Marras- joulukuu 2019

Myrsky,  jonka jälkeen sininen kanarianlintu löytyi takkahormista, oli esimakua, millaista säätä täällä voi olla, ja seuraava myrsky  oli jo katastrofi. Sadetta kaksi vuorokautta putkeen, eikä mitään pientä sadetta, vaan kaatosadetta. Punainen varoitus, tarkoittaa pysykää kotona, ja me istuimme tiiviisti kotona. Televisiossa näytettiin kuvia tulvista, vesi oli noussut paikoin jopa 1,60 m ja jälki oli sen mukaista. Järviksi  muuttuneet golfkentät ovat pienimpiä murheita.  Me ollaan niin korkealla ja kaukana merestä ja joista, ettei tulvasta ole pelkoa, mutta television maanvyörymäkuvat olivatkin sitten läheltä. Kovalla sateella emme lähde liikenteeseen, koska ollaan jo kauan sitten lomamatkalla paettu äkkiä vuoriston pikkutieltä,  kun tien poikki kulki joki ja veden mukana kiviä  ja oksia ym. pienempää roskaa. Täälläkin on havaittu sama ilmiö, sen verran on liikkeellä oltu. Tällä kertaa maanantain kauppamatkalla nähtiin televisiossa näytetty paikka, meidän bussireitin varrella, sivutiellä. Jyrkkiä rinteitähän  nämä ovat ja rapautuvaa kiveä, tukimuurit kestävät aikansa.

Sateet ja myrskyt menivät ohi, ja joulu olikin sitten jo aurinkoinen. Tilasimme jouluhalkomme Gambettan suklaakaupasta (jo 4. kerta) ja omasta lihakaupastamme täytettyjä viiriäisiä. Osterit käytiin syömässä jo aatonaattona ravintolassa. Kotiin ruokaa oli varattu niin paljon, että yksi viiriäisistä lähti Tapaninpäivänä evääksi Suomeen samoin kuin jälkiruuaksi ostetut juustot.  Ranskalaisten jouluperinteet näyttäytyy meille lähinnä syömisinä, ensimmäisen kerran jouluhalkoa tilatessa hämmästyimme, kun kysyivät, haemmeko sen 24. päivä vai 25. päivä, eli joulupäivänäkin kaupat ovat aamupäivän auki. Jouluaattona olemme nähneet pitkiä jonoja leipomoiden ovilla, joulupäivänä emme itse ole liikkeellä, mutta ilmeisesti silloinkin liikkeellä ovat tuoretta leipää ja leivonnaisia arvostavat ranskalaiset. Lihakaupassamme oli seinällä "menu", pitkä lista mahdollisista herkuista ja hakiessani tilaamiani viiriäisiä, näytti kylmävarasto olevan täynnä noutamista odottavia paketteja. Viiriäiset oli oikein hyviä, katsoin netistä erilaisia ohjeita ja päädyin ruskistamaan ne ensin pannulla ja sitten kypsentämään uunissa. Viiriäisten tilaaminen sujui sikäli mukavasti, että ohi mennessämme huomasimme kaupan olevan auki, vaikka siihen aikaan se yleensä ei ole.  Poikkesin sisään ja siellä olikin nuori mies, jolta kysyin, oliko kauppa auki. Tyhmä kysymys, ovihan oli kutsuvasti auki, mutta kun oli maanantai, jolloin kauppa on kokonaan kiinni ja vielä siestan aika, jolloin se ei ole koskaan auki. Olin  harjoitellut ranskaksi viiriäistilaukseni ja sitten ystävällinen nuori mies katsoikin parhaaksi vaihtaa englantiin, joten tuli varmistettua oikea hakupäivä.

Sateinen marraskuu 2019

Marraskuu 2019 jää muistiin kylmänä ja sateisena, vaikka tänään olikin aurinkoinen päivä ja päälle kasattuja vaatekerroksia piti jo vähennellä. Tehtiin retki Cap Ferratiin ja käytiin läheisessä kylässä syömässä. Satunnaisesti valittu ravintola huvivenesatamasta, oikein hyvää ruokaa ja aivan poikkeuksellisen ystävällinen palvelu. Laskun tullen ihmettelimme, mitä oli laskussa oleva "Voss", 2 kpl 16 €.  Tarkastettiin lasku ja tiedettiin juoneemme 2 isoa vettä, mutta vesi on eau! Rohkaistuttiin kysymään tarjoilijalta ja hän käänsi vesikarahvia ja siinä luki suurin kirjaimin VOSS. Meitä nauratti. Valitettavasti tarjoilija nappasi laskun mukaansa eikä käyty sitä enää kyselemään, olisi pitänyt ottaa muistoksi.  Pois lähtiessä huomattiin parkkirivissä yksi Cadillac. Samassa viereen pysäköitiin Ferrari. Tulimme sitten  katsoneeksi tarkemmin viereisiäkin autoja ja kolme Bentleyä siinä oli.  Olisi ne veneetkin siinä laiturissa kelvanneet. Kotona googlasin, mikä tämä  "African Queen" oikein on,  ravintola on perustettu v. 1969, ihan mukava paikka. Tarkoitettu Bentleyn omistajille. Lasku ei nyt kuitenkaan ollut aivan päätä huimaava, mutta suuri, kun kyseessä oli lounas sisältäen vain neljä Kiriä, yhden pullon Beaujolaista, yhden Calvan ja nuo vedet juomina, alkuruuat, pääruuat ja 3 jälkiruokaa.

Marraskuu 2019

Nizzan sää on muuttunut epävakaiseksi, viime viikon vieraat saivat ensin nauttia kauniista, aurinkoisesta säästä, uitiin ja otettiin aurinkoa. Mutta sitten sateet tulivat jälleen, torstaina satoi kaatamalla eikä kukaan tai mikään pysynyt kuivana. Pahempaa oli tulossa, ensimmäinen syysmyrsky Amelie, sadetta, ukkosta ja tuulta. Kävimme lauantaina ostamassa viikon ruuat siltä varalta, että liikkumisesta tulee vaikeaa. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ukkosti monta  tuntia, mutta vain muutaman kerran räsähti lähellä. Internet-boxi oli otettu irti jo illalla, ja yöllä  irrotin televisionkin seinästä. Vettä sen sijaan tuli aivan rajattomasti. Vielä  sunnuntaina aamupäivällä ukkoskuurot jatkuivat.  Läheisellä Madeleine-kukkulalla tapahtui paha maanvyörymä. Meillä ei tapahtunut mitään vahinkoja, jos ei lasketa edellisen myrskyn heittämän puutarhatuolin paluuta paikalleen.
Sen sijaan saimme yllätysvieraan. Johtuiko myrskystä vai mistä. Sunnuntai-iltana Kipa kuuli ensimmäiset rapinat, mikähän se oli? Maanantai-aamuna sitten Henkkakin kuuli rapinaa, aivan kuin kellarin oven takana joku raapisi ovea. Olisiko joku eläin päässyt kellariin? Villisika? Hiiri? Päättelimme kissan naukuvan tällaisessa tilanteessa, rapinan lisäksi äänet olivat aika epämääräisiä ja tuntuivat kuuluvan vähän sieltä sun täältä. Kellarin ovea ei uskallettu raottaa, mutta yläkerrassa kyllä käytiin ja siellä ei ollut mitään. Ei auta muu kuin kutsua vuokraisäntä paikalle, hän voi mennä kellariin ulkokautta (varovaisesti) ja päästää loukkuun jääneen ulos. Mutta ei siellä ollut ketään. Rapina kuului nyt mikron takaa ja meillä oli siinä nurkassa myös kerätty kierrätykseen menevät pahvit ja metallit. Hei, se onkin meidän roskiksessa! Ei siellä tietenkään mitään ollut, mutta kaapin vieressä kulkee vanha käytöstä poistettu takkahormi. Nyt kuului selvästi linnun ääni, ja onneksi siinä oli tarkastusluukku, jonka isäntämme aukaisi ja siellä kyyhötti pieni sininen lintu. Lintu lensi ikkunaverhon päälle ja me pohtimaan, mitä tehdään. Vettä nyt ainakin voisi laittaa tarjolle, ja rapsitaanko leivän päällä olevat siemenet kuppiin. Tarjoilu ei kiinnostanut, yhtäkkiä ulkoa kuului terävä linnun viserrys, meidän vieraamme vastasi viserryksellä ja lennähti ulos ikkunasta. Päättelimme vieraan olevan jostain lähinaapurista, ja tiettävästi lintuja ei pidä pitää yksin, joten varmaan siellä kaivattiin kaveria jo kovasti. Toivottavasti kaikki siis päättyi onnellisesti, onneksi isäntämme tiesi hormin ja sai umpeen muuratun luukun auki. Lajimääritystä tehtiin oheisten kuvien avulla ja päädyttiin siniseen kanarialintuun, liekö näin.

 

 

 

Syyslomaviikko 2019

Tämänkertaiset vieraamme saapuivat kahdessa osassa, tiistaina ja keskiviikkona Tukholman kautta, ja nyt sunnuntai-aamuna vilkutukset patiolta  koko porukalle koneen suunnatessa  Helsinkiin. Hiljaista on.
Mitään erityistä ohjelmaa tai retkiä ei oltu lomapäiville suunniteltu, yksi ryhmästä saapui oman golfbäginsä kanssa ja niinpä saimme peliseuraa kahtena päivänä Le Provencaliin. Reippailuryhmä käveli alas kaupungille ja superreippaat vieläpä ylös. Yhtenä päivänä tehtiin autoretki Antibesiin, kierrettiin Antibesin niemi ja poikettiin Cannesissa. Seuraavana päivänä golfryhmä suuntasi taas pelaamaan ja muiden piti mennä junalla Monacoon. Asemalla vallitsi jonkinlainen hämmennys, Monacoon ei mene junia, bussit kyllä kulkee. Eivät arvanneet lähteä bussilla, kun paluusta ei oikein ollut tietoa, onneksi, sillä matka olisi saattanut kestää odotettua kauemmin ja illalla odotti jalkapallo-ottelu Nice-PSG. No, Cannesiin päin junat kulkee, josko menisitte sinne? Ei, siellä juuri oli oltu, joten lopputulema oli perinpohjainen kävelykierros ympäri Nizzan, tuli kerralla nähtyä Massena, Promenad de Paillon, Garibaldi-aukio, satama jne.
Jalkapallo-ottelut alkaa täällä meikäläisittäin tosi myöhään, ilmeisesti voidaan aloittaa vasta, kun on ehditty syödä päivällinen. Myöhäinen ajankohta jätti heti pois meidät seniorit, ei jakseta, mutta kun oli selvinnyt, ketä vastaan Nizza pelaa, ryhmä oli ryhtynyt hankkimaan itselleen lippuja. Se ei ollut ihan halpaa ja helppoa, stadionin lippukaupasta ei enää saanut lippuja, ottelu oli loppuunmyyty, mutta jonkun välittäjän kautta oli liput saatu ja olivat siis ihan oikeat liput. Stadionille pitää mennä ajoissa, ihmisiä ja ruuhkaa on paljon, matkaan joutuu lähtemään todella hyvissä ajoin.  Eri vaihtoehtoja oli pohdittu, omalla autolla, junalla vai miten. Turistitoimistosta neuvottiin keskustasta menevän ilmaisen bussin stadionille. Tähän päädyttiin, koska arveltiin takaisin tulon olevan siten yksinkertaisinta, seniori hakee sitten sopivalta pysäkiltä ryhmän. Ryhmä lähti kuuden aikaan kotoa  bussilla alas, ja keskustasta meni ilmainen bussi stadionille. Olivat lähtenee hiukan ennen ottelun loppua bussille ja olivat ennen puolta yötä kotona nälkäisinä. Tunnelma stadionilla oli hieno, ottelu hieno jne, mutta väliajalla ainakin lähimmän ruokapisteen hyllyt olivat typötyhjät. No, siihen aikaanhan ranskalainen on jo syönyt päivällisensä, kukapa ruokaa enää kaipaa. Meillä teki mikrossa lämmitetty ankkaparmentiiri  kauppansa.
Ilmat viikolla oli aika mukavat, riittävän lämmintä uimiseen uima.-altaassa, sopivaa kävelyretkille, perjantai-illan pieni sade ennen ottelua ei haitannut, mutta lauantai-aamuna satoikin sitten kovasti. Sopiva sää ostoksille, kun sade lakkasi lähdettiin CAP 3000:een. Sade oli ollut niin raju, että meidän kiemuraisella tiellä oli paljon rinteestä irronneita kiviä, hyvä muistutus siitä, ettei rajuilmalla pidä huvin vuoksi lähteä mihinkään vaan pysyä kotona. Me päästiin kuitenkin hyvin kauppakeskukseen ja takaisin, ja illalla odotti läksiäisillallinen tuttuun tapaan Koudoussa. Koudou ei pettänyt, kaikki löysivät mieluista syötävää ja ruoka oli hyvää. Tilasimme alkuruuat jaettaviksi, kaikki saivat pikkulautaset ja maistelimme etanoita, merietanoita, ostereita ja sammakonkoipia. Erityismaininta noista koivista,  meidän mielestä olivat tosi hyviä.
Hiljaista siis on, mutta lisää vieraita on tulossa tulevalla viikolla.

Retki Genovaan lokakuu 2019

Pääsimme onnellisesti perille talvikotiimme, ja siellä odotti iloisia yllätyksiä, paitsi tietysti uima-allas, myös uudistettu keittiö. Ruskean sävyinen sisustus oli vaihtunut valkoiseen ja harmaaseen ja tuntui nyt valoisammalta, kokki näkee paremmin keitoksensa. Onko se nyt aina eduksi? Ensimmäiset vieraammekin ihastelivat hyvin maalattua valkoista kattoa, on tainnut moni meistä joskus tuskailla katon maalauksen kanssa, joten osaamme arvostaa hyvää työtä.
Poimimme vieraamme lentokentältä, ja suunnistimme saman tien kohti Italiaa. Ajoimme ensin moottoritietä, ja Arma di Taggian  (San Remosta hiukan Italiaan päin) kohdalla rantatielle. Rantatie on oikein kaunis, ranta on ihan tien vieressä pitkin matkaa ja lämmin sunnuntaipäivä oli tuonut ihmiset rannalle. Rantakaupungeissa on tiettyä entisajan charmia, vanhat satamat ovat muuttuneet huvivenesatamiksi tai muuten vaan saaneet uutta käyttöä. Muistamme joskus kauan sitten yöpyneemme Imperiassa ja muistikuvat eivät ole mitenkään hyviä, mutta nyt pysähdyimme vanhan satamalaiturin kohdalla, joimme kahvit aukiolla ja kaikki näytti oikein mukavalta. Lounasaika läheni, mutta klo 12 oli vielä autiota. Tuntia myöhemmin osuimme pikkukylään, nyt on pakko mennä syömään, mutta ravintolat näyttivät täpötäysiltä. Ihmettelyn jälkeen pyrimme sisälle yhteen ja meidät ohjattiin takahuoneeseen, jossa oli pari pöytää vapaana. Ruokalista ja tarjoilijan esitykset eivät ihan auenneet, mutta söimme alkupaloiksi maittavaa mustekalaa ja pääruuaksi tavanomaista pastaa. Genova oli meidän pääkohde, netistä oli varattu NH Hotel Genova Centro 2 2hh yht. 170,-. Hintaan ei sisältynyt aamiaista, 15 € ja kaupunkivero 6€ per nuppi tuli lisää. Autopaikka viereisessä hallissa maksoi 25€/vrk. Paikka on hyvä, Via Garibaldi, minkä varrella ovat 1600-luvulla alun perin rakennetut palatsit, nyt Unescon maailmanperintöä, on hyvin lähellä. Satamaankaan ei ole pitkä matka. Iltakävelyn teimme pitkin Via Romaa, ja jossain sen varrella oli pieni sivukatu, sen päässä aukio ja siellä ravintoloita. Muistettava vain, että hotellilta kävellään alaspäin, mutta takaisin tulo on sitten ylämäkeä. Seuraavana päivänä ajoimme satamaan, joka on siirtynyt muuhun käyttöön, siellä on iso akvaario, museoita, ravintoloita ja kahviloita, myös paljon parkkipaikkoja.  Pojat jäi kahvilaan ja tytöt lähti ostoksille. Muutaman korttelin päässä on isot ostoskadut, mosaiikkijalkakäytävät ja arkadiat. Satamassa on muuten toinen NH Hotel, alun perin olimme ajatelleet sitä, mainostivat 180 € kaksi kahden hengen huonetta, mutta sinä päivänä kun ryhdyttiin varaamaan, hinta oli 324.
Paluumatka Nizzaan sujui moottoritietä, Taggiassa poikkesimme kahville, on mielenkiintoinen keskiaikainen kylä, siellä voi tehdä kävelyretken kapeita kujia pitkin. Me teimme autoretken kapeita kujia pitkin, eli kuski ei viitsinyt peruuttaa takaisin sinne mistä tultiin, vaan kun navigaattori ohjasi eteenpäin niin siihen luotettiin. Mahduttiin toki, ja olihan siellä muitakin autoja. Lattessa pysähdyttiin ruokaostoksille ja sitten kotiin pastankeittoon. Kaikenkaikkiaan hieno yhdenyön retki.

Lokakuu 2019 matkalla Nizzaan

Pegnitzin Ratsstuben ravintola oli italialainen, ja syötiin oikein hyvin ja edullisesti, uni maittoi. Suunnitelma oli ajella Comolle, mutta suunnitelmiahan voi aina muuttaa. Totesimme parhaaksi ajaa Itävallan ja Sveitsin kautta siitä huolimatta, että lyhyen läpiajon takia joutuu ostamaan vignetit. Sitten seurasikin taas täydellinen harhaanajo, navigaattori yritti parhaansa, mutta kun vastassa ei ollut pelkästään "umleitung" vaan myös lappu "border closed",  navigaattori antautui. Yritti ohjata oikeaan ja vasempaan peltoja pitkin. Ajoimme moottoritielle takaisin ja klassisesti, juuri kun kartturi näki Churin kyltit, oltiin vasemmalla kaistalla ja nopeus 130 km/t. Seuraava liittymä tuli onneksi aika pian, ja oikea tiekin löytyi, päädyttiin yöpymään Churissa.  Sveitsin frangin kurssi oli meille täysin epäselvä, Kipa katseli näyteikkunoita ja totesi, että jos nää olis euroja, niin ei paljon poikkeaisi kotimaan hinnoista. Käytiin kuitenkin kaupassa ostamassa sveitsiläistä viiniä, mitä ei juuri muualla tapaa, juovat itsekkäästi omat viininsä. Viinitkin oli kalliita, kunnes Kipa huomasi alahyllyllä alle 10 frangin viinejä. Ei kuitenkaan ostettu niitä, vaan keskihintaisia. Hotelli oli vaatimaton, mutta olihan edes kallis. Samaan hintaan oltiin seuraava yö Albassa juniorisviitissä I Castellissa, jossa monta vuotta sitten yövyttiin seuran retkellä. Churissa syötiin hotellin yhteydessä olevassa ravintolassa röstiä, se oli oikein hyvää. Albaan ei ollut pitkä matka, ja siellä ehdittiin iltapäivällä lähteä kävelemään kaupungille. Muisteltiin aiempia Alban yöpymisiämme, siellä on jostain syystä oltu useampi kerta ja tryffelin syömiset ja ostot tuli taas kerrattua. Muisteltiin myös, että katuravintolat toivat aperitiivien kanssa pizzanpaloja ym. syötävää, ja toiveikkaina istuttiin alas. Muilla asiakkailla näyttikin olevan pöydässä pikku kippoja. No, arvatkaa vaan tuotiinko meille mitään. Oluet maksoi 5 euroa kappale, pieni lasillinen väljähtynyttä litkua.  Kipa väittää, että kohtelu johtui siitä, että meitä luultiin saksalaisiksi, muistaa aina, kuinka 30 vuotta sitten vietiin Alassiossa pastalautanen nenän edestä. Ei jätetty juomarahaa. I Castellissa on nykyään katolla näköalaravintola, siellä syötiin menu pitkän kaavan mukaan. Oltiin niin nälkäisiä, kun ei saatu iltapäivällä mitään. Ruoka oli oikein hyvää ja kohtelu asiallista. Kadun toisella puolella oli taas huvipuistolaitteet ja melkoinen meteli, niin kuin oli silloin seuran retken aikaankin. Meteli kuitenkin loppui aika aikaisin ja nukuimme oikein hyvin.
Illalla olimme pohtineet, ajaisimmeko seuraavana päivänä moottoriteiden asemasta pikkuteitä, ehkäpä matkalle osuisi viiniä tai hedelmiä, voitaisiin tehdä ostoksia. Navigaattori ilmeisesti kuuli keskustelumme, koska ohjasi aamulla meidät kohti Nizzaa todella pieniä teitä pitkin. Aina välillä näkyi joku vihreä kyltti, mutta sinne ei käännytty, vaan juuri päinvastaiseen suuntaan. Viiniä ja hedelmätarhoja oli, mutta eipä näkynyt mitään myyntikojuja. Käytiin omassa kaupassa Nizzassa, nyt on purettu tavaroita, pesty pyykkiä ja tietysti uitu omassa uima-altaassa. Paikka on kuin paratiisi ja uima-allas vain lisää mukavuutta.

Syyskuu 2019

Sunnuntai 29.9.19 Pegnitz

Ollaan päästy tänne asti.  Matka alkoi laivalla Helsingistä Travemundeen, Finnmaid, tuttu laiva, on matkustettu jokunen kerta.  Miten tänne on tultu? Travemundessa vietettiin ensimmäinen yö, pimeässä oli hiukan vaikea löytää oikeaa hotellia, mutta löydettiin, saatu numerokoodi avasi boxin, missä avaimet oli. Kipa yritti ensin työntää lokerosta löytynyttä pikku avainta hotellin oveen, mutta huomasi onneksi, että aukenee huoneen avainkortilla. No, sitten piti löytää parkkipaikka, johon pieni avain sopisi, ja ystävällinen nuori pari neuvoi, että ihan lähellä, oikealle ja taas oikealle. Kipa jäi hoitamaan sisälle pääsyä ja kassien kantamista loputtomia portaita pitkin ja sitten ihmetteli, missä Henkka viipyy. No, olipa taas ajanut ohi ja ties minne, mutta ennen puolta yötä kivuttiin huoneeseen. Hotelli oli ihan rannassa, hotellin pihassa ollaan käytännössä rannalla. Toinen yö vietettiin Luther-kaupunki Wittenbergissä, Luther hotellissa. Oikein siisti paikka, hotelli omistaa myös ravintola von Boran, joka on pienen kävelymatkan päässä hotellista. Hotellissa oli  oma ravintola, jossa nautittiin hyvä illallinen, alkuruuat 6-10 €, pääruuat 13-20 €, jälkiruoka korvattiin paikallisella digestiivillä, jotka olikin oikein hyviä. Ei liioiteltu kuitenkaan, 2 x 2 cl riitti hyvin. Paikallinen punaviini oli hiukan kummallista, ei kuitenkaan pahaa, paikan tumma olut sen sijaan oli oikein hyvää, vaikka hiukan outoa sekin. Yleensä Kipan mielestä tummat on ”mämmioluita”, mutta tämä oli oikein raikasta.   Hotellin parkkihalli oli täynnä, joten auto yöpyi lähellä olevassa yleisessä parkkihallissa, kadun varrelle olisi voinut myös jättää, mutta oli aika täyttä.

Pegnitz on pieni kylä 9 tien varrella, Nurnberg on seuraava isompi paikka. Matkalla on ollut paljon tietöitä, joten ei ole edennyt ihan toivotulla tavalla. Nyt on sitten odotettu hotellin respan avautumista 3 tuntia kun tilatessa netin kautta ei huomattu, että respa aukeaa vasta klo 18. No ravintola aukesi jo viideltä ja päästiin hotelliin. Nyt sitten mennään syömään kuten täällä Saksassa klo 18. Aamulla parkkipaikka laukeaa klo 9.00, mutta silloin loppuu jo aamiainenkin, joten matkaan kohti Comoa Italiaan, jossa yö ja sitten Nizzaan.