Hampurissa

Miniatur Wunderland  Hampurissa on hyvä nähtävyys. Sopivan kompakti, paljon nähtävää ja pienoisrautateistä pitäville tietysti sinällään elämys, mutta meille ihan uusi juttu oli vilkas autoliikenne ja tulipaloja sammuttamaan säntäävät paloautot. Hieno oli myös suuri lentokenttä nousevine ja laskevine koneineen.  Ajan varaaminen on enemmän kuin suotavaa, väkeä vaelsi paikalle ainakin nyt jatkuvana virtana. Varaussysteemi on sikäli reilu, ettei lippuja tarvitse maksaa etukäteen, mutta tottakai ostamalla myös  liput etukäteen säästää aikaa. Meillä ei ollut mitään jonoa, vaan lipputiskille päästiin heti.  Vanha satama-alue on otettu uusiokäyttöön saksalaisella perusteellisuudella ja rahaa säästämättä, rakennukset ovat tosi hienoja.  Läheltä toiselta puolelta siltaa lähtee  tunnin kestävät vesibussiristeilyt  ja myös kaupunkikiertoajelubusseilla näytti olevan pysäkki suunnilleen samoilla kohdin, jos on ylimääräistä kulutettavaa aikaa. 

Travemundessa syötiin perinteisesti paistetut sillit ennen satamaan menoa, tai perinteisestihän syömme parsaa, mutta saksalaiset valkoiset parsat näyttivät olevan vielä pellolla muovin alla. Satamassa oli jo jono suomalaisia asuntoautoja ja –vaunuja, todella suuria ja hienoja. Muuttolinnut palaavat.

Laivamatka inspiroi aina muistelemaan aiempia matkoja, turvallisen samanlaista menoahan tämä on. Laivaliikenne Itämerellä on vilkasta, jatkuvasti tulee laivoja vastaan ja ohitamme samaan suuntaan meneviä. Merenkäynti on maltillista onneksemme ja aurinko paistaa.

Ylempi kuva on pienoismaailmasta ja alemmat vieresestä satamakanavasta

Kotiin osa 3

Aamu  valkeni linnunlaulua kuunnellessa, oikein hyvin nukuttiin.  Möhneseen golfkentän bongaus ei onnistunut, yön aikana joku oli varastanut opaskyltin. Oltiin kuviteltu löytävämme paikka ilman muuta ajamalla takaisin  samaa tietä mistä tultiin. Ajettiin sitten  vielä takaisinpäinkin, kun arveltiin, ettei oltu huomattu kylttiä. No, aamu oli sateinen eikä meillä olisi ollut aikaa pelaamiseen, mutta ehkäpä toisella kerralla.

Soest oli mukava pieni kaupunki, kävelykeskustassa on ainakin 3 vihreäksi patinoitunutta kirkkoa,  Raatihuone on usean rakennuksen käsittävä kompleksi, muutama  toriaukio jne.  Nämä mukavasti vaikeuttivat toistemme löytämistä erottuamme hetkeksi kävelyretkellämme. Siis tyyliin: "missä olet?" "No tässä raatihuoneen edessä vihreän kirkon vieressä" . "ai, ei näy sinua, minäkin seison raatihuoneen edessä ja on tuossa vihreä kirkkokin, taidat olla toisella puolella, no ei, ei näy täälläkään?" Joukossa oli uudempaakin tyyliä. Arvelimme, ovatko kyseiset rakennukset purku-uhan alla ja seuraavalla kerralla ne on korvattu uudelleen rakennetuilla vanhoilla taloilla?

 

 

 

Hauska puro kulkee myös kaupunkin ympäri. Ostimme torilta evääksi matjes- ja rollmopssämpylät ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Kaupunkikävelymme aikana ei satanut, mutta vähitellen sade yltyi. Olimme valinneet matkalta toisen pikkukylän, mihin majoittua,tie kulki suoalueen halki, isoja maalaistaloja eikä paljon muuta. Hotelli oli täynnä, ja läheisen toisen pikkukaupungin kaikki hotellit oli täynnä. Meno moottoritiellä oli sateen takia aika kurjaa, miksei hurjaakin, mutta yllättävän maltillisesti kaikki ajoivat. Muutama tienvarsipaikkakin oli täynnä, mutta ajoimme ulos moottoritieltä ja ensimmäisen kylän ensimmäisessä hotellissa oli yksi huone vapaa. Tämä on oikeastaan kellarihuoneisto, luultavasti ei virallinen hotellihuone, mutta meille kelpaa hyvin. Ravintolaa ei ollut, joten ostimme kaupasta vähän ruokaa ja nukuimme hyvin. Nyt odottaa Miniatur Wunderland(maailman suurin pienoisrautatie) Hampurissa ja sitten laivaan.

Kotiin osa 2

Kiinalaiset olivat jo lähteneet, kun menimme aamiaiselle.  Paikallinen Rotary-klubi ilmeisesti kokoontuu ravintolassa, seinällä oli perustamisasiakirja kehystettynä ja 50-vuotisjuhlat oli vietetty pari vuotta sitten. Maksaessamme Henkka kysyi jotakin rotareista, ja siitä kehkeytyi isompikin juttu. Isäntäpariskunta on matkalla kuun lopussa Roomaan, jossa rotaryt osallistuvat itse Paavin juhlaan Vatikaanissa. Parkkipaikalla oli lähdössä tanskalaispariskunta, samainen, jolle illalla ravintolassa toivotimme kohteliaasti ranskaksi hyvää iltaa. Nyt sitten selvitettiin skandinaaviskaksi, minne kukin oli menossa. Respa oli heitä valistanut suomalaisvieraista.  Tanskalaisethan ymmärtää kyllä meidän ruotsia, mutta meidän ymmärrys heistä on heikompaa.
Hotellin historiaa yritimme selvittää nettisivuilta, rakennusvuosi jäi hämärän peittoon, mutta vanha kartano se kuitenkin  alunperin on ja ilmeisesti suuri puisto on ollut kartanon puisto.  Parketit ja peilit saleissa vaikuttivat aidoilta. Arvelimme rakennuksen  olevan 1800-luvulta peräisin ja kartanon liittyvän seudun teollisuuteen.
Ajelimme sitten navigaattorin ohjeiden mukaan ties mitä kautta kohti Kölniä ja ensimmäinen yöpyminen Saksassa maaseutuhotellissa. Tosi rauhallista on. Linnunlaulua ja aikaista kevättä. Lähistöllä on muuten golfkenttä. Tämä on Warstein, siis heti maistamaan pienet oluet. Ei sitten muistettu, että yhdestä ruoka-annoksesta riittäisi syömistä noin kolmelle. Hyvää oli. Huomenna bongataan kenttä, ei ehditä valitettavasti pelaamaan, ja läheinen historiallinen kaupunkikeskusta Soest. Sitten eteenpäin.

Henkalta jäi syömättä kaksi ja puoli knödeliä ja tuikkaa teki toisen possunfilepalankin syöminen. Söimme kylläkin pienet keitot alkuun ja salaattibuffeesta sai tehdä salaatin. Henkalle oisi riittänyt keitto ja salaatti. Pitää muistaa huomenna. Henkan annos on takimmainen ja näyttää pieneltä kuvassa mutta ei ollut. Oli pakko ottaa 4 cl Obstleria päälle.

Kotiin osa 1

Huhtikuun 2. päivä valkeni, ja aloimme tehdä lähtöä. Edellisenä päivänä oli ollut Nizza-Antibes petankki-kisa. Osallistujia oli runsaasti ja lounas oli oikein mukava. Nizza hävisi, mutta ei siitä sen enempää.  Olimme pakanneet auton jo edellispäivinä, ja tavaraa oli vielä jäljellä runsaasti. Kaikki saatiin jotenkin mukaan ja suoraviivaisesti moottoritietä ensin länteen ja sitten pohjoiseen A7. Nizzaan jäi 21 astetta lämmintä, arvelemme, että villatakit ovat vielä hyvään tarpeeseen, kunhan matka etenee. Ensimmäinen yöpyminen Rhonen varrella Hotel le Bellevue, Les Roches de Condrieu, jossa jo monet kerrat olemme nauttineet ihanista jälkiruuista ja nukkuneet rauhallisen yön, kuitenkin jokiliikennettä tarkkaillen.

Kaikki oli syötävää, viulun takana sokerista tehty punainen omena, joka oli täytetty granny smith-omenavaahdolla. Ei ymmärretty, että omena on sokeria, ennen kuin tarjoilija valisti meitä. Kyllä oli kielitaidosta hyötyä!

 

 

 

Ei muissakaan ruuissa valittamista ollut, eli tässä myös alkuruoka:

 

 

Aamu oli hiukan sateisen oloinen, ja päätimme jatkaa ylöspäin A7:aa, matkalla poiketa kahville ja yöpyä Metzin paikkeilla. No, kaikki muutkin olivat liikkeellä, ja kun kello tulee 12 ranskalainen suuntaa lounastauolle. Eli siinä vaiheessa tiellä oli hyvinkin tilaa, mutta levähdysalueet olivat  aivan täynnä. Parkkipaikkaa ei tahtonut löytää, vessaan piti jonottaa ja automaateista oli suositut kahvilaadut loppu. Niinpä meitä ajeli letka autoja peräkanaa levähdyspaikkojen läpi ja jatkoi matkaa seuraavalle. Joukossa oli paljon varsinaisia kaahailijoita, eli belgialaisia.  Matkalla ohitettiin aina  samat 11 espanjalaista rekkaa.  Lopulta kello tuli yli kaksi ja tilaa alkoi löytyä. Muistutamme niitä, jotka haluavat oikeata ruokaa, että myös levähdysalueiden ravintolat (ainakin monet niistä) sulkevat klo 15 ja ruokailijoiden on oltava paikalla ennen klo 14. Laitettiin sitten navigaattoriin sopivaksi katsomamme yöpymispaikan osoite ja ajeltiin sen mukaan vasempaan  ja oikeaan, kiellettyyn ajosuuntaan ei uskallettu ajaa, mutta jokunen pyörätie taisi reitille osua. Lopulta ruutulippu heilui, mutta mitään hotellin tapaistakaan ei paikalla  näkynyt.  Osoitetta tarkistamaan, ja vanhaan malliinhan siinä taas oli käynyt. Kun ei ollut löytynyt oikeaa osoitetta, oli valittu joku samalta kuulostava. Vaihdettiin kuskiksi se, joka osaa ajaa paremmin ja kartanlukijaksi se, joka taas on siinä hommassa parempi ja oikea paikka löytyi. Löytyi oikein helpostikin, kun huomattiin, että täällä on oltu ennenkin.  Mutta mutta, kuten monet ravintolat, hotellin ravintola on kiinni sunnuntai-iltaisin. Respan suljetulla ovella oli puhelinnumero, huoneen olisi ehkä saanut, mutta mitäpä me nälkäisinä keskellä ei mitään olisi tehty.  Ei lähdetty sitten umpimähkään jatkamaan matkaa, vaan soitettiin lähellä olevaan toiseen hotelliin  ja varmistettiin tilanne. Täällä nyt ollaan, kartasta pitää katsoa missä, paikan nimi on Knutange.  Saattaa olla veljekset, ellei peräti kaksoset, jotka pitää paikkaa. Talo on vanha, mutta huoneet ja kph täysin  remontoitu, hissikin on.  Ainakin tämä huone on tosi iso,  4 henkeä voisi ruokailla pyöreän pöydän ääressä, sohvasta saa lisävuoteen ja vielä kaapistosta toisen. Pinnasänkykin lapselle löytyy.   Vieressä on petankkikenttä ja siellä oli paljon väkeä, taitaisi olla paras aloittaa harjoittelu katselijana.

Hotelliin on majoittunut bussilastillinen kiinalaisia, jotka olivat tarjoilijan mukaan menneet syömään paikalliseen kiinalaisravintolaan. Ehdimmekin jo ennen tietoa miettiä, missähän syövät ja meitä valisti tarjoilijamme, joka näytti meille myös kuviaan kiinalaisten kanssa edelliseltä kerralta. Puhui hitaasti ja ymmärrettävästi, joten ymmärsimme. Oliko tautofoniaa.