tiistai 31. maaliskuuta 2020

Maaliskuu 2020 - paluumatka Suomeen


Elämme outoja aikoja. Päätimme lopulta lähteä omalla autollamme Nizzasta kohti kotia. Meillä oli oikein hyvä paikka asua, uima-allas, isot piha-alueet, joilla käyskennellä uimakautta odotellessa, joten paluu kotiin kaupunkiasuntoon ei tuntunut kovin houkuttelevalta. Mutta pelkäsimme paluun hankaloituvan entisestään poikkeusolojen jatkuessa ehkä pitkällekin eteenpäin. Lähtö oli haikea, koska paluusta ei ole mitään tietoa, toivomme tietysti. Pikkukauppamme ehtivät jo tämän maaliskuun aikana tulla tutuiksi, kiitos heille, he huolehtivat meistä avuttomista ulkomaalaisista. Myös paikallinen suomalaisyhteisö on kullanarvoinen tällaisessa tilanteessa.

Ranskassa kaikkien pitää pysyä kotona, saat liikkua vain tietyissä ennalta määritellyissä tilanteissa. Liikkumista myös valvotaan, ravintolat, rannat, muut kaupat kuin apteekit ja ruokakaupat ovat suljettuja, ulkoilua koskevat tarkat säännökset, kuinka kauan ja kauas kotoa. Täytetty lappu, missä myös päivämäärä ja kellonaika, piti olla mukana.

 Meitä ei tarkastettu kertaakaan, mutta mehän kävimme vain autolla lähikaupoissamme ja ulkoilimme omalla pihalla. Kauppareissut tehtiin nekin aika harvoin, olimme 3 viikkoa käymättä isompaa kauppareissua ja sinä aikana 4-5 kertaa omissa kaupoissa, leipomo, lihakauppa ja Proxi, joka lähinnä vastaa meikäläistä pientä K-markettia. Jääkaappi oli enimmäkseen melko tyhjä ja muutkin varastot hupenivat. Pikkukaupassa ei tullut mieleenkään hamstrata, kauppa on elintärkeä alueen vanhemmille ihmisille. Arvelimme, että kahvi ei kuulu ranskalaisten hamstraamiin tuotteisiin, aina käydessämme otin yhden neljänneskilon paketin. Vessapaperista ilmeisesti tuli ihan yleismaailmallinen hitti, kaupassa oli lappu ”vain yksi pkt/asiakas” Paketissa on 6 hyvin pientä rullaa, joten ei se kovin kauaa riitä. Kanamunat oli myös säännösteltyjä, muuten ei näyttänyt olevan pulaa.

Lähdimme matkaan lauantai-aamuna klo 8, runsaasti evästä, vettä ja lämmintä vaatetta mukana. Moottoritien maksupaikalla oli poliisit, olimme tulostaneet laivalippujen tilausvahvistuksen ja he huiskauttivat meidät matkaan. Moottoritien varrella huoltoasemat olivat auki, bensaa sai kortilla, vessaan pääsi (erikoisjärjestelyjä, ulkokautta kiertäen yms.), kahvia ja pikku purtavaa sai ostaa mukaan. Matka joutui, koska liikennettä ei ollut. Tunnelma oli kuin heinäkuisena sunnuntaiaamuna Mannerheimintiellä. Lähellä Saksan rajaa oli poliiseja, mutta näkivät meidän Suomen rekkarit ja viittoivat vaan eteenpäin. Rajaa lähestyttäessä varoitettiin jonoista, mutta eipä kahdesta autosta jonoa syntynyt, molemmat tarkastettiin yhtä aikaa tarkastuspisteessä ja taas jatkettiin. Ainoa takaisku tuli Freiburgissa, josta oli varattu hotelli, mutta he sanoivat, etteivät saa ottaa turisteja, liikematkustajat olisivat päässeet. Ei muuta kun paanalle ja levähdysalueen parkkipaikalle nukkumaan autossa. Kävimme myös eräässä lähikylässä katsomassa majoitusta, hotelli oli suljettu, mutta siinä oli puhelinnumero, johon kehotettiin ottamaan yhteyttä hätätilanteessa. Arvelimme, että joku luova ratkaisu olisi voinut löytyä, mutta meillä siihen ei varsinaisesti ollut tarvetta.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme aamun valjetessa matkaan, yksin saatiin pitkään ajella kolmikaistaista tietä. Rekat olivat parkeissa tien varressa ja muu liikenne mitätöntä. Saatiin aamukahvit ja croissantit, kylläpä kahvi maistui. Pohjoisessa satoikin sitten jo räntää, samantien oli ”winterdienst” pistetty liikenteeseen ja saimme oivan suolakylvyn. Räntäsade vaihtui auringonpaisteeksi ja ryhdyimme odottamaan laivan lähtöä, kapteeni huolehtii lopusta.
 
PS. Nyt olemme kotikaranteenissa, kapteeni ja miehistö hoiti hommat 100% ja  kotitonttu samoin, kaapit on täynnä ruokaa. Kiitos kaikille!
PS. PS. Nyt on aika pysyä kotona ja ajankuluksi muistella vanhoja matkoja. Meillä on matkapäiväkirjoja 70-luvulta alkaen, ja niistä voi löytyä mukavia Ranskan muistoja blogiinkin.  Kävihän toinen meistä Rivieralla ensimmäisen kerran jo vuonna 1967, ja vieläkin vanhempia muistoja löytyy  suvussa säilyneistä kirjeistä.

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Maaliskuu 2020 - restez chez vous

Toiset meistä ovat ihan luonnostaan kotona olijoita. Toisilla veri vetää maailmalle. Pienikin sukututkimuksen pala osoittaa, että liikuttu on ja kaikkiin suuntiin ja toisaalta on sukuja, jotka ovat asuneet vuosisatoja saman kadun varrella tai samassa kylässä. Kotona olijat voivat nyt  käpertyä sohvannurkkaan ja lukea muiden seikkailuista.
Lehdessä suositeltiin ajankohtaista luettavaa, yhtenä esimerkkinä Defoen kirja Ruttovuosi, joka kertoo 1665 Lontoossa vallinneesta epidemiasta. Kirja on olevinaan päiväkirja, mutta on kirjoitettu paljon myöhemmin 1770-luvulla. Jostain kummasta sattumasta olen lukenut sen, kun se ilmestyi suomennettuna 1997. Kirja lienee saatavissa.
Sattumalta olen  lukenut myös  ruotsalaisten Listervikin sisarusten matkakirjan "Jorden runt på alla fyra". Kirjaa tuskin saa mistään, omiin käsiini se joutui jonain sateisena kesänä Häijään Sattuman kaupan korista, mistä sai ottaa ilmaiseksi kirjoja. Sisarukset lähtivät v. 1938 seikkailumatkalle maailmalle kuninkaan suosituskirje mukanaan, nimestä saa käsityksen, että jalkapatikassa matkattiin, mutta muistelen kirjassa olleen, että Göteborgissa laivaan olisi lastattu polkupyörät. En muista, kuinka kauan matkalla oli alun perin  tarkoitus viipyä, mutta matka  vähän venähti tunnetuista syistä johtuen ja kotiin palattiin liki 10 vuotta myöhemmin. Netistä löysin vuosikymmeniä myöhemmin tehdyn haastattelun, jossa toinen sisaruksista kertoi  heidän tarinansa. Haastattelussa taisi sanoa, että kävivät 24 maassa, en ole siitä varma, mutta  päätyivät lopulta Australiaan.
Kyllä korona on lisännyt lukuaikaa, joten kirjoja on joka puolella, suurin osa luettuja ja vain kolme ja puoli lukematonta. Tulee hetken kuluttua kovin tylsää kun ei ole lukemista. Toivottavasti tauti asettuu, että pääsee lähtemään kotiin karanteeniin, siellä on kirjahyllyssä kyllä luettavaa.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Maaliskuu 2020 - Suomi mainittu

Illat kuluvat televisiota katsellen. Olemme Suomessakin uutisten ja ajankohtaisohjelmien sekä säätietojen suurkuluttajia, ja samaa tapaa noudatamme täällä. Suomen televisiota emme näe, mutta Ranskan TF1, 2 ja 3 ovat tulleet tutuiksi. Emme ymmärrä ranskaa kovinkaan hyvin, mutta aika paljon kuitenkin, olimme viime syksynä Espanjassa ja tavallaan vähän hämmennyimme, kun ei ymmärretty yhtään mitään, ei kannattanut  ollenkaan katsoa espanjalaisia kanavia.
Asetumme telkkarin ääreen viiden maissa illalla, Affaire conclue, missä ihmiset huutokauppaavat esineitään. Ohjelman juontaja on kovasti sympaattinen, esineiden arvioijat vaikuttavat oikeilta asiantuntijoilta ja ostajat, käsittääksemme siis antiikkikauppiaita, mukavia persoonallisuuksia.  Esineitä on laidasta laitaan, onhan täällä vaikka mitä ja moniin liittyy mielenkiintoisia tarinoita, joita myyjät auliisti kertovat. Keskustelut sujuvat saman kaavan mukaan, joten pysytään tekstien avustuksella kärryillä tapahtumista. Osa myyjistä on Belgiasta, tuovat yleensä tuliaisina suklaata ja esineet saattavat olla hiukan erilaisia kuin ranskalaisilla. Seuraavaksi Questions pour un champion, ohjelma, joka  on pyörinyt televisiossa iät ja ajat, edellinen juontaja, legendaarinen Julien Lepers jäi eläkkeelle jokunen vuosi sitten ja seuraaja Samuel jatkaa edeltäjänsä jalanjäljissä. 4 kilpailijaa, ja ilmeisesti täytyy jotain tietääkin. Tästä tullaan otsikon aiheeseen Suomi mainittu. Urheiluaiheisissa kysymyksissä vilahtelee joskus formulatähtemme ja historiakysymyksissä voi joskus harvoin olla yhteyttä Suomeen, mutta tällä viikolla saatiin bingo 2 kertaa. Eurooppalaista kirjallisuutta käsittelevässä kysymyssarjassa kysyttiin Arto Paasilinnan kirjan nimeä ja pari päivää myöhemmin kysyttiin, minkä maan pääministeri on Sanna Marin. Molempiin tuli välittömästi oikeat vastaukset, Sannan tietäjä oli tosin kanadalainen. Tuli mieleen, tiedänkö itse kovinkaan monen maan pääministerin nimeä, toki nimen perusteella saattaisi  päätellä/arvata maan.
Sitten istutaankin uutisten ja sään parissa, paikallisuutisia, valtakunnallisia ja vähän ulkomaitakin. Vielä ajankohtaisimitaattori C'ést Canteloup ja siinäpä se on ilta paketissa ja kello 21. "Myöhäisohjelmia" ei  aikaisin nukkumaan menijä katso, paitsi jos tulee Asterix, Camping Paradise tai muuta ajanvietettä. Toi imitaattoriohjelma on kylläkin nyt lopetettu koronan takia, koska se on ns. suora ja siellä on yleisöä, jota ei nyt voi olla.

torstai 19. maaliskuuta 2020

Maaliskuu 2020 - hiljaiseloa 3

Eilen pysyttiin kotona, petankkikuulat otettiin esille ja jaksettiin vähän aikaa heitellä. Tänään oli sitten heti aamulla kauppareissun aika. Lupalaput täytettiin ja suunnattiin ulos. Muutama lenkkeilijä nähtiin ja bussi, kauppojemme edessä oli jakeluautoja ja muutaman ihmisen jonot kaupan ulkopuolella. Pikku odottelun jälkeen leipäkaupasta normaaliostosten lisäksi croissantit, niitä ei tule ostettua, kun harvoin käydään näin aikaisin kaupassa. Nyt maistui erityisen hyvältä aamukahvin kanssa. Leipäkaupan ovella oli lappu, että ovat auki 8-14, siis ei enää illalla. Lihakaupan nuori mies huomasi, että olin jonkin verran stressaantunut, sanoi, että älkää pelätkö, heillä on kauppa normaalisti auki, kun ostin vähän useamman paupietten ja sanoin ostavani ne viikonloppua varten. Lähikaupassa ei ollut kaikkia tuotteita, mitä siellä on normaalisti, jonkin verran oli tyhjiä hyllyjä, mutta mitään ongelmaa siis  ei ollut ruuan saannissa. Kukaan ei kysynyt lupalappuja, ei tietenkään, eihän poliiseja nyt joka kulmaan riitä. Enemmän vanhempaa väkeä oli liikkeellä, oletettavasti vakiasiakkaita kuten mekin ja etäisyyttä pidettiin. 
Ulkoiluun on kuulemma virallinen metrimäärä, kuinka kaukana asunnosta sopii liikkua. Meille riittää liikunta omassa pihassa. Eilen heitettiin petankkia. Triominos alkaa jo kyllästyttää, pidetään siitä pientä taukoa. Lukemista saa lisää netistä ja mukana on aika paljon ristisanatehtäviä. Tänään kait tsippaillaan nurmikolla.
Kauppaan lähdettäessä olikin mustavalkoinen kissaystävämme jo odottelemassa, joten se piti ruokkia ensin. Ruoka ja maito tuntui maistuvan. Ei ollutkaan käynyt useampaan päivään. Kirsti huomasi eilen, että mustavalkoisia onkin kaksi, mutta tämä on se, joka tuntee meidät.  

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Maaliskuu 2020 - hiljaiseloa 2

Edellispäivänä tarkkailin vastapäisiä rakennustyömaita. Tänään ne ovat hiljaisia, ketään ei näy missään. Aamupäivällä vastapäätä on vähän autoja liikkeellä, bussi näytti kulkevan ja yksi lenkkeilijä. Kaupassa ja apteekissa saa käydä, itse täytetty lupalappu pitää olla mukana. Meillä on pakastimessa ruokaa, mutta jääkaappi näyttää jo aika tyhjältä. Mitenkähän perheet osaavat varautua, normaalisti syödään lounas työpaikoilla ja kouluissa, nyt monet syövät kaikki ateriansa kotona. Meillä jäi itse asiassa yhden viikon  kauppareissu väliin, yleensä käydään samalla kuin golfissa ja nyt golf peruuntui. Täydennystä hankittiin  lähikaupasta, ei varsinaista varastoa. Toki kauppaan pääsee, mutta parempi olisi, jos käynnit olisi harvoja. Yritin paikallisen K-kaupan sivuille selvittääkseni netistä ostoa, mutta jo varsinaiselle sivulle  pääsyyn oli 5 minuutin jonotusaika. Toisaalta, niin kauan kuin pikkukauppamme ovat auki, lienee paras tehdä ostokset siellä. Liikunnan vähäisyys pitäisi myös ohjata vähempään syömiseen, mutta kun ei ole muutakaan tekemistä. Ehkä joku joskus tutkii vaikutuksia, osittainhan ne saattavat kumota toisensa.

Ystävät ovat soitelleet. Vakuutamme, että meillä on kaikki hyvin. Pelaamaan olisi mukava päästä, mutta näissä oloissa se olisi sellaista ylellisyyttä, ettei voi toivoa. Ylellisyyttä on piha, jossa voimme vapaasti liikkua, vaikka chippausta pääsee harjoittelemaan tai petankkia, odottakaa vaan, millaisia mestareita täältä tuleekaan. Puutarhan hoitoakin pääsisi harjoittamaan, mutta se ei oikein koskaan ole ollut meidän juttu. Katsotaan nyt, mihin päädytään. Tänään on pelattu Triominosta ja putsattu golfmailat.

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Maaliskuu 2020 - hiljaiseloa

Aurinko paistaa ja Välimeri kimaltelee. Lehtensä tiputtaneet puut ovat jo hyvällä alulla taas viheriöimässä ja kukat kukkivat pihassa. Päivän aktiviteetteihin kuuluu roskapussin vieminen ja ympäristön tarkkailu.
Vastapäätä rinteessä on kaksi talonrakennustyömaata ja  myös meidän yläpuolella on työt  käynnissä, siellä tehdään taloon isoa laajennusta. Laajennusosa näyttää olevan vähintään puolet alkuperäisestä talosta, paikalla on iso nosturi, ja kovien tuulien aikaan pelkäsimme sen romahtavan, tosin ei se ihan meille olisi ylettynyt. Vastapäisen rinteen taloissa suuri työ näyttää olevan tukimuurien rakentamisessa, talot ovat  jyrkässä rinteessä kolmikerroksisina ja muurit arviolta 3-4 metriä korkeita. Rinnerakentamisen osaamista täältä löytyy, mutta syksyn vesisateet ja tulvat osoittivat, ettei ihan kaikkiin paikkoihin ehkä kannata rakentaa. Bussireitin varrella korjataan vieläkin maansortuman talolle aiheuttamaa tuhoa ja pienempiä ongelmakohtia on tien varrella useampia, tie on kaventunut ja tiellä voi olla kiviä.
Vastapäätä on myös vanhoja taloja, jotka on otettu uudelleen käyttöön. Nykyään kuulemma ei saa rakennuslupaa, ellei ole tietä, mutta vanhoja taloja näyttää olevan paljon, jonne ei  pihaan pääse autolla. Tämä kävi hyvin ilmi, kun vastapäätä paloi maastoa ja paikalle hälytetty palokunta ajeli edestakaisin ihmetellen, mitä kautta pääsisi, kunnes lähtivät jalkaisin palopaikalle. Palo ei onneksi levinnyt rakennuksiin.  Epäilemme, ettei näille taloille samoin kuin monille muillekaan pysty tietä rakentamaan ja olemassa olevat tiet on usein sellaisia, ettei meistä toinen  uskaltaisi niitä lähteä ajamaan. Jyrkkiä mutkia eikä tietenkään kaiteita, ja kun huomioidaan olematon tai vähäinen valaistus, ihme, että onnettomuuksilta vältytään, ojaan ei kannata ajaa, koska sitä ei ole tai onhan se, laakson pohjalla kolmen sadan metrin päässä. Täällä vihreäksi merkitty tie on yleensä sellainen, jota Kipa ei haluaisi ajaa. Kuluukohan täällä renkaat enemmän kuin suorilla teillä, varmasti.

Päiväohjelmaan tuli lisäys kun levisi huhu, että presidentti julistaa tänään ulkonaliikkumiskiellon, vain ruokaostokset, apteekissa käynti jne. on luvallisia. Ruokaa meillä kyllä on, mutta juomavarasto sisältää lähinnä jouluna ostettua Suomeen tarkoitettua samppanjaa, eikä sitäkään rajattomasti. Salaattiin tarkoitettu oliiviöljy on myös loppu, mutta sitä nyt ei pidetty niin tärkeänä. Öljykauppa oli kiinni. Oltiin jo kuultu ruuhkasta kaupoissa, mutta lähdettiin kuitenkin pakastekauppa Picardiin, sieltä saa myös juomatäydennystä. Altaat oli varsin tyhjät, viinihyllyssä oli kuitenkin kaikkia laatuja. Kassajonossa seistiin kaukana toisistaan ja kassarouvalla oli maski suun edessä. Pysyttelin kaukana ja yritin toimia nopeasti, autossa sitten taas käsidesin lotrausta, kotiin tultua käsien pesua moneen kertaan. Monen kaupan edessä kierteli jono, sisään päästettiin vain tietty määrä ja porukat kulki isojen kassien kanssa.






















sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Maaliskuu 2020 - poikkeuksellinen aika

Mukavasti sujunut vuosi Ranskan Rivieralla sai yllättävän käänteen. Koronaviruksen ensimmäiset uutiset tavoittivat meidät tammikuun lopulla, ja sitten kuultiinkin jo Italiassa olevan epidemian. Ensimmäinen ajatus oli, pitäisikö lähteä kotiinpäin, mutta ajatus tuntui kaukaiselta. Seuraavaksi tutkittiin karttoja, mistäpäin pitäisi ajaa, ei ainakaan Italian kautta. Joudumme yöpymään matkalla useamman yön, koska emme jaksa ajaa pitkiä matkoja, tai paremminkin istua autossa. Matkalla sairastuminen kävi myös mielessä, siitä on kokemusta vuosien takaa. Sitten tilanne muuttui aivan dramaattisesti, lentoja peruttiin ja kävi jo mielessä, josko vaan lennettäisiin kotiin ja jätetään auto tänne. Mutta täällä siis ollaan. Ollaan aika eristettyinä, ja meillä on onneksi oma piha, missä voidaan ulkoilla. Viikolla käytiin apteekissa ja ostokset on tehty paikallisista pikkukaupoista, joissa on yritetty pysyä etäällä muista ja heti autoon tultua on lotrattu käsidesiä. Todennäköisyys tartuntaan on toki pieni, mutta silti olemme huolissamme. Hamstrauksesta täällä emme tiedä mitään, lähikaupoissamme ainakin oli  eilen ihan kaikkea. Kieltämättä reilunkokoinen vessapaperi-ja kahvivarasto antaisi  tukea ja turvaa, mutta meillä ei kyllä ole monen viikon varastoja. Internetin kautta emme ole tilanneet mitään, mutta uskoaksemme sekin on mahdollista. Tämän ikäisinä ja toisen kuuluessa moneen muuhunkin riskiryhmään yritämme noudattaa kaikkia ohjeita välttääksemme sairastumista. Muiden sairauksien osalta voi vain toivoa, ettei juuri nyt tulisi mitään.
Täällä on nyt kaikki kiinni, paitsi apteekit ja ruokakaupat saa olla auki. Eli siis golfkentätkin on suljettu, olimme ajatelleet, että voisimme käydä pelaamassa, siellähän ollaan ulkona ja ainakin mailan heilautuksen etäisyydellä kanssapelaajista.  Ollaan kotona, luetaan, katsotaan televisiota, pelataan Triominosta, tehdään ristisanaa jne. Bon courage!
.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Golfia Ranskan Rivieralla

Huomasimme syksyllä, että olemme pelanneet täällä jo kymmenen vuoden ajan. Muutamat lähistön kentät ovat tulleet hyvin tutuiksi ja Rivieran Suomi-seuran puitteissa olemme tutustuneet myös kauempana Varin alueella sijaitseviin kenttiin. Peliseura on ollut hyvin kansainvälistä, ja meistä se on ollut hyvin mukavaa. Vastaanotto on myös kaikin tavoin ollut ystävällistä, joten voimme rohkaista kaikkia pelaamaan. Pelaamme kaksistamme "helpoilla" ja täkäläisittäin  kohtuuhintaisilla kentillä, enimmäkseen 9 r, hinta 30-45/kierros. Joskus kierrokset ovat hitaita, jos on paljon 4 hengen ryhmiä, siihen kannattaa etenkin loma-aikoina varautua. Huom. pelaamme siis talvella, kesästä ei ole mitään kokemusta.
Alkuaikoina lounastimme usein golfklubilla, ruoka on hyvästä erinomaiseen ja hinnat kohtuuhintaisesti hiukan kalliiseen. Nykyään syömme harvoin, siitä yksinkertaisestä syystä, että ruokaa on tarjolla klo 12-15 välillä, ja siihen aikaan on helppo saada lähtöaika, meidän yleisin lähtöaika on "midi dis", ihan sama, mihin aikaan yritetään, aina päädytään siihen. Ranskalaiset  tavallisesti syövät silloin ja peliseuraksi siis saa ulkomaalaisia tai saa pelata kaksistaan. Keskustelu aloitetaan ontuvalla ranskankielellä, kukaan ei ymmärrä, ja sitten vaihdetaan englantiin ja selviää, että ollaankin lähes naapureita. Toki monesti osuu peliseuraksi ranskalaisiakin, usein selviää, että ovat alun perin muualta Ranskasta ja muuttaneet etelään eläkepäiviksi.  Heistä useat puhuvat erinomaista ja meillekin ymmärrettävää englantia. Juuri viimeksi Le Provencalissa seuraan liittyi ihastuttava pariisilainen herra, juttua riitti englanniksi vaikka kuinka (jouduimme odottamaan paljon) ja lopuksi hän totesi, että tehän puhutte myös ranskaa ja vaihtoi osittain ranskaksi juttunsa.

Pelaaminen sinänsä on ihan samanlaista kuin kotimaassakin, joskus jotkut tuppaavat aloittamaan liian aikaisin ja onpa meille huudettukin, kun takana tulijoiden mielestä on pelattu hitaasti. Syy ei ollut meissä, edessä oli täyttä, mutta temperamenttisempi meistä kirosi kovaäänisesti suomeksi, eikä sen jälkeen tehty havaintoja takana tulevasta ryhmästä, sen verran kauaksi jättäytyivät. Joskus on myös seuran viikkokisassa valvoja tullut hätistelemään, näissä tapauksissa on ollut hiukan syrjintään viittaavia piirteitä, klubin omat pelaajat saavat maleksia miten tahansa, mutta ulkomaalaisryhmän pitäisi vaan jotenkin kadota jonnekin, sen jälkeen, kun rahat on saatu. Meillä kaksin ei ole ollut tällaista ongelmaa, paremminkin on pahoiteltu, kun on hitaita ryhmiä edellä ja  jopa päästy lähtemään ennen ryhmää.

Kenttien kunto on yleensä mielestämme vuodenaikaan nähden hyvä, pelaamme lokakuusta huhtikuulle. Sateisina talvina  jotkut kentät on märkiä ja joskus jopa suljettuja tai ainakin rajoituksia golfautojen ja myös kärryjen käytön suhteen. Kylminä  aamuina varsinkin ylempänä sijaitsevien kenttien greenit on aamulla huurteessa, jolloin talvigreenit saattaa olla käytössä ensimmäisille lähtijöille. Kuivat keväät on meidän ilomme, pallot tuntuvat rullivan loputtomiin ja niinpä viime lauantain kierroksen saalis toiselle oli yksi birdie ja toiselle 3 paria. 9 r kierros kesti ainakin 2,5 tuntia, mutta mikäpä siinä, aurinko paistoi, oli hyvää seuraa ja peli kulki ainakin ajoittain.




torstai 5. maaliskuuta 2020

Kattia kanssa

Parina viime vuonna on mustavalkoinen naapurin kissa oppinut karjumaan ruokaa iltaisin ja saanut myös. Nyt syksyn ja alkuvuoden aikana ei sitä ole näkynyt, mutta pari viikkoa sitten se ilmestyi jälleen vaatimaan sapuskaa ja saihan se. Yleensä tämä tapahtuu iltayöstä, mutta tänään kissa juoksutti Kipaa jo aamusta. Oli ulko-oven takana marahtanut ja heti oli Kipa kiikuttanut ruokaa ja juomaa. Oli  tullut varmistamaan, että palvelu pelaa myös aamutuimaan jos sattuu huikomaan. Oli kait todennut palvelunopeuden kohtalaiseksi, koska oli hieman syönyt ja juonut sekä painunut matkoihinsa. Homma pelaa siten, että yleensä illalla kuuluu ulkoa kova marmatus, ja sitten kissa odottaa ulko-ovella mahantäytettä. Nyt ei sitten tiedetä alkaako myös aamulla kuulua tuttu vaatimus huumanille tuoda välipalaa, vai riittääkö iltapala tai sitten vaaditaan molemmat. Kyllä Kipalla muroja riittää. Kovin on myös tuttavalliseksi tullut vuosien myötä, koska oli ihan sisälle tulossa. Tää vouhotus johtuu siitä, että meillä oli nuorempana kaksikin kissaa pennusta asti. Toinen valitettavasti tippui avoimesta ikkunasta kolmannesta kerroksesta pienenä ruohikolle, mursi jalkansa ja oli lopetettava.
Toinen oli pitkään meillä Helsingissä, mutta kun minulla todettiin astma, oli Missu vielä vuosia Kirstin vanhempien ilona. Kesäisin se vaelteli vapaana mökkiympäristössä, vaikka ei millään olisi halunnut sinne lähteä mutta ei takaisinkaan halunnut. Vihasi kait automatkaa. Kipa on muuten samanlainen. Ei oikein haluaisi lähteä tännekään eikä täältä pois? Mukava kissa oli ja kait arvosti myös meidän ruokahankintoja, koska kun sai minulta vastapyydettyä kalaa, oli kerran sänkyni viereen raahannut riviin kolme saalistamaansa metsähiirtä ja odotti sängyn vieressä että herään päiväunilta. Sitten se tyytyväisenä tapitti minua ja vuoroin hiiriä, että tässä olis sullekin kun minua ruokit kaloilla. Oli kyllä hämmentävä ja liikuttava hetki ja kovasti oli kiiteltävä ja rapsuteltava, kunnes sitten vaivihkaa heitin lahjahiiret pitkälle luontoon. Muitakin hauskoja kokemuksia metsähiiristä oli. Kerran tulin sisään mökkiin kun kuului kummallista rytinää. Sisällä hiiri paineli seinän vierttä ja Missu perässä sitten konttasi anoppi ja sitten Kipa. Yrittivät pelastaa hiiri raukkaa kurjalta kuolemalta. En muista mikä oli lopputulos, mutta näky kyllä nauratti pitkään.