sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Vuoden 2023 kevät Ranskan Rivieralla

 Vietimme joulun Suomessa ja palasimme tammikuun puolen välin paikkeilla Nizzaan. Korona tuntuu unohtuneen kaikilta, oikein hätkähtää, jos kadulla vastaantulija käyttää kasvosuojusta. Tosin busseissa ja ratikassa niitä näkee edelleen. Tuntuu näin jälkikäteen hiukan hämmentävältä, että niistä nousi aikanaan valtava kohu. Pysyttelimme pitkään omissa oloissamme, mutta nyt olemme jo lähteneet liikkeelle, ja niin kaikki muutkin. Seuran tilaisuuksissa tapaa tuttuja, joita ei ole nähnyt reiluun kolmeen vuoteen ja osallistujia riittää niin seuran vuosikokoukseen kuin erilaisiin tapahtumiin ja tietysti golfiin ja petankiin.

Lentoliikenne lienee myös palannut entiseen tasoon, sen verran tiuhaan koneita terassiltamme nähdään. Valitettavasti myös taskuvarkaat ovat aktiivisia, liian varovainen ei voi olla, mutta ne ovat taitavia ja vievät kukkaron käsilaukusta, vyölaukusta, taskusta ja mistä vaan ja iskevät juuri silloin, kun olet nostanut rahaa, menossa bussiin, tulossa hotelliin, kiirehdit tapaamaan tuttavia tai tarkkaavaisuutesi on hetkeksi herpaantunut. Varkaiden tarkkaavaisuus ei herpaannu, he seuraavat, minne laitat kukkarosi ja odottavat kärsivällisesti, kunnes työntyvät junan ovesta yhtäaikaa uhrinsa kanssa.  Kun se tapahtuu niin se tapahtuu, mitään et voi.

Ranskassa on tekeillä suuri eläkeuudistus, jossa mm. eläkeikä nousee 62 vuodesta 64 vuoteen, ja jokainen varmaan jo arvaa, mitä se tarkoittaa. Mielenosoituksia ja lakkoja tietenkin. Jätteiden kuljettajat ja -laitokset ovat toisin paikoin lakossa, junaliikenne on pahasti häiriintynyt jne. Niin, ja jos syksyllä kärvisteltiin polttoainepulassa, sama uhkaa jälleen. Eli lakkojen takia joutuu turvautumaan omaan autoon, mutta siihen taas ei saa polttoainetta., niin ranskalaista.

Kevätpuoli on ollut kylmää aina tähän asti. Ei mitään huippukylmää,  siis lunta tai pakkasta, vaan tasaisen kylmää. Päivälämpötila meillä on ollut usein max.10 astetta ja yöllä tyypillisesti n. 5 astetta. Aurinkoa on kyllä riittänyt, sadepäiviä ei ole juuri ollut. Tuloksena ennennäkemätön kuivuus, ja metsäpalot, joita yleensä ei talvikautena ole.