Ostoksilla Lattessa

Vieraamme muistelivat lämmöllä Italiaa, jossa perjantai-markkinoilla mopo karkasi käsistä ja käsilaukkuja  sekä vöitä tuli matkaan useamman vuoden tarpeiksi. No, perjantai oli mennyt ja markkinat ohi, joten suuntasimme Mentoniin ja sieltä Latteen tuttuun supermarkettiin. Parman kinkkua, kielileikettä, pastaa, parmesania ja tietysti viiniä ja ehkä vähän väkevämpääkin. Meidän ostokset oli niin suuret, että saatiin kaupanpäälliseksi keksipaketti. Tällä kertaa ei muita suomalaisia näkynyt, kyseinen kauppahan on osoittatunut varsinaiseksi Suomi-seuran kokoontumispaikaksi. Muistaakseni aiemminkin olemme törmänneet samaan myyjään, joka tunnistaa meidät kielestä suomalaisiksi, hän on unkarilainen. Tulee mieleen, että ilmankos meidän ranskaa/italiaa ei aina ymmärretä, vieraita kieliä kaikille ja oudosti äännettyjä.

Yleensä olemme ostaneet myös lihaa, carpacciota valmiina pakkauksina ja vasikka/lammasrullia tiskiltä. Lihaa tiskiltä ei niin vaan ostetakaan, lihamestari tulee itse paikalle. Meidän havaintojen mukaan liha on siellä aina tuoretta ja hyvää. Nytkin ostimme ohuet leikkeet, jotka täytimme kuivakinkulla ja purkkiparsalla, onneksemme vieraamme olivat vahingossa ostannet aamukahviaan varten kermapullon, ja jättivät sen meille ohjeena: kyllä se ruuanlaitossa menee. No kyllähän se meni, saman mallin mukaan käärimme kalkkunafileitä rulliksi täyttäen ne kinkulla ja parmesanilla, ruskistus ja kermassa haudutus. Hyvää oli, Lattesta ostamiamme risotto-ainesten keran. Keskustelimme kotona pitkään siitä , onko herkkutatti parempi kuin kantarelli, pohdime erilaisia tapoja käyttää ko. sieniä ja päädyimme siihen, että molempi parempi, kummallekin paikkansa.

Viimeinen yhteinen varsinainen päivällinen tällä kertaa vieraidemme kanssa  nautittiin Koudoussa, joka ei taaskaan  pettänyt meitä. vai pettikö sittenkin. Salaperäinen mahatauti/ruokamyrkytys iski jälleen. Söimme kaikki ostereita muutaman (3)  maistiaiksiksi, sitten me kalaa suolakuoressa, toinen vieraamme risottoa, jossa meren eläviä ja toinen fritto mistoa. Arvaa nyt sitten, kuka tuli kipeäksi. Jälkiruuaksi yksi Creme Brulee, 3 mansikkatorttua. Mikään ei viittaa siihen, että tauti olisi ko. paikasta lähtöisin, ei suinkaan, vaan osoittaa ainoastaan sen, että mitä tahansa saattaa tapahtua. Onneksi kaikki oli ohi nopeasti ja olo parani paluumatkalle Suomeen. Ravintola oli melko täynnä ja liki viereen osui suuri suomalaisseurue, joka näytti hyvin hämmästuneeltä, kun lähtiessämme Henkka toivotti hyvää illanjatkoa. Me olimme epäileet heitä suomalaisiksi jo, kun astelivat ravintolaan. Kyllä me toisemme tunnistamme ilman sanojakin tai  ehkä juuri siksi. Meitähän yleensä epäillään saksalaisiksi ja tyrkytetään saksankielistä ruokalistaa. Todellisuudessa ranskankielisestä ymmärrämme parhaiten (suomen jälkeen), mistä ruuasta on kyse. Vai mikä tuntuu tutummalta vai eikö kumpikaan, Ris de veau vai Sweetbread? Ei aavistustakaan, mitä se on saksaksi.  Kannattaa painaa mieleen, jos pitää/ei pidä kateenkorvasta, siis ris on kateenkorva.

Suuri saarikierros osa 4 - sekalaista

Korsikalla voi tehdä muutakin kuin ihailla maisemia. Vuorikiipeily ja riippuliito ei ole meille tuttua, ja kuuluisan vaellusreitin GR20 maisemat ohitimme uteliaina, vaikeakulkuiselta näyttää ja varmastikin ovat tottuneita vaeltajia, jotka sinne lähtevät.  Matkallamme osuimme pieneen kylään, jossa pysähdyimme tauolle. Pienen ravintolan emäntä huuteli jo kaukaa tervetuloa, turistille oikein kätevää, koska joskus paikat näyttävät kovin suljetuilta, vaikka todellisuudessa ovatkin auki, tai ainakin isäntä avaa, kun maksavia asiakkaita on näkyvissä. Nautimme terassilla Pietrat ja pääsimme siistiin vessaan. Mäkeä ylös pyöräili nuori pariskunta, joka myös jäi tauolle. Pyöräilynkin totesimme niissä oloissa olevan jokaiselle meistä liian vaativaa. Poislähtiessämme huomasimme keitaamme tarjoavan paitsi ruokaa ja juomaa, myös majoitusta, 30 euroa yö.

Edellisillä reissuillamme on ollut tosi lämmin sää ja olemme pysähtyneet muutamalle rannalle ihan tien varrella uimaan. Sopivia uimarantoja on varsinkin itärannalla, vesi on kirkasta ja ainakin lokakuussa lämmintä. Lännessäkin rantoja on, mutta kun tie kulkee ylhäällä on rantaan päästäkseen edessä usein  muutamat kiemurat. Nyt Korsikalla oli kova tuuli eikä kaikin paikoin uimaan olisi voinut mennä, mutta kyllä sieltä löytyy suojaisiakin  hienoja hiekkarantoja.

Emme ole pelanneet golfia saarella, tiedämme siellä olevan kenttiä, mutta emme ole edes nähneet niitä. Todella kummallista! Jälleen löytyi yksi syy mennä Korsikalle uudestaan!

Suuri saarikierros 3. Ruokaa ja juomaa

Korsikalainen perinneruoka tuntui olevan kinkkua, makkaroita ja juustoa. Jotain tällaista saattaa odottaa sen jälkeen kun on tutustunut saaren luontoon ja eläimiin. Kalaa, äyriäisiä ja simpukoita on toki tarjolla. Kipa söi 4 vuotta sitten Korsikassa elämänsä parhaat simpukat ja kului muutama vuosi, ennenkuin simpukoiden muisto oli sen verran hälvennyt, että niitä taas jossain tilasi. Tänä syksynä syötiin Belgian Bruggessa hyvät simpukka-annokset ja nyt sitten Calvissa vuohenjuustokastikkeella vähän paremmat. Vuohenjuustoja on monenlaisia ja osa erityisen hyviä, tässä käytetty juusto oli hyvää, mutta padan kannen aukaisu aiheutti sellaiset tuoksut, että ei sovi heikkohermoisille.

Korsikalla viljellään myös viiniä ja viinitaloja on monia Bastia - Bonifacio tien varrella. Me poikkesimme yhdessä Bonifaciosta lähdettyämme, viinit eivät olleet mitenkään ikimuistoisia, mutta ihan kelpo ruokaviinejä, ostimme 3 pulloa roseeta ja 3 pulloa punaviiniä. Tässä ei mitään varsinaista myymälää ollut, vaan maistelu ja myynti tapahtui kellarin nurkassa ja viini maksoi 5-7 euroa pullo. Bastian lähellä on myymälöitä, joissa myydään paitsi viiniä myös muita paikallisia tuotteita. Kastanjahilloa, viikunahilloa ym., hunajaa, säilykkeinä erilaisia pateita, mm. villisikapateeta, makkaroita, kinkkuja ja juustoja. Bastian lähellä on myös panimo, Pietra, olut, jossa on käytetty kastanjaa. Meistä Pietra on oikein hyvää olutta, jota toki saa myös Nizzasta.

Kun kinkut, makkarat ja simpukat on maisteltu, voimme suositella pastaa. Bonifaciossa söimme italialaisravintolassa pastaa,  kaikki oli kuulema itse tehtyä ja annokset maistuivat kyllä siltä.

Matkalla Bastiaan kävimme lounaalla Porto Vecchiossa. Kaupunki on oikein viehättävä, olimme siellä ensimmäisellä matkallamme ja etsimme jotain ruokapaikkaa. Emme oikein tienneet, minne suuntaan olisi pitänyt ajaa, mutta ajoimme yhden ravintolan ohi ja parkkipaikka sattui olemaan juuri sillä kohtaa vapaa. Niin jouduimme Natalien pöytään, La Table de Natalie. Ravintola ei ollut edullisimmasta päästä, mutta isäntä kokkasi ruuat ihan itse keittiössä ja Natalie tarjoili. Söimme erinomaisen lounaan ja koska muita asiakkaita ei sillä kertaa ollut, alettiin jutella Natalien kanssa ja kielikin taisi vaihtua englanniksi. Nyt osuimme sitten juuri samalle kadulle ja taas oli autolle paikka vapaana. Iloksemme ravintolassa kaikki oli ennallaan, paitsi asiakkaita oli nyt muitakin. Söimme erinomaisen hyvää kalapataa, kaikki taisivat lusikoida viimeisetkin liemitilkat suuhunsa. Muistelimme syöneemme aikoinaan jälkiruuaksi Natalien torttua, emme yhtään muistaneet, millainen se oli. Mielikuva oli "jotain suklaata varmaan". No, näin oli. Kyseessä on pari briossin siivua, meikäläisittäin köyhät ritarit, joiden päälle on kaadettu isolla kauhalla pähkinäistä suklaakastiketta, kermavaahdon ja jäätelön kera. Hyvää, mutta ehkä kuitenkin  hiukan liian runsas annos.

Suuri saarikierros osa 2

 Kiemuraiset ja kapeat tiet muodollisine kaiteineen eivät estä paikallisia ajamasta reipasta vauhtia ja turistibussin tai betoniauton vastaantulo aiheuttaa omat ongelmansa. Me saimme ajaa pätkän kapeaa ja mutkaista tietä todella ison auton perässä, kuski paineli torvea joka mutkassa ja vastaantulevat tiesivät jäädä sopivaan kohtaan odottamaan. Odottaminen on ehdottomasti mukavampaa kuin peruuttaminen. Ei sentään tullut turistibussia vastaan tässä vaiheessa.  Kun sopiva ohituskohta tuli, kuljettaja päästi meidät ja pari meidän takana tulevaa autoa ohi, ja niin oltiin taas omillamme. Takana tulevat painelivat meidän ohi ja katosivat aika nopeasti.

Toinen syy hitaaseen etenemiseen näkyy kuvissa. Tien varrella laidunsi vuohia, jotka vaelsivat tietä pitkin tai makasivat keskellä tietä ja tien vartta pitkin kulki myös lehmiä. Ensimmäisellä Korsikan matkallamme ajoimme keskeltä saarta ja  kävimme eksymässä kastanjametsässä. Siellä tutustuimme monipuolisesti saaren eläimistöön. Kastanjia olivat syömässä niin hevoset, lehmät, villisiat kuin kotisiatkin ja ihmiset keräsivät niitä koreihinsa. Me tulimme  yhä nälkäisemmiksi ja nälkäisemmiksi, lounasaika alkoi olla lopuillaan.  Navigaattori ohjaili meitä oikealle ja vasemmalle tien kaarteiden mukaan eikä etelä ja pohjoinen pysyneet myöskään paikallaan.  Muutaman pihan ja kivisillan jälkeen osuimme kylään ja olihan siellä kahvila. Emäntä paistoi meille Croque Monsieurit ja kävi välillä heittelemässä lihapaloja haukoille, jotka kaartelivat kylän yllä, ilmeisesti jokapäiväinen puuha. Nyt pysyttelimme rannikolla, jossa teitä on sen verran harvassa ja meri lähellä, että eksyminen on epätodennäköisempää.

Niin että miksi sinne sitten pitää mennä? No katsomaan (mm.) näitä kivimuodostelmia. Kuva ei tee oikeutta.

Suuri saarikierros 1. osa

Teimme retken Korsikalle tuttavapariskunnan kanssa. Tämä oli jo kolmas kerta kun olimme Korsikalla, toisen kerran jälkeen annettiin pois kaikki kartat ja esitteet, kun arveltiin, ettei sinne tule lähiaikoina mentyä. Mielenkiintoinen saari, josta varsinkin Kipa pitää kovasti. Lokakuu on vielä matkailuaikaa, mutta sääolot kannattaa huomioida järjestelyissä. Esimerkiksi ensimmäisellä matkalla ajoimme paluumatkalla aamulla kuuden jälkeen Bastian  satamaan, joka oli aivan autio, ei ketään missään. Pyörimme ympäri satamaa ja ihmettelimme, mitä pitäisi tehdä, kunnes tuli yksi ranskalainen auto, jonka kuljettaja myös ihmetteli tilannetta. Hän kävi jossakin kysymässä ja tuli sitten ystävällisesti  meille kertomaan, että myrskyn takia kaikki laivat on peruutettu ja Nizzaan ei lähde tänään laivaa. Kävi ilmi, että seuraava laiva Nizzaan lähtee seuraavalla viikolla. Pääsimme iltalaivalla aamuksi Touloniin, yö toki oli ikimuistoinen. Emme suosittele, ainakaan, jos jo meno Ruotsinlaivalla tuntuu railakkaalta.

Mutta nyt menomatka sujui hyvin, laiva lähti jopa muutaman minuutin etuajassa Nizzasta, aikataulun mukaan klo 14.15. Otimme hytin, se ei ole kallis ja on mukava ottaa päivätorkut lounaan jälkeen. Laivalla on normaalit ruoka-ajat, eli juuri ehdittiin ravintolaan heti laivaan päästyä ja aika nopeasti meidät hoideltiin ja lähetettiin päikkäreille, kun  ravintola suljetttiin.  Bastiasta olimme varanneet yöpymiseen huoneet Sud Hotelista, jossa olemme jo kahdesti olleet. Siistit uusitut huoneet, pieni ravintola, parkkipaikka hotellin edessä kadun toisella puolella ja ystävällinen isäntäväki. Suosittelemme, helppo tulla ja helppo lähteä aamulla jatkamaan matkaa. Kauniina aamuna aamupalan  voi nauttia ulkona.

Suuntasimme Calviin, jossa olemme aiemmin vain pistäytyneet, nyt olimme varanneet sieltä yöpymisen. Tällä kertaa sää ei  suosinut meitä, pistäytymiskerralla Calvissa oli aurinkoista ja suorastaan helteistä, nyt sää oli pilvinen ja tuulinen eikä mikään tietenkään näytä niin viehättävältä kuin auringonpaisteessa. Hotellimme oli erinomainen, L'Abbey, hyvällä paikalla, suljettu parkkipaikka, aamiainen suorastaan ruhtinaallinen, tilavat huoneet. Olimme varanneet huoneet alunperin toisesta hotellista, mutta meidät jostain syystä siirrettiin tähän hotelliin samalla hinnalla, joka taisi olla noin puolet ns. listahinnasta, aamupalasta maksoinne 12 euroa 18 euron asemasta.

Päivälliselle kävelimme satamaan, jossa menimme perinteisten turisti-ohjeiden mukaan ravintolaan, jossa oli muitakin. Ohjeet on aina hyviä, mutta eivät aina täydellisiä. Olimme jo päivällä nähneet turistibussin kaartelevan lähistöllä, ja nyt ilmeni, että bussilasti oli tuotu tähän ravintolaan. Tarjoilijat tekivät parhaansa, ja loppujen lopuksi kaikki kävi hyvin.  Paikalle saapui myös trio viihdyttämään bussiseuruetta ja joku pariskunta pisti tanssiksikin. Palasimme hotelliin, jossa myös baari oli auki ja baariin menneet kertoivat myöhemmin, että bussiseurue tuli meidän hotelliin. Seurue oli ranskalainen, mutta muuten oli kovasti kansainvälistä, baarissa oli belgialainen saksaa puhuva pariskunta ja parkkipaikalla meidän suomalaisauton vieressä sveitsiläinen auto. Belgialaisten kanssa Henkka sitten jutteli tunnin verran saksaksi ja sai ihmeteltyään kieltä, että Belgiassa on 0,6% saksankielisiä. Juttelu alkoi siitä kun mies uteli mitä kieltä puhuimme.

Myrskyn jälkeen

Suuntasimme  syksyn ensimmäiselle pelikierrokselle.  Le Provencal golf oli paikallaan, greenit oli rei'itetty ja hiekoitettu ja 9 väylän kierros maksoi vaan 20 euroa, meillehän se sopi, taidot ovat sitä tasoa, ettei kentän kunto peliin juuri vaikuta. Uudistuksiakin oli tapahtunut, golfauton ikkunassa oli kuva, jossa esitettiin, mikä on sopivaa pukeutumista ja mikä ei. Aika tarkasti oli selitetty. Miesten shortsit eivät saa ulottua polven alapuolelle kuin 4 tuumaa ja vastaavasti naisilla taas korkeintaan 4 tuumaa polven yläpuolella. Totesimme asujemme olevan sääntöjen puitteissa ja suuntasimme ykköstiille. Muitakin suomalaisia oli pelaamassa, tuskin kuitenkaan odottelu siitä johtui, vaan ns. normikierros kuten siellä ylipäätään. Kenttä on mielestämme joskus ollut paremmassakin kunnossa, kesällä lienee ollut aika kuivaa.

Ajoimme kentälle Biotin ohi, ja näkymät olivat hyvin lohduttomat. Kaikki, mitä nähtiin televisiossa ja lehdissä, oli totta. Pihat ovat täynnä rojua, autot romuttuneita ja mm. yksi auto oli jumittunut rakennuksen ja puun väliin tilaan, johon ei mitenkään autoa saisi ajamalla. Raivaus- ja siivoustyöt olivat käynnissä. Biotin golfkenttä näytti sekin lohduttomalta, tien vieressä 10-väylä oli täynnä kiviä ja suuria kukkaruukkuja ym. ym. Kenttää ei oikein edes tunnistanut.  Golfkenttä ei varmaan ole ykkösprioriteetti tässä tilanteessa, mutta harmittaa kentän puolesta,  sillä viime talvena pelasimme siellä useasti ja kenttä oli hyvässä kunnossa. Provencalissa kierros kestää yleensä kovin kauan ja Biot on kaikin tavoin meille sopiva kenttä.

Lisää tietoa saimme tapaamaltamme suomalaiselta golfystävältä. Kävimme tänään Antibesissä suomalaiskaupassa (on siellä ruotsalaistakin tavaraa) ja siellä puhelimme eilen nähdystä ikävästä tilanteessa. Hän pelaa Biotin kentällä vuosimaksulla ja kuuli omistajalta, että puolet kentästä eli joen ravintolan puoli pyritään saamaan pelikuntoon ensi viikolla. Toista puolta eli tien ja joen toisella puolella olevia väyliä oli ryöstäytynyt joki käyttänyt kulkutienään ja se oli todella pahassa kunnossa.

Tänään oli kovin lämmin ja tyyni päivä. Huomenna on pelit Grande Bastidessa. Toivottavasti ilma säilyy samanlaisena. 

Tutuilla kulmilla

Pikkuhiljaa asetumme aloillemme. Matkapyykit on pesty, jääkaapissa on muutakin kuin valo ja tutut kaupat melkein ennallaan, vähän aina muuttavat tavaroiden paikkoja, että tulee kierreltyä kaupassaja ostettua kenties jotain heräteostona. Vihanneskauppiaamme on paikalla, leipäkaupan madame tunnisti ulkomaalaisen, joka haluaa yhden patongin, vaikka aina välillä sanookin kaksi tai jotain sinne päin. Ihmeteltiin, onko gardien lomalla (ei ole luultavasti koskaan lomalla), mutta eilen tapasimme sitten hänetkin.

Matkatavaroita oli tavallista vähemmän mukanan, on vihdoinkin huomattu, ettei tarvita niin paljon vaatteita, kun pesukone on käytettävissä ja villapaitojakaan ei tarvita seitsemää vaan ihan pari riittää.
Lisätilaa toi toisen golfbagin puuttuminen, ei ei, Henkka ei ole myynyt bägiänsä, se on mukana, mutta Kipalla oli pelkät mailat mukana.  Oli vihdoinkin aika hylätä vanha haalistunut ja rikkonainen bägi ja ostaa Ranskasta uusi. Käytiin heti maanantaina ostamassa pieni kantobagi, se riittää ja mahtuu mukaan autoon  paluumatkallekin. Pikkusen ihmeteltiin harjoitettua säästäväisyyttä bagien hankinnassa, bägi maksoi 69 euroa, siitä vielä jokunen euro alennusta, ja kestää kyllä monta vuotta, mutta rajansa kaikella.

Puutteitakin huomattiin. Ollaan aina tuotu 4-viljan puurohiutaleita Hämeenkyröstä asti, mutta nyt asia unohtui. Mannaryynitkin sopisivat, saatiin kummitytön äidiltä iso purkillinen puolukkahilloa, joten voisi vaikka vispipuuroa keittää. Mutta tätä vartenhan voi tehdä retken Antibesiin, eiköhän sieltä löydy mannaryynejä ja Nalleja.

Ja tässä se aasinsilta tuli, oltiin seuran tilaisuudessa kuulemassa madonlukuja Suomen taloudesta  Ay-liike oli erityisesti puhujan hampaissa, saattaa olla, että joskus herkistymme kertomaan omat vaatimattomat ay-muistot, jotka osaltaan tukevat puhujaa, vaikka eivät koko totuus olisikaan. Nalle nimitti Ay-liikettä kartelliksi, jossa pieni porukka päättää suuren enemmistön asioista yleissitovuuden kautta. Se on sitä Ay-demokratiaa. Kesyt hallitukset ovat vuosien mittaan antaneet Ay-liikkeelle perustuslain mukaan hallitukselle kuuluvaa päätäntävaltaa, siinä suurin paha oli ja on kolmikanta. Nyt pitäisi hallituksen päättää lait ja Ay-liikkeen sopia asioistaan niiden puitteissa eikä enää saisi muistella konjakkihöyryissä aamuviideltä tehtyjä lehmänkauppoja takavuosilta. Maailma on todellakin muuttunut mutta Ay-liike ei sitä tunnista. Tuli kuitenkin mieleen, että pullamössö-sukupolvi taidamme sittenkin olla me. Isät ja äidit selvisivät parista sodasta ja nyt epäilemme, ettei seuraava sukupolvi selviä oikein mistään. Kyllä he selviävät. Niin pakolaistilanteesta kuin ilmastomuutoksestakin, pikkuongelmista puhumattakaan.

Vesisadetta ja ukkosta

Tien piti olla Autoroute du soleil, mutta kuten useasti, Roches de Condrieu alkoi näyttää sateista puoltaan. Illallinen sujui tutussa Hotel Bellevuessa Rhonea tarkkaillen, ja säätiedot näyttivät huolestuttavilta. Hyviä ruokia ja juomia nautittiin kuitenkin aivan rauhassa mutta sade oli jo alkanut. Matkaa Nizzaan on 450 km, joten juuri sopiva ollaksemme perillä noin klo 16, ei tarvitse herätä lähteäkseen, vaan voi nauttia aamupalasta rauhassa. Välillä satoi paljon ja välillä paljon enemmän. Näkyvyys oli olematon. Onneksi kanssa-autoilijat ajoivat myös maltillisesti, nopeus tippui välillä 80 paikkeille ja liikennettä ei ollut ihan mahdottomasti, vaan sikäli sopivasti, että edessä oli varmasti auto, vaikka sitä ei näkynyt. Etenkin laitakaistoilla vesiliirron vaara oli ilmeinen, tien kallistuksista riippuen vettä juoksi vähintään puroina. Muistutus vaarasta tulikin konkreettisesti, vierellämme juuri meidät ohittanut musta Ferrari pamahti keskikaiteeseen, perä oikealle meidän kaistalle ja vain ihme palautti auton edelleen ajosuuntaan. Jarrua ja vilkut päälle, mutta säikähdyksellä siis selvittiin vaikka tilanne 100 kilometriä tunnissa ja rankassa vesisateessa oli todella pelottava, auto oli meistä vain 10 m päässä kylläkin viereisellä kaistalla. Ferrari pääsi siirtymään oikealle kaistalle ja näimme etulokasuojan ja sivupellin olevan rutussa ja ajajan vauhti hiljeni huomattavasti. Vähän matkan päässä oli pysähtymispaikka, näytti siltä, että pellit hankasivat pyörää, mutta kenties saattoivat jatkaa omin avuin matkaa, jos onnistuivat vähän oikomaan niitä.

Nizzaan päin päästyämme sade väheni ja lopulta loppui, avainkeijumme päästi meidät sisään ja Henkka ehti vielä kauppaankin poutasäässä. Ilta vietettiinkin sitten jatkuvassa salamoinnissa ja jyrinässä sekä rankkasateissa. Rajuilmaa jatkui myöhäiseen yöhön kun aina vain uudet ukkosrintamat saapuivat Nizzan päälle. Tavarat on nyt purettu, kaupassa käyty, pyykit kuivumassa ja ennenkaikkea aurinko paistaa ja on lämmintä.

Vieressä jäkiruokia ja alla kalaa.

Hotelli-illallinen

Chablis-viinejä ollaan joskus oltu täällä maistelemassa ja ostettu kotiin viemisiksi, mutta ei muisteta milloin, siitä täytyy olla aikaa. Yökylässä ei olla oltu, mutta nytpä sitten nukuttiin vatsojemme vieressä. Ravintola oli täynnä, 50-60 ihmistä, enimmäkseen eläkeläisporukkaa, mutta toki nuorempiakin joukossa, nuorin alle vuoden. Tarjoilijoita oli ainakin 5 ja arvelimme, ettei kokki ihan yksin keittiössä pärjännyt. Viinilista ei ollut lista vaan Hesan puhelinluettelon paksuinen opus. Onneksi tiesimme jotain viineistä ja löysimme alkuun pari erilaista Chablis lasillista premier cruta ja munuaisille pullollinen Santeneyta, oikein sopivaa, laskua ei olla vielä maksettu. Ruoaksi alkuun etanafricassee ja toiselle ostereita kasvisten kanssa jossain liemessä, varsin erikoinen annos ostereihin tottuneellekin. Etanat oli herkullisia. Pääruuaksi otettiin vasikanmunuaisia, ei ollut valittamista vaan erinomainen annos. Niin, keittiön tervehdys oli pikkuherneistä tehty kylmä keitto, ranskalaisethan rakastaa niitä herneitä.  No, ennen jälkiruokaa tuli sitten keittiön tervehdys jälkiruuista, ja sitten varsinaiset jälkiruuat, kohokas Grand Marnier toiselle ja jälkiruokatrilogia toiselle. Onneksi oli hissi, mikä vei toiseen kerrokseen nukkumaan.
Entäs ne venäläiset? No viimeisten joukossa sisään purjehti neljän hengen seurue ja arvelimme sydämen tahdistajien joutuneen koetukselle, niin lyhyt toisen rouvan hame oli.  Toisaalta, kyseessä saattoi olla myös vyö, ja hame oli unohtunut, sattuuhan sitä. Muuta havaintoa ei sitten tehty, ja nyt parkkipaikka näyttää jo tyhjentyneen. Illalla se oli niin täynnä, että jouduttiin pysäköimään hotellin eteen, ei hassumpaa. 

Aamiaisella ei näkynyt venäläisiä, sen sijaan 4 ruotsalaista oli lähdössä. Käyvät täällä joka vuosi ostamassa viiniä. Lähellä olevan talon viinit ovat erinomaisia heidän mukaansa, Henkka yritti siellä jo eilen käydä, mutta OPEN kylteistä huolimatta ovet olivat tiukasti lukossa. Yrtetään nyt sitten uudestaan.

Kohti Nizzaa

Laivalla oli paljon muuttolintuja suuntaamassa etelään, myös Nizzaan. Lauantailähdöllä on mahdollista yöpyä satamassa ja lähteä aamulla ajamaan eteenpäin, näin säästyy yhdeltä hotelliyöpymiseltä ja tavaroiden raahaamiselta. Yhden pysähdyksen taktiikkaa jotkut jopa Espanjaan saakka menevät aikoivat käyttää, meidän suunnitelmiin kuuluu maisemien ja nähtävyyksien katselu ja yöpyminen mielellään hyvien ravintoloiden vieressä.

Tämän kerran suunnitelma oli ajaa länteen päin ja tehdä sitten jonkunlainen kierros pohjoissuunnalla Ranskassa. Harmillisen flunssan takia hiukan karsimme suunnitelmaa, ajoimme Bremenin kautta ja yövyimme lähellä Munsteria (perinteistä schnitzeliä päivällisellä), sitten päätimme ajaa Belgiaan Bruggeen. Bruggessa olemme joskus muinoin yöpyneet, mutta emme lainkaan tutustuneet kaupunkiin, muistelimme sen olleen mukavan näköisen ja siellä kannattaisi käydä. Tuhannet turistit eivät voi olla väärässä, kaupunki oli pullollaan turisteja tähänkin aikaan. Meidän pikku hotellimme oli aivan keskustassa lähellä toria ja kauppakatuja, auton veimme isoon parkkihalliin, jonne aamulla kävelimme kasseja raahaten 350 m. Syömään pääsee jo klo 18 (monet ravintolat toki tarjoavat koko päivän ruokaa) ja lähellä oli pieni ravintola, jonka simpukka-annos käsitti kokonaisen kilon simpukoita. Todella hyviä olivat. Ohjelma koostui kiertoajelusta ja kävelykierroksesta, viehättävä kaupunki. Myös kanava-ajelu kiinnosti, mutta flunssa ja tuulinen ilma ei oikein houkutellut vetten päälle.

Bruggesta lähdimme kohti rannikkoa ja ajoimme rantaa pitkin Calaisiin ja vielä vähän eteenpäinkin. Matkalla on runsaasti muistoja niin ensimmäisestä kuin toisesta maailmansodasta. Sommessa oli hieno levähdysalue, jossa kävimme välipalalla, ja jonne jo luulimme jäävämme pidemmäksikin aikaa. Seisoimme parkkipaikalla ja oltiin jo laitettu moottori käyntiin, mutta kun jäätiin tutkimaan karttoja, Henkka sammutti moottorin. Kuului kamala kolaus ja moottori ei enää käynnistynyt uudestaan. Istuskeltiin siinä vähän aikaa ihan hölmistyneinä ja pohdittiin mitä tehdään, mutta arveltiin, että kannattaa odottaa vähän aikaa ja yrittää uudelleen ja näinhän sitten vaihde meni taas vapaalle ja moottori käynnistyi normaalisti. Vähän ihmeteltiin, eikö sitikkamme ollutkaan tyytyväinen Ranskaan pääsystä vai pitikö vaan nollata pohjoisen huonot eväät.

Yöpymiseen löytyi hyvä paikka, muutama huone hotellin yläkerrassa mutta pääasia oli ravintola, jossa tavallisen päivällisen hinnalla nautittiin jos nyt ei gurmeeta niin lähes kuitenkin. Tottakai maaseudulla hintataso on toinen kuin Nizzassa ja hyviä ravintoloita löytyy pienistäkin kylistä.

Tänään ollaan Chablisissa vähän isommassa hotellissa ja täällä pitäisi löytyä sitten ihan gurmeeta, saas nähdä. Paikka on kuulemma täynnä venäläisiä, ei ymmärretä miksi. Ehkä sekin vielä selviää.