Sateinen marraskuu 2019

Marraskuu 2019 jää muistiin kylmänä ja sateisena, vaikka tänään olikin aurinkoinen päivä ja päälle kasattuja vaatekerroksia piti jo vähennellä. Tehtiin retki Cap Ferratiin ja käytiin läheisessä kylässä syömässä. Satunnaisesti valittu ravintola huvivenesatamasta, oikein hyvää ruokaa ja aivan poikkeuksellisen ystävällinen palvelu. Laskun tullen ihmettelimme, mitä oli laskussa oleva "Voss", 2 kpl 16 €.  Tarkastettiin lasku ja tiedettiin juoneemme 2 isoa vettä, mutta vesi on eau! Rohkaistuttiin kysymään tarjoilijalta ja hän käänsi vesikarahvia ja siinä luki suurin kirjaimin VOSS. Meitä nauratti. Valitettavasti tarjoilija nappasi laskun mukaansa eikä käyty sitä enää kyselemään, olisi pitänyt ottaa muistoksi.  Pois lähtiessä huomattiin parkkirivissä yksi Cadillac. Samassa viereen pysäköitiin Ferrari. Tulimme sitten  katsoneeksi tarkemmin viereisiäkin autoja ja kolme Bentleyä siinä oli.  Olisi ne veneetkin siinä laiturissa kelvanneet. Kotona googlasin, mikä tämä  "African Queen" oikein on,  ravintola on perustettu v. 1969, ihan mukava paikka. Tarkoitettu Bentleyn omistajille. Lasku ei nyt kuitenkaan ollut aivan päätä huimaava, mutta suuri, kun kyseessä oli lounas sisältäen vain neljä Kiriä, yhden pullon Beaujolaista, yhden Calvan ja nuo vedet juomina, alkuruuat, pääruuat ja 3 jälkiruokaa.

Marraskuu 2019

Nizzan sää on muuttunut epävakaiseksi, viime viikon vieraat saivat ensin nauttia kauniista, aurinkoisesta säästä, uitiin ja otettiin aurinkoa. Mutta sitten sateet tulivat jälleen, torstaina satoi kaatamalla eikä kukaan tai mikään pysynyt kuivana. Pahempaa oli tulossa, ensimmäinen syysmyrsky Amelie, sadetta, ukkosta ja tuulta. Kävimme lauantaina ostamassa viikon ruuat siltä varalta, että liikkumisesta tulee vaikeaa. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ukkosti monta  tuntia, mutta vain muutaman kerran räsähti lähellä. Internet-boxi oli otettu irti jo illalla, ja yöllä  irrotin televisionkin seinästä. Vettä sen sijaan tuli aivan rajattomasti. Vielä  sunnuntaina aamupäivällä ukkoskuurot jatkuivat.  Läheisellä Madeleine-kukkulalla tapahtui paha maanvyörymä. Meillä ei tapahtunut mitään vahinkoja, jos ei lasketa edellisen myrskyn heittämän puutarhatuolin paluuta paikalleen.
Sen sijaan saimme yllätysvieraan. Johtuiko myrskystä vai mistä. Sunnuntai-iltana Kipa kuuli ensimmäiset rapinat, mikähän se oli? Maanantai-aamuna sitten Henkkakin kuuli rapinaa, aivan kuin kellarin oven takana joku raapisi ovea. Olisiko joku eläin päässyt kellariin? Villisika? Hiiri? Päättelimme kissan naukuvan tällaisessa tilanteessa, rapinan lisäksi äänet olivat aika epämääräisiä ja tuntuivat kuuluvan vähän sieltä sun täältä. Kellarin ovea ei uskallettu raottaa, mutta yläkerrassa kyllä käytiin ja siellä ei ollut mitään. Ei auta muu kuin kutsua vuokraisäntä paikalle, hän voi mennä kellariin ulkokautta (varovaisesti) ja päästää loukkuun jääneen ulos. Mutta ei siellä ollut ketään. Rapina kuului nyt mikron takaa ja meillä oli siinä nurkassa myös kerätty kierrätykseen menevät pahvit ja metallit. Hei, se onkin meidän roskiksessa! Ei siellä tietenkään mitään ollut, mutta kaapin vieressä kulkee vanha käytöstä poistettu takkahormi. Nyt kuului selvästi linnun ääni, ja onneksi siinä oli tarkastusluukku, jonka isäntämme aukaisi ja siellä kyyhötti pieni sininen lintu. Lintu lensi ikkunaverhon päälle ja me pohtimaan, mitä tehdään. Vettä nyt ainakin voisi laittaa tarjolle, ja rapsitaanko leivän päällä olevat siemenet kuppiin. Tarjoilu ei kiinnostanut, yhtäkkiä ulkoa kuului terävä linnun viserrys, meidän vieraamme vastasi viserryksellä ja lennähti ulos ikkunasta. Päättelimme vieraan olevan jostain lähinaapurista, ja tiettävästi lintuja ei pidä pitää yksin, joten varmaan siellä kaivattiin kaveria jo kovasti. Toivottavasti kaikki siis päättyi onnellisesti, onneksi isäntämme tiesi hormin ja sai umpeen muuratun luukun auki. Lajimääritystä tehtiin oheisten kuvien avulla ja päädyttiin siniseen kanarialintuun, liekö näin.

 

 

 

Syyslomaviikko 2019

Tämänkertaiset vieraamme saapuivat kahdessa osassa, tiistaina ja keskiviikkona Tukholman kautta, ja nyt sunnuntai-aamuna vilkutukset patiolta  koko porukalle koneen suunnatessa  Helsinkiin. Hiljaista on.
Mitään erityistä ohjelmaa tai retkiä ei oltu lomapäiville suunniteltu, yksi ryhmästä saapui oman golfbäginsä kanssa ja niinpä saimme peliseuraa kahtena päivänä Le Provencaliin. Reippailuryhmä käveli alas kaupungille ja superreippaat vieläpä ylös. Yhtenä päivänä tehtiin autoretki Antibesiin, kierrettiin Antibesin niemi ja poikettiin Cannesissa. Seuraavana päivänä golfryhmä suuntasi taas pelaamaan ja muiden piti mennä junalla Monacoon. Asemalla vallitsi jonkinlainen hämmennys, Monacoon ei mene junia, bussit kyllä kulkee. Eivät arvanneet lähteä bussilla, kun paluusta ei oikein ollut tietoa, onneksi, sillä matka olisi saattanut kestää odotettua kauemmin ja illalla odotti jalkapallo-ottelu Nice-PSG. No, Cannesiin päin junat kulkee, josko menisitte sinne? Ei, siellä juuri oli oltu, joten lopputulema oli perinpohjainen kävelykierros ympäri Nizzan, tuli kerralla nähtyä Massena, Promenad de Paillon, Garibaldi-aukio, satama jne.
Jalkapallo-ottelut alkaa täällä meikäläisittäin tosi myöhään, ilmeisesti voidaan aloittaa vasta, kun on ehditty syödä päivällinen. Myöhäinen ajankohta jätti heti pois meidät seniorit, ei jakseta, mutta kun oli selvinnyt, ketä vastaan Nizza pelaa, ryhmä oli ryhtynyt hankkimaan itselleen lippuja. Se ei ollut ihan halpaa ja helppoa, stadionin lippukaupasta ei enää saanut lippuja, ottelu oli loppuunmyyty, mutta jonkun välittäjän kautta oli liput saatu ja olivat siis ihan oikeat liput. Stadionille pitää mennä ajoissa, ihmisiä ja ruuhkaa on paljon, matkaan joutuu lähtemään todella hyvissä ajoin.  Eri vaihtoehtoja oli pohdittu, omalla autolla, junalla vai miten. Turistitoimistosta neuvottiin keskustasta menevän ilmaisen bussin stadionille. Tähän päädyttiin, koska arveltiin takaisin tulon olevan siten yksinkertaisinta, seniori hakee sitten sopivalta pysäkiltä ryhmän. Ryhmä lähti kuuden aikaan kotoa  bussilla alas, ja keskustasta meni ilmainen bussi stadionille. Olivat lähtenee hiukan ennen ottelun loppua bussille ja olivat ennen puolta yötä kotona nälkäisinä. Tunnelma stadionilla oli hieno, ottelu hieno jne, mutta väliajalla ainakin lähimmän ruokapisteen hyllyt olivat typötyhjät. No, siihen aikaanhan ranskalainen on jo syönyt päivällisensä, kukapa ruokaa enää kaipaa. Meillä teki mikrossa lämmitetty ankkaparmentiiri  kauppansa.
Ilmat viikolla oli aika mukavat, riittävän lämmintä uimiseen uima.-altaassa, sopivaa kävelyretkille, perjantai-illan pieni sade ennen ottelua ei haitannut, mutta lauantai-aamuna satoikin sitten kovasti. Sopiva sää ostoksille, kun sade lakkasi lähdettiin CAP 3000:een. Sade oli ollut niin raju, että meidän kiemuraisella tiellä oli paljon rinteestä irronneita kiviä, hyvä muistutus siitä, ettei rajuilmalla pidä huvin vuoksi lähteä mihinkään vaan pysyä kotona. Me päästiin kuitenkin hyvin kauppakeskukseen ja takaisin, ja illalla odotti läksiäisillallinen tuttuun tapaan Koudoussa. Koudou ei pettänyt, kaikki löysivät mieluista syötävää ja ruoka oli hyvää. Tilasimme alkuruuat jaettaviksi, kaikki saivat pikkulautaset ja maistelimme etanoita, merietanoita, ostereita ja sammakonkoipia. Erityismaininta noista koivista,  meidän mielestä olivat tosi hyviä.
Hiljaista siis on, mutta lisää vieraita on tulossa tulevalla viikolla.

Retki Genovaan lokakuu 2019

Pääsimme onnellisesti perille talvikotiimme, ja siellä odotti iloisia yllätyksiä, paitsi tietysti uima-allas, myös uudistettu keittiö. Ruskean sävyinen sisustus oli vaihtunut valkoiseen ja harmaaseen ja tuntui nyt valoisammalta, kokki näkee paremmin keitoksensa. Onko se nyt aina eduksi? Ensimmäiset vieraammekin ihastelivat hyvin maalattua valkoista kattoa, on tainnut moni meistä joskus tuskailla katon maalauksen kanssa, joten osaamme arvostaa hyvää työtä.
Poimimme vieraamme lentokentältä, ja suunnistimme saman tien kohti Italiaa. Ajoimme ensin moottoritietä, ja Arma di Taggian  (San Remosta hiukan Italiaan päin) kohdalla rantatielle. Rantatie on oikein kaunis, ranta on ihan tien vieressä pitkin matkaa ja lämmin sunnuntaipäivä oli tuonut ihmiset rannalle. Rantakaupungeissa on tiettyä entisajan charmia, vanhat satamat ovat muuttuneet huvivenesatamiksi tai muuten vaan saaneet uutta käyttöä. Muistamme joskus kauan sitten yöpyneemme Imperiassa ja muistikuvat eivät ole mitenkään hyviä, mutta nyt pysähdyimme vanhan satamalaiturin kohdalla, joimme kahvit aukiolla ja kaikki näytti oikein mukavalta. Lounasaika läheni, mutta klo 12 oli vielä autiota. Tuntia myöhemmin osuimme pikkukylään, nyt on pakko mennä syömään, mutta ravintolat näyttivät täpötäysiltä. Ihmettelyn jälkeen pyrimme sisälle yhteen ja meidät ohjattiin takahuoneeseen, jossa oli pari pöytää vapaana. Ruokalista ja tarjoilijan esitykset eivät ihan auenneet, mutta söimme alkupaloiksi maittavaa mustekalaa ja pääruuaksi tavanomaista pastaa. Genova oli meidän pääkohde, netistä oli varattu NH Hotel Genova Centro 2 2hh yht. 170,-. Hintaan ei sisältynyt aamiaista, 15 € ja kaupunkivero 6€ per nuppi tuli lisää. Autopaikka viereisessä hallissa maksoi 25€/vrk. Paikka on hyvä, Via Garibaldi, minkä varrella ovat 1600-luvulla alun perin rakennetut palatsit, nyt Unescon maailmanperintöä, on hyvin lähellä. Satamaankaan ei ole pitkä matka. Iltakävelyn teimme pitkin Via Romaa, ja jossain sen varrella oli pieni sivukatu, sen päässä aukio ja siellä ravintoloita. Muistettava vain, että hotellilta kävellään alaspäin, mutta takaisin tulo on sitten ylämäkeä. Seuraavana päivänä ajoimme satamaan, joka on siirtynyt muuhun käyttöön, siellä on iso akvaario, museoita, ravintoloita ja kahviloita, myös paljon parkkipaikkoja.  Pojat jäi kahvilaan ja tytöt lähti ostoksille. Muutaman korttelin päässä on isot ostoskadut, mosaiikkijalkakäytävät ja arkadiat. Satamassa on muuten toinen NH Hotel, alun perin olimme ajatelleet sitä, mainostivat 180 € kaksi kahden hengen huonetta, mutta sinä päivänä kun ryhdyttiin varaamaan, hinta oli 324.
Paluumatka Nizzaan sujui moottoritietä, Taggiassa poikkesimme kahville, on mielenkiintoinen keskiaikainen kylä, siellä voi tehdä kävelyretken kapeita kujia pitkin. Me teimme autoretken kapeita kujia pitkin, eli kuski ei viitsinyt peruuttaa takaisin sinne mistä tultiin, vaan kun navigaattori ohjasi eteenpäin niin siihen luotettiin. Mahduttiin toki, ja olihan siellä muitakin autoja. Lattessa pysähdyttiin ruokaostoksille ja sitten kotiin pastankeittoon. Kaikenkaikkiaan hieno yhdenyön retki.

Lokakuu 2019 matkalla Nizzaan

Pegnitzin Ratsstuben ravintola oli italialainen, ja syötiin oikein hyvin ja edullisesti, uni maittoi. Suunnitelma oli ajella Comolle, mutta suunnitelmiahan voi aina muuttaa. Totesimme parhaaksi ajaa Itävallan ja Sveitsin kautta siitä huolimatta, että lyhyen läpiajon takia joutuu ostamaan vignetit. Sitten seurasikin taas täydellinen harhaanajo, navigaattori yritti parhaansa, mutta kun vastassa ei ollut pelkästään "umleitung" vaan myös lappu "border closed",  navigaattori antautui. Yritti ohjata oikeaan ja vasempaan peltoja pitkin. Ajoimme moottoritielle takaisin ja klassisesti, juuri kun kartturi näki Churin kyltit, oltiin vasemmalla kaistalla ja nopeus 130 km/t. Seuraava liittymä tuli onneksi aika pian, ja oikea tiekin löytyi, päädyttiin yöpymään Churissa.  Sveitsin frangin kurssi oli meille täysin epäselvä, Kipa katseli näyteikkunoita ja totesi, että jos nää olis euroja, niin ei paljon poikkeaisi kotimaan hinnoista. Käytiin kuitenkin kaupassa ostamassa sveitsiläistä viiniä, mitä ei juuri muualla tapaa, juovat itsekkäästi omat viininsä. Viinitkin oli kalliita, kunnes Kipa huomasi alahyllyllä alle 10 frangin viinejä. Ei kuitenkaan ostettu niitä, vaan keskihintaisia. Hotelli oli vaatimaton, mutta olihan edes kallis. Samaan hintaan oltiin seuraava yö Albassa juniorisviitissä I Castellissa, jossa monta vuotta sitten yövyttiin seuran retkellä. Churissa syötiin hotellin yhteydessä olevassa ravintolassa röstiä, se oli oikein hyvää. Albaan ei ollut pitkä matka, ja siellä ehdittiin iltapäivällä lähteä kävelemään kaupungille. Muisteltiin aiempia Alban yöpymisiämme, siellä on jostain syystä oltu useampi kerta ja tryffelin syömiset ja ostot tuli taas kerrattua. Muisteltiin myös, että katuravintolat toivat aperitiivien kanssa pizzanpaloja ym. syötävää, ja toiveikkaina istuttiin alas. Muilla asiakkailla näyttikin olevan pöydässä pikku kippoja. No, arvatkaa vaan tuotiinko meille mitään. Oluet maksoi 5 euroa kappale, pieni lasillinen väljähtynyttä litkua.  Kipa väittää, että kohtelu johtui siitä, että meitä luultiin saksalaisiksi, muistaa aina, kuinka 30 vuotta sitten vietiin Alassiossa pastalautanen nenän edestä. Ei jätetty juomarahaa. I Castellissa on nykyään katolla näköalaravintola, siellä syötiin menu pitkän kaavan mukaan. Oltiin niin nälkäisiä, kun ei saatu iltapäivällä mitään. Ruoka oli oikein hyvää ja kohtelu asiallista. Kadun toisella puolella oli taas huvipuistolaitteet ja melkoinen meteli, niin kuin oli silloin seuran retken aikaankin. Meteli kuitenkin loppui aika aikaisin ja nukuimme oikein hyvin.
Illalla olimme pohtineet, ajaisimmeko seuraavana päivänä moottoriteiden asemasta pikkuteitä, ehkäpä matkalle osuisi viiniä tai hedelmiä, voitaisiin tehdä ostoksia. Navigaattori ilmeisesti kuuli keskustelumme, koska ohjasi aamulla meidät kohti Nizzaa todella pieniä teitä pitkin. Aina välillä näkyi joku vihreä kyltti, mutta sinne ei käännytty, vaan juuri päinvastaiseen suuntaan. Viiniä ja hedelmätarhoja oli, mutta eipä näkynyt mitään myyntikojuja. Käytiin omassa kaupassa Nizzassa, nyt on purettu tavaroita, pesty pyykkiä ja tietysti uitu omassa uima-altaassa. Paikka on kuin paratiisi ja uima-allas vain lisää mukavuutta.

Syyskuu 2019

Sunnuntai 29.9.19 Pegnitz

Ollaan päästy tänne asti.  Matka alkoi laivalla Helsingistä Travemundeen, Finnmaid, tuttu laiva, on matkustettu jokunen kerta.  Miten tänne on tultu? Travemundessa vietettiin ensimmäinen yö, pimeässä oli hiukan vaikea löytää oikeaa hotellia, mutta löydettiin, saatu numerokoodi avasi boxin, missä avaimet oli. Kipa yritti ensin työntää lokerosta löytynyttä pikku avainta hotellin oveen, mutta huomasi onneksi, että aukenee huoneen avainkortilla. No, sitten piti löytää parkkipaikka, johon pieni avain sopisi, ja ystävällinen nuori pari neuvoi, että ihan lähellä, oikealle ja taas oikealle. Kipa jäi hoitamaan sisälle pääsyä ja kassien kantamista loputtomia portaita pitkin ja sitten ihmetteli, missä Henkka viipyy. No, olipa taas ajanut ohi ja ties minne, mutta ennen puolta yötä kivuttiin huoneeseen. Hotelli oli ihan rannassa, hotellin pihassa ollaan käytännössä rannalla. Toinen yö vietettiin Luther-kaupunki Wittenbergissä, Luther hotellissa. Oikein siisti paikka, hotelli omistaa myös ravintola von Boran, joka on pienen kävelymatkan päässä hotellista. Hotellissa oli  oma ravintola, jossa nautittiin hyvä illallinen, alkuruuat 6-10 €, pääruuat 13-20 €, jälkiruoka korvattiin paikallisella digestiivillä, jotka olikin oikein hyviä. Ei liioiteltu kuitenkaan, 2 x 2 cl riitti hyvin. Paikallinen punaviini oli hiukan kummallista, ei kuitenkaan pahaa, paikan tumma olut sen sijaan oli oikein hyvää, vaikka hiukan outoa sekin. Yleensä Kipan mielestä tummat on ”mämmioluita”, mutta tämä oli oikein raikasta.   Hotellin parkkihalli oli täynnä, joten auto yöpyi lähellä olevassa yleisessä parkkihallissa, kadun varrelle olisi voinut myös jättää, mutta oli aika täyttä.

Pegnitz on pieni kylä 9 tien varrella, Nurnberg on seuraava isompi paikka. Matkalla on ollut paljon tietöitä, joten ei ole edennyt ihan toivotulla tavalla. Nyt on sitten odotettu hotellin respan avautumista 3 tuntia kun tilatessa netin kautta ei huomattu, että respa aukeaa vasta klo 18. No ravintola aukesi jo viideltä ja päästiin hotelliin. Nyt sitten mennään syömään kuten täällä Saksassa klo 18. Aamulla parkkipaikka laukeaa klo 9.00, mutta silloin loppuu jo aamiainenkin, joten matkaan kohti Comoa Italiaan, jossa yö ja sitten Nizzaan.

 

 

Hanburyn puutarhassa

Seuran retken kohteena oli Italia, siellä Hanburyn puutarha ja Dolce Aquan pieni kaupunki. Riviera, niin Italian kuin Ranskan puolella, on täynnä toinen toistaan komeampia puutarhoja, 1800-luvulla tänne asettuneet rikkaat ihmiset perustivat niitä. Kaikkihan täällä tuntuu kasvavan erittäin hyvin, ja eksoottisia kasveja tuotiin kaikkialta. Nyt pääsemme niitä ihailemaan, mutta ylläpito vaatii jatkuvaa työtä ja voi vain arvailla, kuinka paljon väkeä on ollut aikoinaan töissä. Puutarha on nykyään Genovan yliopiston puutarha, ja esitteen mukaan yleisölle avoin alue on 8 hehtaaria, toinen mokoma sitten muussa käytössä. Puutarhaan sisäänkäynti on ylhäältä, ja kävelyreitti kulkee alaspäin toista puolta kohti Välimerta  ja tulee ylös toista reittiä. Tuhansia kasvilajeja on matkalla. Hieno puutarha, mutta korkeuseron, vanhojen kiviportaiden ja epätasaisen maaston vuoksi emme voi suositella kuin reippaille varmajalkaisille. Meille sattui ihanan kaunis aurinkoinen päivä, ja ihailimme paitsi kasveja myös maisemia.

Lounas nautittiin hiukan epätyypillisesti, alkupaloja, pastaa ja  erilaisilla pateilla päällystettyjä patongin paloja. Paikasta sai ostaa monenlaista syötävää ja juotavaa, viiniä, erilaisia liköörejä, hilloja, hunajaa, pastaa jne.
Lounaan jälkeen tehtiin kävelyretki Dolce Aquan kylässä, jossa kuuluisa kivisilta. Me on käyty siltaa ihailemassa ennenkin, mutta silloin kaupunkikävely jäi tekemättä. Kadut kulkevat ikään kuin talojen sisällä, eli on aika pimeää ja tietysti kävellään ylös alas jyrkkiä katuja ja portaita. Mutta viehättävän romanttinen paikka, olivatpa jotkut yöpyneet siellä ja oli ollut  aika mukava aamukahvipaikka omalla terassilla kuulemma.

Retki on mukava tehdä ominpäinkin, mutta meillä oli mukana asiantunteva opas, jonka tarinat lisäsivät kiinnostavuutta entisestään.
Ja Italiassa kun ollaan niin ennen rajaa pysähdyttiin kauppaan, jossa oli paljon alkoholijuomia, jotka ovat Italiassa huomattavasti halvempia kuin Ranskassa, ja kuinka ollakkaan niin parempia ranskalaisia konjakkeja ei oikein löydy tavallisista pikkumarketeista mutta sieltä löytyi. Oli kaupassa toki pastaa, pestoa ja muitakin herkkuja.

Italialainen hidas pelaaminen

Pitkästä aikaa suuntasimme Le Provencaliin pelaamaan, Klo 12, silloinhan ranskalaiset syövät. Edellä oli juuri lähtenyt 4 hengen seurue, ja italialaiset pyyhälsivät paikalle, 3 miestä ja nainen kahdella autolla. Henkka kysyi lähettäjältä hiukan epäuskoisena, onko noita neljä, on kyllä ja teidän vuoro on heidän jälkeensä. Kaikki neljä pääsivät matkaan mukavasti, ja vaikka päättelimme kierroksesta tulevan hitaan puoleinen, koska siis näitä ennen oli lähtenyt myös neljän ryhmä, olimme luottavaisia. Avaukset onnistuivat meillä tavallistakin paremmin, ja vaikka eka väylä sitten menikin penkin alle,  nautimme edelleen auringosta ja lämpimästä säästä ja pelikin parani. Seuraavalla väylällä aloimme paremmin seurata edellämme meneviä. Homma näytti tosi kummalliselta. Kaikki näyttivät edelleen lyövän ihan hyvin,  mutta sen jälkeen pyörittiin autoilla edestakaisin, kaikki etsivät palloja kunnes palattiinkin takaisin päin, välillä käveltiin ilman mailaa ympäriinsä, haettiin kaveria kyytiin ja jätettiin taas jonnekin jne. Kunnes lähdettiin jälleen liikkeelle ja aika mukavasti  loppuväylä saatiin pelattua. Naureskelimme ihmeissämme, mitenkään järjestelmälliseltä homma ei näyttänyt.  Kenttä oli edelleen täynnä, ja myös he joutuivat odottamaan. Seuraavalla väylällä he kysyivät haluaisimmeko mennä ohi, mutta selitimme, että kenttä on täynnä  ja kaikki joutuvat joka tapauksessa odottamaan, sillä ei varsinaisesti ole vaikutusta. Meillä ei ollut kiirettä ja ohittaminen jopa hidastaa kenttää entisestään, kun sählätään siinä vaiheessa.  Niin jatkettiin. Mutta heillä toistui sama ympäriinsä ajelu, pallojen etsiminen porukalla, auton hylkääminen ja mailan hakeminen joka väylällä! Niinpä seiskaväylälle päästyämme heillä oli jo yksi tyhjä väylä edellään, kun eivät autoista huolimatta pysyneet edellä menevien tahdissa. Kipa otti päivätorkut joka väylällä, ehdittin ottaa valokuviakin ja nautittiin edelleen hyvästä säästä. Mukavia italialaisia, ei siinä  mitään, mutta on näköjään erilaisia tapoja pelata hitaasti.

Kuukauden luontoäänet

Tammikuun ukkosen jälkeen on ollut kaunista ja ilma on muuttunut keväiseksi. Yöt ovat viileitä, joten lämmitys on ollut edelleen tarpeen. Mimoosat tietysti kukkivat ja karnevaaliaika on alkanut. Emme ole tänä vuonna tehneet mimoosaretkeä ja karnevaalit ovat jääneet täysin huomiotta.

 Sen sijaan olemme sekä ihmetelleet että ihastelleet erilaisia ääniä. Aamuisin linnut visertelevät keväiseen tapaan, harakka rähähtää pihalla silloin tällöin. Kummallisempia ääniä kuului sisällä. Olohuoneen sohvan takaa tai sohvan yläpuolella riippuvan taulun takaa tuntui kuuluvan kummallista sihinää. Siis siellä on käärme. Tietysti vain toinen meistä kuuli äänen, joka satunnaisesti kuului lyhyen aikaa. Olimme melko varmoja, että ääni oli alkanut kuulua ukkosen jälkeen, ja isäntäväkikin kävi pohtimassa tilannetta.  Lopulta taulu otettiin alas seinältä, sen takana ei tietenkään ollut mitään, sohvan purkuun ei sitten ryhdytty. Ääniä kuuleva kävi myös tutkimassa yläkerran, sieltäkään ei löytynyt käärmettä, mutta mahdollisesti jossain ulkopuolella parvekkeen tai katon alla saattoi toki asustella kuka vaan. Luontoääneksi sen kuittasi lopullisesti aamuhavainto, eteisessä kuului ulkoa lintujen viserrys ja kun astuin olohuoneeseen, kuului jostakin ääni, joka sai hypähtämään ilmaan ja toisaalta nauratti, taitaa sittenkin olla iso lintu, joita on nähty lentelevän pihalla. No, näin asia ei kuitenkaan ollut, kyllä se ukkoseen ja sähköjohtoihin liittyi.

Toinen luontoääni on sitten sitäkin selvempi, mustavalkoisella kissalla on reittinsä meidän pihan poikki. Aamuisin meno toista puolta ja illalla paluu toiselta puolelta. Paitsi ei nyt sitten. Uima-allas tukkii reitin tehokkaasti, tai ainakin herättää kammoksuntaa, mitä kisu äänekkäästi ruokatilan ikkunan alla käy paheksumassa. Todella ranskalainen kissa!  Tulee vanhaa reittiä, havaitsee muutoksen, protestoi äänekkäästi ja kääntyy takaisin. Emme tiedä, kenen kisu on, näemme sitä vähän turhan usein ja on herännyt epäilys, onko kotia lainkaan. Ukkossateiden aikaan kissa juoksi ihan paniikissa alanaapurin pihan poikki, kun meidän pihan reitti ei enää onnistu. Kissa on arka, eikä anna lähestyä, pienikin rasahdus ja säntää piiloon. Kissanpelastajan vaistot ovat heränneet ja suunnittelemme ruokatarjoilun aloittamista. Ranskalaisilla kissoilla lienee samat ruoka-ajat kuin muillakin ranskalaisilla, mutta ehkä aamu- tai iltapala meidän pihalla kelpaisi.

Kynttilänpäivän aattoilta

Kuulimme vuokraemännältämme, että täällä on tapana syödä lettuja (crepe ja galette) kynttilänpäivänä. Lettujen paistaminen ei ole ihan hallinnassa oleva puuha, muistelen aikoinaan osan lätyistä jääneen vähän liian vähälle paistolle ym. vaikeuksia. Taitaa olla vähintään 10 vuotta edellisestä yrityksestä. Ei hätää, heti supermarketin ovella oli röykkiö valmispakkauksia, isoja räiskäleitä, vähän pienempiä, galetteja tattarijauhosta, suolaiseen tai makeaan makuun. Lähellä asuva suomalaispariskunta oli tulossa iltapäiväkylään, tästäpä siis tarjottavaa, hillon ja kermavaahdon (sekin valmista) kera. Iltapäivä sujui mukavasti, sade, joka oli alkanut jo torstai-iltana, piti vähän taukoa, kunnes taas kiihtyi kun vieraamme lähtivät. Saatoin vieraat portille, palasin takaisin ja jotain puuhatessani Henkka kysyi, mikä välähti. No, ei tarvinnut laskea kolmeen, kun tiedettiin. Aikaa oli kulunut niin vähän, että epäilimme vieraittemme olleen vielä matkalla kotiin. Tuntui parhaalta siirtyä pois ikkunan edestä istumasta, ja ehdin ajatella television seinästä irrottamista, kun sähköt meni. Kynttilät palamaan, samassa sähkö tuli takaisin ja sitten aivan hirveä räsähdys ja kaikki pimeni uudestaan. Päätettiin odotella ja katsottiin ikkunasta ympäristön tilannetta, näytti nousevan savua alhaalta ja näkyi valoakin. Lopulta ukkonen vetäytyi kauemmaksi ja mentiin laittamaan pääkatkaisin päälle, josko sähköt palaisivat. Onneksi valot palasivat ja televisiokin oli kunnossa. Avattiin pation ovi ja haisteltiin, haiseeko palaneelle, joku outo haju oli ilmassa mutta savu oli hälvennyt. Samassa muistin boxin. Saimme juuri perjantaina uuden internet-boxin. Boxi oli pimeänä, ja tajusin heti sen hajonneen sisältä alkutekijöihinsä. Opiksi kaikille, ottakaa herkät sähkölaitteet irti ukkosella. Vanhat entisajan vehkeet kestää, mutta uudet on vaarassa. No, mitäpä yhdestä boxista, vuokraemäntä soitti ja alhaalla oli todella tulipalo, yhden naapurin sähkökaappi (ulkona siis) paloi liekeillä ja palokunta oli pitkään paikalla. Sähköpalojen sammutus on oma lajinsa, ei pidä mennä vesiämpärin kanssa touhuamaan. Kaikenlaista vahinkoa sattui täällä monelle, sähkötoimiset portit, internet-boxit jne. Kaikki muu meillä kyllä näyttää olevan ihan ok. Sanoinkin, että mökillä otan ukkosella television pois seinästä, myös antennijohdon, koska meillä on katolla antenni ja pelkään salaman lyövän siihen, sekä sähkövessan, koska sen hajoamisesta on paljon vaivaa ja se on kallis korvattava. Boxi ei tullut mieleen, kun mökillä ei ole sellaista. 40 vuotta vanha jääkaappi on kestänyt niin monet ukkoset, että jos hajoaa, niin hajoaisi muutenkin. Olipa varsinainen kynttiläilta. Nyt on saatu uusi boxi, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja ulkomittarissa 14 astetta.

Brocin kyläjuhlat

Sunnuntaina lähdettiin sitten ajelemaan Varin rantaa pohjoiseen ja kiemuraista tietä lähes viiteensataan metriin merenpinnasta, jossa Le Brocin pieni kylä sijaitsee noin 35km päässä Nizzasta. Kipaa ahdisti taas mukavan kiemurainen tie, koska hänen mukaansa sadan metrin tiputuksien ja tien välillä ei ollut aina kaidetta. Kakkoskuskin jalkatilassa on sitten muka jarrun kohdalla painauma lattiassa. Sehän on vain ajotaidosta kiinni ja jostain muustakin, joka myöhemmin huomattiin. Tulimme kylään ja näimme kahden parkkipaikan opastuskyltit ja etsiessämme niitä ajoimme jo kyläjuhlapaikan pienen aukion ohi ja sitten ei ollutkaan takaisinpaluuta, vaan jouduimme pienen kylän vielä pienemmille kujille ja välillä peilit melkeinpä raapivat seiniä. No, päästiinhän sieltä ulos ja jälleen uusien kiemuroiden jälkeen takaisin Le Brociin. Nyt totesimme, että tie parkkipaikoille lähti juuri opasteiden kohdalta jyrkästi alaspäin. Ei oikein heti uskottu, että tie oli oikea, joskus on harhauduttu umpikujaan, josta poispääsy vaatiikin sitten erityistaitoja. Päästiinhän sitten t-risteydestä vasemmalle, kun hätäinen ranskalaisrouva sai peruutettua autonsa meitä päästämään jo pysähtyneen auton vierestä. Päätimme kokeilla ensin ylempää, jo selvästi kylän päätietä alempana sijaitsevaa parkkipaikkaa. Sitä alempi olisi ollut vielä syvemmällä petanki ja tenniskenttien vieressä. Siellähän sitten juuri yksi ranskalaisauto parkkeerasi viimeiselle vapaalle paikalle, joka  ei ollut invapaikka, nehän jököttävät joka puolelle maailmaa tyhjänä. Jäi nytkin tyhjäksi. Ei kun takaisin päin ja ihme tapahtui. Kadun varrella kahden auton ja kiviaidan vieressä oli vapaa ruutu. Kipa epäili sitä heti sakkopaikaksi, mutta kun kieltomerkkejä eikä invamerkkejä ollut, Kipa ulos ja minä ajoin niin lähelle kivimuuria kuin pääsin, sillä sekin katu oli kapea.
Sitten takaisin päin kävellen oletuksella, että jostain meni portaat kylän aukiolle. Löytyiväthän ne ja löytyi myös parkkihalli, jossa olisi ollut kaksi paikkaa vapaana, mutta meille kelpasi kadunvarsi. Portaita oli sitten jotain 50 ja 100 välillä, en laskenut, mutta kiipeämistä riitti. Ne tulivatkin ihan aukion laidalle, jossa jo soitti hanuristi, viulisti ja rumpua lyövä pillipiipari. Siellä meitä suomalaisia jo olikin ja lisää tuli, kun petankin pelaajat saapuivat sieltä alhaalta. Ei ollut mennyt aikataulut ihan putkeen, kun brocilaisia ei kuulunut. Pelasit keskenään, siis Suomi voitti. Torilla oli musiikin lisäksi pöytiä, joissa myytiin oliiviöljyä, tapenadeja, juustoja, hilloja, hunajaa, viiniä laseittain, karkkia, leipää, piirakoita ja sitten omantunnon mukaan maksettavaa grillattua leipää joka oli uitettu oliiviöljyssä ja valkosipulissa, siitä leivästä juhla oli saanut nimensä Brissauda, maittavaa. Söimme vain kolme palaa, sillä tiedossa oli vielä kylätalossa tarjottava buffee lounas, joka maksettiin myös omantunnon mukaan ja oli tarkoitettu meille suomalaisille ja joillekin brocilaisille. Nyt varmaankin joku ihmettelee, miksi suomalaisille. Jo muutamana vuotena on Rivieran Suomi-seuran porukka kutsuttu kyläjuhlaan, koska monta vuotta sitten suomalainen taidemaalari Anneli Palsa oli viettänyt useita kuukausia kylässä ja  maalannut kylän kappelin seinämaalaukset.
Lounaalla oli tarjolla viiniä, sipuli- ja pitsapiirakkaa, keitettyjä munia, joita oli ollut suomalainen avustaja kuorimassa, makkaraa ja endiivi salaattia, jossa oli mukana tietysti oliiviöljyä mutta myös juustonpalasia ja erilaisia pähkinöitä. Maistuvaa. Välillä soitti meidän sellomestarimme kaunista Bachia. Päätimme antaa pienen rahan puutteessa suuren rahan kassalippaaseen, joten Kirstikin uskalsi sitten ottaa muutaman lisälasillisen punaviiniä. Jälkiruoaksi oli torttua, jossa oli lehtimangoldia (ranskaksi blette, jonkinlainen salaatti, voi käyttää kuten pinaattia) ja pistaasinsiemeniä keitetty massaksi joka sitten oli sivelty tortunkuorien väliin noin puolen sentin kerrokseksi. Oli niin hyvää, että otin kaksi palaa. Vielä omenatorttu päälle ja olimme valmiit lähtemään. Huhu kertoo, että porukka oli lähtömme jälkeen pistänyt vielä tanssiksi sähköurkurin tahdissa. Takaisin Nizzaan meno samaa kiemuraista ja ilman kaiteita olevaa tietä kului mukavasti, kun kakkoskuski ei huomannut ollenkaan kiemuroita eikä puutteita kaiteissa, vaan pulisi niitä näitä tyytyväisenä päivään.     

Auton hakua

Saimme auton vasta lauantaina iltapäivällä, joten bussilla päärautatieasemalle, kuten luulimme. Kuski kuitenkin jätti meidät Gambettalle tunneliin, jossa päällä kulkivat niin Voie Mathis ylimpänä ja päärata alempana. Syynä ne pahuksen keltaliivit, jotka olivat terrorisoineet ja tuhonneet Ranskaa jo kait kymmenettä viikkoa. No, patikoimme nuo pari pysäkinväliä rautatieaseman Hertziin (ei ollut pitkä matka), jonka automaattiovi ei tavan mukaan auennutkaan kuin koputtamalla. Suomalaisrouvalta Hertzin tiskillä ihmettelimme, ettei ovet aukene meille ja missä ne keltaliivit ovat.  Vastaus oli, että kyllä  keltaliivit juuri olivat tässä  ja ovi oli liian herkkä, aukeni aina, kun joku kulki 100 metrin päässä ohi. Nyt täytyy tehdä apinatanssia oven edessä, jotta pääsee sisään. Emme tienneet apinatanssista, joten koputimme sivistyneesti. Seuraavalla kerralla tehdäänkin sitten performanssi. Auto on meille tuttu Citroen C4, mutta toinen kuin syksyllä, taitaa siis kääntyä yhtä heikosti. Kakkoskuski ei uskalla ajaa parkkihalleihin ollenkaan.

Ajettiin sitten meidän pieneen kauppakeskittymään, mutta olimme puoli tuntia aikaisessa, avaavat vasta neljältä. Sitten läheiseen Carrefouriin, jonka kortti on Kipan kännyssä, mutta ei nyt löytynyt, joten bonukset jäivät saamatta.  Kärry tuli kyllä täyteen. Kotimatkalla sitten poikkesimme kuitenkin lihakaupassamme, joka oli nyt auki, ja sieltä ostimme tuoreet lampaankyljykset. Lisukkeeksi kermamuhennettua pinaattia ja jälkiruuaksi vielä pienet lampaanjuustot, herkullista!

Takaisin Nizzaan

Helsinki-Vantaalla oli kuin Rivieran Suomi-seuran kokouksessa, poskipusuja vaihdettiin ja kerrottiin joulun kuulumiset. Yhdellä pariskunnalla Roquefort-juusto matkasi takaisin Nizzaan, olisiko tässä syntymässä uusi makunautinto, kahteen kertaan yli 10 kilometrin korkeuteen viety juusto. Tietänette  madeiraviinin laivauksen, englantilainen tilaaja pyysi viineilleen kuljetusreittiä, joka kulkee päiväntasaajan yli, koska oli havaittu viinin paranevan kuljetuksen aikana.  Lämpökäsittely opittiin siitä sitten tekemään ihan paikan päällä. Meillä oli laukussa vain jääkaapista tyhjennetyt rippeet. Turvatarkastuksessa nuori mies kysyi kohteliaasti, sopiiko, että hän kurkistaa laukkuun, arveli kyllä jo, että taitaa olla ruokia. Näin oli, ja sanoi sitten vielä ottavansa pyyhkäisynäytteen. Vähän kävi mielessä, mitä mahtaa löytyä yli 20 vuotta maailmaa reissanneesta laukusta, on ollut lähituntumassa ties mistä kotoisin olevien kaltaistensa maailmanmatkaajien kanssa, ja sanoinkin kaverille laukun olevan 21 vuotta vanha.

Pikkusen myöhässä oltiin Nizzassa, mutta se ei haitannut, olimmehan pelänneet pahempaa. Helsinkiin oli nimittäin luvattu armotonta lumipyryä, ja aamulla taksin tullessa harjasimmekin pienen polun ovelta kadun reunaan. Reunavalli oli niin iso, että taksi ajoi vähän eteenpäin, jotta päästiin pikkukengillä turvallisesti autoon. Lumisade oli vähäksi aikaa tauolla, ja kone pääsi lähtemään. Ehdin jo huolestua, emmekö menekään jäänesto-käsittelyyn, mutta kyllä vain, ja siinä taisi sitten kulua ylimääräistä aikaa. Isäntäväkemme tuli vastaan, ja ehdimme vielä muutamaa minuuttia vaille yhtä kauppaan ostamaan ruokaa.

Emäntä oli myös laittanut lämmityksen päälle, mutta 25 asteen sisälämpötilasta tulleina olimme selvästi viluisia ja huonosti nukutun yön jälkeinen väsymys ei tilaa parantanut. Ulkoilma sen sijaan tuntui mukavan lämpimältä auringon paistaessa. Nettiriippuvaisille oli myös jobinpostia, netti ei toimi. Ihan toimivaksi se 3 viikkoa sitten jäi, mutta jotain on sillä välin jossain tapahtunut. Henkalla on myös (vihdoinkin) uusi tabletti, ja jostain syystä siinä nyt sitten ei toimi lainkaan. Sähköpostiin siis ei päästä ja Hesarin näköislehteä ei voi lukea. Kuulemma datakiintiö täyttyy myös kovin nopeasti, joten toistaiseksi siis on vain odotettava.

Nettivika ei vielä ole selvinnyt, mutta tarmokkaasti asiaan tarttunut isäntäväkemme sai operaattorilta lainaksi boxin, jonka avulla pääsemme nettiin. Olemme siis täysin kotiutuneet, vielä auton haku ja päästään liikkeelle.