Hyvää seuraa Rivieralla

Rivieran Suomi-seuran toiminta on hyvin aktiivista, tapahtumia järjestetään innokkaasti ja niissä tutustuu myös uusiin ihmisiin. Olemme innokkaita osallistujia olipa kyse kuukausilounaasta, golfista, petankista, kirjavaihdosta, esitelmistä tai retkistä. Tiistaina kävelimme seuran kahvilatapaamiseen, matka on toki pitkä ja vaati virkistäytymistauon ennen liittymistä mukavaan seuraan. Yritimme tilata demit, mutta paikassa oli vain enemmän tai vähemmän paikallisia pienpanimo-oluita pullossa. No mikäpä siinä, maistui hyvältä ja istuessamme kuului kopoti kop. Ratsupoliisipari  nosti kevyen laukan kadulla silmiemme edessä, tietämättä hevosista mitään toivoimme, että kunnon virkamiehille kuuluu kovan alustan laukkalisä, ehkä ylimääräisen kaura-annoksen muodossa.
Vuosien mittaan on tutustuttu ja ystävystytty ja tänä vuonna pieni retkemme ystäväpariskunnan kanssa suuntautui Mentoniin. Ajoimme rantatietä, koska kiire ei ollut. Ensin katsoimme Cocteaun museon ja pikku lounaan jälkeen kävelimme hotelliimme, jotta sitten sinne autolla löytäisimme. No löytyihän se ja pojat lähdimme hakemaan autoa ja tytöt kaupoille. Kun tulimme hotellille ei autotallin ovi heti avautunut joten Tapsu asialle. Ovi rupesi aukeamaan heti kun respan tyttö Tapsun näki, kuten oli tytön kanssa sovittukin. Autohallissa oli remontti käynnissä ja yksi miehistä näytti meille paikkaa, joka oli kahden betoniseinän välissä, niitä oli muitakin mutta autot sisällä. Tilaa oli sen verran , että kun jätin itselleni enemmän tilaa betoniseinään pääsin uloskin. Hotellissa oli seitsemännessä kerroksessa ulkoterassi, jossa pelattiin muutamat erät Triominosia ennen illallista ja happy hours drinkit naamariin. Oyster Bar oli kiinni vaikka netin mukaan auki, se siitä netistä. Kävelimme  taas samaan ravintolaan jossa lounastimme, koska siellä paikalliset söivät lounaaksi ostereita. Eivät olleet yhtä hyviä kuin Virginiessä, mutta syötyä tuli. Hotellilla vielä seitsemänteen yömyssylle ja petiin.

Aamiaisen jälkeen Latteen ja ostoksille paikalliseen superiin, tuorepastaa, prosciutto di Parma, viiniä, carpacciota ja parmesania. Kyllä muutakin tarttui mukaan. Takaisin Nizzaan moyen cornichea tai jotain sinne päin ja Ezestä partavedet (eau de parfum, Sportissimo) Molemmille ukoille Galimarista ja Nizzaan. Osti jo neljännen pullon. Aikaisimmin en muistanut nimeä oikein, jotain sport.., silloin mukana ollut vierailupariskunnan vaimo sanoi, etkö sä nyt tissiä muista. Nyt muistan nimen oikein hyvin.

Muutoksia kulkureiteissä

Puolessa vuodessa tapahtuu yllättäviä muutoksia. Ei vain meidän katu ja parkkihallin reitit ole jääneet rakennustöiden alle, vaan tuntuu, että ihan kaikkialla tehdään katutöitä. Lähdimme bussilla kohti satamaa tarkoituksena mennä syömään johonkin suositeltuun paikkaan. Bussiliput näyttivät jotenkin uudennäköisiltä, mutta tuttu bussi nro 3 tuli ja kiipesimme sisään. Käydessämme viime tiistaina kahvilatapaamisessa, olimme kyllä kiinnittäneet huomiota Garibaldin liikennejärjestelyihin, mutta yllättäin bussi jatkoikin matkaa kääntymättä Garibaldille ja satamaan. Mitenkäs 9 ja 10, onko niitä olemassakaan enää ja miten päästään petankkiin perjantaisin? Ravintolat ja ruokalistat sentään tuntuivat olevan ennallaan, päädyimme sataman itäreunalle.  Lounas ei ollut erityisen mieleenpainuva, joten huomiota riitti ympäristölle. Siinä ulkona syödessämme  pääsimme seuraamaan vanhojen urheiluautojen paraatia .Yli kolmekymmentä vähemmän ja enemmän vanhaa urheiluautoa paukutteli ravintolamme ohi kohden Corsika Linesin laituria. Suosituin tuntui olevan vanha ralliaudi, sillä niitä räjähteli ohi ainakin neljä. Lisäksi oli useita vanhoja avonaisia englantilaisautoja ja muutama vanha jenkkirassi. Arvelimme niiden olevan suuntaamassa Korsikalle, muutama vuosi sitten osuimme samaan aikaan saarelle, kun historialliset ralliautot kisailivat Korsikan kieltämättä mielenkiintoisilla teillä. Laskimme myös ohi ajavien Ferrarien määrän, kokonaista 4 kappaletta, jälkeenpäin mietimme kyllä, ajoiko joku eksynyt ympyrää, tuskin Korsika-ralliin olivat menossa korkeintaan katsojiksi olivat liian nuorta polvea.. Katumuotiakin tuli hämmästeltyä, rikkinäiset farkut näyttävät olevan edelleen  etenkin miesten muotia ja yhdellä nuorella naisella näytti olevan kokonainen pitkäkarvanen lammas olkapäällään, niin muhkea laukku oli kyseessä. Luultavasti se oli kuitenkin tekoturkista.

Uuden raitiovaunulinjan työt ovat olleet käynnissä jo jonkun aikaa ja jatkuvat edelleen monta vuotta. Tämä tuntuu vaikuttavan ihan kaikkeen, siis myös bussien reitteihin. Satamassa näytti kulkevan pikkubussi nro 38 ja netin mukaan vaihtamalla siihen pääsee satamaan, jos ei jaksa kävellä.

Nizza Lokakuu 2016

Ajelimme Lago Maggiorelta osittain  pienessä tihkusateessa. Aamulla majapaikan emäntä oli varustanut meidät matkaan purkillisella viinirypäleistä tehtyä hyytelöä ja palasella isännän leipomaa porkkanakakkua.  Sade loppui ja saavuimme Nizzaan hiukan etuajassa, joten parkkeerasimme Promenadille odottelemaan avainkeijumme saapumista. Kävelin Californieta pitkin meidän kulmaan, katutyöt raitiovaunureitillä jatkuvat edelleen ja kaikki näytti hiukan rähjäiseltä. Seudun ilme tuntui muuttuneen puolessa vuodessa.  Liikenne on sekavaa, pitää pujotella työmaan halki ja kaikki liikenevät tilat on täytetty (väärin) pysäköidyillä autoilla. Parkkihalliin meno ja poispääsy on aina ollut ahdasta, mutta nyt se vasta hankalaa on. Onneksi millekään hurjastelulle ei enää yksinkertaisesti ole tilaa, vaan kaikki joutuvat ajamaan hiljaa.  Kotiin jaetusta lehdykäisestä selvisi, että katutyöt jatkuvat vielä pari vuotta, jonka jälkeen pitäisi meidän kulmilta päästä raitiovaunulla lentokentän suuntaan. Lopullisesti keskustatunneleineen reitti on valmis syksyllä 2019, joten vielä pitää odotella.  Oma kulma on onneksi entisellään, vihanneskauppias toivotti iloisesti tervetulleeksi.  Leipäkaupassakin meidät selvästi tunnistettiin, eli tuli taas ne, jotka ei osaa sanoa, haluaako ne yhden vai kaksi patonkia, mutta me tiedetään, että ne haluaa vain yhden.

Asettuminen sujui rutiinilla, kaupassa käynti, tavaroiden purku ja pyykkikoneen täyttö. Television päälle saantia hiukan ihmeteltiin, epäiltiin viallista jatkopistorasiaa, mutta kaikki saatiin toimimaan. Kunnes tiistai-iltapäivällä ei toiminut enää netti eikä televisio. Pahaksi onneksi samaan aikaan naapurissa oli tehty jotain johtotöitä sekä kadulla meidän edessä oli myös porattu ja kaivettu. Myöhemmin huomattiin, että siihen tulee kaupunkipyörien telineet. No, päätettiin odotella, josko seuraavana päivänä asia selviäisi ja selvisihän se, aamulla yhteydet oli jälleen kunnossa.

Ruokaa ja golfia Lago Maggiorella

Illalla siis söimme Castagneto-ravintolassa, jaoimme annoksia, jotta voisimme maistella eri lajeja. Pastat on tietysti kotona tehtyjä, vasikanlihatäytteiset raviolit oli hyvä valinta. Alkuruuaksi söimme ymmärtääkseni lehtikaalitäytteisen voitaikinapasteijan, pääruuaksi toinen munuaisia ja toinen kania. Italiassa pääruuat ovat meidän kokemuksen mukaan varsin pelkistettyjä, salaatit ja vihannekset pitää tilata erikseen, jos niitä haluaa. Kanin kanssa oli perunamuusia ja munuaisten kanssa maissimuusia (polenta). Kummankin annoksen kastike vei kielen mennessään. Syötiin vielä sorbetit päälle ja  ajettiin takaisin majapaikkaamme Cascina Incocco. Navigaattori on tällaisessa tilanteessa paikallaan, tiethän tuskin ovat muuttuneet satoihin vuosiin näissä kylissä, ja etenkin pimeässä olisi vaikea muuten suunnistaa. Kipa on kylläkin nimittänyt navigaattoriamme paholaisen keksinnöksi kun se joskus keksii meille ihan kummallisia reittejä kuten kävelykatuja ja muiden pihoja. Navigaattoriin piti laittaa Via Sant Eufemia (Paruzzaro) ja piti kääntyä kylän kirkon vasemmalta puolelta jonka jälkeen ajeltiin vielä jonkin matkaa kovin hurjia kuoppia sisältävää hiekkatietä kohti maalaistaloa. Isäntäperheen auto on jeeppi. Talo lienee ainakin ollut paremminkin kartano, tilalla on ollut oma kirkko, joka nyt palvelee aamiaishuoneena.

Tänään oli sitten vihdoinkin pelipäivä, lähistöllä on monta golfkenttää. Pelattiin 9 reikää Golf Club des Iles Borromees. Vettä oli juuri tarpeeksi pallojen hävittämiselle. Kierros oli hidas, koska edellä oli menossa kilpailu, mutta ei haitannut, ihailimme maisemia ja perässä tuli sveitsiläispariskunta, joka myös pysyi rauhallisena.  Mukava päivä. Tullessa etsiydyimme Lidliin ja ostettiin ruokaa syötäväksi aamiaishuoneessa. Kysyimme emännältä aamulla sopiiko se, koska illallinen menee ravintolassa kovin myöhään ja ollaan nälkäisiä, kun tullaan pelaamasta. Tuli ostettua vähän liikaakin ruokaa ja viiniäkin, mutta eiköhän ne säily  Nizzaan, meillä on pieni kylmäboxi mukanamme.

Meidän lisäksi tänne on majoittuneena 3 ranskalaista, jotka  olivat hiukan hämmentyneen tuntuisia, kun aamulla tervehdimme ”Bonjour”. Talon asukkaisiin kuuluu myös vanha koira ja lukuisia kissoja.

Lago Maggiore

Aamulla Bodenseen rantaan ja laivalla kohti Friedrichshafenia. Sumuista aamulla, mutta päivä kirkastui ja oli yhtä kaunis ja lämmin kuin edellinenkin. Mielenkiintoinen kaupunki, jossa aikoinaan rakennettiin zeppeliinejä ja kas kummaa, taivaalla nähtiinkin ilmalaiva. Nykyajan pienillä ilmalaivoilla tehdään turistikierroksia Bodenseen ympäristöä ihailemassa.  Me  seurattiin iltapäivällä Meersburgissa rantakadulla Winzervereinin edustalla, kun jono traktoreita tuli kukin purkamaan kuormansa, 4-7 isoa tynnyriä viinirypäleitä. Rypäleet kipattiin ruuviprässiin ja yksi mies lapioi traktorin lavalla kuljettimen tuomia viiniköynnösten rankoja ja rypäleiden  kuoria ja ne taas kuljetettiin pitkin rantakatua pois. Tätä jatkui koko päivän. Katselupaikkana oli tietysti viinitupa, joka oli täynnä ihmisiä.

Syötiin italialaisessa ravintolassa, jossa tarjoilijalla oli kuoliaaksinaurattajan lahjoja, ja ruoka oli hyvää. Sitä vaan taas kerran oli aivan liikaa. Jälkiruokia ei voitu ajatellakaan.

Aamulla sitten kohti Lago Maggiorea Sveitsin läpi. Vaikka ollaan ajettu jo monta kertaa St Gotthardista, ei yhtään muistettu, kuinka lämmintä vuoren sisällä tunnelissa on. Auton ulkolämpömittari nousi aina 37 asteeseen! Sveitsi on edelleen kallis maa, ostettiin auton ikkunaan vinjetti, että saadaan ajaa moottoriteitä 40 euroa ja sitten poikettiin matkalla syömässä salaatit ja juomassa kahvit kakun kera. Salaatit oli 30 euroa kahdelta  ja kahvit ja kakut melkein sama hinta.    Sunnuntaina oli ostettu laivalta viikonlopun IS, jossa oli iso juttu suomalaisesta naisesta, joka oli päätynyt Italiaan perheravintolaan miniäksi. No, kun sinnepäin oltiin kerran menossa, päätettiin poiketa katsomaan, sikäli kuin navigaattori osaa sinne suunnistaa. Tiukkaa teki, mutta perille löydettiin. Montrigiasco di Arona, Maggiore-järven länsilaidalla ja  Castagneto-ravintolaan on hyvät viitat. Netistä löytyy tarkempaa tietoa, paikasta löytyy paitsi erinomainen ravintola myös vierashuoneita. Vietiin lehti sinne, sanoivat, että oltiin ensimmäiset, jotka sen perusteella tulivat, eivätkä olleet itse vielä nähneet painettua lehteä. Vierashuone ei ollut vapaa, mutta lähistöllä on toinen vierashuoneita pitävä perhe,  kanadalainen nainen.  Ystävällinen rouva ja isot huoneet kylpyhuoneineen ja kunnon sänky, mutta sen verran maalla (vanha maalaistalo), että tie on kovin kuoppainen. Kävimme syömässä Castagneto-ravintolassa, voimme lämpimästi suositella.

Bodenseelle

Zum Stern sijaitsee hiljaisessa kylässä, Oberaula, hotelli on melko  iso, mutta silti hyvin kodikas ja aika paljon asiakkaita. Huone oli iso ja parveke puistoon. Illallinen oli ehkä tavallista parempi, oikein hyvä joka tapauksessa. Pääruokien hinnat 13-17 euroa keskimäärin. Nukuttiin hyvin ja aamiainen oli täydellinen. Sitten vain matkaan kohti Bodenseetä. Pyydettiin hotellissa, että he soittaisivat ja varaisivat huoneen Meersburgin Zum Schiff- hotellista, ajateltiin sen käyvän paremmin. Netistä katsoessamme ei oikein päästy selville, mitä huoneita oli (halusimme näköalan järvelle) ja puhelimessa asioiden selvittäminen ei aina ole helppoa vierailla kielillä. Näin tehtiin ja lähdettiin matkaan. Tietöitä oli jälleen runsaasti, mutta muuten matka sujui hyvin. Nähtiin  lähellä Meersburgia parikin golf-kentän viittaa ja ajateltiin, että seuraavana päivänä mennään pelaamaan. Hotellin osoite laitettiin navigaattoriin. Niinpä sitä sitten tuli tutustuttua heti alkajaisiksi kaupungin kävelykeskustaan perusteellisesti – autolla.

Olimme  varsin hämmästyneitä, kun varotoimenpiteistämme huolimatta hotellista ei löytynyt meille varausta. No, asia selvisi, nimet on aina vaikeita. Yrittihän Kipa Zum Sternissä tilata ”Hirschsauerbraten”, mutta kun tarjoilijan ääntämys oli paremminkin ”hörsch”- kuin ”hirsch”  alkuinen,  meni  hiukan aikaa, ennen kuin yhteisymmärrys saavutettiin.

Teimme pienen kävelyn Meersburgin rantakadulla ja päädyimme siihen, että lähdemme huomenna laivaretkelle emmekä golfaamaan. Illallinen syötiin hotellin ravintolassa ulkona rantakadulla, kurpitsakeittoa ja kalaa. Toinen söi forellia ja toinen ”felschenfile”, joka nähdäksemme oli siikaa. Eli tästä eteenpäin syödään varsin usein ulkona. No, lopuksi Henkka tilasi laskun ja ”zwei obstler”. Näytimme tosi hämmästyneiltä, kun tarjoilija toi kaksi espressoa. Vieressä istui pariskunta, joka oli kuullut tilauksemme ja naureskeltiin yhdessä tilannetta, eli tällä kerralla ei ollut kyse ääntämyksestä. Tarjoilija pahoitteli erehdystä ja yritti viedä kahvit pois, mutta nyt oli tarjoilijan vuoro  hämmästyä, kun ilmoitimme, että kyllä meille aina kahvi kelpaa ja tuo lisäksi vielä ne obstlerit. Tarjoilija ei enää uusinut laskua, vaan antoi obstlerit (2,50 kappale, saman hintainen kuin kahvi)  kaupanpäällisiksi. Koko lasku oli 80 euroa viinipulloineen.

 

 

Syyskuu 2016

Vuosaaressa oltiin hyvissä ajoin, ja päästiin ongelmitta laivaan. Meillä oli sisähytti, joka ei ihmeemmin houkuttele oleskeluun, ja laivan kahvilatiloissa oli menossa remontti. Ruokasalin etuosan pöydissä oli mahdollisuus istuskella ja pelasimme muutaman Triominos-kierroksen.  Illalla ruokasali oli täydempi kuin koskaan aiemmin matkoillamme. Vieressä istui pariskunta, jolle pahoittelimme remonttia ja sisähyttiämme ja he kertoivat tilanneensa matkansa tiistaina ja valittavana oli vain ulkohyttejä. Me olimme tilanneet matkamme jo kesällä ja silloin oli saatavana vain sisähyttejä. No, eipä tuo haitannut, syönnin jälkeen yöpuulle. Meripäivä kului samaan tapaan, Triominosta pelaten ja lueskellen.  Lauantain lähtö on siitä hyvä, että saamme yöpyä laivassa Travemundessa ja aamulla lähteä eteenpäin.

Reittivalinta oli jälleen täysin sattumanvarainen, kartassa osui silmiin Bodensee, ja muistettiin, ettei olla siellä oikeastaan koskaan oltu, sivuttu kyllä matkoillamme. Majoituspaikkoja ei yleensä varata etukäteen, tilaa kyllä löytyy, toisinaan katsotaan sopiva kohde Flair-hotellien kirjasta ja mennään paikalle tai soitetaan.   

Matkalle osui paitsi maantiekiusaajia myös mahdollisia maantierosvoja. Maantiekiusaajat eli yhtäkkiä eteen tulevat toista ohittavat rekat pitävät kuskin hermot kireällä. Onneksi niitä ei nyt kuitenkaan kauheasti ole, ainakaan apukuskin mielestä. Ajoimme hyvää vauhtia A7 etelään, kunnes Kasselin paikkeilla näytti olevan hauska pikkutie, ja päätimme ajaa pikkuteitä valittuun Zum Stern Flair-hotelliin. Ajelimme hiljakseen, liikenne ja tie oli myös hiljainen eikä asutusta oikeastaan ollut, jokunen auto ohitti meidät. Yhtäkkiä tienreunassa elehti mies  vilkkaasti pysäyttääkseen meidät. Hänellä oli kartta kädessään ja tökki sormella jotain kohtaa. Toinen meistä ajatteli, että mitäs apua meistä olisi, vieras kieli ja vieras paikka, taatusti ei osata neuvoa ja toinen (fiksumpi?) tiesi, ettei missään tapauksessa  pidä pysähtyä, voi joutua ryöstetyksi. Mies oli aika turhautunut ja paiskoi karttaansa, kun ei pysähdytty, mutta eipä meidän takanakaan kukaan pysähtynyt, jos hän  niitä edes yritti pysäyttää.  Vähän matkan päässä oli metsän reunassa auto ja meissä heräsi jonkinlainen epäilys. Oltiin vähän ennen poikkeamista käyty levähdysalueella, syöty ja tehty ostoksia ym.  Mekin on kyllä joskus tarvittu kartasta huolimatta neuvoja, mutta silloin on ajettu johonkin kylään, huoltoasemalle tms. ja otettu kartta käteen ja menty kysymään. Ei ole ikinä tullut mieleen pysähtyä tienlaitaan ja yrittää pysäyttää muita autoja.