkaen keskittyvänsä harjoittelemaan ja pelaamaan eikä pisteiden laskemiseen. Perjantain scramblen voittikin sitten hänen joukkueensa (jossa siis toinen meistä pelasi, ja toinen sitten toiseksi tulleessa ryhmässä). Mutta hyvillä mielillä kaikki olivat, ja saanen maistaa palkinnoksi saadusta viinipullosta. Ehkäpä joidenkin golf-ystävien kanssa nautimme sen kesällä.

Hotellin ravintolassa vietimme keskiviikkona italialais-suomalaista iltaa, ruoka oli seudulle tyypillistä (vihanneskeittoa, papusoppaa, pastaa, kinkkua, makkaroita) ja musiikki suomalaista. Perjantaina läksiäisillallisilla oli tarjolla pääruokana lihaa tai kalaa ja kaikki ottivat kalaa. Vihanneksia ei ole juuri nähty, aamupalalla on sentään ollut tomaatteja. Italialaiset näyttävät aamupalaksi nauttivan makeita leivonnaisia, talon emäntä leipoo ne itse. Pöydässä on myös makeisia, mm. suklaata.  Tänään saadaksemme vihanneksia menimme läheiseen kylään syömään kasvispizzat, ei me listalta oikein muuta kasviksiin viittaavaa ymmärretty

Roomasta Riminille

Italiassa(kin) on hyvät tiet rakennettu sinne, missä ei ole liikennettä, eli lähdimme Roomasta suoraan itään kohti Adrianmeren rantaa hyväkuntoista moottoritietä, ja liikenne oli suomalaisittainkin väljää. Edellispäivien hektiseen menoon verrattuna suorastaan olematonta. 

 Matka Riminille oli suhteellisen pitkä, ja mukaan mahtui monenlaista. Rannikolla moottoritietä palveluineen uusitaan ja levähdysalueen parkkipaikat oli katettu aurinkopanelein, kenties huoltoasema ja ravintola saivat niiden avulla tarvitsemansa sähkön. 

 Poggio Bernissä olimme 5 vuotta sitten, emme oikein muistaneet tietä, mutta kyltit näyttivät Poggio Berniin ja I Tre Re löytyi. Tulimme päivää aikaisemmin kun muut golfkurssilaiset ja seuraavana päivänä ennen muiden tuloa oli aikaa tutustua Riminin vanhaan kaupunkiin. Sen jälkeen pari päivää menikin tiukasti golfin merkeisssä, aamiaisen ja illallisen välillä siis golfataan ja vastaavasti nukutaan. Tiistaista muodostui yllättäen vapaapäivä, aamulla satoi ja koko päiväksi oli luvattu sateista, vaan eipä pitänyt paikkaansa, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta tällä hetkellä. Toivottavasti sade ei siirtynyt huomiseksi. Sää on kuitenkin eilisestä viilentynyt.

Suurkaupunki Rooma

Tiistaina golfkenttä on kiinni, ja ajoimme autolla Carpediemistä liityntäliikenteen pysäköintipaikalle, jossa oli ihan hienosti tilaa. Metrolippujen osto kävi hyvin automaatista, ja olimme respasta kysyneet, mille asemalle pitää mennä jos haluaa Trastevereen. Asemalla ihmettelimme hiukan, missä päin ko. paikka on, ei ollut tullut katsottua karttaa eikä kysyttyä tarkempia ohjeita, eikä me oltu enää kartallakaan. Lähikauppias viittilöi meitä oikeaan suuntaan ja siellähän se olikin, muutaman kilometrin kävelymatkan päässä. Respahenkilö neuvoi meille kyllä oikean aseman, sieltä olisi päässyt bussilla tai raitiovaunulla, mutta kunnon golffarit toki kävelee tuollaiset matkat. Ja takaisinkin. Lounastettiin ulkona, ja tottakai viereiseen pöytään asettui suomalaispariskunta. Mutta pariskunta olisi halunnut pizzaa, ja saimme oppia sivusta, olimme Ristorantessa, siellä ei saa pizzaa. Meille osui hiukan epätasainen lounas, osa onnistui tilauksissaan ja osa ei.  Illalla tyhjennettiin omia ruokavarastoja saunomisen jälkeen.

Liikenne Roomassa oli kaoottista, suojatiet on ilmeisesti poistettu liian vaarallisina ja kadun ylitykseen eivät edes paikalliset ryhtyneet ilman harkintaa. Hotelliin palatessa tapahtui sitten pieni kolari, vieressämme ajanut auto ajoi meidän edessä olleen perään. Kuski nousi autosta ja me vaan osoittelimme viereistä autoa, mutta ei siinä sen kummempaa onneksi tapahtunut.

 

Keskiviikkona olikin golfin vuoro, naiset pelasivat Championship kentän uudestaan ja miehet tekivät autoretken, mutta mitään kummempia ihmeitä ei löytynyt. Illallinen Rusticassa.

Sosiaalisin meistä oli Carpediemin barissa tutustunut amerikkalaispariskuntaan (Michiganista), ja niinpä siinä sovittiinkin, että torstaiaamuna pelataan 9- väylän kenttä porukalla. Kierros oli oikein onnistunut ja mukava. Pariskunta on kuukauden italian matkalla, aloittivat Roomasta ja sitten on vuorossa Venetsia, Firenze, Napoli jne.

Golfia, ruokaa ja nähtävyyksiä

Aloitimme golfin varovaisesti lauantaina kiertämällä 9 väylän Executive kentän. Aikamoista sähläystä oli varaamisen, maksamisen ja oikean paikan löytymisen kanssa, mutta pelaamaan päästiin ja toiset pelasivat paremmin kuin toiset. Parkkipaikalla kiireinen italialainen yritti ajaa vasemmalta ohi juuri kun vapaa kolo ilmaantui meidän kohdalle, mutta siitäkin selvittiin. Ei uskaltanut jäädä ihan lähettyville. Kentän merkinnät olivat tietysti olemattomat, onneksi muut ryhmät viittilöivät meitä oikeisiin suuntiin ja itse asiassa kenttä oli aivan riittävän hyväkuntoinen ja mielenkiintoinen meille. Viikonloppuna green feet ovat kalliimpia, ja päätimme pelata 18 reiän Champion- kentän vasta maanantaina. Illaksi varasimme pöydän läheisestä Rustica -ravintolasta, he hakivat ja toivat takaisin, ruoka oli hyvää ja paikka oikein mukava.
Aamulla herätimme hämmästystä respassa ostamalla lisää kahvia (huoneistossa on kapseli-kahvinkeitin), olimme ostaneet 10 x 2 kapselia maistaaksemme, onko kahvi kelvollista (Lavazza) ja oli se. Elikä ostimme 20 x 2, ja tänä aamuna saman verran lisää.
Sunnuntai-aamuna läksimme siis kohti Tivolia, ja puolen päivän retki siitä kehkeytyi. Supermarketista herätimme kassahenkilössä hilpeyttä, ostokset käsittivät runsaasti puna- ja valkoviiniä, 2 l maitoa, 18 kananmunaa sekä kanan. Kanan kokki laittoi uuniin kasvispedille ja hyvää oli.

Tänään oli sitten vuorossa 18 reikää, aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Jälleen toiset pelasivat paremmin kuin toiset, mutta ihan mukavaa oli. Takaysillä väylälle ilmestyi eteen pallo, ja jotain foren suuntaistakin taisi kuulua, oltiin kuitenkin onneksi vielä aika kaukana paikasta.  Miehet ilmestyivät näkyviin ja kohteliaasti pyytelemään anteeksi englanniksi niin, että mekin ymmärsimme  ja suomalaisiahan he olivatkin.

Peli hyytyi hiukan loppua kohden, siirtymät oli aika pitkiä ja lämmin sää teki tehtävänsä. Puolessa välissä pidimme kuitenkin kunnon kahvitauon, näytti olevan tapana täällä.

Carpe Diem

Castiglionesta oli enää lyhyt matka kohteeseen, Carpe Diem Roma Golf Resort, n. 20 km päässä Roomasta. Reittivaihtoehtoja oli kaksi, ja ajo-ohjeita myös kaksi, ja kun ne sekoitti keskenään, eksyminen viime kilometreillä oli päivän selvää. Oikeat ohjeet ja perille löydettiin. Perillä kaikki sujui hienosti, respa järjesti niin, ettei meidän tarvinnut vaihtaa huonetta (olimme varanneet yhden yön netin kautta, koska yhteinen viikko tuttavapariskunnan kanssa alkoi vasta perjantaista) ja loppuiltapäivä kului autoa tyhjentäessä ja tavaroita kanniskellessa. Ystävällinen henkilökunta auttoi myös viimeksimainitussa, eli italialaiset on ihan kivoja kun vaan pysyisivät auton ratista poissa. Levittäydyimme huoneistoomme kuin mustalaisleiri, kävimme läheisessä supermarketissa, keitimme pastaa ja syötyämme uni maittoi.

Michelinin mukaan matka Rooman lentokentälle veisi n. 40 min., varasimme 1,5 tuntia ja ensimmäiset 40 minuuttia kului muutamaan ensimmäiseen kilometriin. Italialaiset tunkivat autoillaan kaikista mahdollisista väleistä, tukkivat risteykset ja soittivat moniäänisesti torvea. Mutta bussi oli nuukahtanut juuri liikenneympyrästä ulosajettuaan ja ja bussikuski yritti urheasti ohjata liikennettä, mutta eihän hänkään ihmeisiin pystynyt. Kehätielle päästyämme ei ollut mitään ongelmia, ja olimme kentällä hyvissä ajoin. Päättelimme, että tunnistamme kyllä, milloin suomalaisia alkaa tulla, ja ensimmäisten joukossa tulikin sellainen pellavapää-poika, ettei mitenkään voinut erehtyä. Tuttavat viipyivät, mutta tulivat sitten, kun bagi oli löytynyt jostain toisesta paikasta.

Huoneisto on oikein mukava, iso parveke, ruokapöytä 4:lle, kummassakin huoneessa televisio ja keittiönurkkauksessa keittovälineitä ja astioita pieneen ruuanlaittoon. Vastapäätä on baari, josta saa pikkusyötävää kaiken päivää ja illalla 5 eurolla drinkki ja jotain syötävää ja ohjelmaa useana iltana viikossa. Illalla keittelimmekin loput pastat ja kaikki nukkuivat enemmän tai vähemmän makeasti.

Ranskasta Italiaan

Lähdimme Le Cannetista ajamaan moottoritietä Italiaan päin. Emme muistaneet, kuinka vuoristoista ja täynnä tunneleita reitti on. Olemme usein ajelleet rantatietä ja poikenneet sinne tänne, nyt oli tarkoitus ajaa suoraan Viareggioon jatkamaan syntymäpäivän juhlintaa. Italialainen liikenne on täysin toista kun Ranskassa. Autostrada on kapea ja mutkainen, eikä tilannetta paranna takaa syöksyvät autot, jotka ohittavat kylkiluita hipoen ja edessä jurnuttavat rekat, jotka yhtä yhtäkkisesti kääntävät eteen ohittaakseen toisen samanlaisen. Toinen meistä, joka ajaa yleensä vähemmän ja sen takia jonkun mielestä ehkä joskus liiankin varovaisesti, muisti hyvin jokunen vuosi sitten italialaisten autoilijoiden vakiotervehdyksen ulkomaalaiselle eläkeläistädille, mutta ei  ottanut sitä käyttöön, vaan ajeli tyynen rauhallisesti yli puolet matkasta. Viareggion hotellikin (Grand Hotel Royal) löytyi ongelmitta, ja meidän huone piti olla kaupunkiin päin, mutta antoivat meille ison huoneen rannalle päin.

Hotellin baarissa Giuseppe sekoitteli cocktaileja (7 euroa kpl) ja ruokasaliin todella mahtui. Hotellissa oli iso ryhmä johonkin koulutukseen osallistujia ja muitakin asiakkaita. Aamiainen kuului huoneen hintaan (85 euroa netistä, parkkipaikka pihassa 15 €, kadullakin paikat olivat maksullisia, mutta vain päivällä ja paikkoja tähän aikaan vuodesta oli runsaasti). Liikenne kaupungissa oli vilkasta, ja rannalle päästäkseen joutui ylittämään kadun. Saksassa olisin joutunut ylittämään katua vähän väliä (autot pysähtyvät, jos  epäilevät jalakulkijan ehkä olevan aikeissa ylittää kadun), Ranskassa olisin ylittänyt joustavasti kadun heti, kun sellainen olisi tullut mieleeni, täällä kadun ylitys oli hyvin riskialtista puuhaa ja autoilijat selvästi olivat sitä mieltä, että pysy sillä puolella, missä olet.

Aamulla matka jatkui, eli piti palata moottoritielle. Jotenkin ajoimme risteyksen ohi (jos sitä lainkaan oli), ja Pisan torni tuli vastaan. Olemme joskus nuorempina kiivenneet sinne, joten jatkoimme matkaa pikkutietä kohti autostradaa kiemurrellen vuorten yli. Tiet olivat matkalla muuten surkeassa kunnossa, Berlusconi ei todellakaan ole pitänyt Italian tieverkosta huolta, moottoriteillä sentään tehdään päällystystöitä (men at work), muualla on joskus paikattu jotain. Seuraava yöpymiskohde oli järven rannalla, todella hieno kohde pysähtyä,
Castiglione del Lago ja siellä oli mukava kodikas ja ystävällinen huoneistohotelli Residence Al Lago. Salossa oli Suomen lippu ja isäntä toivotti tervetulleeksi englanniksi. Isännällä on syntymäpäivä samana päivänä kun Henkalla ja saimme lähtiäisiksi lahjana punaviinipullon. Huoneet oli uusittu ja toisen kerroksen huoneisiin pääsee hissillä. Jokaisella on terassi tai parveke. Uima-allas ja aamiaishuone.  Suosittelemme lämpimästi!
Ylhäällä olevaan vanhaan kaupunkiin oli ehkä 10 minuutin kävelymatka, viehättävä pieni muurien ympäröimä kokonaisuus. Isännällä oli keskusaukiolla kahvila, jossa saimme juoda kahvit isännän laskuun ja omaan laskuun söimme erinomaista italialaista jäätelöä. Illalla kävimme pääkadun varressa olevassa Cantinassa syömässä. Asiakkaita oli melko paljon, ja paikasta saattoi myös ostaa mukaan pizzoja. Niitä haettiin ahkerasti, joten luulisi olevan hyviä, 5-6 euroa/kpl.

Cannetin kukkuloilla

Poistuttiin Nizzan asunnosta lauantaina klo 11.00. Auto täynnä kuten aina ja siirryimme  Le Cannetista varaamaamme hotelliin, jossa oli autohalli turvalliseksi auton säilytyspaikaksi. Tiedä sitten mitä turvaa tarvitsemme sillä kun menimme ostamaan lähikaupasta maitoa ja tomaatteja aamukahviamme varten (huoneessa on pienoiskeittiö) niin myyjämies kuultuaan meidän asuneen 6 kuukautta Nizzassa, sanoi, että miksi siellä. Täällä on turvallisempaa sillä poliiseja on joka puolella. Emme kyllä vielä ole nähneet ensimmäistäkään, mutta ovat kait salapoliiseja. Yksi kyllä harhaili tuolla autohallissa.
Hotelli Park Suites Cannet on viehättävä paikka rauhallisessa ympäristössä, parveke on etelään ja näkymä kolmannesta kerroksesta Välimerelle on upea. Parvekeaamiaisia häiritsevät vain kyyhkyset, jotka aika rohkeasti kärkkyvät makupaloja, ei nyt sentään Linnut elokuvan tyyliin. Illallisilla olemme käyneet hotellin ravintolassa, jossa on kovin vähän kävijöitä, vaikka lista on suhteellisen laaja ja keittiön taso kohtalainen. Söimme ensimmäisenä iltana juustofonduen, jota harvemmin näkee ravintoloissa. Täällä niitä oli kolmea erilaista ja lisäksi yksi,

jossa kypsennetään lihaa. Tullessamme oli yksi ukko jo syömässä eli ravintola aukesi jo seitsemältä. Myöhemmin, kun hän oli lähdösä hän tuli kysymään mikä fondue oli kyseessä ja sanoi, että kaikki ovat hyviä. Sitten hän piti meille esitelmän ranskalaisesta ruokakulttuurista. Eri alueilla on omat ruokansa, joita syödään ja kun ihmisiltä on eri puolilla kysytty mieliruokia niin ensin ovat tietenkin oman alueen syötävät ja niiden jälkeen mainitaan ehkä Couscous, Pizza tai Paella. Kun sitten lasketaan kaikkien alueiden kyselyt yhteen saavat tietenkin alueiden ruoat vain alueiden ihmisten äänet ja nämä muut sitten kaikkien äänet ja lopputulos on että ranskalaiset pitävät eniten Coucousista sitten Pizzasta ja Paellasta, ensimmäinen ranskalainen Blanquette de Veau (vähän niinkuin tilliliha, joka on meidän mielestä ihan hyvää).  Se tutkimuksista.
Täältä matka jatkuu huomenna kohti Roomaa, jossa pelataan viikko Suomesta saapuvien ystäviemme kanssa ja asumme keittiöllä varustetussa neljän hengen huoneistossa. Sieltä ajamme Riminille puoleksitoista viikoksi Safojen golfkurssille, joissa olemme eri puolilla Espanjaa ja Italiaa jo pelanneet neljänä vuonna. Sieltä kohti Rostockia, josta laivalla Vuosaareen, jonne saavumme vapunaatto aamuna. Eli blogi ei siirry vielä kuukauteen kesätauolle, joten olkaapa kuulolla. 

Ilman laatu Nizzassa

Olemme aina ajatelleet, että me olemme täällä raikkaassa ja terveellisessä meri-ilmassa. Viime viikon saastesumun pysähtyminen moneksi päiväksi tänne herätti tutkimaan, miten asiat oikein ovat. Sumua oli niin paljon, että La Provencalin golfkentällä olisi luullut olevansa tasangolla, vuoria ei näkynyt lainkaan. Pallot sentään näkyivät, ollaan sen verran lyhytlyöntisiä. Meidän parvekkeelta näkyy normaalisti Välimeri, mutta nyt näkyi vain epämääräisen harmaata ilman horisonttia.  Televisiouutisissa puhuttiin paljon Pariisista, jossa sallittiin vuoropäivinä parillisten ja parittomien rekisteritunnuksellisten autojen käyttö ja näytettiin autoilijoita, joilla selityksiä riitti. Poliisit eivät heltyneet, vaan kylmästi käännyttivät autoilijat sisäänmenoteillä. Joku fiksu ajoi yleensä scootterilla töihin, mutta kun siinä oli väärä numero, vaihtoi autoon, joka saastuttaa enemmän. Ei tullut mieleen ranskalaiselle(kaan) ottaa junaa. Täällä varoituskyltit ilmestyivät Promenadille ja nopeuksia rajoitettiin, muuta ei näkynyt. Lehtiä lukeneet suomalaiset kertoivat meille tilanteesta.

Nizzan ilmanlaatu olikin kartan mukaan todella huono, ja meitä tuntui kuristavan kurkusta, mutta vakuutimme itsellemme ja muille sen olevan vain mielikuvituksen tuotetta. Täällä ei ole teollisuutta, mutta liikenne ja normaali kaupunkiympäristö tuottaa saasteita niin paljon, että ilmanlaatu lienee korkeintaan kohtalainen normaalistikin, pääväylien varrella näkyy jopa punaista eli ilman laatu on huono. Epäilemme, että Helsingissä olisi tarjolla  jopa enemmän raikasta meri-ilmaa. Lisätietoa ja karttoja löytyy mm. atmopaca.org sivuilta ja vastaavasti ilmanlaatu.fi. Vuodenaika ja paikalliset olosuhteet vaikuttanevat asiaan hyvin paljon.  Ei ole ennen tällaista täällä ollut. Ompa kummallinen kevät, mutta oli talvikin outo. Mitähän kummallisuuksia vielä on odotettavissa niin täällä kuin Suomessakin.

Loman viettoa Rivieralla

Viikonlopun levon jälkeen suuntasimme vierainemme Marinelandiin. Viime vuonna kävimme siellä toisien vieraittemme kanssa ja muistelimme kokemuksen olleen positiivinen. Niin nytkin, sää ei tosin tälläkään kertaa oikein suosinut, pilvistä ja siksi viileää.

Eilen oli vuorossa Monte Carlo. Emme vaan taida olla pelureita, aulan automaatit riittivät tyydyttämään pelihimon. Puitteet on hienot, ja vessat siistit. Tutkimme myös ravintoloiden ruokalistat ja totesimme hintatason meikäläisittäin ihan kohtuulliseksi, ravintolat näyttivät myös  riittävän hienoilta. Haluavat selvästi pitää asiakkaat kasinon sisällä myös ruokaillessaan. Aulabaarin kahvi maksoi 3,50, Cafe de Paris terassilla 4 euroa. Auto oli Casinon parkkihallissa ja matkamuistoja ja tuliaisiakin ostettiin.

Ennen peliä ajoimme lounaalle Mentoniin, joka on meistä mukava kaupunki. Olemme löytäneet sieltä uuden hyvän ravintolan viime kevään pettymyksen jälkeen, mutta emme muista, mikä se on. Ravintoloitahan siellä riitttää. Söimme lounaan L´ulivossa, sardinialainen ravintola, 20 euroa alku- ja pääruoka, oikein sympaattinen.