Lokakuu 2019 matkalla Nizzaan

Pegnitzin Ratsstuben ravintola oli italialainen, ja syötiin oikein hyvin ja edullisesti, uni maittoi. Suunnitelma oli ajella Comolle, mutta suunnitelmiahan voi aina muuttaa. Totesimme parhaaksi ajaa Itävallan ja Sveitsin kautta siitä huolimatta, että lyhyen läpiajon takia joutuu ostamaan vignetit. Sitten seurasikin taas täydellinen harhaanajo, navigaattori yritti parhaansa, mutta kun vastassa ei ollut pelkästään "umleitung" vaan myös lappu "border closed",  navigaattori antautui. Yritti ohjata oikeaan ja vasempaan peltoja pitkin. Ajoimme moottoritielle takaisin ja klassisesti, juuri kun kartturi näki Churin kyltit, oltiin vasemmalla kaistalla ja nopeus 130 km/t. Seuraava liittymä tuli onneksi aika pian, ja oikea tiekin löytyi, päädyttiin yöpymään Churissa.  Sveitsin frangin kurssi oli meille täysin epäselvä, Kipa katseli näyteikkunoita ja totesi, että jos nää olis euroja, niin ei paljon poikkeaisi kotimaan hinnoista. Käytiin kuitenkin kaupassa ostamassa sveitsiläistä viiniä, mitä ei juuri muualla tapaa, juovat itsekkäästi omat viininsä. Viinitkin oli kalliita, kunnes Kipa huomasi alahyllyllä alle 10 frangin viinejä. Ei kuitenkaan ostettu niitä, vaan keskihintaisia. Hotelli oli vaatimaton, mutta olihan edes kallis. Samaan hintaan oltiin seuraava yö Albassa juniorisviitissä I Castellissa, jossa monta vuotta sitten yövyttiin seuran retkellä. Churissa syötiin hotellin yhteydessä olevassa ravintolassa röstiä, se oli oikein hyvää. Albaan ei ollut pitkä matka, ja siellä ehdittiin iltapäivällä lähteä kävelemään kaupungille. Muisteltiin aiempia Alban yöpymisiämme, siellä on jostain syystä oltu useampi kerta ja tryffelin syömiset ja ostot tuli taas kerrattua. Muisteltiin myös, että katuravintolat toivat aperitiivien kanssa pizzanpaloja ym. syötävää, ja toiveikkaina istuttiin alas. Muilla asiakkailla näyttikin olevan pöydässä pikku kippoja. No, arvatkaa vaan tuotiinko meille mitään. Oluet maksoi 5 euroa kappale, pieni lasillinen väljähtynyttä litkua.  Kipa väittää, että kohtelu johtui siitä, että meitä luultiin saksalaisiksi, muistaa aina, kuinka 30 vuotta sitten vietiin Alassiossa pastalautanen nenän edestä. Ei jätetty juomarahaa. I Castellissa on nykyään katolla näköalaravintola, siellä syötiin menu pitkän kaavan mukaan. Oltiin niin nälkäisiä, kun ei saatu iltapäivällä mitään. Ruoka oli oikein hyvää ja kohtelu asiallista. Kadun toisella puolella oli taas huvipuistolaitteet ja melkoinen meteli, niin kuin oli silloin seuran retken aikaankin. Meteli kuitenkin loppui aika aikaisin ja nukuimme oikein hyvin.
Illalla olimme pohtineet, ajaisimmeko seuraavana päivänä moottoriteiden asemasta pikkuteitä, ehkäpä matkalle osuisi viiniä tai hedelmiä, voitaisiin tehdä ostoksia. Navigaattori ilmeisesti kuuli keskustelumme, koska ohjasi aamulla meidät kohti Nizzaa todella pieniä teitä pitkin. Aina välillä näkyi joku vihreä kyltti, mutta sinne ei käännytty, vaan juuri päinvastaiseen suuntaan. Viiniä ja hedelmätarhoja oli, mutta eipä näkynyt mitään myyntikojuja. Käytiin omassa kaupassa Nizzassa, nyt on purettu tavaroita, pesty pyykkiä ja tietysti uitu omassa uima-altaassa. Paikka on kuin paratiisi ja uima-allas vain lisää mukavuutta.

Syyskuu 2019

Sunnuntai 29.9.19 Pegnitz

Ollaan päästy tänne asti.  Matka alkoi laivalla Helsingistä Travemundeen, Finnmaid, tuttu laiva, on matkustettu jokunen kerta.  Miten tänne on tultu? Travemundessa vietettiin ensimmäinen yö, pimeässä oli hiukan vaikea löytää oikeaa hotellia, mutta löydettiin, saatu numerokoodi avasi boxin, missä avaimet oli. Kipa yritti ensin työntää lokerosta löytynyttä pikku avainta hotellin oveen, mutta huomasi onneksi, että aukenee huoneen avainkortilla. No, sitten piti löytää parkkipaikka, johon pieni avain sopisi, ja ystävällinen nuori pari neuvoi, että ihan lähellä, oikealle ja taas oikealle. Kipa jäi hoitamaan sisälle pääsyä ja kassien kantamista loputtomia portaita pitkin ja sitten ihmetteli, missä Henkka viipyy. No, olipa taas ajanut ohi ja ties minne, mutta ennen puolta yötä kivuttiin huoneeseen. Hotelli oli ihan rannassa, hotellin pihassa ollaan käytännössä rannalla. Toinen yö vietettiin Luther-kaupunki Wittenbergissä, Luther hotellissa. Oikein siisti paikka, hotelli omistaa myös ravintola von Boran, joka on pienen kävelymatkan päässä hotellista. Hotellissa oli  oma ravintola, jossa nautittiin hyvä illallinen, alkuruuat 6-10 €, pääruuat 13-20 €, jälkiruoka korvattiin paikallisella digestiivillä, jotka olikin oikein hyviä. Ei liioiteltu kuitenkaan, 2 x 2 cl riitti hyvin. Paikallinen punaviini oli hiukan kummallista, ei kuitenkaan pahaa, paikan tumma olut sen sijaan oli oikein hyvää, vaikka hiukan outoa sekin. Yleensä Kipan mielestä tummat on ”mämmioluita”, mutta tämä oli oikein raikasta.   Hotellin parkkihalli oli täynnä, joten auto yöpyi lähellä olevassa yleisessä parkkihallissa, kadun varrelle olisi voinut myös jättää, mutta oli aika täyttä.

Pegnitz on pieni kylä 9 tien varrella, Nurnberg on seuraava isompi paikka. Matkalla on ollut paljon tietöitä, joten ei ole edennyt ihan toivotulla tavalla. Nyt on sitten odotettu hotellin respan avautumista 3 tuntia kun tilatessa netin kautta ei huomattu, että respa aukeaa vasta klo 18. No ravintola aukesi jo viideltä ja päästiin hotelliin. Nyt sitten mennään syömään kuten täällä Saksassa klo 18. Aamulla parkkipaikka laukeaa klo 9.00, mutta silloin loppuu jo aamiainenkin, joten matkaan kohti Comoa Italiaan, jossa yö ja sitten Nizzaan.

 

 

Hanburyn puutarhassa

Seuran retken kohteena oli Italia, siellä Hanburyn puutarha ja Dolce Aquan pieni kaupunki. Riviera, niin Italian kuin Ranskan puolella, on täynnä toinen toistaan komeampia puutarhoja, 1800-luvulla tänne asettuneet rikkaat ihmiset perustivat niitä. Kaikkihan täällä tuntuu kasvavan erittäin hyvin, ja eksoottisia kasveja tuotiin kaikkialta. Nyt pääsemme niitä ihailemaan, mutta ylläpito vaatii jatkuvaa työtä ja voi vain arvailla, kuinka paljon väkeä on ollut aikoinaan töissä. Puutarha on nykyään Genovan yliopiston puutarha, ja esitteen mukaan yleisölle avoin alue on 8 hehtaaria, toinen mokoma sitten muussa käytössä. Puutarhaan sisäänkäynti on ylhäältä, ja kävelyreitti kulkee alaspäin toista puolta kohti Välimerta  ja tulee ylös toista reittiä. Tuhansia kasvilajeja on matkalla. Hieno puutarha, mutta korkeuseron, vanhojen kiviportaiden ja epätasaisen maaston vuoksi emme voi suositella kuin reippaille varmajalkaisille. Meille sattui ihanan kaunis aurinkoinen päivä, ja ihailimme paitsi kasveja myös maisemia.

Lounas nautittiin hiukan epätyypillisesti, alkupaloja, pastaa ja  erilaisilla pateilla päällystettyjä patongin paloja. Paikasta sai ostaa monenlaista syötävää ja juotavaa, viiniä, erilaisia liköörejä, hilloja, hunajaa, pastaa jne.
Lounaan jälkeen tehtiin kävelyretki Dolce Aquan kylässä, jossa kuuluisa kivisilta. Me on käyty siltaa ihailemassa ennenkin, mutta silloin kaupunkikävely jäi tekemättä. Kadut kulkevat ikään kuin talojen sisällä, eli on aika pimeää ja tietysti kävellään ylös alas jyrkkiä katuja ja portaita. Mutta viehättävän romanttinen paikka, olivatpa jotkut yöpyneet siellä ja oli ollut  aika mukava aamukahvipaikka omalla terassilla kuulemma.

Retki on mukava tehdä ominpäinkin, mutta meillä oli mukana asiantunteva opas, jonka tarinat lisäsivät kiinnostavuutta entisestään.
Ja Italiassa kun ollaan niin ennen rajaa pysähdyttiin kauppaan, jossa oli paljon alkoholijuomia, jotka ovat Italiassa huomattavasti halvempia kuin Ranskassa, ja kuinka ollakkaan niin parempia ranskalaisia konjakkeja ei oikein löydy tavallisista pikkumarketeista mutta sieltä löytyi. Oli kaupassa toki pastaa, pestoa ja muitakin herkkuja.

Italialainen hidas pelaaminen

Pitkästä aikaa suuntasimme Le Provencaliin pelaamaan, Klo 12, silloinhan ranskalaiset syövät. Edellä oli juuri lähtenyt 4 hengen seurue, ja italialaiset pyyhälsivät paikalle, 3 miestä ja nainen kahdella autolla. Henkka kysyi lähettäjältä hiukan epäuskoisena, onko noita neljä, on kyllä ja teidän vuoro on heidän jälkeensä. Kaikki neljä pääsivät matkaan mukavasti, ja vaikka päättelimme kierroksesta tulevan hitaan puoleinen, koska siis näitä ennen oli lähtenyt myös neljän ryhmä, olimme luottavaisia. Avaukset onnistuivat meillä tavallistakin paremmin, ja vaikka eka väylä sitten menikin penkin alle,  nautimme edelleen auringosta ja lämpimästä säästä ja pelikin parani. Seuraavalla väylällä aloimme paremmin seurata edellämme meneviä. Homma näytti tosi kummalliselta. Kaikki näyttivät edelleen lyövän ihan hyvin,  mutta sen jälkeen pyörittiin autoilla edestakaisin, kaikki etsivät palloja kunnes palattiinkin takaisin päin, välillä käveltiin ilman mailaa ympäriinsä, haettiin kaveria kyytiin ja jätettiin taas jonnekin jne. Kunnes lähdettiin jälleen liikkeelle ja aika mukavasti  loppuväylä saatiin pelattua. Naureskelimme ihmeissämme, mitenkään järjestelmälliseltä homma ei näyttänyt.  Kenttä oli edelleen täynnä, ja myös he joutuivat odottamaan. Seuraavalla väylällä he kysyivät haluaisimmeko mennä ohi, mutta selitimme, että kenttä on täynnä  ja kaikki joutuvat joka tapauksessa odottamaan, sillä ei varsinaisesti ole vaikutusta. Meillä ei ollut kiirettä ja ohittaminen jopa hidastaa kenttää entisestään, kun sählätään siinä vaiheessa.  Niin jatkettiin. Mutta heillä toistui sama ympäriinsä ajelu, pallojen etsiminen porukalla, auton hylkääminen ja mailan hakeminen joka väylällä! Niinpä seiskaväylälle päästyämme heillä oli jo yksi tyhjä väylä edellään, kun eivät autoista huolimatta pysyneet edellä menevien tahdissa. Kipa otti päivätorkut joka väylällä, ehdittin ottaa valokuviakin ja nautittiin edelleen hyvästä säästä. Mukavia italialaisia, ei siinä  mitään, mutta on näköjään erilaisia tapoja pelata hitaasti.

Kuukauden luontoäänet

Tammikuun ukkosen jälkeen on ollut kaunista ja ilma on muuttunut keväiseksi. Yöt ovat viileitä, joten lämmitys on ollut edelleen tarpeen. Mimoosat tietysti kukkivat ja karnevaaliaika on alkanut. Emme ole tänä vuonna tehneet mimoosaretkeä ja karnevaalit ovat jääneet täysin huomiotta.

 Sen sijaan olemme sekä ihmetelleet että ihastelleet erilaisia ääniä. Aamuisin linnut visertelevät keväiseen tapaan, harakka rähähtää pihalla silloin tällöin. Kummallisempia ääniä kuului sisällä. Olohuoneen sohvan takaa tai sohvan yläpuolella riippuvan taulun takaa tuntui kuuluvan kummallista sihinää. Siis siellä on käärme. Tietysti vain toinen meistä kuuli äänen, joka satunnaisesti kuului lyhyen aikaa. Olimme melko varmoja, että ääni oli alkanut kuulua ukkosen jälkeen, ja isäntäväkikin kävi pohtimassa tilannetta.  Lopulta taulu otettiin alas seinältä, sen takana ei tietenkään ollut mitään, sohvan purkuun ei sitten ryhdytty. Ääniä kuuleva kävi myös tutkimassa yläkerran, sieltäkään ei löytynyt käärmettä, mutta mahdollisesti jossain ulkopuolella parvekkeen tai katon alla saattoi toki asustella kuka vaan. Luontoääneksi sen kuittasi lopullisesti aamuhavainto, eteisessä kuului ulkoa lintujen viserrys ja kun astuin olohuoneeseen, kuului jostakin ääni, joka sai hypähtämään ilmaan ja toisaalta nauratti, taitaa sittenkin olla iso lintu, joita on nähty lentelevän pihalla. No, näin asia ei kuitenkaan ollut, kyllä se ukkoseen ja sähköjohtoihin liittyi.

Toinen luontoääni on sitten sitäkin selvempi, mustavalkoisella kissalla on reittinsä meidän pihan poikki. Aamuisin meno toista puolta ja illalla paluu toiselta puolelta. Paitsi ei nyt sitten. Uima-allas tukkii reitin tehokkaasti, tai ainakin herättää kammoksuntaa, mitä kisu äänekkäästi ruokatilan ikkunan alla käy paheksumassa. Todella ranskalainen kissa!  Tulee vanhaa reittiä, havaitsee muutoksen, protestoi äänekkäästi ja kääntyy takaisin. Emme tiedä, kenen kisu on, näemme sitä vähän turhan usein ja on herännyt epäilys, onko kotia lainkaan. Ukkossateiden aikaan kissa juoksi ihan paniikissa alanaapurin pihan poikki, kun meidän pihan reitti ei enää onnistu. Kissa on arka, eikä anna lähestyä, pienikin rasahdus ja säntää piiloon. Kissanpelastajan vaistot ovat heränneet ja suunnittelemme ruokatarjoilun aloittamista. Ranskalaisilla kissoilla lienee samat ruoka-ajat kuin muillakin ranskalaisilla, mutta ehkä aamu- tai iltapala meidän pihalla kelpaisi.

Kynttilänpäivän aattoilta

Kuulimme vuokraemännältämme, että täällä on tapana syödä lettuja (crepe ja galette) kynttilänpäivänä. Lettujen paistaminen ei ole ihan hallinnassa oleva puuha, muistelen aikoinaan osan lätyistä jääneen vähän liian vähälle paistolle ym. vaikeuksia. Taitaa olla vähintään 10 vuotta edellisestä yrityksestä. Ei hätää, heti supermarketin ovella oli röykkiö valmispakkauksia, isoja räiskäleitä, vähän pienempiä, galetteja tattarijauhosta, suolaiseen tai makeaan makuun. Lähellä asuva suomalaispariskunta oli tulossa iltapäiväkylään, tästäpä siis tarjottavaa, hillon ja kermavaahdon (sekin valmista) kera. Iltapäivä sujui mukavasti, sade, joka oli alkanut jo torstai-iltana, piti vähän taukoa, kunnes taas kiihtyi kun vieraamme lähtivät. Saatoin vieraat portille, palasin takaisin ja jotain puuhatessani Henkka kysyi, mikä välähti. No, ei tarvinnut laskea kolmeen, kun tiedettiin. Aikaa oli kulunut niin vähän, että epäilimme vieraittemme olleen vielä matkalla kotiin. Tuntui parhaalta siirtyä pois ikkunan edestä istumasta, ja ehdin ajatella television seinästä irrottamista, kun sähköt meni. Kynttilät palamaan, samassa sähkö tuli takaisin ja sitten aivan hirveä räsähdys ja kaikki pimeni uudestaan. Päätettiin odotella ja katsottiin ikkunasta ympäristön tilannetta, näytti nousevan savua alhaalta ja näkyi valoakin. Lopulta ukkonen vetäytyi kauemmaksi ja mentiin laittamaan pääkatkaisin päälle, josko sähköt palaisivat. Onneksi valot palasivat ja televisiokin oli kunnossa. Avattiin pation ovi ja haisteltiin, haiseeko palaneelle, joku outo haju oli ilmassa mutta savu oli hälvennyt. Samassa muistin boxin. Saimme juuri perjantaina uuden internet-boxin. Boxi oli pimeänä, ja tajusin heti sen hajonneen sisältä alkutekijöihinsä. Opiksi kaikille, ottakaa herkät sähkölaitteet irti ukkosella. Vanhat entisajan vehkeet kestää, mutta uudet on vaarassa. No, mitäpä yhdestä boxista, vuokraemäntä soitti ja alhaalla oli todella tulipalo, yhden naapurin sähkökaappi (ulkona siis) paloi liekeillä ja palokunta oli pitkään paikalla. Sähköpalojen sammutus on oma lajinsa, ei pidä mennä vesiämpärin kanssa touhuamaan. Kaikenlaista vahinkoa sattui täällä monelle, sähkötoimiset portit, internet-boxit jne. Kaikki muu meillä kyllä näyttää olevan ihan ok. Sanoinkin, että mökillä otan ukkosella television pois seinästä, myös antennijohdon, koska meillä on katolla antenni ja pelkään salaman lyövän siihen, sekä sähkövessan, koska sen hajoamisesta on paljon vaivaa ja se on kallis korvattava. Boxi ei tullut mieleen, kun mökillä ei ole sellaista. 40 vuotta vanha jääkaappi on kestänyt niin monet ukkoset, että jos hajoaa, niin hajoaisi muutenkin. Olipa varsinainen kynttiläilta. Nyt on saatu uusi boxi, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja ulkomittarissa 14 astetta.

Brocin kyläjuhlat

Sunnuntaina lähdettiin sitten ajelemaan Varin rantaa pohjoiseen ja kiemuraista tietä lähes viiteensataan metriin merenpinnasta, jossa Le Brocin pieni kylä sijaitsee noin 35km päässä Nizzasta. Kipaa ahdisti taas mukavan kiemurainen tie, koska hänen mukaansa sadan metrin tiputuksien ja tien välillä ei ollut aina kaidetta. Kakkoskuskin jalkatilassa on sitten muka jarrun kohdalla painauma lattiassa. Sehän on vain ajotaidosta kiinni ja jostain muustakin, joka myöhemmin huomattiin. Tulimme kylään ja näimme kahden parkkipaikan opastuskyltit ja etsiessämme niitä ajoimme jo kyläjuhlapaikan pienen aukion ohi ja sitten ei ollutkaan takaisinpaluuta, vaan jouduimme pienen kylän vielä pienemmille kujille ja välillä peilit melkeinpä raapivat seiniä. No, päästiinhän sieltä ulos ja jälleen uusien kiemuroiden jälkeen takaisin Le Brociin. Nyt totesimme, että tie parkkipaikoille lähti juuri opasteiden kohdalta jyrkästi alaspäin. Ei oikein heti uskottu, että tie oli oikea, joskus on harhauduttu umpikujaan, josta poispääsy vaatiikin sitten erityistaitoja. Päästiinhän sitten t-risteydestä vasemmalle, kun hätäinen ranskalaisrouva sai peruutettua autonsa meitä päästämään jo pysähtyneen auton vierestä. Päätimme kokeilla ensin ylempää, jo selvästi kylän päätietä alempana sijaitsevaa parkkipaikkaa. Sitä alempi olisi ollut vielä syvemmällä petanki ja tenniskenttien vieressä. Siellähän sitten juuri yksi ranskalaisauto parkkeerasi viimeiselle vapaalle paikalle, joka  ei ollut invapaikka, nehän jököttävät joka puolelle maailmaa tyhjänä. Jäi nytkin tyhjäksi. Ei kun takaisin päin ja ihme tapahtui. Kadun varrella kahden auton ja kiviaidan vieressä oli vapaa ruutu. Kipa epäili sitä heti sakkopaikaksi, mutta kun kieltomerkkejä eikä invamerkkejä ollut, Kipa ulos ja minä ajoin niin lähelle kivimuuria kuin pääsin, sillä sekin katu oli kapea.
Sitten takaisin päin kävellen oletuksella, että jostain meni portaat kylän aukiolle. Löytyiväthän ne ja löytyi myös parkkihalli, jossa olisi ollut kaksi paikkaa vapaana, mutta meille kelpasi kadunvarsi. Portaita oli sitten jotain 50 ja 100 välillä, en laskenut, mutta kiipeämistä riitti. Ne tulivatkin ihan aukion laidalle, jossa jo soitti hanuristi, viulisti ja rumpua lyövä pillipiipari. Siellä meitä suomalaisia jo olikin ja lisää tuli, kun petankin pelaajat saapuivat sieltä alhaalta. Ei ollut mennyt aikataulut ihan putkeen, kun brocilaisia ei kuulunut. Pelasit keskenään, siis Suomi voitti. Torilla oli musiikin lisäksi pöytiä, joissa myytiin oliiviöljyä, tapenadeja, juustoja, hilloja, hunajaa, viiniä laseittain, karkkia, leipää, piirakoita ja sitten omantunnon mukaan maksettavaa grillattua leipää joka oli uitettu oliiviöljyssä ja valkosipulissa, siitä leivästä juhla oli saanut nimensä Brissauda, maittavaa. Söimme vain kolme palaa, sillä tiedossa oli vielä kylätalossa tarjottava buffee lounas, joka maksettiin myös omantunnon mukaan ja oli tarkoitettu meille suomalaisille ja joillekin brocilaisille. Nyt varmaankin joku ihmettelee, miksi suomalaisille. Jo muutamana vuotena on Rivieran Suomi-seuran porukka kutsuttu kyläjuhlaan, koska monta vuotta sitten suomalainen taidemaalari Anneli Palsa oli viettänyt useita kuukausia kylässä ja  maalannut kylän kappelin seinämaalaukset.
Lounaalla oli tarjolla viiniä, sipuli- ja pitsapiirakkaa, keitettyjä munia, joita oli ollut suomalainen avustaja kuorimassa, makkaraa ja endiivi salaattia, jossa oli mukana tietysti oliiviöljyä mutta myös juustonpalasia ja erilaisia pähkinöitä. Maistuvaa. Välillä soitti meidän sellomestarimme kaunista Bachia. Päätimme antaa pienen rahan puutteessa suuren rahan kassalippaaseen, joten Kirstikin uskalsi sitten ottaa muutaman lisälasillisen punaviiniä. Jälkiruoaksi oli torttua, jossa oli lehtimangoldia (ranskaksi blette, jonkinlainen salaatti, voi käyttää kuten pinaattia) ja pistaasinsiemeniä keitetty massaksi joka sitten oli sivelty tortunkuorien väliin noin puolen sentin kerrokseksi. Oli niin hyvää, että otin kaksi palaa. Vielä omenatorttu päälle ja olimme valmiit lähtemään. Huhu kertoo, että porukka oli lähtömme jälkeen pistänyt vielä tanssiksi sähköurkurin tahdissa. Takaisin Nizzaan meno samaa kiemuraista ja ilman kaiteita olevaa tietä kului mukavasti, kun kakkoskuski ei huomannut ollenkaan kiemuroita eikä puutteita kaiteissa, vaan pulisi niitä näitä tyytyväisenä päivään.