Italialainen ravintolailta

Olimme käyneet katsomassa, milloin paikallinen ravintola Franciosi avataan (avoinna huhtikuussa viikonloppuisin ja juhlapyhinä) ja ikkunassa oli myös menu, josta emme paljoa ymmärtäneet. Kellonajat sentään, eli avataan klo 19. 5 vuotta sitten, kun olimme siellä, emäntä kysyi meiltä ensin jotakin, mutta kun huomasi, ettei me mitään ymmärretty, huiskaisi kädellään ja alkoi kantaa ruokaa pöytään. Kerroimme tästä tämän viikon pelikavereillemme, ja kaikkien mielestä paikkaan kannattaisi tutustua. Silloin istuimme etuhuoneessa, mutta tällä kerralla astelimme peremmälle, ja siellä oli suuri sali täynnä katettuja pöytiä, ja kaikissa pöydissä oli varaus jollain nimellä. Mutta meidät sijoitettiin jonkun nimellä varustettuun pöytään, ja arvelimme, ettei kyseinen seurue ainakaan heti seitsemältä ilmesty paikalle. Meidän (6 henkilöä) lisäksi paikalle ilmestyi 2 pariskuntaa, ja arvelimme pöytien sittenkin odottavan tätä päivää, jolloin kylässä pidetään juhlat. Tai sitten ne ovat perheille pysyvästi varattuja kirkonpenkkien tapaan, vanhat paikat.

Homma alkoi kuten 5 vuotta sitten, emäntä mainitsi sanan antipasto muun puheen lomassa ja seurue sanoi kuorossa ”Si”, sitten emäntä luetteli kiivaaseen tahtiin pastoja, jolloin muodostimme kysymysmerkin, kunnes emäntä sanoi ”misto” ja taas nyökkäsimme ”Si”. Kaikki oli todella hyvää ja melkoinen kasa upposikin nälkäiseen seurueeseen. Pastat tuotiin yksi kerrallaan pöytään ja ne olivat höyryävän kuumia. Ennen viimeistä pastaa meiltä kyllä kysyttiin, tahdommeko vielä senkin (tagliatelli) ja silloinkin sanoimme ”Si”, vaikka olisi pitänyt kieltää. Pastan jälkeen tuli nimittäin kaksi vadillista erilaisia lihoja ja makkaroita (kania, lammasta, kanaa, porsasta..), joita emme mitenkään enää kyenneet syömään kuin osaksi. Dogibagia tarjottiin, mutta siinä kohdassa meillä oli löytynyt kieltosana, vaikka varmaan ne tänään kierroksen eväinä olisivat toimineet hyvin.  Kaiken tämän jälkeen isäntä toi pöytään kannullisen raikasta Moscatoa ja kysyi otammeko jälkiruokaa, ja Moscaton virkistäminä nyökyttelimme jälleen ”si”. Tällä kertaa oikeassa paikassa, jälkiruokakakun pala oli järkevän kokoinen ja herkullinen, seurana oli tosin myös saframilla värjättyä pääsiäiskakkua, joka maistui hyvältä Moscaton kanssa, jota sitäkin tuotiin lisää. Grappasta oli jo ollut puhetta, ja joku muisti Limoncellon, kumpaakin lajia ilmestyi pullo pöytään, joista jokunen pikari kaadettiin ruokaa sulattamaan. Talon viiniä ja vettä oli sitäkin kulunut kohtuullinen määrä.

Eipä ollut muuta enää tehtävissä kuin pyytää lasku. Kortilla ei voi maksaa, mutta käteistä ei tarvitse varata kassikaupalla, maksoimme kukin 25 euroa ja ilmeisesti kaikki olivat tyytyväisiä sillä tuossa oli jo runsas 10 prosenttia tippiäkin.