Joulu 2018 - valmisteluja

Päätimme jo viime vuonna viettää joulun tänä vuonna Nizzassa. Vaikka koti-ikävä jo hiukan vaivaa, pysyimme päätöksessä. Jouluvalmistelut meillä on aika vähäiset, täällä joulupäivä on tärkein, muuta ei paljon huomaa. Keltaliivien mielenosoitukset ovat saaneet meidät pysymään aika lailla kotioloissa, eivätkä terrori-iskut nekään rohkaise joulutoreilla käymään. Toki, nyt ilmojen parannuttua, on taas päästy golf-kentälle. Netistä huomasimme samppanjatarjousten olevan juuri menossa, ja ajoimme Geant Casinoon ostamassa laatikollisen. Samalla reissulla ostimme muhkean joulutähden 10 € ja laatikon punaviiniä.  Suklaata tuli myös kotiin asti, mutta niiden arvellaan loppuvan jo hyvissä ajoin ennen joulua. Tänään käytiin sitten tilaamassa jouluhalko. Gambettalla on Le Canet - suklaapuoti, josta parina aiempana vuonna on hankittu jouluhalko, niitä ei voi vastustaa. Aiemmat ovat olleet todella suklaisia, nyt valittiin hiukan toisentyyppinen. Tilattiin myös muutama suolainen pala maistettavaksi. Jouluaatoksi ajateltiin hankkia ostereita, mutta sitten huomattiin, että yksinkertaisempaa olisi käydä lounaalla Virginiessä, siinä tulee osterit syötyä ja illalla voi sitten keskittyä Le Canetin herkkuihin. Joulupäivän ateria on vielä suunnitteluvaiheessa. Meillä on kuitenkin tieto 13 lajin jälkiruokaperinteestä, eiköhän se jossain muodossa saada aikaiseksi. Jälkiruuat sisältävät myös  mm. hedelmät ja pähkinät, joten ihan yötä myöten niitä ei tarvitse kokata - tai syödä.
Jouluhalon tilaamisreissulla huomattiin Le Rossinissa olevan perinteinen Aioli-lounas. Niinpä päätimme mennä sinne, vaikka muissakin Gambetan ravintoloissa aiolia tarjottiin, niin Rossini on sopivasti bussipysäkkimme lähellä. Paikka oli aika täynnä, mutta pöytä järjestyi.  No, aioli olikin jo loppu, mikä pettymys. Katseltiin listaa ja mitähän kalaa olisi, ja toinen meistä tilasi kalaa ja toinen entrecoten. Pettymykset jatkuivat, kun toinen sai kyllä kalansa, mutta jonkun sekaannuksen vuoksi toiselle tuotiin lohta. Niin paljon hyötyä on kielitaidosta, kun puhutaan ranskaa ja englantia sekaisin. Olisihan se lohi toki mennyt, mutta kun viinikin oli jo vaihdettu punaviiniksi. Entrecote saapui ajallaan ja nälkä lähti.

Marraskuu 2018 - ystävät käymässä

Pienen kummityttömme vanhemmat saapuivat ensimmäistä kertaa yksin Nizzaan. Kummityttö on jo 17 ja opiskelun takia ei tällä kerralla päässyt tänne. Lyhyt lomanen, jossa paneuduttiin erityisesti syömiseen. Onneksemme oli myös aurinkoa ja pysyttelimme tarkoin poissa keltaliivien tieltä, jotka sekopäisinä sulkivat liikennettä joka paikassa. Mitä nyt Promenadilla saimme ihailla moottoripyörien suhahtelua edestakaisin, istuimme kahvilassa ja yksi rouva kahvilasta syöksyi innoissaan kadunvarteen kannustamaan liikettä. Me hiukan kyynisesti laskeskelimme verotuloja moisesta polttoainekulutuksesta, mutta totesimme kyseessä olevan ihan ranskalaisten oma asia, me yritämme pysyä pois tieltä. Pariisista näytettiin  televisiossa sen verran rajuja kuvia, että eiköhän turistit suuntaa muihin kohteisiin. Helsingissä on varmaan ihan rauhallista marraskuussa?
Mutta ne ruuat. Torstaina syötiin pikku kotilounas ja otettiin päikkärit, sitten tehtiin normaali keskustakävely ja iltaruoka kävelykadun kalaravintolassa Sapore del Mar.  Ei mitään erityisen mieleenpainuvaa makua, mutta eipä moitteitakaan. Palvelu turistimaista rupattelua, sinänsä ihan ok, ystävällistä ja vitsailevaakin. Kipa ja Tumi söi simpukat (15,90) ja pojat grillatut kalat (35,00). Jaetut creme bruleet (8€)  päälle ja vuorille nukkumaan. Ollaan muuten 183 metriä merenpinnasta. Perjantai oli sadepäivä, mutta me suunnattiin Grand Fraisiin. Olemme nähneet siellä paljon tuntemattomia eksoottisia hedelmiä, ja arvelimme Tumin tunnistavan niistä aika monta. Näin oli, kotiin lähti monta pussia kaikenlaista herkkua, joita maistelimme ensimmäistä kertaa elämässämme. Nyt voidaan käydä toistekin ostamassa. Kaikki syötiin eikä otettu kuvia. Ensi kerralla. Kotilounas ja illalla perinteisesti Koudou. Osterit ja ravut oli oikein hyviä ja maistuivat tuoreilta, ankanrinnan kastike erinomainen eikä muutkaan ruuat saaneet moitteita. Creme Brulee taisi olla kävelykadun ravintolassa parempi.
Kuvan sammakko on  Baba au rhum, herkullinen Sabayon-kastike.

 Lauantai oli aurinkoinen päivä ja rouvat suuntasivat heti aamupäivällä kaupungille ostoksille. Ostoksia ei paljon kertynyt, huolimatta Black Friday alennuksista, jotka oli kyllä aika huimia toisin paikoin. Askelia ja kilometrejä sen sijaan kertyi, ja Tumi muisti heidän keväällä syöneen vanhan kaupungin thai-ravintolassa, mutta ei sen tarkempaan, missä ravintola oli tai minkä niminen. No, ei tämä niin iso ole, saattaa tulla vastaan. Ja niin myös kävi, yhtäkkiä Tumi sanoi, että se on tämä. Mentiin sisälle, istuttiin pöytään, Tumi sanoi, että ei ole sama mies kun viimeksi, oli kuulemma puhunut thai-kieltä sujuvasti, tämä ei puhunut.  On ehkä vaihtunut omistaja, kokki tai molemmat. Tilaus saatiin tehtyä, onneksi ruokalistassa luki selvästi Som tam, Tom Yum, Pad thai jne. Ruuat tuli ja maistettiin, ei, ei ole kokki vaihtunut, herkullista! Ravintola alkoi täyttyä ja ovella oli jatkuvasti sisään pyrkijöitä. Ovesta ilmestyi myös sama mies kun viime keväänä oli paikalla, tervehti iloisesti Tumin kanssa ja ryhtyi hommiin. Ruoka oli herkullista, ja kaikki muutkin asiakkaat näyttivät pyöreän tyytyväisiltä. Lopuksi päästiin kurkkaamaan keittiöön, koska wc on sielläpäin, ja sama henkilökunta siellä vauhdikkaasti kokkasi. Kokki on  kotoisin Tumin naapurikylästä, ja siinä sitten kuulumisia vaihdettiin. Keittiö oli moderni ja siisti, näytti oikein hyvältä. Voimme suositella thai-ruuan ystäville. Olemme vuosien mittaa käyneet muutamassa paikassa, ja tämä on ehdottomasti paras käymistämme. Annokset on reiluja, kannattaa jakaa ja maistaa useampaa. Meidän lasku kahdelta  oli 52 €, alkuruuat, pääruuat ja yksi olut.

 

Marraskuu 2018- taskuvarkaiden maalina

Ranskalaiset tuntuvat tulevan hulluiksi muutaman kerran vuodessa osoittamaan mieltä milloin minkäkin asian vuoksi. Nyt oli vuorossa keltaliivien mielenosoitus polttoaineiden hinnan nousua vastaan. Suuressa terävyydessään ranskalaiset ympäri maata blokeerasivat autoilijoiden kulkua kaupungeissa ja moottoriteillä, joten nuo onnettomat kanssaranskalaiset, jotka joutuivat kärsimään korkeista polttoaineen hinnoista, kärsivät lisää liikenteen hidastamisesta ja täydellisestä sulkemisesta. Päätöntä touhua. Homma jatkuu vielä sunnuntaina, joten kotipäivä.
Gilets  jaunes- mielenosoitusten pelästyttäminä päättelimme pääsevämme parhaiten junalla ostereita syömään Virginiehin. Eli siis meiltä bussilla päärautatieasemalle ja siitä junalla Riquerin asemalle, 3 minuttia. Lippuja on ostettu ennenkin automaatista, se on hiukan hankalaa, kun vaihtoehtoja on niin paljon, mutta aina on jotkut liput saatu ja niillä matka tehty. Meidän edellä osti lippuja englanninkielinen nuoripari, kesti kauan ja meidän juna ehti jo mennä, mutta pian menisi seuraava. Viereen tuli matkalaukun kanssa mies, joka seurasi meidänkin lipunostoa ja jopa neuvoi jotakin, kun painettiin väärää nappia. Maksuvaiheessa näin jotenkin hänet sivusilmällä, mutta enpä kiinnittänyt sen enempää kuitenkaan huomiota, liput maksettiin kortilla ja sen jälkeen odoteltiin junaa, Henkka kävi kioskillakin ja sitten mentiin laiturille. Juna tuli ja junaan noustessa törmäsin jotenkin ovella samaan tyyppiin. Henkan kohdalla syntyikin sitten kahden henkilön aiheuttama ruuhka, ja Henkka tunsi jotain outoa sivullaan. Tyyppi tuli sisään ja hetkeä myöhemmin ryntäsi vetolaukkuineen ulos ennen kuin juna ehti lähteä. Arvattiin, miksi ja Henkka ryhtyi tutkimaan taskujaan. Kaikki oli onneksi tallella.  Koodi  ja kortin säilytyspaikka tuli selväksi  automaatilla ja sen jälkeen olimmekin seurannan kohteena. Kalliiksi olisi tullut 4 x 1,20 euroa maksaneet junaliput, jos olisivat onnistuneet. Samassa  junassa tulikin kuulutus, että kyydissä oli  ollut taskuvaras. Olivatko sitten asemalla napanneet tyypit, ei tiedetä. Samalla mallilla muutamia vuosia sitten Henkka menetti lompakkonsa bussiin noustessa, mutta silloin ei oltu pinkoodia saatu eikä korttia käytetty, aika pian saatiin se kuoletettuakin kun päästiin kotiin. Yritetään taas ottaa oppia, mutta taitavia ne ovat ja kaikki käy silmänräpäyksessä. Ainakin kannattaa nostorajat pitää pieninä. Niistäkin tulee yhteen laskettuna iso summa.
Kaikesta huolimatta osterit olivat erinomaisia (kaksi tusinaa special numero 2) ja pääruoka Loup de Mer oli hyvää. Junalla ja bussilla kotiin.

Marraskuu 2018 - retki Montpellieriin

Tuttavapariskunta tuli tiistai-iltana. He ovat olleet Nizzassa monta kertaa, ja viime keväänä kun olivat, sanoimme, että tulkaa syksyllä, syksyllä on parempi sää. Katselimme säätietoja, ja lännessä näytti olevan vähemmän sateista, joten heti keskiviikko-aamuna suuntasimme kohti ensimmäistä kohdetta, Bandolia. Kummasti sää hiukan kirkastui Esterel-vuoret ylitettyämme ja lounasaikaan kävelimme Bandolin sstamassa.  Purjeveneitä todella riitti, mutta myös perinteisiä kalastaveneitä oli rannassa. Bandolin viinit jäi ostamatta, olimme niin sopivasti jälleen lounasaikaan liikkeellä. Lounas syötiin rantakadun ravintolassa ja jatkettiin matkaa kohti Cassista. Cassisissa yövyimme, ei satanut ja itse asiassa oli aika lämmintä. Italialaiset olivat tulleet kauppaamaan tuotteitaan ja mukaan tarttui paitsi coppa myös laukku. Satunnaisesti katsoimme ympärillemme ja yksi hotelli näytti olevan auki. Tarjosivat meille edullisinta huonettaan, eikä, kuten tavallisesti, kalleinta mahdollista. Ihmeteltiin, missä parkkipaikka, ja madame neuvoi. Meidän kuski kävi siellä kääntymässä ja totesi: liian kaukana ja tuli hiukan nyreissään takaisin. No, kakkoskuski valmistautui tehtävään, vaikka ei ollut sunnuntai, ja tuttavarouva lupasi lähteä tueksi mukaan parkkipaikan etsintään. Onneksi hän oli aiemmin nähnyt myös ihan lähellä postin takana olevan parkkipaikan ja siellä jopa vapaan paikan. Suuntasimme sinne ja normaalin maksuautomaattisekoilun jälkeen kaikki oli kunnossa. Hotellin madame oli tällä välin heltynyt ja korvaukseksi pahasta mielestä vaihtoi meille parvekkeelliset merinäköalahuoneet. Molemmat kaupungit olivat oikein mukavia paikkoja. Cassisin iltaruokailu hoitui läheisessä ravintolassa, sataman ympärillä oli valinnanvaraa näin sesongin ulkopuolellakin riittävästi. Seuraava päivä kului Camarguen maisemia ihaillessa, kaikki nähtiin: valkoiset hevoset, musta härkä, flamingot, suolakasat, Aigues-Mortes, pieni ja iso Rhone ym. Lounas kuitattiin kahvilla keskellä maaseutua satunnaisessa hotelli-ravintola-kahvilassa lämpimässä auringon paisteessa ulkona. Iltapäiväksi ehdimme Montpellieriin, netistä oli valittu lähellä keskustaa oleva hotelli. Navigaattorin avulla sinne pyörittiin, navigaattori kyllä kehoitti jatkamaan matkaa, vaikka oltiin hotellin oven edessä. Ibis-hotelli osoittautuikin sitten olevan ihan täydellisellä paikalla, parkkihallista pääsi suoraan hotelliin hissillä ja hotellista suoraan Place de la Comedielle. Hieno aukio ja siellä oli kaikki.  Iltaravintola valittiin "huolella", kuviteltiin olevan pikku ravintola, mutta takahuoneisiin vaelsi illan mittaan isoja seurueita. Se ei ruuan laatuun vaikuttanut, 24,90 listalta valittavat: alkuruoka (mm. lohitartar), pääruoka (mm. härkäpataa ja Camarguen riisiä), jälkiruoka (mm. sitruunatorttu), 1/4 viiniä, alkuun Kir ja lopuksi kahvi. Hyvä ruoka ja hinta/laatusuhde loistava. Onneksi hotelli oli lähellä.
Paluumatkalla, joka alkoi heti aamulla johtuen pilvisestä ja hieman sateisesta säästä tylsää moottoritietä, päätimme tehdä poikkeamia ja menimme Boux de Provenceen ja siellä Carrieres de Lumieres taideluoliin, joissa oli jo viimeksi käydessämme tietoa tulevasta Picasson taiteen esittelystä.
Luolat ovat osa vanhaa bauksiittikaivosta ja niiden seinille heijastettiin useita maalauksia mahtipontisen musiikin tahdissa. Myös lattian kuviot vaihtelivat pimeässä luolastossa ja vaikutelma oli vaikuttava. Bauksiitti kun on vaaleaa ja luolat laajoja ja korkeita, niin seinät toimivat upeana valkokankaana. Todella käymisen arvoinen paikka.

Lokakuu 2018

Saavuimme aurinkoiseen Nizzaan. Vuokraemäntä ja -isäntä olivat vastassa, mukava oli päästä tavaravuoren kanssa helposti talvikotiin.  Matkalla poikettiin kaupassa, ja leipomon rouva selvästi tunnisti vanhan asiakkaansa. Patongin hinta taisi olla keväällä vielä euron, nyt oli hintaa nostettu, 1,10. Seuraavana päivänä hakemaan vuokra-autoa asemalta, bussilippuja oli jäänyt keväältä ja bussi kulki entiseen tapaan. Sitten innolla purettiin ja pakattiin,  piti näet  päästä pelaamaan Grande Bastideen. Mutta voi,  iltapäivällä alkoi sadella ja säätiedoissa kerrottiin oranssista varoituksesta. Olemme aiemmista kokemuksista viisastuneena päättäneet, ettemme lähde liikkeelle oranssin varoituksen aikana kuin pakosta, pelastushenkilöillä on ilman meitäkin tarpeeksi puuhaa. Sitten vielä tuli tieto, ettei kentällä saa ajaa autolla, joten peruutus oli väistämätön. Koko yön satoi kaatamalla, mutta aamulla sade jo hiljeni ja sää alkoi hiukan kirkastua. Oletettavasti pelaamaan on päästy, tosin hyvin  märällä kentällä. Myöhemmin kuultiin, että  peruutettu oli ja uusi yritys myöhemmin.
Sää on  muuten ollut oikein mukava Nizzassa aina viimeiselle lokakuun  viikolle asti. Lähialueilla on ollut tulvia, samoin kun Korsikalla, myrskyä ja vettä, Keski-Ranskassa lunta ja nyt täälläkin on satanut niin paljon, että odottelemme kenttien kuivumista. Olemme asettuneet vuosien rutiinilla ranskalaiseen elämäämme, ranskan sanoja putkahtelee mieleen ja tutut ohjelmat televisiossa ovat paikallaan.

Aurinkoa vihdoinkin

Kymmenes talvemme näissä maisemissa lähenee loppua. Kevät on ollut kylmin tähänastisista. Sunnuntaina odottelimme kauden viimeisiä vieraitamme, kunnes saapui tekstiviesti: kone ei ole päässyt vielä edes  lähtemään Helsingistä Frankfurtiin, myöhästymme jatkolennolta. Muistelimme joskus tulleemme Frankfurtin kautta myöhäisellä lennolla, ja lohduttelimme, että kenties pääsette sillä Nizzaan, ainakin vielä netin mukaan siinä on paikkoja. Niin sitten lopulta kävikin, mutta koska koko Eurooppa oli talven kourissa, Frankfurtissa oli monta muutakin myöhässä olevaa tai peruutettua lentoa, ja jonot sen mukaiset. Vinkkinä samaan tilanteeseen joutuville, lähellä oli automaatteja, joista sai saman tien uudet liput myöhempään koneeseen, ja niihin ei ollut mitään jonoja. Monimutkaisia tapauksia niiden avulla ei varmaan voi hoitaa, mutta tämä oli helppo tapaus, uudet liput puhelimeen ja saattoi mennä  syömään ja odottelemaan rauhassa koneen lähtöä. Tämäkin kone oli myöhässä, joten kun haimme vieraat kentältä ja pääsimme kotiin, vieraat kiipesivät saman tien yläkertaan nukkumaan.

Seuraavalle päivälle oli suunniteltu golfia Le Provencalissa suomalaisseurassa, ja aurinkoinen aamu vaikutti hyvältä. Talvigriineistä oli päästy eroon, muita pelaajia ei kentällä juuri ollut eikä myöskään muita suomalaispelaajia ilmestynyt paikalle, mutta  meistä puolet pelasi kierroksen ja toinen puoli tutustui Biotin lasitaiteeseen. Muuta ohjelmaa ei sitten tarvittukaan, kotona kaivettiin jääkaapista sunnuntaiksi valmistettu illallinen,  pääruokana täytettyä helmikanaa a la Picard ja peruna-maa-artisokkagratiini a la Maison. Tiistaina osallistuimme seuran lounaskonserttiin, meidän lisäksi 90 muuta oli kuuntelemassa Eino Grönin ikivihreitä. Torstaina lähdimme taas pelaamaan, 9 reiän kenttä Grand Duc Mandelieussa. Ei oltu koskaan aiemmin sitä pelattu, mutta hyvin todennäköisesti mennään uudestaan.  Kentälle ei voi varata aikaa, mutta eipä siellä ruuhkaa ollut, buggya sai käyttää ja vaikka kenttä ei missään priimakunnossa ollut, niin ihan pelattavissa oleva vaihteleva kenttä kauniissa maisemissa. Pallojakaan ei kadonnut, vaikka veden yli jouduttiin lyömään. Ravintolassa on mukava syödä lounas, muuten matka on vähän turhan pitkä Nizzasta 9 reiän takia ja kierroksen hinta, 45 euroa, ehkä hiukan korkea. Eli syömällä lounaan rahaa kuluu enemmän, mutta kokemuksen hinta/laatusuhde paranee. Istuimme ulkona, aurinko paistoi, ruoka oli ok, salossa liehui  Suomen lippu ja tarjoilu oli ystävällistä, mikäpä sen mukavampaa. Mainittakoon vielä, että meille jäi epäselväksi, olisiko samaan hintaan voinut pelata toisenkin kierroksen, eli kyse olisi ollut päivälipusta, kannattaa ottaa selvää.
Perinteinen läksiäisillallinen Koudoussa, tällä kertaa kaikki sujui hyvin, tarjoilu pelasi ja ruoka oli moitteetonta.  Nyt on vieraat jo matkalla Suomeen, toivottavasti paluumatka sujuu viivytyksittä.

Maaliskuun aurinkoa 2018

Kylmän helmikuun jälkeen maaliskuu alkoi myös kylmänä ja sateita on saatu. Ilmeisesti innokkaimmatkin golffarit joutuivat tauolle meistä puhumattakaan. Harmittelimme helmikuun vieraittemme huonoa säätä, mutta vieraiden lähdettyä vasta meidän kannalta pahimmat kelit tuli. Lumisade oli oikein pyry, ja lumikerros pysyi koko vuorokauden maassa. Ei näkynyt paljoa liikennettä kukkuloilla aamulla ja harvat autot etenivät todella hitaasti. Me kävimme ennen lumisateen alkua kaupassa ja sitten pysyimmekin kotona, kunnes lumi oli sulanut. Onneksi vieraat olivat siis jo lähteneet. Ensimmäinen sunnuntailounas Cannesissa oli sekin vielä sateinen ja kylmä, mutta tiistain kahvilatapaamisessa Nizzassa nautimme auringonpaisteesta. Cannesissa menimme kuitenkin reippaasti rantaravintolaan, paljon asiakkaita ei ollut, mutta saimme silti oikein hyvät kala-annokset. Suunnittelimme keskiviikkona  jo lounastavamme koti-terassilla, (joulukuusi ja jouluvalot on nyt vihdoinkin säilötty kellariin odottamaan, niin toivomme, ensi joulua), mutta kova tuuli esti aikeet. Ensimmäinen pelipäivä kylmän jakson jälkeen Le Provencalissa, talvigriineillä, mutta ei haitanut yhtään, peli oli joka tapauksessa hukassa, mutta auringosta nautittiin. Nyt auringossa oleva ulkolämpömittari näyttää reilut 20 astetta, joten katsotaan nyt, josko terassikausi avattaisiin. Odottelemme viikon päästä maaliskuun vieraitamme saapuviksi, toivotaan heille nyt kauniita ilmoja.

Lumisadetta - kylmä helmikuu 2018

Loputkin helmikuun vieraista lähti, olivat täällä kuudetta kertaa. Mentonin sitruunajuhla oli käyntilistalla tälläkin kertaa, mutta Nizzan karnevaalit ohitettiin, osa porukkaa oli flunssaisia ja vaikka lupasimme autokyytiä, nukkuminen vei voiton. Kuitenkin, edelleen suosittelemme karnevaaleja, muistelemme mielellämme ensimmäisiä iltakarnevaalejamme, kun pieni kummityttömme jaksoi bailata koko illan ja vielä hypellä iloisena kävelymatkan kotiin.  Tunnelma paikan päällä  oli todella hieno, toki myönnämme mukavalla seuralla olevan päärooli muistoissamme. Autoretkien  maisemien katselu sujui tällä kertaa tyttöjen kanssa, ajelimme Belletiin kukkuloilla ja poikkesimme tuttuun taloon ostamaan muutaman pullon valkoviiniä. Paikan koira tuli vastaanottamaan, mutta hän ei ainakaan vielä osaa myydä viiniä. Odottelimme ja yritimme jo soittaakin, ja lopulta saimme viinimme. Kolmen hengen seurueena lähdimme  sitten tutulle maisemakierrokselle, A8 Frejusiin saakka ja sieltä rantatietä punaisia kallioita ihaillen takaisin Nizzaan. St Raphaelissa on pitkä ranta ja paljon ruokapaikkoja, parkkipaikan voi saada hiljaisena aikana ihan oven eteen, mutta satamassa on parkkihalli ja eteenpäin Nizzan päässä suuri ulkoalue, jossa ei tähän aikaan ollut parkkimaksuautomaatteja. Syötiin kunnon liharuuat, kohtuuhintaan, täydessä ravintolassa, jaksettiin sitten ihailla maisemia aurinkoisena iltapäivänä. Muu porukka oli Monacossa samaan aikaan.

Vietiin vieraat mielestämme hyvissä ajoin kentälle, mutta siellä olikin ollut ruuhkaa, 3 lentokoneellista pohjoiseen menijöitä. Mutta onnellisesti oli päästy kotiin, ja meillä on hiljaista. Tänä aamuna ulkolämpömittari näytti +1 astetta ja klo 9 jälkeen leijaili lumihiutaleita. Koko helmikuu on ollut kylmää, tammikuu oli paljon lämpimämpi.

Viikon aikana jouduttiin käyttämään taksia useamman kerran, koska koko porukka ei mahtunut yhteen autoon. Kokemusta tuli niin normaalitaksista kuin uberistakin. Hinnat vaihtelivat, mutta suurta eroa ei tainnut eri kyydeillä olla, paitsi joillakin vauhti oli turhan kova näihin kiemuroihin. Uberin tilaaminen kävi helposti, sen sijaan odottelimme yhtenä iltana  tovin taksia Negrescon nurkilla olevalla taksiasemalla, mutta sittenpä taksi jostakin sivukadulta ilmaantui ja  ystävällisesti vilkutellen  tarjosi kyytiä. Oikein mukava taksi ja vaikka oli sunnuntai-ilta, mitään ylimääräistä ei peritty. Ei olla itse otettu uberia käyttöön, ollaan vuosien mittaan käytetty todella vähän takseja, ja joskus harvoin, kun on tarvittu kotiin, tilattu puhelimitse Taxi Rivierasta ilman ongelmia. Ainoat ongelmat on olleet lentokenttätaksien kanssa, vieraamme vietiin kentältä länteen St Laurent-du Varin juna-asemalle Nizzan hotellin asemasta ja jätettiin sinne 30 euroa rahastettuaan (taksi sieltä hotelliin maksoi 32 euroa), itse kerran illalla tullessamme kuljettaja itsepintaisesti ajoi Promenadilta Magnanin alikulkutunneliin, vaikka kuinka kielsimme. Harmistuneena sitten teki u-käännöstä ja jupisi itsekseen.

Kylmä helmikuu 2018

Tammikuu oli lämmin kuukausi, ja odottelimme jo kevättä. Helmikuulle oli ilmoittautunut parikin vierailijaryhmää, tottuneita Nizzan kävijöitä molemmat, jotka tietävät, että ilmat voi olla niin tai näin ja osaavat varautua. Helmikuu alkoi kuitenkin kylmänä ja säätiedot eivät kummosia luvanneet, joten aloitimme viestittelyn: ottakaa lämpimiä vaatteita, paksut takit ulkokäyttöön ja lämpimät sukat tai tossut sisäkäyttöön, koska lattiat täällä ovat kylmät. Laattalattiat on ihan yleisiä myös oleskelutiloissa eikä lattialämmitystä ole. Meillä on tosin parketit, mutta paljain jaloin kuljeskelu on poissuljettua. Kun sää edelleen kylmeni, muistutimme, että myös ravintolat ja kahvilat voivat olla hyvin kylmiä, muistan istuneeni eräänä vuonna turkki päällä pienen sähkölämmittimen vieressä, eipä tuo isoa tilaa lämpimäksi saanut. Toisaalta, terassien lämmittimet ovat hyvinkin tehokkaita, poski palaa, mutta selässä tuntuu kylmä viima.
No, ensimmäiset vieraat tulivat. Ensimmäiset päivät meni hyvin, naisten voimin käytiin pelaamassakin ja toivottiin parasta, mutta ilmat heikkenivät kun taas nuha ja yskä vahvistuivat. Siirryttiin autoretkiin. Käytiin Grassessa, Ventimigliassa ja Antibesissa lyhyiden Nizzan kävelyretkien ohessa.  Ventimigliassa lounaspaikka löytyi hauskasti, kauppahallia vastapäätä oli pieni ravintola, jonka terassi kuitenkin oli täynnä, mutta isäntä neuvoi meille toisen paikan, suoraan asemaa kohti ja ylhäällä poikkikatu vasemmalle. Tähyilimme kadun kulmassa, ei täällä mitään ravintolaa ole, mutta olihan siellä. Muutama askel ja vasemmalla puolella oli ravintola, melkein täynnä ihmisiä. No, mitäpä me, sisälle ja terveiset Lorenzolta Dariolle tai päinvastoin. Ruuat oli kirjoitettu liitutauluille, ei alkuruokia lounasaikaan lainkaan, mutta valinnan varaa pääruuissa, pastoja, pari kala- ja lihavaihtoehtoa. Pastat oli erinomaisia ja päälle sai 3 eurolla jälkiruuan, ainakin pannacotta oli hyvää. Golfkentän lounasta lukuun ottamatta syötiinkin  kotiruokia, tai Picardilta. Pussattiin vieraat kotimatkalle ja lähdettiin kauppareissulle varautumaan seuraaviin kävijöihin.

Seuraaville vieraille osuikin lämmin tulopäivä, valitettavasti tiesimme sen antavan liian positiivisen kuvan viikon lomasta. Myös  Koudou petti meidät,  osa porukasta sai ruokaa, jota voi kuvailla klassiseen tapaan, huonoa, mutta sentään kallista. Kun nyt kuitenkin haluan olla positiivinen, niin osterit olivat oikein hyviä. Hinta/laatusuhde ei muuten ollut kohdallaan. Ravintola oli täynnä ja myös tuttuja suomalaisia oli ruokailemassa, toivottavasti onnistui heidän osalta paremmin.

Yhtenä iltana tultiin kotiin puoli kahdeksan ja joku sanoi, että pizza maistuisi. Eikun Kipa ja yksi vierailijoista sekä minä autolla matkaan olisiko lähipizzeria auki. Ei ollut joten ajoimme vähän pitemmälle ja luukusta seinässä tytöt tilasivat kuusi erilaista pizzaa sovitun mukaisesti. Mies käski odottamaan 10 minuuttia ja me ajelemaan korttelin ympäri. Sitten keksin tuplaparkkeerata lähelle luukkua ranskalaiseen tapaan ja tytöt kävivät varmistamassa, että kaveri todella ryhtyi hommiin. Sanoi, että menkää autoon palelemasta, hän singlaneeraa sitten kun on valmista. Tytöt tulivat palelemasta ja tiedottivat, että tilaus on niin iso, että siihen saa myös pullon viiniä ja kokiksen. Koko hoito maksoi 50.50 euroa. Syödessä todettiin pizzat erinomaisiksi ja niin suuriksi, että kuudelle olisi riittänyt neljä. Loppuja sitten syötiin lämmitettynä seuraavana päivänä ja rääppeet roskiin.

Asunnot ranskalaisittain

Meillä ei juuri kokemuksia ranskalaisesta asumisesta ole, mutta onneksi televisio ja netti tulee avuksi. Olemme pitkin vuotta seuranneet ohjelmaa, missä myydään ja ostetaan asuntoja, sekä taloja että kerrostalohuoneistoja, eri puolilta Ranskaa. Vertailukohteenamme on ollut oma asunnon etsintä ja osto Helsingistä. Asuntojen hinta vaihtelee ihan samalla lailla kuin Suomessakin, siinä missä Pariisin liepeillä 500 000 ei oikein riitä mihinkään, jossain meille tuntemattomassa kaupungissa ostajilla on 200 000 euron budjetti talon ostoon. Hauskimmat katsottavat ovatkin nämä kaupunkitalot, erilaista kun meillä, kyllä. Talot eivät välttämättä ole kovinkaan suuria, yleensä 2 kerroksisia ja usein naapureissa kiinni olevia  kivitaloja, joissa on mielenkiintoisia ja yllättäviä ratkaisuja. Ajatuksena olisi hyvin mukava asua sellaisessa, kaupungissa lähellä kaikkea, ehkä pieni oma puutarha, ainakin jonkinlainen piha-alue. Olisi mukava nähdä  asuntojen pohjapiirrokset, mutta niitä ei meille katsojille näytetä, vaan näytetään paremminkin sisustusta ja joko ihastellaan moderneja sävyjä tai päivitellään vanhanaikaisia kylpyhuoneen kaakeleita. Pohjapiirroksia ei näytä olevan  myöskään netissä olevissa ilmoituksissa, sieltä löytyy joko sisustuskuvia tai maisemakuvia, ilmeisesti riippuen siitä, kumpi on parempi, sisustus vai näkymät. Kun olimme ensimmäistä kertaa katsomassa Helsingistä ostamaamme asuntoa, paikalla oli paljon muitakin katsojia ja nämä asiat tuntuivat olevan sielläkin päällimmäisinä. Sinertävät keittiökaappien ovet saivat aikaan puistatuksia osassa yleisöä ja näkymät, no paremmat olisivat ylemmistä kerroksista. Ehkä merikin näkyisi. Osassa ranskalaisia asuntoja keittiökaapit eivät saa minkäänlaista huomiota osakseen, niitä kun ei ole. Asunnot usein myydään ja myös vuokrataan ilman keittiön sisustusta, ehkä tiskipöytä saattaa olla paikallaan, mutta muu pitää hankkia. Siihen nähden kaappien ovien vaihtaminen on helppo juttu. Ostajana vaihdan ne mieluusti itse, turha niitä on myyjän käydä vaihtamaan, valitsee kuitenkin väärän väriset ja vanhanaikaiset. Televisio-ohjelmassa sen sijaan tehdään "stailausta" ja myös isompaa remonttia myyjän toimesta. Muotia on avoimet keittiöt, saarekkeet keittiössä tai tietynlaiset pinnat pesutiloissa.  Tämä johtaa mielestämme vallan omituisiin juttuihin, kauniit parketit peitetään,  kylpyhuoneen kaakeleiden päälle liimataan levyjä ja keittiökaappien puuovet tuhritaan valkoisella maalilla. Voi olla, että asunto käy paremmin kaupaksi, mutta ostajaa odottaa remontti joka tapauksessa, kun levyt kupruilevat ja saumat irvistävät
sekä  päälle liimatut kalvot irtoavat ja kellastuvat. Kun ostimme asuntoa Helsingistä, kävimme katsomassa myös  remonttia kaipaavia asuntoja ja vaikka emme päätyneetkään sellaiseen, uskomme, että ostajan olisi parempi nähdä rapistunut kylpyhuone sellaisenaan eikä kaunisteltuna ja siten myös pystyy paremmin arvioimaan, onko hinta kohdallaan. Siinäpä se juju kai onkin. Ohjelmassa  muuten mainostetaan myytävien asuntojen kaksinkertaisia ikkunoita, jos sellaiset on. Muuta rakenteista ei juuri  kerrota, ei myöskään lämmityksestä, mutta joskus on kuitenkin käynyt ilmi, että asunnon ainoa lämmityslaite on pieni sähköpatteri ja makuuhuoneessa ei ole lämmitystä, eikä suinkaan oltu edes Etelä-Ranskassa. Nizza on Ranskan lämpimin paikka,  silti ei täällä me ainakaan pärjätä  ilman lämmitystä, vaikka untuvapeitto olisikin.  Täällä kuulemma sähkö on kalliimpaa kuin Suomessa. Siitäköhän sitten johtuu, että ihmiset heti auringon paistaessa ryntäävät katukahviloihin ja lounastavat ulkona,  sisällä kun  on kylmempi kuin ulkona.

Kylmä helmikuu 2018

Eihän vielä tiedetä, tuleeko koko kuukausi olemaan kylmä, mutta ainakin alku on. Tämän hetkiset sääennusteet ulottuvat kuun puoliväliin, eikä niiden mukaan lämmöstä ole tietoa. Eilisessä sääkartassa sininen kylmyys levisi koko läntiseen Eurooppaan, pohjoisesta nyt puhumattakaan. Meidän ulkomittari näyttää 5 astetta ja aurinkokin paistaa jossain muualla, meren päällä näyttää kirkkaalta. Viime viikolla maanantaina ja keskiviikkona pelasimme vielä aurinkoisessa säässä ja välillä takkia pois heittäen, mutta sitten sää muuttui koleaksi. Odotamme tässä kuussa vieraita, ja olemme viestitelleet, että ottakaa lämmintä vaatetta mukaan. Nyt sitten keskitytään ostoksilla käynteihin, triominoksen peluuseen ja myös ruuan laittoon. Luvassa lienee lämmittäviä uuniruokia. Ihastelemme edelleen ranskalaista tapaa nostaa uuni työpöydän tasolle, toki sitä näkee Suomessakin, mutta täällä se näyttää olevan sääntö eikä poikkeus. Harmittaa vähän, kun emme keittiöremontin yhteydessä tehneet kotona samoin, vaikka remonttimiehemme sitä ehdotti. Toisaalta, pienessä keittiössä työtilaa on muutenkin vähän, täällä keittiöt tuntuvat olevan isompia.
Sisällä istumiseen kyllästyneinä päätimme lähteä sateessa ajelemaan Latteen ostoksille Conad supermarkettiin. Moottoritiellä totesimme poliisien tutkailevan autoja maksupaikalla, rajalla oli sekä poliiseja että armeijan miehiä pysäyttelemässä joitakin autoja. Me kait ranskalaisin rekistereittemme kanssa näytimme niin luotettavilta, että kädellä huiskaus saattoi meidät mennen tullen matkaan.
Marketissa ostimme tavan mukaan Parman kinkkua, kielileikettä, tuorepastoja, hedelmiä, kuivarisottopusseja ja vihanneksia sekä jotain makeata ystävänpäivälle ja kahvin kanssa.. Kaikki tuntuivat olevan halvempia kuin ranskassa ja varsinkin tarjousviinit. Mukaan tarttui laatikollinen Bardolinoa ja kaksi kuoharia Spumantte ja Asti toinen brut ja toinen dolce. Kaikki viinit maksoivat 1,99€ pullo!!!
Takaisin ajettaessa sama homma rajalla ja autoroutin maksupaikalla sillä erolla, että maksupaikalle oli väyjypoliisien lisäksi pistetty vähän matkan päähän maksupaikalta poistuttaessa vielä yksi poliisi keskelle tietä rynnärin kanssa ampumaan kaikki pakoon yrittävät, aika hurjaa. Olikohan kaiken tämän tarkkailun syynä Brysselin oikeudenkäynti, jossa käsiteltiin sen terroristihullun juttua viime vuodelta.
Mies vain sanoi uskovansa Allahiin. Toivottavasti Allah pistää sen helvettiin eikä neitsyiden seuraan. Kyllä piru hoitaa omansa.

Retkellä Le Brocissa

Seuran retki suuntautui oliivijuhlaan Le Brocin kylään. Olimme viime vuonna jääneet retkestä paitsi, joten olimme innolla lähdössä mukaan. Mutta sitten into hiukan laantui, kun huomasimme omalla kylällämme olevan oliivijuhla samaan aikaan. Harmi, vain toiseen voi osallistua. Seuran retkellä käytiin myös viinitilalla, mutta niitä on kyllä nähty ja samanlaisiahan nuo ovat. Mutta kun oli ilmoittauduttu ja maksettu, niin matkaan. Kaikki vaatteet mukaan ja kerrospukeutuminen, oli saatu kuulla, että kylmä siellä ylhäällä ainakin on. Lähdettiin tietysti hyvissä ajoin, auto parkkiin ja odottamaan bussia. 24 meitä oli, mukava pikku bussi katsella maisemia. Matka ei ole itse asiassa pitkä, mutta tiet ovat taas niitä kiemuraisia kapeita teitä, joita nykyään omalla autolla ajellaan vähän vähemmän kuin ennen.

Viinitila olikin sitten täydellinen yllätys.  Viinitila Rasse, jollaisesta emme koskaan olleet kuulleetkaan saati nähneet.  Isäntä kertoi tilastaan ( Georges Rasse) ja viininvalmistuksesta, joka tehdään täysin käsityönä eikä käytetä  kemikaaleja. Viini käytetään terästankeissa ja siirretään sitten suurissa, (25 l  ?) lasipulloissa  ulos, jossa auringon paiste pysäyttää käymisen muutamassa kuukaudessa tai voidaan pitää pidempäänkin.  Normaalistihan viinin käyminen lopetetaan kemiallisesti, mutta tämän tilan tapa on ikivanha ja täysin luonnonmukainen. Sitten viini siirretään tammitynnyreihin kypsymään. Ostimme pari pulloa punaviiniä, joka on kuulemma ollut tynnyrissä 2 vuotta. Saatiin maistaa kaikkia tilalla tuotettavia viinejä, roseeta, valkoista ja punaista sekä muscatel likööriä. Kaikki viinit tuntuivat oikein mukavilta, puhtailta ilman mitään sivumakuja, hyvinkin intensiivisiltä. Ei ehkä mitään "suuria viinejä", mutta omaperäisiä. Kunhan nyt kotioloissa maistamme ostamaamme "Longo Mai"  punaviiniä. Paikalla oli myös talon kissa, joka tottuneesti johdatti meitä kierrokselle  viinin valmistustiloihin, hypähti viinitynnyrin päälle ja nautti asiaankuuluvista rapsutuksista. Pihalla pyöri myös toinen, nuorempi kissa, jonka arvelimme vasta opettelevan oppaan työtä, ei tullut vielä rapsuteltavaksikaan.

Itse Brocin kylällä oli sitten pieni aukio täynnä ihmisiä, kojuja ja trio soittamassa. Ostimme pullon oliiviöljyä, hunajaa ja luumuhyytelöä. Saimme myös syödäksemme grillatun oliiviöljyllä ja valkosipulilla maustetun patongin palan. Palasimme takaisin päin jonkinlaiseen kylän juhlahuoneistoon, jonne oli Seuran ja paikallisten puolesta katettu karjalanpiirakoita munavoilla, ruiskuppeja täytteellä ja muutakin pikkupurtavaa. Paikallinen järjestelijä oli yhdistys, joka suojeli pientä kappelia juhlahuoneistoa vastapäätä. Sen todella kauniit freskot oli maalannut suomalainen Anneli Palsa kahdeksantoista kuukauden aikana. Taiteilija oli Pariisissa opiskellessaan tutustunut Le Brocista oleviin naisiin ja tullut heidän luokseen kylään. Naiset perustivat sittemmin  yhdistyksen vaalimaan kappelia ja sen freskoja ja olivat myös juhlissa mukana. Paikallista tarjottavaa olivat sipulipiirakka, aperitiivi, herkullinen torttu, naisten tekemä vahva limoncellolta näyttävä  juoma ja paikalliset mehevät mandariinit matkaevääksi. Lauloimme yhdessä Annelin kylän lapsille opettaman kansanlaulun "Minun kultani kaunis on" ja saimme oivat aplodit juhliin saapuneilta paikallisilta.
Sitten siirryimme kadun toiselle puolelle kappeliin, jossa kuuntelimme puuhanaisten kertovan freskoista sekä sellotaiteilijamme soittavan Bachia ja  lauloimme lopuksi  "Maa on niin kaunis". Freskot ovat todella vaikuttavat.

 Retki oli kaikkineen onnistunut. Sää suosi meitä 100 prosenttisesti, turkkeja eikä pipoja ei tarvittu, aurinko paistoi.

Kevään tuloa

Vuoden ensimmäinen golf-kierros antoi hiukan odottaa itseään, vaikka sää jo näyttikin suotuisalta, ainakin välillä, kun myrsky laantui. Mutta hoidettiin asioita ja tutustuttiin uuteen vuokra-autoomme. Perjantaina pelattiin petankkia, monilukuinen joukko suomalaisia. Meidän peli kesti ja kesti, mutta jouduttiin siitä sitten pakastekauppaan, joka kylläkin on koko päivän auki. Monet kaupat yllättävät meidät yhä edelleen aukiolo- tai paremminkin kiinnioloajoillaan, paras aina tarkistaa. Petankissa käytiin ennen bussilla, mutta nyt on mukavampi lähteä autolla, Barlan parkkihallista on ainakin toistaiseksi löytynyt tilaa. Parkkihallit ovat aika sokkeloisia ja ahtaita ja paikat pieniä, vaikka meillä on keskikokoa pienempi auto, tarkkana pitää olla.  Mutta eipä nyt kuitenkaan enää tarvitse "sardiinipurkkiin" ahtautua, kuten aiempina talvina, vaan nykyisessä kotipihassa on tilaa.

Niinpä siinä sitten kävi, että sunnuntaina oli sadepäivä. Kipan ajoharjoittelu suuntautui Biotiin, siellä oli urheita golffareita sateenvarjojen kanssa kentällä, mutta meille ei tullut mieleenkään liittyä seuraan. Maanantaiksi oli sovittu peli ja maanantai olikin hyvä päivä. Kenttä oli märkä, joten laiskimmatkin joutuivat kävelemään eli Henkka. Peli ei sujunut kummoisesti, mutta mukavaa oli. Päätettiin lähteä keskiviikkona uudestaan, jos sää sallii. Tiistaina suuntasimme ostamaan Henkalle uutta pusakkaa, nykyinen on 15 vuotta vanha, tosin sanoi sitä vielä golfissa talvikaudella käyttävän. Saatiinkin uusi pusakka ja poimittiin mukaan vielä pitkähihainen paita, ja mukava yllätys odotti kassalla, kun paita tuli kaupanpäällisiksi, alennusmyynti ja pusakka oli puoleen hintaan. Kävelykadulla syötiin oikein hyvät simpukat, ensimmäiset tällä kaudella. Kotiin tullessa tuuli oli yltynyt myrskyksi, melkein vei meidät mukanaan kun bussilta kävelimme alamäkeä kotiin, täytyi olla todella kova tuulenpuuska. Arvelimme jo, ettemme lähde pelaamaan, tuuli tuntui todella vaaralliselta. Myrsky jatkui koko yön, aamuyöstä oli 14 astetta mittarissa ja tuuli vinkui nurkissa, pelättiin, ettei ikkunat pysy kiinni ja lisää oksia voi katketa puista. Aamulla huomattiin, että yksi kevyt puutarhatuoli oli lentänyt pihan toiseen päähän. Uskomme ainakin tuulen olevan syyllinen, eikä villisian, joita aidasta huolimatta saattaa jostain päästä pihaan. Mutta kaunis aurinkoinen päivä täällä  nyt on, ja lämpömittarimme näyttää 18 astetta (siis ulkolämpömittari, joka on etelän puolella auringossa).

Loppuviikon ohjelmassa tärkeimpänä äänestäminen presidentin vaalissa, arvelemme  oman ehdokkaamme saavan Nizzasta muitakin ääniä. Onneksi saamme vapaasti asettaa ehdokkaita ja äänestää. Netissä väyrysfanit sekoilevat kuin pahaiset hihhuliuskovaiset, vaikka niitähän ne kait ovatkin. Perjantaina oli taas petankia ja päälle Heikin päivät ystävien luona. Koskahan opitaan ajamaan suoraan kotiin parkkihallista Barlalta. Nyt jo toisen kerran harhailtiin pitkin Nizzan katuja kun käännyttiin väärästä kulmasta. 

Syksyä 2017 seuraa kevät

Tulimme Nizzaa lokakuun 1. päivä, jolloin näytti hiukan syksyiseltä, utuiselta ja viileältä. Tämä oli vain hämäystä, seurasi kaikkien aikojen lokakuu, lämmintä ja kaunista, ja marraskuussa oli viisi päivää, jolloin satoi, ainakin vähän. Golfia pelattiin kuivilla kentillä auringonpaisteessa, paremmassa säässä kuin viime kesänä kotona konsanaan. Satavuotiasta Suomea juhlittiin sitäkin hyvällä säällä juhlalounaalla. 9.12 veimme tuttavarouvan aamulla aikaisin lentokentälle, ja tuulilasiin tuli muutama pisara. Takaisin tullessa alkoi näyttää jo kovin uhkaavalta, viime hetkessä pelastin loput pyykit terassilta ja sitten sade alkoi. Sitten satoi vuorokausi putkeen, ja tuuli ylsi myrskylukemiin. Aamulla oli myös kovin kylmää, lämmintä vain pari astetta oman lämpömittarimme mukaan, ja päivälläkin pysyteltiin alle kymmenessä asteessa. Mutta iltaa kohti lämpötila ei laskenutkaan, vaan illalla oli 9 astetta ja sitten  aamulla jo 13.  Torstain 7.12 golfkierros jäi vuoden viimeiseksi, sateet kastelivat kyllä kaiken perusteellisesti. Palautimme automme päivää ennen kotimatkaa, tyhjensimme jääkaappia ja pakkasimme vähäisiä tuliaisia, kun illalla sähköt pimenivät. Pikainen vilkaisu ikkunasta paljasti, että kyseessä ei ollut vain meidän ongelmamme. Kynttilät palamaan ja ihmettelemään, kestääkö kauankin. Ulkona näkyi ihmisiä hiippailevan lamppujen kanssa ja pari autoa nähtiin, tuli mieleen, miten porteista pääsee ulos, jos sähköt on poikki, onneksi auto on jo palautettu. Omaan porttiin on kyllä olemassa myös avain. Juuri kun aiottiin mennä nukkumaan, sähköt palasivat parin yrityksen jälkeen.

Palasimme eilen ja tuntuu, ettei poissa olla oltukaan. Matkat kumpaankin suuntaan sujuivat suoralla lennolla hyvin. Paluu oli aikainen aamulento, unisia ihmisiä ja muutamia tuttavia koneessa. Vieressäni istui nuori mies pipo silmillä ja huppari tiukasti päällä, arvelin hänen nukkuvan. Tai ainakin haluavan nukkua, takanamme istui äiti kolmen pienen lapsen kanssa. Isoveli huolehti kiitettävästi nuoremmastaan, iloisia ääniä ja hekottelua. Vauvalla tuntui olevan vaikeampaa, äiti rauhoitteli pienimmäistä. Lapset puhuivat ranskaa, mutta äiti jotain muuta kieltä, Henkan mukaan espanjaa. Mutta sitten poika keksi viihdyttää pikkusiskoa tömisyttelemällä edessään olevaa pöytää ja vieressäni torkkuva nuori mies alkoi vaikuttaa levottomalta ja vaivaantuneelta, koko penkkirivimme sai osansa. Siinä sitten pohdin, voisinko ja miten kohteliaasti ranskaksi pyytää lopettamaan penkin potkimisen. Ei löytynyt sanavarastostani mitään potkimiseen tai tömistelyyn viittaavaa, ja lasten äitikin näytti nukkuvan. Töminä jatkui ja pitkän harkinnan jälkeen käännyin katsomaan poikaa, sain katsekontaktin ja monikielisesti elehtien esitin pyyntöni. Pyynnöllä oli toivottu vaikutus, Henkan mukaan poika  pelästyi kauhusta, mutta enpä usko, fiksu kaveri ymmärsi kyllä tilanteen.

Tuuli vinkuu nurkissa ja paukuttelee ikkunaluukkuja, ulkolämpömittari näyttää 15 astetta ja säätiedot lupaavat sadetta ja ukkosta. Tosin nyt aurinko pilkistelee pilviverhon reunan alta. Pysähdyimme lentokentältä tullessa kaupassa, tänään ei ole pakko lähteä mihinkään. Huomenna haemme auton ja käydään ostoksilla. Golf saa odottaa aurinkoisia päiviä. Kyllä eilen illalla oli myrskytuulta mutta yöksi hieman hiljeni. Tänään sama myrräkkä jatkuu ja pihamme Mimosapuusta on yöllä katkennut yksi kolmesta suuresta haarasta juuri kun oli näkyvillä jo hieman kellertävää kukan alkua. Kipa olettaa, että voisimme ottaa katkenneesta oksasta osia sisälle, ehkä kukat aukenevat. Kevät taitaa olla hieman etuajassa. Iltapäiväksi on luvassa kovempaa tuulta, voiko vielä tuulla kovempaa, ja ukkosta. Saas nähdä minkälainen myrräkkä tulee, taitaa tulla pyjamapäivä.