Ostimme paikallisesta kaupasta paikallisia makkaroita, Boudain Blanc ja Boudain Noir. Sattuneesta syystä mieleen tulee pari muuta makkaransyöntitilannetta. Aikoinaan vuosia sitten ajelimme autolla kiertäen Ranskaa, ja Mont St. Michelin lähellä yövyimme pienessä hotellissa ja söimme illallisen hotellin ravintolassa. Asiakkaina oli perhe meidän lisäksemme, ja kiinnitimme heti aluksi huomiota perheen isään, joka vähän väliä huitoi ympärilleen. Listalla luki Andouillette, muistelimme sen tarkoittavan makkaraa, ja nimenomaan jotain perinteistä makkaraa. Tilasimme siis sitä, huolimatta siitä, että tarjoilija kysyi meiltä kahteen kertaan, että haluammeko varmasti sitä. Makkarat tulivat ja huitomisen syy selvisi, sen jälkeen huidoimme mekin yrittäen karkoittaa pieniä kärpäsiä ympäriltämme. Makkarat sinänsä olivat melkein syötäviä, paitsi toiseen makkaraan sisältynyttä rautanaulaa. Toinen perinnemakkaroiden syöntikerta osuikin sitten Lyoniin muutama vuosi sitten. Miksi ihmisen pitää mennä syömään makkaroita paikassa, jonka kauppahalli pursui ostereita, hanhenmaksaa, juustoja ym käsittämättömiä herkkuja! No, niin kuitenkin teimme, lounasravintolan päivän annos, joka näytti olevan varsin suosittu ympärillämme. Sinappikastike oli meidän mielestä ainoa syötävä annoksessa, mutta kun ympärillämme muut näyttivät syövän myös makkaroita, jotka oli paistettu kauniin rapeiksi ja näyttivät ulkokuoreltaan ihan hyviltä, yritimme haarukoida harmaata kamalannäköistä ja -makuista mössöä suuhumme. Ei olisi pitänyt, mutta toki parin päivän sairastamisella siitä selvittiin.
Miten sitten kävi nyt ostettujen makkaroiden kanssa? Keitimme ne ja söimme, ja vain toinen meistä tuli huonovointiseksi. Se toinen on nyt päättänyt, että ranskalaiset saavat pitää makkaransa, tarpeeksi monta tilaisuutta on annettu.
Kuitenkin säännöillä on poikkeuksensa. Vanhan kaupungin Oliveirassa on annos, jossa on maalaismakkaroita linssien kanssa. Sille annokselle se toinen antaa armon ja voisi sitä vieläkin syödä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti