Kotigourmetia

Petankin jälkeen Henkka meni Casinoon ja koska oli perjantai ja kalapäivä osti kolme pientä solea ja kuusi saint jaquesia avec coral. Casinon mies poisti merianturoista nahan, sieltä todella saa kalat sellaisena kuin haluaa, vaikka ei tiedä, miten haluaa.
Lisukkeeksi rakuunaporkkanoita, kuullotettua fenkolia ja perunagratiini. Jäkiruokajuustoksi löytyi corsikalainen valkohomejuusto, joka varmaan kuuluu niihin juustoihin, joita ei lentokoneen matkustamoon saa tuoda.
Kalan kanssa nautittiin Chablis Premier Cru vuodelta 2013 (William Fevre), joka ostettiin syyskuussa, kun yövyimme tulomatkalla Chablissa. Kala oli kevyesti leivitetty vehnäjauhoissa kera suolan ja mustapippurin. Paistoaika voissa oli juuri sopiva ja kauniin ruskea kala suli suussa. Viini oli erinomaista ja lisukkeet sopivat annokseen.
Jälkkärijuustolle oli pullo Morgonia, joka on yksi Beaujolaisin seitsemästä AOC alueista ja tukevin beaujolaisin viineistä. Rypäle on kuitenkin alueelle tunnusomainen Gamey. Kyllä nouveaut jäävät kirkkaasti mehujen asteelle eivätkä olisi jaksaneet ollenkaan tämän juuston kanssa. Juusto oli todella mahtava eikä tuoksua pidä pelästyä, vaikka Corsikalla syömämme simpukat olivat todennäköisesti tällä juustolla maustetut ja kun kansi avattiin olimme tippua tuolilta. Makeaksi palaksi vielä sitruuna- ja mansikkatorttua, päikkäreille sitten vaan.
Chablis oli niin hyvä, että sitä jäi täksi päiväksi valkosipulivoissa paistettujen kampasimpukoiden kanssa nautittavaksi.
Ennen ruokaa kävimme kuitenkin Belletissä maistamassa ja ostamassa erinomaisia Domaine de la Sourcen valkoista (6 pulloa mukaan) ja Liquoreux Vendanges Tardives (2 pulloa mukaan). Molemmat on tehty vanhasta roomalaisten jo maahan tuomasta lajikkeesta nimeltään ROLLE. Hinnakkaita ovat, mutta harvoin olemme niin hyvää valkoista maistaneet ja Liquoreux oli kuin hunajaa. Maistoimmme myös punaviiniä, joka oli kyllä hyvää, mutta arvelimme sen paranevan ikääntyessään, eikä meillä oikein ole tiloja viinin varastointiin. Itse viinitila oli oikein vehättävä paikka, seudun viinitiloilla on tänään ja huomenna avointen ovien päivät, mutta toki muulloinkin myyvät tuotteitaan.
Kovin kiemuraisia ja ahtaita teitä viinitalolle piti ajaa, joten korkean- ja ahtaanpaikankammoisille suosittelen silmälappuja.

Sattuu ja tapahtuu

Aurinko paistaa ja parvekkeella on auringossa 27 C. Kipa lähti ystävättärensä kanssa golfaamaan Provenceilin kentälle. Minä päätin käydä kaupassa. Vaihdoin golfhousut kaupunkihousuihin, tein kauppalapun ja otin vetokassin mukaani. Ulko-oven suljettuani kaivoin taskusta avainta sulkeakseni oven. Tasku oli tyhjää täynnä. Niin oli toinenkin. Päässä rupesi raksuttamaan, mitäs nyt. Kello on vaille 11 ja Kipa palaa klo 15.00. Ulos voisi mennä, mutta sisään ei enää pääsisi eikä kännykkä ollut mukana kuten eivät rahat eivätkä muutkaan tarpeelliset. Ihmettelin rauhallisuuttani, mahtoi johtua sokista tai sitten sydän oli pysähtynyt. Monta vaihtoehtoa kävi mielessä eikä mistään ollut hyötyä kun ei ollut puhelinta. Yksi kuitenkin otettiin käyttöön ja pirautin samassa kerroksessa olevan ranskalaisperheen ovikelloa. He olivat asuneet siinä koko sen ajan kuin mekin ja varmaan pidempäänkin. Ovi ei auennut mutta rouvan ääni kysyi mistä on kysymys. Kerroin jääneeni ilman avaimia oven ulkopuolelle ja pyysin häntä soittamaan miehelle, jolla oli yleisavain. Oli pitkään hiljaista ja sitten hän sanoi, että menkää sille ovelle jossa asutte. Olin jo kertonut,että olin se suomalainen samasta kerroksesta. Menin ovellemme, joka oli 10 metrin päässä heidän ovestaan jolloin rouva aukaisi ovensa ja sanoi nyt tunnistavansa minut. Sanoi sitten englanniksi soittavansa miehelle ja pisti oven kiinni. Kuulin oven läpi, että hän todella soittikin ja sitten avasi oven ja sanoi miehen tulevan ja että voinko odottaa . Tottahan toki kun asia järjestyisi. Kului aikaa ja hän jo kerran avasi oven ja kysyi eikö ole vieläkään tullut ja vastasin ei. Jonkin ajan kuluttua hissi sitten tuli ja ovi avattiin. Ei kuitenkaan avaimella vaan jonkinlaisella peltilätkällä aivan kuten poliisifilmeissä avataan Jenkeissä lukot luottokortilla. Rupesin ymmärtämään varmuuslukon tarkoituksen. No kauppaan päästiin ja nyt sitten kirjoittelen varoituksen sanoja. Kun housut vaihdetaan niin ensin vaihdetaan taskujen sisältö ja sitten vasta housut jalkaan, ettei sisältö jää pöydän päälle, kuten nyt kävi kun lähdin hakemaan uutta ulkoilutakkiani vaatekaapista.
Avaaminen maksoi muuten 25€ eli halvempi kuin Suomessa, josta on myös kokemusta. Jäin sen velkaa, koska hänellä ei ollut antaa viidesta kympistä takaisin. Olisiko pitänyt maksaa 50 ja sanoa että "pour prochain fois".

Viininmaistelun 2. kerta

Edellinen viininmaistelu päättyi sikäli huonosti, että n. 3 euro viinissä oli korkkivika. Päätimme siksi uusia maistelun, tällä kertaa noin 3, 6 ja 10 euron viineillä. Jälleen kyseessä oli Bordeauxin viinit ja vuosikerta 2013, jotta saisimme jollain lailla samantyyppiset viinit maisteluun. Maistelu tehtiin puolisokkona, eli toinen kaatoi viinit tiettyyn järjestyksen ja toinen kävi sitten vaihtamassa järjestystä. Varmuuden vuoksi vaihdossa vaihdettiin myös laseja, jottei esim. täydempi lasi paljastaisi kaatajalle, mistä viinistä on kyse. Tehtävä osoittautui yllättäen vaikeaksi. Viinit olivat melko saman värisiä.  Kolmen euron viini erottui vaikeuksitta, mutta kaksi muuta jakoi mielipiteet ja valinta vaati paljon aikaa. Viinit olivat loppujen lopuksi aika samanlaisia. Päättelimme, että hintaluokassa 6-12 euroa löytää meidän makuun kelpo viinejä, joista toiset ovat loisto-ostoksia ja toisissa taas nimi tai joku muu maksaa, ei maku. Sen sijaan 3 euron viinin päätimme käyttää burgundin pataan (vai onko se tässä tapauksessa bordoon pata).
Kyllä oli vaikea valinta kahden paremman välillä, sillä kuten Kirsti kirjoitti  3€ viini erottui heti. Kirstin maku oli taas minun makuani kalliimpi, koska hänen mieleisensä viini oli loppujen lopuksi se kalliimpi. Minusta siinä oli hapokkaampi jälkimaku. Molemmissa oli hyvä tuoksu. Löytyi suklaata, nahkaa ja tummia marjoja. Oletettavasti kummatkin paranisivat vuoden parin myötä ja paranivat myöskin lasissa avautuessaan. Jälleen kävi niin, ettei kolmen euron viini pärjännyt alkuunkaan. Mutta mutta mehän olemmekin Provencessa emmekä Bordauxissa, joten maistelu taitaakin jatkua Provencen punaisten parissa. Siitä kuullan vielä.
Viinit olivat
Chateau Mason Noble 5,75€
Chateau Lafleur Vanzelle Lalande Pomerol !0,55€
Bordeaux Suprior 3,13€

Viininmaistelu

Päätimme vihdoinkin selvittää lopullisesti, minkä hintaluokan punaviini on meidän mielestämme meille paras ostos. Nizzaan tultuamme Kipa sanoi, ettei yli 3 €/pullo maksavia tarvita, kaikki punaviinit ovat kelvollisia ruokaviinejä ja se riittää. Epäilys on itänyt mielessämme, ja välillä on maisteltu vähän kalliimpiakin viinejä. Mutta onko viineillä todella eroa ja ylipäätään, erottaako meidän makumme yhtään mitään, ja mistä pidämme itse asiassa eniten. Olimme suunnitelleet järjestävämme ihan itsellemme puolisokkotestin, mutta saimme hyvän vahvistuksen viinintuntija-ystävistämme,  me kolme maistelimme  sokkona Henkan valitsemat  3 Bordeauxin punaviiniä, noin 3, 10 ja 30 euroa maksaneet. Alueen tiesimme, mutta emme muuta, pulloja ei näytetty.

Valitettavasti kävi niinkuin joskus viininmaisteluissa käy, yhdessä oli korkkivika. Toista pulloa ei ollut, joten arvio piti pystyä tekemään lievästä korkkiviasta huolimatta, osan mielestä kyseessä ei edes ollut korkkivika vaan vain "ominaistuoksu", hiukan tunkkainen. Korkkivika voi olla hyvin lievä, jolloin vain häivähdys ensimmäisessä nuuhkaisussa paljastaa sen mutta tässä korkkivika oli selvä, vaikkakin lievä.

Asiantunteva maisteluraatimme jakautui kahtia, kahden mieliviini oli numero 1 ja kahden numero 2. Kolmatta ei kukaan kannattanut, alkumakua pidettiin terävänä ja muuten hiukan latteana viininä. Kaikki  sokkona maistelleet tunnistivat tai arvasivat järjestyksen, numero 2 oli 30 euron viini ja numero 1 10 euron viini ja tuo korkkivikainen 3 euron viini.  1. viinistä eniten pitäneet arvioivat 2. viinin paranevan, kunhan vähän avautuu ja sopivan ruuan yhteydessä olevan todella hyvä viini. Seurueen siirryttyä ruuan ääreen  viini parani paranemistaan kunnes loppui.

Maistelu ei selvittänyt asiaa lopullisesti, mutta kuitenkin sen verran, että päättelimme 30 euron viineillä olevan meillä paikkansa erityistilanteissa ja 10 euron viinien riittävän tavanomaisessa tarjoilussa. Ehkäpä vielä joskus  maistelemme pari 3 euron ja pari 10 euron viiniä selvittääksemme, onko 3 euron viini tarpeellinen lainkaan, vai kannattaisiko sen asemasta juoda vettä.

Selvennykseksi vielä, että 30 ja 3 euron viinit olivat selvää Bordeauxin sekoitusta eli Cabernet Sauvignon, Merlot ja Cabernet Franc mutta 10€ viini vaikka olikin Bordeaux viini oli rypäleiltään lähinnä Saint Emilionin viini eli 75% Metlot ja 25% Cabernet Sauvignon. Siitä kait johtui mielestäni sen jälkimaussa huomaavani happamuus, jonka kait Cabernet Franc olisi pehmentänyt.

Viinit olivat no1 Chateau de Landiras 2012 Gravesista no 2 Reserve Mouton Cadet Baron Philippe de Rothschild 2011 Pauillacista ja no 3 Castillon Cotes de Bordeaux 2014 AC Bordeaux Controlee. Seuraavaan maisteluun olisi kait syytä löytää viinit rypäleiltään ja vuosiltaan samanlaiset. Jäämme odottelemaan tuloksia. Pysykää lukemassa.

Hammamissa Aixissa

Tuttavapariskunnan kanssa suuntasimme perinteiselle syysretkelle tällä kerralla Aix-en-Provenceen. Menomatkalla kävimme tutustumassa Saint-Maximinin basilikaan. Aiemmin olemme nähneet sen vain etäältä, mutta nyt pienen kiertoajelun jälkeen pääsimme sisään tähän mahtavaan rakennukseen. Oli todella käynnin arvoinen ja ostin kirjan basilikasta englanniksi.  Kevyt lounas keskusaukiolla ja olimme valmiit jatkamaan matkaa. Matkan varrelta löytyy myös monia viinitiloja ja mekin kävimme ostamassa muutaman viinipullon ja paikallisia herkkuja eräästä paikasta. Aixista emme olleet varanneet majoitusta, mutta muistimme seuran matkalla olleemme aivan keskustassa sijaitsevassa mukavassa hotellissa. Parkkipaikkakin autolle löytyi läheltä hotellia ja niinpä tiedustelemaan majoitusta. 2 huonetta löytyi, kalliimmasta päästä, mutta saimme kuitenkin alennusta. Hotellilla on myös parkkihalli, josta pääsee hissillä suoraan ylös. Hotellin asukkaat saavat 10% alennuskupongin ravintolaan ja päätimme hyödyntää senkin. Ravintola on oikein hyvä ja saimme aivan erikoishyvää kohtelua, meillä oli erityisen mukava ilta. Tarjoilijat hauskuuttivat meitä ja ollaanhan me itsekin hauskoja. Kaikki tapahtui tietenkin ranskaksi. Ennen päivällistä teimme kävelyretken keskustassa ja monet joulutorin myyntipisteet olivat jo auki tai niitä juuri availtiin.

Kylpyhuone on liki yhtä suuri kuin muu huone. (kuvaushetkellä kamera tärähti, pitäisi aina ottaa ainakin pari kuvaa) Hamman on kuvassa oikealla olevan tiiviin ja suuren lasioven takana.

Pieniä nukkehahmoja oli runsaasti myytävänä. Tuossa kait Kipa työntää minua ravintolasta kotiin.

Huoneessamme ihmettelimme, missä hammam on ja miten se toimii, huoneesta kun löytyi ohjelappunen "appuyer hammam" ja "choisir temperature", paljon muuta siinä ei lukenut.  No, suihkuhuoneen (ei voi oikein  puhua kaapista, sen verran iso se oli) seinältä sitten löytyi paneli ja mehän kokeilemaan. Mahduimme molemmat sisään ja tuolikin mukana, odotutti ja sihinä alkoi. Mukavasti tuli lämmintä höyryä ja höyrysaunan jälkeen sai samassa kaapissa myös normaalin suihkun. Ammetta ei kokeiltu, arvelutti vähän, pääseekö sieltä sittenkään omin voimin pois.

Ainut miinus hotellissa on lähistöllä sijaitseva disko, joka tulee ikäänkuin kaupanpäällisenä, ei tarvitse lähteä ulos mukavasta sängystä. Huoneen sijainnilla on merkityksensä, muistelen seuran retkellä olleemme 3. kerroksessa emmekä tienneet diskosta mitään.

Axin retkemme varsinainen syy oli Cezanne. Tarkoitus oli seurata Cezannen jälkiä Provencessa, Victoir- vuori nähtiin eteläpuolelta menomatkalla ja paluumatkalla kierrettin pohjoispuolelta. Kyseistä vuorta oli Cezanne maalannut 86 kertaa eri puolilta, eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Granet-museossa on muutamia Cezannen töitä, suurin osa tuotannosta on kuulemma Amerikassa eri museoissa. Pariisissa on toki omansa ja ympäri Ranskaa ja koko maailmaa eri museoissa niitä voi ihailla.  Kävimme Cezannen ateljeessa ja mukanamme ollut taiteilija ehti koskettaa Cezannen palettia ennenkuin opas ehti kieltää. Ystävämme sanoi, ettei voi nyt koskaan pestä kättään. Saimme seikkaperäisen kuvan taiteilijasta, aivan ihanat madamet vastasivat auliisti kysymyksiin.

Minun Pariisini

Miljoonille turisteille Pariisi ei ole vain Ranskan pääkaupunki, vaan paljon enemmän. Capital mondiale, jossa jo vuosisatojen ajan on käyty paitsi turisteina, myös opiskelemassa ja työskentelemässä, jopa meidän kaukaisesta maastamme. Meidän ensimmäiset Pariisin matkamme tapahtuivat  kaukaisella 1960 -luvulla, ja ensimmäinen yhteinen matka 1970-luvun alussa. Toistaiseksi viimeinen matka oli sekin viime vuosituhannella. Tuskin Pariisi on kuitenkaan muuttunut, vaikka kaikki eivät kokisikaan sitä niin vastustamattomana paikkana, jonne voi ja pitää palata aina uudelleen, tai jos on mahdollisuus matkustaa vain kerran elämässään, ehdoton ykkönen kohteeksi on Pariisi. Koulussa historiaa lukeneina tunnemme myös Ranskan ja Pariisin historiaa ja ensimmäisillä matkoillamme kuljimme aamusta myöhään  iltaan niin Versaillesin, Fontainebleun, St. Denisin kuin myös Seinen rannat, Pigallen, Champs Elyseen   jne. loputtomiin. Kovasti turvalliselta se nuorena tuntui ja varmaan olikin.
Ensimmäisellä yhteisellä matkalla majapaikka oli vaatimaton hotelli vasemmalla rannalla, lähellä metroasemaa, ja ennen iltaretkeä meillä oli tapana käydä lasillisella läheisessä kahvilassa. Sinne paikalliset työmiehet tulivat lasilliselle ennen kotiin menoa ja seurasimme jokailtaisia tervehtimisseremonioita uteliaina. Toisella matkalla majapaikka oli jo vaihtunut "hyväksi osoitteeksi", hotelli astetta tasokkaammaksi, mutta huone oli minikokoinen. Hotellissa oli menossa kuitenkin remontti, ja toiseksi viikoksi meidät siirrettiin isompaan kadun puoleiseen huoneeseen.  Kadun yli  seurasimme vastapäisen ravintolan, Prunier, menoa. Hienoja seurueita meni sisään, tarjoilijat juoksuttivat lautasia edestakaisin, meidän näkymä oli tavallaan keittiö puolelle, mutta sisäänkäynti oli samalla puolella ja keittiön ikunat auki. Päätimme jonain päivänä tulla takaisin ja syödä kyseisessä ravintolassa, joka nyt ylitti mahdollisuutemme. Pariisi oli niin kallis meille, että laskimme joka päivä matkakassamme (ei, ei, siihen aikaan ei ollut luottokortteja, pankkiautomaatteja, kännyköitä vaan postissa käytiin soittamassa Suomeen). No, matkakassaa tasoitti "työlounas".  Henkka oli järjestänyt tutustumiskäynnin työpaikkansa ranskalaiseen tytäryhtiöön ja pääsimme sinne lounaalle. Meille se oli aivan käsittämätön tapahtuma, aloitettiin samppanjalla ja ateria työmaaruokalassa käsitti 5 ruokalajia. Taidettiin olla vähän päissämmekin, juttu ainakin  luisti sujuvasti ruotsin kielellä. Kävimme muuten sitten myöhempinä vuosina syömässä Prunierissa eikä petytty. Pitäisi palata Pariisiin lähiaikoina jos sitten uskaltaa.

Naisten golfpäivä ja valkoiset sukat

Torstai on monella kentällä naistenpäivä, jolloin naiset saavat alennusta greenfeestä. Saattaa olla kaksi naista yhden hinnalla, kierrosmaksuun yhdistetty lounas tai vain pieni alennus, miten missäkin.  Kyllä miehetkin pääsevät silloin pelaamaan, mutta osa varmaan on ainakin tietävinään, että peli kulkee hitaasti ja pysyttelee viisaasti poissa. Meitä oli kaksi naista,  edellämme 4 naisen ryhmä ja heidän edellään aloittelijaryhmä, joilla näytti olevan opettaja mukana. Arvelimme, ettei ryhmä mitenkään voi pelata koko kierrosta, siinä tapauksessa ehtii tulla pimeää, ennenkuin päästään kentältä pois. Marsalkka tuli  paikalle ja meidän jäkeen oli lähdössä vanhempi ranskalaispariskunta, jolla oli caddyna rouvan ystävätär. Marsalkka ehdotti meille pelaamista yhdessä, jottei tarvitse odotella niin paljoa, ja sehän sopi hyvin. Edellä menevän ryhmän naiset olivat ripeitä ja hyviä pelaajia ja matkaan päästiin melkein ajallaan. Meidän jälkeen lähti sitten miesryhmä. Eka väylä meni hyvin, toisella väylällä vähän odoteltiin, ja niinpä ollessamme greenillä viereen ilmestyikin yllättäen pallo. Minä vilkuttelemaan takana tuleville, että pysykääpä vähän kauempana, eikä heitä sitten sen koomin näkynyt. Johtuiko siitä, että vilkuttelin draiverilla, kun päättelin, etteivät muuten näe meitä. 5. väylällä  kävellessämme kyllä  eteen ilmestyi oikealta tosi  reippaasti greenin yli lyöty pallo, ja hetken päästä pallon omistaja luikki hakemaan omaisuuttaan, mutta hän ei ollut samoja miehiä. Aloittelijaryhmä lopetti muutaman väylän jälkeen  ja kierros päättyi ihan normaaliajassa, lounaalle päästiin suunniteltuun aikaan.

Pelaamassa oli meidän jälkeen muitakin suomalaisia, ja aloimme ravintolassa katsella heille pöytää meidän pöydän vierestä. Provecalissa on hyvä ravintola ja lähellä on paljon työpaikkoja, joten lounastajat ovat enimmäkseen työporukoita ja golfareita on vähemmistö. 4 hengen tyylikkäästi pukeutunut seurue oli jo juonut kahvitkin, ja vilkaisimme kelloa, joko lounasaika päättyisi ja paikat vapautuisivat. Ja silloin sen huomasimme. Toisella miehellä on valkoiset sukat! Hieno puku ja kiiltävät kengät toki, mutta silti. Tai siksi juuri.  Suunnittelimme salakuvan ottoa ja postitusta Lenitalle, jotta hänkin pysyisi ajan tasalla uuden ajan ranskalaistrendeissä. Huom.  sukat eivät olleet urheilusukat, vaan ohuet normaalin hyvälaatuisen sukan näköiset, mutta siis kuitenkin valkoiset, tiedoksi niille, jotka aikovat seurata esimerkkiä.

Marraskuun 11. päivä - muistatko

Kummallista, kuinka asiat unohtuvat. Olimme suunnitelleet St Paulin retkeä jo pitkään, siellä on aina mukava kävellä ja lounaspaikoissa on valinnan varaa. Bussi 400 vie mukavasti perille, noin tunnin matka, jonka aikana voi ihailla maisemia. Netistä löytyi bussiaikataulut, ja kuinkas muistui mieleen Foundation Maeght, taidekokoelma, jota emme koskaan ole käyneet katsomassa. Elikä jäädään pois samannimisellä  pysäkillä juuri ennen St Paulia ja kävellään, kartan mukaan aika lyhyt matka. Loistava retkisuunnitelma. Ensimmäinen unohdus paljastui bussipysäkillä. Huomattiin busseissa Ranskan liput ja ihmeteltiin, miksi. No, vilkaisu kännykkään (onneksi mukana), on 11. marraskuuta, 1. maailmansodan päättymisen muistopäivä, eli siis bussit kulkevat sunnuntai-aikataulun mukaan, monet museot ja nähtävyydet on kiinni, kaupat sulkevat iltapäiväksi jne. Ilmankos liikennekin oli aika hiljaista, sen sijaan pyöräilyryhmiä näkyi useita. Olimme vakuuttuneita, että taidemuseo on auki, koska netin mukaan se on joka päivä auki ilman poikkeuksia. Odoteltiin siis rauhassa bussia 40 minuuttia lisää ja matkattiin määränpäähän. No, mikäs muu sitten oli unohtunut? Kartalla noin 400 metriä tarkoittaa kyllä 400 metriä, mutta täällä siihen sisältyy noin 300 metriä lähes pystysuoraan ylöspäin. Tai alaspäin, tai siis ensin ylös, sitten alas, taas ylös jne. tai päinvastoin. Puolessavälissä mäkeä oli pari miestä, joilta kysymään, onkohan matka pitkäkin. Monsieur ihmetteli, eikö meillä ole autoa ja me pudistelimme päätämme, no ihan parkkipaikkojen jälkeen vasemmalle, ehkä 10 minuuttia. Siihen saakka kiivettyään Henkan lonkka päätti ettei pysty enää kiipeämään ja Kipa kipaisi katsomassa kuinka pitkälti vielä. Aikaa kului ja Henkka luuli jo Kipan menneen yksin taidemuseoon ja kiviaitakin oli kylmä istua. Kun Kipa viimein tuli takaisin hän totesi että pitkälti on vielä ja koko ajan vain ylöspäin. Museon edessä on kylläkin parkkipaikka jonka Henkka oli jo tajunnut kun autoja kulki mäkeä ylös yhtenään. Jäi tällä kertaa taide näkemättä, mutta päätimme, että ensi vuonna 11. marraskuuta ajamme paikkaan autolla. Ylhäällä on parkkipaikka, ainakaan nyt siellä  ei ollut tungosta ja paikka siis oli auki. Palasimme bussilla takaisin Nizzaan. Menomatkalla olimme jo huomanneet paljon kylttejä Polygone Riviera, tiedämme sen olevan uusi ostoskeskus, mutta emme sen enempää. Katsotaan nyt, josko jonain päivänä unohdamme, että sellaiset eivät ole meitä varten ja suuntaamme sinne joko autolla tai sitten junalla ja bussilla, aika monimutkainen (ja turha) retki on edessä siinä tapauksessa.

Kotiin päästyä lämmitettiin ruuat pakastelokerosta ja avattiin päivän kunniaksi punaviinipullo, pari viikkoa sitten golfkisasta saatu 2. palkinto. Oikein hyvää punaviiniä. Salut!

Saksalaista laatua ja paikalliselämää

Facebook päivitys inspiroi meitä tällä kertaa. Joku oli löytänyt kuvan "Volkswagen engineer finds a new job", vaakavalmistajana, jonka vaa'at näyttävät sopivan vähän. Me törmäsimme kesällä saksalaiseen laatuun myydessämme asuntomme. Tuttavapariskunta, joka sen osti, soitti kaksi viikkoa myöhemmin, ja sanoi, että ihan hyvä muuten, mutta uunissa ei paistu mikään. Hämmästelimme kovasti tätä, olimme juuri ennen poismuuttoa tehneet uuniruokia ja uuni oli toiminut niinkuin pitää.  Mutta joskushan ne hajoaa, hassu yhteensattuma. Uuni ei ollut erityisen vanha, 9 vuotta, ja käyttökertoja aika vähän. Tuttavamies irroitti uunin ja vei korjaajalle, joka totesi huonosti kiinnitettyjä johtoja ym. kummallisuutta, laittoi johdot kiinni ja taas toimii.  Mökillä meillä muuten on pienoisliesi, jossa uuni, se on ainakin 30 vuotta vanha, joten hiukan pidempää käyttöikää kyllä odottaisi nykylaitteilta.

Varsinainen tarinamme koskee perinteistä saksalaista lentoyhtiötä. Meillä on kauan sitten ostetut liput ja yllättäin saimme viesti, että lentomme on muutettu aikaiseksi aamulennoksi.  Viestissä oli joku puhelinnumero, mutta kuten monet viestit yleensäkin, viesti vahingossa katosi bittiavaruuteen. Netistä näimme sitten, että näin todellakin on tehty ja me ihmettelemään, mitäs nyt tehdään, aikainen aamu ei oikein sovi. Haluamme nukkua yömme hyvin ja mennä hyvissä ajoin lentokentälle, mieluusti kaupunkibussilla, joka maksaa 1 euro/nuppi sarjalipulla.   Jostain löytyi palvelunumero, johon soitimme. Herrahenkilö oli kyllä avulias, puhelu kesti noin puoli tuntia ja päättyi siihen, kun hän ilmoitti meille lisämaksun muutoksesta. No, ei nyt mennyt ihan putkeen, joku kommunikointikatkoshan siinä syntyy, kun vieraalla kielellä pitää asiaa selvittää. . Emme jatkaneet puhelinlaskun kasvattamista. Netistä ei löytynyt mitään mahdollisuutta asian hoitamiseen. Tänään sitten päätimme mennä lentokentälle henkilökohtaisesti. Yllättäen tällainen mahdollisuus vielä on, eli tiski löytyi ja sieltä rouvashenkilö, joka vaihtoi meille sopivamman lennon ja asia on sillä hoidettu.

Paluumatkalla sitten törmäsime paikallisiin tapoihin. Bussimme tuuttasi ja pysähtyi, mieshenkilö tuli sisään, vaihtoi poskipusut kuskin kanssa ja ilmeisesti  kuulumiset edellisen tapaamisen jälkeen, hyppäsi ulos ja me jatkettiin matkaa. Toinen havainto koskee puutteita esteettömän ympäristön rakentamisessa. Lentokentältä on lyhyt kävelymatka busseille, mutta hyvin kummalliset kiviportaat on noustava päästäkseen pysäkille. Kepin kanssa kulkevaa rouvaa kanssakulkijat avustivat ja sitten bussissa tietysti joku istui vanhuspaikalla. Kuljettaja huutamaan kurkku suorana, että madame tarvitsee paikan, mutta eihän kännykkää räpläävä nuorimies kuulokkeiltaan mitään kuullut eikä paikkaa herunut, vaikka takana istuva vanhempi naishenkilö vielä päähän hakkaamalla kuskin sanoja korosti.