Olemme palanneet taas pelaamaan Le Provencaliin, kierrokset ovat sujuneet suht aikataulussa, kenttä on sopivassa kunnossa meille (pallot rullii pitkälle) ja lounastamaankin on ehditty. Tänään siellä oli greenit rei´itetty ja pelikierros talvigreeneillä maksoi 25 euroa. Pelaajia kuitenkin oli, ja etenkin autoilevia senioreita. Kenttä oli aika erilainen pelattava lyhyenä, mutta tuliko siellä pareja tai peräti birdejä, no ei. Mutta aurinko paistoi, pallot saivat kyytiä ja meillä oli hauskaa. Osan matkasta pohdimme, onko sittenkään parempi olla pitkälyöntinen huono pelaaja vai tyydymmekö osaamme eli olemme lyhytlyöntisiä huonoja pelaajia. Pelikierroksemme oli vähällä päätyä katastrofiin viimeisellä väylällä. Meitä edellä lähti pariskunta, joka tuli starttiin myöhässä, ja katselimme jo toisiamme, mitähän tästä tulee. Mutta ei hätää, pariskunta osoittautui pelimiehiksi ja -naisiksi, pallot lensivät kauas, toinen hiukan enemmän vasemmalle ja jopa ohi lipun, joka siis oli suoraan edessä. Palloja etsittiin ja autolla pyörittiin ympäriinsä jonkin aikaa, mutta jostain löytyi pallot peliin, reikä saatiin pelattua ja me pääsimme avaamaan melkein ajallamme.
Kaikki siis hyvin. Emme vielä tienneet, että sama toistuisi kaikilla väylillä. Herran pallo vasemmalla, rouvan oikealle tai päinvastoin, ensin etsitään yksi, sitten lähdetään etsimään toista, palataan ensimmäisen pallon luo, toista ei ehkä löydetty, mutta onneksi oli lyöty varapallo, joka löytyy kolmannesta suunnasta tai ainakin jostain kentälle pallo tulee ja peli jatkuu. Mekin ehdimme harjoittelemaan ylimääräistä, takana ei tullut ketään ja kokeilimme eri mailoja, millä olisi hyvä lyödä, kun greenit olivat missä olivat. Kaiken viivyttelyn jälkeen tulemme viimeiselle väylälle, lippu on keskellä väylää osapuilleen paikassa, mihin parhaimmillaan saamme avauksen osumaan ja ketään ei näy missään. Pohdimme, onko pariskunta jättänyt väylän pelaamatta ja päättelemme sitten heidän pelanneen sen nopeasti, onhan lippu keskellä edessä eikä pitkälyöntisille todellakaan kaukana. Kiireettömästi ja rauhallisesti toinen meistä valmistautuu lyömään, kun toinen huomaa jonkun kulkevan väylän ohi menevällä tiellä. Mikäs tyyppi tuolla on, odota. Voi ei, sehän on meidän edellä menevän pariskunnan toinen osapuoli, joka on menossa kohti lippua, ja onhan se autokin tuolla metsän siimeksessä, ilmeisesti herra etsii edelleen palloja. - Päivän annos on ankankoipi, syömme jälkiruuatkin ja henkilökuntaa huolehtii meistä kiitettävästi. Mukava päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti