Kotiin osa 1

Huhtikuun 2. päivä valkeni, ja aloimme tehdä lähtöä. Edellisenä päivänä oli ollut Nizza-Antibes petankki-kisa. Osallistujia oli runsaasti ja lounas oli oikein mukava. Nizza hävisi, mutta ei siitä sen enempää.  Olimme pakanneet auton jo edellispäivinä, ja tavaraa oli vielä jäljellä runsaasti. Kaikki saatiin jotenkin mukaan ja suoraviivaisesti moottoritietä ensin länteen ja sitten pohjoiseen A7. Nizzaan jäi 21 astetta lämmintä, arvelemme, että villatakit ovat vielä hyvään tarpeeseen, kunhan matka etenee. Ensimmäinen yöpyminen Rhonen varrella Hotel le Bellevue, Les Roches de Condrieu, jossa jo monet kerrat olemme nauttineet ihanista jälkiruuista ja nukkuneet rauhallisen yön, kuitenkin jokiliikennettä tarkkaillen.

Kaikki oli syötävää, viulun takana sokerista tehty punainen omena, joka oli täytetty granny smith-omenavaahdolla. Ei ymmärretty, että omena on sokeria, ennen kuin tarjoilija valisti meitä. Kyllä oli kielitaidosta hyötyä!

 

 

 

Ei muissakaan ruuissa valittamista ollut, eli tässä myös alkuruoka:

 

 

Aamu oli hiukan sateisen oloinen, ja päätimme jatkaa ylöspäin A7:aa, matkalla poiketa kahville ja yöpyä Metzin paikkeilla. No, kaikki muutkin olivat liikkeellä, ja kun kello tulee 12 ranskalainen suuntaa lounastauolle. Eli siinä vaiheessa tiellä oli hyvinkin tilaa, mutta levähdysalueet olivat  aivan täynnä. Parkkipaikkaa ei tahtonut löytää, vessaan piti jonottaa ja automaateista oli suositut kahvilaadut loppu. Niinpä meitä ajeli letka autoja peräkanaa levähdyspaikkojen läpi ja jatkoi matkaa seuraavalle. Joukossa oli paljon varsinaisia kaahailijoita, eli belgialaisia.  Matkalla ohitettiin aina  samat 11 espanjalaista rekkaa.  Lopulta kello tuli yli kaksi ja tilaa alkoi löytyä. Muistutamme niitä, jotka haluavat oikeata ruokaa, että myös levähdysalueiden ravintolat (ainakin monet niistä) sulkevat klo 15 ja ruokailijoiden on oltava paikalla ennen klo 14. Laitettiin sitten navigaattoriin sopivaksi katsomamme yöpymispaikan osoite ja ajeltiin sen mukaan vasempaan  ja oikeaan, kiellettyyn ajosuuntaan ei uskallettu ajaa, mutta jokunen pyörätie taisi reitille osua. Lopulta ruutulippu heilui, mutta mitään hotellin tapaistakaan ei paikalla  näkynyt.  Osoitetta tarkistamaan, ja vanhaan malliinhan siinä taas oli käynyt. Kun ei ollut löytynyt oikeaa osoitetta, oli valittu joku samalta kuulostava. Vaihdettiin kuskiksi se, joka osaa ajaa paremmin ja kartanlukijaksi se, joka taas on siinä hommassa parempi ja oikea paikka löytyi. Löytyi oikein helpostikin, kun huomattiin, että täällä on oltu ennenkin.  Mutta mutta, kuten monet ravintolat, hotellin ravintola on kiinni sunnuntai-iltaisin. Respan suljetulla ovella oli puhelinnumero, huoneen olisi ehkä saanut, mutta mitäpä me nälkäisinä keskellä ei mitään olisi tehty.  Ei lähdetty sitten umpimähkään jatkamaan matkaa, vaan soitettiin lähellä olevaan toiseen hotelliin  ja varmistettiin tilanne. Täällä nyt ollaan, kartasta pitää katsoa missä, paikan nimi on Knutange.  Saattaa olla veljekset, ellei peräti kaksoset, jotka pitää paikkaa. Talo on vanha, mutta huoneet ja kph täysin  remontoitu, hissikin on.  Ainakin tämä huone on tosi iso,  4 henkeä voisi ruokailla pyöreän pöydän ääressä, sohvasta saa lisävuoteen ja vielä kaapistosta toisen. Pinnasänkykin lapselle löytyy.   Vieressä on petankkikenttä ja siellä oli paljon väkeä, taitaisi olla paras aloittaa harjoittelu katselijana.

Hotelliin on majoittunut bussilastillinen kiinalaisia, jotka olivat tarjoilijan mukaan menneet syömään paikalliseen kiinalaisravintolaan. Ehdimmekin jo ennen tietoa miettiä, missähän syövät ja meitä valisti tarjoilijamme, joka näytti meille myös kuviaan kiinalaisten kanssa edelliseltä kerralta. Puhui hitaasti ja ymmärrettävästi, joten ymmärsimme. Oliko tautofoniaa.