Brocin kyläjuhlat

Sunnuntaina lähdettiin sitten ajelemaan Varin rantaa pohjoiseen ja kiemuraista tietä lähes viiteensataan metriin merenpinnasta, jossa Le Brocin pieni kylä sijaitsee noin 35km päässä Nizzasta. Kipaa ahdisti taas mukavan kiemurainen tie, koska hänen mukaansa sadan metrin tiputuksien ja tien välillä ei ollut aina kaidetta. Kakkoskuskin jalkatilassa on sitten muka jarrun kohdalla painauma lattiassa. Sehän on vain ajotaidosta kiinni ja jostain muustakin, joka myöhemmin huomattiin. Tulimme kylään ja näimme kahden parkkipaikan opastuskyltit ja etsiessämme niitä ajoimme jo kyläjuhlapaikan pienen aukion ohi ja sitten ei ollutkaan takaisinpaluuta, vaan jouduimme pienen kylän vielä pienemmille kujille ja välillä peilit melkeinpä raapivat seiniä. No, päästiinhän sieltä ulos ja jälleen uusien kiemuroiden jälkeen takaisin Le Brociin. Nyt totesimme, että tie parkkipaikoille lähti juuri opasteiden kohdalta jyrkästi alaspäin. Ei oikein heti uskottu, että tie oli oikea, joskus on harhauduttu umpikujaan, josta poispääsy vaatiikin sitten erityistaitoja. Päästiinhän sitten t-risteydestä vasemmalle, kun hätäinen ranskalaisrouva sai peruutettua autonsa meitä päästämään jo pysähtyneen auton vierestä. Päätimme kokeilla ensin ylempää, jo selvästi kylän päätietä alempana sijaitsevaa parkkipaikkaa. Sitä alempi olisi ollut vielä syvemmällä petanki ja tenniskenttien vieressä. Siellähän sitten juuri yksi ranskalaisauto parkkeerasi viimeiselle vapaalle paikalle, joka  ei ollut invapaikka, nehän jököttävät joka puolelle maailmaa tyhjänä. Jäi nytkin tyhjäksi. Ei kun takaisin päin ja ihme tapahtui. Kadun varrella kahden auton ja kiviaidan vieressä oli vapaa ruutu. Kipa epäili sitä heti sakkopaikaksi, mutta kun kieltomerkkejä eikä invamerkkejä ollut, Kipa ulos ja minä ajoin niin lähelle kivimuuria kuin pääsin, sillä sekin katu oli kapea.
Sitten takaisin päin kävellen oletuksella, että jostain meni portaat kylän aukiolle. Löytyiväthän ne ja löytyi myös parkkihalli, jossa olisi ollut kaksi paikkaa vapaana, mutta meille kelpasi kadunvarsi. Portaita oli sitten jotain 50 ja 100 välillä, en laskenut, mutta kiipeämistä riitti. Ne tulivatkin ihan aukion laidalle, jossa jo soitti hanuristi, viulisti ja rumpua lyövä pillipiipari. Siellä meitä suomalaisia jo olikin ja lisää tuli, kun petankin pelaajat saapuivat sieltä alhaalta. Ei ollut mennyt aikataulut ihan putkeen, kun brocilaisia ei kuulunut. Pelasit keskenään, siis Suomi voitti. Torilla oli musiikin lisäksi pöytiä, joissa myytiin oliiviöljyä, tapenadeja, juustoja, hilloja, hunajaa, viiniä laseittain, karkkia, leipää, piirakoita ja sitten omantunnon mukaan maksettavaa grillattua leipää joka oli uitettu oliiviöljyssä ja valkosipulissa, siitä leivästä juhla oli saanut nimensä Brissauda, maittavaa. Söimme vain kolme palaa, sillä tiedossa oli vielä kylätalossa tarjottava buffee lounas, joka maksettiin myös omantunnon mukaan ja oli tarkoitettu meille suomalaisille ja joillekin brocilaisille. Nyt varmaankin joku ihmettelee, miksi suomalaisille. Jo muutamana vuotena on Rivieran Suomi-seuran porukka kutsuttu kyläjuhlaan, koska monta vuotta sitten suomalainen taidemaalari Anneli Palsa oli viettänyt useita kuukausia kylässä ja  maalannut kylän kappelin seinämaalaukset.
Lounaalla oli tarjolla viiniä, sipuli- ja pitsapiirakkaa, keitettyjä munia, joita oli ollut suomalainen avustaja kuorimassa, makkaraa ja endiivi salaattia, jossa oli mukana tietysti oliiviöljyä mutta myös juustonpalasia ja erilaisia pähkinöitä. Maistuvaa. Välillä soitti meidän sellomestarimme kaunista Bachia. Päätimme antaa pienen rahan puutteessa suuren rahan kassalippaaseen, joten Kirstikin uskalsi sitten ottaa muutaman lisälasillisen punaviiniä. Jälkiruoaksi oli torttua, jossa oli lehtimangoldia (ranskaksi blette, jonkinlainen salaatti, voi käyttää kuten pinaattia) ja pistaasinsiemeniä keitetty massaksi joka sitten oli sivelty tortunkuorien väliin noin puolen sentin kerrokseksi. Oli niin hyvää, että otin kaksi palaa. Vielä omenatorttu päälle ja olimme valmiit lähtemään. Huhu kertoo, että porukka oli lähtömme jälkeen pistänyt vielä tanssiksi sähköurkurin tahdissa. Takaisin Nizzaan meno samaa kiemuraista ja ilman kaiteita olevaa tietä kului mukavasti, kun kakkoskuski ei huomannut ollenkaan kiemuroita eikä puutteita kaiteissa, vaan pulisi niitä näitä tyytyväisenä päivään.     

Auton hakua

Saimme auton vasta lauantaina iltapäivällä, joten bussilla päärautatieasemalle, kuten luulimme. Kuski kuitenkin jätti meidät Gambettalle tunneliin, jossa päällä kulkivat niin Voie Mathis ylimpänä ja päärata alempana. Syynä ne pahuksen keltaliivit, jotka olivat terrorisoineet ja tuhonneet Ranskaa jo kait kymmenettä viikkoa. No, patikoimme nuo pari pysäkinväliä rautatieaseman Hertziin (ei ollut pitkä matka), jonka automaattiovi ei tavan mukaan auennutkaan kuin koputtamalla. Suomalaisrouvalta Hertzin tiskillä ihmettelimme, ettei ovet aukene meille ja missä ne keltaliivit ovat.  Vastaus oli, että kyllä  keltaliivit juuri olivat tässä  ja ovi oli liian herkkä, aukeni aina, kun joku kulki 100 metrin päässä ohi. Nyt täytyy tehdä apinatanssia oven edessä, jotta pääsee sisään. Emme tienneet apinatanssista, joten koputimme sivistyneesti. Seuraavalla kerralla tehdäänkin sitten performanssi. Auto on meille tuttu Citroen C4, mutta toinen kuin syksyllä, taitaa siis kääntyä yhtä heikosti. Kakkoskuski ei uskalla ajaa parkkihalleihin ollenkaan.

Ajettiin sitten meidän pieneen kauppakeskittymään, mutta olimme puoli tuntia aikaisessa, avaavat vasta neljältä. Sitten läheiseen Carrefouriin, jonka kortti on Kipan kännyssä, mutta ei nyt löytynyt, joten bonukset jäivät saamatta.  Kärry tuli kyllä täyteen. Kotimatkalla sitten poikkesimme kuitenkin lihakaupassamme, joka oli nyt auki, ja sieltä ostimme tuoreet lampaankyljykset. Lisukkeeksi kermamuhennettua pinaattia ja jälkiruuaksi vielä pienet lampaanjuustot, herkullista!

Takaisin Nizzaan

Helsinki-Vantaalla oli kuin Rivieran Suomi-seuran kokouksessa, poskipusuja vaihdettiin ja kerrottiin joulun kuulumiset. Yhdellä pariskunnalla Roquefort-juusto matkasi takaisin Nizzaan, olisiko tässä syntymässä uusi makunautinto, kahteen kertaan yli 10 kilometrin korkeuteen viety juusto. Tietänette  madeiraviinin laivauksen, englantilainen tilaaja pyysi viineilleen kuljetusreittiä, joka kulkee päiväntasaajan yli, koska oli havaittu viinin paranevan kuljetuksen aikana.  Lämpökäsittely opittiin siitä sitten tekemään ihan paikan päällä. Meillä oli laukussa vain jääkaapista tyhjennetyt rippeet. Turvatarkastuksessa nuori mies kysyi kohteliaasti, sopiiko, että hän kurkistaa laukkuun, arveli kyllä jo, että taitaa olla ruokia. Näin oli, ja sanoi sitten vielä ottavansa pyyhkäisynäytteen. Vähän kävi mielessä, mitä mahtaa löytyä yli 20 vuotta maailmaa reissanneesta laukusta, on ollut lähituntumassa ties mistä kotoisin olevien kaltaistensa maailmanmatkaajien kanssa, ja sanoinkin kaverille laukun olevan 21 vuotta vanha.

Pikkusen myöhässä oltiin Nizzassa, mutta se ei haitannut, olimmehan pelänneet pahempaa. Helsinkiin oli nimittäin luvattu armotonta lumipyryä, ja aamulla taksin tullessa harjasimmekin pienen polun ovelta kadun reunaan. Reunavalli oli niin iso, että taksi ajoi vähän eteenpäin, jotta päästiin pikkukengillä turvallisesti autoon. Lumisade oli vähäksi aikaa tauolla, ja kone pääsi lähtemään. Ehdin jo huolestua, emmekö menekään jäänesto-käsittelyyn, mutta kyllä vain, ja siinä taisi sitten kulua ylimääräistä aikaa. Isäntäväkemme tuli vastaan, ja ehdimme vielä muutamaa minuuttia vaille yhtä kauppaan ostamaan ruokaa.

Emäntä oli myös laittanut lämmityksen päälle, mutta 25 asteen sisälämpötilasta tulleina olimme selvästi viluisia ja huonosti nukutun yön jälkeinen väsymys ei tilaa parantanut. Ulkoilma sen sijaan tuntui mukavan lämpimältä auringon paistaessa. Nettiriippuvaisille oli myös jobinpostia, netti ei toimi. Ihan toimivaksi se 3 viikkoa sitten jäi, mutta jotain on sillä välin jossain tapahtunut. Henkalla on myös (vihdoinkin) uusi tabletti, ja jostain syystä siinä nyt sitten ei toimi lainkaan. Sähköpostiin siis ei päästä ja Hesarin näköislehteä ei voi lukea. Kuulemma datakiintiö täyttyy myös kovin nopeasti, joten toistaiseksi siis on vain odotettava.

Nettivika ei vielä ole selvinnyt, mutta tarmokkaasti asiaan tarttunut isäntäväkemme sai operaattorilta lainaksi boxin, jonka avulla pääsemme nettiin. Olemme siis täysin kotiutuneet, vielä auton haku ja päästään liikkeelle.

Joulu 2018 - valmisteluja

Päätimme jo viime vuonna viettää joulun tänä vuonna Nizzassa. Vaikka koti-ikävä jo hiukan vaivaa, pysyimme päätöksessä. Jouluvalmistelut meillä on aika vähäiset, täällä joulupäivä on tärkein, muuta ei paljon huomaa. Keltaliivien mielenosoitukset ovat saaneet meidät pysymään aika lailla kotioloissa, eivätkä terrori-iskut nekään rohkaise joulutoreilla käymään. Toki, nyt ilmojen parannuttua, on taas päästy golf-kentälle. Netistä huomasimme samppanjatarjousten olevan juuri menossa, ja ajoimme Geant Casinoon ostamassa laatikollisen. Samalla reissulla ostimme muhkean joulutähden 10 € ja laatikon punaviiniä.  Suklaata tuli myös kotiin asti, mutta niiden arvellaan loppuvan jo hyvissä ajoin ennen joulua. Tänään käytiin sitten tilaamassa jouluhalko. Gambettalla on Le Canet - suklaapuoti, josta parina aiempana vuonna on hankittu jouluhalko, niitä ei voi vastustaa. Aiemmat ovat olleet todella suklaisia, nyt valittiin hiukan toisentyyppinen. Tilattiin myös muutama suolainen pala maistettavaksi. Jouluaatoksi ajateltiin hankkia ostereita, mutta sitten huomattiin, että yksinkertaisempaa olisi käydä lounaalla Virginiessä, siinä tulee osterit syötyä ja illalla voi sitten keskittyä Le Canetin herkkuihin. Joulupäivän ateria on vielä suunnitteluvaiheessa. Meillä on kuitenkin tieto 13 lajin jälkiruokaperinteestä, eiköhän se jossain muodossa saada aikaiseksi. Jälkiruuat sisältävät myös  mm. hedelmät ja pähkinät, joten ihan yötä myöten niitä ei tarvitse kokata - tai syödä.
Jouluhalon tilaamisreissulla huomattiin Le Rossinissa olevan perinteinen Aioli-lounas. Niinpä päätimme mennä sinne, vaikka muissakin Gambetan ravintoloissa aiolia tarjottiin, niin Rossini on sopivasti bussipysäkkimme lähellä. Paikka oli aika täynnä, mutta pöytä järjestyi.  No, aioli olikin jo loppu, mikä pettymys. Katseltiin listaa ja mitähän kalaa olisi, ja toinen meistä tilasi kalaa ja toinen entrecoten. Pettymykset jatkuivat, kun toinen sai kyllä kalansa, mutta jonkun sekaannuksen vuoksi toiselle tuotiin lohta. Niin paljon hyötyä on kielitaidosta, kun puhutaan ranskaa ja englantia sekaisin. Olisihan se lohi toki mennyt, mutta kun viinikin oli jo vaihdettu punaviiniksi. Entrecote saapui ajallaan ja nälkä lähti.

Marraskuu 2018 - ystävät käymässä

Pienen kummityttömme vanhemmat saapuivat ensimmäistä kertaa yksin Nizzaan. Kummityttö on jo 17 ja opiskelun takia ei tällä kerralla päässyt tänne. Lyhyt lomanen, jossa paneuduttiin erityisesti syömiseen. Onneksemme oli myös aurinkoa ja pysyttelimme tarkoin poissa keltaliivien tieltä, jotka sekopäisinä sulkivat liikennettä joka paikassa. Mitä nyt Promenadilla saimme ihailla moottoripyörien suhahtelua edestakaisin, istuimme kahvilassa ja yksi rouva kahvilasta syöksyi innoissaan kadunvarteen kannustamaan liikettä. Me hiukan kyynisesti laskeskelimme verotuloja moisesta polttoainekulutuksesta, mutta totesimme kyseessä olevan ihan ranskalaisten oma asia, me yritämme pysyä pois tieltä. Pariisista näytettiin  televisiossa sen verran rajuja kuvia, että eiköhän turistit suuntaa muihin kohteisiin. Helsingissä on varmaan ihan rauhallista marraskuussa?
Mutta ne ruuat. Torstaina syötiin pikku kotilounas ja otettiin päikkärit, sitten tehtiin normaali keskustakävely ja iltaruoka kävelykadun kalaravintolassa Sapore del Mar.  Ei mitään erityisen mieleenpainuvaa makua, mutta eipä moitteitakaan. Palvelu turistimaista rupattelua, sinänsä ihan ok, ystävällistä ja vitsailevaakin. Kipa ja Tumi söi simpukat (15,90) ja pojat grillatut kalat (35,00). Jaetut creme bruleet (8€)  päälle ja vuorille nukkumaan. Ollaan muuten 183 metriä merenpinnasta. Perjantai oli sadepäivä, mutta me suunnattiin Grand Fraisiin. Olemme nähneet siellä paljon tuntemattomia eksoottisia hedelmiä, ja arvelimme Tumin tunnistavan niistä aika monta. Näin oli, kotiin lähti monta pussia kaikenlaista herkkua, joita maistelimme ensimmäistä kertaa elämässämme. Nyt voidaan käydä toistekin ostamassa. Kaikki syötiin eikä otettu kuvia. Ensi kerralla. Kotilounas ja illalla perinteisesti Koudou. Osterit ja ravut oli oikein hyviä ja maistuivat tuoreilta, ankanrinnan kastike erinomainen eikä muutkaan ruuat saaneet moitteita. Creme Brulee taisi olla kävelykadun ravintolassa parempi.
Kuvan sammakko on  Baba au rhum, herkullinen Sabayon-kastike.

 Lauantai oli aurinkoinen päivä ja rouvat suuntasivat heti aamupäivällä kaupungille ostoksille. Ostoksia ei paljon kertynyt, huolimatta Black Friday alennuksista, jotka oli kyllä aika huimia toisin paikoin. Askelia ja kilometrejä sen sijaan kertyi, ja Tumi muisti heidän keväällä syöneen vanhan kaupungin thai-ravintolassa, mutta ei sen tarkempaan, missä ravintola oli tai minkä niminen. No, ei tämä niin iso ole, saattaa tulla vastaan. Ja niin myös kävi, yhtäkkiä Tumi sanoi, että se on tämä. Mentiin sisälle, istuttiin pöytään, Tumi sanoi, että ei ole sama mies kun viimeksi, oli kuulemma puhunut thai-kieltä sujuvasti, tämä ei puhunut.  On ehkä vaihtunut omistaja, kokki tai molemmat. Tilaus saatiin tehtyä, onneksi ruokalistassa luki selvästi Som tam, Tom Yum, Pad thai jne. Ruuat tuli ja maistettiin, ei, ei ole kokki vaihtunut, herkullista! Ravintola alkoi täyttyä ja ovella oli jatkuvasti sisään pyrkijöitä. Ovesta ilmestyi myös sama mies kun viime keväänä oli paikalla, tervehti iloisesti Tumin kanssa ja ryhtyi hommiin. Ruoka oli herkullista, ja kaikki muutkin asiakkaat näyttivät pyöreän tyytyväisiltä. Lopuksi päästiin kurkkaamaan keittiöön, koska wc on sielläpäin, ja sama henkilökunta siellä vauhdikkaasti kokkasi. Kokki on  kotoisin Tumin naapurikylästä, ja siinä sitten kuulumisia vaihdettiin. Keittiö oli moderni ja siisti, näytti oikein hyvältä. Voimme suositella thai-ruuan ystäville. Olemme vuosien mittaa käyneet muutamassa paikassa, ja tämä on ehdottomasti paras käymistämme. Annokset on reiluja, kannattaa jakaa ja maistaa useampaa. Meidän lasku kahdelta  oli 52 €, alkuruuat, pääruuat ja yksi olut.

 

Marraskuu 2018- taskuvarkaiden maalina

Ranskalaiset tuntuvat tulevan hulluiksi muutaman kerran vuodessa osoittamaan mieltä milloin minkäkin asian vuoksi. Nyt oli vuorossa keltaliivien mielenosoitus polttoaineiden hinnan nousua vastaan. Suuressa terävyydessään ranskalaiset ympäri maata blokeerasivat autoilijoiden kulkua kaupungeissa ja moottoriteillä, joten nuo onnettomat kanssaranskalaiset, jotka joutuivat kärsimään korkeista polttoaineen hinnoista, kärsivät lisää liikenteen hidastamisesta ja täydellisestä sulkemisesta. Päätöntä touhua. Homma jatkuu vielä sunnuntaina, joten kotipäivä.
Gilets  jaunes- mielenosoitusten pelästyttäminä päättelimme pääsevämme parhaiten junalla ostereita syömään Virginiehin. Eli siis meiltä bussilla päärautatieasemalle ja siitä junalla Riquerin asemalle, 3 minuttia. Lippuja on ostettu ennenkin automaatista, se on hiukan hankalaa, kun vaihtoehtoja on niin paljon, mutta aina on jotkut liput saatu ja niillä matka tehty. Meidän edellä osti lippuja englanninkielinen nuoripari, kesti kauan ja meidän juna ehti jo mennä, mutta pian menisi seuraava. Viereen tuli matkalaukun kanssa mies, joka seurasi meidänkin lipunostoa ja jopa neuvoi jotakin, kun painettiin väärää nappia. Maksuvaiheessa näin jotenkin hänet sivusilmällä, mutta enpä kiinnittänyt sen enempää kuitenkaan huomiota, liput maksettiin kortilla ja sen jälkeen odoteltiin junaa, Henkka kävi kioskillakin ja sitten mentiin laiturille. Juna tuli ja junaan noustessa törmäsin jotenkin ovella samaan tyyppiin. Henkan kohdalla syntyikin sitten kahden henkilön aiheuttama ruuhka, ja Henkka tunsi jotain outoa sivullaan. Tyyppi tuli sisään ja hetkeä myöhemmin ryntäsi vetolaukkuineen ulos ennen kuin juna ehti lähteä. Arvattiin, miksi ja Henkka ryhtyi tutkimaan taskujaan. Kaikki oli onneksi tallella.  Koodi  ja kortin säilytyspaikka tuli selväksi  automaatilla ja sen jälkeen olimmekin seurannan kohteena. Kalliiksi olisi tullut 4 x 1,20 euroa maksaneet junaliput, jos olisivat onnistuneet. Samassa  junassa tulikin kuulutus, että kyydissä oli  ollut taskuvaras. Olivatko sitten asemalla napanneet tyypit, ei tiedetä. Samalla mallilla muutamia vuosia sitten Henkka menetti lompakkonsa bussiin noustessa, mutta silloin ei oltu pinkoodia saatu eikä korttia käytetty, aika pian saatiin se kuoletettuakin kun päästiin kotiin. Yritetään taas ottaa oppia, mutta taitavia ne ovat ja kaikki käy silmänräpäyksessä. Ainakin kannattaa nostorajat pitää pieninä. Niistäkin tulee yhteen laskettuna iso summa.
Kaikesta huolimatta osterit olivat erinomaisia (kaksi tusinaa special numero 2) ja pääruoka Loup de Mer oli hyvää. Junalla ja bussilla kotiin.

Marraskuu 2018 - retki Montpellieriin

Tuttavapariskunta tuli tiistai-iltana. He ovat olleet Nizzassa monta kertaa, ja viime keväänä kun olivat, sanoimme, että tulkaa syksyllä, syksyllä on parempi sää. Katselimme säätietoja, ja lännessä näytti olevan vähemmän sateista, joten heti keskiviikko-aamuna suuntasimme kohti ensimmäistä kohdetta, Bandolia. Kummasti sää hiukan kirkastui Esterel-vuoret ylitettyämme ja lounasaikaan kävelimme Bandolin sstamassa.  Purjeveneitä todella riitti, mutta myös perinteisiä kalastaveneitä oli rannassa. Bandolin viinit jäi ostamatta, olimme niin sopivasti jälleen lounasaikaan liikkeellä. Lounas syötiin rantakadun ravintolassa ja jatkettiin matkaa kohti Cassista. Cassisissa yövyimme, ei satanut ja itse asiassa oli aika lämmintä. Italialaiset olivat tulleet kauppaamaan tuotteitaan ja mukaan tarttui paitsi coppa myös laukku. Satunnaisesti katsoimme ympärillemme ja yksi hotelli näytti olevan auki. Tarjosivat meille edullisinta huonettaan, eikä, kuten tavallisesti, kalleinta mahdollista. Ihmeteltiin, missä parkkipaikka, ja madame neuvoi. Meidän kuski kävi siellä kääntymässä ja totesi: liian kaukana ja tuli hiukan nyreissään takaisin. No, kakkoskuski valmistautui tehtävään, vaikka ei ollut sunnuntai, ja tuttavarouva lupasi lähteä tueksi mukaan parkkipaikan etsintään. Onneksi hän oli aiemmin nähnyt myös ihan lähellä postin takana olevan parkkipaikan ja siellä jopa vapaan paikan. Suuntasimme sinne ja normaalin maksuautomaattisekoilun jälkeen kaikki oli kunnossa. Hotellin madame oli tällä välin heltynyt ja korvaukseksi pahasta mielestä vaihtoi meille parvekkeelliset merinäköalahuoneet. Molemmat kaupungit olivat oikein mukavia paikkoja. Cassisin iltaruokailu hoitui läheisessä ravintolassa, sataman ympärillä oli valinnanvaraa näin sesongin ulkopuolellakin riittävästi. Seuraava päivä kului Camarguen maisemia ihaillessa, kaikki nähtiin: valkoiset hevoset, musta härkä, flamingot, suolakasat, Aigues-Mortes, pieni ja iso Rhone ym. Lounas kuitattiin kahvilla keskellä maaseutua satunnaisessa hotelli-ravintola-kahvilassa lämpimässä auringon paisteessa ulkona. Iltapäiväksi ehdimme Montpellieriin, netistä oli valittu lähellä keskustaa oleva hotelli. Navigaattorin avulla sinne pyörittiin, navigaattori kyllä kehoitti jatkamaan matkaa, vaikka oltiin hotellin oven edessä. Ibis-hotelli osoittautuikin sitten olevan ihan täydellisellä paikalla, parkkihallista pääsi suoraan hotelliin hissillä ja hotellista suoraan Place de la Comedielle. Hieno aukio ja siellä oli kaikki.  Iltaravintola valittiin "huolella", kuviteltiin olevan pikku ravintola, mutta takahuoneisiin vaelsi illan mittaan isoja seurueita. Se ei ruuan laatuun vaikuttanut, 24,90 listalta valittavat: alkuruoka (mm. lohitartar), pääruoka (mm. härkäpataa ja Camarguen riisiä), jälkiruoka (mm. sitruunatorttu), 1/4 viiniä, alkuun Kir ja lopuksi kahvi. Hyvä ruoka ja hinta/laatusuhde loistava. Onneksi hotelli oli lähellä.
Paluumatkalla, joka alkoi heti aamulla johtuen pilvisestä ja hieman sateisesta säästä tylsää moottoritietä, päätimme tehdä poikkeamia ja menimme Boux de Provenceen ja siellä Carrieres de Lumieres taideluoliin, joissa oli jo viimeksi käydessämme tietoa tulevasta Picasson taiteen esittelystä.
Luolat ovat osa vanhaa bauksiittikaivosta ja niiden seinille heijastettiin useita maalauksia mahtipontisen musiikin tahdissa. Myös lattian kuviot vaihtelivat pimeässä luolastossa ja vaikutelma oli vaikuttava. Bauksiitti kun on vaaleaa ja luolat laajoja ja korkeita, niin seinät toimivat upeana valkokankaana. Todella käymisen arvoinen paikka.