Saimme kummitytön vanhempineen ja tytön ystävättären hiihtolomaviikolla kyläilemään. Ohjelmassa oli rannalla kävelyä, iltakarnevaalit ja kukkaisparaati sekä paljon kala-ja äyriäisruokia, mutta myös loputtomasti shoppailua. Kauppakeskusten tulevaisuus näyttää siis olevan turvattu. Muistamme erään pikkutytön sanoneen, kun ihmettelimme, miksi hän haluaa "my little Ponyn", kun hänellä on jo sellaisia useampia, ettei niitä voi koskaan olla liikaa, ja samoin sanoi eräs pikkupoika, hetken asiaa puntaroituaan, pikkuautoista.
Meille avautui jälleen aivan uusi maailma, mihin saimme tutustua veloituksetta ja ilman ostopakkoa. Kyllä siinä kummitäti hämmästyi, kun piti löytää kaupungista liike, jonka nimeä ei ollut ikinä kuullutkaan ja kun se löytyi, sukellettiin ovesta tuntemattomaan maailmaan. Kummitädin nuoruudessa kaupoissa oli hyvä valaistus ja ulsterin väriä saatettiin mennä kaupan ovesta ulos tarkastelemaan päivänvalossa, nyt vihreän takin värisävystä ei ollut mitään tietoa ja kyseessä olisi ollut ilmiselvä sika säkissä -ostos, niin pimeää kaupassa oli. Mutta ei kai takin väri olisi ollut ongelma, takkeja kun ei voi koskaan olla liikaa ja niitä voi olla kaikenvärisiä. Televisio-ohjelman kautta pääsee kurkistamaan ranskattarien vaatekaappiin, yksi ohjelman osanottaja kertoi hänellä olevan noin 60 paria kenkiä. Vaatimattomia naiset kuitenkin ovat kertoessaan, kuinka paljon rahaa käyttävät vaatteisiin kuukaudessa, 100-200 euroa. Prinsessoillemme se ehkä vielä riittää, mutta tuskin 60 kenkäparin omistajalle. Onneksi meidän kauppamme oli varustautunut mukana seuraavien maksajien varalle, oven suussa oli pari mukavaa nojatuolia kristallikruunun alla. Siinä saattoi sitten istua ja pohtia vaikkapa vaatteiden hintoja ja hinnan muodostumista, kaiken aikaa tuntuu olevan jonkinlainen alennusmyynti menossa. Kyseisessä kaupassa jaettiin kuponkeja, joilla sai 15% alennusta ainakin jostain joskus ellei jopa kaikesta kaiken aikaa.
Suuntasimme retkemme reitin alkupäähän, Bormes les Mimosas ja naapuri Lavandou kohteena. Television sääraportin yhteydessä on joskus näytetty kuvaa aurinkoisesta ja kauniista Lavandousta, emmekä muista juuri sielläpäin liikkuneemme. Säätiedot lupasivat sadetta, ja melkoisia kuurosateita matkalla tulikin, eikä lämpötila auton mittarissa noussut juuri 9 astetta korkeamalle. Olimme pelänneet olevamme retkellä liian myöhään, mimosat ovat jo ehkä pääosin kukkineet, mutta päinvastoin, kukinta taitaa olla myöhässä, matkalla kukinta oli vasta alullaan. Liikennettä oli jonkin verran, ja ennen St Maximea oli tie poikki ja kiertotie, ei kuitenkaan eksytty, sen verran pieni kierros. Kuski ihmetteli, miten ihmeessä ranskalaiset pystyvät ajamaan niin lujaa moisia kiemuraisia pikkuteitä, vaikka hän yritti edetä reipasta vauhtia, aina ilmestyi joku takaluukkuun. No, rallikansaahan tässä ollaa ja kotikenttäetu on aina kotikenttäetu. Lavandou vaikutti jopa sateessa hyvin herttaiselta paikalta, parkkipaikat on talvikaudella maksuttomia ja niitä oli riittävästi. Kaikki ravintolat eivät suinkaan ollleet auki, mutta sattumalta osuimme hyvään pikku kalaravintolaan, joka oli melkein täynnä. Vieläpä aurinko tuli esiin syödessämme. Takaisin Nizzaan ajoimme moottoritietä ja Mandelieun paikkeilla oli ehkä matkan runsaimmat mimosakukinnat.
Golfia pidetään aika kalliina harrastuksena, ja jossain määrin näin varmaan onkin, mutta kuten kaikissa asioissa yleensä, edullisestikin voi pelata. Kenttiä on eritasoisia ja erihintaisia, toiset kaukana keskellä ei mitään ja toisiin pääsee vaikkapa pyörällä tai bussilla. Pukeutuminen on jossain määrin vapautunut, mutta tavanomaiset kentälle käyvät vaatteet sopivat muuhunkin vapaa-aikaan. Nykyään jopa osa kengistä ei juuri eroa muista kävelyyn sopivista kengistä. Mailat kestää vuosikausia ja tarvittaessa niitä voidaan huoltaa ja korjata, jolloin ne lienevät käyttökelpoisia vuosikymmeniä. Sen sijaan pallot ovat kulutustavaraa, niitä hukkuu yhtenään metsiin ja lammikoihin ja toisinaan, vaikka kaikki ovat näkevinään, minne pallo lensi, sitä ei vaan löydy ruohikosta. Joskus löytyy pallo, joka kuitenkaan tarkemmin katsottuna ei ole oma, vaan jonkun toisen aiemmin hukkaama. Pallot ovatkin jonkinmoinen kuluerä, jos haluaa pelata hyvälaatuisilla palloilla, on pitkälyöntinen ja pelikaverit on huonoja katsomaan, minne pallo lentää.
Nyt on törmätty vielä kentällä liikkuviin pallovarkaisiin, jotka täysin ennalta arvaamatta sieppaavat pallon eivätkä anna takaisin. Muistamme vielä vanhemman mieshenkilön, joka poimi pallomme väittäen, ettei se voi olla meidän, kun se oli niin kaukana, mutta hän antoi sen kuitenkin takaisin. Olemme kuulleet myös jutun vanhemmasta pelaajattaresta, joka nappasi pallon, mutta ei suostunut antamaan sitä takaisin, vaan väitti, ettei se ole hänellä. Mitäpä siinä sitten teet. Joillain kentillä asustelee kettuperheitä, ja poikaset sieppaavat palloja ja leikkivät niillä. Olemme kuulleet juttuja myös linnuista, jotka poimivat palloja nokkaansa ja vievät pesäänsä, alunperin emme oikein uskoneet juttuun, mutta nyt kun on omin silmin nähnyt linnun sieppaavan pallon ja lähtevän se nokassaan lentoon, on pakko uskoa. Pelikaveri näki myös tapahtuman ja huomasi, kuinka lintu pudotti pallon greenille ja huusi, että tuota ei kyllä hyväksytä. No, lintu otti pallon uudestaan nokkaan ja lähti eikä sitä sitä sen koomin näkynyt, ei lintua eikä palloa.
Tässä nyt sitten sääntöpähkinä purtavaksi. Ymmärsimme säännöt niin, että kun palloa ei löydy, voi mennä ja lyödä uuden pallon samasta paikasta, mistä alkuperäinen lyötiin. Käytännössä tämä ei juuri ole mahdollista, seuraava ryhmä on jo tulossa, joten todetaan, että näin kävi ja jatketaan matkaa. Mutta entäpä, jos kukaan ei olisi nähnyt linnun ottavat palloa ja oletetaan, että lintu olisi hylännyt pallon pudotettuaan sen greenille. Siis palloa olisi etsitty 5 minuuttia, todettu, ettei löydy ja sitten, kun ryhmä etenee greenille, pallo löytyy sieltä. Pallo lensikin paljon pidemmälle kuin kukaan näki, eli etsittiin väärästä paikasta. Kukaan ei tietenkään nähnyt, koska pallo löytyy ihan eri suunnastakin, kuin mihin oltiin näkevinään sen lentävän. Kuvitelkaa tilannetta, jos lintu olisi vielä sattunut pudottamaan sen reikään. Meidän epäonninen pelaajamme menee greenille huoltamaan lippua ja löytääkin sieltä pallonsa. Uskokoon kuka haluaa.
Nimittäin gastro-enterite. Tai sitten se oli osterit tai se salaattirasia, jossa luki, että huuhdottava. Mehän huuhdoimme. Useaan kertaan, varsinkin, kun astian pohjalle jäi hiekkaa. Missä nämä ranskalaisten salaatit oikein kasvavat? Ei kai hiekassa? Tai on kai se mahdollista, hiekka näytti kyllä ihan puhtaalta hienolta hiekalta. Uskoaksemme se ei kuitenkaan tullut lihakeitosta, pot-au-feu, jota keittelimme monta tuntia ja syömme monta päivää. Kyllä, me jaettiin se heti eri kippoihin, lihat pidetään erikseen ja kaikki jäähdytettiin nopeasti ja säilytetään asianmukaisesti. No, yleensähän tästä taudista toivutaan muutamassa päivässä, pitää vaan levätä, juoda riittävästi ja syödä kevyesti.
Koko viikon oli vähän kylmää ja harmaata, emmekä paljon liikkuneet. Nyt aurinko on palannut ja odotamme hyvää viikkoa. Mimosa-retkeämme jouduimme siirtämään, mutta odotamme toipuvamme viikon peleihin. Pitäisi vaan päästä harjoittelemaan, on pelattu tänä vuonna vasta muutama kerta, välillä huonosti ja välillä hyvin huonosti, tosin se, joka ei harjoittele, avasi vuoden birdietilinsä Biotissa par-4 väylällä. Meni puolet 2dl birdie pullosta, eli vielä voisi yhden birdien juoda ennenkuin joutuu ostamaan uuden. Viileätä 12C on ollut ja nyt sanoi vihannesmyyjä, että kivaa kun aurinko paistaa.
Viikon kuluttua tulee kummityttö perheineen ja yhden kaverinsa kanssa käymään ja olemme vuokranneet heille kaksion viereisestä siivestä, joten aamulla voimme huudella parvekkeilta toiselle mitä seuraavaksi tehdään. Huoneistoa vuokraa meidän gardienin välityksellä italialainen omistaja ja olemme nähneet huoneiston, joka on todella mukava ja parveke on suuri, sekä meille päin että länteen. Karnevaalit alkavat ensi viikolla, että porukkaa tulee riittämään, hälinää kaduilla. Toivottavasti lämmin ja aurinkoinen sää jatkuu myös ensi viikon jälkeen. Maanantaina kuitenkin golfaamaan.
