Muuttolinnut

Jo monta viikkoa sitten ensimmäiset kurjet lähtivät Ranskasta kohti pohjoista. Vai olivatko ne joutsenia, en enää muista, televisiossa kerrottiin. Nizzaan on näyttänyt tulevan yhtenään lentokoneita, kaduilla näkyy ihan uusia turisteja ja pohjoismaalaisen näköiset eläkeläiset jäävät vähemmistöön. Tänään kahvilatapaamisessa istuttiin auringossa, takit sai riisua ja bussissa oli kuuma. Bussi oli tietysti myös ihan täynnä, mutta kun ikää on karttunut, kohteliaat ranskalaiset tarjoavat istuinpaikkaa. Taitaa olla tapana täällä, merci. Vihanneskauppias ihmetteli, joko olette lähdössä, ja sanoimme, että toivomme näkevämme taas ensi lokakuussa. Viimeiset Ranskan herkut on syöty ja nyt tyhjennämme jääkaappia ja pakastelokeroa. Huomenna vielä golfia, sitten pelit odottavatkin Nokialla, missä viime lauantaina on avattu 9 r. Totta puhuen ei vielä oikein houkuttele, aika kaljulta näytti kuvissa. Illallinen syödään perinteisesti vastapäisessä Magnan ravintolassa, koska kaapi on tyhjä.

Matkareitti suuntautuu Rhonen vartta pohjoiseen, Lyonin paikkeilta kohti Alsacea ja sieltä Saksaan. Pari ekaa yöpymispaikkaa on tuttuja, jälkiruuistaan kuuluisa Bellevue Les Roches de Condrieussa ja Alsacen Kintzheimissa Schwendi, jossa viimeksi syödessämme pitkää menyta juomineen aloimme jo tilailla digestiviä kun tarjoilija sanoi c'est pas fini, eli ei vielä loppunut ja toi toisen jälkiruoan viineineen. Toivomme pääsevämme nauttimaan pitkästä parsakaudesta, täällä aloitettiin ja odotamme vesi kielellä Saksan valkoisia paksuja parsoja. Viime keväänä parsat olivat vielä peitettyinä tähän aikaan ja Travemundessa syötiin silliä, mutta perinteisesti syödään siellä kyllä parsaa.

Tänään pakataan ja täytetään autoa. Kipan kantobägi menee roskiin kun siitä on kantohihna rikki. Mitä tekee kantobägillä, jota ei voi kantaa? Sampanjat ja viiniboxit vievät tilaa mutta kyllä kait kaikki taas mahtuu mukaan kun on yksi bägi vähemmän.

Kommellusten viikko - turisteille sattuu kaikenlaista, osa 2

Olemme kautta vuosien tutustuneet kyliin ja kaupunkeihin pikkujuna-kierroksilla. Kovasti erilaisia kierroksia on ollut. Muistamme. kuinka kylmää ja sateista oli Visbyssä, kuinka taas hauskaa kierrellä Alsacen viinitarhoja ja kukkuloita (taisi olla maistiaisiakin tarjolla) jne. Tämän kertainen kierros Nizzassa kuuluu ehdottomasti unohtumattomien joukkoon. Onhan toki joskus tullut kyydin turvallisuutta mietittyä. Nizzan linnoituksellekin noustaan tosi jyrkkää ja pientä tietä pitkin eikä siellä juuri kaiteitakaan ole. Liikenteessä on omat haasteensa pitkälle junalle. Tällä kertaa varovainen vastaantulija sekä hänen jälkeensä tullut aggressiivinen iso kuorma-auto olivat syynä ongelmaan, arvelimme meidän kuljettajan olleen myös hiukan kokematon. Jos  aikoo  turistijunan kuljettajan ammattiin, pitää oppia, että jos ja kun ei mahdu, pitää odottaa, peruuttakoot vastaantulijat.  Tapahtuman jälkeen  kuljettaja pakotti kyllä vastaantulijat peruuttamaan, jos eivät heti vapaaehtoisesti sitä tehneet ja pääsimme jatkamaan kierroksen loppuun.

Kukaan ei loukkaantunut, onneksi.  Me istuimme tässä vaunussa etuosassa, ja hieman lasinsirpaleita räiskähti penkille. Takapenkeillä istui myös ihmisiä, he joutuivat tietysti siirtymään toisiin vaunuihin, mutta eivät kärsineet  vahinkoja.

Pikkujuna siis kärsi vaurioita, sen sijaan matkalaukku-ongelma ratkesi ilman vaurioita. Tuttavarouvamme soitti ja sanoi, viitsisittekös tulla käymään. Menimme tietysti, mikä hätänä? No, hän ei saa matkalaukkua auki. Hyvänen aika, miten vasta nyt pyydät apua? No, hän on kyllä avannut sen, mutta nyt kun hän laittoi sen kiinni, hän ei enää saa sitä auki. Matkalaukkua oli kovasti ihasteltu aiemmin, kuinka hyvän kokoinen ja kätevästi vedettävä kevyt laukku. Tässä on numerolukko ja mielestään hänellä on oikea koodi. Napsuteltiin koodia aikamme ja pääteltiin, että oikea on. Miten se avautuu? No tästä se vaan pitäisi avautua. Joskus numerolukot voi olla vähän pois paikaltaan,  ehkä kopautus auttaa. Seurueen insinöörijäsen löi nyrkillä laukkua, ei vaikutusta.  Jos ei saada auki, pitää vaan rikkoa ja ostat uuden samanlaisen (laukku oli lainassa pojalta) . Seurueen varovainen jäsen yritti työntää jotakin oletettuun avautumiskohtaan, ei ollut mitään rakoa kannen alla. Hei,  paras viedä respaan ja pyytää apua, heillä on varmaan kokemusta kaikenlaisista lukoista. Mutta mikäs tässä alla nyt sitten on? No siinä on vetoketju. Laukku lattialle toisinpäin ja kas kummaa, vetoketjun pää osuu käteen ja simsalabim, laukku on auki!

Kommellusten viikko - osa 1

Joskus kaikki vaan menee pieleen. Viikko alkaa sunnuntaista, jolloin Nizzaan päättyi pyöräilykisa Paris-Nice.  Olimme vierasta vastassa lentokentällä, ja kaikki meni hyvin. Onneksi kone tuli aamulla heti 9 jälkeen, eikä, kuten vieraamme oli alun perin ilmoittanut, puolen päivän aikaan. Saimme tiedon ajoissa ja kaikki siis hyvin.  Matkalaukku hotelliin ja meille suunnittelemaan päivän ohjelmaa, ainakin lounaalle pitää mennä. Henkka lähtee laululounaalle ja hänellä on treffit Albertin puistossa vartin yli 12. Treffiseura soitti, ilmoitti olevansa vasta kiipeämässä bussiin ja kestää kauan.  Päätettiin päästää Henkka laulamaan ja Kipa ja vieras lähtevät treffeille.  Henkka sanoi haluavansa olla perillä hyvissä ajoin, että saa hyvän paikan ja lähti bussille. Kipa ja vieras arvelivat ehtivänsä hyvin, vaikka lähtevät vähän myöhemmin. No, Promenadin busseja ei sitten kuulunut, mutta kiipesivät bussiin 22 ja soittivat treffiseuralle, että odotetaan Massenalla. Treffiseura ilmoitti, ihan kiva, mutta hänet heitettiin juuri ulos bussista Magnanin jälkeen eikä hän tiedä, miten ja milloin pääsee Massenalle. No, kyllä me odotetaan. Tässä vaiheessa Henkka soitti ja ilmoitti päässeensä perille Vanhaan kaupunkiin ja varoitti, että liikenne on sekaisin. Tiedetään. Hän oli noussut väärään bussiin, kävellyt raitiovaunulle, joka jätti Lafayetten eteen ja kävellyt taas siitä. Naureskeltiin, eikö tullut oikeaa bussia ja otit jonkun vähän sinnepäin. Näinhän me teemme navigaattorin kanssa, jos ei listasta löydy oikeaa osoitetta, valitaan joku vähän samantapainen. Treffiseurammekin saapui, ystävällinen ranskalainen oli opastanut oikealle pysäkille ja oikeaan bussiin. Saatettiin treffiseuramme laululounaalle ja mentiin Kipa ja vieras syömään  L'Ecurieen, jossa meidät toivotettiin tervetulleiksi kuin kanta-asiakkaat konsanaan, oltiinhan me lounastettu  siellä juuri samalla viikolla. Syötiin kania. Loppupäivä menikin sitten kommelluksitta, kaikki pääsivät kotiin terveinä ja enemmän tai vähemmän hyvävoimaisina.

Turistit vanhassa kaupungissa

Otimme kävelyretkemme päämääräksi MiCasan. Oli lainattu pari kirjaa, ja paikan empenadat ovat mukava iltapala, jos lounas on jäänyt vähälle huomiolle. Matkalle osui kuitenkin keväinen sadekuuro (siis rakeita), ja pakenimme jo Promenadilla ensimmäiseen kahvilaan. No, vanhaan kaupunkiin päästiin ja katsottiin parhaaksi odotella kuurojen ohimenoa lounaalla. Muitakin turisteja oli tullut samaan paikkaan, nurkkapöydässä puhuttiin ruotsia. Sinne vietiin hyvännäköiset lihavartaat, oikein liekitettiin ja kaikki näytti hyvältä, kunnes näimme, että annos palautettiin keittiöön. Katsottiin kauhistuneina toisiimme, olisiko parasta paeta heti ennen kuin ehditään tilata mikä on vikana. Vilkaistiin taakse, ja seurueen rouva näytti ulkonäöltään eksoottiselta. Muistimme kummityttömme Thaimaasta kotoisin olevan äidin, joka rakastaa simpukoita ja rapuja, mutta joka haluaa pihvinsä "well-done". Epäilimme sittenkin olevan kyse samasta asiasta, ja jäimme paikoillemme. Sivumennen sanoen, suosittelemme aina hänelle täällä, että kannatta ottaa kalaa, kanaa tai hätätilassa possua, ei ankanrintaa eikä naudanpihvejä. Hyvin on mennyt. Vieressä istui hollantilaispariskunta, jonka mies puhui meidän mielestämme sujuvaa ranskaa. Tilaukset sujui ranskaksi, ja alkuruuaksi pariskunta söi kalakeittoa. Keiton jälkeen tuotiin lautaselliset salaattia, meidän nähdäksemme mustekalasalaattia, ja hiukan ihmettelimme. Pariskunta iski haarukat salaattiin ja ihmettelivät hekin, että tämäkös on se "daube", ei kai? Tarjoilija tuli eikä sen kummemmin ihmetellyt, pahoitteli ja vei lautaset pois. Henkka siinä vaiheessa arveli naapurille, että nyt saatte uudelleen keittoa. Ei, ei, minä sanoin, että ollaan jo syöty keitto, sanoi mies. Henkka yritti vähän houkutella miestä puhumaan englantia, mutta mies pysyi sitkeästi ranskan kielessä.  No, tarjoilija tuli takaisin ja kattoi pariskunnalle lusikat. Siinä vaiheessa huusimme jo yhteen ääneen tarjoilijaa takaisin ja niin ruotsalaiset kuin mekin naurettiin ihan hervottomasti. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Itse söimme koko lounaan alkaen Kirillä ja alkuruoaksi provencelaisia alkupaloja ja pääruoaksi minulle kania ja Kipalle mustekalaa dauben tapaan kastikkeessa. Juustot ja jäkiruoka sekä kahvi. Täydellistä. Pyörittiin bussipysäkille.
Käytiin kuitenkin Mi Casassa viemässä kirjat mutta empenadat olivat päässeet loppumaan. 

Kun lämmintä vettä ei tulekaan hanasta

Viikko sitten perjantaiaamuna ennen 9 ovikello soi. Toinen oli vielä lähes unten mailla ja toinenkaan ei vielä pukeissa. Ovikello soi vaativasti uudelleen ja oveen koputeltiin ja melkein pukeisiin päässyt meni vihdoin avaamaan. Oven takana asentaja oli jo jättämässä lappua, selitti, että talossa kaikille tullaan vaihtamaan sähkömittarit ja sopiskos tulla nyt. No, ei kai tässä  muukaan auta. Yllättävän kauan homma kesti ja meteliäkin aiheutui. Toinen mies, ilmeisesti työnjohto kävi paikalla, puhetta kuului josta "D'accord" oli ainoa, joka ymmärrettiin ja sitten toivoteltiin hyvää viikonloppua. Ei tiedetä, pussailivatko oikein, ehkä työnjohtajien    kanssa ei pussailla.  Henkka joutui kuittaamaan homman ja kävi siinä mielessä, että toivottavasti kaikki on kunnossa. Valot ainakin syttyi.

Viikonloppu oli täynnä ohjelmaa, ja maanantaina vasta havahduttiin siihen, että vesi on haaleaa. Asunnossamme on iso boileri ja vesi on erittäin kuumaa, joten, jos ei kovin paljoa käytetä, niin tietysti pysyy kauan lämpimänä. Mutta nyt ei enää voinut puhua kuumasta vedestä. Ilmoitettiin vuokraemännälle tilanteesta, sähkötaulussa on kyllä kytkin, jota voisi "napsutella", mutta ei oikein arvattu, ehkei liity veden lämmitykseen lainkaan ja jos vaikka räjähtää, niin nolompi juttu, ja kytkikö asentaja ylipäätään mitään oikein.

Tuttavalta jo kyselin, saadaanko tulla pesulle, jos tilanne jatkuu pitkään. Arvelimme kuitenkin selviytyvämme.  Muistelemme välillä, kuinka lapsuudessamme kerrostaloasukkaille annettiin kuumaa vettä hanasta vain parina päivänä viikossa, suihkussa ei siihen aikaan käyty päivittäin vaan kerran viikossa kylvyssä (tai saunassa) jne. Tosin muistetaan myös, että melko pian talojen halkolämmitys korvattiin ensin koksilla ja sitten öljyllä ja  ehkä isännöitsijätkin päätteli, että sama vesi lämmitetään joka tapauksessa, energiaa ei itse asiassa säästy, ja lämpimän veden säännöstely loppui. Meillä ei myöskään kesämökillä ole (vieläkään) mukavuuksia, eli jos ei ole tullut edellisiltana saunaa lämmitettyä, peseytymisvaihtoehdot aamulla on hypätä järveen tai nostaa sieltä ämpärillinen vettä ja kaataa niskaan. Joskus on aika raikasta. Niin oli tälläkin viikolla, kun torstai-aamuna piti lähteä golfiin heti 7 jälkeen, pikaisesti siinä suihkussa tuli käytyä.

No, vuokraemäntä sai ohjeita boileriasiantuntijoilta, nappula pitää siirtää "auto" asennosta "on" asentoon ja katsotaan, lämpiääkö vesi. Asento ei tietenkään ole "on", ollaanhan Ranskassa, mutta kun valittavana oli "0", "auto" ja "P", niin laitettiin "P". Vesi alkoi lämmitä, aika nopeasti saatiin kuumaa vettä. Yritys laittaa nappula takaisin "auto" asentoon lopetti lämmityksen, eli vesi oli lauantaiaamuna haaleaa.  Tarkkaillaan nyt vielä tilannetta, mutta ei me omin päin uskalleta sitä jättää "P" asentoon, jos vaikka sittenkin räjähtää.

Arvata sopii,  kumpi harmitti enemmän, nettikatkos vai lämpimän veden katkos.