Lounasputkessa

Olemme useasti valitelleet sopeutumattomuuttamme täkäläisiin ruokatapoihin. Myöhään nukkuva seniori, joka nauttii suomalaistyylisen aamupalan, ei todellakaan ole nälkäinen ranskalaiseen lounasaikaan, ja iltaruoka, kas kummaa, osuu liki nukkumaan meno aikaa. Tai ainakin nälkä on  jo 6-7 aikaan illalla. Ranskassa ruoka-ajat on ne mitkä ovat, ravintoloiden ovia on turha kolkutella jos nälkä yllättää muuna aikana.  Välipaloja täällä emme juuri  nauti,  joskus iltapäiväkahvin kanssa jotain leipomon herkkuja, joita ranskalaiset ilmeisesti syövät jälkiruuaksi.
Toisin oli nuorena Ranskaa lomilla kiertäessämme, aamulla lähdettiin aikaisin liikkeelle,  hotellin aamupala oli  patongin pala hillon kera, kahvi, tai siihen aikaan usein tee, koska kahvi oli, no mielestämme  ei niin hyvää (kahvi käytiin juomassa aamupäivällä kahvilassa), ja lounasaikaan oli hillitön nälkä. Nautittu lounas ei mitenkään vähentänyt nautintoa, kun päivän ohjelman ja ajomatkan jälkeen majoituimme ja etsiydyimme tutkimaan lähistön ravintoloiden ruokalistoja ja syömään parhaalta vaikuttavaan paikkaan. Lukemattomia herkkuhetkiä, jotka vieläkin tuovat veden kielelle. Silloin maha veti ja sääret kantoivat, nyt on toisin. Ei jaksa enää välttämättä edes koko pitsaa vaan pitää pyytää mukaan ja syödä aamulla. Varmaankin pitää alkaa syödä Saksassa ns. Senior teller normaalin ja lasten annoksen välissä.

Nyt siis lounas vaatii etukäteissuunnittelua. Parempi herätä melko varhain ja juoda aamukahvit ilman turhia syömisiä ja iltaruokaa kotiin ei tarvitse varata, jos nälkä kuitenkin  yllättää, teen kanssa syödään voileivät.

Putki alkoi Nizzasta La Focacciasta, jossa tuttavapariskunnan kanssa nautittiin erinomainen lounas. Emme olleet siellä aiemmin olleet, ja ihastuimme todella ravintolaan. Henkka söi kalaa ja Kipa mustekalaa, erinomaista. Ja viiniä. Ravintola oli lounasaikaan aivan täynnä, onneksi tuttavamme olivat varanneet pöydän. Jälkiruuat vaikuttivat "kotitekoisilta", varmaan olivatkin sitä, hyviä.

 Seuraava lounas oli seuran golfin jälkeen (Old Course), siellä söimme kylmää ruokaa buffetista, vaihtoehtona päivän annos, choucrout  (hapankaalin päällä kinkkua, läskinpaloja ja makkaroita, Henkan herkku Alsacessa) , joka näytti tosi suurelta. Ja viiniä. Ulkoilun ja liikunnan jälkeen lounas ei tuottanut mitään vaikeuksia ja kotona todella vielä syötiin voileivät illalla.

 Seuraavana päivänä petankin jälkeen  meitä kokoontui iso joukko pelaajia pikkujoululounaalle (aperitiiviksi juotiin glögit), jossa perinteistä jouluruokaa, ankanmaksaa ja pääruuaksi lihaa perunoiden kera. Joku sanoi, ettei ole liikoja vihanneksia, no alkuruuassa oli vähän salaattia. Ja viiniä. Vielä jälkiruoka, ja oltiin tupaten täynnä.

 Itsenäisyyspäivänä osallistuttiin seuran järjestämälle lounaalle, hieno paikka Cannesissa. Uskomattomat näkymät, loistava sää ja juhlava tunnelma. Alkuruoka oli hieno ja näyttävä, valitettavasti puuttui makua. Pääruokana daube, haarukalla syötävän pehmeäksi haudutettu lihapala, joka oli oikein hyvä, ja vielä jälkiruoka pannacotta. Ja viiniä. Riittävää ja hyvää.

Seuraava lounas nautittiin golfin jälkeen Biotissa. Kentällä oli kisa, mutta koska maksavat asiakkaat ovat tervetulleita, marsalkka ohjasi meidät aloittamaan 10 väylältä. Alku sujui hyvin, loppu odotellessa, mutta sen verran ajoissa lopetimme, että jälleen, maksavat asiakkaat toivotettiin tervetulleiksi syömään. Päivän annos oli syöty loppuun, samoin tartar-pihvit, mutta lista on laaja ja annokset suuria. Seurueemme nautti simpukkapastaa, tonnikalapihviä ja Nizzan salaattia. Ja viiniä. Ei jaksettu jälkiruokaa.

Putken seuraava ruoka oli kenties viikon paras, tuttavarouvien kanssa Grassen suunnalla  Le Bar-sur-Loupissa La Jarrerie. Viehättävä paikka, parkkipaikat edessä, hyvä ruoka ja daamit saivat vielä ruusun poislähtiessään. Söimme ankanmaksaa alkuun, pääruuaksi kalaa "Bourrida" , Cafe Gourmand jälkiruuaksi ja viiniä, poistuimme tyytyväisinä.

Tänään piti olla putken viimeinen ravintolalounas,  Gagnes-sur-Merissä Le Grill du Boucher, valitettavasti tuttavamme sairastui ja tilaisuus peruttiin. Pikaista paranemista. Sen sijaan päädyimme kotilounaaseen, jääkaapissa oli Grand Fraisísta ostettua salaattia ja merietanoita (bulots), jotka oli jo aika syödä. Ja viiniä. Kotilounas oli kuitenkin aika kevyt, joten eiköhän illalla tarvita vielä ruokaa. Ja viiniä.

Yllä kuvat ankanmaksa-annoksesta ja kuva itsenäisyyspäivän lounaan ravintolan terassilta. Kuten kuvasta näkyy aurinko paistoi ja oli 18C lämmintä eikä tuullut.

Liian pikä tukka

Maanantaina 5.12.20016 piti mennä parturiin koska tukka oli kasvanut ylipitkäksi tällaiselle vanhukselle Kipan mukaan. Parturi-kampaamo, jossa yleisimmin olemme käyneet piti kait koulutuspäivää koska siellä kampailtiin irtopäitä ja ovi oli kiinni. En päässyt jättämään edes omaa päätäni sinne, joten kävelin työmaan yli kadun toiselle puolelle. Työmaan todella, sillä katumme blv. Californie on myllätty täysin molemmilta puolilta ja kun siihen soppaan pistetään vielä mukaan ranskalaisten erittäin mielikuvituksellinen parkkeeraustapa niin keitto on valmis. Kaivauksia on tiheästi ja autoja parkissa on keskellä ja molemmilla sivuilla sekä siellä missä on pienikin tila, johon mahtuu tai vaikka ei mahtuisikaan. Siitä syntyy jokapäiväinen torvikonsertti heti aamusta alkaen, nytkin torvet raikaa. Entinen nelikaistainen katu on nyt yksi kiemurteleva kaista toiseen suuntaan ja yksi vielä enemmän kiemurteleva toiseen suuntaan. Kiemurtelun aikaansaavat muoviporsaat, jotka joka aamu uudella tavalla ohjaavat liikennettä työmaan läpi. Yksikin tyhmästi pysäköity auto aiheuttaa kauhean ruuhkan ja konsertin, sillä isot työmaakuorma-autot eivät mahdu pikkuautojen koloista. Lisämausteen tuo tosiseikka, että kadun molemmin puolin on useita parkkihalleja ja niihin pitää päästä, joko työmaan läpi tai kaivantojen yli, ja sieltä sekä sinne on koko ajan liikennettä ja jopa jonotusta. Homma johtuu itä-länsi raitiotien rakentamisesta, mutta ihmettelen silti, että ei kait kaikkien putkien ja johtojen uusiminen ja kaikenlaisten betonirakennelmien tekeminen kaivantoihin voi johtua raitiotiestä. Oletettavasti työt tehdään koska jotain pitäisi kuitenkin kaivaa niin kaivetaan kunnolla. Kyllä homma on niin ranskalaista että. En uskoisi, että Saksassa näin tehtäisiin, eikä ainakaan pysäköitäisi noin älyttömästi. Tämä purkaus siksi, että kun olin astumassa apteekin ovesta sisään alkoi konsertti ison kuorma-auton alppitorvella ja todella pitkään kun yritettiin herättää myöhemmin naiseksi selvinneen auton omistajan huomiota liikennepulmaan ,tuloksetta. Apteekista ulos tullessani auton omistajatar sitten ilmaantui ja ruuhka pääsi taas hetkeksi purkautumaan.
No meillä kun on näitä parturi-kampaamoita jopa kolme muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan kadun (työmaan) molemmin puolin kävelin toiseen, nimeltään petite pris. Nimensä mukaisesti pesu, joka oli myös hieronta ja leikkaus maksoi vain 15€. Maksoin 20€ ja olin tyytyväinen. Paljon ei tarvinnut puhua, sanoin vain, että tukka on liian pitkä ja hän, että vähän sieltä ja täältä ja minä että oui. Sitten oltiin valmiita itsenäisyysjuhliin, jotka vietettiin lounaalla Cannesissa. Siitä myöhemmin. 

Ruokamessuilla Mandelieussa

Muutamia vuosia sitten olimme vierailevan tuttavapariskunnan kanssa ruokamessuilla Mandelieussa ja muistelimme olleen mukava paikka, juustoa, viiniä, oliiveja, kinkkua yms., maistaa sai kaikenlaisia herkkuja ja kotiinkin ostettiin. Tuttavamme ostivat juustoja, joita saimme vielä maistaa Suomeen palattuamme. Silloin paikalla ei ollut paljon väkeä, nyt tapahtuma tuntui laajentuneen ja väkeä oli runsaasti. Isosta parkkihallista löytyi kuitenkin paikka, kun muutaman kerran ajoimme ympäri. Parkkihalli on aivan näyttelypaikan vieressä. Messuille oli  pois lähtiessämme sisään  jono, joka aiheutui turvatarkastuksesta, niin maailma muuttuu.

Kiertelyn jälkeen olimme tietysti nälkäisiä ja jonotimme paikkaa ravintolaan. Toinen oli vähän hienompi ja toinen "kansanpaikka", kertakäyttölautaset ja maalaishenkisemmät ruuat. Pöytä vapautui jälkimmäisestä ensiksi, joten istuimme pöytään. Ihmettelimme menua, pääruokavalikoiman jälkeen (makkaraa, burgundin pataa tai "tripoux", jonka tiesimme olevan sisälmyksiä jossain muodossa), oli erikseen rivi "Aligot". No, naapuriin tuli pääruuat, makkara näytti makkaralta, burgundin pata lihapadalta ja "tripoux" sisälmyskääryleiltä, lisukkeena perunamuusia. Mutta kun seurueen lapset haarukoivat muusia, huomasimme sen olevan venyvää ja päättelimme, että siinä on juustoa.  Saimme annoksemme ja muistin nähneeni tv-ohjelman, missä keiteltiin kyseistä ruokaa. Perunoita, kermaa, juustoa, suolaa, pippuria, netistä löysin ohjeita, mihin laitettiin myös valkosipulia. Lounas oli tosi tuhti, päälle vielä juustonpalat ja makeaksi palaksi pienet kermatötteröt.

Paikalla oli kaikki hienot ranskalaiset viinit ja vielä jotain Italiastakin. Etsimme kuitenkin paikallisia viinejä ja ostimme muutaman pullon Barbossin viinejä. Juustot ja kinkut jäi tällä kertaa ostamatta.

Pitkään kotona

On jo aikaa kun kirjoitimme blogia. Syynä on Henkan kaksiviikkoinen gastro mikä lienee. Ensimmäinen viikko meni kaksion pienimmässä kolmannessa huoneessa 5-10 kertaa vuorokaudessa ja pitkälle ei päässyt . Kairossa naureskelimme taudille jalla jalla eli pian pian ja silloin ruoan ja juoman läpimenoaikaa ei laskettu sekunneissa vaan askelissa ja parhaat pillerit tautiin aiheuttivat pienen sivuvaikutuksen, meni näkö. Toinen viikko meni kummallisena olona ja etäisyys pienestä huoneesta sai jo olla kymmeniä kilometrejä, jos vastaava löytyi olopaikan lähistöltä. Joten pelattiin golfia ja nautittiin ruuasta, joka ei ensimmäisenä viikkona maistunut ollenkaan. Kipa kävi taudin aikana ystävien kanssa Seuran kisassa ja tuli kotiin arpajaispullon kanssa. Ihme, että jäi viimeiseksi valittavaksi, sillä pullo on  Pouilly Fumeta, yksi ainoita Sauvignon Blanc rypäleestä tehdyistä ranskalaisviineistä, joita nykyään päästän herkkään suuhuni. Tulee Loiren latvoilta ja läheltä Sancerren aluetta, josta tulevat samasta rypäleestä toiset viinit, joista pidän. Fumessa on hieman savun makua, kuten nimikin antaa ymmärtää ja Sancerressä vain raikas rypäle. Kummassakaan ei ole tammea, joka pilaa kaikki raikkaat valkoiset. Pullo odottaa vielä hyvää kalaa ja ehkä ystäviäkin.

Käytiin myös hyvässä ilmassa ja seurassa kierros Opio Valbonnessa. Ei hyvin, mutta kana oli hyvää.
Siirrytään viiniluennosta nykypäivään. Eilen Kipa ehdotti, että tehdään täytettyjä munakoisoja, mutta minä esitin, että suolauksen jne. jälkeen pistetään kerros munakoisoja ja kerros sipulin kanssa paistettua jauhelihaa mausteineen ja päälle taas munakoisoja ja juustoraastetta. Uuniin ja mahaan. Tämä eilen. Nyt on kalkkunapalat pannulla ja muuta hyvää. Vähintään maanantaina pelaamaan.

- No, kalkkunaleikkeistä tehtiin sinihomejuustolla ja pinaatilla täytettyjä kääröjä, haudutettiin kermassa ja syötiin uuniperunan kanssa. Oli hyvää. Ja koska vihanneksia pitää aina syödä (5 kpl päivässä, hedelmiä ja vihanneksia), syötiin pieni romanescu, tiedättehän, vihreä kukkakaalin näköinen, mutta terävähuippuinen kaali.

Hyvää seuraa Rivieralla

Rivieran Suomi-seuran toiminta on hyvin aktiivista, tapahtumia järjestetään innokkaasti ja niissä tutustuu myös uusiin ihmisiin. Olemme innokkaita osallistujia olipa kyse kuukausilounaasta, golfista, petankista, kirjavaihdosta, esitelmistä tai retkistä. Tiistaina kävelimme seuran kahvilatapaamiseen, matka on toki pitkä ja vaati virkistäytymistauon ennen liittymistä mukavaan seuraan. Yritimme tilata demit, mutta paikassa oli vain enemmän tai vähemmän paikallisia pienpanimo-oluita pullossa. No mikäpä siinä, maistui hyvältä ja istuessamme kuului kopoti kop. Ratsupoliisipari  nosti kevyen laukan kadulla silmiemme edessä, tietämättä hevosista mitään toivoimme, että kunnon virkamiehille kuuluu kovan alustan laukkalisä, ehkä ylimääräisen kaura-annoksen muodossa.
Vuosien mittaan on tutustuttu ja ystävystytty ja tänä vuonna pieni retkemme ystäväpariskunnan kanssa suuntautui Mentoniin. Ajoimme rantatietä, koska kiire ei ollut. Ensin katsoimme Cocteaun museon ja pikku lounaan jälkeen kävelimme hotelliimme, jotta sitten sinne autolla löytäisimme. No löytyihän se ja pojat lähdimme hakemaan autoa ja tytöt kaupoille. Kun tulimme hotellille ei autotallin ovi heti avautunut joten Tapsu asialle. Ovi rupesi aukeamaan heti kun respan tyttö Tapsun näki, kuten oli tytön kanssa sovittukin. Autohallissa oli remontti käynnissä ja yksi miehistä näytti meille paikkaa, joka oli kahden betoniseinän välissä, niitä oli muitakin mutta autot sisällä. Tilaa oli sen verran , että kun jätin itselleni enemmän tilaa betoniseinään pääsin uloskin. Hotellissa oli seitsemännessä kerroksessa ulkoterassi, jossa pelattiin muutamat erät Triominosia ennen illallista ja happy hours drinkit naamariin. Oyster Bar oli kiinni vaikka netin mukaan auki, se siitä netistä. Kävelimme  taas samaan ravintolaan jossa lounastimme, koska siellä paikalliset söivät lounaaksi ostereita. Eivät olleet yhtä hyviä kuin Virginiessä, mutta syötyä tuli. Hotellilla vielä seitsemänteen yömyssylle ja petiin.

Aamiaisen jälkeen Latteen ja ostoksille paikalliseen superiin, tuorepastaa, prosciutto di Parma, viiniä, carpacciota ja parmesania. Kyllä muutakin tarttui mukaan. Takaisin Nizzaan moyen cornichea tai jotain sinne päin ja Ezestä partavedet (eau de parfum, Sportissimo) Molemmille ukoille Galimarista ja Nizzaan. Osti jo neljännen pullon. Aikaisimmin en muistanut nimeä oikein, jotain sport.., silloin mukana ollut vierailupariskunnan vaimo sanoi, etkö sä nyt tissiä muista. Nyt muistan nimen oikein hyvin.

Muutoksia kulkureiteissä

Puolessa vuodessa tapahtuu yllättäviä muutoksia. Ei vain meidän katu ja parkkihallin reitit ole jääneet rakennustöiden alle, vaan tuntuu, että ihan kaikkialla tehdään katutöitä. Lähdimme bussilla kohti satamaa tarkoituksena mennä syömään johonkin suositeltuun paikkaan. Bussiliput näyttivät jotenkin uudennäköisiltä, mutta tuttu bussi nro 3 tuli ja kiipesimme sisään. Käydessämme viime tiistaina kahvilatapaamisessa, olimme kyllä kiinnittäneet huomiota Garibaldin liikennejärjestelyihin, mutta yllättäin bussi jatkoikin matkaa kääntymättä Garibaldille ja satamaan. Mitenkäs 9 ja 10, onko niitä olemassakaan enää ja miten päästään petankkiin perjantaisin? Ravintolat ja ruokalistat sentään tuntuivat olevan ennallaan, päädyimme sataman itäreunalle.  Lounas ei ollut erityisen mieleenpainuva, joten huomiota riitti ympäristölle. Siinä ulkona syödessämme  pääsimme seuraamaan vanhojen urheiluautojen paraatia .Yli kolmekymmentä vähemmän ja enemmän vanhaa urheiluautoa paukutteli ravintolamme ohi kohden Corsika Linesin laituria. Suosituin tuntui olevan vanha ralliaudi, sillä niitä räjähteli ohi ainakin neljä. Lisäksi oli useita vanhoja avonaisia englantilaisautoja ja muutama vanha jenkkirassi. Arvelimme niiden olevan suuntaamassa Korsikalle, muutama vuosi sitten osuimme samaan aikaan saarelle, kun historialliset ralliautot kisailivat Korsikan kieltämättä mielenkiintoisilla teillä. Laskimme myös ohi ajavien Ferrarien määrän, kokonaista 4 kappaletta, jälkeenpäin mietimme kyllä, ajoiko joku eksynyt ympyrää, tuskin Korsika-ralliin olivat menossa korkeintaan katsojiksi olivat liian nuorta polvea.. Katumuotiakin tuli hämmästeltyä, rikkinäiset farkut näyttävät olevan edelleen  etenkin miesten muotia ja yhdellä nuorella naisella näytti olevan kokonainen pitkäkarvanen lammas olkapäällään, niin muhkea laukku oli kyseessä. Luultavasti se oli kuitenkin tekoturkista.

Uuden raitiovaunulinjan työt ovat olleet käynnissä jo jonkun aikaa ja jatkuvat edelleen monta vuotta. Tämä tuntuu vaikuttavan ihan kaikkeen, siis myös bussien reitteihin. Satamassa näytti kulkevan pikkubussi nro 38 ja netin mukaan vaihtamalla siihen pääsee satamaan, jos ei jaksa kävellä.

Nizza Lokakuu 2016

Ajelimme Lago Maggiorelta osittain  pienessä tihkusateessa. Aamulla majapaikan emäntä oli varustanut meidät matkaan purkillisella viinirypäleistä tehtyä hyytelöä ja palasella isännän leipomaa porkkanakakkua.  Sade loppui ja saavuimme Nizzaan hiukan etuajassa, joten parkkeerasimme Promenadille odottelemaan avainkeijumme saapumista. Kävelin Californieta pitkin meidän kulmaan, katutyöt raitiovaunureitillä jatkuvat edelleen ja kaikki näytti hiukan rähjäiseltä. Seudun ilme tuntui muuttuneen puolessa vuodessa.  Liikenne on sekavaa, pitää pujotella työmaan halki ja kaikki liikenevät tilat on täytetty (väärin) pysäköidyillä autoilla. Parkkihalliin meno ja poispääsy on aina ollut ahdasta, mutta nyt se vasta hankalaa on. Onneksi millekään hurjastelulle ei enää yksinkertaisesti ole tilaa, vaan kaikki joutuvat ajamaan hiljaa.  Kotiin jaetusta lehdykäisestä selvisi, että katutyöt jatkuvat vielä pari vuotta, jonka jälkeen pitäisi meidän kulmilta päästä raitiovaunulla lentokentän suuntaan. Lopullisesti keskustatunneleineen reitti on valmis syksyllä 2019, joten vielä pitää odotella.  Oma kulma on onneksi entisellään, vihanneskauppias toivotti iloisesti tervetulleeksi.  Leipäkaupassakin meidät selvästi tunnistettiin, eli tuli taas ne, jotka ei osaa sanoa, haluaako ne yhden vai kaksi patonkia, mutta me tiedetään, että ne haluaa vain yhden.

Asettuminen sujui rutiinilla, kaupassa käynti, tavaroiden purku ja pyykkikoneen täyttö. Television päälle saantia hiukan ihmeteltiin, epäiltiin viallista jatkopistorasiaa, mutta kaikki saatiin toimimaan. Kunnes tiistai-iltapäivällä ei toiminut enää netti eikä televisio. Pahaksi onneksi samaan aikaan naapurissa oli tehty jotain johtotöitä sekä kadulla meidän edessä oli myös porattu ja kaivettu. Myöhemmin huomattiin, että siihen tulee kaupunkipyörien telineet. No, päätettiin odotella, josko seuraavana päivänä asia selviäisi ja selvisihän se, aamulla yhteydet oli jälleen kunnossa.

Ruokaa ja golfia Lago Maggiorella

Illalla siis söimme Castagneto-ravintolassa, jaoimme annoksia, jotta voisimme maistella eri lajeja. Pastat on tietysti kotona tehtyjä, vasikanlihatäytteiset raviolit oli hyvä valinta. Alkuruuaksi söimme ymmärtääkseni lehtikaalitäytteisen voitaikinapasteijan, pääruuaksi toinen munuaisia ja toinen kania. Italiassa pääruuat ovat meidän kokemuksen mukaan varsin pelkistettyjä, salaatit ja vihannekset pitää tilata erikseen, jos niitä haluaa. Kanin kanssa oli perunamuusia ja munuaisten kanssa maissimuusia (polenta). Kummankin annoksen kastike vei kielen mennessään. Syötiin vielä sorbetit päälle ja  ajettiin takaisin majapaikkaamme Cascina Incocco. Navigaattori on tällaisessa tilanteessa paikallaan, tiethän tuskin ovat muuttuneet satoihin vuosiin näissä kylissä, ja etenkin pimeässä olisi vaikea muuten suunnistaa. Kipa on kylläkin nimittänyt navigaattoriamme paholaisen keksinnöksi kun se joskus keksii meille ihan kummallisia reittejä kuten kävelykatuja ja muiden pihoja. Navigaattoriin piti laittaa Via Sant Eufemia (Paruzzaro) ja piti kääntyä kylän kirkon vasemmalta puolelta jonka jälkeen ajeltiin vielä jonkin matkaa kovin hurjia kuoppia sisältävää hiekkatietä kohti maalaistaloa. Isäntäperheen auto on jeeppi. Talo lienee ainakin ollut paremminkin kartano, tilalla on ollut oma kirkko, joka nyt palvelee aamiaishuoneena.

Tänään oli sitten vihdoinkin pelipäivä, lähistöllä on monta golfkenttää. Pelattiin 9 reikää Golf Club des Iles Borromees. Vettä oli juuri tarpeeksi pallojen hävittämiselle. Kierros oli hidas, koska edellä oli menossa kilpailu, mutta ei haitannut, ihailimme maisemia ja perässä tuli sveitsiläispariskunta, joka myös pysyi rauhallisena.  Mukava päivä. Tullessa etsiydyimme Lidliin ja ostettiin ruokaa syötäväksi aamiaishuoneessa. Kysyimme emännältä aamulla sopiiko se, koska illallinen menee ravintolassa kovin myöhään ja ollaan nälkäisiä, kun tullaan pelaamasta. Tuli ostettua vähän liikaakin ruokaa ja viiniäkin, mutta eiköhän ne säily  Nizzaan, meillä on pieni kylmäboxi mukanamme.

Meidän lisäksi tänne on majoittuneena 3 ranskalaista, jotka  olivat hiukan hämmentyneen tuntuisia, kun aamulla tervehdimme ”Bonjour”. Talon asukkaisiin kuuluu myös vanha koira ja lukuisia kissoja.

Lago Maggiore

Aamulla Bodenseen rantaan ja laivalla kohti Friedrichshafenia. Sumuista aamulla, mutta päivä kirkastui ja oli yhtä kaunis ja lämmin kuin edellinenkin. Mielenkiintoinen kaupunki, jossa aikoinaan rakennettiin zeppeliinejä ja kas kummaa, taivaalla nähtiinkin ilmalaiva. Nykyajan pienillä ilmalaivoilla tehdään turistikierroksia Bodenseen ympäristöä ihailemassa.  Me  seurattiin iltapäivällä Meersburgissa rantakadulla Winzervereinin edustalla, kun jono traktoreita tuli kukin purkamaan kuormansa, 4-7 isoa tynnyriä viinirypäleitä. Rypäleet kipattiin ruuviprässiin ja yksi mies lapioi traktorin lavalla kuljettimen tuomia viiniköynnösten rankoja ja rypäleiden  kuoria ja ne taas kuljetettiin pitkin rantakatua pois. Tätä jatkui koko päivän. Katselupaikkana oli tietysti viinitupa, joka oli täynnä ihmisiä.

Syötiin italialaisessa ravintolassa, jossa tarjoilijalla oli kuoliaaksinaurattajan lahjoja, ja ruoka oli hyvää. Sitä vaan taas kerran oli aivan liikaa. Jälkiruokia ei voitu ajatellakaan.

Aamulla sitten kohti Lago Maggiorea Sveitsin läpi. Vaikka ollaan ajettu jo monta kertaa St Gotthardista, ei yhtään muistettu, kuinka lämmintä vuoren sisällä tunnelissa on. Auton ulkolämpömittari nousi aina 37 asteeseen! Sveitsi on edelleen kallis maa, ostettiin auton ikkunaan vinjetti, että saadaan ajaa moottoriteitä 40 euroa ja sitten poikettiin matkalla syömässä salaatit ja juomassa kahvit kakun kera. Salaatit oli 30 euroa kahdelta  ja kahvit ja kakut melkein sama hinta.    Sunnuntaina oli ostettu laivalta viikonlopun IS, jossa oli iso juttu suomalaisesta naisesta, joka oli päätynyt Italiaan perheravintolaan miniäksi. No, kun sinnepäin oltiin kerran menossa, päätettiin poiketa katsomaan, sikäli kuin navigaattori osaa sinne suunnistaa. Tiukkaa teki, mutta perille löydettiin. Montrigiasco di Arona, Maggiore-järven länsilaidalla ja  Castagneto-ravintolaan on hyvät viitat. Netistä löytyy tarkempaa tietoa, paikasta löytyy paitsi erinomainen ravintola myös vierashuoneita. Vietiin lehti sinne, sanoivat, että oltiin ensimmäiset, jotka sen perusteella tulivat, eivätkä olleet itse vielä nähneet painettua lehteä. Vierashuone ei ollut vapaa, mutta lähistöllä on toinen vierashuoneita pitävä perhe,  kanadalainen nainen.  Ystävällinen rouva ja isot huoneet kylpyhuoneineen ja kunnon sänky, mutta sen verran maalla (vanha maalaistalo), että tie on kovin kuoppainen. Kävimme syömässä Castagneto-ravintolassa, voimme lämpimästi suositella.

Bodenseelle

Zum Stern sijaitsee hiljaisessa kylässä, Oberaula, hotelli on melko  iso, mutta silti hyvin kodikas ja aika paljon asiakkaita. Huone oli iso ja parveke puistoon. Illallinen oli ehkä tavallista parempi, oikein hyvä joka tapauksessa. Pääruokien hinnat 13-17 euroa keskimäärin. Nukuttiin hyvin ja aamiainen oli täydellinen. Sitten vain matkaan kohti Bodenseetä. Pyydettiin hotellissa, että he soittaisivat ja varaisivat huoneen Meersburgin Zum Schiff- hotellista, ajateltiin sen käyvän paremmin. Netistä katsoessamme ei oikein päästy selville, mitä huoneita oli (halusimme näköalan järvelle) ja puhelimessa asioiden selvittäminen ei aina ole helppoa vierailla kielillä. Näin tehtiin ja lähdettiin matkaan. Tietöitä oli jälleen runsaasti, mutta muuten matka sujui hyvin. Nähtiin  lähellä Meersburgia parikin golf-kentän viittaa ja ajateltiin, että seuraavana päivänä mennään pelaamaan. Hotellin osoite laitettiin navigaattoriin. Niinpä sitä sitten tuli tutustuttua heti alkajaisiksi kaupungin kävelykeskustaan perusteellisesti – autolla.

Olimme  varsin hämmästyneitä, kun varotoimenpiteistämme huolimatta hotellista ei löytynyt meille varausta. No, asia selvisi, nimet on aina vaikeita. Yrittihän Kipa Zum Sternissä tilata ”Hirschsauerbraten”, mutta kun tarjoilijan ääntämys oli paremminkin ”hörsch”- kuin ”hirsch”  alkuinen,  meni  hiukan aikaa, ennen kuin yhteisymmärrys saavutettiin.

Teimme pienen kävelyn Meersburgin rantakadulla ja päädyimme siihen, että lähdemme huomenna laivaretkelle emmekä golfaamaan. Illallinen syötiin hotellin ravintolassa ulkona rantakadulla, kurpitsakeittoa ja kalaa. Toinen söi forellia ja toinen ”felschenfile”, joka nähdäksemme oli siikaa. Eli tästä eteenpäin syödään varsin usein ulkona. No, lopuksi Henkka tilasi laskun ja ”zwei obstler”. Näytimme tosi hämmästyneiltä, kun tarjoilija toi kaksi espressoa. Vieressä istui pariskunta, joka oli kuullut tilauksemme ja naureskeltiin yhdessä tilannetta, eli tällä kerralla ei ollut kyse ääntämyksestä. Tarjoilija pahoitteli erehdystä ja yritti viedä kahvit pois, mutta nyt oli tarjoilijan vuoro  hämmästyä, kun ilmoitimme, että kyllä meille aina kahvi kelpaa ja tuo lisäksi vielä ne obstlerit. Tarjoilija ei enää uusinut laskua, vaan antoi obstlerit (2,50 kappale, saman hintainen kuin kahvi)  kaupanpäällisiksi. Koko lasku oli 80 euroa viinipulloineen.

 

 

Syyskuu 2016

Vuosaaressa oltiin hyvissä ajoin, ja päästiin ongelmitta laivaan. Meillä oli sisähytti, joka ei ihmeemmin houkuttele oleskeluun, ja laivan kahvilatiloissa oli menossa remontti. Ruokasalin etuosan pöydissä oli mahdollisuus istuskella ja pelasimme muutaman Triominos-kierroksen.  Illalla ruokasali oli täydempi kuin koskaan aiemmin matkoillamme. Vieressä istui pariskunta, jolle pahoittelimme remonttia ja sisähyttiämme ja he kertoivat tilanneensa matkansa tiistaina ja valittavana oli vain ulkohyttejä. Me olimme tilanneet matkamme jo kesällä ja silloin oli saatavana vain sisähyttejä. No, eipä tuo haitannut, syönnin jälkeen yöpuulle. Meripäivä kului samaan tapaan, Triominosta pelaten ja lueskellen.  Lauantain lähtö on siitä hyvä, että saamme yöpyä laivassa Travemundessa ja aamulla lähteä eteenpäin.

Reittivalinta oli jälleen täysin sattumanvarainen, kartassa osui silmiin Bodensee, ja muistettiin, ettei olla siellä oikeastaan koskaan oltu, sivuttu kyllä matkoillamme. Majoituspaikkoja ei yleensä varata etukäteen, tilaa kyllä löytyy, toisinaan katsotaan sopiva kohde Flair-hotellien kirjasta ja mennään paikalle tai soitetaan.   

Matkalle osui paitsi maantiekiusaajia myös mahdollisia maantierosvoja. Maantiekiusaajat eli yhtäkkiä eteen tulevat toista ohittavat rekat pitävät kuskin hermot kireällä. Onneksi niitä ei nyt kuitenkaan kauheasti ole, ainakaan apukuskin mielestä. Ajoimme hyvää vauhtia A7 etelään, kunnes Kasselin paikkeilla näytti olevan hauska pikkutie, ja päätimme ajaa pikkuteitä valittuun Zum Stern Flair-hotelliin. Ajelimme hiljakseen, liikenne ja tie oli myös hiljainen eikä asutusta oikeastaan ollut, jokunen auto ohitti meidät. Yhtäkkiä tienreunassa elehti mies  vilkkaasti pysäyttääkseen meidät. Hänellä oli kartta kädessään ja tökki sormella jotain kohtaa. Toinen meistä ajatteli, että mitäs apua meistä olisi, vieras kieli ja vieras paikka, taatusti ei osata neuvoa ja toinen (fiksumpi?) tiesi, ettei missään tapauksessa  pidä pysähtyä, voi joutua ryöstetyksi. Mies oli aika turhautunut ja paiskoi karttaansa, kun ei pysähdytty, mutta eipä meidän takanakaan kukaan pysähtynyt, jos hän  niitä edes yritti pysäyttää.  Vähän matkan päässä oli metsän reunassa auto ja meissä heräsi jonkinlainen epäilys. Oltiin vähän ennen poikkeamista käyty levähdysalueella, syöty ja tehty ostoksia ym.  Mekin on kyllä joskus tarvittu kartasta huolimatta neuvoja, mutta silloin on ajettu johonkin kylään, huoltoasemalle tms. ja otettu kartta käteen ja menty kysymään. Ei ole ikinä tullut mieleen pysähtyä tienlaitaan ja yrittää pysäyttää muita autoja.

 

Matkavalmisteluja

Pian on aika pakata auto ja ajaa Vuosaaren satamaan ja laivaan määränpäänä Travemunde. Kesä on jälleeen kulunut aivan liian nopeasti ja kauniit syysilmat tuntuvat vielä jatkuvan. On siis haikeaa lähteä, varsinkin, kun olemme unohtaneet, kuinka pian pimeä syksy saapuu ja että vääjäämättä talvi tulee ja mökkimaisemat autioituvat.

Matkavalmistelut sujunevat vanhalla rutiinilla, ensin kerätään tavarat pinoihin, karsitaan puolet, pakataan kasseihin ja viedään autoon, jonka jälkeen karsitut + paljon muuta sullotaan mukaan jäljelle jääneisiin koloihin. Aiemmin pakkasimme vaatteet tyhjiöpusseihin, jolloin ne vievät vähemmän tilaa, mutta pakkausten kantaminen on hankalampaa kuin kassien, joten olemme luopuneet menetelmästä. Vähensimme mukaan otettavien vaatteiden määrää, koska Nizzan asunnossamme on pesukone ja huomasimme, että mukana kulki vaatteita, joita käytettiin kerran tai ei ollenkaan.

Samalla, kun ajatukset ovat matkavalmisteluissa ja ajoreitin valinnassa, mielessä pyörii myös kesän tapahtumat ja millaiselta tuntuu palata Promenadille. Monet kerrat istuessamme siellä penkillä merelle katsellen tunsimme itsemme etuoikeutetuiksi ja olimme kiitollisia mahdollisuudesta viettää hyviä eläkepäiviä.

Hampurissa

Miniatur Wunderland  Hampurissa on hyvä nähtävyys. Sopivan kompakti, paljon nähtävää ja pienoisrautateistä pitäville tietysti sinällään elämys, mutta meille ihan uusi juttu oli vilkas autoliikenne ja tulipaloja sammuttamaan säntäävät paloautot. Hieno oli myös suuri lentokenttä nousevine ja laskevine koneineen.  Ajan varaaminen on enemmän kuin suotavaa, väkeä vaelsi paikalle ainakin nyt jatkuvana virtana. Varaussysteemi on sikäli reilu, ettei lippuja tarvitse maksaa etukäteen, mutta tottakai ostamalla myös  liput etukäteen säästää aikaa. Meillä ei ollut mitään jonoa, vaan lipputiskille päästiin heti.  Vanha satama-alue on otettu uusiokäyttöön saksalaisella perusteellisuudella ja rahaa säästämättä, rakennukset ovat tosi hienoja.  Läheltä toiselta puolelta siltaa lähtee  tunnin kestävät vesibussiristeilyt  ja myös kaupunkikiertoajelubusseilla näytti olevan pysäkki suunnilleen samoilla kohdin, jos on ylimääräistä kulutettavaa aikaa. 

Travemundessa syötiin perinteisesti paistetut sillit ennen satamaan menoa, tai perinteisestihän syömme parsaa, mutta saksalaiset valkoiset parsat näyttivät olevan vielä pellolla muovin alla. Satamassa oli jo jono suomalaisia asuntoautoja ja –vaunuja, todella suuria ja hienoja. Muuttolinnut palaavat.

Laivamatka inspiroi aina muistelemaan aiempia matkoja, turvallisen samanlaista menoahan tämä on. Laivaliikenne Itämerellä on vilkasta, jatkuvasti tulee laivoja vastaan ja ohitamme samaan suuntaan meneviä. Merenkäynti on maltillista onneksemme ja aurinko paistaa.

Ylempi kuva on pienoismaailmasta ja alemmat vieresestä satamakanavasta

Kotiin osa 3

Aamu  valkeni linnunlaulua kuunnellessa, oikein hyvin nukuttiin.  Möhneseen golfkentän bongaus ei onnistunut, yön aikana joku oli varastanut opaskyltin. Oltiin kuviteltu löytävämme paikka ilman muuta ajamalla takaisin  samaa tietä mistä tultiin. Ajettiin sitten  vielä takaisinpäinkin, kun arveltiin, ettei oltu huomattu kylttiä. No, aamu oli sateinen eikä meillä olisi ollut aikaa pelaamiseen, mutta ehkäpä toisella kerralla.

Soest oli mukava pieni kaupunki, kävelykeskustassa on ainakin 3 vihreäksi patinoitunutta kirkkoa,  Raatihuone on usean rakennuksen käsittävä kompleksi, muutama  toriaukio jne.  Nämä mukavasti vaikeuttivat toistemme löytämistä erottuamme hetkeksi kävelyretkellämme. Siis tyyliin: "missä olet?" "No tässä raatihuoneen edessä vihreän kirkon vieressä" . "ai, ei näy sinua, minäkin seison raatihuoneen edessä ja on tuossa vihreä kirkkokin, taidat olla toisella puolella, no ei, ei näy täälläkään?" Joukossa oli uudempaakin tyyliä. Arvelimme, ovatko kyseiset rakennukset purku-uhan alla ja seuraavalla kerralla ne on korvattu uudelleen rakennetuilla vanhoilla taloilla?

 

 

 

Hauska puro kulkee myös kaupunkin ympäri. Ostimme torilta evääksi matjes- ja rollmopssämpylät ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Kaupunkikävelymme aikana ei satanut, mutta vähitellen sade yltyi. Olimme valinneet matkalta toisen pikkukylän, mihin majoittua,tie kulki suoalueen halki, isoja maalaistaloja eikä paljon muuta. Hotelli oli täynnä, ja läheisen toisen pikkukaupungin kaikki hotellit oli täynnä. Meno moottoritiellä oli sateen takia aika kurjaa, miksei hurjaakin, mutta yllättävän maltillisesti kaikki ajoivat. Muutama tienvarsipaikkakin oli täynnä, mutta ajoimme ulos moottoritieltä ja ensimmäisen kylän ensimmäisessä hotellissa oli yksi huone vapaa. Tämä on oikeastaan kellarihuoneisto, luultavasti ei virallinen hotellihuone, mutta meille kelpaa hyvin. Ravintolaa ei ollut, joten ostimme kaupasta vähän ruokaa ja nukuimme hyvin. Nyt odottaa Miniatur Wunderland(maailman suurin pienoisrautatie) Hampurissa ja sitten laivaan.

Kotiin osa 2

Kiinalaiset olivat jo lähteneet, kun menimme aamiaiselle.  Paikallinen Rotary-klubi ilmeisesti kokoontuu ravintolassa, seinällä oli perustamisasiakirja kehystettynä ja 50-vuotisjuhlat oli vietetty pari vuotta sitten. Maksaessamme Henkka kysyi jotakin rotareista, ja siitä kehkeytyi isompikin juttu. Isäntäpariskunta on matkalla kuun lopussa Roomaan, jossa rotaryt osallistuvat itse Paavin juhlaan Vatikaanissa. Parkkipaikalla oli lähdössä tanskalaispariskunta, samainen, jolle illalla ravintolassa toivotimme kohteliaasti ranskaksi hyvää iltaa. Nyt sitten selvitettiin skandinaaviskaksi, minne kukin oli menossa. Respa oli heitä valistanut suomalaisvieraista.  Tanskalaisethan ymmärtää kyllä meidän ruotsia, mutta meidän ymmärrys heistä on heikompaa.
Hotellin historiaa yritimme selvittää nettisivuilta, rakennusvuosi jäi hämärän peittoon, mutta vanha kartano se kuitenkin  alunperin on ja ilmeisesti suuri puisto on ollut kartanon puisto.  Parketit ja peilit saleissa vaikuttivat aidoilta. Arvelimme rakennuksen  olevan 1800-luvulta peräisin ja kartanon liittyvän seudun teollisuuteen.
Ajelimme sitten navigaattorin ohjeiden mukaan ties mitä kautta kohti Kölniä ja ensimmäinen yöpyminen Saksassa maaseutuhotellissa. Tosi rauhallista on. Linnunlaulua ja aikaista kevättä. Lähistöllä on muuten golfkenttä. Tämä on Warstein, siis heti maistamaan pienet oluet. Ei sitten muistettu, että yhdestä ruoka-annoksesta riittäisi syömistä noin kolmelle. Hyvää oli. Huomenna bongataan kenttä, ei ehditä valitettavasti pelaamaan, ja läheinen historiallinen kaupunkikeskusta Soest. Sitten eteenpäin.

Henkalta jäi syömättä kaksi ja puoli knödeliä ja tuikkaa teki toisen possunfilepalankin syöminen. Söimme kylläkin pienet keitot alkuun ja salaattibuffeesta sai tehdä salaatin. Henkalle oisi riittänyt keitto ja salaatti. Pitää muistaa huomenna. Henkan annos on takimmainen ja näyttää pieneltä kuvassa mutta ei ollut. Oli pakko ottaa 4 cl Obstleria päälle.

Kotiin osa 1

Huhtikuun 2. päivä valkeni, ja aloimme tehdä lähtöä. Edellisenä päivänä oli ollut Nizza-Antibes petankki-kisa. Osallistujia oli runsaasti ja lounas oli oikein mukava. Nizza hävisi, mutta ei siitä sen enempää.  Olimme pakanneet auton jo edellispäivinä, ja tavaraa oli vielä jäljellä runsaasti. Kaikki saatiin jotenkin mukaan ja suoraviivaisesti moottoritietä ensin länteen ja sitten pohjoiseen A7. Nizzaan jäi 21 astetta lämmintä, arvelemme, että villatakit ovat vielä hyvään tarpeeseen, kunhan matka etenee. Ensimmäinen yöpyminen Rhonen varrella Hotel le Bellevue, Les Roches de Condrieu, jossa jo monet kerrat olemme nauttineet ihanista jälkiruuista ja nukkuneet rauhallisen yön, kuitenkin jokiliikennettä tarkkaillen.

Kaikki oli syötävää, viulun takana sokerista tehty punainen omena, joka oli täytetty granny smith-omenavaahdolla. Ei ymmärretty, että omena on sokeria, ennen kuin tarjoilija valisti meitä. Kyllä oli kielitaidosta hyötyä!

 

 

 

Ei muissakaan ruuissa valittamista ollut, eli tässä myös alkuruoka:

 

 

Aamu oli hiukan sateisen oloinen, ja päätimme jatkaa ylöspäin A7:aa, matkalla poiketa kahville ja yöpyä Metzin paikkeilla. No, kaikki muutkin olivat liikkeellä, ja kun kello tulee 12 ranskalainen suuntaa lounastauolle. Eli siinä vaiheessa tiellä oli hyvinkin tilaa, mutta levähdysalueet olivat  aivan täynnä. Parkkipaikkaa ei tahtonut löytää, vessaan piti jonottaa ja automaateista oli suositut kahvilaadut loppu. Niinpä meitä ajeli letka autoja peräkanaa levähdyspaikkojen läpi ja jatkoi matkaa seuraavalle. Joukossa oli paljon varsinaisia kaahailijoita, eli belgialaisia.  Matkalla ohitettiin aina  samat 11 espanjalaista rekkaa.  Lopulta kello tuli yli kaksi ja tilaa alkoi löytyä. Muistutamme niitä, jotka haluavat oikeata ruokaa, että myös levähdysalueiden ravintolat (ainakin monet niistä) sulkevat klo 15 ja ruokailijoiden on oltava paikalla ennen klo 14. Laitettiin sitten navigaattoriin sopivaksi katsomamme yöpymispaikan osoite ja ajeltiin sen mukaan vasempaan  ja oikeaan, kiellettyyn ajosuuntaan ei uskallettu ajaa, mutta jokunen pyörätie taisi reitille osua. Lopulta ruutulippu heilui, mutta mitään hotellin tapaistakaan ei paikalla  näkynyt.  Osoitetta tarkistamaan, ja vanhaan malliinhan siinä taas oli käynyt. Kun ei ollut löytynyt oikeaa osoitetta, oli valittu joku samalta kuulostava. Vaihdettiin kuskiksi se, joka osaa ajaa paremmin ja kartanlukijaksi se, joka taas on siinä hommassa parempi ja oikea paikka löytyi. Löytyi oikein helpostikin, kun huomattiin, että täällä on oltu ennenkin.  Mutta mutta, kuten monet ravintolat, hotellin ravintola on kiinni sunnuntai-iltaisin. Respan suljetulla ovella oli puhelinnumero, huoneen olisi ehkä saanut, mutta mitäpä me nälkäisinä keskellä ei mitään olisi tehty.  Ei lähdetty sitten umpimähkään jatkamaan matkaa, vaan soitettiin lähellä olevaan toiseen hotelliin  ja varmistettiin tilanne. Täällä nyt ollaan, kartasta pitää katsoa missä, paikan nimi on Knutange.  Saattaa olla veljekset, ellei peräti kaksoset, jotka pitää paikkaa. Talo on vanha, mutta huoneet ja kph täysin  remontoitu, hissikin on.  Ainakin tämä huone on tosi iso,  4 henkeä voisi ruokailla pyöreän pöydän ääressä, sohvasta saa lisävuoteen ja vielä kaapistosta toisen. Pinnasänkykin lapselle löytyy.   Vieressä on petankkikenttä ja siellä oli paljon väkeä, taitaisi olla paras aloittaa harjoittelu katselijana.

Hotelliin on majoittunut bussilastillinen kiinalaisia, jotka olivat tarjoilijan mukaan menneet syömään paikalliseen kiinalaisravintolaan. Ehdimmekin jo ennen tietoa miettiä, missähän syövät ja meitä valisti tarjoilijamme, joka näytti meille myös kuviaan kiinalaisten kanssa edelliseltä kerralta. Puhui hitaasti ja ymmärrettävästi, joten ymmärsimme. Oliko tautofoniaa.

Retki Camarguen suistoalueelle

Rivieran Suomi-seuran retki suuntautui Camargueen oppaana meille jo tutuksi tullut Helena ja lähdimme innokkaina matkaan.   Olemme muinoin käyneet alueella, aikoinaan lensimme useampana vuonna Nizzaan, jossa odotti vuokra-auto ja sitten ajelimme ilman sen kummempia suunnitelmia ja reittejä karttaa apuna käyttäen kaksi viikkoa. Osuimme moniin mielenkiintoisiin paikkoihin, kartasta näkyi joku alue tai nimi, ja lähdettiin katsomaan, mitä sieltä löytyisi. Retken kohteista ainakin Arles olisi tuttu ennestään ja myös Aigues Mortes, jonka muistimme muurien ympäröimänä kaupunkina keskellä ei mitään. Härät ja hevoset muistimme myös ja muistelimme ajelleemme yrttejä kasvavien peltojen poikki. Camarguen suola jäi silloin ostamatta, nyt olimme päättäneet korjata virheen.
Matkan ensimmäinen kohde oli Les-Baux-de-Provence, jossa söimme La Reine Jeannessa lounaan. Kaupunki on korkealla ja bussi vei meidät ihan portille, mutta hiukan jäi vielä kiivettävää. Arlesin muistimme siis hyvin, kiertokävelyllä nähtiin jälleen roomalaisareena ja aukio, jonka lähettyvillä muistelen muinoisen  hotellin olleen. Iltahämärissä aikoinaan kun tultiin, orientoituminen jäi puutteelliseksi, ja aamulla hämmästyin sanattomaksi, kun menin avaamaan ikkunaa ja huomasin sen olevan suoraan joelle.
Aigues Mortesissa seuran valitsema  hotelli oli kanavan varrella, siis Hotel Canal, erittäin hyvä valinta. Ystävällinen vastaanotto (olisiko se nyt ollut ranskalaisten "chaleureuse"), rauhalliset ja  siistit huoneet, aurinkoinen aamiainen, parkkitilaa pihalla. Hotellissa ei ole ravintolaa, mutta muurien ympäröimä kaupunki on muutaman minuutin kävelymatkan päässä ja hotelli auttaa sopivan ravintolan löytämisessä. Me tyydyimme vankan lounaan jälkeen läheisen kaupan eväisiin. Aamiaisen jälkeen lähdettiin viinin maisteluun, La Domaine Jarras-Listel, todella iso tila ja paljon viiniä. He kutsuvat viiniään nimellä "gris", siis ei valkoviiniä eikä roseeta eikä punaista vaan jotain muuta. Taitaisi sokkomaistiaisissa tulla kaikki vaihtoehdot käyttöön. No, ostettiin  laatikko kotiin viemiseksi, mukava yllätys kesävieraille.
Matka jatkui Saintes-Maries de la Mer - kaupunkiin, jossa pääruokanan Camarguen tyypillinen lihapata paikallisen riisin kanssa Abrivado- ravintolassa rantakadulla. Kaupunki näytti olevan täynnä ravintoloita sekä paikallisia tuotteita tarjoavia kauppoja. Menin yhteen suolaostoksilleni, sain ensimmäiseksi pikku pikarin pohjalla jotain juomaa. No, vilkasti se kaupankäyntiä sen verran, että otin parin suolapurkin lisäksi hunajaa, mutta kyllä turistisesonki täytyy olla paljon vilkkaampi, että kaupunki tulee toimeen.
Matkalla meitä suosi aurinkoinen sää, mutta kiusasi alueen tuuli, mistral, joka puhalsi armottomomasti. Varsinaisesti ei ollut kylmä (huom. päällä oli Islannista ostettu villatakki ja pipo), mutta tuuli riepotti ihan kaikkia ja kaikkea. Tuuli puhaltaa pitkin Rhonen laaksoa ja on myös todella kylmä.
Paluumatkalla bussissa alkoi sitten puhelin soida, kummityttö isänsä ja äitinsä kanssa oli tulossa Nizzaan, mutta se onkin jo toinen tarina.

Taksipalvelua turistille

Odotimme kummityttöä vanhempineen pääsiäiseksi Nizzaan, mutta emme päässeet heitä vastaan lentokentälle. Iskä arveli, että ehkä he  ottavat lentokentältä taksin, kun jotain matkatavaroitakin on ja osattaisiinkohan sitä  jäädä oikealla pysäkillä bussistakaan. Joo, ottakaa vaan, me ollaan seuran retkellä ja tavataan sitten myöhemmin illalla. No, puhelin soi, kun me istutaan bussissa paluumatkalla ja iskä ilmoittaa, että  Nizzassa  ollaan ja otetaan nyt taksi. Tuntia myöhemmin puhelin taas soi ja ilahtuneena kysyn, onko hotelli ok ja me ollaan varmaan noin  tunnin päästä kotona. 
 Iskä: Ei, me ei olla hotellilla, vaan taksikuski sanoi, että tässä on vähän ruuhkaa, kestää ainakin tunnin ja hän vie teidät tuonne juna-asemalle, siitä on  pari asemaväliä perille.
  Minä: Haloo, siis missä te olette??????
 Iskä: No täällä juna-asemalla, katsotaanpa, minkä niminen.
Pienen tavailun jälkeen päästään yhteisymmärrykseen, että asema on St Laurent-du-Var.
 Minä: Ei voi olla totta, on vienyt teidät kauemmaksi Nizzasta ja minulla ei ole mitään mielikuvaa juna-asemasta eikä busseista, jotka sieltä tulisivat Nizzaan, ja meiltä menee ainakin puolitoista tuntia, ennenkuin oltaisiin siellä. Ja junalla, okei, toki pääsee, mutta sitten pitää kuitenkin ottaa taksi tai bussi hotelliin.
 Iskä: No hän yrittää saada taksin täältä, ei he nyt tännekään halua jäädä.

Tuntia myöhemmin puhelin taas soi, ja nyt on perhe päässyt hotelliinsa. Me ollaan edelleen bussissa, nyt Antibesin kohdalla, ja sovitaan tapaaminen meidän lähiravintolassa. Kun jäädään bussista pois ja päästään ravintolan kohdalle, perhe siellä nälkäisenä odottaa. Asemalta oli löytynyt ystävällistä henkilökuntaa, joka oli saanut perheelle taksin. Taksi hotelliin maksoi 32 euroa, ihan ok, mutta lentokentältä otettu taksi maksoi 30 euroa ja kun lopputulos oli mikä oli, niin turistien huijaamistahan tämä on. Olisi kuski  jättänyt perheen  Promenadille bussipysäkille tai alunperin kehoittanut menemään lentokenttäbussiin, mutta viedä nyt ranskankieltä taitamattomat turistit St Laurent du Varin asemalle kuullostaa liki heitteillejätöltä. Tässä tapauksessa kyse oli  reippaista terveistä aikuisista ja teinitytöstä, entäpä vanhat/sairaat tai pikkulasten kanssa liikkuvat turistit?

Bussissa tapahtuu

Muutamat tuttavat ovat hiljattain joutuneet taskuvarkaiden uhriksi. Kuka täydessä bussissa, kuka rullaportaissa, mutta laukusta on hävinnyt  kukkaro. Miten kaikki oikein tapahtuu?  Tässä kertomus meidän matkasta seuran laululounaalle. Nousimme bussi nro kolmoseen Promenadilla, Henkka istui etuosassa olevaan yhden ihmisen penkkiin selkä menosúuntaan, Kipan jäädessä viereen seisomaan kasvot Henkkaan päin pitäen tiukasti kummallakin kädellä tangosta kiinni. Pieni litteä olkalaukku roikkui mahan päällä. Ei  ollut pienintäkään ajatusta, että joku haluaisi päästä  laukkuun käsiksi kun ei sinne edes mahdu mitään. Viereen asettui nainen, ja jotenkin kiinnitin huomiota siihen, että hän piti vasemmalla kädellä samasta tangosta kiinni kun minä ihan kosketustuntumassa.  Se tuntui hiukan oudolta ja kävi jopa mielessä, että sormukset ei nyt ihan helpolla sentään sormesta lähde. Katsoin naisen kättä ja huomasin, että naisella itselläänkin oli oikein sievä timantti sormessaan. Pelkkä sattuma siis, että käsi oli melkein minun käteni päällä. Toinen huomio hetken päästä, oikean olkapään tuntumassa naisella oli  aika iso litteä suorakaiteenmuotoinen laukku.  Tunsin  muutaman tönäisyn laukusta, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, bussi oli  täysi, ehkä hiukan kohensin asentoani tehdäkseni tilaa ja laukkuni roikkui sivummalla.  Mutta hiukan myöhemmin kyljessä tuntui selvästi sormet, iso laukku peitti näkyvyyden. Irrotin käteni tangosta ja  laukkunikin siirtyi enemmän eteen ja  huomaan, että vetoketju on auki. Okei, se saattoi hyvin olla unohtunut auki alunperinkin kun pysäkillä kaivoin lippua esiin,  tämä ei todista mitään. Siinä vetoketjua sulkiessani sen enempää naiseen vilkuilematta kysyin Henkalta, missä taskussa hänellä on lompakkonsa ja hän sanoi sen olevan vasemmassa, eli seinän puoleisessa taskussa, siis turvassa.  Kaivelin vähän laukkuani siirtäessäni  bussilipun taskustani  laukkuun ja tarkistin sisällön,  kaikki hyvin eli vilkas mielikuvitus oli tehnyt tepposet.  No, laukussa ei paljon mitään ollut, vähän setelirahaa ja papereita sivutaskussa ja pohjalla pikkurahakukkaro, kampa ja nenäliina. Nainen oli hätäilemättä ja  minua vilkuilematta siirtynyt keskiovelle ja tässä vaiheessa katsoin suoraan häneen päin, mutta hän ei edelleenkään kääntänyt päätään meidän suuntaan.  Oletin, että hän jää seuraavalla pysäkillä pois.  Mutta yhtäkkiä huomaankin hänellä olevan bussissa kaverin, he ovat yhdessä bussin keskiosassa, puhuvat jotain ja kumpikin kaivaa kartan esiin ja  he jäävät yhdessä pois bussista kartat käsissään.  Siis hetkinen, tuleeko kaksi turistinaista bussiin, asettuu aivan eri puolille bussia, eivät näytä olevan missään yhteydessä toisiinsa ja sitten yhtäkkiä siirtyvät vierekkäin,  kaivelevat laukkujaan ja hyppäävät pois bussista? Tuli vasta myöhemmin mieleen, että  ehkäpä kaikilla bussissa  ei ollut asiat yhtä hyvin kuin meillä, vaan olivat menettäneet omaisuuttaan.  Tai sitten kaikki on todellakin vain vilkkaan mielikuvituksen tuotosta.

Kissat ja koirat naapureina

Televisio-ohjelmassa väitettiin, että  Ranskan kotitalouksista peräti 48% :iin kuuluu ainakin yksi kissa. Meidän talon alakerrassa muutama vuosi sitten makoili terassilla pari kissaa ja sisäpihalla on nähty muutaman kerran kissa, joka arvattavasti asustelee jossain alakerran huoneistossa ja välillä livahtaa vähän seikkailemaan.  Talossa on loma-huoneistoja, joten ihan joka toisesta asunnosta kissaa ei  löydy, mutta muutama niitä pitäisi vielä olla lisää. Mutta eipä niitä siis juuri kuulu eikä näy. Paitsi viereisessä asunnossa asuva valkoinen kissa.  Kisulla on tapana ulkoilla parvekkeella, ja kerran palasimme nopeasti sisälle ja suljimme oven, kissa kun uteliaana kuikuili parvekkeen kaiteen yli meidän parvekkeelle ja pelkäsimme sen putoavan. Kuuli tietysti vierasta kieltä ja halusi vähän katsoa, millaista porukkaa naapurissa on. Tänään jostain kuului kovaäänistä naukumista, joka lakkasi, kun menin eteiseen. Arvasin, että kissa on rappukäytävässä. Käytävästä kissa ei oikein pääse mihinkään, portaikon ovi on kiinni, mutta jos joku tulee, kissa voi kyllä livahtaa ovesta, miksei hissiinkin. Me on nähty useasti kissa, kun naapurin ovesta kuljetaan, kissa on aina kurkistelemassa ovella. Päättelimme sen nyt livahtaneen huomaamatta ovesta ja jääneen rappuun. Kurkistin käytävään ja siellä kissa kurkisteli minua vähintään yhtä uteliaana, ei kuitenkaan yrittänyt lähteä  minnekään.  Rappu on aika kylmä, ja ajattelin olevan parasta soittaa naapurin ovikelloa, jotta kissa pääsisi sisään. Naapurista kuului puhetta, niinkuin joku puhuisi puhelimeen, ja siksi naukuminen ei sinne ehkä kuulunut. Soitin ovikelloa ja hetken päästä rouva tuli avaamaan. Ennenkuin ehdin aloittaa huolella valmistellun ranskankielisen lauseeni, miksi soitan ovikelloa, kissa syöksyi ohitseni kotiinsa. Luultavasti kissa pitää meitä tästä lähtien ovikellon soittajinaan. Ellei nyt sitten huomannut, että sitä voisi ehkä itsekin soittaa (ainakin, jos palveluskunta ei reagoi tarpeeksi ripeästi), pieni täsmähyppy, niin ovikello kilahtaa.
Talossa asuu myös koiria, joita silloin tällöin näkee menossa tai tulossa ulkoilemaan. Oikein mukavia ja siistejä koiria, hiukan nuuhkaisevat, siinä kaikki.  Joskus on pientä epäsiisteyttä ollut rapussa huolimattomien emäntien tai isäntien taholta. Luultavasti se koira, joka kakkaa kadulle juuri meidän rapun ulko-oven kohdalla, ei kuitenkaan  asu meidän  rapussa. Ensin ajattelimme, että omistaja on joku, joka on riidoissa meidän talon gardienin kanssa, mutta gardien ei asu meidän rapussa. Mutta jos ei kuitenkaan uskalla kakata gardienin rapun kohdalla? Tai sitten on riidoissa jonkun meidän rapun asukkaan kanssa tai ei vaan pidä meistä jostain syystä. Kaikki koirat eivät ole kovin hyvin hoidetun näköisiä ja omistajat tuntuvat kohtelevan niitä välinpitämättömästi tai  kärsimättömästi. Raahaavat ne muuten golfkentällekin.

Pallon siirtelyä myrskytuulessa

Olimme ilmoittautuneet suurin toivein seuran viikoittaiseen golfkisaan St Endreoliin. Ei, ei suinkaan palkinto- tai edes arpajaispullo mielessä, vaan aurinkoinen ulkoilupäivä kauniissa maisemissa ja hyvässä seurassa odotti. Tiesimme kentän olevan  täydellisesti meidän taitojen ja suorituskyvyn yläpuolella, mutta arvelimme nauttivamme kunnon  kevätilmasta. Pettymys oli melkoinen, kun saavuimme perille (ilman eksymisiä) ja tajusimme, kuinka tuulista ja kylmää oli, auringonpaisteesta huolimatta. Tiistain Biot-päivän innoittamina olimme tavallisuudesta poiketen  lähteneet matkaan aika kevyin varustein, joten ensimmäiseksi pro-shoppiin ja kunnon pipot päähän sekä vielä Kipalle pitkähihainen pusero kerrospukeutumiseen. Henkalla oli onneksi 2 tuulipuseroa mukana, molemmat päälle ja pipo korville.  Järjestävä taho lupasi lainata huovan golfauton penkille, mutta muistettiin, että onhan meillä itselläkin autossa piknik-huopa (kiitos muinoisen työnantajan, joululahja viime vuosituhannelta) ja leviteltiin se penkille parhaan kykymme mukaan, eväskassi painoksi ja  niine hyvineen matkaan. Puuskittainen tuuli tuhosi senkin vähän, mihin pelissä olisimme kyenneet, yhdellä greenillä 2 aivan rauhallisesti pitkään ollutta palloa sinkoutuivat tuulenpuuskassa, golfaajat arvaavat kyllä, minne, eli bunkkeriin. Tuuli ei iskenyt vain palloihin, vaan itse pelaajiin, pystyssä pysyttiin, mutta sivuaskelia kyllä nähtiin. Pallot sentään yleensä lyönnin jälkeen löytyivät hiukan kauempaa, eli lähempää lippua, vaikka tuuli niitä toikin taaksepäin. Golf-auton paikalla pysyminen varmistettiin asettamalla kivenmurikka pyörien taakse, ei muuten tainnut olla ensimmäinen kerta kun konstia käytettiin.  Katkeavat oksat jo hiukan huolestuttivat enemmän, pysyvätkö puut pystyssä. Nähtiin yksi kaatunut puu, mutta oliko se juuri nyt kaatunut, ei tietoa. Joka tapauksessa, bogipisteiden "häpeäraja" sai meille aivan uuden sisällön. Mutta maisevat ovat hienot, ruoka oli hyvää, seura loistavaa ja onnellisesti pääsimme takaisin Nizzaan. Lupauksia toki tehtiin, ei koskaan enää St Endreolia, mutta ei pidä olla turhan toiveikas.

Lattessa ostoksilla

Sadepäivä, mitä tehtäisiin? Okei, viikkosiivous, mutta pyykkiä ei kannata pestä, koska ei kuivu, eli odotetaan aurinkoa. Lähdetään Latteen, tuttuun supermercadoon. Jääkaapissa ei ole paljon muuta kuin valo, ja viinihyllystä puuttuu punaviiniä.  Huom. valkoviiniä ja samppanjaa sentään kotoa löytyy, jostain syystä nämä  eivät ole meillä kulutustavaraa verrattuna punaviiniin.  Päätettiin ajaa Moyenne Cornichea, ei ole niin paljon kyliä ja liikennevaloja kun rantatiellä, mutta kuitenkin mukava reitti. Raja-asemalla  oli paitsi poliisiauto myös harmaa armeijan ajoneuvo, tulipa mieleen, ettei ole passeja mukana. No, eihän niitä ole koskaan kysytty, mutta tänä päivänä kaikki on mahdollista, eli lähteä voidaan, muttei palata. Konkreettinen esimerkki, mitä rajojen sulkeminen tarkoittaa meille. On se niin helppoa pitää passit mukana ja niitä rajalla vilauttaa. Siinä jo mietittiin ranskankielistä lausetta, miten selitetään, missä passit on, ja kenen puhelinnumero löytyy kännykästä, jos ylipäätään voidaan  kenellekään soittaa. Mutta ehdottomasti oli myöhäistä kääntyä, Italian herkut odottivat. Toisaalta, kyllähän Italiassa ruokaa saa niin kauan, kun luottokortillaa on katetta, ja jos ei kukaa majoita, onhan meillä kuitenkin auto.
Suomalaisystävämme aikoinaan neuvoi ko. kaupan ja  sen parkkihallin meille, alunperin oli viety autoa milloin minnekin lähistölle. Parkkitilaa on. Kauppa itsessään on iso, mutta tavaraa on paljon ja asiakkaita myös. Välillä on oltu kuin Suomi-seuran kokouksessa.  Tunnelma on hiukan sekalainen, ja kassoille on jonoa.  Parasta  on valikoman tuoreus, paitsi  carpacciota, tuorepastaa, parman kinkkua, mortadellaa, parmesania, salaattia, paprikoita  jne. ostimme tiskiltä mustekalasalaattia ja kotona suorastaan yllätyimme  tuotteen tuoreudesta. Menekki on luultavasti niin iso, ettei mikään seiso tiskissä pitkään. Salaattikerä 40 senttiä (vähintään 2 suomalaisen ruukkusalaatin kokoinen, okei, pitää huuhtoa, mutta näytti kyllä tuoreelta ja puhtaalta).Pusseissa myydään myös erilaisia kuivia keitettäviä risottoja, joita kerran ostimme ja oli hyvää. Nyt ostimme 6 pussia koska ovat kuivatuotteita ja säilyvät kesäksi mökkiruoaksikin. Emme ostoksilla ollessamme välttämättä vertaa niinkään hintoja, mutta ilahdumme maukkaista tuoreista tuotteista. Niitä sieltä löytyy. Erillinen lihatiski, sitten kinkut ja makkarat (ja valkoista laardia, televisiossa oli kerran  ohjelma, kuinka sitä jossain päin kypsytetään marmorialtaissa, mutta ei olla rohjettu ostaa, kun ei enempää tiedetä). Yksi rouva meidän edellä osti 10 siivua mortadellaa, ja me matkittiin perässä,  5 siivua. Hyvää on. Sitten juustot, alkupalat, pastat jne, loistavaa. Kaiken kiireen keskellä henkilökunta on ystävällistä, kaikilla kielillä pärjää. Entäs ne viinit? Muistettiin Valpolicella, ja hyllyjä täydentävä mies näytti meille, mistä löytyy. Oli tarjouksessa olevaa (3.99) ja vähän kalliimpaa, otettiin sekä että. Viinit ovat todella halpoja, mutta ei olla maisteltu ja vertailtu niin, että voitaisiin olla tietävinämmme asiasta jotakin. En muista pois kaataneemme yhtään, mutta toisaalta  en olisi yllättynyt, vaikka niin kävisikin, halvimmat lienee 1,99 pullo.
Niin se paluumatka? Ei, kukaan ei todellakaan meitä pysäyttänyt eikä passeja kysellyt, mutta ajoreitti rajalla oli mielestämme hiukan kavennettu ja ohjattu vain yhtä kaistaa pitkin. Hiljentää piti, ja pälyilimme, josko joku kiinnostuisi suomalaisesta autosta ja eläkeläispariskunnasta. No, ei todellakaan, onneksi.

Golfia Le Provencalessa

Loistava golfsää, tyyntä ja aurinkoista. Eilen satoi, joten tiedettiin, ettei autolla päästä ajamaan, mutta koska kierrokset Provencalessa sujuvat  leppoiseen tahtiin, ajateltiin jo etukäteen, että kävellään.  Siellä on poikkeuksellisen hyvät kärryt, joita voi työntää (etupyörä),  täällähän kaikilla on omat kärryt, sähkökärryt on yleisiä ja kentät ottaa kärryistä meidän mielestä aika korkean vuokran,täälläkin 5€. Mutta reippaampi meistä ei tarvitse kärryä, mailoja hiukan vähemmäksi, bagi selkään ja menoksi. Meitä ennen lähti yksi 4- ja yksi 3- hengen ryhmä, keski-ikä 80, joten arveltiin, että pärjätään kahden hengen ryhmänä "vauhdissa" mukana. Edellä lähteneet pojat olivatkin aika villejä, yksi vasemmalle, toinen oikealle ja kolmas keskelle. Tai kaikki metsään. Italiaa puhuivat ja oikeasti pelasivat ihan hyvin. Joskus tosin tulee mieleen, että miehillekin saattaisi olla mielekästä pelata punaisilta, mutta Ranskassa se lienee liki mahdotonta. Muutamalla väylällä on penkki, missä voi istuskella ja odotella, joten mikäpä siinä kauniina päivänä. Mutta meidän jälkeen lähti pojat valkoisilta, ja vaikka aika kiltisti odottivat ja pysyttelivät kaukana, välillä aloittivat liian aikaisin ja pallot laskeutuivat muutaman metrin päähän. Provencalen väylät ovat lyhyitä ja sen tasoisten pelaajien pallot eivät tule pitkin kenttää rullien, vaan kopsahtavat ilkeästi väylälle. Onneksi myös lähestymiset kopsahtavat greenille lipun viereen, eikä esim. greeniltä poistuvien niskaan.
 Edellisellä pelikerralla takana tulevat eivät millään jaksaneet odottaa 20 s, että saadaan pelikaverimme käteltyä lopuksi. No, pallo tuli yli greenin ja katosi jonnekin, niin siinä käy. Kierroksen aikana oli varmaan odotettu yhteensä ainakin puoli tuntia, onhan toki kamalaa, kun joutuu vielä kättelyn ajan odottamaan. Meidän kanssa pelasi ranskalainen pariskunta, joka puhui englantia, mies oli käynyt Norjassa ja kaikki sujui hienosti, Henkka kertoi nyt vasta, että mies pelasi kierroksen housut vetoketju auki. Onneksi ei kertonut kierroksen aikana. Rouvakaan ilmeisesti  ei huomannut mitään, joten mitäpä sitä turhaan numeroa tekemään. Oikein mukava golfpäivä. Lähellä olevasta Casinosta  ruokaa ja kotiin syömään.

Ravintolassa

Ranskalaisten ruoka-ajat ei oikein sovi meille, lounas liian aikaisin (vasta aamupala hädintuskin syöty) ja päivällinen liian myöhään, jos ei ihan nukkumaan menossa, niin iltateelle ainakin. Mutta säännöstä on poikkeuksia. Niinpä lähdimme kauniin lauantai-aamun kunniaksi kävelemään kohti vanhaa kaupunkia. Promenadille oli jo ensimmäiset bussit pysäköity, kukkaiskarnevaalikulkue alkaa klo 14 ja sotkeuduimme saksaa puhuvaan turistiryhmään. Mutta pääsimme kuin pääsimmekin vanhaan kaupunkiin, ja kurkkua kuivasi. Oikeustaloa vastapäätä kulmassa oleva kuppila on tunnettu huonosta ruuastaan, mutta arvelimme voivamme nauttia kuitenkin oluet. Istahdimme, ja mitään ei tapahtunut, paitsi kurkkua kuivasi edelleen. Televisiota ahkerasti seuranneen mielestä paikan siisteystasokaan ei täytä mitään hygienia-normeja (TF1:ssä on  ohjelma, jossa ravintoloitsijat kulkevat syynäämässä toistensa keittiöitä), ja kun mitään ei edelleenkään tapahtunut, päätimme vaihtaa paikkaa. Seuraava paikka vastapäisessä kulmauksessa vaikutti yhtä palvelualttiilta, mutta siisteystasosta ei voinut sanoa mitään ulkopuolelta. Hämmästykseksemme tarjoilija juoksi ulos kolmen ruoka-annoksen kanssa ja suuntasi torille, mutta huikkasi mennessään taikasanat " j'arrive", joten jäimme luottavaisina edelleen odottamaan. Juoksujalkaa tulivat meidän oluemme, joita tyytyväisinä siemailimme ja päätimme mennä syömään Gaglioon, jossa muistelimme joskus olleen seuran lounaan ja kerran käyneemme muutenkin. Terassilla on lämmityslaitteet ja nyt lauantaina hyvin tilaa. Paitsi, että terassilla oli neljän hengen seurue, joka tavallaan vei paljon tilaa.  Seurueen vanhin jäsen, ilmeinen isoisä, jos ei jo ollut kuuro, tämän jälkeen varmasti oli. Seurueen nuorin jäsen oli erittäin tyytymätön paikkaan, ehkä myös ruokaan, emme nähneet hänen syövän muuta kuin leipää, joka alkuun ilmeisesti vaikutti hyvältä, mutta jälkimaku täytyi olla  tosi surkea. Ja meteli oli sen mukainen. Muu seurue yritti josain määrin  lohduttaa, myös muu asiakaskunta ja täysin ulkopuoliset osallistuivat kykyjensä mukaan. Mutta joskus ei vaan voi mitään.  Kaikille ranskalaisillekaan ei sovi täkäläiset ruoka-ajat, mikä helpottava huomio. Jos päiväunet osuu lounasaikaan, kannattaisi valita päikkärit. No, meidän annokset oli oikein hyvät ja kaikki sujui muuten hyvin. Seuraavan kerran varustaudumme korvatulpilla myös ravintolaan (lentokoneessahan ne jo kuuluvat meidän vakiovarustukseen). Selityksenä edelliseen oli kovaa karjuva ja juuri kävelemään oppinut poikalapsi, jota sitten vuorollaan isä, äiti ja isoisä kävelyttivät ulkona, että oli sentään jonkin aikaa hiljaista.

Miehet soppailemassa

Televisiossa on ohjelma, missä viikoittain 5 naista kokoontuu shoppaamaan. Juontaja antaa teeman, tietyn budjetin ja aikaa on 3 tuntia ostaa teeman mukainen asukokonaisuus sekä käydä kammattavana ja meikattavana. Kukin vuorollaan lähtee ostoksille, muut seuraavat ostosretkeä ja arvostelevat valintoja. Parhaiten onnistunut palkitaan viikon lopuksi perjantaina:  voittaja liittyy ostoskuningattarien "erittäin valikoituneeseen" joukkoon ja saa 1000 euroa. Useimmat sanovat käyttävänsä rahan ostoksiin, kuinkas muuten. Ensin ohjelmassa näytti olevan ihan tavallisia naisia, viime aikoina joukko on muuttunut enemmän tositv:n suuntaan. Mutta nyt ohjelmaa on laajennettu, eli ohjelmassa esiintyvätkin miehet. Arvailla voi, ovatko osallistujat juontajan kavereita, jotka on pakotettu mukaan vai olisiko kyseessä joukko näyttelijöitä tekemässä työtään. Alkuun ainakin minua jaksoi huvittaa miehet jakamassa "kauneudenhoito" niksejään, jollain kului kokonaista 45 minuuttia aamuisin, joku selvisi 10 minuutilla. Tämän viikon teemana on Valentinen päivän illallinen ravintolassa, joten odotettavissa on tyylikkäitä miehiä muodinmukaisissa vetimissä. Miehillä tuntuu myös olevan huumorintajua, siinä, missä  ohjelman naiset ovat välillä jopa itkua tuhertaneet, miehet ottavat rennosti ja naureskelevat sekä omille että kanssakilpailijoiden  valinnoille. Ihan vakavasti ei katsojakaan ota pohdintoja "mise en beaute" teemasta, trimmataanko nyt partaa ja kulmakarvoja vai riittäisikö pelkkä kaljun kiillotus. Ai etteikö tavallinen suomalainen mies ole kiinnostunut moisesta? Kerroin Henkalle, miten ohjelmassa neuvottiin miehiä siistimään kulmakarvansa ja heti tuli spontaanisti kysymys "ai miten?" No, jos ei muuta, niin saadaan tietää, mikä on trendikästä ja muodinmukaista juuri nyt. Liian lyhyet lahkeet  (kuuluu kääriä), kengät ilman sukkia, kauluspaita kaulus napitettuna ilman solmiota jne. Valkoisia  sukkia ei ole näkynyt. Viikon voittaja oli seitsemänkymppinen  charmantti entinen nyrkkeilijä, jonka vaimo kuulema yleensä valitsee vaatteet.
Henkan kommentti: en katsele vaikka miehet soppailisivatkin

Myrskygolfia

Pitkän tauon jälkeen suuntasimme kohti Provencalea, harjoittelumielessä, onhan taas mahdollisuus osallistua seuran kisaan ensi torstaina. Ilma oli mitä parhain, ja luvassa +18. Pitkästä aikaa siis liikenteessä meidän Sitikkamme, ja naftan hinta on edelleen juuri alle euron.
Sattumalta suomalainen tuttavapariskunta osui samaan aikaan pelaamaan, vielä hauskempaa siis. Hämmästelimme heti aloituksessa tuulta, emme olleet rantatietä tullessa huomanneet ollenkaan tuulta, Välimeren laineet olivat mitättömät. Peli alkoi surkeasti, mutta sitten saimme vähän juonesta kiinni.  Tuuli vain yltyi, ja oli mielestämme jopa vaarallista. Säätiedoissa ei kuitenkaan ollut ollut mitään varoitusta, joten kaipa se siitä, päättelimmme.  Aluksi tuuli riepotteli vain  pallojamme, mutta jo toisella väylällä kärryt kaatuivat ja siitä eteenpäin joka väylällä. Lopulta juoksimme vuorollamme jokainen  lakin perässä, kaikki saatiin onneksi kuitenkin kiinni. Kenttä ja greenit oli ihan hyvässä kunnossa ja kauniissa aurinkoisessa säässä oli ilo pelata, mutta näin kova tuuli on kyllä meille liikaa. Ajaessamme takaisinpäin vastakkaisella kaistalla oli palomiehet työssä, tien viereltä oli kaatunut iso puu tielle ja liikennemerkkejä ym. pienempiä esineitä tuuli oli myös kaatanut ja tuonut tielle. Jos ei ole pakko minnekään lähteä, viisasta pysyä kotona. Auton mittari näytti todellakin  18 astetta ja käväisi jopa 19 asteessa, mutta Nizzaan tultuamme taivaalle oli ilmestynyt utuverho ja lämpötila laski 15 asteeseen.

Ja tietysti mimosat kukkivat!

Ranskassa jälleen

Juurihoitojen vuoksi viivästyi takaisin paluu viikolla ja millainen viikko Suomessa olikaan, valtavasti lunta ja KYLMÄÄ. Nyt on lämmitelty Nizzan tammikuussa, joka on normaalia lämpimämpi 15 parhaimmillaan varjossa ja aurinkoisella etelään ja Välimerelle antavalla parvekkeellamme 26C.
Yhdistyksen kuukausilounas avasi virallisesti vuoden 2016 vaikka varmaankin on petankia pelattu perjantaisin. Lounas oli kävelykadulta lähtevän kujan perällä olevassa hyvässä ravintolassa, jossa olimme jo käyneet vuosien aikana pari kertaa. Hintaan 30€ sai kolme ruokalajia, puoli pulloa viiniä ja kahvin, ei hassumpi hinta.
Niin vuosien aikana. Nyt olemme jo seitsemättä talvea Nizzassa samassa asunnossa Magnanilla. Ulkoa kuuluu työn ääniä, sillä siellä rakennetaan itä- etelä raitiotielinjaa, joka tulee kulkemaan sataman ja lentokentän väliä. Meille todella kätevä¨, koska se kulkee ihan talomme editse. Tiedä koska valmistuu, ehkä 2018. On tässä nytkin ollut hyvät yhteydet keskustaan, 5 bussia ja yksi vielä rautatieasemalle. Nyt ne kaikki on siirretty Promenadille juuri raitiotietöiden takia.
Meitä edeltäneet vuoralaiset ovat saaneet parvekkeen oven rikki niin, että se toimii osittain, mutta kyllä se pelaa, vaikka kahva on irrotettavissa. Kumma, kun on vähänkin monimutkaisemmin avattava ovi, se pitää rikkoa voimalla, jos ei muuten osaa. Vuokraemäntä kävi ohikulkiessaan katsomassa sitä ja toi samalla suomen-, ruotsin- ja englanninkielisiä kirjoja. Hyvä niin, koska minulta juuri loppui luettava, sillä ranskaa en vielä osaa tarpeeksi hyvin lukea vaikka niitäkin kirjoja olisi jokunen hyllyssä. Olin ehtinyt kuitenkin ostaa Ken Folletin viimeisen tiiliskiven 1159 sivua nimeltään Edge of Eternity, mutta ei siinä kauaa mene kun se on luettu. Olen lukenut useita hänen kirjoittamiaan kirjoja, kaikki yli tuhat sivuisia, alkaen suomennoksesta Taivaan pilarit. Muutoin kaikki muut on tullut luettua englanniksi, koska täällä on muutama kirjakauppa, joista saa englantilaisia opuksia. Makuuhuoneen kirjahyllyssä on monta ruotsikielistäkin kirjaa, mutta ne on tullut luettua jo alkuvuosina eikä juurikaan uusia ole ilmaantunut.
Nyt on todella kaunis ilma ja Kirsti lähti yhdistyksen viikottaiseen golfkisaan lähellä asuvan suomalaisystävän kyydissä ja minä yritän parantua viikkoja kestäneestä nuhakuumeesta, joka ei parane edes Tapsun ehdottamilla drinksuilla ja joka nostaa lämpöä aina iltaisin.
Eiköhän tästä kuitenkin toivuta.