sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Junalla Nizzasta Pariisiin

 Olemme aina halunneet mennä junalla Nizzasta Pariisiin. Erilaisia suunnitelmia on ollut, mutta aina ne on johonkin tyssänneet. Tänä vuonna sain jouluna Suomessa ollessamme idean. Miksi emme lähtisi Nizzasta junalla Pariisiin ja lentäisi sieltä kotiin? Viikonloppu Pariisissa, mikäpä mukavampaa. Vielä, kun kysyin veljentyttären perheeltä, kiinnostaisiko heitä lähteä viikonlopuksi Pariisiin ja nuorin ryhtyi heti tutkimaan, olisiko silloin jalkapallo-ottelua, asia oli selvä.  Vieläkin mukavampaa kuin viikonloppu Pariisissa on viikonloppu Pariisissa hyvässä seurassa. 

Matka vaati järjestelynsä.  Matkatavarat, 2 matkalaukkua, lähti hyvissä ajoin kohti Suomea kuljetusfirman auton kyydissä, hieno hyvin toimiva palvelu. Me kiipesimme käsimatkatavaroiden kanssa junaan. Onneksi sinä päivänä ei ollut lakkoja eikä mielenosoituksia. Pariisissa osa roskista oli ilmeisesti myös saatu poiskuljetettua, ihan kamalia kasoja emme nähneet, jotain kyllä. Hotellimme oli juuri niillä kulmilla, missä roskia oli kasaantunut.

Hotellia vastapäätä oli Bouillon -ketjun ravintola, josta varasimme aprillipäiväksi pöydän. Sattumalta olimme nähneet peräti televisiouutisissa jutun kyseisetä ketjusta. Ei gurmeeta, mutta hyvää ruokaa kohtuuhinnalla ja ystävällinen palvelu kaupan päälle.

Sunnuntaina juostiin Pariisin maraton, 52000 juoksijaa. Näimme vilhduksen juoksijoista, kun taksinkuljettajamme yritti löytää reittiä hotellistamme Place du Tertrelle. Saimme mukavan kiertoajelun siinä aamupäivän kuluessa. Itse aukio oli aivan liian ruuhkainen meille, 50 vuotta sitten tilaa oli hyvin ja muistona siitä matkasta on Kipasta tehty muotokuva. Nyt söimme parit osterit, kun jotain piti tilata ja lähdimme turistijunalla alas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti