tiistai 31. maaliskuuta 2015

Herkkuja Alsacessa

Syömiseksihän tämä taitaa mennä. Eilen satoi koko päivän, ja tänään tuulee ja sataa. Olemme useamman kerran yöpyneet Kaysersbergissä ja nauttineet gourmet-illalliset, mutta nyt tulimmekin Kientzheimiin, Kaysersbergin naapurikylään Schwendin huomaan. Talo on hyvällä paikalla, ihan keskustassa, kylä on pieni, mutta viehättävä. Ravintola on kellarissa ja oikein viihtyisä. Otimme menu Surprisen,  onnistunut valinta. Aterian seuraksi saa 3, 4 tai viiden viinin maistelun, viinit on talon omia ja valitaan sitten varmaankin sopiviksi asiakkaan ruokavalintoihin. Alkuun tuotiin Pinot Gris Vendange Tardive, ja arvasimme, että saadaan ankanmaksaa. Niin saatiinkin, tuore paistettu kyljys. Samaa tahtia homma jatkui, kampasimpukkaa, äyriäisnemejä, kalaa, ankkaa, Munster-juustoa ja jälkiruoka. Luultiin sitten homman olevan valmis, ja alettiin digestiiviä tilaamaan. "C'est ne pas fini" nauroi tarjoilijamme ja kattoi uudet jälkiruokahaarukat.

Tässä ensimmäinen jälkiruoka

Juran seutua

Rhonen rannalta suuntasimme kohti koillista edelleen Rhonen sivujokia seuraten. Lionista Bourg-en -Bresseen RN83 kulkee laajan "lammikko"alueen halki, matkalla on mm. lintupuisto, golfkenttä ja tietysti niitä lampia, vedet juoksevat kohti Rhonea. Osapuilleen keskellä ei mitään on Mantry, josta olimme varanneet yöpymisen. Kuvittelimme päätyvämme pieneen kylään, mutta Hotel La Fontaine olikin tien varrella. Erinomainen paikka yhden yön nukkumiseen. Puolet huoneista on täydellisesti uudistettu, pienet mutta toimivat huoneet, hyvät suihkut, kaikki uutta ja siistiä. Toisen siiven huoneet uudistetaan syksyllä. Huoneet ovat joko puistoon tai tielle päin, meidän oli puistoon. Ravintola on ernomainen, ei gourmeeta mutta erittäin hyvää ruokaa. Menuhinnat 20-40 euroa, aamiainen 8,50. Aamiaisella on tarjolla myös jogurttia, kinkkua ja juustoa vastapuristetun appelsiinimehun ja normaalin tarjonnan lisäksi. Huone 59-69 euroa. Vastaanotto ja palvelu erittäin ystävällistä. Illallisen kallein yksittäinen elementti taisi olla aperitiiviksi nautitut Juran Vin Jaune -lasilliset, 9 euroa kpl. Juran tavallisia puna- ja valkoviinejä kannattaa niitäkin maistella, ne ovat omanlaisiansa. Me pysähdyimme Arboisissa ostamassa pari  Vin Jaune-pulloa, samassa kaupassa olemme ennenkin asioineet. Saimme vielä tarjoiluohjeet, n. 15-16 asteisena ja pullo pitää avata jo aamulla iltaa varten. Viini on erikoisuus,  25-30 euroa pullo, joka on pienempi kuin tavallinen pullo.
Myös patikointia voi harrastaa, tarjolla oli kolmen vesiputouksen reitti n. 3 tuntia ja vähemmän reippaille museoitu suolakaivos Salins-les-Bains ja siinä lähellä Saline Royale, kannattaa ehdottomasti käydä molemmissa.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Matkan ruokia

Ensimmäinen matkapäivä päättyi gourmet-illalliseen. Tarjolla olisi ollut myös tryffelimenu, mutta emme kuitenkaan sitä ottaneet. Keittiön terveiset antoivat ymmärtää mitä tuleman pitää, pikkuruisen pasteijan sisällä juustoa, ankanmaksa-cupcake ja hyytelöity bouillabasse. Henkan cupcake päätyi viinilistan takakanteen, mutta paikan madame tuotatti nopeasti tilalle uuden annoksen. Alkuruoka toiselle ankanmaksaa ja toiselle kampasimpukkaa, bataattisoseen ja viinivaahdon kera. Saattoi siinä olla jotain muutakin. Väliruuaksi sorbetti vin chaudista.  Pääruuaksi toiselle kahdella tapaa valmistettua hummeria ja toiselle lammasta, roseepaistettuna ja pinta oli pyöritelty kuivakinkun muruissa.  Tässä vaiheessa aloimme olla jo täynnä, ja kun juustovaunu vyöryi esiin, toinen jätti sen väliin, toinen maisteli pikku palat vuohenjuustoja. Jälkiruuaksi ananas carpaccio ja sen jälkeen vielä muutama makea konvehti ja olimme valmiit yläkertaan nukkumaan. Madame kysyi, mihin aikaan haluamme aamukahvit ja muistutti kellojen siirrosta, eipä muistettu lainkaan. Syötiin siis aamupala klo 9, perusranskalainen, madame kysyi, haluammeko juustoa tms., mutta olimme jo etukäteen päättäneet syödä makean aamupalan, mehua, hedelmiä, jogurttia, marmelaadia ja tietysti patonkia ja croissantia maitokahvin kera. Illallinen oli  52 euroa/nenä, hummerista piti maksaa 10 euroa lisää. Aamiainen 10 euroa/henkilö.  Erinomainen hinta/laatusuhde.

Outo vastaanotto

Edessä oli ensimmäinen yöpyminen pikkukaupungin (Serrieres) Logis de France hotellissa, jossa kirjan mukaan on huomattava ravintola. Aurinkoinen Riviera jäi taakse ja kova tuuli, joka ravisteli autoa hurjasti, enteili säänmuutosta. Lämpötila laski tasaiseen, mutta kuitenkin pysyttiin vielä 15 asteen paikkeilla. Matkalla keitettiin kahvit autossa.
Hotelli löydettiin helposti, joen rannalla melkein sillan kohdalla. Hotellin edessä autopaikat olivat kovin kapeita ja pieniä, joten ajoimme joenvarren parkkipaikalle, toki tietäen siinä olevan omat riskinsä. Jos teemme etukäteisvarauksen, niinkuin nyt, valitsemme aina hotellin, missä on omat parkkipaikat joko pihalla tai hallissa. Sitten kimpsuinemme ja kampsuinemme hotelliin, päivää ja meillä on varaus. Juu, ei tarvita ovikoodia, aikomus on syödä täällä. Mutta teillä ei ole pöytävarausta, sanoo vastaanoton mies.  Katsomme toisiimme epäuskoisina, kyllä meillä pitäisi olla, kumpi oikein varasikaan hotellin jne. Okei, antakaa sitten ovikoodi kun ette kerran anna ruokaa ja mies sanoi vieressä olevan toisen  ravintolan.
No, me kiivettiin huoneeseen, purettiin tavarat ja kaivettiin esiin varausvahvistus. Siinä on viesti hotellille "parking et diner pour 2 person svp", vietiin se respaan, ei me ollakaan ihan niin tyhmiä ulkomaalaisia. Lopputulos, kun oltiin kahdeksan aikaan lähdössä syömään, paikalla on madame joka aurinkoisesti toivottaa meidät tervetulleeksi ja ohjaa pöytään. Ruuista tarkemmin toisella kertaa, sanon vain, että kyllä kelpasi ja tyly vastaanotto on poispyyhkäisty. Spekuloimme, mitä varauksellemme olikaan tapahtunut. Ehkäpä herra oli luvannut pöydän joillekin tutuilleen, ja ajatteli karkoittavansa meidät helposti. Tai sitten hän ei ollut huomioinut viestiä, ja sehän ranskalaisen mielestä on pelkästään viestin lähettäjän vika.  Nyt sitten katsomaan, että autossa (näkyy ikkunasta)  on kaikki kunnossa, ei sitä lähdetty enää illalla siirtelemään mihinkään.


perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kohti pohjoista

Pari päivää sitten nähtiin pari isoa lintua. Ollaan aika huonoja tunnistamaan lintuja. Nyt jo edesmenneen tätini mukaan on olemassa vesilintuja, pikkulintuja ja erikoislintuja. Arvelemme näiden olleen viimeksimainittuja, kurkia matkalla etelästä pohjoiseen. Monena keväänä olemme Suomessa bonganneet kurjet ylilennolla etelästä pohjoiseen, missäpä muualla kuin ollessamme golfkentällä. Syksyllä taas olemme seuranneet niiden kokoontumista Sipoossa, kymmeniä tai jopa satoja lintuja lentää ympäriinsä ja kuinka nopeasti aura sitten muodostuu ja kurjet lähtevät. Täällä oli tänään kevään lämpimin päivä. Siis puolialastomia turisteja kaupungilla, mutta nyt koululaiset tunkivat untuvatakkinsa laukkuun tai kantoivat takkejaan käsivarrella, täytyi olla lämmintä. Seniori-ikäiset paikalliset toki pitivät berberinsä tiukasti napitettuina ja karvakaulukset pystyssä.  Me olimme aamupäivällä petakkia pelaamassa, Henkka pikee paidassa ja sitten onkin vaan pakattu tavaroita. Auto on täynnä, mutta aika monta pussukkaa on vielä jotenkin mahdutettava mukaan. Samoin kuin Cannesissa tehty heräteostos, maalaus Nizzan vanhasta kaupungista. Kotona odottaa aitoustodistuskin. Vielä piti lähteä katsomaan bussin ikkunasta nähtyä ihanaa puseroa, kyllä se oli edelleen ihana, mutta kuitenkin "vain" neulepusero, ja hinta sai meidät jälleen pohtimaan vaatteiden hintoja. Pusero voi maksaa 35 euroa, 135 euroa tai 350 euroa, mutta mikä on ero ja mikä on kunkin portaan "siivu". Ostamatta jäi, arvaatte varmaan, että hinta oli tuosta kalliimmasta päästä, ihan niin ihana se ei ollut, ongelma on myös, että olemme liian isoja täkäläisiin vaatteisiin, paitsi hattuihin, hanskoihin ja sukkiin. Tosin toisella on kyllä aika iso pää.
Käytiin syömässä lähiravintolassa pizzat. Varmasti nyt nukuttaa makeasti ja huomenna suunnataan moottoritietä kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa. Se on valittu huolella, odotamme illallista mielenkiinnolla. Meillä on koko viikko aikaa, ja katsotaan sitten josko laivat kulkevat eli typerä tukilakko ei ole alkanut.
Pistetään tulemaan vielä vähän kotimatkan ihmeellisyyksistä.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Koiragolfari

Ollaan ihmetelty koirien ottamista mukaan golfkentälle, kaikkialla täälläkään se ei ole sallittua mutta missä on, koiria näkee usein. Valitettavasti joskus myös koirien jätöksiä, mikä ei ole ollenkaan kivaa. Tänään lähdettiin pelaamaan, kun sää näytti hyvältä. Parkkipaikalla viereiselle paikalle ajoi madame, joka alkoi purkaa tavaroitaan ja ensimmäiseksi tavaratilasta työntyi esiin karvainen kuono. Olimme hyvissä ajoin odottamassa vuoroamme ykköstiillä ja eikös tämä madamemme koirineen lähesty, ilmeni, että olemme pelikavereita. Mikäpä siinä, koira on innokkain meistä lähtemään matkaan, emäntä sitoo hihnan kärryyn ja samantien koira yrittää lähteä melkein kiskoen kärryt kumoon. Rouva osoittautui pelinaiseksi, pallo lensi pitkälle ja suoraan ja kakkoslyönti ylti greenille. Meillä ei mennyt niin hienosti, mutta peliseura sai kuitenkin meidätkin yrittämään parastamme ja hyvä kierroshan siitä tuli. Kipalle tuli 3 paria 9-reikäisellä kentällä ja bogipisteitä siten, että tasoitus putosi kahdella. Jutustelut jäi vähäisiksi, ranskankielen taitomme ei pitkälle riitä, mutta hyvin tultiin toimeen. Koira kannusti emäntäänsä kovasti, joka kerran kun emäntä löi palloa, koira haukahti. Meidän vuorossa ollessa se pysytteli hiljaa, mutta tilaisuuden tullen tuli kyllä vähän lähemmäksi katsomaan, mitä tyyppejä nämä oikein  ovat. Koira myös ilmeisesti ymmärsi olevansa golfkentällä ja tarpeet tehdään siirtymätaipaleella, joten kaikki hyvin, kovasti sympaattinen golfkoira.  Melko hidasta kävelyähän golf on, ja vähän väliä pysähdytään, mutta kyllä siitä kunnon lenkki tulee ja varmaan uni maittaa hyvän ulkoilupäivän jälkeen. Sää oli tuulinen, ja loppujen lopuksi aika kylmä. Kierroksen jälkeen kävimme vielä lähikaupassa, ja sieltä lähtiessä alkoi jo sataa.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Vanha tuttu

Eikös näin sanota, on jo ennestään tuttu - poliisille. Tulee mieleen  taiteilija, joka myöhäisellä iällään, ehkä  1960-luvulla liikenneonnettomuuden yhteydessä joutui kamarille  ja poliisi kysyi, onko hän ennen ollut tekemisissä poliisin kanssa. Vastaus oli myöntävä, mutta lisäyksenä, että vain silloin, kun veljeni ampui Bobrikoffin. Näin dramaattisista tapahtumista ei toki ole kysymys. Viikko sitten olimme ostoksilla Nice Etoilessa, kävelimme bussipysäkille, toinen antoi toiselle bussilipun ja työnsi sen jälkeen pikku käyntikorttikotelon taskuunsa. Asetuttiin istumaan ja toinen ojentaa lippua takaisin ja koteloa ei ole missään. Putosiko se kadulle,  nappasiko joku sen taskusta vai mitä tapahtui. Pysäkillä oli ruuhkaa ja kädessä oli pari ostoskassia, kaikki on mahdollista.  Mentiin kotiin, kuoletettiin Visa ja ihmeteltiin.  Bussipysäkillä ei ollut mitään, roskiksissakaan ei näkynyt moista pientä mustaa nahkaista koteloa. Tänään sitten lähdettiin löytötavaratoimistoon kyselemään, olisiko joku löytänyt ja tuonut sinne. Rouvan mielestä on ehkä hiukan lyhyt aika tapahtumasta, kannattaa kysyä vielä. Toimistossa oli seinällä iso kasa avaimia, eli kyllä sinne tavaraa viedään. Sitten piti mennä poliisiasemalle tekemään ilmoitusta, kadonneen kotelon mukana oli ajokortti ja ajateltiin, että on paras tehdä ilmoitus ja saada siitä todistus. Niinpä istuttiin tietsikan ääreen, täytettiin lomake (in English) ja saatiin pikku odottelun jälkeen virallinen leimattu paperi. Kaikki sujui helposti ja ilman ongelmia ystävällisessä ilmapiirissä.  Samassa paikassa samalla lailla muutama vuosi sitten tehtiin ilmoitus automurrosta. Silloinhan mitään tavaraa ei kadonnut, eikä autossa mitään vietävää ollutkaan. Opiksi voi tästäkin ottaa, parempi pitää lippu erikseen, ettei tarvitse lompakkoa kaivella keskellä katua. Pohdittiin vielä sitäkin, oliko Nice Etoilessa maksettu kortilla, sellaistakin on tapahtunut, että on urkittu tunnusluku ja seurattu uhria. Sopivassa tilanteessa on sitten kortti napattu. Mutta  korttia ei  käytetty tällä kerralla, vaan maksettiin käteisellä mehukioskilla, joten ollaan melko varmoja, ettei sitä ole käytetty. Poliisit olivat muuten juuri lähdössä/palaamassa ruokatunnilta ja näyttivät pussailevan innokkaasti työtovereitaan, siis kaikki kaikkia. Ilmeisesti pussailevat siis neljä kertaa päivässä, aamulla, ruokatunnille lähtiessä/palattaessa ja tietysti työpäivän päätteeksi. On tavat vähän erilaiset, meillä muistin mukaan  työpaikalla hädin tuskin murahdetaan huomenet aamuisin. Pomot saa moitteita, jos eivät tervehdi.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Iloinen golfpäivä

Seuran peliä varten oli taas tilattu mitä parhain sää, hyvää peliseuraa oli tarjolla runsaasti ja lounas oli hyvä. Meille tämä oli kevään viimeinen seuran peli, muuttolinnut jo kahistelevat siipiään ja haistelevat pohjoisen tuulia, ja  siksi oli mukavaa, kun jäi  hyvä muisto talven golfharrastuksesta. Lähdimme liikkeelle aikaisin, ja luulimme olevamme ensimmäiset paikalla, mutta ei, kaikki olivat lähteneet ajoissa, ja kun ihmeempiä ruuhkia ilmeisesti ei ollut, luulimme hetken jo ymmärtäneemme väärin aloitusajan ja olevamme myöhässä, niin paljon meikäläisiä oli jo purkamassa varusteitaan. Loistava sää, hiukan märkä kenttä, joka kyllä vaikutti jonkin verran rullien pituuteen, mutta siitä huolimatta peli kulki mukavasti. Erityisesti ensimmäinen puolisko sillä, joka ei juuri harjoittele ja pelaa satunnaisesti, mutta myös toisella, joka edellispäivänä oli ollut "tutustumassa" kenttään ja luvannut pelikavereilleen pelaavansa paremmin seuraavana päivänä. Niin myös tapahtui. Putti, joka oli täydellisesti kateissa, osui tänään  ihan kohdalleen, kiitos edellisen päivän hyvien neuvojen. Kumpikin meistä sijoittui omassa sarjassaan kolmen parhaan joukkoon, ja kotiin tultiin  sekä puna- että roseviinipullon kanssa. Kaikille kiitos mukavasta pelitalvesta! Se toinen vähemmän pelaava on hieman harmissaan kun nyt viikko ennen kotiinlähtöä rupesi jotenkuten pelikin kulkemaan. Onneksi Suomessa ei olla kuin 10 päivää ja sitten kohti aurinkoista Espanjaa kahdeksi viikoksi ystävien kanssa pelaamaan, jottei jo hienoinen rusketus pääsisi kokonaan katoamaan ennen Suomen kesää. Suomen kentillä tavataan. 

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Golfia Provencen tapaan

Olemme palanneet taas pelaamaan Le Provencaliin, kierrokset ovat sujuneet suht aikataulussa, kenttä on sopivassa kunnossa meille (pallot rullii pitkälle) ja lounastamaankin on ehditty. Tänään siellä oli greenit rei´itetty ja pelikierros talvigreeneillä maksoi 25 euroa. Pelaajia kuitenkin oli, ja etenkin autoilevia senioreita. Kenttä oli aika erilainen pelattava lyhyenä, mutta tuliko siellä pareja tai peräti birdejä, no ei. Mutta aurinko paistoi, pallot saivat kyytiä ja meillä oli hauskaa. Osan matkasta pohdimme, onko sittenkään parempi olla pitkälyöntinen huono pelaaja vai tyydymmekö osaamme eli olemme  lyhytlyöntisiä huonoja pelaajia. Pelikierroksemme oli vähällä päätyä katastrofiin viimeisellä väylällä. Meitä edellä lähti pariskunta, joka tuli starttiin myöhässä, ja katselimme jo toisiamme, mitähän tästä tulee. Mutta ei hätää, pariskunta osoittautui pelimiehiksi ja -naisiksi, pallot lensivät kauas, toinen hiukan enemmän vasemmalle ja jopa ohi lipun, joka siis oli suoraan edessä. Palloja etsittiin ja autolla pyörittiin ympäriinsä jonkin aikaa, mutta jostain löytyi pallot peliin,  reikä saatiin pelattua ja me pääsimme avaamaan melkein ajallamme.
Kaikki siis hyvin. Emme vielä tienneet, että sama toistuisi kaikilla väylillä. Herran pallo vasemmalla, rouvan oikealle tai päinvastoin, ensin etsitään yksi, sitten lähdetään etsimään toista, palataan ensimmäisen pallon luo, toista ei ehkä löydetty, mutta onneksi oli lyöty varapallo, joka löytyy kolmannesta suunnasta tai ainakin jostain kentälle pallo tulee ja peli jatkuu. Mekin ehdimme harjoittelemaan ylimääräistä, takana ei tullut ketään ja kokeilimme eri mailoja, millä olisi hyvä lyödä, kun greenit olivat missä olivat. Kaiken viivyttelyn jälkeen tulemme viimeiselle väylälle, lippu on keskellä väylää osapuilleen paikassa, mihin parhaimmillaan saamme avauksen osumaan ja ketään ei näy missään. Pohdimme, onko pariskunta jättänyt väylän pelaamatta ja päättelemme sitten heidän pelanneen sen nopeasti, onhan lippu keskellä edessä eikä pitkälyöntisille todellakaan kaukana. Kiireettömästi ja rauhallisesti toinen meistä valmistautuu lyömään, kun toinen huomaa jonkun kulkevan väylän ohi menevällä tiellä. Mikäs tyyppi tuolla on, odota. Voi ei, sehän on meidän edellä menevän pariskunnan toinen osapuoli, joka on menossa kohti lippua, ja onhan se autokin tuolla metsän siimeksessä, ilmeisesti herra etsii edelleen palloja.  -  Päivän annos on ankankoipi, syömme jälkiruuatkin ja henkilökuntaa huolehtii meistä kiitettävästi. Mukava päivä!