Retkellä Le Brocissa

Seuran retki suuntautui oliivijuhlaan Le Brocin kylään. Olimme viime vuonna jääneet retkestä paitsi, joten olimme innolla lähdössä mukaan. Mutta sitten into hiukan laantui, kun huomasimme omalla kylällämme olevan oliivijuhla samaan aikaan. Harmi, vain toiseen voi osallistua. Seuran retkellä käytiin myös viinitilalla, mutta niitä on kyllä nähty ja samanlaisiahan nuo ovat. Mutta kun oli ilmoittauduttu ja maksettu, niin matkaan. Kaikki vaatteet mukaan ja kerrospukeutuminen, oli saatu kuulla, että kylmä siellä ylhäällä ainakin on. Lähdettiin tietysti hyvissä ajoin, auto parkkiin ja odottamaan bussia. 24 meitä oli, mukava pikku bussi katsella maisemia. Matka ei ole itse asiassa pitkä, mutta tiet ovat taas niitä kiemuraisia kapeita teitä, joita nykyään omalla autolla ajellaan vähän vähemmän kuin ennen.

Viinitila olikin sitten täydellinen yllätys.  Viinitila Rasse, jollaisesta emme koskaan olleet kuulleetkaan saati nähneet.  Isäntä kertoi tilastaan ( Georges Rasse) ja viininvalmistuksesta, joka tehdään täysin käsityönä eikä käytetä  kemikaaleja. Viini käytetään terästankeissa ja siirretään sitten suurissa, (25 l  ?) lasipulloissa  ulos, jossa auringon paiste pysäyttää käymisen muutamassa kuukaudessa tai voidaan pitää pidempäänkin.  Normaalistihan viinin käyminen lopetetaan kemiallisesti, mutta tämän tilan tapa on ikivanha ja täysin luonnonmukainen. Sitten viini siirretään tammitynnyreihin kypsymään. Ostimme pari pulloa punaviiniä, joka on kuulemma ollut tynnyrissä 2 vuotta. Saatiin maistaa kaikkia tilalla tuotettavia viinejä, roseeta, valkoista ja punaista sekä muscatel likööriä. Kaikki viinit tuntuivat oikein mukavilta, puhtailta ilman mitään sivumakuja, hyvinkin intensiivisiltä. Ei ehkä mitään "suuria viinejä", mutta omaperäisiä. Kunhan nyt kotioloissa maistamme ostamaamme "Longo Mai"  punaviiniä. Paikalla oli myös talon kissa, joka tottuneesti johdatti meitä kierrokselle  viinin valmistustiloihin, hypähti viinitynnyrin päälle ja nautti asiaankuuluvista rapsutuksista. Pihalla pyöri myös toinen, nuorempi kissa, jonka arvelimme vasta opettelevan oppaan työtä, ei tullut vielä rapsuteltavaksikaan.

Itse Brocin kylällä oli sitten pieni aukio täynnä ihmisiä, kojuja ja trio soittamassa. Ostimme pullon oliiviöljyä, hunajaa ja luumuhyytelöä. Saimme myös syödäksemme grillatun oliiviöljyllä ja valkosipulilla maustetun patongin palan. Palasimme takaisin päin jonkinlaiseen kylän juhlahuoneistoon, jonne oli Seuran ja paikallisten puolesta katettu karjalanpiirakoita munavoilla, ruiskuppeja täytteellä ja muutakin pikkupurtavaa. Paikallinen järjestelijä oli yhdistys, joka suojeli pientä kappelia juhlahuoneistoa vastapäätä. Sen todella kauniit freskot oli maalannut suomalainen Anneli Palsa kahdeksantoista kuukauden aikana. Taiteilija oli Pariisissa opiskellessaan tutustunut Le Brocista oleviin naisiin ja tullut heidän luokseen kylään. Naiset perustivat sittemmin  yhdistyksen vaalimaan kappelia ja sen freskoja ja olivat myös juhlissa mukana. Paikallista tarjottavaa olivat sipulipiirakka, aperitiivi, herkullinen torttu, naisten tekemä vahva limoncellolta näyttävä  juoma ja paikalliset mehevät mandariinit matkaevääksi. Lauloimme yhdessä Annelin kylän lapsille opettaman kansanlaulun "Minun kultani kaunis on" ja saimme oivat aplodit juhliin saapuneilta paikallisilta.
Sitten siirryimme kadun toiselle puolelle kappeliin, jossa kuuntelimme puuhanaisten kertovan freskoista sekä sellotaiteilijamme soittavan Bachia ja  lauloimme lopuksi  "Maa on niin kaunis". Freskot ovat todella vaikuttavat.

 Retki oli kaikkineen onnistunut. Sää suosi meitä 100 prosenttisesti, turkkeja eikä pipoja ei tarvittu, aurinko paistoi.