Ja pinna paloi..

Sadepäivä, joten ei kait ollut petankia, joten lähdimme retkelle Ventimigliaan. Kostean ja synkähkön moottoritieajelun jälkeen etsimme parkkipaikkaa. P-merkki näytti, että pitää kääntyä oikealle, mutta yrittäessämme eräs mies veti eteen nelijalkaisen pukin, jossa oli kielletty ajosuunta merkki. Ihmettelimme, sillä valotaulu kertoi, että tilaa on, libero. Eteenpäin ja puolen tunnin kuluttua olimme samassa risteyksessä toisesta suunnasta. Nyt ei ollut kieltomerkkiä ja täydestä parkkipaikasta löytyi paikka. Outo juttu. Parkki oli ihan vanhan kauppahallin kulmalla, joten sinne. Tomaatteja, fenkoli, päärynöitä ja mandariineja todella halvalla. Tuorepastoja kaksin kappalein, kimpale Parmesania ja italiankielikin alkoi muistua. Lisää kiertelyä ja ajatus ostaa Parman kinkkua, joten jonottamaan. Yksi italialainen mies tuntui pitävän huolta kaikkien sekavassa läjässä odottavien ihmisten vuoroista. Odotus jatkui. Sitten tuli miehen mukaan hänen vuoronsa ja eräs nainen väitti kivenkovaan, että vuoro oli hänen. Kova huuto ja mekastus, eikä toinen miesmyyjistä pystynyt myymään kummallekaan, ei saanut toiselta kiistakumppanilta lupaa. Yhtäkkiä myyjä karjaisi, tempaisi takaoven kadulle auki, potkaisi sitä lujaa, meni ulos ja paiskasi oven raivoisasti kiinni. Ei näkynyt äijää sen koommin ja toinen myyjistä jatkoi tyynesti myyntiä, ensin kiistan miehelle ja sitten mäkättävälle naiselle. Myynti  tietysti hidastui puoliksi ja seisoimme vielä tovin ennenkuin saimme armollisesti vuoron. Mielestäni ohi meni muutama meidän jälkeen tullut, mutta ei uskallettu valittaa, ettei viimeinenkin myyjä häviäisi. Todettiin, että ollaan Italiassa. Edellä ollut nainen osti paitsi kinkkua myös Bresaolaa, ei tiedetty, mitä se on, mutta otettiin esimerkkiä. Arveltiin sen olevan naudanlihaa. Tiskissä oli myös laardia, jonka näköistä jossain telkkariohjelmassa tehtiin ja syötiin hyvällä ruokahalulla. Kukaan ei kuitenkaan nyt ostanut sitä, emme mekään rohjenneet. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin pullokaupan, josta mukaan tarttui konjakkia ja portviiniä. Ennen autoon menoa vilkuilimme ravintolaa, mutta lähistöllä tuntui olevan vain pikaruokaloita ja sämpyläbaareja. Päätimme lähteä kotiin pastalle. Matkalla muistin kuitenkin Mentonista Cocteaun museon läheltä hyvän kalaravintolan ja koska kello oli vasta puoli yksi suuntasimme sinne. Erittäin ystävällinen vastaanotto, koska meidät tunnettiin useista käynneistämme ja kaksitoista osteria, aioli du jour ja muscadet pullo. Erinomaista kuten siellä aina ja päälle valuvat suklaakakut ja kahvi, etten nukahtaisi matkalla Nizzaan. En nukahtanut vasta kuin kotona, puolitoista tuntia.