Helmikuu on jo yli puolen välin, ja niin alkaa olla meidän tämän kevään Nizzan aikammekin. Kahtena päivänä olemme huomanneet vähän sataneen, muuten on ollut aurinkoista ja olipa jo muutama lämmin päiväkin, golfkentällä näkyi jo shortseja ja lyhyitä hihoja. Lakkopäiviä on edelleen ollut, mutta ovat kai jotenkin hiipuneet ja on ilmaantunut muuta ajateltavaa. Corona-virus ja poliittiset skandaalit hallitsevat otsikoita. Karnevaalit ovat menossa, me elämme vuorellamme omassa rauhassa ja jos jonnekin lähdemme, emme keskustaan. Perinteisen mimosaretkemme teimme Tanneroniin, kukinta oli parhaimmillaan ja maisemat upeita, myös tie on henkeäsalpaava.
Täytyypä tässä välissä kehua ystävällistä palvelua ranskalaisessa apteekissa. Olimme syksyllä käyneet ostamassa Suomesta saadulla eu-reseptillä lääkkeitä, ja kielitaidon puutteiden takia emme ihan ymmärtäneet, miten siinä kävi. Samassa apteekissa käytiin sitten pari muuta kertaa samalla asialla ja kotona Suomessa totesimme maksaneemme osan lääkkeistä kahteen kertaan. Arvelimme, että kannattaa käydä asiaa tiedustelemassa, vaikka epäiltiin kyllä, että selvyyttä ei tule. Mutta eikös mitä, nuori mies sanoi heti "je regard" tai sinnepäin, ja katsoi koneelta tilannetta. Esiteltiin kuittejamme ja hän katosi takahuoneeseen ja ilmestyi sieltä yksi lääkepakkaus kädessään. Kiiteltiin kovasti ja uskottiin apteekin kirjanpitoon, hän selitti asian juurta jaksain, huom. hitaasti, ja kiiteltiin vielä enemmän.
Tästä tuli mieleen kokemukset ranskalaisesta sairaanhoidosta, kun siihen vuosia sitten jouduimme tutustumaan. Kädestä pitäen meitä vietiin oikeaan paikkaan ja verrattuna suomalaiseen itsepalvelukulttuuriin, missä potilaan pitää pystyä tekemään hoitotoimenpiteet mukaan lukien itse kaikki, mitä suinkin voi, siis mikäli on tajuissaan, huolenpito tuntui lohduttavalta ja turvalliselta.
Myös paikallisessa supermarketissa, vaikka kassalla oli asiakkaita, kassarouva lähti kädestä pitäen ohjaamaan, kun olimme ymmärtäneet vähän huonosti, mistä oli kyse. Kanta-asiakkaille oli jaossa lahjaksi metallisia tee- ja keksipurkkeja tietyn hyllyn päässä, mutta kun ei ihan ymmärretty, tuntui turhalta lähteä niitä etsiskelemään. Mutta ei auttanut, kassa jätti kassansa ja otti minut mukaansa. Hiukan nolona siinä muitten asiakkaiden ohi menin, mutta kukaan ei valittanut eikä siinä oikein muuta voinut kuin hakea purkkinsa. Anteeksi pyydellen ja kaikkia vuolaasti kiitellen siitä selvittiin.
Ranskan kielen vähäisestäkin taidosta on ollut näissä tilanteissa paljon apua. Ei haitannut poliklinikalla, vaikka meni oreillit ja orteillit sekaisin, naurettiin yhdessä. Parhaimmillaan kieli vaihtuu englanniksi. Lihakaupan nuori mies vaihtoi englanniksi, kun ennen joulua tilasin viiriäisiä huolellisesti opettelemallani ranskankielisellä pyynnöllä. Nyt kävin ostamassa lihaa lihakeittoon eli "pot-au-feu". Sama nuorimies oli paikalla nytkin, enkä todellakaan tiedä, mitä lihakeitto on englanniksi, ja kun viime vuonna opin "avec os" eli luita myös, niin keskustelimme sitten sujuvasti ranska-englanti sekakielellä. Ruokalaji kuuluu Henkan erityistaitoihin, onnistui erinomaisesti tänäkin vuonna ja lihaa oli todellakin riittävästi.
Golfiakin on pelattu kiitettävästi, viime viikkoina päätetyn mukaisesti vähintään kahdesti viikossa. Kirsti on tapansa mukaisesti taas voittanut vaikka tasoitus on laskenut. minä pääosin kompuroin viime kierroksen, toivotaan parempaa torstain Opio-Valbonne kierrokselta. Viime Provencalin kierroksella pelasimme ranskalaismiehen kanssa, joka antoi meille vihkosen läheisistä golfkentistä ja kertoi asuntonsa lähellä olevasta 9 reiän kentästä, jossa on myös hyvä ravintola. Viimeiselle reiälle saakka olimme puhuneet englantia, mutta huomattuaan meidän puhuvan myös ranskaa, vaihtoikin ranskaksi. Pitänee mennä huomenna katsastamaan tämä ennen kokematon kenttä.
