torstai 28. marraskuuta 2013

Vaihteeksi golfia Opio-Valbonnessa

Seuran kisapäivä valkeni kirkkaana, mutta kylmänä. Toinen meistä jäi edellisen kerran vakuuttelun mukaisesti kotiin, ja innokas golfaaja keräsi varusteensa ja liftasi kentälle. Auton ajo on hiukan pelottavaa Nizzassa, autopaikka sellainen, ettei siihen ilman avustajaa kykene mitenkään kolhuitta ajamaan ja pimeässä voi vielä eksyä. Onhan näitä syitä. Klo 10 piti aloittaa, mutta greenit oli jäässä! Aurinko lämmitti, odotettiin tunti ja päästiin matkaan. Vaihtoehtona olisi ollut pelata takaysi, syödä lounas ja pelata loput, olisihan sekin kelvannut. Tämän järjestyksen mukaan olemme kaksistaan toisinaan pelanneet, mutta totta puhuen lounaan jälkeen pelaaminen on aika raskasta.
Greenit oli minun mielestä edelleen jäässä, tai ainakin minun putterini, ja peli tuntui raskaalta ja jotenkin tahmealta.  Talvitamineissa on kömpelöä pelata. Aloittaessamme 18. tiiltä sinne ilmestyi kierroksen kiertänyt madame, joka näytti olevan jäätymispisteessä. Minulla ei ollut kylmä vaan vaatetta oli tarpeeksi päällä, onneksi oli tyyntä. Kentällä on muutama tosi ikävä väylä, kuten 11 ja 12, kylmiä ja kosteita ja kaikin puolin omituisia. Väylä 12 kaartuu, ja myös tie tekee vastaavan kaarroksen asettaen kumpaan suuntaan tahansa kulkevat vastakkaisen väylän eteen, pitkä suora lyönti väylällä 13 kantaa tielle asti (ei meistä kummankaan lyönnit). Tällä kerralla palloja ei hävinnyt, vaan pelasin samalla pallolla koko kierroksen. Yllätys oli lopussa, kun laskimme pisteet, olin itse asiassa pelannut hyvän kierroksen, 28 bogipistettä. Kisan parhaalla oli huikeat 35 pistettä,  tulos on vaatimaton siihen nähden, mutta minulle hyvä, usein on tästä jääty kauaksi jälkeen.
Palkintoja oli runsaasti ja arpajaisvoitot lisäksi, joten aika moni poistui tyytyväisenä paikalta. Toivottavasti kaikilla oli muutenkin mukavaa, ainakin minulla oli, kiitos järjestäjien vaivannäön ja loistavan peliseuran.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Petankipelleilyä ja ostereita



Petankikisasta vielä. Kävi ilmi, että Antibes oli sääntöjen vastaisesti vaihtanut 10. joukkueensa sääntöjen mukaisesti arvotun naisparinsa miespariin, joka ei ollut edes arvottujen varamiesten joukossa. Kaikki temput on tehtävä, jotta pokaali, johon oli etukäteen jo kaiverrettu Antibesin nimi, saataisiin voitetuksi. Silti pelit menivät tasan vain pelien heittotulosten ero oli 6 heittoa parempi. Leikkimielisestä aikuisten kisasta tuli lapsellista pelleilyä. No leikkiähän se vaan oli kuitenkin.
Lauantaina oli sovittu lounaasta ystäväpariskunnan kanssa Virginiessä Nizzassa. Oli kuultu, että siellä olisi vielä paremmat osterit kuin Le Turinissa. Oli kait sovittu hieman umpimähkäisesti sillä he olivat tulleet paikalle jo klo 12 ja saaneet tietää, että M. Ahlbom oli tilannut pöydän klo yhdeksi. Lounaasta sovittiin petankikisan runsaiden tarjoilujen ja kostean myöhäislounaan jälkeisellä kävelyllä Antibesin asemalle, joten eipä ihme.
Tilattiin kaksi tusinaa Special nr 2, annos Buloita, kaksi buqueta Crevettejä, annos Bigorneauta, kaikkine lisukkeineen ja ystävä rouvalle Mullit. Syödessä meni kaksi pulloa Muscadet Sur lie. Sitten miettimään mitä jälkiruoaksi? Päädyttiin tusinaan ostereita, koska menimme sitten kahville pariskunnan luo. Päälle Kipalle ja miehille Marc de Province moukut ostereita laskemaan. Oli muuten hyvää Marcia, jopa Kipan mielestäkin, joi omansa vaikka luulin saavani sen. Mukava kävely kahville ja konjakille, naisille Limoncelloa. Mukavan päivän jälkeen kotiin bussilla. Alla osterilautanen ennen jälkiruokalautasen kahtatoista osteria.


perjantai 22. marraskuuta 2013

Petankki-kisa

Torstai-aamu oli sateinen, mutta valmistelimme Antibesiin lähtöä ja sitten sähköpostiin tuli ilmoitus, että kisa pidetään, sateen odotetaan loppuvan puoleen päivään mennessä. Päätimme lähteä asemalle varmuuden vuoksi yhtä bussia aiemmin, ja niinhän siinä kävi, että ehdimme vielä sitäkin aikaisempaan bussiin. Liekö kaatosade saanut askeliin ripeyttä. Asemalla ostimme liput automaatista, ilmeisesti tällä kerralla osasimme ottaa oikeat liput ja sitten katselemaan junia. Asemalla seisoi yksi juna, josta ihmiset säntäsivät ulos ja B-raiteella seisovaan junaan, me perässä ja kysymään virkailijalta meneekö Antibesiin. Sisään, ja juna lähti saman tien. Eli nyt olimme noin tunnin etuajassa menossa petankki-paikalle.
Ei haittaa, Antibesissa satoi vain hiukan, päätimme kuitenkin ostaa uuden sateenvarjon varmuuden vuoksi, kun entinen oli aivan repaleinen. Kahvit Pimm'sissä, evästä kävelykadun herkkukaupasta ja kohti satamaa, missä järjestäjät olivat jo merkanneet radat ja aperitiivit oli otettu esiin. Järjestelyt oli taas kerran aivan mahtavat, ymmärrämme kyllä kuinka paljon työtä siihen sisältyy ja  nautimme lopputuloksesta.
Pilvet alkoivat hävitä ja aurinko tuli esiin, lopulta taivas oli aivan pilvetön. Kisa oli todella tasaväkinen,  ensimmäinen pelikierros päättyi jännittävään tasatulokseen 5-5. Seuraava kierrs ei tuonut ratkaisua, sekin päätty 5-5, joten piste-ero ratkaisi tilantanteen, kuusi pistettä Antibesin hyväksi. Sanottakoon vielä, että Kirsti parinsa kanssa voitti toisen kisan ja minä parini kanssa hävisin molemmat. Pokaali oli komea ja kaiverrettu jo valmiiksi Antibesin nimelle, olivat niin varmoja voitostaan.
Siirryimme myöhäiselle lounaalle, reippaan ulkoilun jälkeen ruoka maistui. Ravintola teki hyvin mukavan vaikutuksen sekin, ja illan hämärtyessä iloinen ryhmä nizzalaisia suuntasi kohti asemaa. Matka oli suorinta tietä Michelinin mukaan 900 metriä, mutta harhaanjohtaja kierrätti joukkoa sen verran, että matkaa tuli, jälleen Michelinin mukaan, 1200 meträ.
Eli ensi vuonna uudestaan!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Taiteilijakodissa

Nizzan kuukausilounas nautittiin Colomarsissa, kai se Nizzaan kuuluu, kun bussilla 62 sinne matkattiin. Bussimatkahan maksaa nykyään 1,50, mutta jos ostaa kymmenen matkan sarjalipun, se maksaa 10 euroa, eli hinta on edelleen 1 euro/matka. Lippua voi käyttää useampi henkilö samalla kertaa, leimataan siis niin monta kertaa, kun on matkustajia. Meillä on Magnan-aukiolla lehtikioski, josta lipun voi ostaa ja raitiotiepysäkeillä olevista automaateista sen voi kokemuksen mukaan kätevästi  ostaa myös luottokortilla.
Mutta asiaan. Bussi 62 kulkee harvakseen, mutta katsoimme netistä aikataulun ja noustessamme bussiin siellä oli jo tuttuja. Päätepysäkille, joka sijaitsee aivan Auberge du Reiderin parkkipaikan vieressä. jossa kokoonnuimme tarkoituksena  siirtyä hiukan kauempana olevaan taiteilijakotiin.   Isäntä itse tuli meitä vastaan  ja  muutamat seuran jäsenet kuljettivat autoillaan meidät taiteilijakotiin tutustumaan taiteeseen ja nauttimaan isäntäväen tarjoamista aperatiiveista. Emäntä otti vieraanvaraisesti vastaan tarjoten mm. itse leipomiaan piirakoita. Talo itsessään oli hurmaava, kaikki n. 60 osallistujaa mahtuivat talon eri tiloihin ernomaisesti, oli terassia valittavana auringon kierron mukaan ja useita kerroksia, joista kauniit näkymät Var-joelle. Sekä tietysti uima-allas, puutarha jne. Talo on kuulema myynnissä, käy hyvin myös useamman perheen tai sukupolven kodiksi.
Seuran jäsenet ajelivat taas taitavasti tuon melko lyhyen, mutta kiemuraisen matkan  kuljettaen meidät takaisin ravintolan parkkipaikalle, kiitos heille, ja siirryimme syömään. Ruoka oli hyvää, pääruuaksi ankkaa tai lohta etukäteen tehdyn valinnan mukaan. Paikka on hyvin viehättävä ja sopinee sunnuntain retkikohteeksi. Bussi 62 toi meidät yhtä luotettavasti takaisin Magnanille ja maisemat matkalla ovat hienot.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Avaruusasiaa


On ollut kovin epävakaista ja tuulista. Eilen käytiin CAP 3000:ssä ostoksilla ja susheilla. Satoi. Tänään oli sentään mielenkiintoinen päivä, seurojentalon luento Onko meitä muita tai jotain sinnepäin oli mahtava. Luennoitsijana tähtitieteen professori ja mustien aukkojen kuuluisa tutkija Esko Valtaoja on ehdottoman mainio. Vaikeastikin tajuttavat asiat tulevat hiekanjyviksi ja matkat lähiplaneetoille senttimetreiksi. Miljardeja vuosia eikä miljoonia valovuosina matkoina voi kuitenkaan ymmärrettävästi selittää. Alkuräjähdys taas oli joko Jumalan napinpainallus tai joka paikassa mailmankaikkeutta tapahtunut tapahtuma. Alkupaikkaa ei olekaan se on kunkin nenänpäässä.
Esityksen jälkeen oli pakko uskoa, että niiden miljardien maata muistuttavien ja elämälle mahdollisten planeettojen joukossa on varmasti elämää. Sitä ei ole vielä löydetty. Paradoksi onkin, miksi paljon meitä vanhempi, miljoonia vuosia vanhempi elämä, ei ole meitä löytänyt. Uskon sen johtuvan siitä, ettei meitä huomattavasti korkeampi sivistys viitsi tutustua näin alkeellisiin ja torveihin olentoihin vaan katsoo vierestä, miten me tuhoamme  oman
planeettamme. 

lauantai 16. marraskuuta 2013

Golfia ja petanquen harjoittelua.


Barbossin kentällä pelattiin sitten seuran kisa hienossa säässä. Kipa pelasi kauden parhaansa 29bp ja tuli naisissa toiseksi. Palkintosampanja juotiin tänään ystävien kanssa kahvilla. Minun tulokseni vahvisti vain päätöstäni jättää kisat pääasiassa Kipan tehtäväksi ja pelailla vain 9 reikää silloin tällöin.
Ensi torstaina on kova petanque -kisa Antibesin suomalaisten kanssa. Heillä on niin kova voitontahto, että värväsivät ranskalaisvahvistuksen joukkueeseensa. Olemme Kipan kanssa harjoitelleet Antibesin kentällä jo kahdesti. Viimeksi tänään ystäväpariskunnan kanssa. Oli siellä muitakin nizzalaisia. Syötiin kentän lähellä muurien sisällä lounas ja meillä kahvit jo mainitun sampanjan ja omenatortun kera. Kottaraiset pitivät jo parina päivänä tutuksi tulleen tunnin upean tuhansien lintujen lentonäytöksen aivan sisäpihamme kohdalla. On uskomaton näky, kun tuhansia lintuja pyörii valtavassa parvessa ja tipahtelee taivaalta sisäpihalle kuin suuret mustat tuhkahiutaleet. Vastapäisten talojen katot ovat mustanaan ja taas yhtäkkiä kaikki ovat mustana valtavana pilvenä ilmassa aivan parvekkeemme edessä niin että taivas pimenee eikä yksikään törmää toisiin. Tätä näytöstä kesti noin tunnin. Käsittämätöntä.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Opio-Valbonne

Parin viikon päästä on seuran kisa Opio-Valbonnessa, joka mielestämme on mukava kenttä. Kenttä on ollut pari vuotta korjaustöiden alla, ja muuttunut edukseen. Ajattelimme poiketa paikalla ja katsoa tilannetta sekä varata ajan harjoituskierrosta varten joksikin sopivaksi päiväksi. Lounaspaikaksi valikoitui klubin ravintola, koska emme löytäneet parkkipaikkaa sieltä, missä olimme ajatelleet syödä.
Muistelimme ravintolan olevan hyvätasoinen, emmekä pettyneet tälläkään kertaa. Ankanmaksa sai alkuruokana jälleen kerran tilaisuutensa, ja Kipa nyökytteli tyytyväisenä. Päivän annos oli meriahventa, taiten ilmeisesti uunissa kypsennetty, hyvä kastike ja lisukkeet. Cafe Gourmand oli turhan iso ja makea meille. Meno ravintolassa oli hulvatonta, puoli tusinaa vaaleatukkaisia alle kouluikäisiä juoksi ympäriinsä, joku jätti itsensä säännöllisesti ulko-oven väliin ja sitten pelattiin sisällä golfia, onneksi muovimailoilla. Lopulta yksi isistä tuli rauhoittelemaan porukkaa, jonka jo olimme arvanneet ainakin osittain pohjoismaiseksi.
Loppupuolella lounastamme sisään asteli pariskunta, joka kysyi englanniksi jotain tarjoilijalta. Tiedämme, että on epähienoa kuunnella naapuripöydän keskusteluja saati kirjoittaa niistä blogissa, mutta kuulimme ja ymmärsimme pariskunnan tiedustelevan kasvisruokaa.  Tarjoilija kiiruhti keittiöön ja palasi hetken kuluttua tyytyväisenä, tottakai meillä on kasvisruokaa ja pienen keskustelun jälkeen, jota emme kuulleet, kuulimme, kuinka hän sanoi kaikkien kasvisruokien avainasanat " meat inside". Pariskunta poistui ymmärrettävästi paikalta, terveisiä vaan jos seuran kisoissa tavataan, emme tunnistaneet pariskuntaa, mutta erotimme kyllä suomenkielen.
Tuuli oli erittäin kova ja puuskainen, pelaajia näytti silti olevan. Matkalla oli tiellä valtavasti kuivia oksia ym. ja arvelimme tuulen olevan jopa vaarallisen kova. Parkkipaikalta caddiemasterille olivat polut täynnään oksia. Terassilla ei ymmärrettävästi viihtynyt kukaan, mutta muuten asiakkaita ravintolassa oli.

Seuraava päivä olikin sitten loistava golf-päivä, ja pelasimme kiireettömästi mukavan kierroksen ja söimme hyvän lounaan, tällä kerralla terassilla. Henkka pääsi alkuun vasta kahdella viimeisellä väylällä, joista tuli Par. Mutta tuulta kannattaa todella varoa, kuva on 17. väylän tiiauspaikalta, jossa edessäolevan männyn takana näkyvä valtava 10m oksa on revennyt rungosta. Ei olisi kiva tiiatessaan jäädä alle.


 



keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Taas golfia

Osallistuimme viime viikolla seuran kisaan Biotissa. Oli taas mukavaa seuraa, kaunis ilma ja hyvä lounas, kiitos järjestävälle taholle. Alku oli ranskalaisittain sekava, eli meitä oli hyvissä ajoin ryhmä suomalaisia, jotka halusivat maksaa ja lähteä pelaamaan. Vaan caddie masterin toimisto oli ja pysyi kiinni. Lopulta paikalle tuli herra, joka antoi tarvitsijoille kärrryt ja autot ja maksut sitten kierroksen jälkeen. Kenttä oli mukavassa kunnossa, mutta kentän keskellä oleva kaivaustyö häiritsi ainakin herkempiä. Pallot, jotka sinne päätyvät, myös jäävät sinne, millään ongella niitä ei saa ylös. Ja meidän tasoisille pelaajille kaivanto on, ah niin leveä, että vaikka lyönti normaalisti yli menisikin, psykologia pudottaa sen kaivantoon riittävän usein. Riittävän usein, että mieleen todella tulee, kuinka elämä maistuisikaan ilman mailoja ja palloa.

Kohottaaksemme itsetuntoamme lähdimme eilen pelaamaan Le Provencaleen. Tutun kentän, sopivan mittaisten väylien ja kuivan sään arvelimme kohottavan mielialaa. Saimme ajan vasta 12 jälkeen, norjalaiset olivat tulleet pelaamaan, mutta se ei haitannut, tuli vähän harjoiteltuakin.  Peliseuraksi saimme 2 herrasmiestä, ranskalainen ja skotti, joka asuu täällä. Pelasimme kaikki mukavan kierroksen, birdiet jäivät haaveeksi, mutta tasaisen varmaa peliä ja kerrankin ripeästi, ilman  odotteluja. Meidän edellä oli lähtenyt daami opettajan kanssa, ja ripeyttä edisti sekin, että tii oli aina punaisilla Kipalle valmiina. Pari palloa katosi, mutta myös pari löytyi, joten saldo pysyi samana.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Linnut

Olemme Välimeren suuntaan olevalta parvekkeeltamme ja ikkunasta jo vuosia seuranneet  lintuparvia, jotka aamulla lentävät suurina parvina idästä länteenpäin, lentokentän suuntaan, ja taas illalla takaisin. Uskoaksemme ne ovat kottaraisia, mutta emme ole varmoja. Kuulema nukkuvat idässä ja auringon noustessa lähtevät syömään länteen. Puissa palmujen oksilla niitä sitten istuu tuhansia. Autonsa saa helposti likaiseksi aamu- tai iltalennon aikaan Promenadilla.

Parvessa lentäminen suojelee vhollisilta, kyllä me sen ymmärrämme, mutta emme uskoneet niillä täällä olevan vihollisia. Kunnes istuimme tuttavapariskunnan kanssa uudella Promenade du Paillonin puistonpenkillä ja silmiemme edessä suuri lokki pisteli poskeensa pikkulinnun. Emme nähneet itse saalistusta, miten se tapahtui,ja saaliin laatukin jäi epäselväksi (näimme vain heiluvat siivet),  mutta sen jälkeen aloimme katsella lintuparvia uusin silmin.   Huomasimme niillä olevan seuraajina isoja lokkeja. Samaiset lokit muuten poikkeavat silloin tällöin uima-altaallamme. Emme ole  nähneet lokkien hyökkäyksiä, mutta on selvä, etteivät ne huvin vuoksi lentele lintuparvia seuraten. Näkemämme hyökkääjät eivät olleet lokkeja, vaan pienempiä lintuja, jotka syöksyivät saaliinsa kimppuun kuten haukat ja haukkoja niiden täytyy ollakin. Saalistus tuotti myös tulosta.