Retkellä Le Brocissa

Seuran retki suuntautui oliivijuhlaan Le Brocin kylään. Olimme viime vuonna jääneet retkestä paitsi, joten olimme innolla lähdössä mukaan. Mutta sitten into hiukan laantui, kun huomasimme omalla kylällämme olevan oliivijuhla samaan aikaan. Harmi, vain toiseen voi osallistua. Seuran retkellä käytiin myös viinitilalla, mutta niitä on kyllä nähty ja samanlaisiahan nuo ovat. Mutta kun oli ilmoittauduttu ja maksettu, niin matkaan. Kaikki vaatteet mukaan ja kerrospukeutuminen, oli saatu kuulla, että kylmä siellä ylhäällä ainakin on. Lähdettiin tietysti hyvissä ajoin, auto parkkiin ja odottamaan bussia. 24 meitä oli, mukava pikku bussi katsella maisemia. Matka ei ole itse asiassa pitkä, mutta tiet ovat taas niitä kiemuraisia kapeita teitä, joita nykyään omalla autolla ajellaan vähän vähemmän kuin ennen.

Viinitila olikin sitten täydellinen yllätys.  Viinitila Rasse, jollaisesta emme koskaan olleet kuulleetkaan saati nähneet.  Isäntä kertoi tilastaan ( Georges Rasse) ja viininvalmistuksesta, joka tehdään täysin käsityönä eikä käytetä  kemikaaleja. Viini käytetään terästankeissa ja siirretään sitten suurissa, (25 l  ?) lasipulloissa  ulos, jossa auringon paiste pysäyttää käymisen muutamassa kuukaudessa tai voidaan pitää pidempäänkin.  Normaalistihan viinin käyminen lopetetaan kemiallisesti, mutta tämän tilan tapa on ikivanha ja täysin luonnonmukainen. Sitten viini siirretään tammitynnyreihin kypsymään. Ostimme pari pulloa punaviiniä, joka on kuulemma ollut tynnyrissä 2 vuotta. Saatiin maistaa kaikkia tilalla tuotettavia viinejä, roseeta, valkoista ja punaista sekä muscatel likööriä. Kaikki viinit tuntuivat oikein mukavilta, puhtailta ilman mitään sivumakuja, hyvinkin intensiivisiltä. Ei ehkä mitään "suuria viinejä", mutta omaperäisiä. Kunhan nyt kotioloissa maistamme ostamaamme "Longo Mai"  punaviiniä. Paikalla oli myös talon kissa, joka tottuneesti johdatti meitä kierrokselle  viinin valmistustiloihin, hypähti viinitynnyrin päälle ja nautti asiaankuuluvista rapsutuksista. Pihalla pyöri myös toinen, nuorempi kissa, jonka arvelimme vasta opettelevan oppaan työtä, ei tullut vielä rapsuteltavaksikaan.

Itse Brocin kylällä oli sitten pieni aukio täynnä ihmisiä, kojuja ja trio soittamassa. Ostimme pullon oliiviöljyä, hunajaa ja luumuhyytelöä. Saimme myös syödäksemme grillatun oliiviöljyllä ja valkosipulilla maustetun patongin palan. Palasimme takaisin päin jonkinlaiseen kylän juhlahuoneistoon, jonne oli Seuran ja paikallisten puolesta katettu karjalanpiirakoita munavoilla, ruiskuppeja täytteellä ja muutakin pikkupurtavaa. Paikallinen järjestelijä oli yhdistys, joka suojeli pientä kappelia juhlahuoneistoa vastapäätä. Sen todella kauniit freskot oli maalannut suomalainen Anneli Palsa kahdeksantoista kuukauden aikana. Taiteilija oli Pariisissa opiskellessaan tutustunut Le Brocista oleviin naisiin ja tullut heidän luokseen kylään. Naiset perustivat sittemmin  yhdistyksen vaalimaan kappelia ja sen freskoja ja olivat myös juhlissa mukana. Paikallista tarjottavaa olivat sipulipiirakka, aperitiivi, herkullinen torttu, naisten tekemä vahva limoncellolta näyttävä  juoma ja paikalliset mehevät mandariinit matkaevääksi. Lauloimme yhdessä Annelin kylän lapsille opettaman kansanlaulun "Minun kultani kaunis on" ja saimme oivat aplodit juhliin saapuneilta paikallisilta.
Sitten siirryimme kadun toiselle puolelle kappeliin, jossa kuuntelimme puuhanaisten kertovan freskoista sekä sellotaiteilijamme soittavan Bachia ja  lauloimme lopuksi  "Maa on niin kaunis". Freskot ovat todella vaikuttavat.

 Retki oli kaikkineen onnistunut. Sää suosi meitä 100 prosenttisesti, turkkeja eikä pipoja ei tarvittu, aurinko paistoi.

Kevään tuloa

Vuoden ensimmäinen golf-kierros antoi hiukan odottaa itseään, vaikka sää jo näyttikin suotuisalta, ainakin välillä, kun myrsky laantui. Mutta hoidettiin asioita ja tutustuttiin uuteen vuokra-autoomme. Perjantaina pelattiin petankkia, monilukuinen joukko suomalaisia. Meidän peli kesti ja kesti, mutta jouduttiin siitä sitten pakastekauppaan, joka kylläkin on koko päivän auki. Monet kaupat yllättävät meidät yhä edelleen aukiolo- tai paremminkin kiinnioloajoillaan, paras aina tarkistaa. Petankissa käytiin ennen bussilla, mutta nyt on mukavampi lähteä autolla, Barlan parkkihallista on ainakin toistaiseksi löytynyt tilaa. Parkkihallit ovat aika sokkeloisia ja ahtaita ja paikat pieniä, vaikka meillä on keskikokoa pienempi auto, tarkkana pitää olla.  Mutta eipä nyt kuitenkaan enää tarvitse "sardiinipurkkiin" ahtautua, kuten aiempina talvina, vaan nykyisessä kotipihassa on tilaa.

Niinpä siinä sitten kävi, että sunnuntaina oli sadepäivä. Kipan ajoharjoittelu suuntautui Biotiin, siellä oli urheita golffareita sateenvarjojen kanssa kentällä, mutta meille ei tullut mieleenkään liittyä seuraan. Maanantaiksi oli sovittu peli ja maanantai olikin hyvä päivä. Kenttä oli märkä, joten laiskimmatkin joutuivat kävelemään eli Henkka. Peli ei sujunut kummoisesti, mutta mukavaa oli. Päätettiin lähteä keskiviikkona uudestaan, jos sää sallii. Tiistaina suuntasimme ostamaan Henkalle uutta pusakkaa, nykyinen on 15 vuotta vanha, tosin sanoi sitä vielä golfissa talvikaudella käyttävän. Saatiinkin uusi pusakka ja poimittiin mukaan vielä pitkähihainen paita, ja mukava yllätys odotti kassalla, kun paita tuli kaupanpäällisiksi, alennusmyynti ja pusakka oli puoleen hintaan. Kävelykadulla syötiin oikein hyvät simpukat, ensimmäiset tällä kaudella. Kotiin tullessa tuuli oli yltynyt myrskyksi, melkein vei meidät mukanaan kun bussilta kävelimme alamäkeä kotiin, täytyi olla todella kova tuulenpuuska. Arvelimme jo, ettemme lähde pelaamaan, tuuli tuntui todella vaaralliselta. Myrsky jatkui koko yön, aamuyöstä oli 14 astetta mittarissa ja tuuli vinkui nurkissa, pelättiin, ettei ikkunat pysy kiinni ja lisää oksia voi katketa puista. Aamulla huomattiin, että yksi kevyt puutarhatuoli oli lentänyt pihan toiseen päähän. Uskomme ainakin tuulen olevan syyllinen, eikä villisian, joita aidasta huolimatta saattaa jostain päästä pihaan. Mutta kaunis aurinkoinen päivä täällä  nyt on, ja lämpömittarimme näyttää 18 astetta (siis ulkolämpömittari, joka on etelän puolella auringossa).

Loppuviikon ohjelmassa tärkeimpänä äänestäminen presidentin vaalissa, arvelemme  oman ehdokkaamme saavan Nizzasta muitakin ääniä. Onneksi saamme vapaasti asettaa ehdokkaita ja äänestää. Netissä väyrysfanit sekoilevat kuin pahaiset hihhuliuskovaiset, vaikka niitähän ne kait ovatkin. Perjantaina oli taas petankia ja päälle Heikin päivät ystävien luona. Koskahan opitaan ajamaan suoraan kotiin parkkihallista Barlalta. Nyt jo toisen kerran harhailtiin pitkin Nizzan katuja kun käännyttiin väärästä kulmasta. 

Syksyä 2017 seuraa kevät

Tulimme Nizzaa lokakuun 1. päivä, jolloin näytti hiukan syksyiseltä, utuiselta ja viileältä. Tämä oli vain hämäystä, seurasi kaikkien aikojen lokakuu, lämmintä ja kaunista, ja marraskuussa oli viisi päivää, jolloin satoi, ainakin vähän. Golfia pelattiin kuivilla kentillä auringonpaisteessa, paremmassa säässä kuin viime kesänä kotona konsanaan. Satavuotiasta Suomea juhlittiin sitäkin hyvällä säällä juhlalounaalla. 9.12 veimme tuttavarouvan aamulla aikaisin lentokentälle, ja tuulilasiin tuli muutama pisara. Takaisin tullessa alkoi näyttää jo kovin uhkaavalta, viime hetkessä pelastin loput pyykit terassilta ja sitten sade alkoi. Sitten satoi vuorokausi putkeen, ja tuuli ylsi myrskylukemiin. Aamulla oli myös kovin kylmää, lämmintä vain pari astetta oman lämpömittarimme mukaan, ja päivälläkin pysyteltiin alle kymmenessä asteessa. Mutta iltaa kohti lämpötila ei laskenutkaan, vaan illalla oli 9 astetta ja sitten  aamulla jo 13.  Torstain 7.12 golfkierros jäi vuoden viimeiseksi, sateet kastelivat kyllä kaiken perusteellisesti. Palautimme automme päivää ennen kotimatkaa, tyhjensimme jääkaappia ja pakkasimme vähäisiä tuliaisia, kun illalla sähköt pimenivät. Pikainen vilkaisu ikkunasta paljasti, että kyseessä ei ollut vain meidän ongelmamme. Kynttilät palamaan ja ihmettelemään, kestääkö kauankin. Ulkona näkyi ihmisiä hiippailevan lamppujen kanssa ja pari autoa nähtiin, tuli mieleen, miten porteista pääsee ulos, jos sähköt on poikki, onneksi auto on jo palautettu. Omaan porttiin on kyllä olemassa myös avain. Juuri kun aiottiin mennä nukkumaan, sähköt palasivat parin yrityksen jälkeen.

Palasimme eilen ja tuntuu, ettei poissa olla oltukaan. Matkat kumpaankin suuntaan sujuivat suoralla lennolla hyvin. Paluu oli aikainen aamulento, unisia ihmisiä ja muutamia tuttavia koneessa. Vieressäni istui nuori mies pipo silmillä ja huppari tiukasti päällä, arvelin hänen nukkuvan. Tai ainakin haluavan nukkua, takanamme istui äiti kolmen pienen lapsen kanssa. Isoveli huolehti kiitettävästi nuoremmastaan, iloisia ääniä ja hekottelua. Vauvalla tuntui olevan vaikeampaa, äiti rauhoitteli pienimmäistä. Lapset puhuivat ranskaa, mutta äiti jotain muuta kieltä, Henkan mukaan espanjaa. Mutta sitten poika keksi viihdyttää pikkusiskoa tömisyttelemällä edessään olevaa pöytää ja vieressäni torkkuva nuori mies alkoi vaikuttaa levottomalta ja vaivaantuneelta, koko penkkirivimme sai osansa. Siinä sitten pohdin, voisinko ja miten kohteliaasti ranskaksi pyytää lopettamaan penkin potkimisen. Ei löytynyt sanavarastostani mitään potkimiseen tai tömistelyyn viittaavaa, ja lasten äitikin näytti nukkuvan. Töminä jatkui ja pitkän harkinnan jälkeen käännyin katsomaan poikaa, sain katsekontaktin ja monikielisesti elehtien esitin pyyntöni. Pyynnöllä oli toivottu vaikutus, Henkan mukaan poika  pelästyi kauhusta, mutta enpä usko, fiksu kaveri ymmärsi kyllä tilanteen.

Tuuli vinkuu nurkissa ja paukuttelee ikkunaluukkuja, ulkolämpömittari näyttää 15 astetta ja säätiedot lupaavat sadetta ja ukkosta. Tosin nyt aurinko pilkistelee pilviverhon reunan alta. Pysähdyimme lentokentältä tullessa kaupassa, tänään ei ole pakko lähteä mihinkään. Huomenna haemme auton ja käydään ostoksilla. Golf saa odottaa aurinkoisia päiviä. Kyllä eilen illalla oli myrskytuulta mutta yöksi hieman hiljeni. Tänään sama myrräkkä jatkuu ja pihamme Mimosapuusta on yöllä katkennut yksi kolmesta suuresta haarasta juuri kun oli näkyvillä jo hieman kellertävää kukan alkua. Kipa olettaa, että voisimme ottaa katkenneesta oksasta osia sisälle, ehkä kukat aukenevat. Kevät taitaa olla hieman etuajassa. Iltapäiväksi on luvassa kovempaa tuulta, voiko vielä tuulla kovempaa, ja ukkosta. Saas nähdä minkälainen myrräkkä tulee, taitaa tulla pyjamapäivä.

Nizza, Ranskan lämpimin paikka

Tuttavapariskunnan kanssa on monena syksynä tehty pieni automatka lähiseudulle, "yhteinen matka ja yöpyminen". Hauskaa on ollut ja monenlaista on nähty. Cezannen jalanjäljissä kierrettiin St Victoire- vuorta, ja BB:n jalanjälkiä seurattiin St Tropezissa vähäisemmistä kiertelyistä puhumattakaan. Matkalla poikettiin tavan mukaan viinitaloon ostoksille ja mukaan tarttui viinien lisäksi muutakin hyvää kuten öljyä, kastanjahilloa ja hunajaa.
 Tänä vuonna retki suuntautui Baux de Provenceen, jonka vanhassa bauksiittikaivoksessa  on mieleenpainuva taide-esitys heijastettuna luolan tai oikeastaan hallin seinille. Matkaan lähdettiin niin, että oltiin kohteessa lounasaikaan, toki ensin ruumiin ravinto ja sitten hengen. Paikalla muisti palautui äkisti, täällähän oltiin seuran retkellä ja hetkinen, tämähän on juuri sama ravintola, jossa silloinkin syötiin ja itse asiassa istuttiin tässä samassa pöydässäkin, takan äärellä.  Luultavasti muisti palautui ulkona puhaltavan kylmän tuulen ansiosta, villapaita, tuulitakki, pipo ja käsineet olivat arvossaan.  Syönnin jälkeen esitykseen, joka oli näkemisen ja kokemisen arvoinen, kallion sisällä ei sentään tuuli puhaltanut, vaikka kylmä olikin.

Tuttavarouva oli neuvonut menemään yöksi Arlesiin, siellähän on paljon nähtävää ja seuraava päivä voitaisiin kierrellä siellä ennen paluuta Nizzaan. Pääkadulta näkyi Best Western-hotellin kyltti ja siispä sinne, huone aamiaisineen erittäin kohtuuhintainen ja auto pääsi kympillä lämpimään sekin. Kuuden maissa kaikki mukana olleet vaatteet päälle ja kaupungille. Juuri niin kylmä, että liki ensimmäinen kahvilan ovi sai meidät sisälle ja eikös siellä istunutkin tuttu suomalaispariskunta, mitä ihmettä te täällä teette. Kun on niin kylmäkin. Henkka yritti sitten tilata mösjööltä "grogg", ja mösjöö selitti, että paikka suljetaan puolen tunnin kuluttua eikä mitään ruokaa enää saa. Vähän ihmetytti, että luulee meidän haluavan syödä, mutta ei se mitään. Pöydässä mainostettiin jouluteetä, ja naiset päättivät ottaa sellaiset. Pöytään ilmestyi teekupit ja kannulliset kuumaa vettä. Varmistuttiin vielä, että kannuissa todella oli pelkkää vettä ja odoteltiin teetä, josko olisi oikein haudutettua teetä. Miehet päätyivät toisiin rommitoteihin ja sitten kysyttiin, missä on tee? Unohdin, pardon, ja pöytään kiikutettiin kaksi teepussia.

Paikka todella suljettiin, ja kello oli vasta 7. Lähellä oli kuitenkin ravintola, tyhjä, mutta ovessa luki ouvert ja mentiin sinne.  Muutama muukin illan mittaan tuli, olisiko meitä ollut kaikkiaan 10 asiakasta. Menu 25 euroa, aperitiivit 5-6 euroa ja talo kuulemma tarjosi ainakin osan digestiiveistä. Hotellille kävellessä olikin jo ihan kohtuullisen lämmin olo.

Hotelliaamiainen oli oikein hyvä, kaikessa rauhassa nautittiin, vietiin tavarat autoon ja lähdettiin kävelylle. Tässä vaiheessa muisti oli taas palautunut, käytiinhän täälläkin seuran retkellä. Myös joskus nuoruudessa on paikassa käyty, mutta silloin oli kesä ja kahvilat ja ravintolat illallakin  täynnä asiakkaita.

Kotimatkalla poikettiin syömään simpukoita  Marignane- nimiseen paikkaan, oikein viehättävä paikka, suuri huvivenesatama ja paljon ravintoloita. Auringossa jotenkin tarkeni. Lähellä Nizzaa poikettiin levähdysalueelle jalottelemaan ja lämpö alkoi palata jäseniin. Kotona oltiin pimeän jo laskeuduttua.

Kaikenlaista sattuu

Kyllä kaunis ja lämmin lokakuu kostautui nopeasti. Lauantaina ja sunnuntaina illalla ja yöllä oli kovat ja tunteja kestäneet ukkoset. Ei tiedetä, oliko kyseessä monta rintamaa vaiko vuorten pysäyttämä rintama meidän kohdalle, mutta vettä, salamointia ja pauketta riitti. Tiistaina päästiin pelaamaan Biotiin 18 reikää ystävien kanssa. Ilma oli jopa lämmin ja sateeton. Paluumatkalla ostettiin kani.

Keskiviikkona sekoiltiin kauppareissulla. Ensin koetettiin entiseen Casinoomme mutta parkkipaikan alakerta oli remontissa ja yläkerta täynnä, joten suuntasimme Varin varrelle kohti Grande Frais kauppakeskukseen, jota ei sitten löydettykään heti vaan vasta kännykän opastuksella. Sieltä sitten kärry täyteen, mutta kaikkea ei löytynytkään. Suunnaksi sitten Carrefour, joka löytyikin helposti lähistöltä. Mieletön kauppakeskus, josta tunnin etsimisen jälkeen oli haalittu lähes kaikki tarvittava lukuun ottamatta niitä tarvikkeita jotka hukkuneessa kauppalapussa olivat ja joita emme muistaneet. No tulihan kaupoissa käytyä.

Kotona sitten istuttiin iltaa ja mitä tapahtui. Ukkonen yllätti täysin. Kaksi ensimmäistä räjähdystä oli juuri ja juuri kestettäviä, mutta kolmas räjäytti pommin. Ikkunat helisivät ja lasit kaapissa ja sähköt menivät saman tien. No siitä pimeässä kännykän ja taskulampun valossa kellariin. Paukahdus oli laukaissut pääkytkimen nollille. Se päälle ja valkeus tuli.
Oli kummallinen ukkonen, koska ei sitten enempää metelöinyt niin kuin aikaisemmat. Sai kait puhtinsa purettua viimeiseen megapaukkuunsa. 
Nyt odotellaan ystäviä syömään kanipataa, jota aloitimme jo aamusta valmistelemaan ja nyt tuntuu olevan valmista. Syöjät vielä puuttuvat.

Ruokaostoksilla

Asuinpaikan vaihdos antaa uusia mahdollisuuksia myös ruokaostoksille. Meillä on ikävä vanhaa vihanneskauppiastamme, kunnes totesimme, ettei hän olekaan niin kaukana meistä kuin ensin luulimme.  Emme ole vielä käyneet, mutta menemme kyllä. Vanhassa Casinossamme on parkkihalli, joten siellä voi halutessaan helposti käydä.  Meitä lähin Picard  on Madeleinella hiukan ylempänä, ja sieltä  haemme herkkuja pakastimeen. Ensimmäinen satsi on jo syöty, syötettiin vieraille, ja nyt on taas kaappi täynnä. Bussilla pääsee Gambettalle, jossa on ennestään tuttu kalakauppa, vihanneskauppa ja valmiita herkkuja myyvä pikkukauppa. Muistamme sieltä ostaneemme monenlaista herkkua vuosia sitten, kanipataa, lasagnea, pinaattimuhennosta, persiljakinkkua jne. Mutta autolla liikkuessa oman kotireitin   varrella on kauppakeskittymä, jossa on pieni lähikauppa, mistä saa vihanneksia ja hedelmiä sekä tarjolla on rajallinen valikoima normaalia  jokapäiväistä market-tavaraa, leipomo, tietysti, valmiita lämpimiä ruokia myyvä kananpaistopiste, myös possua ym. sekä oikea lihakauppias. Tänään uskaltauduimme lihakauppaan, lounaaksi paistetaan nyt vasikanleikkeet, alkuruuaksi "Pate Forestiere". Tarjolla on siis kaikenlaisen tuoreen lihan lisäksi kylmiä leikkeleitä sekä  myös erikoisjuustoja. Tarjonta vaikutti monipuoliselta, ainakin kanipataa aiotaan tehdä ihan lähiaikoina. Ensimmäinen ostoskerta sujui hyvin, joten eiköhän meistä tule vakiasiakkaita. Toivottavasti maistuu yhtä hyvältä. Tuli tässä myös mieleen sana "volaille". Esintyy usein ruokalistoilla, ja aina on saatu jotakin lintua. Mutta katsoinpa televisiosta tietokilpailua, jossa kilpailijoiden piti luetella näitä volailleja. Olin aika hämmästynyt, kun kanojen, ankkojen jne. joukossa oli myös "lapin" eli kani. No, vielä hämmästyneempi olisin ravintolassa, kun olettamani lintu osoittautuisikin kaniksi. Mutta nyt sekin tiedetään.

Voipula

Alkuvuosina ihastelimme Ranskassa  kauppojen voitarjontaa. Tarjolla oli niin suolatonta (doux) kuin merisuolakiteitä sisältävää voita ja kaikkea siltä väliltä  erilaisissa paketeissa ja purkeissa. Televisiomainoksissa oli perinteistä  "käsintehtyä" voita.  Näinhän meilläkin. Ennen oli Valion voita ja Mouhijärven voita puolenkilon paketeissa ja sitten alkoi olla muitakin pakettikokoja, laktoositonta, suolatonta ja voimakassuolaista kiteillä tai ilman. Hallista ja muutamasta muusta kaupasta ostamme kesällä kotivoita, suuresta palasta leikataan halutun kokoinen  pala, ja mikään ei maistu paremmalta uusien perunoiden kanssa. Tosin, sivumennen sanoen, Mahnalan siiklit eivät kaipaa edes voita kyytipojaksi, niin hyviä ne ovat, maistuvat niin kuin olisi voi jo valmiina.

Mutta jo parin talven ajan olemme olleet ihmeissämme kauppojen voihyllyjen äärellä. Voipaketti etsii kavereitaan, ja on otettava  se lähes ainoa, joka hyllystä löytyy. Koska voin kulutuksemme on aika pientä, ostamme voita noin kerran kuukaudessa 250 g,  kuvittelimme pitkään ongelman koskevan vain tällä kerralla juuri kyseistä kauppaa, jonka hyllyjä ei ole  ehditty täyttää. Mutta uutisissa oli parempaa tietoa. Ranskassa on voipula, joka uhkaa vakavasti ruokaperinnettä, erityisesti croissanteja. Emme ole tienneetkään, että ne leivotaan voista, mutta ehkä  juuri se on herkullisen maun salaisuus. Ranska on suuri voinkäyttäjä, henkeä kohti laskettuna 8 kiloa vuodessa, ja voin käyttö kasvaa koko ajan. Margariinista siirrytään voihin, jos nyt margariinia on koskaan käytettykään. Ilmeisesti voi käytetään enimmäkseen  leipomiseen ja ruuan valmistukseen, ei ainakaan ravintoloissa pöydässä ole voita vaan patonkia syödään enimmäkseen ihan sellaisenaan. Juustolautasella kyllä ainakin ennen vanhaan oli myös palanen voita. Täytetyissä patongeissa tuntuu olevan majoneesia, joskus sinappia, havaintoja voista ei ole.

Hassulta tämä tuntuu. Muistetaan vielä, kun joskus nuoruudessamme  Suomessa oli voivuoret ja voi julistettiin pannaan terveyssyistä. Emme tiedä, kuinka suurta voinkulutus oli siihen aikaan, mutta aina muistamme syöneemme Puruveden rannalla herkullista rantakalaa, jossa oli aineksina muun  lisäksi käytetty  voipaketti jos toinenkin. Tuttavarouva kertoi anoppinsa karjalanpaistista, joka pitkän haudutuksen jälkeen sai vielä tuhdin lisän voikimpaleesta. Täällä ainakin television  kokkiohjelmissa kastikkeisiin käytetään kunnolla voita ja myös vihanneksiin, kalojen paistamiseen ja paistamiseen yleensäkin. Tiedä sitten kansanterveydestä.

.