Italiasta kotiin

Gardajärveltä lähdimme hienossa säässä, ajoimme moottoritielle Gardan pohjoisliittymästä ja kohti Itävaltaa. Hotellissa olivat kertoneet, että italialaisilla on vapaapäivä, ja liikenne sen mukaista.  Brenneriä ennen alkoi ruuhka.  Rajalla maksoimme Itävallan moottoritiemaksun, 8,50 ja liimasimme ikkunaan 10 päivän vignetin.  Maksoimme vielä toisen kerran 8,50, nyt Brenner-Innsbruck välistä ja istuimme lisää pari tuntia ruuhkassa ennen kuin pääsimme Innsbruckin ohi. Arvelimme Munchenin ympärilläkin olevan ruuhkaista ja suuntasimme pienemmälle tielle, josta uskoimme löytyvän majapaikan. Iltapäivä oli jo pitkällä, koska parin tunnin matkaan oli kulunut reilut 5 tuntia. Rott am Inn oli pieni kylä, mutta suuri barokkikirkko, mukava Gasthaus, hauska Biergarten ja onneksi myös pankkiautomaatti, Saksassa ei pelkän luottokortin varaan kannata matkaansa suunnitella. Mutta muuten on kaikki hyvin. Majatalon (reilut sata vuotta vanha) huoneet oli äskettäin saneerattu täysin, kaikki oli puhdasta ja siistiä, syömään pääsee jo klo 18.00 (muinakin aikoina saa ruokaa) ja aamiainen on yleensäkin runsas. Tässä majatalossa on oma teurastamo, ja koska on parsa-aika, tartuimme yhdistelmään parsaa mehukkaitten porsaanfileiden kanssa. No, eipä mahtunut enää jälkiruokaa, vaikka vitriini pursui toinen toistaan herkullisimpia (ja suurempia) kakkuja.

Seuraava yöpymispaikka oli Hotel Luginsland muinaisen Itä-Saksan alueella, yhtä vanha majatalo kuin edellinen, huoneet oli uusittu, mutta vanhan osan ravintolan salit oli säilytetty entisellään, joten paikka oli meistä hyvin viehättävä. Saksalaiseen tapaan seinillä oli sarvia ja kauriinpäitä sekä täytettyjä eläimiä, sitten joko oli säilytetty tai kerätty kaikenlaista vanhaa tavaraa, mm. jukeboxi, radioita, moottoripyörä. Paikkakunnalla on pidetty kilpa-ajoja jo 30-luvulla. Majatalo on lähellä 9-tietä (liittymä 28) ja läheinen kaupunki on Schleiz. Kävimme kaupungissa, mutta emme löytäneet sieltä mitään ihmeellistä, normaalit linnan rauniot, puisto ja pari kirkkoa toki. Kesällä on mahdollisuus ajella junalla ja lähellä on myös DDR-nostalgia-museo.

Berliini jäi tälläkin kertaa käymättä, sunnuntailiikenne inspiroi meitä ajamaan hiukan pitemmälle Mecklenburgin alueelle, missä on paljon järviä ja tämä niistä suurin, Muritz (tässäkin saksalainen u tietysti). Osa alueesta on luonnonsuojelualueita, osa maataloutta ja matkailua. Suurin kaupunki on Waren. Meidän  hotelli järven rannalla Ludorf/Zielowissa oli uusi, huoneet tai huoneistot sijaitsevat eri rakennuksissa pihan ympärillä.  Hotellissa on myös kylpyläosasto ja uima-allas. Pihassa on hevostalli ja laitumella oli joukko hevosia, joten purjehduksen ja polkupyöräilyn lisäksi tarjolla on ratsastusta ja maalaistuoksut. Lähellä on myös golfkenttä, mutta ei käyty katsomassa(kaan). Luottokortti ei kelvannut ja kaikki mukana olleet rahat hävisivät laskuun.

Ajoimme Rostockiin asti pikkutietä, ja meille jäi koko päivä aikaa tutustua Rostockiin. Kävelimme keskustassa ja teimme ostoksia. Oikein mukava kaupunki, parkkitaloissa tilaa ja maksut kohtuulliset. Satamaan ajoimme Warnemundin kautta, jossa kävelimme rantabulevardilla lomanviettäjien tapaan. Travemunden tapainen, mutta suurempi meidän mielestä. Itämeren lomakaupungeissa on oma tunnelmansa, jostain syystä tuli mieleen Englannin Pohjanmeren rantakaupungit, joiden tunnelman luovat sadekuurot, reipas tuuli mereltä ja rannalla palelevat englantilaiset. Travemundesta on jäänyt mieleen eräs huhtikuun iltapäivä, aurinko paistoi ja ihmiset istuivat huopiin kääriytyneinä rantakahviloissa. Auringon laskettua oli todella kylmä. Mutta nyt aurinko paistoi ja Warnemundin rantabulevardilla oli lämmintä, siellä minne raikas pohjoistuuli ei osunut.

 

Satamassa vallitsi suuri epätietoisuus, meidät vietiin laiturin viereen, mutta laivaa ei näkynyt missään. Kello lähestyi kahdeksaa, ja nyt huhun mukaan laiva oli lähtenyt Travemundesta kuuden aikaan ja parissa tunnissa sen pitäisi sieltä ajaa Rostockiin. Olimme hetken epätietoisia, oliko laiva suunnitellusti tulossa Travemundesta vai oliko sinne navigoitu epähuomiossa. Mutta hiukan kahdeksan jälkeen laiva saapui ja osoittautui tyhjäksi, joten ilmeisesti suunniteltu oli. Myöhemmin saatiin kuulla, että laiva tuli Lubeckista ja ihan suunnitellusti. Meitä ei mahdoton joukko ollut laivaan tulossa, päästiin sisään, saatiin illallinen ja sitten nukkumaan. Yksi pariskunta kertoi matkanneensa Helsingistä Rostockiin helmikuussa ihan yksikseen. Lastia Suomeen päin satamassa kuitenkin oli, joten toivottavasti reitti pysyy liikenteessä.

Toivotamme hyvää kesää lukijoillemme. Syyskuussa on taas aika lähteä kohti Nizzaa.

 

 

Saksalaiset ja suomalaiset Gardalla

Malcesineen tutustuminen jäi vähäiseksi, otimme kunnon päikkärit ja sitten olikin jo illallisen aika. Mutta koska paikka vaikutti kivalta ja sää mukavalta, päätettiin jäädä toiseksi yöksi. Tosin jouduimme vaihtamaan huonetta astetta vaatimattomampaan, mutta kyllä tässäkin pärjää, parveke järvelle. Toivottavasti eivät menneet juomaan eilisillan viinejämme, jäi puoli pulloa hyvää valkoviiniä ja ¾ pulloa hyvää ja kallista Valpolicellaa. Valpolicellasta tuli hyvä ja kallis viini toisella italianmatkallamme, kun Kipa tuhosi matkakassan heti ensimmäisenä iltana tilaamalla pienen pullon Valpolicellaa. Silloin elettiin tietysti markan ja liiran aikaa ja muunnoksissa sekoiltiin enemmän ja vähemmän. Jäihän rahaa vielä tuhlattavaksi tryffelilastuihin pastan päälle.

Hotelli on saksalaishotelli, mutta täällä ei kuitenkaan ole joka asiaa ohjeistettu kuten vastapäätä Limonen hotellissa oli. Tänään saattaa tulla italialaisvieraitakin, isännän mukaan huomenna on Italiassa vapaapäivä. Saksalaiset siis eilenkin makasivat aurinkotuoleilla shortseissa, mutta toppatakki oli päällä ja kävivät uimassa (oli pilvistä ja melko viileää), tänään ovat sitten heittäneet lähes kaikki vaatteet pois ja parsat saavat aurinkoa, aukion kahvilassa ryhtyivät jo levittelemään aurinkovarjoja. Garda-järvi on syvä järvi, Henkka siellä kävi uimassa n. 40 vuotta sitten ja vesi oli kuulemma kylmää. Surfareita ja purjehtijoita on kovasti liikkeellä. Laiva kulkee Gardaa pitkin monta kertaa päivässä eri kaupunkien välillä ja lähdimme laivalla Torboleen, joka on järven pohjoispäässä. Aikamme kierreltyämme istuimme sattumanvaraisesti valittuun kahvilaan ja eikös kohta ilmesty isäntä kysymään: Suomi? Me nyökyttelemään kyllä kyllä ja hän kertoi, että hänellä on Roihuvuoressa lapsenlapsi, 6 kk ja 9 kiloa ja hän aikoo kesällä kuukaudeksi Suomeen bambinoa katsomaan. No, hetken päästä taaksemme asettui suomalaisseurue ja kun lähdimme pois, jäi paikalle vielä toinen suomalaisseurue. Pieni maa paljon kansalaisia ulkona.

Tämä on matkan lämpimin päivä (Henkan mukaan paahtava ja Kipakin riisui t.paidalle) tähän mennessä, ja väkeä on kovasti liikkeellä. Ei tästä voi tehdä muuta kuin yhden johtopäätöksen, nokka on suunnattava pohjoiseen.

 

Hotellin ravintolassa näköala on paras asia, sisustus viihtyisä ja salaattibuffet ja jälkiruoka kelvollisia. Ruoka on syötävää, mutta kulinaristisia elämyksiä on turha odottaa. Olisiko saksalaistettu vai mitä, tuli mieleen ensimmäinen italianmatkamme, jolloin hotellin täysihoitoruuilla porukat jäivät nälkäisiksi ja lähtivät kylille pizzoille, jotka nekään eivät olleet kaksisia. Nyt seniorit tulee kyllä täyteen, mutta Ripasso menee hukkaan näitten ruokien kanssa. Ilmankos sitä vieläkin on jäljellä.

Aamulla kuudelta innokkaat purjehtijat alkoivat valmistella veneitään suoraan parvekkeemme alla. Sitten matkaan ennen kahdeksaa.

 

Puuta heinää

Viimeinen golf-päivä oli taas oikein mukava, mutta sen verran väsyneitä oltiin, että lyötiin vain harjoituksen vuoksi ja kuljettiin pallo taskussa aina välillä. Sää oli pilvipoutaa, muutama sadepisara, mutta ei haitaksi asti. Hiukan odotettua viileämpää oli, oli nimittäin laitettu caprit jalkaan, että ”parsat” saisivat väriä. Illalla syötiin hotellissa viimeinen kerta ja lista on koluttu aika tavalla läpi yhdentoista päivän aikana ja pastat kyllä saavat nyt jäädä tänne Italiaan, vaikka on vielä yksi illallinen. Primi piatti tänään on risottoa.

I tre Re:n aamiaiset olivat kattavia, kun Helena oli isäntäväkeä valistanut siitä, mitä suomalaiset aamulla syövät. Eli meidän pöydässämme oli paikallisia lämpimiä makkaroita, munakokkelia ja tomaattia sekä tummaa leipää, ei ihan ruislimppua, mutta hyvää. Piadinaa eli paikallista lapinrieskaa muistuttavaa ohutta leipää oli golfklubilla täytettynä ja illallisilla lämmitettyinä kolmioina, oli hyvää myös. Aamiaisella oli vielä tuorejuustoja, cottage-juustoa ja muitakin juustoja eri päivinä sekä paljon makeita kakkuja. Suklaakakku oli erityisen hyvää. Emäntä leipoi itse kakut. Hyviä tuoremehuja ja valkosuklaata ja tänään oli kait rikottu suuri pääsiäismuna, kun oli tummaa suklaatakin. Minun Ranskasta asti raahattu suklaapupu on vielä syömättä.

Peliporukalla oli tänään vapaapäivä, mutta innokkaimmat suuntasivat kentälle. Me laskettiin, että on pelattu Italiassa toinen 10 ja toinen 8,5 koko kierrosta ja sen mukainen on olokin, lepotauko on tarpeen. Päätettiin pakata bagit alimmaisiksi, jos ei nyt ihan golf-kentän keskelle jouduta, niin ei oteta esiin ennen kuin kotona. Tavarat saatiin pakattua, on heitetty matkalla reikiintyneitä vaatteita roskikseen ja näin tilaa löytyi vielä hotellista lähtiäislahjana saadulle viinipullolle. Taidettiin olla hyviä asiakkaita.

Ajettiin Riminiltä moottoritietä Veronaan ja aina Gardan eteläliittymään. Tie oli ihan hyvä ja liikenne tavanomaisen vilkasta, lähinnä rekkoja, henkilöautoja melko vähän. Heinät on ilmeisesti tehty ensimmäisen kerran, ohitettiin monta heinäpaalikuormaa. Kummallista utua on ilmassa, ei ole kuitenkaan tietoa onko saasteita missä määrin. Gardan ympärillä näkyy lunta vuorilla, mutta täällä on kyllä ihan lämmintä. Netistä varasimme sattumanvaraisesti huoneen, tämä on ihan järven rannalla ja parveke järvelle, hieno paikka Malcesinessa, Villa Monica. Saksaa puhutaan, mutta myös englantia.

Nyt poltellaan jäitä ja odotellaan että kello tulisi seitsemän, jotta pääsisi syömään. Illallisesta on näinä matkaviikkoina tullut meidän pääruokailu, koska lounas on usein jäänyt väliin tai korvattu iltapäiväkahvilla. Golfkentällä syötiin pähkinöitä ja juotiin vettä ja kierroksen päätteeksi oluet.

Italialainen ravintolailta

Olimme käyneet katsomassa, milloin paikallinen ravintola Franciosi avataan (avoinna huhtikuussa viikonloppuisin ja juhlapyhinä) ja ikkunassa oli myös menu, josta emme paljoa ymmärtäneet. Kellonajat sentään, eli avataan klo 19. 5 vuotta sitten, kun olimme siellä, emäntä kysyi meiltä ensin jotakin, mutta kun huomasi, ettei me mitään ymmärretty, huiskaisi kädellään ja alkoi kantaa ruokaa pöytään. Kerroimme tästä tämän viikon pelikavereillemme, ja kaikkien mielestä paikkaan kannattaisi tutustua. Silloin istuimme etuhuoneessa, mutta tällä kerralla astelimme peremmälle, ja siellä oli suuri sali täynnä katettuja pöytiä, ja kaikissa pöydissä oli varaus jollain nimellä. Mutta meidät sijoitettiin jonkun nimellä varustettuun pöytään, ja arvelimme, ettei kyseinen seurue ainakaan heti seitsemältä ilmesty paikalle. Meidän (6 henkilöä) lisäksi paikalle ilmestyi 2 pariskuntaa, ja arvelimme pöytien sittenkin odottavan tätä päivää, jolloin kylässä pidetään juhlat. Tai sitten ne ovat perheille pysyvästi varattuja kirkonpenkkien tapaan, vanhat paikat.

Homma alkoi kuten 5 vuotta sitten, emäntä mainitsi sanan antipasto muun puheen lomassa ja seurue sanoi kuorossa ”Si”, sitten emäntä luetteli kiivaaseen tahtiin pastoja, jolloin muodostimme kysymysmerkin, kunnes emäntä sanoi ”misto” ja taas nyökkäsimme ”Si”. Kaikki oli todella hyvää ja melkoinen kasa upposikin nälkäiseen seurueeseen. Pastat tuotiin yksi kerrallaan pöytään ja ne olivat höyryävän kuumia. Ennen viimeistä pastaa meiltä kyllä kysyttiin, tahdommeko vielä senkin (tagliatelli) ja silloinkin sanoimme ”Si”, vaikka olisi pitänyt kieltää. Pastan jälkeen tuli nimittäin kaksi vadillista erilaisia lihoja ja makkaroita (kania, lammasta, kanaa, porsasta..), joita emme mitenkään enää kyenneet syömään kuin osaksi. Dogibagia tarjottiin, mutta siinä kohdassa meillä oli löytynyt kieltosana, vaikka varmaan ne tänään kierroksen eväinä olisivat toimineet hyvin.  Kaiken tämän jälkeen isäntä toi pöytään kannullisen raikasta Moscatoa ja kysyi otammeko jälkiruokaa, ja Moscaton virkistäminä nyökyttelimme jälleen ”si”. Tällä kertaa oikeassa paikassa, jälkiruokakakun pala oli järkevän kokoinen ja herkullinen, seurana oli tosin myös saframilla värjättyä pääsiäiskakkua, joka maistui hyvältä Moscaton kanssa, jota sitäkin tuotiin lisää. Grappasta oli jo ollut puhetta, ja joku muisti Limoncellon, kumpaakin lajia ilmestyi pullo pöytään, joista jokunen pikari kaadettiin ruokaa sulattamaan. Talon viiniä ja vettä oli sitäkin kulunut kohtuullinen määrä.

Eipä ollut muuta enää tehtävissä kuin pyytää lasku. Kortilla ei voi maksaa, mutta käteistä ei tarvitse varata kassikaupalla, maksoimme kukin 25 euroa ja ilmeisesti kaikki olivat tyytyväisiä sillä tuossa oli jo runsas 10 prosenttia tippiäkin.

Golfia Riminillä

Tiistai siis oli ennustuksia parempi, aurinkoinen päivä. Ajoimme Cattolicaan ja sieltä rantaa pitkin takaisin. Lomalaisia oli jo liikkeellä, turistibusseja ja rantakadun hotellien parkkipaikoille oli liikennettä. Huvisatamien lisäksi näimme paljon kalastusaluksia, mutta aika yksitoikkoiselta rantakatu näytti, hotellit toiselle puolella ja rantakahvilat toisella puolella, hyvin tasaista eikä paljon puustoa ollut. Matkalle osui myös isoja hylättyjä komplekseja eikä taida olla kiva, jos oma hotelli on tällaisen vieressä.

Nyt ovat tämän viikon golfit takanapäin, ryhmä lähti Suomeen ja uusi ryhmä tuli paikalle. Pari tuulista ja aika viileää päivää, perjantaina lämmin aurinkoinen päivä ja nyt lauantaina sataa. Tuttuun tapaan viikon voitti se meistä, joka ei paljon pelaa eikä varsinkaan harjoittele, kakkosena samalla pistemäärällä, mutta huonommalla takaysillä, se toinen. Kolmanneksi tulleella oli yksi piste vähemmän. Epäilys kuitenkin on, että ryhmän nestori, joka täyttää tässä kuussa 94 v., olisi voittanut, niin vakuuttavasti hän pelasi, mutta hän ilmoitti alunalkaen keskittyvänsä harjoittelemaan ja pelaamaan eikä pisteiden laskemiseen. Perjantain scramblen voittikin sitten hänen joukkueensa (jossa siis toinen meistä pelasi, ja toinen sitten toiseksi tulleessa ryhmässä). Mutta hyvillä mielillä kaikki olivat, ja saanen maistaa palkinnoksi saadusta viinipullosta. Ehkäpä joidenkin golf-ystävien kanssa nautimme sen kesällä.

Hotellin ravintolassa vietimme keskiviikkona italialais-suomalaista iltaa, ruoka oli seudulle tyypillistä (vihanneskeittoa, papusoppaa, pastaa, kinkkua, makkaroita) ja musiikki suomalaista. Perjantaina läksiäisillallisilla oli tarjolla pääruokana lihaa tai kalaa ja kaikki ottivat kalaa. Vihanneksia ei ole juuri nähty, aamupalalla on sentään ollut tomaatteja. Italialaiset näyttävät aamupalaksi nauttivan makeita leivonnaisia, talon emäntä leipoo ne itse. Pöydässä on myös makeisia, mm. suklaata.  Tänään saadaksemme vihanneksia menimme läheiseen kylään syömään kasvispizzat, ei me listalta oikein muuta kasviksiin viittaavaa ymmärretty

Roomasta Riminille

Italiassa(kin) on hyvät tiet rakennettu sinne, missä ei ole liikennettä, eli lähdimme Roomasta suoraan itään kohti Adrianmeren rantaa hyväkuntoista moottoritietä, ja liikenne oli suomalaisittainkin väljää. Edellispäivien hektiseen menoon verrattuna suorastaan olematonta. 

 Matka Riminille oli suhteellisen pitkä, ja mukaan mahtui monenlaista. Rannikolla moottoritietä palveluineen uusitaan ja levähdysalueen parkkipaikat oli katettu aurinkopanelein, kenties huoltoasema ja ravintola saivat niiden avulla tarvitsemansa sähkön. 

 Poggio Bernissä olimme 5 vuotta sitten, emme oikein muistaneet tietä, mutta kyltit näyttivät Poggio Berniin ja I Tre Re löytyi. Tulimme päivää aikaisemmin kun muut golfkurssilaiset ja seuraavana päivänä ennen muiden tuloa oli aikaa tutustua Riminin vanhaan kaupunkiin. Sen jälkeen pari päivää menikin tiukasti golfin merkeisssä, aamiaisen ja illallisen välillä siis golfataan ja vastaavasti nukutaan. Tiistaista muodostui yllättäen vapaapäivä, aamulla satoi ja koko päiväksi oli luvattu sateista, vaan eipä pitänyt paikkaansa, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta tällä hetkellä. Toivottavasti sade ei siirtynyt huomiseksi. Sää on kuitenkin eilisestä viilentynyt.

Suurkaupunki Rooma

Tiistaina golfkenttä on kiinni, ja ajoimme autolla Carpediemistä liityntäliikenteen pysäköintipaikalle, jossa oli ihan hienosti tilaa. Metrolippujen osto kävi hyvin automaatista, ja olimme respasta kysyneet, mille asemalle pitää mennä jos haluaa Trastevereen. Asemalla ihmettelimme hiukan, missä päin ko. paikka on, ei ollut tullut katsottua karttaa eikä kysyttyä tarkempia ohjeita, eikä me oltu enää kartallakaan. Lähikauppias viittilöi meitä oikeaan suuntaan ja siellähän se olikin, muutaman kilometrin kävelymatkan päässä. Respahenkilö neuvoi meille kyllä oikean aseman, sieltä olisi päässyt bussilla tai raitiovaunulla, mutta kunnon golffarit toki kävelee tuollaiset matkat. Ja takaisinkin. Lounastettiin ulkona, ja tottakai viereiseen pöytään asettui suomalaispariskunta. Mutta pariskunta olisi halunnut pizzaa, ja saimme oppia sivusta, olimme Ristorantessa, siellä ei saa pizzaa. Meille osui hiukan epätasainen lounas, osa onnistui tilauksissaan ja osa ei.  Illalla tyhjennettiin omia ruokavarastoja saunomisen jälkeen.

Liikenne Roomassa oli kaoottista, suojatiet on ilmeisesti poistettu liian vaarallisina ja kadun ylitykseen eivät edes paikalliset ryhtyneet ilman harkintaa. Hotelliin palatessa tapahtui sitten pieni kolari, vieressämme ajanut auto ajoi meidän edessä olleen perään. Kuski nousi autosta ja me vaan osoittelimme viereistä autoa, mutta ei siinä sen kummempaa onneksi tapahtunut.

 

Keskiviikkona olikin golfin vuoro, naiset pelasivat Championship kentän uudestaan ja miehet tekivät autoretken, mutta mitään kummempia ihmeitä ei löytynyt. Illallinen Rusticassa.

Sosiaalisin meistä oli Carpediemin barissa tutustunut amerikkalaispariskuntaan (Michiganista), ja niinpä siinä sovittiinkin, että torstaiaamuna pelataan 9- väylän kenttä porukalla. Kierros oli oikein onnistunut ja mukava. Pariskunta on kuukauden italian matkalla, aloittivat Roomasta ja sitten on vuorossa Venetsia, Firenze, Napoli jne.

Golfia, ruokaa ja nähtävyyksiä

Aloitimme golfin varovaisesti lauantaina kiertämällä 9 väylän Executive kentän. Aikamoista sähläystä oli varaamisen, maksamisen ja oikean paikan löytymisen kanssa, mutta pelaamaan päästiin ja toiset pelasivat paremmin kuin toiset. Parkkipaikalla kiireinen italialainen yritti ajaa vasemmalta ohi juuri kun vapaa kolo ilmaantui meidän kohdalle, mutta siitäkin selvittiin. Ei uskaltanut jäädä ihan lähettyville. Kentän merkinnät olivat tietysti olemattomat, onneksi muut ryhmät viittilöivät meitä oikeisiin suuntiin ja itse asiassa kenttä oli aivan riittävän hyväkuntoinen ja mielenkiintoinen meille. Viikonloppuna green feet ovat kalliimpia, ja päätimme pelata 18 reiän Champion- kentän vasta maanantaina. Illaksi varasimme pöydän läheisestä Rustica -ravintolasta, he hakivat ja toivat takaisin, ruoka oli hyvää ja paikka oikein mukava.
Aamulla herätimme hämmästystä respassa ostamalla lisää kahvia (huoneistossa on kapseli-kahvinkeitin), olimme ostaneet 10 x 2 kapselia maistaaksemme, onko kahvi kelvollista (Lavazza) ja oli se. Elikä ostimme 20 x 2, ja tänä aamuna saman verran lisää.
Sunnuntai-aamuna läksimme siis kohti Tivolia, ja puolen päivän retki siitä kehkeytyi. Supermarketista herätimme kassahenkilössä hilpeyttä, ostokset käsittivät runsaasti puna- ja valkoviiniä, 2 l maitoa, 18 kananmunaa sekä kanan. Kanan kokki laittoi uuniin kasvispedille ja hyvää oli.

Tänään oli sitten vuorossa 18 reikää, aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Jälleen toiset pelasivat paremmin kuin toiset, mutta ihan mukavaa oli. Takaysillä väylälle ilmestyi eteen pallo, ja jotain foren suuntaistakin taisi kuulua, oltiin kuitenkin onneksi vielä aika kaukana paikasta.  Miehet ilmestyivät näkyviin ja kohteliaasti pyytelemään anteeksi englanniksi niin, että mekin ymmärsimme  ja suomalaisiahan he olivatkin.

Peli hyytyi hiukan loppua kohden, siirtymät oli aika pitkiä ja lämmin sää teki tehtävänsä. Puolessa välissä pidimme kuitenkin kunnon kahvitauon, näytti olevan tapana täällä.

Carpe Diem

Castiglionesta oli enää lyhyt matka kohteeseen, Carpe Diem Roma Golf Resort, n. 20 km päässä Roomasta. Reittivaihtoehtoja oli kaksi, ja ajo-ohjeita myös kaksi, ja kun ne sekoitti keskenään, eksyminen viime kilometreillä oli päivän selvää. Oikeat ohjeet ja perille löydettiin. Perillä kaikki sujui hienosti, respa järjesti niin, ettei meidän tarvinnut vaihtaa huonetta (olimme varanneet yhden yön netin kautta, koska yhteinen viikko tuttavapariskunnan kanssa alkoi vasta perjantaista) ja loppuiltapäivä kului autoa tyhjentäessä ja tavaroita kanniskellessa. Ystävällinen henkilökunta auttoi myös viimeksimainitussa, eli italialaiset on ihan kivoja kun vaan pysyisivät auton ratista poissa. Levittäydyimme huoneistoomme kuin mustalaisleiri, kävimme läheisessä supermarketissa, keitimme pastaa ja syötyämme uni maittoi.

Michelinin mukaan matka Rooman lentokentälle veisi n. 40 min., varasimme 1,5 tuntia ja ensimmäiset 40 minuuttia kului muutamaan ensimmäiseen kilometriin. Italialaiset tunkivat autoillaan kaikista mahdollisista väleistä, tukkivat risteykset ja soittivat moniäänisesti torvea. Mutta bussi oli nuukahtanut juuri liikenneympyrästä ulosajettuaan ja ja bussikuski yritti urheasti ohjata liikennettä, mutta eihän hänkään ihmeisiin pystynyt. Kehätielle päästyämme ei ollut mitään ongelmia, ja olimme kentällä hyvissä ajoin. Päättelimme, että tunnistamme kyllä, milloin suomalaisia alkaa tulla, ja ensimmäisten joukossa tulikin sellainen pellavapää-poika, ettei mitenkään voinut erehtyä. Tuttavat viipyivät, mutta tulivat sitten, kun bagi oli löytynyt jostain toisesta paikasta.

Huoneisto on oikein mukava, iso parveke, ruokapöytä 4:lle, kummassakin huoneessa televisio ja keittiönurkkauksessa keittovälineitä ja astioita pieneen ruuanlaittoon. Vastapäätä on baari, josta saa pikkusyötävää kaiken päivää ja illalla 5 eurolla drinkki ja jotain syötävää ja ohjelmaa useana iltana viikossa. Illalla keittelimmekin loput pastat ja kaikki nukkuivat enemmän tai vähemmän makeasti.

Ranskasta Italiaan

Lähdimme Le Cannetista ajamaan moottoritietä Italiaan päin. Emme muistaneet, kuinka vuoristoista ja täynnä tunneleita reitti on. Olemme usein ajelleet rantatietä ja poikenneet sinne tänne, nyt oli tarkoitus ajaa suoraan Viareggioon jatkamaan syntymäpäivän juhlintaa. Italialainen liikenne on täysin toista kun Ranskassa. Autostrada on kapea ja mutkainen, eikä tilannetta paranna takaa syöksyvät autot, jotka ohittavat kylkiluita hipoen ja edessä jurnuttavat rekat, jotka yhtä yhtäkkisesti kääntävät eteen ohittaakseen toisen samanlaisen. Toinen meistä, joka ajaa yleensä vähemmän ja sen takia jonkun mielestä ehkä joskus liiankin varovaisesti, muisti hyvin jokunen vuosi sitten italialaisten autoilijoiden vakiotervehdyksen ulkomaalaiselle eläkeläistädille, mutta ei  ottanut sitä käyttöön, vaan ajeli tyynen rauhallisesti yli puolet matkasta. Viareggion hotellikin (Grand Hotel Royal) löytyi ongelmitta, ja meidän huone piti olla kaupunkiin päin, mutta antoivat meille ison huoneen rannalle päin.

Hotellin baarissa Giuseppe sekoitteli cocktaileja (7 euroa kpl) ja ruokasaliin todella mahtui. Hotellissa oli iso ryhmä johonkin koulutukseen osallistujia ja muitakin asiakkaita. Aamiainen kuului huoneen hintaan (85 euroa netistä, parkkipaikka pihassa 15 €, kadullakin paikat olivat maksullisia, mutta vain päivällä ja paikkoja tähän aikaan vuodesta oli runsaasti). Liikenne kaupungissa oli vilkasta, ja rannalle päästäkseen joutui ylittämään kadun. Saksassa olisin joutunut ylittämään katua vähän väliä (autot pysähtyvät, jos  epäilevät jalakulkijan ehkä olevan aikeissa ylittää kadun), Ranskassa olisin ylittänyt joustavasti kadun heti, kun sellainen olisi tullut mieleeni, täällä kadun ylitys oli hyvin riskialtista puuhaa ja autoilijat selvästi olivat sitä mieltä, että pysy sillä puolella, missä olet.

Aamulla matka jatkui, eli piti palata moottoritielle. Jotenkin ajoimme risteyksen ohi (jos sitä lainkaan oli), ja Pisan torni tuli vastaan. Olemme joskus nuorempina kiivenneet sinne, joten jatkoimme matkaa pikkutietä kohti autostradaa kiemurrellen vuorten yli. Tiet olivat matkalla muuten surkeassa kunnossa, Berlusconi ei todellakaan ole pitänyt Italian tieverkosta huolta, moottoriteillä sentään tehdään päällystystöitä (men at work), muualla on joskus paikattu jotain. Seuraava yöpymiskohde oli järven rannalla, todella hieno kohde pysähtyä,
Castiglione del Lago ja siellä oli mukava kodikas ja ystävällinen huoneistohotelli Residence Al Lago. Salossa oli Suomen lippu ja isäntä toivotti tervetulleeksi englanniksi. Isännällä on syntymäpäivä samana päivänä kun Henkalla ja saimme lähtiäisiksi lahjana punaviinipullon. Huoneet oli uusittu ja toisen kerroksen huoneisiin pääsee hissillä. Jokaisella on terassi tai parveke. Uima-allas ja aamiaishuone.  Suosittelemme lämpimästi!
Ylhäällä olevaan vanhaan kaupunkiin oli ehkä 10 minuutin kävelymatka, viehättävä pieni muurien ympäröimä kokonaisuus. Isännällä oli keskusaukiolla kahvila, jossa saimme juoda kahvit isännän laskuun ja omaan laskuun söimme erinomaista italialaista jäätelöä. Illalla kävimme pääkadun varressa olevassa Cantinassa syömässä. Asiakkaita oli melko paljon, ja paikasta saattoi myös ostaa mukaan pizzoja. Niitä haettiin ahkerasti, joten luulisi olevan hyviä, 5-6 euroa/kpl.