Nizza, Ranskan lämpimin paikka

Tuttavapariskunnan kanssa on monena syksynä tehty pieni automatka lähiseudulle, "yhteinen matka ja yöpyminen". Hauskaa on ollut ja monenlaista on nähty. Cezannen jalanjäljissä kierrettiin St Victoire- vuorta, ja BB:n jalanjälkiä seurattiin St Tropezissa vähäisemmistä kiertelyistä puhumattakaan. Matkalla poikettiin tavan mukaan viinitaloon ostoksille ja mukaan tarttui viinien lisäksi muutakin hyvää kuten öljyä, kastanjahilloa ja hunajaa.
 Tänä vuonna retki suuntautui Baux de Provenceen, jonka vanhassa bauksiittikaivoksessa  on mieleenpainuva taide-esitys heijastettuna luolan tai oikeastaan hallin seinille. Matkaan lähdettiin niin, että oltiin kohteessa lounasaikaan, toki ensin ruumiin ravinto ja sitten hengen. Paikalla muisti palautui äkisti, täällähän oltiin seuran retkellä ja hetkinen, tämähän on juuri sama ravintola, jossa silloinkin syötiin ja itse asiassa istuttiin tässä samassa pöydässäkin, takan äärellä.  Luultavasti muisti palautui ulkona puhaltavan kylmän tuulen ansiosta, villapaita, tuulitakki, pipo ja käsineet olivat arvossaan.  Syönnin jälkeen esitykseen, joka oli näkemisen ja kokemisen arvoinen, kallion sisällä ei sentään tuuli puhaltanut, vaikka kylmä olikin.

Tuttavarouva oli neuvonut menemään yöksi Arlesiin, siellähän on paljon nähtävää ja seuraava päivä voitaisiin kierrellä siellä ennen paluuta Nizzaan. Pääkadulta näkyi Best Western-hotellin kyltti ja siispä sinne, huone aamiaisineen erittäin kohtuuhintainen ja auto pääsi kympillä lämpimään sekin. Kuuden maissa kaikki mukana olleet vaatteet päälle ja kaupungille. Juuri niin kylmä, että liki ensimmäinen kahvilan ovi sai meidät sisälle ja eikös siellä istunutkin tuttu suomalaispariskunta, mitä ihmettä te täällä teette. Kun on niin kylmäkin. Henkka yritti sitten tilata mösjööltä "grogg", ja mösjöö selitti, että paikka suljetaan puolen tunnin kuluttua eikä mitään ruokaa enää saa. Vähän ihmetytti, että luulee meidän haluavan syödä, mutta ei se mitään. Pöydässä mainostettiin jouluteetä, ja naiset päättivät ottaa sellaiset. Pöytään ilmestyi teekupit ja kannulliset kuumaa vettä. Varmistuttiin vielä, että kannuissa todella oli pelkkää vettä ja odoteltiin teetä, josko olisi oikein haudutettua teetä. Miehet päätyivät toisiin rommitoteihin ja sitten kysyttiin, missä on tee? Unohdin, pardon, ja pöytään kiikutettiin kaksi teepussia.

Paikka todella suljettiin, ja kello oli vasta 7. Lähellä oli kuitenkin ravintola, tyhjä, mutta ovessa luki ouvert ja mentiin sinne.  Muutama muukin illan mittaan tuli, olisiko meitä ollut kaikkiaan 10 asiakasta. Menu 25 euroa, aperitiivit 5-6 euroa ja talo kuulemma tarjosi ainakin osan digestiiveistä. Hotellille kävellessä olikin jo ihan kohtuullisen lämmin olo.

Hotelliaamiainen oli oikein hyvä, kaikessa rauhassa nautittiin, vietiin tavarat autoon ja lähdettiin kävelylle. Tässä vaiheessa muisti oli taas palautunut, käytiinhän täälläkin seuran retkellä. Myös joskus nuoruudessa on paikassa käyty, mutta silloin oli kesä ja kahvilat ja ravintolat illallakin  täynnä asiakkaita.

Kotimatkalla poikettiin syömään simpukoita  Marignane- nimiseen paikkaan, oikein viehättävä paikka, suuri huvivenesatama ja paljon ravintoloita. Auringossa jotenkin tarkeni. Lähellä Nizzaa poikettiin levähdysalueelle jalottelemaan ja lämpö alkoi palata jäseniin. Kotona oltiin pimeän jo laskeuduttua.

Kaikenlaista sattuu

Kyllä kaunis ja lämmin lokakuu kostautui nopeasti. Lauantaina ja sunnuntaina illalla ja yöllä oli kovat ja tunteja kestäneet ukkoset. Ei tiedetä, oliko kyseessä monta rintamaa vaiko vuorten pysäyttämä rintama meidän kohdalle, mutta vettä, salamointia ja pauketta riitti. Tiistaina päästiin pelaamaan Biotiin 18 reikää ystävien kanssa. Ilma oli jopa lämmin ja sateeton. Paluumatkalla ostettiin kani.

Keskiviikkona sekoiltiin kauppareissulla. Ensin koetettiin entiseen Casinoomme mutta parkkipaikan alakerta oli remontissa ja yläkerta täynnä, joten suuntasimme Varin varrelle kohti Grande Frais kauppakeskukseen, jota ei sitten löydettykään heti vaan vasta kännykän opastuksella. Sieltä sitten kärry täyteen, mutta kaikkea ei löytynytkään. Suunnaksi sitten Carrefour, joka löytyikin helposti lähistöltä. Mieletön kauppakeskus, josta tunnin etsimisen jälkeen oli haalittu lähes kaikki tarvittava lukuun ottamatta niitä tarvikkeita jotka hukkuneessa kauppalapussa olivat ja joita emme muistaneet. No tulihan kaupoissa käytyä.

Kotona sitten istuttiin iltaa ja mitä tapahtui. Ukkonen yllätti täysin. Kaksi ensimmäistä räjähdystä oli juuri ja juuri kestettäviä, mutta kolmas räjäytti pommin. Ikkunat helisivät ja lasit kaapissa ja sähköt menivät saman tien. No siitä pimeässä kännykän ja taskulampun valossa kellariin. Paukahdus oli laukaissut pääkytkimen nollille. Se päälle ja valkeus tuli.
Oli kummallinen ukkonen, koska ei sitten enempää metelöinyt niin kuin aikaisemmat. Sai kait puhtinsa purettua viimeiseen megapaukkuunsa. 
Nyt odotellaan ystäviä syömään kanipataa, jota aloitimme jo aamusta valmistelemaan ja nyt tuntuu olevan valmista. Syöjät vielä puuttuvat.

Ruokaostoksilla

Asuinpaikan vaihdos antaa uusia mahdollisuuksia myös ruokaostoksille. Meillä on ikävä vanhaa vihanneskauppiastamme, kunnes totesimme, ettei hän olekaan niin kaukana meistä kuin ensin luulimme.  Emme ole vielä käyneet, mutta menemme kyllä. Vanhassa Casinossamme on parkkihalli, joten siellä voi halutessaan helposti käydä.  Meitä lähin Picard  on Madeleinella hiukan ylempänä, ja sieltä  haemme herkkuja pakastimeen. Ensimmäinen satsi on jo syöty, syötettiin vieraille, ja nyt on taas kaappi täynnä. Bussilla pääsee Gambettalle, jossa on ennestään tuttu kalakauppa, vihanneskauppa ja valmiita herkkuja myyvä pikkukauppa. Muistamme sieltä ostaneemme monenlaista herkkua vuosia sitten, kanipataa, lasagnea, pinaattimuhennosta, persiljakinkkua jne. Mutta autolla liikkuessa oman kotireitin   varrella on kauppakeskittymä, jossa on pieni lähikauppa, mistä saa vihanneksia ja hedelmiä sekä tarjolla on rajallinen valikoima normaalia  jokapäiväistä market-tavaraa, leipomo, tietysti, valmiita lämpimiä ruokia myyvä kananpaistopiste, myös possua ym. sekä oikea lihakauppias. Tänään uskaltauduimme lihakauppaan, lounaaksi paistetaan nyt vasikanleikkeet, alkuruuaksi "Pate Forestiere". Tarjolla on siis kaikenlaisen tuoreen lihan lisäksi kylmiä leikkeleitä sekä  myös erikoisjuustoja. Tarjonta vaikutti monipuoliselta, ainakin kanipataa aiotaan tehdä ihan lähiaikoina. Ensimmäinen ostoskerta sujui hyvin, joten eiköhän meistä tule vakiasiakkaita. Toivottavasti maistuu yhtä hyvältä. Tuli tässä myös mieleen sana "volaille". Esintyy usein ruokalistoilla, ja aina on saatu jotakin lintua. Mutta katsoinpa televisiosta tietokilpailua, jossa kilpailijoiden piti luetella näitä volailleja. Olin aika hämmästynyt, kun kanojen, ankkojen jne. joukossa oli myös "lapin" eli kani. No, vielä hämmästyneempi olisin ravintolassa, kun olettamani lintu osoittautuisikin kaniksi. Mutta nyt sekin tiedetään.

Voipula

Alkuvuosina ihastelimme Ranskassa  kauppojen voitarjontaa. Tarjolla oli niin suolatonta (doux) kuin merisuolakiteitä sisältävää voita ja kaikkea siltä väliltä  erilaisissa paketeissa ja purkeissa. Televisiomainoksissa oli perinteistä  "käsintehtyä" voita.  Näinhän meilläkin. Ennen oli Valion voita ja Mouhijärven voita puolenkilon paketeissa ja sitten alkoi olla muitakin pakettikokoja, laktoositonta, suolatonta ja voimakassuolaista kiteillä tai ilman. Hallista ja muutamasta muusta kaupasta ostamme kesällä kotivoita, suuresta palasta leikataan halutun kokoinen  pala, ja mikään ei maistu paremmalta uusien perunoiden kanssa. Tosin, sivumennen sanoen, Mahnalan siiklit eivät kaipaa edes voita kyytipojaksi, niin hyviä ne ovat, maistuvat niin kuin olisi voi jo valmiina.

Mutta jo parin talven ajan olemme olleet ihmeissämme kauppojen voihyllyjen äärellä. Voipaketti etsii kavereitaan, ja on otettava  se lähes ainoa, joka hyllystä löytyy. Koska voin kulutuksemme on aika pientä, ostamme voita noin kerran kuukaudessa 250 g,  kuvittelimme pitkään ongelman koskevan vain tällä kerralla juuri kyseistä kauppaa, jonka hyllyjä ei ole  ehditty täyttää. Mutta uutisissa oli parempaa tietoa. Ranskassa on voipula, joka uhkaa vakavasti ruokaperinnettä, erityisesti croissanteja. Emme ole tienneetkään, että ne leivotaan voista, mutta ehkä  juuri se on herkullisen maun salaisuus. Ranska on suuri voinkäyttäjä, henkeä kohti laskettuna 8 kiloa vuodessa, ja voin käyttö kasvaa koko ajan. Margariinista siirrytään voihin, jos nyt margariinia on koskaan käytettykään. Ilmeisesti voi käytetään enimmäkseen  leipomiseen ja ruuan valmistukseen, ei ainakaan ravintoloissa pöydässä ole voita vaan patonkia syödään enimmäkseen ihan sellaisenaan. Juustolautasella kyllä ainakin ennen vanhaan oli myös palanen voita. Täytetyissä patongeissa tuntuu olevan majoneesia, joskus sinappia, havaintoja voista ei ole.

Hassulta tämä tuntuu. Muistetaan vielä, kun joskus nuoruudessamme  Suomessa oli voivuoret ja voi julistettiin pannaan terveyssyistä. Emme tiedä, kuinka suurta voinkulutus oli siihen aikaan, mutta aina muistamme syöneemme Puruveden rannalla herkullista rantakalaa, jossa oli aineksina muun  lisäksi käytetty  voipaketti jos toinenkin. Tuttavarouva kertoi anoppinsa karjalanpaistista, joka pitkän haudutuksen jälkeen sai vielä tuhdin lisän voikimpaleesta. Täällä ainakin television  kokkiohjelmissa kastikkeisiin käytetään kunnolla voita ja myös vihanneksiin, kalojen paistamiseen ja paistamiseen yleensäkin. Tiedä sitten kansanterveydestä.

.

Jalkapallo-ottelu

Kummityttömme perhe kävi pitkällä viikonlopulla vierailulla ja sää oli mitä mainioin. Käytiin Monacot ja Monte Carlossa juotiin Euroopan kalleimmat oluet. Koluttiin vanhan kaupungin kujat ja kukkaistori. Läpikäveltiin Promenade de Paillon ja syötiin rannalla ja kaiken lisäksi katsottiin mielenkiintoinen ja meluisa ottelu  
 Nizzan jalkapallojoukkueen kotistadionilla Nizza-Strassbourg , jonka valitettavasti Nizza hävisi 1-2. Vähän sählättiin stadionin parkkipaikkaa etsittäessä, kun minä olisin ajanut suoraan Var-joen vartta, mutta naisen ääni takapenkiltä sanoi, että moottoritieltä liittymä 51 vie suoraan parkkialueelle 5. No minähän uskoin naisen ääntä, koska Kipalla on naisen ääni ja se kyllä usein neuvoo väärin mutta navin naisen ääni neuvoo oikein (useimmiten, joskus hyvin omituisia reittejä). Hölmöyksissäni lähdin Canneen päin mutta sinnehän liittymät 49 lähtien pienenevät. Seuraavasta liittymästä takaisin päin ja ulos 51 ja päädyimme tietysti Var-joen rantaa menevälle tielle. Mitä opimme tästä, älä koskaan usko naisen ääntä ellei se sitten tule navigaattorista. Parkkipaikka löytyi niin, että stadionille vievät bussit lähtivät aivan vierestä ja niitä meni koko ajan sitä mukaa kun täyttyivät. Takaisin päin yhtä hienosti ja bussi pysähtyi, jos ei nyt aivan auton nokan eteen niin melkein. Logistiikka pelasi hienosti.
Stadionilla oli myymälä, josta sai Nizzan joukkueen paitoja ja kaulaliinoja ja muuta kannattajatavaraa. Pienempi pojista oli jo ostanut paidan Monacon kaupasta ja nyt ostettiin isolle veljelle paita ja todettiin se halvemmaksi kuin Monacosta ostettu. Monaco on siis kallis paikka, joka jo kylläkin tiedettiin ja oluen hinnoilla ja paidalla todistettiin. Oluttakin oli myytävänä, jonka perheen isä mielihyvällä totesi. Minulla oli mukana tuotu vesipullo, jonka sai tuoda stadionille. Mukava iltapäivä ja vietyäni perheen hotelliin kävin vuorilla vaihtamassa vaatteet ja Kipan kanssa ajoimme Kou-douhun, jonne porukka tuli hotellistaan kävellen. Mukava läksiäisillallinen ja nukkumaan. Auto oli parkissa ravintolan välittömässä läheisyydessä Massenan parkissa. Aamulla sitten lentokentälle, halit ja vielä kotoa vilkuteltiin koneen noustessa.

Rakennettaisiinko tie, talo vai vaan uima-allas ja terassi

Muutama päivä sitten melkein  kotiportin viereen oli parkkeerannut iso muuttoauto. Ihmettelimme, onko joku muuttamassa, sisään vai ulos, epämääräistä tavaraa tuntui olevan siellä täällä.  Auto täytti puolet tiestä, mutta kyllä siitä varovaisesti ohi mahtui. Ei täällä ole muita mahdollisuuksia, tavarat on saatava perille ja kaikki joutuvat joskus saman tilanteen eteen, mutta en kyllä ymmärrä missä auto mahtui kääntymään. Naapuri oli itsekin paikalla, ja pihalla näimme lepäilemässä ison koiran. Myöhemmin nähtiin samainen hauva kierroksella meidän pihalla, nykäisin pation oven äkkiä kiinni, mutta eipä hän sisälle pyrkinyt, kiersi talon ja hävisi jostakin aidan raosta omalle puolelle. Ei vaikuttanut siltä, että olisi muuttamassa mihinkään. Nyt oli sitten ilmestynyt naapurin  portille isot kyltit, rakenteilla on terassi ja uima-allas ja arvaamme auton tuoneen tarvikkeet tätä varten.
No, samaan aikaan alarinteen puolella on rakennettu taloa. Rakentamispuuhaan on kuulunut jonkinlaista maansiirtoakin, pienehköllä kuorma-autolla, ja olemme henkeä pidätellen seuranneet auton peruuttelua jyrkässä rinteessä kapealla pihatiellä. No, sitten se tapahtui, klassista kotivideo-kamaa, auto peruutti aavistuksen liian pitkälle ja painava lasti kippasi auton rinteeseen. Ilmeisesti kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut, ehkei autokaan kärsinyt pahempia vaurioita, mutta näytti kyllä siltä, ettei omin avuin ole mitenkään mahdollista päästä pinteestä. Olimme jonkin ajan kuluttua menossa autolla kauppamatkalle, ja kapealla tiellä meitä vastaan tuli suuren suuri hinausauto. Huh huh, muuttoauto portinpielessä, pikku kuorma-auto rinteessä ja sinnekö tämä nyt sitten suuntaa, ei mahtunut kääntymään kurvissa vaan joutui vekslaamaan. Onneksemme, kun tulimme reissulta, kaikki autot olivat poissa ja pääsimme ongelmitta kotiin. Rinnerakentamisen mestareita näitten täytyy olla, ja älyttömän ahtaissa paikoissa ovat tottuneet toimimaan. Lähellä purettiin yksi talo tuosta noin vaan, isolla kalustolla, kapea rinteeseen koverrettu rakennuspaikka siinäkin. Mutta kun kaikki haluavat olla täällä etelässä ja rantakaistale on kovin kapea, asutus kiipeä monessa kerroksessa vuorten rinteitä yhä ylemmäs.

Nizza, Ranskan kylmin paikka

Kaunista ja lämmintä, edelleen. Aurinkoa, tyyntä, lämpötila +22. Oikein sopivaa siis. Nyt vaan kaikkialla muualla Ranskassa on poikkeuksellisen lämmintä, ja eilen sääkartassa Nizzan 22 astetta oli sinisellä, huomatkaa, että lämpötilat ovat varjossa mitattuja ja auringossa lämpö on aivan toista. Petankin peluu perjantaina tuntui suorastaan hikiseltä puuhalta, ei, liikuntaa siinä ei juuri tule, varsinkaan kun ei olla otettu televisiosta näytetyistä mestaruuskisoista oppia. Kilpailuissa pelaajat kävelevät ja mittailevat usein moneenkin kertaan etäisyyttä. Me vaan heitetään kuulaa kuka milläkin tekniikalla. Petankikuulat oli haettu entisen vuokraemännän suosiollisella avustuksella vanhasta vuokrakämpästä, johon ne olimme keväällä jättäneet. Kävimme myös pakastekaupassa täyttämässä pakastimemme kaikilla herkuilla. Pikkukaupassa kotimatkalla Kipa käväisi äkkiä hakemassa tomaatteja ja yritti ängetä edessä olevaan valkoiseen autoon siinä istuvan rouvan kauhistukseksi vaikka minä torvetin että ei sinne. Kiemuraisen kotitiemme varrelle on pieni kauppa, jossa on hyvä valikoima vihanneksia ja hedelmiä, mutta vähän kaikkea muuta. Vieressä on kuitenkin boulangerie, boucherie ja kananpaistopiste, joten kaikkea saa. Olemme ottaneet tavaksi hakea jääkaapin ja pakastimen täyteen pari  kertaa viikossa ja patongitkin on pakkasessa.
Tänään sitten Kipa harjoitteli ratinkääntöä kiemuraista tietämme meiltä Provencalen golf-kentän viereiseen Casinoon ja takaisin. Täytettiin jääkaappiakin. Koska on niin lämmintä olemme syöneet lounaat patiolla. Kyllä tämä Suomen märän syksyn voittaa 10 nolla.

Lämmintä ja kaunista

Tullessa oli pilvistä eikä tuntunut lämpimältä. No, ei haittaa, lämpimiä vaatteita on mukana, eiköhän tässä pärjätä. Maanantaina lähdimme bussilla rautatieasemalle hakemaan autoamme ja suuntasimme ruokaostoksille, joten säätilasta ei vielä tehty enempiä havaintoja. Tiistaina käytiin kahvilassa, bussilla ja raitiovaunulla mennen tullen, kahvilassa oli kyllä mukava istua ulkona auringossa. Keskiviikkona suunnattiin golfostoksille, nyt on uusi sinivalkoinen kevyt kantobagi.  Matkalla mentiin Grand Frais:hen ostamaan vihanneksia ja kotona syötiin lounas (kalaa) terassilla, oli mukavan lämmintä. Torstaina lähdettiin tutkimaan autolla ympäristöä ja eksyttiin tietysti, aikaa kului ja päädyttiin CAP 3000, jossa maistettiin syksyn ekat osterit. Kaupassakin käytiin taas, nyt luulisi riittävän.  Perjantaina ei jaksettu petankkiin, ei kyllä ollut kuuliakaan, mutta reipastuttiin niin paljon, että iltapäivällä suunnattiin Biotiin pelaamaan. Onneksi oli varattu kylliksi aikaa menomatkaan, harhauduttiin jossain käännöksessä ja jouduttiin kiertämään pitkä matka. Tietöitä on joka paikassa ja kyltit ei aina osu silmiin. Golfkentällä lämmin aurinkoinen iltapäivä yllätti, tällaistahan täällä kuuluu lokakuussa olla, tuntui, ettei koko kesänä pelattu kotona näin lämpimässä säässä, oli suorastaan kuuma. Peli sujui suhteellisen ripeästi, pelaajat tuntuvat Biotissa pelaavan milloin mitäkin väylää ja poistuvat yllättäen, joten tällä kerralla ei tarvinnut juuri odotella. Paluumatka kesti sitten vieläkin kauemmin kuin menomatka, ei eksytty, mutta onnettomuuden takia tie oli tukossa ja istuttiin puolitoistatuntia jonossa. Ei oikein osattu mennä toiselle reitillekään, olisi ehkä pitänyt noudattaa neuvoja mennä Promenadille, mutta kun  joka paikassa on tietöitä ja ruuhkaa. Oltiin kotitiellä juuri auringon laskiessa. Lauantaina viininmaistajaiset Antibesissa suomalaiskaupassa ja näin on viikko kulunut aurinkoisessa Nizzassa, laiskasti lepäillen. Maistettavana oli Alsacen viinejä ja ostettiin kaksi kuivaa rieslinkiä ja yksi pinot gris.

Nizzan kukkuloilla

Lokakuun ensimmäinen päivä, ja tunnelma on iltapäivän utuinen. Luonto on hiukan väsähtänyt  kuuman kesän jälkeen, me taas aikaisen aamulähdön ja huonosti nukutun yön takia. Välimeri siintelee terassilta ja me ihmetellään, missä ollaan. Nizzassa, kyllä, mutta ei tutussa Californien kulmassa vaan jossain ihan muualla. Tutuksi tullut asuntomme ei ollut enää vuokrattavissa ja joku muu oli löydettävä. Tulimme siis aamukoneella matkatavaroinemme, kaksi matkalaukkua, golfbagi ja käsimatkatavarat. Huonosti oli pakattu, toinen laukku oli liian painava ja piti maksaa lisämaksu. Olisi kannattanut investoida matkalaukkuvaakaan, tai ylipäätänsä punnita laukut. Matka meni mukavasti vierustoverin kanssa jutellessa, etukäteen hiukan odottelimme Rivieran Suomi-seuran kokousta lentokentällä, mutta entuudestaan tuttuja ei näkynyt. Vuokraemäntämme ja -isäntämme olivat vastassa, onneksi tilavalla autolla, ja niinpä pääsimme mukavasti kaupan kautta kotiin. Toinen meistä, joka pelaa enemmän golfia ja ajaa vähemmän autoa, tarkkaili reittiä huolestuneena, onnistuisikohan ajaminen itseltä vai ei, ja juuri kun tuli siihen tulokseen, että kyllä onnistuu, oltiinkin perillä ja parin portin kautta ajettiin, no, jos nyt ei suoraan alaspäin niin jyrkästi kuitenkin ja varovainen myötämielisyys vaihtui taas melkoiseen epävarmuuteen. Bussilla pääsee rautatieasemalle, pysäkki on aika lähellä (siis ensin ylös ja sitten alas tai päinvastoin, mutta ainakin  linnuntietä lähellä). Huomenna lähdemme tutustumaan tähän bussikyytiin ja hakemaan vuokra-autoa.

Muuttolinnut

Jo monta viikkoa sitten ensimmäiset kurjet lähtivät Ranskasta kohti pohjoista. Vai olivatko ne joutsenia, en enää muista, televisiossa kerrottiin. Nizzaan on näyttänyt tulevan yhtenään lentokoneita, kaduilla näkyy ihan uusia turisteja ja pohjoismaalaisen näköiset eläkeläiset jäävät vähemmistöön. Tänään kahvilatapaamisessa istuttiin auringossa, takit sai riisua ja bussissa oli kuuma. Bussi oli tietysti myös ihan täynnä, mutta kun ikää on karttunut, kohteliaat ranskalaiset tarjoavat istuinpaikkaa. Taitaa olla tapana täällä, merci. Vihanneskauppias ihmetteli, joko olette lähdössä, ja sanoimme, että toivomme näkevämme taas ensi lokakuussa. Viimeiset Ranskan herkut on syöty ja nyt tyhjennämme jääkaappia ja pakastelokeroa. Huomenna vielä golfia, sitten pelit odottavatkin Nokialla, missä viime lauantaina on avattu 9 r. Totta puhuen ei vielä oikein houkuttele, aika kaljulta näytti kuvissa. Illallinen syödään perinteisesti vastapäisessä Magnan ravintolassa, koska kaapi on tyhjä.

Matkareitti suuntautuu Rhonen vartta pohjoiseen, Lyonin paikkeilta kohti Alsacea ja sieltä Saksaan. Pari ekaa yöpymispaikkaa on tuttuja, jälkiruuistaan kuuluisa Bellevue Les Roches de Condrieussa ja Alsacen Kintzheimissa Schwendi, jossa viimeksi syödessämme pitkää menyta juomineen aloimme jo tilailla digestiviä kun tarjoilija sanoi c'est pas fini, eli ei vielä loppunut ja toi toisen jälkiruoan viineineen. Toivomme pääsevämme nauttimaan pitkästä parsakaudesta, täällä aloitettiin ja odotamme vesi kielellä Saksan valkoisia paksuja parsoja. Viime keväänä parsat olivat vielä peitettyinä tähän aikaan ja Travemundessa syötiin silliä, mutta perinteisesti syödään siellä kyllä parsaa.

Tänään pakataan ja täytetään autoa. Kipan kantobägi menee roskiin kun siitä on kantohihna rikki. Mitä tekee kantobägillä, jota ei voi kantaa? Sampanjat ja viiniboxit vievät tilaa mutta kyllä kait kaikki taas mahtuu mukaan kun on yksi bägi vähemmän.

Kommellusten viikko - turisteille sattuu kaikenlaista, osa 2

Olemme kautta vuosien tutustuneet kyliin ja kaupunkeihin pikkujuna-kierroksilla. Kovasti erilaisia kierroksia on ollut. Muistamme. kuinka kylmää ja sateista oli Visbyssä, kuinka taas hauskaa kierrellä Alsacen viinitarhoja ja kukkuloita (taisi olla maistiaisiakin tarjolla) jne. Tämän kertainen kierros Nizzassa kuuluu ehdottomasti unohtumattomien joukkoon. Onhan toki joskus tullut kyydin turvallisuutta mietittyä. Nizzan linnoituksellekin noustaan tosi jyrkkää ja pientä tietä pitkin eikä siellä juuri kaiteitakaan ole. Liikenteessä on omat haasteensa pitkälle junalle. Tällä kertaa varovainen vastaantulija sekä hänen jälkeensä tullut aggressiivinen iso kuorma-auto olivat syynä ongelmaan, arvelimme meidän kuljettajan olleen myös hiukan kokematon. Jos  aikoo  turistijunan kuljettajan ammattiin, pitää oppia, että jos ja kun ei mahdu, pitää odottaa, peruuttakoot vastaantulijat.  Tapahtuman jälkeen  kuljettaja pakotti kyllä vastaantulijat peruuttamaan, jos eivät heti vapaaehtoisesti sitä tehneet ja pääsimme jatkamaan kierroksen loppuun.

Kukaan ei loukkaantunut, onneksi.  Me istuimme tässä vaunussa etuosassa, ja hieman lasinsirpaleita räiskähti penkille. Takapenkeillä istui myös ihmisiä, he joutuivat tietysti siirtymään toisiin vaunuihin, mutta eivät kärsineet  vahinkoja.

Pikkujuna siis kärsi vaurioita, sen sijaan matkalaukku-ongelma ratkesi ilman vaurioita. Tuttavarouvamme soitti ja sanoi, viitsisittekös tulla käymään. Menimme tietysti, mikä hätänä? No, hän ei saa matkalaukkua auki. Hyvänen aika, miten vasta nyt pyydät apua? No, hän on kyllä avannut sen, mutta nyt kun hän laittoi sen kiinni, hän ei enää saa sitä auki. Matkalaukkua oli kovasti ihasteltu aiemmin, kuinka hyvän kokoinen ja kätevästi vedettävä kevyt laukku. Tässä on numerolukko ja mielestään hänellä on oikea koodi. Napsuteltiin koodia aikamme ja pääteltiin, että oikea on. Miten se avautuu? No tästä se vaan pitäisi avautua. Joskus numerolukot voi olla vähän pois paikaltaan,  ehkä kopautus auttaa. Seurueen insinöörijäsen löi nyrkillä laukkua, ei vaikutusta.  Jos ei saada auki, pitää vaan rikkoa ja ostat uuden samanlaisen (laukku oli lainassa pojalta) . Seurueen varovainen jäsen yritti työntää jotakin oletettuun avautumiskohtaan, ei ollut mitään rakoa kannen alla. Hei,  paras viedä respaan ja pyytää apua, heillä on varmaan kokemusta kaikenlaisista lukoista. Mutta mikäs tässä alla nyt sitten on? No siinä on vetoketju. Laukku lattialle toisinpäin ja kas kummaa, vetoketjun pää osuu käteen ja simsalabim, laukku on auki!

Kommellusten viikko - osa 1

Joskus kaikki vaan menee pieleen. Viikko alkaa sunnuntaista, jolloin Nizzaan päättyi pyöräilykisa Paris-Nice.  Olimme vierasta vastassa lentokentällä, ja kaikki meni hyvin. Onneksi kone tuli aamulla heti 9 jälkeen, eikä, kuten vieraamme oli alun perin ilmoittanut, puolen päivän aikaan. Saimme tiedon ajoissa ja kaikki siis hyvin.  Matkalaukku hotelliin ja meille suunnittelemaan päivän ohjelmaa, ainakin lounaalle pitää mennä. Henkka lähtee laululounaalle ja hänellä on treffit Albertin puistossa vartin yli 12. Treffiseura soitti, ilmoitti olevansa vasta kiipeämässä bussiin ja kestää kauan.  Päätettiin päästää Henkka laulamaan ja Kipa ja vieras lähtevät treffeille.  Henkka sanoi haluavansa olla perillä hyvissä ajoin, että saa hyvän paikan ja lähti bussille. Kipa ja vieras arvelivat ehtivänsä hyvin, vaikka lähtevät vähän myöhemmin. No, Promenadin busseja ei sitten kuulunut, mutta kiipesivät bussiin 22 ja soittivat treffiseuralle, että odotetaan Massenalla. Treffiseura ilmoitti, ihan kiva, mutta hänet heitettiin juuri ulos bussista Magnanin jälkeen eikä hän tiedä, miten ja milloin pääsee Massenalle. No, kyllä me odotetaan. Tässä vaiheessa Henkka soitti ja ilmoitti päässeensä perille Vanhaan kaupunkiin ja varoitti, että liikenne on sekaisin. Tiedetään. Hän oli noussut väärään bussiin, kävellyt raitiovaunulle, joka jätti Lafayetten eteen ja kävellyt taas siitä. Naureskeltiin, eikö tullut oikeaa bussia ja otit jonkun vähän sinnepäin. Näinhän me teemme navigaattorin kanssa, jos ei listasta löydy oikeaa osoitetta, valitaan joku vähän samantapainen. Treffiseurammekin saapui, ystävällinen ranskalainen oli opastanut oikealle pysäkille ja oikeaan bussiin. Saatettiin treffiseuramme laululounaalle ja mentiin Kipa ja vieras syömään  L'Ecurieen, jossa meidät toivotettiin tervetulleiksi kuin kanta-asiakkaat konsanaan, oltiinhan me lounastettu  siellä juuri samalla viikolla. Syötiin kania. Loppupäivä menikin sitten kommelluksitta, kaikki pääsivät kotiin terveinä ja enemmän tai vähemmän hyvävoimaisina.

Turistit vanhassa kaupungissa

Otimme kävelyretkemme päämääräksi MiCasan. Oli lainattu pari kirjaa, ja paikan empenadat ovat mukava iltapala, jos lounas on jäänyt vähälle huomiolle. Matkalle osui kuitenkin keväinen sadekuuro (siis rakeita), ja pakenimme jo Promenadilla ensimmäiseen kahvilaan. No, vanhaan kaupunkiin päästiin ja katsottiin parhaaksi odotella kuurojen ohimenoa lounaalla. Muitakin turisteja oli tullut samaan paikkaan, nurkkapöydässä puhuttiin ruotsia. Sinne vietiin hyvännäköiset lihavartaat, oikein liekitettiin ja kaikki näytti hyvältä, kunnes näimme, että annos palautettiin keittiöön. Katsottiin kauhistuneina toisiimme, olisiko parasta paeta heti ennen kuin ehditään tilata mikä on vikana. Vilkaistiin taakse, ja seurueen rouva näytti ulkonäöltään eksoottiselta. Muistimme kummityttömme Thaimaasta kotoisin olevan äidin, joka rakastaa simpukoita ja rapuja, mutta joka haluaa pihvinsä "well-done". Epäilimme sittenkin olevan kyse samasta asiasta, ja jäimme paikoillemme. Sivumennen sanoen, suosittelemme aina hänelle täällä, että kannatta ottaa kalaa, kanaa tai hätätilassa possua, ei ankanrintaa eikä naudanpihvejä. Hyvin on mennyt. Vieressä istui hollantilaispariskunta, jonka mies puhui meidän mielestämme sujuvaa ranskaa. Tilaukset sujui ranskaksi, ja alkuruuaksi pariskunta söi kalakeittoa. Keiton jälkeen tuotiin lautaselliset salaattia, meidän nähdäksemme mustekalasalaattia, ja hiukan ihmettelimme. Pariskunta iski haarukat salaattiin ja ihmettelivät hekin, että tämäkös on se "daube", ei kai? Tarjoilija tuli eikä sen kummemmin ihmetellyt, pahoitteli ja vei lautaset pois. Henkka siinä vaiheessa arveli naapurille, että nyt saatte uudelleen keittoa. Ei, ei, minä sanoin, että ollaan jo syöty keitto, sanoi mies. Henkka yritti vähän houkutella miestä puhumaan englantia, mutta mies pysyi sitkeästi ranskan kielessä.  No, tarjoilija tuli takaisin ja kattoi pariskunnalle lusikat. Siinä vaiheessa huusimme jo yhteen ääneen tarjoilijaa takaisin ja niin ruotsalaiset kuin mekin naurettiin ihan hervottomasti. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Itse söimme koko lounaan alkaen Kirillä ja alkuruoaksi provencelaisia alkupaloja ja pääruoaksi minulle kania ja Kipalle mustekalaa dauben tapaan kastikkeessa. Juustot ja jäkiruoka sekä kahvi. Täydellistä. Pyörittiin bussipysäkille.
Käytiin kuitenkin Mi Casassa viemässä kirjat mutta empenadat olivat päässeet loppumaan. 

Kun lämmintä vettä ei tulekaan hanasta

Viikko sitten perjantaiaamuna ennen 9 ovikello soi. Toinen oli vielä lähes unten mailla ja toinenkaan ei vielä pukeissa. Ovikello soi vaativasti uudelleen ja oveen koputeltiin ja melkein pukeisiin päässyt meni vihdoin avaamaan. Oven takana asentaja oli jo jättämässä lappua, selitti, että talossa kaikille tullaan vaihtamaan sähkömittarit ja sopiskos tulla nyt. No, ei kai tässä  muukaan auta. Yllättävän kauan homma kesti ja meteliäkin aiheutui. Toinen mies, ilmeisesti työnjohto kävi paikalla, puhetta kuului josta "D'accord" oli ainoa, joka ymmärrettiin ja sitten toivoteltiin hyvää viikonloppua. Ei tiedetä, pussailivatko oikein, ehkä työnjohtajien    kanssa ei pussailla.  Henkka joutui kuittaamaan homman ja kävi siinä mielessä, että toivottavasti kaikki on kunnossa. Valot ainakin syttyi.

Viikonloppu oli täynnä ohjelmaa, ja maanantaina vasta havahduttiin siihen, että vesi on haaleaa. Asunnossamme on iso boileri ja vesi on erittäin kuumaa, joten, jos ei kovin paljoa käytetä, niin tietysti pysyy kauan lämpimänä. Mutta nyt ei enää voinut puhua kuumasta vedestä. Ilmoitettiin vuokraemännälle tilanteesta, sähkötaulussa on kyllä kytkin, jota voisi "napsutella", mutta ei oikein arvattu, ehkei liity veden lämmitykseen lainkaan ja jos vaikka räjähtää, niin nolompi juttu, ja kytkikö asentaja ylipäätään mitään oikein.

Tuttavalta jo kyselin, saadaanko tulla pesulle, jos tilanne jatkuu pitkään. Arvelimme kuitenkin selviytyvämme.  Muistelemme välillä, kuinka lapsuudessamme kerrostaloasukkaille annettiin kuumaa vettä hanasta vain parina päivänä viikossa, suihkussa ei siihen aikaan käyty päivittäin vaan kerran viikossa kylvyssä (tai saunassa) jne. Tosin muistetaan myös, että melko pian talojen halkolämmitys korvattiin ensin koksilla ja sitten öljyllä ja  ehkä isännöitsijätkin päätteli, että sama vesi lämmitetään joka tapauksessa, energiaa ei itse asiassa säästy, ja lämpimän veden säännöstely loppui. Meillä ei myöskään kesämökillä ole (vieläkään) mukavuuksia, eli jos ei ole tullut edellisiltana saunaa lämmitettyä, peseytymisvaihtoehdot aamulla on hypätä järveen tai nostaa sieltä ämpärillinen vettä ja kaataa niskaan. Joskus on aika raikasta. Niin oli tälläkin viikolla, kun torstai-aamuna piti lähteä golfiin heti 7 jälkeen, pikaisesti siinä suihkussa tuli käytyä.

No, vuokraemäntä sai ohjeita boileriasiantuntijoilta, nappula pitää siirtää "auto" asennosta "on" asentoon ja katsotaan, lämpiääkö vesi. Asento ei tietenkään ole "on", ollaanhan Ranskassa, mutta kun valittavana oli "0", "auto" ja "P", niin laitettiin "P". Vesi alkoi lämmitä, aika nopeasti saatiin kuumaa vettä. Yritys laittaa nappula takaisin "auto" asentoon lopetti lämmityksen, eli vesi oli lauantaiaamuna haaleaa.  Tarkkaillaan nyt vielä tilannetta, mutta ei me omin päin uskalleta sitä jättää "P" asentoon, jos vaikka sittenkin räjähtää.

Arvata sopii,  kumpi harmitti enemmän, nettikatkos vai lämpimän veden katkos. 

Kun netti ei toimi

Pari viikkoa sitten nettiyhteys pimeni yhtäkkiä. Koska ympäristössä tehdään kaikenlaisia töitä, katu on auki kun uusitaan raitiovaunulinjan alle jääviä kaikenlaisia putkia ja johtoja, emme juuri reagoineet, kohta se varmaan taas toimii. Puhelimen kauttahan kuitenkin pääsee nettiin tarvittaessa. Mutta sitten ilmeni, ettei toisen liittymässä ollut ikinä ollutkaan mitään datayhteyttä ulkomailla. Huolellisesti oli aina kytketty pois datan käyttö ulkomaille lähdettäessä, kissavideoiden katselu on kuulemma kovin kallista, tosin ihan tarpeetontakin. Facebookiin eikä sähköpostiin ei päästy, eikä aamuisin nähnyt hesaria saati sitten tiennyt mitä Trump oli yön aikana viserrellyt Twitteriin Lähimmille piti jo lähettää tekstiviestit ja soittaa, että täällä me ollaan eristettyinä. Parin päivän päästä löysimme sattumalta Rivolin ja Rue de Francen kulmasta kahvilan, jossa erinomaisten erikoiskahvien lisäksi toimi hyvin netti. Meistä tuli jokapäiväisiä kanta-asiakkaita. Aamulla lehden luvun sijasta laitettiin televisio auki ja selattiin uutiskanavia. Maailma näytti todella erilaiselta. Saatiin tietää itseltään Amerikan presidentiltä terrorihyökkäyksestä Ruotsissa, jota ei ruotsalaisten mukaan  koskaan tapahtunut, mutta pari päivää myöhemmin siellä kyllä  jokunen auto poltettiin. Ranskan presidentin vaalit lähestyvät, ja ehdokkaiden naamat on tulleet tutuiksi, samoin heihin liittyvät  skandaalit. Englanti taas,  Brexit tietysti, mutta Trumpin tulevan valtiovierailun vastustus ylitti kyllä kaikki rajat. Vastustajat kertoivat erittäin  suorasanaisesti, miksi he vastustavat ja miksi kuningatar heidän mukaansa joutuisi noloon tilanteeseen. Suomalaisista  moni ehkä  muistaa, kuinka happamelta kuningatar  näytti, kun vierailuohjelmassa on lounas metsässä,  kaikille on jaettu valkoiset kypärät, polulla kompastuu korkokengissä puunjuuriin ja kaikki on muutenkin, no, niin kuin nyt 70-luvulla oli. Ehkä Trumpin vierailun vastustajatkin muistavat.  Brexit-englantilaiset taas  haluavat palata takaisin vuoteen 1971. Me muuten menimme naimisiin silloin ja siksi tiedetään, ettei paluu ole mahdollista.

Viikon odottelun jälkeen otettiin yhteyttä vuokraemäntään, josko hän tietäisi jotain nettiongelman syistä. Arveltiin, että vika saattaisi olla "boxissa", virran katkaisun ja kytkemisen jälkeenkin pimeää oli. Saatiin uusi boxi, joka iloisesti vilkkui ja mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan. Kului taas viikko ja lueskeltiin asennusohjeita. Ohjeet oli toki ranskankielellä, jota ei osata, mutta ei sillä väliä  millä kielellä ne on, ei niistä mitään ymmärrä kuitenkaan. Kuvassa oli kuitenkin tietokone liitetty johdolla boxiin, ja arveltiin, että sitä voisi kokeilla. Meillä on koneessa  kuitenkin erilainen liitäntä ja tarvittaisiin adapteria, joka oli jätetty Suomeen. No, käydään ostamassa. Eka kauppa oli kiinni, toisessa kaupassa möivät väärän kaapelin ja uudelleen käynti ensimmäisessä ei tuottanut sekään tulosta.  Sitten tuli mieleen, että tulinkohan käynnistäneeksi tietokoneen uudelleen sen jälkeen, kun laitoin uuden koodin verkkoyhteyteen. Joskus sellainen voi auttaa, varsinkin ennen muinoin se oli ensimmäinen konsti, jota yritettiin.  Otin koneen syliin ja ennen kuin ehdin tehdä mitään totesin, että netti oli päällä ja  nyt palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Kamala kaksiviikkoinen kokemus oli ohi , mitä me silloin tehtiin kun ei ollut nettiä.

Mimosat kukkivat

On perinteisen mimosaretken aika. Netistä löytyy runsaasti tietoa Mimosa-reitistä ja kylistä sen varrella. Muistelimme tien Pegomasista Tanneroniin olevan täynnä mimosaa, jotka kaartuvat tien yli ah niin kauniisti, että päätimme ajaa se pätkä tällä kerralla. Emme muistaneet, että tie on hyvin kapea ja kaiteet puuttuvat monin paikoin kokonaan. Alas on muutaman sata metriä pudotusta ja tien reunat eivät vaikuta mitenkään kovin vahvoilta. Onneksi mitään isoja autoja ei tullut vastaan, ihailtiin maisemia ja apukuski pelkäsi enemmän ja vähemmän. Nopeushan ei toki päätä huimannut, mutta tietysti paikalliset halusivat ohi pelokkaista turisteista. Hyvässä järjestyksessä valittiin takaisinpäin isompi tie Lac de Saint Cassien -järven kautta Grassen suuntaan. Kello oli yli puolenpäivän ja sekä auto että ihmiset kaipasivat polttoainetta. Huoltoasemalla tankattiin isoa venettä, ei kyllä tiedetä saako järvellä ajella moottoriveneellä, kanootteja ja polkuveneitä ainakin on saatavilla.  No saatiin naftaa ja seuraavaksi olikin sitten ravintola vasemmalla. Iso parkkipaikka löytyi heti oikealla ja niinpä syömään. Ravintola oli aika täynnä ja osa päivän annoksista oli jo loppu, mutta saatiin erinomaiset entrecotit, 10,50 €. Koko lasku jälkiruokineen ja kahveineen sekä viinikarahvi 46 €, ei paha. La Jeunesse  -bistro Peymeinadessa.

Grassen ohi tullessa käytiin ostamassa golf-palloja kadonneiden tilalle golfkaupassa, jossa yleensä asioimme. Ehkäpä huomenna pääsemme pelaamaan.

Kaikkea kanssa

Joku koira vihaa meidän ulko-ovea, sillä taas oli jätökset ihan oven edessä.

Perjantaina oli kiva ilma ja lähdimme kolmosen bussilla petankiin. Kipa pelasi naisten kanssa ja minä jouduin kaverini kanssa vastatusten Pohjoismaiden mestareita vastaan. Sehän oli selvä miten siinä kävi. Molemmat pelit 13 pisteeseen saakka hävisimme mutta ei niin kovin suurella erolla ja ekassa erässä saatiin kerran jopa 6 pistettä, kun miespuolisella mestarilla oli tykki vielä hakemisissa. Myöhemmin se kyllä valitettavasti löytyi ja naispuolinen rakensi aina hurjaa muuria snadin eteen.

No kaljottelun ja sosiaalisen menon jälkeen päätimme mennä taas Virginiehen ostereille ja kalalle koska oli katolisten kalapäivä. Pieni kävely ja sisään tervehdittyämme tavan mukaan osterin avaajaa. Tusina Ile D'Oleronin special no 2 huitreja, Bulot ja Bigorneauxit, jotta olisi osterihaarukan lisäksi pienellä neulalla töitä ja tietysti karahvi Muscadetia. Hyvää oli. Päälle Kipalle mustekalaa ja mulle kokonainen grillattu Loup de Mer, joka kävi grillauksen jälkeen tavan mukaan näytillä pöydässä, ennen kuin se ruodittiin sivummalla valmiiksi. Oliiviöljyä päälle ja terveellinen välimerellinen ateria oli valmis syötäväksi. Mahaan, myös minun, sillä naisilla on eri maha jälkiruoille, mahtui vielä Cafe Gourmand, eli espresso ja neljä pientä jälkkäriä. Pakko oli vielä tappaa osterit toisen kerran kahdella Marc de Provencella. Sitten vyöryttiin kotiin kolmosella.

Lauantaiksi oli tilattu suomalaismyymälään Antibesiin neljä Runebergin torttua ja nyhtökauraa, joita mentiin hakemaan niin ajoissa, että ehdittäisiin suomalaisten kanssa petankiin, jota Antibesissa pelataan kaksi tuntia aina keskiviikkoisin ja lauantaisin. Kaupunkiin tullessamme satoi ja kun aikaa oli kävimme ensin suomalaiskaupassa. Sieltä tarttui edellisten lisäsi reissumiestä, hapankorppuja, sillejä, karjalanpiirakoita, ruotsalaista veripalttua ja puolukkahilloa. Kahvit juotiin viereisessä tilassa olevassa taidekahvilassa, jossa oli nyt 81-vuotiaan suomalaistaiteilijan enimmäkseen sirkusaiheisia akvarelleja, ihan kivoja. Kahvin kanssa tietysti uunilämpimiä korvapuusteja. Kävelykadun sardiinimyymälästä haettiin Sardines Chaud -purkkeja ja myyjätäti useaan kertaan selitti meille ranskaksi että chaud.Vastattiin kyllä tietävämme, että ne pitää pannulla paistaa. Saadaan siis viidesti Sardines Grillee.

Vanhankaupungin portin kautta pääsimme satamaan, jossa jo näkyi kolme neljän hengen suomalaisryhmää rautakuulia heittämässä. Mentiin moikkaamaan. Kenttä on siellä paljon parempi siinä mielessä, että haitallisia pikkukiviä on kovin vähän. Tämä antaa mahdollisuuden korkeatasoisempaan peliin ja niinpä pallot joukkueilla kolisivat noin puolenmetrin halkaisijan sisällä snadin ympärillä pääosin. Muutama ohimennyt tykitys tietenkin oli kauempana. Lähdimme ennen pelien loppua kohti Nizzaa ja jätimme pelaajille kauniin auringonpaisteen, joksi sade oli muuttunut, mutta kylmä oli.

Nyt sunnuntaina on vielä Runebergin tortut jäljellä, kun on oikea päivä, mutta on kovin sateista ja päätimme jättää Mimosa- retken huomiselle, silloin on luvassa aurinkoa. Tänään on kyllä Biotissa Mimosa- karnevaalit. Joten nyt katsotaan golfia, jota tulee puolen päivän aikaan pari tuntia lauantaisin ja sunnuntaisin CNBC- kanavalta. Eilen unohtui.

Elämää Rivieralla

Elämä täällä ei ole vain ruusuja ja samppanjaa, vaan elämme ihan tavallista arkista elämää. Kaupassa käyntiä, ruuan laittoa, television katselua, kävelyretkiä ja välillä käydään pelaamassa. Golfia pelataan vähän useammin kuin petankkia, sillä petankkia on Nizzassa kerran viikossa perjantaina. Voitaisiin kai käydä myös Antibesissa pelaamassa keskiviikkoisin ja lauantaisin, mutta harvemmin tulee käytyä.

 Nämä ruusut on lähikaupasta, josta pääasiassa ostamme ruokamme vihanneksia lukuunottamatta, koska talomme alakerrassa on pieni vihanneskauppa. Ovat jo 6 päivää vanhoja! Mutta nyt vihanneskauppa on suljettuna. Ennen lähtöämme jouluksi Suomeen näimme kauppiaamme eräänä päivänä "kovat kaulassa" kadulla, oli selvästikin käyty parturissa ja vaihdettu tyylikkäät vaatteet, arvelimme hänen lähteneen jokavuotiselle lomalleen Amerikkaan, kun kauppa suljettiin. Odottelemme nyt, josko hän tulee takaisin vai mitä tapahtuu. Toivottavasti tulee, siitä on todella kätevää ostaa tuoreita hedelmiä ja vihanneksia ja siten tulee syötyä niitä paljon enemmän kuin muuten.

Katutyöt talon edessä raitiovaunulinjaa varten jatkuvat edelleen, näyttää olevan täällä(kin) tapana, että kun porukka saa omat putkensa paikalleen ja kaivannot peitettyä, tulee toinen porukka kaivamaan ja laittamaan omat putkensa. Nettiyhteytemme on kovasti pätkinyt tänä talvena, arvelemme sen johtuvan näistä töistä. Aamukonsertin pito on sentään vähentynyt eli liikenne sujuu jo paremmin. Ranskalaiset kun parkkeeraavat minne sattuu, nytkin  klo 17.30 torvet soivat, niin etteivät isommat autot mahdu etenemään. Työmaalla on hienot kuvat, miltä näyttää sitten, kun työt on valmiit, kiskot ja istutukset paikallaan. Odotamme toiveikkaina töiden valmistumista, todennäköisesti vasta vuoden kuluttua.

Tämä talvi on mielestämme täällä ollut lämmin ja kuiva ainakin toistaiseksi.  Muualla Ranskassa on paleltu, mutta meillä on täällä ollut mukavaa, Nizza on aina talvella Ranskan lämpimin paikka Korsikan ohella. Eilen pelasimme vuoden ensimmäisen golfkierroksen ranskalaisen herrasmiehen kanssa, sää oli mitä mainioin 17 C tyyntä ja aurinkoista. Kierros oli hitaanpuoleinen, joten emme ehtineet lounaalle, toisella kertaa sitten. Hitaus ei johtunut meistä, sillä ranskalainen pelasi todella hyvin ja mekin kohtalaisesti, edellä oli pari neljän miehen melko hidasta ryhmää. Ranskalainen puhui mukavasti ranskaa niin, että mekin ymmärsimme ja hän ymmärsi kiitettävästi omaa äidinkieltään, joten juttua riitti edellisestä Grand Froidista, suuresta kylmästä,
muutaman vuoden takaiseen tulvaan, joka tuhosi tuota kenttää ja lähialueita melkoisesti ja vei mukanaan kaksi golfkentän silloista sekä kokosi autoja pieniksi vuoriksi päällekkäin ja kentän 10 väylälle läheisen puutarhamyymälän isot kukkaruukut.

Muutoin olemme tottuneet nizzalaiseen elämäämme ja huomenna on seuran golf, jota varten eilen yritimme salaa harjoitella, mutta väylää kolme pelaavat Pentti ja Seija huomasivat meidät. Haa, olivat itsekin harjoittelemassa!

Uusi vuosi 2017

Lähdimme monen muun tapaan jouluksi kotiin juuri ennen joulua. Ihmeempiä jouluvalmisteluja ei tehty eikä ollut tarkoituskaan tehdä. Joululahjat jäivät kauppaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tänä vuonna ei lähetetty joulukorttejakaan, kiitos kaikille kortilla meitä ilahduttaneille, kotona oli postia odottamassa. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun posti oli vain tällaista mukavaa postia, eikä maksamattomia laskuja, vihdoinkin on saatu e-laskut kaikista joista  sen voi saada ja muutama lasku on tullut erikseen pyydettynä sähköpostiin.  No, ihan kaikki ei ollut mukavaa postia, verottaja oli lähettänyt tosi ikävää postia. Valitukset ovat sisässä.

Kolme viikkoa meni pimeässä, ja ensimmäinen yö Nizzassa herätti tutun hämmennyksen, missä ihmeessä me olemme? Mutta nyt aurinko paistaa ja Välimeri on sininen, olemme palanneet normaaliin päiväjärjestykseen. Matka kotiinpäin meni Frankfurtin kautta, mutta tänne pääsimme suoralla lennolla, joka tuntui todella ylelliseltä. Nizzan lentokentällä pääsee myös suoraa tietä Promenadin bussipysäkille, ei enää onnettomia rapistuneita portaita. Patonki ohimennen leipomosta ja kotiin syömään.

Heti lounaaksi herkullista salaattia ja ohuet vasikanleikkeet. Ruokaa Ranskan tapaan.