maanantai 21. joulukuuta 2015

Lämmin syksy 2015

Joulu lähenee, samoin kotimatka pohjoisen pimeyteen. Täällä olemme nauttineet kauniista ja lämpimästä syksystä, joka on ollut aivan poikkeuksellinen verrattuna aiempiin meidän täällä viettämiin. Sadepäiviä ei ole ollut kovin montaa, yöt ovat olleet lämpimät ja enimmäkseen on aurinko paistanut.  Osa porukasta pukeutuu selvästi kalenterin mukaan, kaulaliinoja ja  toppatakkkeja, jopa turkiksia näkee, toki ne on kuulema muodissa. Mutta aina joku hipsuttelee, jos ei nyt ihan shortseissa niin kevyesti pukeutuneena kuitenkin.  Muualla Ranskassa on mitattu todella korkeita lämpötiloja tavanomaiseen verrattuna, täällä ei ehkä aivan niin poikkeuksellisia, onhan tämä Ranskan keskimäärin  lämpimin ja aurinkoisin kolkka talvella.

Golfkentät ovat olleet hyvässä kunnossa, Biot on saatu yllättävän hyvään kuntoon lokakuun katastrofin jälkeen. Kenttä on saatu tasoitettua ja uusi ruoho alkaut viheriöidä. Pääsimme pelaamaan ensimmäisen kerran koko kierroksen, paitsi yksi väylä, jonne vievä silta on vielä tulvan jälkeen poissa. Provencaliin menimme viime keskiviikkona tilaamatta etukäteen aikaa, ja hämmästyimme jonkin verran, kun saimme ajan heti klo 12, olimme noin puoli kahdentoista aikaa paikalla. Vielä hämmästyneempiä olimme, kun lähtöpaikalla oli muitakin, joilla oli klo 12 aika. No, ei se mitään, matkaan päästiin. Mutta hämmästys vain kasvoi, kun ketään ei tullut meidän perässä. Kierros eteni aina väylälle 7 saakka, jossa oli yksi mies valkoisessa teeboxissa valmiina. Hiukan ihmettelimme, mistä hän on sinne ilmestynyt ja hän sitten lähenikin meitä ja selitti jotain, mitä emme tietenkään ymmärtäneet. No, hetken aikaa siinä yritettiin ymmärtää toisiamme, ja lamppu syttyi. Klo 14 kentällä alkoi junioreiden joulukilpailu ja me olimme tosiaan viimeinen ryhmä ennen kilpailijoita. Pelasimme yhdessä viimeiset väylät.

Tänään teimme jouluretken Luceramin kylään, jossa koko kylä on omistautunut rakentamaan seimiä. Seimikierros, 450 seimeä, pieniä, suuria, pienen pieniä ja kaiketi tekijöidensä näköisiä. Mielenkiintoinen seutu muutenkin, emme ole koskaan sielläpäin autolla ajelleet, ja nyt tuttavien suosituksesta menimme katsomaan seimiä.  Kovin huonojalkaisille emme kuitenkaan voi suositella. Sen verran korkealla tämä ja monet muutkin kylät ovat, että tähän aikaan voi hyvinkin sattua oikea talvipäivä, nyt siellä oli aurinkoista ja noin 13 astetta lämmintä.



Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016 kaikille lukijoillemme Henkka ja Kipa. Tammikuussa jatketaan huomenne lähdemme käymään Suomessa.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Juustoja ja rynnäreitä


Lähdimme katselemaan Nizzan joulukylää ja iltapäiväkahveille.
Heti Place Massenalle tultaessa tuli vastaan kolme poliisia varusteinaan rynnäkkökiväärit. Vähän matkan päässä käveli neljä sotilasta leveässä muodostelmassa rynnäreineen, sitten taas kolme poliisia samoin aseistettuna. En tiedä, tuntuiko turvalliselta vai aivan turvattomalta. Ihmisiä oli paljon liikenteessä ja join Vin Chaud -mukillisen. Luistirata ja maailmanpyörä olivat käytössä samoin kuin lasten karusellit ja trampoliinihyppelyt. Joulukylä oli tänä vuonna Prince Albertin puistossa. Oli ehkä hieman enemmän tilaa kulkea ja kylä oli aidattu, laukut tarkastettiin portilla. Juustojen kohdalla tuli ostettua yli kolme kiloa juustoja, jotka vedettiin vakuumiin. Mukaan tuli mansikan värinen tomaatilla ja oliiveilla maustettu Tomme ja iso palanen vanhaa Comtea. Kaupantekijäisiksi saimme kiekon Reblochon valkohomejuustoa Haute Savoiesta. Oltiin myös ostettu oliiviöljykaupasta salaattiöljyä, koska vanha uhkaa loppua. Tästä voi todeta, että kolmessa kuukaudessa menee parempaa neitsytöljyä puoli litraa plus hiukan tavallista öljyä (auringonkukkaöljyä tai rypsiä) päälle. Voita kuluu vastaavasti suunnilleen saman verran, 250 g/kuukausi.  Aukiolta poislähtiessämme joku auto peruutteli pois ratikkakiskoilta Place Massenalla Lafayettin edessä ja oli peruuttaa vanhan naisen päälle. Ajattelin, etteikö äijällä ole peruutuspeiliä ja nainen rupesi sättimään ukkoa kovasti. Kiersin auton takaa, koska uskoin, että ukko oli jo oppinut. Mutta ei, ajoi päälle, siis tällä kerralla vanhan miehen päälle. Kolahti lonkkaan, mutta ei kait kovasti, koska ei ole ollut kipeä. Mutta kyllä mulla paloi päreet. Menin hakkaamaan vieressä istuvan ikkunaa ja haukuin äijän, onneksi suomeksi, alimpaan helvettiin ja vanha nainen säesti auton toisella puolella. En jäänyt katsomaan jatkoa, mutta nainen jatkoi marmatustaan, sattuikohan siihen? Epäiltiin, että äijä oli humalassa, koska en ole koskaan nähnyt siviiliauton pörräävän siinä kohtaa ja oli kait täysin eksynyt. Nizza on vaarallinen paikka. Tänään sitten luettiin lehdestä, kuinka kahden auton kolarin seurauksena toinen osapuoli syöksyi läheisen kahvilan terassille, 11 loukkaantunutta. Ratikkakiskoja pitkin oli tässäkin tapauksessa ajettu, vaikka tänne on juuri pystytetty kaikkialle mainostauluja, joissa opetetaan, ettei kiskoja pitkin saa ajaa autolla. Ilmeisesti ennakoidaan tulevaa uutta raitiotielinjaa, joka kulkee satamasta lentokentälle.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Kotigourmetia


Petankin jälkeen Henkka meni Casinoon ja koska oli perjantai ja kalapäivä osti kolme pientä solea ja kuusi saint jaquesia avec coral. Casinon mies poisti merianturoista nahan, sieltä todella saa kalat sellaisena kuin haluaa, vaikka ei tiedä, miten haluaa.
Lisukkeeksi rakuunaporkkanoita, kuullotettua fenkolia ja perunagratiini. Jäkiruokajuustoksi löytyi corsikalainen valkohomejuusto, joka varmaan kuuluu niihin juustoihin, joita ei lentokoneen matkustamoon saa tuoda.
Kalan kanssa nautittiin Chablis Premier Cru vuodelta 2013 (William Fevre), joka ostettiin syyskuussa, kun yövyimme tulomatkalla Chablissa. Kala oli kevyesti leivitetty vehnäjauhoissa kera suolan ja mustapippurin. Paistoaika voissa oli juuri sopiva ja kauniin ruskea kala suli suussa. Viini oli erinomaista ja lisukkeet sopivat annokseen.
Jälkkärijuustolle oli pullo Morgonia, joka on yksi Beaujolaisin seitsemästä AOC alueista ja tukevin beaujolaisin viineistä. Rypäle on kuitenkin alueelle tunnusomainen Gamey. Kyllä nouveaut jäävät kirkkaasti mehujen asteelle eivätkä olisi jaksaneet ollenkaan tämän juuston kanssa. Juusto oli todella mahtava eikä tuoksua pidä pelästyä, vaikka Corsikalla syömämme simpukat olivat todennäköisesti tällä juustolla maustetut ja kun kansi avattiin olimme tippua tuolilta. Makeaksi palaksi vielä sitruuna- ja mansikkatorttua, päikkäreille sitten vaan.
Chablis oli niin hyvä, että sitä jäi täksi päiväksi valkosipulivoissa paistettujen kampasimpukoiden kanssa nautittavaksi.
Ennen ruokaa kävimme kuitenkin Belletissä maistamassa ja ostamassa erinomaisia Domaine de la Sourcen valkoista (6 pulloa mukaan) ja Liquoreux Vendanges Tardives (2 pulloa mukaan). Molemmat on tehty vanhasta roomalaisten jo maahan tuomasta lajikkeesta nimeltään ROLLE. Hinnakkaita ovat, mutta harvoin olemme niin hyvää valkoista maistaneet ja Liquoreux oli kuin hunajaa. Maistoimmme myös punaviiniä, joka oli kyllä hyvää, mutta arvelimme sen paranevan ikääntyessään, eikä meillä oikein ole tiloja viinin varastointiin. Itse viinitila oli oikein vehättävä paikka, seudun viinitiloilla on tänään ja huomenna avointen ovien päivät, mutta toki muulloinkin myyvät tuotteitaan.
Kovin kiemuraisia ja ahtaita teitä viinitalolle piti ajaa, joten korkean- ja ahtaanpaikankammoisille suosittelen silmälappuja.

torstai 26. marraskuuta 2015

Sattuu ja tapahtuu


Aurinko paistaa ja parvekkeella on auringossa 27 C. Kipa lähti ystävättärensä kanssa golfaamaan Provenceilin kentälle. Minä päätin käydä kaupassa. Vaihdoin golfhousut kaupunkihousuihin, tein kauppalapun ja otin vetokassin mukaani. Ulko-oven suljettuani kaivoin taskusta avainta sulkeakseni oven. Tasku oli tyhjää täynnä. Niin oli toinenkin. Päässä rupesi raksuttamaan, mitäs nyt. Kello on vaille 11 ja Kipa palaa klo 15.00. Ulos voisi mennä, mutta sisään ei enää pääsisi eikä kännykkä ollut mukana kuten eivät rahat eivätkä muutkaan tarpeelliset. Ihmettelin rauhallisuuttani, mahtoi johtua sokista tai sitten sydän oli pysähtynyt. Monta vaihtoehtoa kävi mielessä eikä mistään ollut hyötyä kun ei ollut puhelinta. Yksi kuitenkin otettiin käyttöön ja pirautin samassa kerroksessa olevan ranskalaisperheen ovikelloa. He olivat asuneet siinä koko sen ajan kuin mekin ja varmaan pidempäänkin. Ovi ei auennut mutta rouvan ääni kysyi mistä on kysymys. Kerroin jääneeni ilman avaimia oven ulkopuolelle ja pyysin häntä soittamaan miehelle, jolla oli yleisavain. Oli pitkään hiljaista ja sitten hän sanoi, että menkää sille ovelle jossa asutte. Olin jo kertonut,että olin se suomalainen samasta kerroksesta. Menin ovellemme, joka oli 10 metrin päässä heidän ovestaan jolloin rouva aukaisi ovensa ja sanoi nyt tunnistavansa minut. Sanoi sitten englanniksi soittavansa miehelle ja pisti oven kiinni. Kuulin oven läpi, että hän todella soittikin ja sitten avasi oven ja sanoi miehen tulevan ja että voinko odottaa . Tottahan toki kun asia järjestyisi. Kului aikaa ja hän jo kerran avasi oven ja kysyi eikö ole vieläkään tullut ja vastasin ei. Jonkin ajan kuluttua hissi sitten tuli ja ovi avattiin. Ei kuitenkaan avaimella vaan jonkinlaisella peltilätkällä aivan kuten poliisifilmeissä avataan Jenkeissä lukot luottokortilla. Rupesin ymmärtämään varmuuslukon tarkoituksen. No kauppaan päästiin ja nyt sitten kirjoittelen varoituksen sanoja. Kun housut vaihdetaan niin ensin vaihdetaan taskujen sisältö ja sitten vasta housut jalkaan, ettei sisältö jää pöydän päälle, kuten nyt kävi kun lähdin hakemaan uutta ulkoilutakkiani vaatekaapista.
Avaaminen maksoi muuten 25€ eli halvempi kuin Suomessa, josta on myös kokemusta. Jäin sen velkaa, koska hänellä ei ollut antaa viidesta kympistä takaisin. Olisiko pitänyt maksaa 50 ja sanoa että "pour prochain fois".

tiistai 24. marraskuuta 2015

Viininmaistelun 2. kerta

Edellinen viininmaistelu päättyi sikäli huonosti, että n. 3 euro viinissä oli korkkivika. Päätimme siksi uusia maistelun, tällä kertaa noin 3, 6 ja 10 euron viineillä. Jälleen kyseessä oli Bordeauxin viinit ja vuosikerta 2013, jotta saisimme jollain lailla samantyyppiset viinit maisteluun. Maistelu tehtiin puolisokkona, eli toinen kaatoi viinit tiettyyn järjestyksen ja toinen kävi sitten vaihtamassa järjestystä. Varmuuden vuoksi vaihdossa vaihdettiin myös laseja, jottei esim. täydempi lasi paljastaisi kaatajalle, mistä viinistä on kyse. Tehtävä osoittautui yllättäen vaikeaksi. Viinit olivat melko saman värisiä.  Kolmen euron viini erottui vaikeuksitta, mutta kaksi muuta jakoi mielipiteet ja valinta vaati paljon aikaa. Viinit olivat loppujen lopuksi aika samanlaisia. Päättelimme, että hintaluokassa 6-12 euroa löytää meidän makuun kelpo viinejä, joista toiset ovat loisto-ostoksia ja toisissa taas nimi tai joku muu maksaa, ei maku. Sen sijaan 3 euron viinin päätimme käyttää burgundin pataan (vai onko se tässä tapauksessa bordoon pata).
Kyllä oli vaikea valinta kahden paremman välillä, sillä kuten Kirsti kirjoitti  3€ viini erottui heti. Kirstin maku oli taas minun makuani kalliimpi, koska hänen mieleisensä viini oli loppujen lopuksi se kalliimpi. Minusta siinä oli hapokkaampi jälkimaku. Molemmissa oli hyvä tuoksu. Löytyi suklaata, nahkaa ja tummia marjoja. Oletettavasti kummatkin paranisivat vuoden parin myötä ja paranivat myöskin lasissa avautuessaan. Jälleen kävi niin, ettei kolmen euron viini pärjännyt alkuunkaan. Mutta mutta mehän olemmekin Provencessa emmekä Bordauxissa, joten maistelu taitaakin jatkua Provencen punaisten parissa. Siitä kuullan vielä.
Viinit olivat
Chateau Mason Noble 5,75€
Chateau Lafleur Vanzelle Lalande Pomerol !0,55€
Bordeaux Suprior 3,13€

lauantai 21. marraskuuta 2015

Viininmaistelu

Päätimme vihdoinkin selvittää lopullisesti, minkä hintaluokan punaviini on meidän mielestämme meille paras ostos. Nizzaan tultuamme Kipa sanoi, ettei yli 3 €/pullo maksavia tarvita, kaikki punaviinit ovat kelvollisia ruokaviinejä ja se riittää. Epäilys on itänyt mielessämme, ja välillä on maisteltu vähän kalliimpiakin viinejä. Mutta onko viineillä todella eroa ja ylipäätään, erottaako meidän makumme yhtään mitään, ja mistä pidämme itse asiassa eniten. Olimme suunnitelleet järjestävämme ihan itsellemme puolisokkotestin, mutta saimme hyvän vahvistuksen viinintuntija-ystävistämme,  me kolme maistelimme  sokkona Henkan valitsemat  3 Bordeauxin punaviiniä, noin 3, 10 ja 30 euroa maksaneet. Alueen tiesimme, mutta emme muuta, pulloja ei näytetty.

Valitettavasti kävi niinkuin joskus viininmaisteluissa käy, yhdessä oli korkkivika. Toista pulloa ei ollut, joten arvio piti pystyä tekemään lievästä korkkiviasta huolimatta, osan mielestä kyseessä ei edes ollut korkkivika vaan vain "ominaistuoksu", hiukan tunkkainen. Korkkivika voi olla hyvin lievä, jolloin vain häivähdys ensimmäisessä nuuhkaisussa paljastaa sen mutta tässä korkkivika oli selvä, vaikkakin lievä.

Asiantunteva maisteluraatimme jakautui kahtia, kahden mieliviini oli numero 1 ja kahden numero 2. Kolmatta ei kukaan kannattanut, alkumakua pidettiin terävänä ja muuten hiukan latteana viininä. Kaikki  sokkona maistelleet tunnistivat tai arvasivat järjestyksen, numero 2 oli 30 euron viini ja numero 1 10 euron viini ja tuo korkkivikainen 3 euron viini.  1. viinistä eniten pitäneet arvioivat 2. viinin paranevan, kunhan vähän avautuu ja sopivan ruuan yhteydessä olevan todella hyvä viini. Seurueen siirryttyä ruuan ääreen  viini parani paranemistaan kunnes loppui.

Maistelu ei selvittänyt asiaa lopullisesti, mutta kuitenkin sen verran, että päättelimme 30 euron viineillä olevan meillä paikkansa erityistilanteissa ja 10 euron viinien riittävän tavanomaisessa tarjoilussa. Ehkäpä vielä joskus  maistelemme pari 3 euron ja pari 10 euron viiniä selvittääksemme, onko 3 euron viini tarpeellinen lainkaan, vai kannattaisiko sen asemasta juoda vettä.

Selvennykseksi vielä, että 30 ja 3 euron viinit olivat selvää Bordeauxin sekoitusta eli Cabernet Sauvignon, Merlot ja Cabernet Franc mutta 10€ viini vaikka olikin Bordeaux viini oli rypäleiltään lähinnä Saint Emilionin viini eli 75% Metlot ja 25% Cabernet Sauvignon. Siitä kait johtui mielestäni sen jälkimaussa huomaavani happamuus, jonka kait Cabernet Franc olisi pehmentänyt.

Viinit olivat no1 Chateau de Landiras 2012 Gravesista no 2 Reserve Mouton Cadet Baron Philippe de Rothschild 2011 Pauillacista ja no 3 Castillon Cotes de Bordeaux 2014 AC Bordeaux Controlee. Seuraavaan maisteluun olisi kait syytä löytää viinit rypäleiltään ja vuosiltaan samanlaiset. Jäämme odottelemaan tuloksia. Pysykää lukemassa.

torstai 19. marraskuuta 2015

Hammamissa Aixissa

Tuttavapariskunnan kanssa suuntasimme perinteiselle syysretkelle tällä kerralla Aix-en-Provenceen. Menomatkalla kävimme tutustumassa Saint-Maximinin basilikaan. Aiemmin olemme nähneet sen vain etäältä, mutta nyt pienen kiertoajelun jälkeen pääsimme sisään tähän mahtavaan rakennukseen. Oli todella käynnin arvoinen ja ostin kirjan basilikasta englanniksi.  Kevyt lounas keskusaukiolla ja olimme valmiit jatkamaan matkaa. Matkan varrelta löytyy myös monia viinitiloja ja mekin kävimme ostamassa muutaman viinipullon ja paikallisia herkkuja eräästä paikasta. Aixista emme olleet varanneet majoitusta, mutta muistimme seuran matkalla olleemme aivan keskustassa sijaitsevassa mukavassa hotellissa. Parkkipaikkakin autolle löytyi läheltä hotellia ja niinpä tiedustelemaan majoitusta. 2 huonetta löytyi, kalliimmasta päästä, mutta saimme kuitenkin alennusta. Hotellilla on myös parkkihalli, josta pääsee hissillä suoraan ylös. Hotellin asukkaat saavat 10% alennuskupongin ravintolaan ja päätimme hyödyntää senkin. Ravintola on oikein hyvä ja saimme aivan erikoishyvää kohtelua, meillä oli erityisen mukava ilta. Tarjoilijat hauskuuttivat meitä ja ollaanhan me itsekin hauskoja. Kaikki tapahtui tietenkin ranskaksi. Ennen päivällistä teimme kävelyretken keskustassa ja monet joulutorin myyntipisteet olivat jo auki tai niitä juuri availtiin.


Kylpyhuone on liki yhtä suuri kuin muu huone. (kuvaushetkellä kamera tärähti, pitäisi aina ottaa ainakin pari kuvaa) Hamman on kuvassa oikealla olevan tiiviin ja suuren lasioven takana.

Pieniä nukkehahmoja oli runsaasti myytävänä. Tuossa kait Kipa työntää minua ravintolasta kotiin.

Huoneessamme ihmettelimme, missä hammam on ja miten se toimii, huoneesta kun löytyi ohjelappunen "appuyer hammam" ja "choisir temperature", paljon muuta siinä ei lukenut.  No, suihkuhuoneen (ei voi oikein  puhua kaapista, sen verran iso se oli) seinältä sitten löytyi paneli ja mehän kokeilemaan. Mahduimme molemmat sisään ja tuolikin mukana, odotutti ja sihinä alkoi. Mukavasti tuli lämmintä höyryä ja höyrysaunan jälkeen sai samassa kaapissa myös normaalin suihkun. Ammetta ei kokeiltu, arvelutti vähän, pääseekö sieltä sittenkään omin voimin pois.

Ainut miinus hotellissa on lähistöllä sijaitseva disko, joka tulee ikäänkuin kaupanpäällisenä, ei tarvitse lähteä ulos mukavasta sängystä. Huoneen sijainnilla on merkityksensä, muistelen seuran retkellä olleemme 3. kerroksessa emmekä tienneet diskosta mitään.

Axin retkemme varsinainen syy oli Cezanne. Tarkoitus oli seurata Cezannen jälkiä Provencessa, Victoir- vuori nähtiin eteläpuolelta menomatkalla ja paluumatkalla kierrettin pohjoispuolelta. Kyseistä vuorta oli Cezanne maalannut 86 kertaa eri puolilta, eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Granet-museossa on muutamia Cezannen töitä, suurin osa tuotannosta on kuulemma Amerikassa eri museoissa. Pariisissa on toki omansa ja ympäri Ranskaa ja koko maailmaa eri museoissa niitä voi ihailla.  Kävimme Cezannen ateljeessa ja mukanamme ollut taiteilija ehti koskettaa Cezannen palettia ennenkuin opas ehti kieltää. Ystävämme sanoi, ettei voi nyt koskaan pestä kättään. Saimme seikkaperäisen kuvan taiteilijasta, aivan ihanat madamet vastasivat auliisti kysymyksiin.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Minun Pariisini

Miljoonille turisteille Pariisi ei ole vain Ranskan pääkaupunki, vaan paljon enemmän. Capital mondiale, jossa jo vuosisatojen ajan on käyty paitsi turisteina, myös opiskelemassa ja työskentelemässä, jopa meidän kaukaisesta maastamme. Meidän ensimmäiset Pariisin matkamme tapahtuivat  kaukaisella 1960 -luvulla, ja ensimmäinen yhteinen matka 1970-luvun alussa. Toistaiseksi viimeinen matka oli sekin viime vuosituhannella. Tuskin Pariisi on kuitenkaan muuttunut, vaikka kaikki eivät kokisikaan sitä niin vastustamattomana paikkana, jonne voi ja pitää palata aina uudelleen, tai jos on mahdollisuus matkustaa vain kerran elämässään, ehdoton ykkönen kohteeksi on Pariisi. Koulussa historiaa lukeneina tunnemme myös Ranskan ja Pariisin historiaa ja ensimmäisillä matkoillamme kuljimme aamusta myöhään  iltaan niin Versaillesin, Fontainebleun, St. Denisin kuin myös Seinen rannat, Pigallen, Champs Elyseen   jne. loputtomiin. Kovasti turvalliselta se nuorena tuntui ja varmaan olikin.
Ensimmäisellä yhteisellä matkalla majapaikka oli vaatimaton hotelli vasemmalla rannalla, lähellä metroasemaa, ja ennen iltaretkeä meillä oli tapana käydä lasillisella läheisessä kahvilassa. Sinne paikalliset työmiehet tulivat lasilliselle ennen kotiin menoa ja seurasimme jokailtaisia tervehtimisseremonioita uteliaina. Toisella matkalla majapaikka oli jo vaihtunut "hyväksi osoitteeksi", hotelli astetta tasokkaammaksi, mutta huone oli minikokoinen. Hotellissa oli menossa kuitenkin remontti, ja toiseksi viikoksi meidät siirrettiin isompaan kadun puoleiseen huoneeseen.  Kadun yli  seurasimme vastapäisen ravintolan, Prunier, menoa. Hienoja seurueita meni sisään, tarjoilijat juoksuttivat lautasia edestakaisin, meidän näkymä oli tavallaan keittiö puolelle, mutta sisäänkäynti oli samalla puolella ja keittiön ikunat auki. Päätimme jonain päivänä tulla takaisin ja syödä kyseisessä ravintolassa, joka nyt ylitti mahdollisuutemme. Pariisi oli niin kallis meille, että laskimme joka päivä matkakassamme (ei, ei, siihen aikaan ei ollut luottokortteja, pankkiautomaatteja, kännyköitä vaan postissa käytiin soittamassa Suomeen). No, matkakassaa tasoitti "työlounas".  Henkka oli järjestänyt tutustumiskäynnin työpaikkansa ranskalaiseen tytäryhtiöön ja pääsimme sinne lounaalle. Meille se oli aivan käsittämätön tapahtuma, aloitettiin samppanjalla ja ateria työmaaruokalassa käsitti 5 ruokalajia. Taidettiin olla vähän päissämmekin, juttu ainakin  luisti sujuvasti ruotsin kielellä. Kävimme muuten sitten myöhempinä vuosina syömässä Prunierissa eikä petytty. Pitäisi palata Pariisiin lähiaikoina jos sitten uskaltaa.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Naisten golfpäivä ja valkoiset sukat

Torstai on monella kentällä naistenpäivä, jolloin naiset saavat alennusta greenfeestä. Saattaa olla kaksi naista yhden hinnalla, kierrosmaksuun yhdistetty lounas tai vain pieni alennus, miten missäkin.  Kyllä miehetkin pääsevät silloin pelaamaan, mutta osa varmaan on ainakin tietävinään, että peli kulkee hitaasti ja pysyttelee viisaasti poissa. Meitä oli kaksi naista,  edellämme 4 naisen ryhmä ja heidän edellään aloittelijaryhmä, joilla näytti olevan opettaja mukana. Arvelimme, ettei ryhmä mitenkään voi pelata koko kierrosta, siinä tapauksessa ehtii tulla pimeää, ennenkuin päästään kentältä pois. Marsalkka tuli  paikalle ja meidän jäkeen oli lähdössä vanhempi ranskalaispariskunta, jolla oli caddyna rouvan ystävätär. Marsalkka ehdotti meille pelaamista yhdessä, jottei tarvitse odotella niin paljoa, ja sehän sopi hyvin. Edellä menevän ryhmän naiset olivat ripeitä ja hyviä pelaajia ja matkaan päästiin melkein ajallaan. Meidän jälkeen lähti sitten miesryhmä. Eka väylä meni hyvin, toisella väylällä vähän odoteltiin, ja niinpä ollessamme greenillä viereen ilmestyikin yllättäen pallo. Minä vilkuttelemaan takana tuleville, että pysykääpä vähän kauempana, eikä heitä sitten sen koomin näkynyt. Johtuiko siitä, että vilkuttelin draiverilla, kun päättelin, etteivät muuten näe meitä. 5. väylällä  kävellessämme kyllä  eteen ilmestyi oikealta tosi  reippaasti greenin yli lyöty pallo, ja hetken päästä pallon omistaja luikki hakemaan omaisuuttaan, mutta hän ei ollut samoja miehiä. Aloittelijaryhmä lopetti muutaman väylän jälkeen  ja kierros päättyi ihan normaaliajassa, lounaalle päästiin suunniteltuun aikaan.

Pelaamassa oli meidän jälkeen muitakin suomalaisia, ja aloimme ravintolassa katsella heille pöytää meidän pöydän vierestä. Provecalissa on hyvä ravintola ja lähellä on paljon työpaikkoja, joten lounastajat ovat enimmäkseen työporukoita ja golfareita on vähemmistö. 4 hengen tyylikkäästi pukeutunut seurue oli jo juonut kahvitkin, ja vilkaisimme kelloa, joko lounasaika päättyisi ja paikat vapautuisivat. Ja silloin sen huomasimme. Toisella miehellä on valkoiset sukat! Hieno puku ja kiiltävät kengät toki, mutta silti. Tai siksi juuri.  Suunnittelimme salakuvan ottoa ja postitusta Lenitalle, jotta hänkin pysyisi ajan tasalla uuden ajan ranskalaistrendeissä. Huom.  sukat eivät olleet urheilusukat, vaan ohuet normaalin hyvälaatuisen sukan näköiset, mutta siis kuitenkin valkoiset, tiedoksi niille, jotka aikovat seurata esimerkkiä.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Marraskuun 11. päivä - muistatko

Kummallista, kuinka asiat unohtuvat. Olimme suunnitelleet St Paulin retkeä jo pitkään, siellä on aina mukava kävellä ja lounaspaikoissa on valinnan varaa. Bussi 400 vie mukavasti perille, noin tunnin matka, jonka aikana voi ihailla maisemia. Netistä löytyi bussiaikataulut, ja kuinkas muistui mieleen Foundation Maeght, taidekokoelma, jota emme koskaan ole käyneet katsomassa. Elikä jäädään pois samannimisellä  pysäkillä juuri ennen St Paulia ja kävellään, kartan mukaan aika lyhyt matka. Loistava retkisuunnitelma. Ensimmäinen unohdus paljastui bussipysäkillä. Huomattiin busseissa Ranskan liput ja ihmeteltiin, miksi. No, vilkaisu kännykkään (onneksi mukana), on 11. marraskuuta, 1. maailmansodan päättymisen muistopäivä, eli siis bussit kulkevat sunnuntai-aikataulun mukaan, monet museot ja nähtävyydet on kiinni, kaupat sulkevat iltapäiväksi jne. Ilmankos liikennekin oli aika hiljaista, sen sijaan pyöräilyryhmiä näkyi useita. Olimme vakuuttuneita, että taidemuseo on auki, koska netin mukaan se on joka päivä auki ilman poikkeuksia. Odoteltiin siis rauhassa bussia 40 minuuttia lisää ja matkattiin määränpäähän. No, mikäs muu sitten oli unohtunut? Kartalla noin 400 metriä tarkoittaa kyllä 400 metriä, mutta täällä siihen sisältyy noin 300 metriä lähes pystysuoraan ylöspäin. Tai alaspäin, tai siis ensin ylös, sitten alas, taas ylös jne. tai päinvastoin. Puolessavälissä mäkeä oli pari miestä, joilta kysymään, onkohan matka pitkäkin. Monsieur ihmetteli, eikö meillä ole autoa ja me pudistelimme päätämme, no ihan parkkipaikkojen jälkeen vasemmalle, ehkä 10 minuuttia. Siihen saakka kiivettyään Henkan lonkka päätti ettei pysty enää kiipeämään ja Kipa kipaisi katsomassa kuinka pitkälti vielä. Aikaa kului ja Henkka luuli jo Kipan menneen yksin taidemuseoon ja kiviaitakin oli kylmä istua. Kun Kipa viimein tuli takaisin hän totesi että pitkälti on vielä ja koko ajan vain ylöspäin. Museon edessä on kylläkin parkkipaikka jonka Henkka oli jo tajunnut kun autoja kulki mäkeä ylös yhtenään. Jäi tällä kertaa taide näkemättä, mutta päätimme, että ensi vuonna 11. marraskuuta ajamme paikkaan autolla. Ylhäällä on parkkipaikka, ainakaan nyt siellä  ei ollut tungosta ja paikka siis oli auki. Palasimme bussilla takaisin Nizzaan. Menomatkalla olimme jo huomanneet paljon kylttejä Polygone Riviera, tiedämme sen olevan uusi ostoskeskus, mutta emme sen enempää. Katsotaan nyt, josko jonain päivänä unohdamme, että sellaiset eivät ole meitä varten ja suuntaamme sinne joko autolla tai sitten junalla ja bussilla, aika monimutkainen (ja turha) retki on edessä siinä tapauksessa.

Kotiin päästyä lämmitettiin ruuat pakastelokerosta ja avattiin päivän kunniaksi punaviinipullo, pari viikkoa sitten golfkisasta saatu 2. palkinto. Oikein hyvää punaviiniä. Salut!

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Saksalaista laatua ja paikalliselämää

Facebook päivitys inspiroi meitä tällä kertaa. Joku oli löytänyt kuvan "Volkswagen engineer finds a new job", vaakavalmistajana, jonka vaa'at näyttävät sopivan vähän. Me törmäsimme kesällä saksalaiseen laatuun myydessämme asuntomme. Tuttavapariskunta, joka sen osti, soitti kaksi viikkoa myöhemmin, ja sanoi, että ihan hyvä muuten, mutta uunissa ei paistu mikään. Hämmästelimme kovasti tätä, olimme juuri ennen poismuuttoa tehneet uuniruokia ja uuni oli toiminut niinkuin pitää.  Mutta joskushan ne hajoaa, hassu yhteensattuma. Uuni ei ollut erityisen vanha, 9 vuotta, ja käyttökertoja aika vähän. Tuttavamies irroitti uunin ja vei korjaajalle, joka totesi huonosti kiinnitettyjä johtoja ym. kummallisuutta, laittoi johdot kiinni ja taas toimii.  Mökillä meillä muuten on pienoisliesi, jossa uuni, se on ainakin 30 vuotta vanha, joten hiukan pidempää käyttöikää kyllä odottaisi nykylaitteilta.

Varsinainen tarinamme koskee perinteistä saksalaista lentoyhtiötä. Meillä on kauan sitten ostetut liput ja yllättäin saimme viesti, että lentomme on muutettu aikaiseksi aamulennoksi.  Viestissä oli joku puhelinnumero, mutta kuten monet viestit yleensäkin, viesti vahingossa katosi bittiavaruuteen. Netistä näimme sitten, että näin todellakin on tehty ja me ihmettelemään, mitäs nyt tehdään, aikainen aamu ei oikein sovi. Haluamme nukkua yömme hyvin ja mennä hyvissä ajoin lentokentälle, mieluusti kaupunkibussilla, joka maksaa 1 euro/nuppi sarjalipulla.   Jostain löytyi palvelunumero, johon soitimme. Herrahenkilö oli kyllä avulias, puhelu kesti noin puoli tuntia ja päättyi siihen, kun hän ilmoitti meille lisämaksun muutoksesta. No, ei nyt mennyt ihan putkeen, joku kommunikointikatkoshan siinä syntyy, kun vieraalla kielellä pitää asiaa selvittää. . Emme jatkaneet puhelinlaskun kasvattamista. Netistä ei löytynyt mitään mahdollisuutta asian hoitamiseen. Tänään sitten päätimme mennä lentokentälle henkilökohtaisesti. Yllättäen tällainen mahdollisuus vielä on, eli tiski löytyi ja sieltä rouvashenkilö, joka vaihtoi meille sopivamman lennon ja asia on sillä hoidettu.

Paluumatkalla sitten törmäsime paikallisiin tapoihin. Bussimme tuuttasi ja pysähtyi, mieshenkilö tuli sisään, vaihtoi poskipusut kuskin kanssa ja ilmeisesti  kuulumiset edellisen tapaamisen jälkeen, hyppäsi ulos ja me jatkettiin matkaa. Toinen havainto koskee puutteita esteettömän ympäristön rakentamisessa. Lentokentältä on lyhyt kävelymatka busseille, mutta hyvin kummalliset kiviportaat on noustava päästäkseen pysäkille. Kepin kanssa kulkevaa rouvaa kanssakulkijat avustivat ja sitten bussissa tietysti joku istui vanhuspaikalla. Kuljettaja huutamaan kurkku suorana, että madame tarvitsee paikan, mutta eihän kännykkää räpläävä nuorimies kuulokkeiltaan mitään kuullut eikä paikkaa herunut, vaikka takana istuva vanhempi naishenkilö vielä päähän hakkaamalla kuskin sanoja korosti.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Ostoksilla Lattessa

Vieraamme muistelivat lämmöllä Italiaa, jossa perjantai-markkinoilla mopo karkasi käsistä ja käsilaukkuja  sekä vöitä tuli matkaan useamman vuoden tarpeiksi. No, perjantai oli mennyt ja markkinat ohi, joten suuntasimme Mentoniin ja sieltä Latteen tuttuun supermarkettiin. Parman kinkkua, kielileikettä, pastaa, parmesania ja tietysti viiniä ja ehkä vähän väkevämpääkin. Meidän ostokset oli niin suuret, että saatiin kaupanpäälliseksi keksipaketti. Tällä kertaa ei muita suomalaisia näkynyt, kyseinen kauppahan on osoittatunut varsinaiseksi Suomi-seuran kokoontumispaikaksi. Muistaakseni aiemminkin olemme törmänneet samaan myyjään, joka tunnistaa meidät kielestä suomalaisiksi, hän on unkarilainen. Tulee mieleen, että ilmankos meidän ranskaa/italiaa ei aina ymmärretä, vieraita kieliä kaikille ja oudosti äännettyjä.

Yleensä olemme ostaneet myös lihaa, carpacciota valmiina pakkauksina ja vasikka/lammasrullia tiskiltä. Lihaa tiskiltä ei niin vaan ostetakaan, lihamestari tulee itse paikalle. Meidän havaintojen mukaan liha on siellä aina tuoretta ja hyvää. Nytkin ostimme ohuet leikkeet, jotka täytimme kuivakinkulla ja purkkiparsalla, onneksemme vieraamme olivat vahingossa ostannet aamukahviaan varten kermapullon, ja jättivät sen meille ohjeena: kyllä se ruuanlaitossa menee. No kyllähän se meni, saman mallin mukaan käärimme kalkkunafileitä rulliksi täyttäen ne kinkulla ja parmesanilla, ruskistus ja kermassa haudutus. Hyvää oli, Lattesta ostamiamme risotto-ainesten keran. Keskustelimme kotona pitkään siitä , onko herkkutatti parempi kuin kantarelli, pohdime erilaisia tapoja käyttää ko. sieniä ja päädyimme siihen, että molempi parempi, kummallekin paikkansa.

Viimeinen yhteinen varsinainen päivällinen tällä kertaa vieraidemme kanssa  nautittiin Koudoussa, joka ei taaskaan  pettänyt meitä. vai pettikö sittenkin. Salaperäinen mahatauti/ruokamyrkytys iski jälleen. Söimme kaikki ostereita muutaman (3)  maistiaiksiksi, sitten me kalaa suolakuoressa, toinen vieraamme risottoa, jossa meren eläviä ja toinen fritto mistoa. Arvaa nyt sitten, kuka tuli kipeäksi. Jälkiruuaksi yksi Creme Brulee, 3 mansikkatorttua. Mikään ei viittaa siihen, että tauti olisi ko. paikasta lähtöisin, ei suinkaan, vaan osoittaa ainoastaan sen, että mitä tahansa saattaa tapahtua. Onneksi kaikki oli ohi nopeasti ja olo parani paluumatkalle Suomeen. Ravintola oli melko täynnä ja liki viereen osui suuri suomalaisseurue, joka näytti hyvin hämmästuneeltä, kun lähtiessämme Henkka toivotti hyvää illanjatkoa. Me olimme epäileet heitä suomalaisiksi jo, kun astelivat ravintolaan. Kyllä me toisemme tunnistamme ilman sanojakin tai  ehkä juuri siksi. Meitähän yleensä epäillään saksalaisiksi ja tyrkytetään saksankielistä ruokalistaa. Todellisuudessa ranskankielisestä ymmärrämme parhaiten (suomen jälkeen), mistä ruuasta on kyse. Vai mikä tuntuu tutummalta vai eikö kumpikaan, Ris de veau vai Sweetbread? Ei aavistustakaan, mitä se on saksaksi.  Kannattaa painaa mieleen, jos pitää/ei pidä kateenkorvasta, siis ris on kateenkorva.

Suuri saarikierros osa 4 - sekalaista

Korsikalla voi tehdä muutakin kuin ihailla maisemia. Vuorikiipeily ja riippuliito ei ole meille tuttua, ja kuuluisan vaellusreitin GR20 maisemat ohitimme uteliaina, vaikeakulkuiselta näyttää ja varmastikin ovat tottuneita vaeltajia, jotka sinne lähtevät.  Matkallamme osuimme pieneen kylään, jossa pysähdyimme tauolle. Pienen ravintolan emäntä huuteli jo kaukaa tervetuloa, turistille oikein kätevää, koska joskus paikat näyttävät kovin suljetuilta, vaikka todellisuudessa ovatkin auki, tai ainakin isäntä avaa, kun maksavia asiakkaita on näkyvissä. Nautimme terassilla Pietrat ja pääsimme siistiin vessaan. Mäkeä ylös pyöräili nuori pariskunta, joka myös jäi tauolle. Pyöräilynkin totesimme niissä oloissa olevan jokaiselle meistä liian vaativaa. Poislähtiessämme huomasimme keitaamme tarjoavan paitsi ruokaa ja juomaa, myös majoitusta, 30 euroa yö.

Edellisillä reissuillamme on ollut tosi lämmin sää ja olemme pysähtyneet muutamalle rannalle ihan tien varrella uimaan. Sopivia uimarantoja on varsinkin itärannalla, vesi on kirkasta ja ainakin lokakuussa lämmintä. Lännessäkin rantoja on, mutta kun tie kulkee ylhäällä on rantaan päästäkseen edessä usein  muutamat kiemurat. Nyt Korsikalla oli kova tuuli eikä kaikin paikoin uimaan olisi voinut mennä, mutta kyllä sieltä löytyy suojaisiakin  hienoja hiekkarantoja.

Emme ole pelanneet golfia saarella, tiedämme siellä olevan kenttiä, mutta emme ole edes nähneet niitä. Todella kummallista! Jälleen löytyi yksi syy mennä Korsikalle uudestaan!



tiistai 20. lokakuuta 2015

Suuri saarikierros 3. Ruokaa ja juomaa

Korsikalainen perinneruoka tuntui olevan kinkkua, makkaroita ja juustoa. Jotain tällaista saattaa odottaa sen jälkeen kun on tutustunut saaren luontoon ja eläimiin. Kalaa, äyriäisiä ja simpukoita on toki tarjolla. Kipa söi 4 vuotta sitten Korsikassa elämänsä parhaat simpukat ja kului muutama vuosi, ennenkuin simpukoiden muisto oli sen verran hälvennyt, että niitä taas jossain tilasi. Tänä syksynä syötiin Belgian Bruggessa hyvät simpukka-annokset ja nyt sitten Calvissa vuohenjuustokastikkeella vähän paremmat. Vuohenjuustoja on monenlaisia ja osa erityisen hyviä, tässä käytetty juusto oli hyvää, mutta padan kannen aukaisu aiheutti sellaiset tuoksut, että ei sovi heikkohermoisille.

Korsikalla viljellään myös viiniä ja viinitaloja on monia Bastia - Bonifacio tien varrella. Me poikkesimme yhdessä Bonifaciosta lähdettyämme, viinit eivät olleet mitenkään ikimuistoisia, mutta ihan kelpo ruokaviinejä, ostimme 3 pulloa roseeta ja 3 pulloa punaviiniä. Tässä ei mitään varsinaista myymälää ollut, vaan maistelu ja myynti tapahtui kellarin nurkassa ja viini maksoi 5-7 euroa pullo. Bastian lähellä on myymälöitä, joissa myydään paitsi viiniä myös muita paikallisia tuotteita. Kastanjahilloa, viikunahilloa ym., hunajaa, säilykkeinä erilaisia pateita, mm. villisikapateeta, makkaroita, kinkkuja ja juustoja. Bastian lähellä on myös panimo, Pietra, olut, jossa on käytetty kastanjaa. Meistä Pietra on oikein hyvää olutta, jota toki saa myös Nizzasta.

Kun kinkut, makkarat ja simpukat on maisteltu, voimme suositella pastaa. Bonifaciossa söimme italialaisravintolassa pastaa,  kaikki oli kuulema itse tehtyä ja annokset maistuivat kyllä siltä.

Matkalla Bastiaan kävimme lounaalla Porto Vecchiossa. Kaupunki on oikein viehättävä, olimme siellä ensimmäisellä matkallamme ja etsimme jotain ruokapaikkaa. Emme oikein tienneet, minne suuntaan olisi pitänyt ajaa, mutta ajoimme yhden ravintolan ohi ja parkkipaikka sattui olemaan juuri sillä kohtaa vapaa. Niin jouduimme Natalien pöytään, La Table de Natalie. Ravintola ei ollut edullisimmasta päästä, mutta isäntä kokkasi ruuat ihan itse keittiössä ja Natalie tarjoili. Söimme erinomaisen lounaan ja koska muita asiakkaita ei sillä kertaa ollut, alettiin jutella Natalien kanssa ja kielikin taisi vaihtua englanniksi. Nyt osuimme sitten juuri samalle kadulle ja taas oli autolle paikka vapaana. Iloksemme ravintolassa kaikki oli ennallaan, paitsi asiakkaita oli nyt muitakin. Söimme erinomaisen hyvää kalapataa, kaikki taisivat lusikoida viimeisetkin liemitilkat suuhunsa. Muistelimme syöneemme aikoinaan jälkiruuaksi Natalien torttua, emme yhtään muistaneet, millainen se oli. Mielikuva oli "jotain suklaata varmaan". No, näin oli. Kyseessä on pari briossin siivua, meikäläisittäin köyhät ritarit, joiden päälle on kaadettu isolla kauhalla pähkinäistä suklaakastiketta, kermavaahdon ja jäätelön kera. Hyvää, mutta ehkä kuitenkin  hiukan liian runsas annos.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Suuri saarikierros osa 2

 Kiemuraiset ja kapeat tiet muodollisine kaiteineen eivät estä paikallisia ajamasta reipasta vauhtia ja turistibussin tai betoniauton vastaantulo aiheuttaa omat ongelmansa. Me saimme ajaa pätkän kapeaa ja mutkaista tietä todella ison auton perässä, kuski paineli torvea joka mutkassa ja vastaantulevat tiesivät jäädä sopivaan kohtaan odottamaan. Odottaminen on ehdottomasti mukavampaa kuin peruuttaminen. Ei sentään tullut turistibussia vastaan tässä vaiheessa.  Kun sopiva ohituskohta tuli, kuljettaja päästi meidät ja pari meidän takana tulevaa autoa ohi, ja niin oltiin taas omillamme. Takana tulevat painelivat meidän ohi ja katosivat aika nopeasti.



Toinen syy hitaaseen etenemiseen näkyy kuvissa. Tien varrella laidunsi vuohia, jotka vaelsivat tietä pitkin tai makasivat keskellä tietä ja tien vartta pitkin kulki myös lehmiä. Ensimmäisellä Korsikan matkallamme ajoimme keskeltä saarta ja  kävimme eksymässä kastanjametsässä. Siellä tutustuimme monipuolisesti saaren eläimistöön. Kastanjia olivat syömässä niin hevoset, lehmät, villisiat kuin kotisiatkin ja ihmiset keräsivät niitä koreihinsa. Me tulimme  yhä nälkäisemmiksi ja nälkäisemmiksi, lounasaika alkoi olla lopuillaan.  Navigaattori ohjaili meitä oikealle ja vasemmalle tien kaarteiden mukaan eikä etelä ja pohjoinen pysyneet myöskään paikallaan.  Muutaman pihan ja kivisillan jälkeen osuimme kylään ja olihan siellä kahvila. Emäntä paistoi meille Croque Monsieurit ja kävi välillä heittelemässä lihapaloja haukoille, jotka kaartelivat kylän yllä, ilmeisesti jokapäiväinen puuha. Nyt pysyttelimme rannikolla, jossa teitä on sen verran harvassa ja meri lähellä, että eksyminen on epätodennäköisempää.

Niin että miksi sinne sitten pitää mennä? No katsomaan (mm.) näitä kivimuodostelmia. Kuva ei tee oikeutta.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Suuri saarikierros 1. osa

Teimme retken Korsikalle tuttavapariskunnan kanssa. Tämä oli jo kolmas kerta kun olimme Korsikalla, toisen kerran jälkeen annettiin pois kaikki kartat ja esitteet, kun arveltiin, ettei sinne tule lähiaikoina mentyä. Mielenkiintoinen saari, josta varsinkin Kipa pitää kovasti. Lokakuu on vielä matkailuaikaa, mutta sääolot kannattaa huomioida järjestelyissä. Esimerkiksi ensimmäisellä matkalla ajoimme paluumatkalla aamulla kuuden jälkeen Bastian  satamaan, joka oli aivan autio, ei ketään missään. Pyörimme ympäri satamaa ja ihmettelimme, mitä pitäisi tehdä, kunnes tuli yksi ranskalainen auto, jonka kuljettaja myös ihmetteli tilannetta. Hän kävi jossakin kysymässä ja tuli sitten ystävällisesti  meille kertomaan, että myrskyn takia kaikki laivat on peruutettu ja Nizzaan ei lähde tänään laivaa. Kävi ilmi, että seuraava laiva Nizzaan lähtee seuraavalla viikolla. Pääsimme iltalaivalla aamuksi Touloniin, yö toki oli ikimuistoinen. Emme suosittele, ainakaan, jos jo meno Ruotsinlaivalla tuntuu railakkaalta.

Mutta nyt menomatka sujui hyvin, laiva lähti jopa muutaman minuutin etuajassa Nizzasta, aikataulun mukaan klo 14.15. Otimme hytin, se ei ole kallis ja on mukava ottaa päivätorkut lounaan jälkeen. Laivalla on normaalit ruoka-ajat, eli juuri ehdittiin ravintolaan heti laivaan päästyä ja aika nopeasti meidät hoideltiin ja lähetettiin päikkäreille, kun  ravintola suljetttiin.  Bastiasta olimme varanneet yöpymiseen huoneet Sud Hotelista, jossa olemme jo kahdesti olleet. Siistit uusitut huoneet, pieni ravintola, parkkipaikka hotellin edessä kadun toisella puolella ja ystävällinen isäntäväki. Suosittelemme, helppo tulla ja helppo lähteä aamulla jatkamaan matkaa. Kauniina aamuna aamupalan  voi nauttia ulkona.

Suuntasimme Calviin, jossa olemme aiemmin vain pistäytyneet, nyt olimme varanneet sieltä yöpymisen. Tällä kertaa sää ei  suosinut meitä, pistäytymiskerralla Calvissa oli aurinkoista ja suorastaan helteistä, nyt sää oli pilvinen ja tuulinen eikä mikään tietenkään näytä niin viehättävältä kuin auringonpaisteessa. Hotellimme oli erinomainen, L'Abbey, hyvällä paikalla, suljettu parkkipaikka, aamiainen suorastaan ruhtinaallinen, tilavat huoneet. Olimme varanneet huoneet alunperin toisesta hotellista, mutta meidät jostain syystä siirrettiin tähän hotelliin samalla hinnalla, joka taisi olla noin puolet ns. listahinnasta, aamupalasta maksoinne 12 euroa 18 euron asemasta.

Päivälliselle kävelimme satamaan, jossa menimme perinteisten turisti-ohjeiden mukaan ravintolaan, jossa oli muitakin. Ohjeet on aina hyviä, mutta eivät aina täydellisiä. Olimme jo päivällä nähneet turistibussin kaartelevan lähistöllä, ja nyt ilmeni, että bussilasti oli tuotu tähän ravintolaan. Tarjoilijat tekivät parhaansa, ja loppujen lopuksi kaikki kävi hyvin.  Paikalle saapui myös trio viihdyttämään bussiseuruetta ja joku pariskunta pisti tanssiksikin. Palasimme hotelliin, jossa myös baari oli auki ja baariin menneet kertoivat myöhemmin, että bussiseurue tuli meidän hotelliin. Seurue oli ranskalainen, mutta muuten oli kovasti kansainvälistä, baarissa oli belgialainen saksaa puhuva pariskunta ja parkkipaikalla meidän suomalaisauton vieressä sveitsiläinen auto. Belgialaisten kanssa Henkka sitten jutteli tunnin verran saksaksi ja sai ihmeteltyään kieltä, että Belgiassa on 0,6% saksankielisiä. Juttelu alkoi siitä kun mies uteli mitä kieltä puhuimme.

torstai 8. lokakuuta 2015

Myrskyn jälkeen

Suuntasimme  syksyn ensimmäiselle pelikierrokselle.  Le Provencal golf oli paikallaan, greenit oli rei'itetty ja hiekoitettu ja 9 väylän kierros maksoi vaan 20 euroa, meillehän se sopi, taidot ovat sitä tasoa, ettei kentän kunto peliin juuri vaikuta. Uudistuksiakin oli tapahtunut, golfauton ikkunassa oli kuva, jossa esitettiin, mikä on sopivaa pukeutumista ja mikä ei. Aika tarkasti oli selitetty. Miesten shortsit eivät saa ulottua polven alapuolelle kuin 4 tuumaa ja vastaavasti naisilla taas korkeintaan 4 tuumaa polven yläpuolella. Totesimme asujemme olevan sääntöjen puitteissa ja suuntasimme ykköstiille. Muitakin suomalaisia oli pelaamassa, tuskin kuitenkaan odottelu siitä johtui, vaan ns. normikierros kuten siellä ylipäätään. Kenttä on mielestämme joskus ollut paremmassakin kunnossa, kesällä lienee ollut aika kuivaa.

Ajoimme kentälle Biotin ohi, ja näkymät olivat hyvin lohduttomat. Kaikki, mitä nähtiin televisiossa ja lehdissä, oli totta. Pihat ovat täynnä rojua, autot romuttuneita ja mm. yksi auto oli jumittunut rakennuksen ja puun väliin tilaan, johon ei mitenkään autoa saisi ajamalla. Raivaus- ja siivoustyöt olivat käynnissä. Biotin golfkenttä näytti sekin lohduttomalta, tien vieressä 10-väylä oli täynnä kiviä ja suuria kukkaruukkuja ym. ym. Kenttää ei oikein edes tunnistanut.  Golfkenttä ei varmaan ole ykkösprioriteetti tässä tilanteessa, mutta harmittaa kentän puolesta,  sillä viime talvena pelasimme siellä useasti ja kenttä oli hyvässä kunnossa. Provencalissa kierros kestää yleensä kovin kauan ja Biot on kaikin tavoin meille sopiva kenttä.

Lisää tietoa saimme tapaamaltamme suomalaiselta golfystävältä. Kävimme tänään Antibesissä suomalaiskaupassa (on siellä ruotsalaistakin tavaraa) ja siellä puhelimme eilen nähdystä ikävästä tilanteessa. Hän pelaa Biotin kentällä vuosimaksulla ja kuuli omistajalta, että puolet kentästä eli joen ravintolan puoli pyritään saamaan pelikuntoon ensi viikolla. Toista puolta eli tien ja joen toisella puolella olevia väyliä oli ryöstäytynyt joki käyttänyt kulkutienään ja se oli todella pahassa kunnossa.

Tänään oli kovin lämmin ja tyyni päivä. Huomenna on pelit Grande Bastidessa. Toivottavasti ilma säilyy samanlaisena. 

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Tutuilla kulmilla

Pikkuhiljaa asetumme aloillemme. Matkapyykit on pesty, jääkaapissa on muutakin kuin valo ja tutut kaupat melkein ennallaan, vähän aina muuttavat tavaroiden paikkoja, että tulee kierreltyä kaupassaja ostettua kenties jotain heräteostona. Vihanneskauppiaamme on paikalla, leipäkaupan madame tunnisti ulkomaalaisen, joka haluaa yhden patongin, vaikka aina välillä sanookin kaksi tai jotain sinne päin. Ihmeteltiin, onko gardien lomalla (ei ole luultavasti koskaan lomalla), mutta eilen tapasimme sitten hänetkin.

Matkatavaroita oli tavallista vähemmän mukanan, on vihdoinkin huomattu, ettei tarvita niin paljon vaatteita, kun pesukone on käytettävissä ja villapaitojakaan ei tarvita seitsemää vaan ihan pari riittää.
Lisätilaa toi toisen golfbagin puuttuminen, ei ei, Henkka ei ole myynyt bägiänsä, se on mukana, mutta Kipalla oli pelkät mailat mukana.  Oli vihdoinkin aika hylätä vanha haalistunut ja rikkonainen bägi ja ostaa Ranskasta uusi. Käytiin heti maanantaina ostamassa pieni kantobagi, se riittää ja mahtuu mukaan autoon  paluumatkallekin. Pikkusen ihmeteltiin harjoitettua säästäväisyyttä bagien hankinnassa, bägi maksoi 69 euroa, siitä vielä jokunen euro alennusta, ja kestää kyllä monta vuotta, mutta rajansa kaikella.

Puutteitakin huomattiin. Ollaan aina tuotu 4-viljan puurohiutaleita Hämeenkyröstä asti, mutta nyt asia unohtui. Mannaryynitkin sopisivat, saatiin kummitytön äidiltä iso purkillinen puolukkahilloa, joten voisi vaikka vispipuuroa keittää. Mutta tätä vartenhan voi tehdä retken Antibesiin, eiköhän sieltä löydy mannaryynejä ja Nalleja.

Ja tässä se aasinsilta tuli, oltiin seuran tilaisuudessa kuulemassa madonlukuja Suomen taloudesta  Ay-liike oli erityisesti puhujan hampaissa, saattaa olla, että joskus herkistymme kertomaan omat vaatimattomat ay-muistot, jotka osaltaan tukevat puhujaa, vaikka eivät koko totuus olisikaan. Nalle nimitti Ay-liikettä kartelliksi, jossa pieni porukka päättää suuren enemmistön asioista yleissitovuuden kautta. Se on sitä Ay-demokratiaa. Kesyt hallitukset ovat vuosien mittaan antaneet Ay-liikkeelle perustuslain mukaan hallitukselle kuuluvaa päätäntävaltaa, siinä suurin paha oli ja on kolmikanta. Nyt pitäisi hallituksen päättää lait ja Ay-liikkeen sopia asioistaan niiden puitteissa eikä enää saisi muistella konjakkihöyryissä aamuviideltä tehtyjä lehmänkauppoja takavuosilta. Maailma on todellakin muuttunut mutta Ay-liike ei sitä tunnista. Tuli kuitenkin mieleen, että pullamössö-sukupolvi taidamme sittenkin olla me. Isät ja äidit selvisivät parista sodasta ja nyt epäilemme, ettei seuraava sukupolvi selviä oikein mistään. Kyllä he selviävät. Niin pakolaistilanteesta kuin ilmastomuutoksestakin, pikkuongelmista puhumattakaan.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Vesisadetta ja ukkosta

Tien piti olla Autoroute du soleil, mutta kuten useasti, Roches de Condrieu alkoi näyttää sateista puoltaan. Illallinen sujui tutussa Hotel Bellevuessa Rhonea tarkkaillen, ja säätiedot näyttivät huolestuttavilta. Hyviä ruokia ja juomia nautittiin kuitenkin aivan rauhassa mutta sade oli jo alkanut. Matkaa Nizzaan on 450 km, joten juuri sopiva ollaksemme perillä noin klo 16, ei tarvitse herätä lähteäkseen, vaan voi nauttia aamupalasta rauhassa. Välillä satoi paljon ja välillä paljon enemmän. Näkyvyys oli olematon. Onneksi kanssa-autoilijat ajoivat myös maltillisesti, nopeus tippui välillä 80 paikkeille ja liikennettä ei ollut ihan mahdottomasti, vaan sikäli sopivasti, että edessä oli varmasti auto, vaikka sitä ei näkynyt. Etenkin laitakaistoilla vesiliirron vaara oli ilmeinen, tien kallistuksista riippuen vettä juoksi vähintään puroina. Muistutus vaarasta tulikin konkreettisesti, vierellämme juuri meidät ohittanut musta Ferrari pamahti keskikaiteeseen, perä oikealle meidän kaistalle ja vain ihme palautti auton edelleen ajosuuntaan. Jarrua ja vilkut päälle, mutta säikähdyksellä siis selvittiin vaikka tilanne 100 kilometriä tunnissa ja rankassa vesisateessa oli todella pelottava, auto oli meistä vain 10 m päässä kylläkin viereisellä kaistalla. Ferrari pääsi siirtymään oikealle kaistalle ja näimme etulokasuojan ja sivupellin olevan rutussa ja ajajan vauhti hiljeni huomattavasti. Vähän matkan päässä oli pysähtymispaikka, näytti siltä, että pellit hankasivat pyörää, mutta kenties saattoivat jatkaa omin avuin matkaa, jos onnistuivat vähän oikomaan niitä.

Nizzaan päin päästyämme sade väheni ja lopulta loppui, avainkeijumme päästi meidät sisään ja Henkka ehti vielä kauppaankin poutasäässä. Ilta vietettiinkin sitten jatkuvassa salamoinnissa ja jyrinässä sekä rankkasateissa. Rajuilmaa jatkui myöhäiseen yöhön kun aina vain uudet ukkosrintamat saapuivat Nizzan päälle. Tavarat on nyt purettu, kaupassa käyty, pyykit kuivumassa ja ennenkaikkea aurinko paistaa ja on lämmintä.

Vieressä jäkiruokia ja alla kalaa.


perjantai 2. lokakuuta 2015

Hotelli-illallinen

Chablis-viinejä ollaan joskus oltu täällä maistelemassa ja ostettu kotiin viemisiksi, mutta ei muisteta milloin, siitä täytyy olla aikaa. Yökylässä ei olla oltu, mutta nytpä sitten nukuttiin vatsojemme vieressä. Ravintola oli täynnä, 50-60 ihmistä, enimmäkseen eläkeläisporukkaa, mutta toki nuorempiakin joukossa, nuorin alle vuoden. Tarjoilijoita oli ainakin 5 ja arvelimme, ettei kokki ihan yksin keittiössä pärjännyt. Viinilista ei ollut lista vaan Hesan puhelinluettelon paksuinen opus. Onneksi tiesimme jotain viineistä ja löysimme alkuun pari erilaista Chablis lasillista premier cruta ja munuaisille pullollinen Santeneyta, oikein sopivaa, laskua ei olla vielä maksettu. Ruoaksi alkuun etanafricassee ja toiselle ostereita kasvisten kanssa jossain liemessä, varsin erikoinen annos ostereihin tottuneellekin. Etanat oli herkullisia. Pääruuaksi otettiin vasikanmunuaisia, ei ollut valittamista vaan erinomainen annos. Niin, keittiön tervehdys oli pikkuherneistä tehty kylmä keitto, ranskalaisethan rakastaa niitä herneitä.  No, ennen jälkiruokaa tuli sitten keittiön tervehdys jälkiruuista, ja sitten varsinaiset jälkiruuat, kohokas Grand Marnier toiselle ja jälkiruokatrilogia toiselle. Onneksi oli hissi, mikä vei toiseen kerrokseen nukkumaan.
Entäs ne venäläiset? No viimeisten joukossa sisään purjehti neljän hengen seurue ja arvelimme sydämen tahdistajien joutuneen koetukselle, niin lyhyt toisen rouvan hame oli.  Toisaalta, kyseessä saattoi olla myös vyö, ja hame oli unohtunut, sattuuhan sitä. Muuta havaintoa ei sitten tehty, ja nyt parkkipaikka näyttää jo tyhjentyneen. Illalla se oli niin täynnä, että jouduttiin pysäköimään hotellin eteen, ei hassumpaa. 

Aamiaisella ei näkynyt venäläisiä, sen sijaan 4 ruotsalaista oli lähdössä. Käyvät täällä joka vuosi ostamassa viiniä. Lähellä olevan talon viinit ovat erinomaisia heidän mukaansa, Henkka yritti siellä jo eilen käydä, mutta OPEN kylteistä huolimatta ovet olivat tiukasti lukossa. Yrtetään nyt sitten uudestaan.

torstai 1. lokakuuta 2015

Kohti Nizzaa


Laivalla oli paljon muuttolintuja suuntaamassa etelään, myös Nizzaan. Lauantailähdöllä on mahdollista yöpyä satamassa ja lähteä aamulla ajamaan eteenpäin, näin säästyy yhdeltä hotelliyöpymiseltä ja tavaroiden raahaamiselta. Yhden pysähdyksen taktiikkaa jotkut jopa Espanjaan saakka menevät aikoivat käyttää, meidän suunnitelmiin kuuluu maisemien ja nähtävyyksien katselu ja yöpyminen mielellään hyvien ravintoloiden vieressä.

Tämän kerran suunnitelma oli ajaa länteen päin ja tehdä sitten jonkunlainen kierros pohjoissuunnalla Ranskassa. Harmillisen flunssan takia hiukan karsimme suunnitelmaa, ajoimme Bremenin kautta ja yövyimme lähellä Munsteria (perinteistä schnitzeliä päivällisellä), sitten päätimme ajaa Belgiaan Bruggeen. Bruggessa olemme joskus muinoin yöpyneet, mutta emme lainkaan tutustuneet kaupunkiin, muistelimme sen olleen mukavan näköisen ja siellä kannattaisi käydä. Tuhannet turistit eivät voi olla väärässä, kaupunki oli pullollaan turisteja tähänkin aikaan. Meidän pikku hotellimme oli aivan keskustassa lähellä toria ja kauppakatuja, auton veimme isoon parkkihalliin, jonne aamulla kävelimme kasseja raahaten 350 m. Syömään pääsee jo klo 18 (monet ravintolat toki tarjoavat koko päivän ruokaa) ja lähellä oli pieni ravintola, jonka simpukka-annos käsitti kokonaisen kilon simpukoita. Todella hyviä olivat. Ohjelma koostui kiertoajelusta ja kävelykierroksesta, viehättävä kaupunki. Myös kanava-ajelu kiinnosti, mutta flunssa ja tuulinen ilma ei oikein houkutellut vetten päälle.

Bruggesta lähdimme kohti rannikkoa ja ajoimme rantaa pitkin Calaisiin ja vielä vähän eteenpäinkin. Matkalla on runsaasti muistoja niin ensimmäisestä kuin toisesta maailmansodasta. Sommessa oli hieno levähdysalue, jossa kävimme välipalalla, ja jonne jo luulimme jäävämme pidemmäksikin aikaa. Seisoimme parkkipaikalla ja oltiin jo laitettu moottori käyntiin, mutta kun jäätiin tutkimaan karttoja, Henkka sammutti moottorin. Kuului kamala kolaus ja moottori ei enää käynnistynyt uudestaan. Istuskeltiin siinä vähän aikaa ihan hölmistyneinä ja pohdittiin mitä tehdään, mutta arveltiin, että kannattaa odottaa vähän aikaa ja yrittää uudelleen ja näinhän sitten vaihde meni taas vapaalle ja moottori käynnistyi normaalisti. Vähän ihmeteltiin, eikö sitikkamme ollutkaan tyytyväinen Ranskaan pääsystä vai pitikö vaan nollata pohjoisen huonot eväät.

Yöpymiseen löytyi hyvä paikka, muutama huone hotellin yläkerrassa mutta pääasia oli ravintola, jossa tavallisen päivällisen hinnalla nautittiin jos nyt ei gurmeeta niin lähes kuitenkin. Tottakai maaseudulla hintataso on toinen kuin Nizzassa ja hyviä ravintoloita löytyy pienistäkin kylistä.

Tänään ollaan Chablisissa vähän isommassa hotellissa ja täällä pitäisi löytyä sitten ihan gurmeeta, saas nähdä. Paikka on kuulemma täynnä venäläisiä, ei ymmärretä miksi. Ehkä sekin vielä selviää.

 

perjantai 25. syyskuuta 2015

Matkavalmisteluja

Kesä on mennyt, syyspimeät ja -kylmät saapuvat ja me pakkaamme autoa. Pakkaaminen on entistä haastavampaa, ennen lykättiin tavarat hissiin, hissistä autohalliin ja tungettiin autoon. Nyt sama pitää tehdä pienen veräjähissin kanssa taiteilemalla, portaita pitkin kantamalla ja on joko raahattava kantamukset kadun varteen tai siirrettävä auto oven eteen. Ihan hyvä ratkaisu, olettaen tietysti ettei sada,  mutta kun auto pitää siirtää välittömästi pois pihalta ja tässä välissä kadunvarsipaikan on joku ehtinyt viedä. Paikka nyt kuitenkin tähän mennessä on aina löytynyt, siitäkin huolimatta että talojen  julkisivu- ym ikkunaremonttien takia paikat on tilapäisesti vähentyneet. Lokakuun alusta tulee voimaan asukaspysäköinti, paikkoja ei tule lisää mutta kaupungin kassa kilahtaa.
Nyt olemme kuitenkin päätyneet täällä asumaan raitiovaunulinjan varrelle, ja odotamme myös  Nizzan uuden raitiovaunulinjan  tuloa innolla. Meistä on tullut ratikkafaneja, vaikka välillä kyllä tulee mieleen maaseudun raikas ilma, samanlaisia tuoksuja esiintyy.

Matkareitti on selvillä Travemundeen asti, siitä eteenpäin suunnitelma on viitteellinen, ehkäpä suuntaamme enemmän länteen kuin itään ja löydämme jotain mielenkiintoista katseltavaa.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kotiin


Taidettiin jäädä Göttingeniin edellisessä blogikirjoituksessa. Hotel Central sijaitsi nimensä mukaisesti aivan keskustassa, ajo-ohjeet olivat hyvät ja navigaattori vei perille, hotellikylttikin nähtiin, mutta nimi luettiinkin sitten toisesta talosta ja takana puskeva bussi aiheutti pienen paniikin, joten painelimme ohi. Koska katu oli yksisuuntainen, kierrettiin koko kaupunki samaan paikkaan ja olihan siinä oikea nimi. Hotellilla on aivan lähellä lukitun portin takana oma parkkipaikka. Meidän huoneemme oli iso huone erillisellä sohvanurkkauksella (lisävuode).  Hissiä ei ole eikä ravintolaa, mutta lähistöllä on runsaasti ravintoloita. Lähdimme kävelylle ostoskaduille ja pakenimme ensimmäistä raekuuroa oluttupaan. Ruokailuaika alkaa jo klo 17, todettiin, ettei kannata lähteä etsimään muuta paikkaa, vaan otetaan oluet, sateen tauottua toinen voi käydä ostoksilla ja sitten syödään parsaa. Oltiin nälkäisiä ja ajateltiin, ettei pelkkä parsa riitä. No, kokonaisruokamäärä (alkukeitot ja pääruuat) olisi riittänyt 6-8 henkilölle. Kirstin parsojen lisäksi oli lautasen kokoinen snitseli, josta jaksoimme syödä vain 2/3 osaa ja mun parsojen lisäkkeistä porsaan noiseteista vain puolet kun molemmissa annoksissa oli vielä keitettyjä perunoita, jotka jäivät lähes syömättä. Miten ihmeessä saksalaiset jaksavat syödä noin mahdottoman isoja annoksia?

Aamiainen hotellissa oli runsas, normaalin tarjonnan lisäksi myös kylmäsavustettua lohta. Sää oli aavistuksen parantunut, ajelimme kohti Luneburgia kuivassa kelissä.
 

Luneburgista olimme aamulla netistä varanneet huoneen aivan raatihuoneen torin kupeesta, helppo löytää. Hotelli Schefflerillä on sisäpihalla muutama parkkipaikka ja kadun toisella puolella vastapäätä lisää parkkitilaa. Ostoskadut ovat aivan vieressä, ja lauantaiaamuna tori oli täynnä lähinnä vihannes- ym. ruokakauppiaita. Hotellissa on myös ravintola, söimme illalla paikan erikoisuutta, Stint-nimistä kalaa, jota kuulemma juuri nyt saa noin kolmen viikon ajan. Kala oli oikein hyvää, muistutti kuoreita, joita Siuronkoskella olemme syöneet, ja sama kala on kyseessä. Hotelli on erinomaisen kodikas paikka, ystävällinen emäntä ja aamiainen runsas. Huoneemme oli piharakennuksessa ja ensimmäiseen kerrokseen oli todella jyrkät portaat, mutta alakerrassa oli ainakin yksi huone ja päärakennuksen portaat näyttivät vähemmän hankalilta. Huoneet oli täälläkin uusittu täydellisesti, isot suihkut jne.
 

Nyt ollaan jo sitten nukuttu ensimmäinen yö laivassa. Sää parani, aamulla Luneburgissa paistoi aurinko ja hyvässä säässä ajoimme Travemundeen, missä perinteiset vohvelit. Ennen satamaan lähtöä söimme kalasataman ravintolassa, toinen paistettuja sillejä ja toinen merianturaa. Laiva oli aikataulussa ja varsin tyynessä säässä purjehditaan. Laivaliikenne on vilkasta, meidän laivamme Finnstar on nopea laiva, joka ohittaa muut, mutta pari muuttolintua tuossa kuitenkin Gotlantia ohittaessamme kaarteli laivan yli ja jatkoi matkaa kohti pohjoista.
Saksan ja Ranskan ero on siinä, että Ranskassa pitää tilata iso olut (formidable), jos haluaa enemmän kuin 25 cl olutta. Saksassa taas päinvastoin, "ein kleines" on tärkeä lisä oluen tilaamisessa, jos haluaa vähemmän kuin puoli litraa, ja ison oluen tilaamisella voi olla kauaskantoisia seuraamuksia. Mikäli paikassa nimittäin on isoja oluita. Voi saada litran, kaksi tai enemmän.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Räntäsadetta ja lisää syömistä

Aprillipäivä Alsacessa valkeni, valkeni siinäkin mielessä, että autojen päällä ja kadun vierustoilla oli vielä yöllisen räntäsateen jäljet. Edellispäivänä olin kiertänyt muutaman kilometrin pituisen merkatun reitin viinitarhojen keskellä, nyt teimme autolla pienen kierroksen viinikylissä. Muistelimme, kuinka vuosikymmeniä sitten osuimme Hunawihrin viinijuhlille ja voitimme arvonnassa Flammekuchenin. Riquewihrissä kävelimme  sateesta ja tuulesta huolimatta. Viinejä emme tällä reissulla maistelleet, naurettiin, että entiseen aikaan olisi jo ehditty monet viinit maistella lyhyen kierroksen aikana, viinipuoti kun on melkein joka talossa. Iltaruoka otettiin listalta, haluttiin maistaa kukkoa rieslingissä, annos oli  hienostunut versio perinneruuasta, mutta hyvä. Alkuun etanaraviolit ja rapucanneloni. Aamulla lähdettiin Miltenbergiin,  kaupunki Mainin rannalla. Oikein viehättävä kaupunki, sää vain haittasi tutustumista. Pakenimme raekuuroa oluttuvan suojiin ja söimme illallisen hotellissamme. Hotelli Hopfengarten oli oikein hyvä, sijainti juuri sopivasti kävelykatualueen toisessa päässä. Emme kyselleet sen enempää parkkipaikoista, parkkeerasimme auton kadulle hotellin viereen, pysäköinti oli  maksullinen 9-18 välillä, aika rajoitettu 1 tuntiin, tunti maksoi 1 euron, joten nelisen  euroa siinä kului. Aamiainen oli täydellinen.
Seuraava etappi oli Göttingen, ja matka oli jokseenkin hankala. Moottoritiellä satoi lunta ja räntää vaakasuoraan sillä tuuli oli kovaa ja  meno oli aika hektistä, joten päätimme turvautua "pikkuteihin". Ihan oikeasti pienille teille emme uskaltaneet, nimittäin sateen ja tuulen lisäksi säännöllisin väliajoin pyrytti ja vastaan tuli autoja, joiden katolla oli lunta. Lunta toki näkyi korkeammilla kukkuloillakin. Matkan opetus: Nizzasta ei pidä lähteä pohjoiseen näin aikaisin.

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Herkkuja Alsacessa

Syömiseksihän tämä taitaa mennä. Eilen satoi koko päivän, ja tänään tuulee ja sataa. Olemme useamman kerran yöpyneet Kaysersbergissä ja nauttineet gourmet-illalliset, mutta nyt tulimmekin Kientzheimiin, Kaysersbergin naapurikylään Schwendin huomaan. Talo on hyvällä paikalla, ihan keskustassa, kylä on pieni, mutta viehättävä. Ravintola on kellarissa ja oikein viihtyisä. Otimme menu Surprisen,  onnistunut valinta. Aterian seuraksi saa 3, 4 tai viiden viinin maistelun, viinit on talon omia ja valitaan sitten varmaankin sopiviksi asiakkaan ruokavalintoihin. Alkuun tuotiin Pinot Gris Vendange Tardive, ja arvasimme, että saadaan ankanmaksaa. Niin saatiinkin, tuore paistettu kyljys. Samaa tahtia homma jatkui, kampasimpukkaa, äyriäisnemejä, kalaa, ankkaa, Munster-juustoa ja jälkiruoka. Luultiin sitten homman olevan valmis, ja alettiin digestiiviä tilaamaan. "C'est ne pas fini" nauroi tarjoilijamme ja kattoi uudet jälkiruokahaarukat.

Tässä ensimmäinen jälkiruoka

Juran seutua

Rhonen rannalta suuntasimme kohti koillista edelleen Rhonen sivujokia seuraten. Lionista Bourg-en -Bresseen RN83 kulkee laajan "lammikko"alueen halki, matkalla on mm. lintupuisto, golfkenttä ja tietysti niitä lampia, vedet juoksevat kohti Rhonea. Osapuilleen keskellä ei mitään on Mantry, josta olimme varanneet yöpymisen. Kuvittelimme päätyvämme pieneen kylään, mutta Hotel La Fontaine olikin tien varrella. Erinomainen paikka yhden yön nukkumiseen. Puolet huoneista on täydellisesti uudistettu, pienet mutta toimivat huoneet, hyvät suihkut, kaikki uutta ja siistiä. Toisen siiven huoneet uudistetaan syksyllä. Huoneet ovat joko puistoon tai tielle päin, meidän oli puistoon. Ravintola on ernomainen, ei gourmeeta mutta erittäin hyvää ruokaa. Menuhinnat 20-40 euroa, aamiainen 8,50. Aamiaisella on tarjolla myös jogurttia, kinkkua ja juustoa vastapuristetun appelsiinimehun ja normaalin tarjonnan lisäksi. Huone 59-69 euroa. Vastaanotto ja palvelu erittäin ystävällistä. Illallisen kallein yksittäinen elementti taisi olla aperitiiviksi nautitut Juran Vin Jaune -lasilliset, 9 euroa kpl. Juran tavallisia puna- ja valkoviinejä kannattaa niitäkin maistella, ne ovat omanlaisiansa. Me pysähdyimme Arboisissa ostamassa pari  Vin Jaune-pulloa, samassa kaupassa olemme ennenkin asioineet. Saimme vielä tarjoiluohjeet, n. 15-16 asteisena ja pullo pitää avata jo aamulla iltaa varten. Viini on erikoisuus,  25-30 euroa pullo, joka on pienempi kuin tavallinen pullo.
Myös patikointia voi harrastaa, tarjolla oli kolmen vesiputouksen reitti n. 3 tuntia ja vähemmän reippaille museoitu suolakaivos Salins-les-Bains ja siinä lähellä Saline Royale, kannattaa ehdottomasti käydä molemmissa.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Matkan ruokia

Ensimmäinen matkapäivä päättyi gourmet-illalliseen. Tarjolla olisi ollut myös tryffelimenu, mutta emme kuitenkaan sitä ottaneet. Keittiön terveiset antoivat ymmärtää mitä tuleman pitää, pikkuruisen pasteijan sisällä juustoa, ankanmaksa-cupcake ja hyytelöity bouillabasse. Henkan cupcake päätyi viinilistan takakanteen, mutta paikan madame tuotatti nopeasti tilalle uuden annoksen. Alkuruoka toiselle ankanmaksaa ja toiselle kampasimpukkaa, bataattisoseen ja viinivaahdon kera. Saattoi siinä olla jotain muutakin. Väliruuaksi sorbetti vin chaudista.  Pääruuaksi toiselle kahdella tapaa valmistettua hummeria ja toiselle lammasta, roseepaistettuna ja pinta oli pyöritelty kuivakinkun muruissa.  Tässä vaiheessa aloimme olla jo täynnä, ja kun juustovaunu vyöryi esiin, toinen jätti sen väliin, toinen maisteli pikku palat vuohenjuustoja. Jälkiruuaksi ananas carpaccio ja sen jälkeen vielä muutama makea konvehti ja olimme valmiit yläkertaan nukkumaan. Madame kysyi, mihin aikaan haluamme aamukahvit ja muistutti kellojen siirrosta, eipä muistettu lainkaan. Syötiin siis aamupala klo 9, perusranskalainen, madame kysyi, haluammeko juustoa tms., mutta olimme jo etukäteen päättäneet syödä makean aamupalan, mehua, hedelmiä, jogurttia, marmelaadia ja tietysti patonkia ja croissantia maitokahvin kera. Illallinen oli  52 euroa/nenä, hummerista piti maksaa 10 euroa lisää. Aamiainen 10 euroa/henkilö.  Erinomainen hinta/laatusuhde.

Outo vastaanotto

Edessä oli ensimmäinen yöpyminen pikkukaupungin (Serrieres) Logis de France hotellissa, jossa kirjan mukaan on huomattava ravintola. Aurinkoinen Riviera jäi taakse ja kova tuuli, joka ravisteli autoa hurjasti, enteili säänmuutosta. Lämpötila laski tasaiseen, mutta kuitenkin pysyttiin vielä 15 asteen paikkeilla. Matkalla keitettiin kahvit autossa.
Hotelli löydettiin helposti, joen rannalla melkein sillan kohdalla. Hotellin edessä autopaikat olivat kovin kapeita ja pieniä, joten ajoimme joenvarren parkkipaikalle, toki tietäen siinä olevan omat riskinsä. Jos teemme etukäteisvarauksen, niinkuin nyt, valitsemme aina hotellin, missä on omat parkkipaikat joko pihalla tai hallissa. Sitten kimpsuinemme ja kampsuinemme hotelliin, päivää ja meillä on varaus. Juu, ei tarvita ovikoodia, aikomus on syödä täällä. Mutta teillä ei ole pöytävarausta, sanoo vastaanoton mies.  Katsomme toisiimme epäuskoisina, kyllä meillä pitäisi olla, kumpi oikein varasikaan hotellin jne. Okei, antakaa sitten ovikoodi kun ette kerran anna ruokaa ja mies sanoi vieressä olevan toisen  ravintolan.
No, me kiivettiin huoneeseen, purettiin tavarat ja kaivettiin esiin varausvahvistus. Siinä on viesti hotellille "parking et diner pour 2 person svp", vietiin se respaan, ei me ollakaan ihan niin tyhmiä ulkomaalaisia. Lopputulos, kun oltiin kahdeksan aikaan lähdössä syömään, paikalla on madame joka aurinkoisesti toivottaa meidät tervetulleeksi ja ohjaa pöytään. Ruuista tarkemmin toisella kertaa, sanon vain, että kyllä kelpasi ja tyly vastaanotto on poispyyhkäisty. Spekuloimme, mitä varauksellemme olikaan tapahtunut. Ehkäpä herra oli luvannut pöydän joillekin tutuilleen, ja ajatteli karkoittavansa meidät helposti. Tai sitten hän ei ollut huomioinut viestiä, ja sehän ranskalaisen mielestä on pelkästään viestin lähettäjän vika.  Nyt sitten katsomaan, että autossa (näkyy ikkunasta)  on kaikki kunnossa, ei sitä lähdetty enää illalla siirtelemään mihinkään.


perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kohti pohjoista

Pari päivää sitten nähtiin pari isoa lintua. Ollaan aika huonoja tunnistamaan lintuja. Nyt jo edesmenneen tätini mukaan on olemassa vesilintuja, pikkulintuja ja erikoislintuja. Arvelemme näiden olleen viimeksimainittuja, kurkia matkalla etelästä pohjoiseen. Monena keväänä olemme Suomessa bonganneet kurjet ylilennolla etelästä pohjoiseen, missäpä muualla kuin ollessamme golfkentällä. Syksyllä taas olemme seuranneet niiden kokoontumista Sipoossa, kymmeniä tai jopa satoja lintuja lentää ympäriinsä ja kuinka nopeasti aura sitten muodostuu ja kurjet lähtevät. Täällä oli tänään kevään lämpimin päivä. Siis puolialastomia turisteja kaupungilla, mutta nyt koululaiset tunkivat untuvatakkinsa laukkuun tai kantoivat takkejaan käsivarrella, täytyi olla lämmintä. Seniori-ikäiset paikalliset toki pitivät berberinsä tiukasti napitettuina ja karvakaulukset pystyssä.  Me olimme aamupäivällä petakkia pelaamassa, Henkka pikee paidassa ja sitten onkin vaan pakattu tavaroita. Auto on täynnä, mutta aika monta pussukkaa on vielä jotenkin mahdutettava mukaan. Samoin kuin Cannesissa tehty heräteostos, maalaus Nizzan vanhasta kaupungista. Kotona odottaa aitoustodistuskin. Vielä piti lähteä katsomaan bussin ikkunasta nähtyä ihanaa puseroa, kyllä se oli edelleen ihana, mutta kuitenkin "vain" neulepusero, ja hinta sai meidät jälleen pohtimaan vaatteiden hintoja. Pusero voi maksaa 35 euroa, 135 euroa tai 350 euroa, mutta mikä on ero ja mikä on kunkin portaan "siivu". Ostamatta jäi, arvaatte varmaan, että hinta oli tuosta kalliimmasta päästä, ihan niin ihana se ei ollut, ongelma on myös, että olemme liian isoja täkäläisiin vaatteisiin, paitsi hattuihin, hanskoihin ja sukkiin. Tosin toisella on kyllä aika iso pää.
Käytiin syömässä lähiravintolassa pizzat. Varmasti nyt nukuttaa makeasti ja huomenna suunnataan moottoritietä kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa. Se on valittu huolella, odotamme illallista mielenkiinnolla. Meillä on koko viikko aikaa, ja katsotaan sitten josko laivat kulkevat eli typerä tukilakko ei ole alkanut.
Pistetään tulemaan vielä vähän kotimatkan ihmeellisyyksistä.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Koiragolfari

Ollaan ihmetelty koirien ottamista mukaan golfkentälle, kaikkialla täälläkään se ei ole sallittua mutta missä on, koiria näkee usein. Valitettavasti joskus myös koirien jätöksiä, mikä ei ole ollenkaan kivaa. Tänään lähdettiin pelaamaan, kun sää näytti hyvältä. Parkkipaikalla viereiselle paikalle ajoi madame, joka alkoi purkaa tavaroitaan ja ensimmäiseksi tavaratilasta työntyi esiin karvainen kuono. Olimme hyvissä ajoin odottamassa vuoroamme ykköstiillä ja eikös tämä madamemme koirineen lähesty, ilmeni, että olemme pelikavereita. Mikäpä siinä, koira on innokkain meistä lähtemään matkaan, emäntä sitoo hihnan kärryyn ja samantien koira yrittää lähteä melkein kiskoen kärryt kumoon. Rouva osoittautui pelinaiseksi, pallo lensi pitkälle ja suoraan ja kakkoslyönti ylti greenille. Meillä ei mennyt niin hienosti, mutta peliseura sai kuitenkin meidätkin yrittämään parastamme ja hyvä kierroshan siitä tuli. Kipalle tuli 3 paria 9-reikäisellä kentällä ja bogipisteitä siten, että tasoitus putosi kahdella. Jutustelut jäi vähäisiksi, ranskankielen taitomme ei pitkälle riitä, mutta hyvin tultiin toimeen. Koira kannusti emäntäänsä kovasti, joka kerran kun emäntä löi palloa, koira haukahti. Meidän vuorossa ollessa se pysytteli hiljaa, mutta tilaisuuden tullen tuli kyllä vähän lähemmäksi katsomaan, mitä tyyppejä nämä oikein  ovat. Koira myös ilmeisesti ymmärsi olevansa golfkentällä ja tarpeet tehdään siirtymätaipaleella, joten kaikki hyvin, kovasti sympaattinen golfkoira.  Melko hidasta kävelyähän golf on, ja vähän väliä pysähdytään, mutta kyllä siitä kunnon lenkki tulee ja varmaan uni maittaa hyvän ulkoilupäivän jälkeen. Sää oli tuulinen, ja loppujen lopuksi aika kylmä. Kierroksen jälkeen kävimme vielä lähikaupassa, ja sieltä lähtiessä alkoi jo sataa.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Vanha tuttu

Eikös näin sanota, on jo ennestään tuttu - poliisille. Tulee mieleen  taiteilija, joka myöhäisellä iällään, ehkä  1960-luvulla liikenneonnettomuuden yhteydessä joutui kamarille  ja poliisi kysyi, onko hän ennen ollut tekemisissä poliisin kanssa. Vastaus oli myöntävä, mutta lisäyksenä, että vain silloin, kun veljeni ampui Bobrikoffin. Näin dramaattisista tapahtumista ei toki ole kysymys. Viikko sitten olimme ostoksilla Nice Etoilessa, kävelimme bussipysäkille, toinen antoi toiselle bussilipun ja työnsi sen jälkeen pikku käyntikorttikotelon taskuunsa. Asetuttiin istumaan ja toinen ojentaa lippua takaisin ja koteloa ei ole missään. Putosiko se kadulle,  nappasiko joku sen taskusta vai mitä tapahtui. Pysäkillä oli ruuhkaa ja kädessä oli pari ostoskassia, kaikki on mahdollista.  Mentiin kotiin, kuoletettiin Visa ja ihmeteltiin.  Bussipysäkillä ei ollut mitään, roskiksissakaan ei näkynyt moista pientä mustaa nahkaista koteloa. Tänään sitten lähdettiin löytötavaratoimistoon kyselemään, olisiko joku löytänyt ja tuonut sinne. Rouvan mielestä on ehkä hiukan lyhyt aika tapahtumasta, kannattaa kysyä vielä. Toimistossa oli seinällä iso kasa avaimia, eli kyllä sinne tavaraa viedään. Sitten piti mennä poliisiasemalle tekemään ilmoitusta, kadonneen kotelon mukana oli ajokortti ja ajateltiin, että on paras tehdä ilmoitus ja saada siitä todistus. Niinpä istuttiin tietsikan ääreen, täytettiin lomake (in English) ja saatiin pikku odottelun jälkeen virallinen leimattu paperi. Kaikki sujui helposti ja ilman ongelmia ystävällisessä ilmapiirissä.  Samassa paikassa samalla lailla muutama vuosi sitten tehtiin ilmoitus automurrosta. Silloinhan mitään tavaraa ei kadonnut, eikä autossa mitään vietävää ollutkaan. Opiksi voi tästäkin ottaa, parempi pitää lippu erikseen, ettei tarvitse lompakkoa kaivella keskellä katua. Pohdittiin vielä sitäkin, oliko Nice Etoilessa maksettu kortilla, sellaistakin on tapahtunut, että on urkittu tunnusluku ja seurattu uhria. Sopivassa tilanteessa on sitten kortti napattu. Mutta  korttia ei  käytetty tällä kerralla, vaan maksettiin käteisellä mehukioskilla, joten ollaan melko varmoja, ettei sitä ole käytetty. Poliisit olivat muuten juuri lähdössä/palaamassa ruokatunnilta ja näyttivät pussailevan innokkaasti työtovereitaan, siis kaikki kaikkia. Ilmeisesti pussailevat siis neljä kertaa päivässä, aamulla, ruokatunnille lähtiessä/palattaessa ja tietysti työpäivän päätteeksi. On tavat vähän erilaiset, meillä muistin mukaan  työpaikalla hädin tuskin murahdetaan huomenet aamuisin. Pomot saa moitteita, jos eivät tervehdi.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Iloinen golfpäivä

Seuran peliä varten oli taas tilattu mitä parhain sää, hyvää peliseuraa oli tarjolla runsaasti ja lounas oli hyvä. Meille tämä oli kevään viimeinen seuran peli, muuttolinnut jo kahistelevat siipiään ja haistelevat pohjoisen tuulia, ja  siksi oli mukavaa, kun jäi  hyvä muisto talven golfharrastuksesta. Lähdimme liikkeelle aikaisin, ja luulimme olevamme ensimmäiset paikalla, mutta ei, kaikki olivat lähteneet ajoissa, ja kun ihmeempiä ruuhkia ilmeisesti ei ollut, luulimme hetken jo ymmärtäneemme väärin aloitusajan ja olevamme myöhässä, niin paljon meikäläisiä oli jo purkamassa varusteitaan. Loistava sää, hiukan märkä kenttä, joka kyllä vaikutti jonkin verran rullien pituuteen, mutta siitä huolimatta peli kulki mukavasti. Erityisesti ensimmäinen puolisko sillä, joka ei juuri harjoittele ja pelaa satunnaisesti, mutta myös toisella, joka edellispäivänä oli ollut "tutustumassa" kenttään ja luvannut pelikavereilleen pelaavansa paremmin seuraavana päivänä. Niin myös tapahtui. Putti, joka oli täydellisesti kateissa, osui tänään  ihan kohdalleen, kiitos edellisen päivän hyvien neuvojen. Kumpikin meistä sijoittui omassa sarjassaan kolmen parhaan joukkoon, ja kotiin tultiin  sekä puna- että roseviinipullon kanssa. Kaikille kiitos mukavasta pelitalvesta! Se toinen vähemmän pelaava on hieman harmissaan kun nyt viikko ennen kotiinlähtöä rupesi jotenkuten pelikin kulkemaan. Onneksi Suomessa ei olla kuin 10 päivää ja sitten kohti aurinkoista Espanjaa kahdeksi viikoksi ystävien kanssa pelaamaan, jottei jo hienoinen rusketus pääsisi kokonaan katoamaan ennen Suomen kesää. Suomen kentillä tavataan. 

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Golfia Provencen tapaan

Olemme palanneet taas pelaamaan Le Provencaliin, kierrokset ovat sujuneet suht aikataulussa, kenttä on sopivassa kunnossa meille (pallot rullii pitkälle) ja lounastamaankin on ehditty. Tänään siellä oli greenit rei´itetty ja pelikierros talvigreeneillä maksoi 25 euroa. Pelaajia kuitenkin oli, ja etenkin autoilevia senioreita. Kenttä oli aika erilainen pelattava lyhyenä, mutta tuliko siellä pareja tai peräti birdejä, no ei. Mutta aurinko paistoi, pallot saivat kyytiä ja meillä oli hauskaa. Osan matkasta pohdimme, onko sittenkään parempi olla pitkälyöntinen huono pelaaja vai tyydymmekö osaamme eli olemme  lyhytlyöntisiä huonoja pelaajia. Pelikierroksemme oli vähällä päätyä katastrofiin viimeisellä väylällä. Meitä edellä lähti pariskunta, joka tuli starttiin myöhässä, ja katselimme jo toisiamme, mitähän tästä tulee. Mutta ei hätää, pariskunta osoittautui pelimiehiksi ja -naisiksi, pallot lensivät kauas, toinen hiukan enemmän vasemmalle ja jopa ohi lipun, joka siis oli suoraan edessä. Palloja etsittiin ja autolla pyörittiin ympäriinsä jonkin aikaa, mutta jostain löytyi pallot peliin,  reikä saatiin pelattua ja me pääsimme avaamaan melkein ajallamme.
Kaikki siis hyvin. Emme vielä tienneet, että sama toistuisi kaikilla väylillä. Herran pallo vasemmalla, rouvan oikealle tai päinvastoin, ensin etsitään yksi, sitten lähdetään etsimään toista, palataan ensimmäisen pallon luo, toista ei ehkä löydetty, mutta onneksi oli lyöty varapallo, joka löytyy kolmannesta suunnasta tai ainakin jostain kentälle pallo tulee ja peli jatkuu. Mekin ehdimme harjoittelemaan ylimääräistä, takana ei tullut ketään ja kokeilimme eri mailoja, millä olisi hyvä lyödä, kun greenit olivat missä olivat. Kaiken viivyttelyn jälkeen tulemme viimeiselle väylälle, lippu on keskellä väylää osapuilleen paikassa, mihin parhaimmillaan saamme avauksen osumaan ja ketään ei näy missään. Pohdimme, onko pariskunta jättänyt väylän pelaamatta ja päättelemme sitten heidän pelanneen sen nopeasti, onhan lippu keskellä edessä eikä pitkälyöntisille todellakaan kaukana. Kiireettömästi ja rauhallisesti toinen meistä valmistautuu lyömään, kun toinen huomaa jonkun kulkevan väylän ohi menevällä tiellä. Mikäs tyyppi tuolla on, odota. Voi ei, sehän on meidän edellä menevän pariskunnan toinen osapuoli, joka on menossa kohti lippua, ja onhan se autokin tuolla metsän siimeksessä, ilmeisesti herra etsii edelleen palloja.  -  Päivän annos on ankankoipi, syömme jälkiruuatkin ja henkilökuntaa huolehtii meistä kiitettävästi. Mukava päivä!

perjantai 20. helmikuuta 2015

Les princesses du shopping

Saimme kummitytön vanhempineen ja tytön ystävättären hiihtolomaviikolla kyläilemään. Ohjelmassa oli rannalla kävelyä, iltakarnevaalit ja kukkaisparaati sekä paljon kala-ja äyriäisruokia, mutta myös loputtomasti shoppailua. Kauppakeskusten tulevaisuus näyttää siis olevan turvattu. Muistamme erään pikkutytön sanoneen, kun ihmettelimme, miksi hän haluaa "my little Ponyn", kun hänellä on jo sellaisia useampia, ettei niitä voi koskaan olla liikaa, ja samoin sanoi eräs pikkupoika,  hetken asiaa puntaroituaan, pikkuautoista.
Meille avautui jälleen aivan uusi maailma, mihin saimme  tutustua veloituksetta ja ilman ostopakkoa. Kyllä siinä kummitäti hämmästyi, kun piti löytää kaupungista liike, jonka nimeä ei ollut ikinä kuullutkaan ja kun se löytyi, sukellettiin ovesta tuntemattomaan maailmaan. Kummitädin nuoruudessa kaupoissa oli hyvä valaistus ja ulsterin väriä saatettiin mennä kaupan ovesta ulos tarkastelemaan päivänvalossa, nyt vihreän takin värisävystä ei ollut mitään tietoa ja kyseessä olisi ollut ilmiselvä sika säkissä -ostos, niin pimeää kaupassa oli. Mutta ei kai takin väri olisi ollut ongelma, takkeja kun ei voi koskaan olla liikaa ja niitä voi olla kaikenvärisiä. Televisio-ohjelman kautta pääsee kurkistamaan ranskattarien vaatekaappiin, yksi ohjelman osanottaja kertoi hänellä olevan noin 60 paria kenkiä. Vaatimattomia naiset kuitenkin ovat kertoessaan, kuinka paljon rahaa käyttävät vaatteisiin kuukaudessa, 100-200 euroa.  Prinsessoillemme se ehkä vielä riittää, mutta tuskin 60 kenkäparin omistajalle.  Onneksi meidän kauppamme oli varustautunut mukana seuraavien maksajien varalle, oven suussa oli pari mukavaa nojatuolia kristallikruunun alla. Siinä saattoi sitten istua ja pohtia vaikkapa vaatteiden hintoja ja hinnan muodostumista, kaiken aikaa tuntuu olevan jonkinlainen alennusmyynti  menossa. Kyseisessä kaupassa jaettiin kuponkeja, joilla sai 15% alennusta ainakin jostain joskus ellei jopa kaikesta kaiken aikaa.






 

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Mimosa-retkellä Ystävänpäivänä

Suuntasimme retkemme reitin alkupäähän, Bormes les Mimosas ja naapuri Lavandou kohteena. Television sääraportin yhteydessä on joskus näytetty kuvaa aurinkoisesta ja kauniista Lavandousta, emmekä muista juuri sielläpäin liikkuneemme. Säätiedot lupasivat sadetta, ja melkoisia kuurosateita matkalla tulikin, eikä lämpötila auton mittarissa noussut juuri 9 astetta korkeamalle. Olimme pelänneet olevamme retkellä liian myöhään, mimosat ovat jo ehkä pääosin kukkineet, mutta päinvastoin, kukinta taitaa olla myöhässä, matkalla kukinta oli vasta alullaan. Liikennettä oli jonkin verran, ja ennen St Maximea oli tie poikki ja kiertotie, ei kuitenkaan eksytty, sen verran pieni kierros. Kuski ihmetteli, miten ihmeessä ranskalaiset pystyvät ajamaan niin lujaa moisia kiemuraisia pikkuteitä, vaikka hän yritti edetä reipasta vauhtia, aina ilmestyi joku takaluukkuun. No, rallikansaahan tässä ollaa ja kotikenttäetu on aina kotikenttäetu. Lavandou vaikutti jopa sateessa hyvin herttaiselta paikalta, parkkipaikat on talvikaudella maksuttomia ja niitä oli riittävästi. Kaikki ravintolat eivät suinkaan ollleet auki, mutta sattumalta osuimme hyvään pikku kalaravintolaan, joka oli melkein täynnä. Vieläpä aurinko tuli esiin syödessämme.  Takaisin Nizzaan ajoimme moottoritietä ja Mandelieun paikkeilla oli ehkä matkan runsaimmat mimosakukinnat.

Pallovarkaat

Golfia pidetään aika kalliina harrastuksena, ja jossain määrin näin varmaan onkin, mutta kuten kaikissa asioissa yleensä, edullisestikin voi pelata. Kenttiä on eritasoisia ja erihintaisia, toiset kaukana keskellä ei mitään ja toisiin pääsee vaikkapa pyörällä tai bussilla. Pukeutuminen on jossain määrin vapautunut, mutta tavanomaiset kentälle käyvät vaatteet sopivat muuhunkin vapaa-aikaan. Nykyään jopa osa kengistä ei juuri eroa  muista kävelyyn sopivista kengistä.  Mailat kestää vuosikausia ja tarvittaessa niitä voidaan huoltaa ja korjata, jolloin ne lienevät käyttökelpoisia vuosikymmeniä. Sen sijaan pallot ovat kulutustavaraa, niitä hukkuu yhtenään metsiin ja lammikoihin ja toisinaan, vaikka kaikki ovat näkevinään, minne pallo lensi, sitä ei vaan löydy ruohikosta. Joskus löytyy pallo, joka kuitenkaan tarkemmin katsottuna ei ole oma, vaan jonkun toisen aiemmin hukkaama. Pallot ovatkin jonkinmoinen kuluerä, jos haluaa pelata hyvälaatuisilla palloilla, on pitkälyöntinen ja pelikaverit on huonoja katsomaan, minne pallo lentää.
Nyt on törmätty vielä kentällä liikkuviin pallovarkaisiin, jotka täysin ennalta arvaamatta sieppaavat pallon eivätkä anna takaisin. Muistamme vielä  vanhemman mieshenkilön, joka poimi pallomme väittäen, ettei se voi olla meidän, kun se oli niin kaukana, mutta hän antoi sen kuitenkin takaisin. Olemme kuulleet myös jutun vanhemmasta pelaajattaresta, joka nappasi  pallon, mutta ei suostunut antamaan sitä takaisin, vaan väitti, ettei se ole hänellä. Mitäpä siinä sitten teet. Joillain kentillä asustelee kettuperheitä, ja poikaset sieppaavat palloja ja leikkivät niillä. Olemme kuulleet juttuja myös linnuista, jotka poimivat palloja nokkaansa ja vievät pesäänsä, alunperin emme oikein uskoneet juttuun, mutta nyt kun on omin silmin nähnyt linnun sieppaavan pallon ja lähtevän se nokassaan lentoon, on pakko uskoa. Pelikaveri näki myös tapahtuman ja huomasi, kuinka lintu pudotti pallon greenille ja huusi, että tuota ei kyllä hyväksytä. No, lintu otti pallon uudestaan nokkaan ja lähti eikä sitä sitä sen koomin näkynyt, ei lintua eikä palloa.
Tässä nyt sitten sääntöpähkinä purtavaksi. Ymmärsimme säännöt niin, että kun palloa ei löydy, voi mennä ja lyödä uuden pallon samasta paikasta, mistä alkuperäinen lyötiin. Käytännössä tämä ei juuri ole mahdollista, seuraava ryhmä on jo tulossa, joten todetaan, että näin kävi ja jatketaan matkaa. Mutta entäpä, jos kukaan ei olisi nähnyt linnun ottavat palloa ja oletetaan, että lintu olisi hylännyt pallon pudotettuaan sen greenille.  Siis palloa olisi etsitty 5 minuuttia, todettu, ettei löydy ja sitten, kun ryhmä etenee greenille, pallo löytyy sieltä.  Pallo lensikin paljon pidemmälle kuin kukaan näki, eli etsittiin väärästä paikasta. Kukaan ei tietenkään nähnyt, koska pallo löytyy ihan eri suunnastakin, kuin mihin oltiin näkevinään sen lentävän.  Kuvitelkaa tilannetta, jos lintu olisi vielä sattunut pudottamaan sen reikään. Meidän epäonninen pelaajamme menee greenille huoltamaan lippua ja löytääkin sieltä pallonsa. Uskokoon kuka haluaa.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Se iski taas

Nimittäin gastro-enterite. Tai sitten se oli osterit tai se salaattirasia, jossa luki, että huuhdottava. Mehän huuhdoimme. Useaan kertaan, varsinkin, kun astian pohjalle jäi hiekkaa. Missä nämä ranskalaisten salaatit  oikein kasvavat? Ei kai hiekassa? Tai on kai se mahdollista, hiekka näytti kyllä ihan puhtaalta hienolta hiekalta. Uskoaksemme se ei kuitenkaan tullut lihakeitosta, pot-au-feu, jota keittelimme monta tuntia ja syömme monta päivää. Kyllä,  me jaettiin se heti eri kippoihin, lihat pidetään erikseen ja kaikki jäähdytettiin nopeasti ja säilytetään asianmukaisesti.  No, yleensähän tästä taudista toivutaan muutamassa päivässä, pitää vaan levätä, juoda riittävästi ja syödä kevyesti.

 Koko viikon oli vähän kylmää ja harmaata, emmekä paljon liikkuneet. Nyt aurinko on palannut ja odotamme hyvää viikkoa. Mimosa-retkeämme jouduimme siirtämään, mutta odotamme toipuvamme viikon peleihin. Pitäisi vaan päästä harjoittelemaan, on pelattu tänä vuonna vasta muutama kerta,  välillä huonosti ja välillä hyvin huonosti, tosin se, joka ei harjoittele, avasi vuoden birdietilinsä Biotissa par-4 väylällä. Meni puolet 2dl birdie pullosta, eli vielä voisi yhden birdien juoda ennenkuin joutuu ostamaan uuden. Viileätä 12C on ollut ja nyt sanoi vihannesmyyjä, että kivaa kun aurinko paistaa.
Viikon kuluttua tulee kummityttö perheineen ja yhden kaverinsa kanssa käymään ja olemme vuokranneet heille kaksion viereisestä siivestä, joten aamulla voimme huudella parvekkeilta toiselle mitä seuraavaksi tehdään. Huoneistoa vuokraa meidän gardienin välityksellä italialainen omistaja ja olemme nähneet huoneiston, joka on todella mukava ja parveke on suuri, sekä meille päin että länteen. Karnevaalit alkavat ensi viikolla, että porukkaa tulee riittämään, hälinää kaduilla. Toivottavasti lämmin ja aurinkoinen sää jatkuu myös ensi viikon jälkeen. Maanantaina kuitenkin golfaamaan.