tiistai 5. helmikuuta 2013

Menneitä



Lippis palasi haltuuni perjantaina ja petankikin voitettiin kahteen kertaan.
Sunnuntaina lähdin kahden tuttavarouvan kanssa lounasajelulle. Toinen tuli Nizzasta ja toinen haettiin Cannetista. kun aikaa oli etsiskelimme reittiä Cap d'Antibin ympäri, mutta ei löytynyt. Huonosti etsitty. Sitten piti mennä syömään tuttuun Italian Cafehen, mutta kierreltyämme korttelia pari kertaa lähistöllä päädyimme aja- maan Cannesista länteen rantatietä toivoen ravintolan ja varsinkin parkkipaikan hyppäävän eteemme. Mandelieussa sitten hyppäsi rantaravintola, mutta ei heti parkkipaikka. Pari ympyrää takaisin ja pikku Fiat oli lähdössä. Onneksi paikka oli rivin viimeinen, sillä C4 Picasso tarvitsee kyllä huomattavasti pidemmän tilan kuin pikkukirppu Fiu.
Kävelimme tietöiden keskellä kohti ravintolaamme. Rantaa saneerattiin voimakkaasti ja ravintolan kohdalla jo näki miten hieno siitä tulee. Pikku kaarisillan yli ravintolaan ja pöytään ohjaus. Rouvilta huokaus listoja katsellessamme, että onhan vähän kallista.
Jäimme kuitenkin urheasti paikallemme ja tilasimme Baduata ison pullon ja tarjoilijan kummeksuessa sanoimme viinille Non. Meidän kahden piti ottaa Raie, jota kumpikaan rouvista ei tuntenut, mutta minä tiesin, sitä aikaisemmin syötyäni, sen olevan hyvää. Kolmas otti kuultuaan selitykseni rauskun "siivistä" varmuudeksi turskaa.
No kaikki söimme sitten turskaa, sillä sitä pahuksen "siipeä" ei ollut, vaikka oli suosituksena. Oli mennyt kovasti kaupaksi. Valinta oli myös hyvää ja tarjoilu moitteetonta. Kahvit päälle ja hinta jokaiselle  kahvineen ja vesineen 32€. Oli ehkä hieman arvokas. Kiva paikka "Brocherie II" Mandelieussa rannalla, ja näkymät pienvenesatamaan.
Tiistaina menin jo ennen kahta syömään tapaamiskahvilaan. Söin ulkona, jota Kipa tekstiviestissään ihmetteli, mutta lämmitin paahtoi niskan takana. Ankan maksaa alkuun ja medium entrcote         päälle, joka oli kylläkin minusta puoliraaka, mutta hyvä. Maksoin laskun sisällä tiskillä ja menin palelevaisten, koska olivat sisällä, suomalaisten joukkoon ravintolan perälle pitkään pöytään. Taas oli monta paikalla, en kylläkään laskenut. Minua nuhdeltiin siitä, etten kirjoita mitään kun Kirsti on Suomessa. Ajattelin kyllä kirjoittaa kun tulee kirjoittamista ja nyt tuli. Uusille lukijoille tiedoksi, että tekstejä löytyy yli vuoden taakse ja kaikki ovat luettavissa.
Kävin myös ostoksilla Casinossa. Kannattaa katsoa tarkkaan mitä lappusia Casinossa saa kassalla. Siellä on joskus kuukauden voimassa oleva alennuskuponki, jonka minä löysin taskustani ja tarjosin  kassalle ja hän sanoi c'est marce eli laskun loppusumma aleni lähes viidellä eurolla. Saimme sen pari viikkoa sitten Geant Casinosta, josta ostimme vähän enemmän. Lisäksi kassa huomasi, että 400Smileä oli täyttynyt ja kysyi käytänkö sen siitä tulevan 5€, oui, joten maksettavaa jäi vain muutama euro.
Itselleni laatimani tehtävälista ei ole vähentynyt kuin yhdellä asialla, joten vielä on tehtävää ennen Kipan tuloa, mutta onhan tässä vielä päiviä.    ( Pitäis siivotakin ja pestä pyykkiä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti