tiistai 17. maaliskuuta 2020

Maaliskuu 2020 - hiljaiseloa 2

Edellispäivänä tarkkailin vastapäisiä rakennustyömaita. Tänään ne ovat hiljaisia, ketään ei näy missään. Aamupäivällä vastapäätä on vähän autoja liikkeellä, bussi näytti kulkevan ja yksi lenkkeilijä. Kaupassa ja apteekissa saa käydä, itse täytetty lupalappu pitää olla mukana. Meillä on pakastimessa ruokaa, mutta jääkaappi näyttää jo aika tyhjältä. Mitenkähän perheet osaavat varautua, normaalisti syödään lounas työpaikoilla ja kouluissa, nyt monet syövät kaikki ateriansa kotona. Meillä jäi itse asiassa yhden viikon  kauppareissu väliin, yleensä käydään samalla kuin golfissa ja nyt golf peruuntui. Täydennystä hankittiin  lähikaupasta, ei varsinaista varastoa. Toki kauppaan pääsee, mutta parempi olisi, jos käynnit olisi harvoja. Yritin paikallisen K-kaupan sivuille selvittääkseni netistä ostoa, mutta jo varsinaiselle sivulle  pääsyyn oli 5 minuutin jonotusaika. Toisaalta, niin kauan kuin pikkukauppamme ovat auki, lienee paras tehdä ostokset siellä. Liikunnan vähäisyys pitäisi myös ohjata vähempään syömiseen, mutta kun ei ole muutakaan tekemistä. Ehkä joku joskus tutkii vaikutuksia, osittainhan ne saattavat kumota toisensa.

Ystävät ovat soitelleet. Vakuutamme, että meillä on kaikki hyvin. Pelaamaan olisi mukava päästä, mutta näissä oloissa se olisi sellaista ylellisyyttä, ettei voi toivoa. Ylellisyyttä on piha, jossa voimme vapaasti liikkua, vaikka chippausta pääsee harjoittelemaan tai petankkia, odottakaa vaan, millaisia mestareita täältä tuleekaan. Puutarhan hoitoakin pääsisi harjoittamaan, mutta se ei oikein koskaan ole ollut meidän juttu. Katsotaan nyt, mihin päädytään. Tänään on pelattu Triominosta ja putsattu golfmailat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti