perjantai 8. helmikuuta 2013

Kumma sänky


Perjantaina sitten heitettiin taas kuulia. Hävittiin. Mutta lounas oli hyvä. Alkuun palanen voitaikinaan käärittyä pateeta lihasta, pääruoaksi suuri lasagne sallaatilla ja jälkkäriksi kakkua kermavaahdolla. Viiniä kaksi lasia  Oli muuten edullinen lounas.
Kuusi meitä lähti jatkoille treffikahvilaan ja siellä kului aika niin, että olin kotona vasta viideltä.
Kumma juttu on se, että Kipan sänky vaeltaa öisin kohti ikkunaovea, vaikka meillä on yhteinen paksu sijauspatja. Voisiko syy olla siinä, että jo kymmeniä vuosia sitten eräs vientikolleega sanoi Kairossa, jossa jouduimme kaksi yötä nukkumaan samassa huoneessa, kunnes saimme omat, että sä hyppäät puoli metriä ylös sängystä ja käännyt ilmassa 90 astetta ja vähän ajan kuluttua teet sen toisin päin. Eihän siinä voi nukkua. Outo juttu. Pitäneeköhän paikkaansa.
 Voi olla, että Kipa vaan muistuttaa, että on parempi, että hän on pitämässä sänkyä paikoillaan, eikä Suomessa. Aika tylsää olla yksin.
Huomenna taas lounas-ajelulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti