Kommellusten viikko - turisteille sattuu kaikenlaista, osa 2

Olemme kautta vuosien tutustuneet kyliin ja kaupunkeihin pikkujuna-kierroksilla. Kovasti erilaisia kierroksia on ollut. Muistamme. kuinka kylmää ja sateista oli Visbyssä, kuinka taas hauskaa kierrellä Alsacen viinitarhoja ja kukkuloita (taisi olla maistiaisiakin tarjolla) jne. Tämän kertainen kierros Nizzassa kuuluu ehdottomasti unohtumattomien joukkoon. Onhan toki joskus tullut kyydin turvallisuutta mietittyä. Nizzan linnoituksellekin noustaan tosi jyrkkää ja pientä tietä pitkin eikä siellä juuri kaiteitakaan ole. Liikenteessä on omat haasteensa pitkälle junalle. Tällä kertaa varovainen vastaantulija sekä hänen jälkeensä tullut aggressiivinen iso kuorma-auto olivat syynä ongelmaan, arvelimme meidän kuljettajan olleen myös hiukan kokematon. Jos  aikoo  turistijunan kuljettajan ammattiin, pitää oppia, että jos ja kun ei mahdu, pitää odottaa, peruuttakoot vastaantulijat.  Tapahtuman jälkeen  kuljettaja pakotti kyllä vastaantulijat peruuttamaan, jos eivät heti vapaaehtoisesti sitä tehneet ja pääsimme jatkamaan kierroksen loppuun.

Kukaan ei loukkaantunut, onneksi.  Me istuimme tässä vaunussa etuosassa, ja hieman lasinsirpaleita räiskähti penkille. Takapenkeillä istui myös ihmisiä, he joutuivat tietysti siirtymään toisiin vaunuihin, mutta eivät kärsineet  vahinkoja.

Pikkujuna siis kärsi vaurioita, sen sijaan matkalaukku-ongelma ratkesi ilman vaurioita. Tuttavarouvamme soitti ja sanoi, viitsisittekös tulla käymään. Menimme tietysti, mikä hätänä? No, hän ei saa matkalaukkua auki. Hyvänen aika, miten vasta nyt pyydät apua? No, hän on kyllä avannut sen, mutta nyt kun hän laittoi sen kiinni, hän ei enää saa sitä auki. Matkalaukkua oli kovasti ihasteltu aiemmin, kuinka hyvän kokoinen ja kätevästi vedettävä kevyt laukku. Tässä on numerolukko ja mielestään hänellä on oikea koodi. Napsuteltiin koodia aikamme ja pääteltiin, että oikea on. Miten se avautuu? No tästä se vaan pitäisi avautua. Joskus numerolukot voi olla vähän pois paikaltaan,  ehkä kopautus auttaa. Seurueen insinöörijäsen löi nyrkillä laukkua, ei vaikutusta.  Jos ei saada auki, pitää vaan rikkoa ja ostat uuden samanlaisen (laukku oli lainassa pojalta) . Seurueen varovainen jäsen yritti työntää jotakin oletettuun avautumiskohtaan, ei ollut mitään rakoa kannen alla. Hei,  paras viedä respaan ja pyytää apua, heillä on varmaan kokemusta kaikenlaisista lukoista. Mutta mikäs tässä alla nyt sitten on? No siinä on vetoketju. Laukku lattialle toisinpäin ja kas kummaa, vetoketjun pää osuu käteen ja simsalabim, laukku on auki!

Kommellusten viikko - osa 1

Joskus kaikki vaan menee pieleen. Viikko alkaa sunnuntaista, jolloin Nizzaan päättyi pyöräilykisa Paris-Nice.  Olimme vierasta vastassa lentokentällä, ja kaikki meni hyvin. Onneksi kone tuli aamulla heti 9 jälkeen, eikä, kuten vieraamme oli alun perin ilmoittanut, puolen päivän aikaan. Saimme tiedon ajoissa ja kaikki siis hyvin.  Matkalaukku hotelliin ja meille suunnittelemaan päivän ohjelmaa, ainakin lounaalle pitää mennä. Henkka lähtee laululounaalle ja hänellä on treffit Albertin puistossa vartin yli 12. Treffiseura soitti, ilmoitti olevansa vasta kiipeämässä bussiin ja kestää kauan.  Päätettiin päästää Henkka laulamaan ja Kipa ja vieras lähtevät treffeille.  Henkka sanoi haluavansa olla perillä hyvissä ajoin, että saa hyvän paikan ja lähti bussille. Kipa ja vieras arvelivat ehtivänsä hyvin, vaikka lähtevät vähän myöhemmin. No, Promenadin busseja ei sitten kuulunut, mutta kiipesivät bussiin 22 ja soittivat treffiseuralle, että odotetaan Massenalla. Treffiseura ilmoitti, ihan kiva, mutta hänet heitettiin juuri ulos bussista Magnanin jälkeen eikä hän tiedä, miten ja milloin pääsee Massenalle. No, kyllä me odotetaan. Tässä vaiheessa Henkka soitti ja ilmoitti päässeensä perille Vanhaan kaupunkiin ja varoitti, että liikenne on sekaisin. Tiedetään. Hän oli noussut väärään bussiin, kävellyt raitiovaunulle, joka jätti Lafayetten eteen ja kävellyt taas siitä. Naureskeltiin, eikö tullut oikeaa bussia ja otit jonkun vähän sinnepäin. Näinhän me teemme navigaattorin kanssa, jos ei listasta löydy oikeaa osoitetta, valitaan joku vähän samantapainen. Treffiseurammekin saapui, ystävällinen ranskalainen oli opastanut oikealle pysäkille ja oikeaan bussiin. Saatettiin treffiseuramme laululounaalle ja mentiin Kipa ja vieras syömään  L'Ecurieen, jossa meidät toivotettiin tervetulleiksi kuin kanta-asiakkaat konsanaan, oltiinhan me lounastettu  siellä juuri samalla viikolla. Syötiin kania. Loppupäivä menikin sitten kommelluksitta, kaikki pääsivät kotiin terveinä ja enemmän tai vähemmän hyvävoimaisina.

Turistit vanhassa kaupungissa

Otimme kävelyretkemme päämääräksi MiCasan. Oli lainattu pari kirjaa, ja paikan empenadat ovat mukava iltapala, jos lounas on jäänyt vähälle huomiolle. Matkalle osui kuitenkin keväinen sadekuuro (siis rakeita), ja pakenimme jo Promenadilla ensimmäiseen kahvilaan. No, vanhaan kaupunkiin päästiin ja katsottiin parhaaksi odotella kuurojen ohimenoa lounaalla. Muitakin turisteja oli tullut samaan paikkaan, nurkkapöydässä puhuttiin ruotsia. Sinne vietiin hyvännäköiset lihavartaat, oikein liekitettiin ja kaikki näytti hyvältä, kunnes näimme, että annos palautettiin keittiöön. Katsottiin kauhistuneina toisiimme, olisiko parasta paeta heti ennen kuin ehditään tilata mikä on vikana. Vilkaistiin taakse, ja seurueen rouva näytti ulkonäöltään eksoottiselta. Muistimme kummityttömme Thaimaasta kotoisin olevan äidin, joka rakastaa simpukoita ja rapuja, mutta joka haluaa pihvinsä "well-done". Epäilimme sittenkin olevan kyse samasta asiasta, ja jäimme paikoillemme. Sivumennen sanoen, suosittelemme aina hänelle täällä, että kannatta ottaa kalaa, kanaa tai hätätilassa possua, ei ankanrintaa eikä naudanpihvejä. Hyvin on mennyt. Vieressä istui hollantilaispariskunta, jonka mies puhui meidän mielestämme sujuvaa ranskaa. Tilaukset sujui ranskaksi, ja alkuruuaksi pariskunta söi kalakeittoa. Keiton jälkeen tuotiin lautaselliset salaattia, meidän nähdäksemme mustekalasalaattia, ja hiukan ihmettelimme. Pariskunta iski haarukat salaattiin ja ihmettelivät hekin, että tämäkös on se "daube", ei kai? Tarjoilija tuli eikä sen kummemmin ihmetellyt, pahoitteli ja vei lautaset pois. Henkka siinä vaiheessa arveli naapurille, että nyt saatte uudelleen keittoa. Ei, ei, minä sanoin, että ollaan jo syöty keitto, sanoi mies. Henkka yritti vähän houkutella miestä puhumaan englantia, mutta mies pysyi sitkeästi ranskan kielessä.  No, tarjoilija tuli takaisin ja kattoi pariskunnalle lusikat. Siinä vaiheessa huusimme jo yhteen ääneen tarjoilijaa takaisin ja niin ruotsalaiset kuin mekin naurettiin ihan hervottomasti. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Itse söimme koko lounaan alkaen Kirillä ja alkuruoaksi provencelaisia alkupaloja ja pääruoaksi minulle kania ja Kipalle mustekalaa dauben tapaan kastikkeessa. Juustot ja jäkiruoka sekä kahvi. Täydellistä. Pyörittiin bussipysäkille.
Käytiin kuitenkin Mi Casassa viemässä kirjat mutta empenadat olivat päässeet loppumaan. 

Kun lämmintä vettä ei tulekaan hanasta

Viikko sitten perjantaiaamuna ennen 9 ovikello soi. Toinen oli vielä lähes unten mailla ja toinenkaan ei vielä pukeissa. Ovikello soi vaativasti uudelleen ja oveen koputeltiin ja melkein pukeisiin päässyt meni vihdoin avaamaan. Oven takana asentaja oli jo jättämässä lappua, selitti, että talossa kaikille tullaan vaihtamaan sähkömittarit ja sopiskos tulla nyt. No, ei kai tässä  muukaan auta. Yllättävän kauan homma kesti ja meteliäkin aiheutui. Toinen mies, ilmeisesti työnjohto kävi paikalla, puhetta kuului josta "D'accord" oli ainoa, joka ymmärrettiin ja sitten toivoteltiin hyvää viikonloppua. Ei tiedetä, pussailivatko oikein, ehkä työnjohtajien    kanssa ei pussailla.  Henkka joutui kuittaamaan homman ja kävi siinä mielessä, että toivottavasti kaikki on kunnossa. Valot ainakin syttyi.

Viikonloppu oli täynnä ohjelmaa, ja maanantaina vasta havahduttiin siihen, että vesi on haaleaa. Asunnossamme on iso boileri ja vesi on erittäin kuumaa, joten, jos ei kovin paljoa käytetä, niin tietysti pysyy kauan lämpimänä. Mutta nyt ei enää voinut puhua kuumasta vedestä. Ilmoitettiin vuokraemännälle tilanteesta, sähkötaulussa on kyllä kytkin, jota voisi "napsutella", mutta ei oikein arvattu, ehkei liity veden lämmitykseen lainkaan ja jos vaikka räjähtää, niin nolompi juttu, ja kytkikö asentaja ylipäätään mitään oikein.

Tuttavalta jo kyselin, saadaanko tulla pesulle, jos tilanne jatkuu pitkään. Arvelimme kuitenkin selviytyvämme.  Muistelemme välillä, kuinka lapsuudessamme kerrostaloasukkaille annettiin kuumaa vettä hanasta vain parina päivänä viikossa, suihkussa ei siihen aikaan käyty päivittäin vaan kerran viikossa kylvyssä (tai saunassa) jne. Tosin muistetaan myös, että melko pian talojen halkolämmitys korvattiin ensin koksilla ja sitten öljyllä ja  ehkä isännöitsijätkin päätteli, että sama vesi lämmitetään joka tapauksessa, energiaa ei itse asiassa säästy, ja lämpimän veden säännöstely loppui. Meillä ei myöskään kesämökillä ole (vieläkään) mukavuuksia, eli jos ei ole tullut edellisiltana saunaa lämmitettyä, peseytymisvaihtoehdot aamulla on hypätä järveen tai nostaa sieltä ämpärillinen vettä ja kaataa niskaan. Joskus on aika raikasta. Niin oli tälläkin viikolla, kun torstai-aamuna piti lähteä golfiin heti 7 jälkeen, pikaisesti siinä suihkussa tuli käytyä.

No, vuokraemäntä sai ohjeita boileriasiantuntijoilta, nappula pitää siirtää "auto" asennosta "on" asentoon ja katsotaan, lämpiääkö vesi. Asento ei tietenkään ole "on", ollaanhan Ranskassa, mutta kun valittavana oli "0", "auto" ja "P", niin laitettiin "P". Vesi alkoi lämmitä, aika nopeasti saatiin kuumaa vettä. Yritys laittaa nappula takaisin "auto" asentoon lopetti lämmityksen, eli vesi oli lauantaiaamuna haaleaa.  Tarkkaillaan nyt vielä tilannetta, mutta ei me omin päin uskalleta sitä jättää "P" asentoon, jos vaikka sittenkin räjähtää.

Arvata sopii,  kumpi harmitti enemmän, nettikatkos vai lämpimän veden katkos. 

Kun netti ei toimi

Pari viikkoa sitten nettiyhteys pimeni yhtäkkiä. Koska ympäristössä tehdään kaikenlaisia töitä, katu on auki kun uusitaan raitiovaunulinjan alle jääviä kaikenlaisia putkia ja johtoja, emme juuri reagoineet, kohta se varmaan taas toimii. Puhelimen kauttahan kuitenkin pääsee nettiin tarvittaessa. Mutta sitten ilmeni, ettei toisen liittymässä ollut ikinä ollutkaan mitään datayhteyttä ulkomailla. Huolellisesti oli aina kytketty pois datan käyttö ulkomaille lähdettäessä, kissavideoiden katselu on kuulemma kovin kallista, tosin ihan tarpeetontakin. Facebookiin eikä sähköpostiin ei päästy, eikä aamuisin nähnyt hesaria saati sitten tiennyt mitä Trump oli yön aikana viserrellyt Twitteriin Lähimmille piti jo lähettää tekstiviestit ja soittaa, että täällä me ollaan eristettyinä. Parin päivän päästä löysimme sattumalta Rivolin ja Rue de Francen kulmasta kahvilan, jossa erinomaisten erikoiskahvien lisäksi toimi hyvin netti. Meistä tuli jokapäiväisiä kanta-asiakkaita. Aamulla lehden luvun sijasta laitettiin televisio auki ja selattiin uutiskanavia. Maailma näytti todella erilaiselta. Saatiin tietää itseltään Amerikan presidentiltä terrorihyökkäyksestä Ruotsissa, jota ei ruotsalaisten mukaan  koskaan tapahtunut, mutta pari päivää myöhemmin siellä kyllä  jokunen auto poltettiin. Ranskan presidentin vaalit lähestyvät, ja ehdokkaiden naamat on tulleet tutuiksi, samoin heihin liittyvät  skandaalit. Englanti taas,  Brexit tietysti, mutta Trumpin tulevan valtiovierailun vastustus ylitti kyllä kaikki rajat. Vastustajat kertoivat erittäin  suorasanaisesti, miksi he vastustavat ja miksi kuningatar heidän mukaansa joutuisi noloon tilanteeseen. Suomalaisista  moni ehkä  muistaa, kuinka happamelta kuningatar  näytti, kun vierailuohjelmassa on lounas metsässä,  kaikille on jaettu valkoiset kypärät, polulla kompastuu korkokengissä puunjuuriin ja kaikki on muutenkin, no, niin kuin nyt 70-luvulla oli. Ehkä Trumpin vierailun vastustajatkin muistavat.  Brexit-englantilaiset taas  haluavat palata takaisin vuoteen 1971. Me muuten menimme naimisiin silloin ja siksi tiedetään, ettei paluu ole mahdollista.

Viikon odottelun jälkeen otettiin yhteyttä vuokraemäntään, josko hän tietäisi jotain nettiongelman syistä. Arveltiin, että vika saattaisi olla "boxissa", virran katkaisun ja kytkemisen jälkeenkin pimeää oli. Saatiin uusi boxi, joka iloisesti vilkkui ja mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan. Kului taas viikko ja lueskeltiin asennusohjeita. Ohjeet oli toki ranskankielellä, jota ei osata, mutta ei sillä väliä  millä kielellä ne on, ei niistä mitään ymmärrä kuitenkaan. Kuvassa oli kuitenkin tietokone liitetty johdolla boxiin, ja arveltiin, että sitä voisi kokeilla. Meillä on koneessa  kuitenkin erilainen liitäntä ja tarvittaisiin adapteria, joka oli jätetty Suomeen. No, käydään ostamassa. Eka kauppa oli kiinni, toisessa kaupassa möivät väärän kaapelin ja uudelleen käynti ensimmäisessä ei tuottanut sekään tulosta.  Sitten tuli mieleen, että tulinkohan käynnistäneeksi tietokoneen uudelleen sen jälkeen, kun laitoin uuden koodin verkkoyhteyteen. Joskus sellainen voi auttaa, varsinkin ennen muinoin se oli ensimmäinen konsti, jota yritettiin.  Otin koneen syliin ja ennen kuin ehdin tehdä mitään totesin, että netti oli päällä ja  nyt palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Kamala kaksiviikkoinen kokemus oli ohi , mitä me silloin tehtiin kun ei ollut nettiä.

Mimosat kukkivat

On perinteisen mimosaretken aika. Netistä löytyy runsaasti tietoa Mimosa-reitistä ja kylistä sen varrella. Muistelimme tien Pegomasista Tanneroniin olevan täynnä mimosaa, jotka kaartuvat tien yli ah niin kauniisti, että päätimme ajaa se pätkä tällä kerralla. Emme muistaneet, että tie on hyvin kapea ja kaiteet puuttuvat monin paikoin kokonaan. Alas on muutaman sata metriä pudotusta ja tien reunat eivät vaikuta mitenkään kovin vahvoilta. Onneksi mitään isoja autoja ei tullut vastaan, ihailtiin maisemia ja apukuski pelkäsi enemmän ja vähemmän. Nopeushan ei toki päätä huimannut, mutta tietysti paikalliset halusivat ohi pelokkaista turisteista. Hyvässä järjestyksessä valittiin takaisinpäin isompi tie Lac de Saint Cassien -järven kautta Grassen suuntaan. Kello oli yli puolenpäivän ja sekä auto että ihmiset kaipasivat polttoainetta. Huoltoasemalla tankattiin isoa venettä, ei kyllä tiedetä saako järvellä ajella moottoriveneellä, kanootteja ja polkuveneitä ainakin on saatavilla.  No saatiin naftaa ja seuraavaksi olikin sitten ravintola vasemmalla. Iso parkkipaikka löytyi heti oikealla ja niinpä syömään. Ravintola oli aika täynnä ja osa päivän annoksista oli jo loppu, mutta saatiin erinomaiset entrecotit, 10,50 €. Koko lasku jälkiruokineen ja kahveineen sekä viinikarahvi 46 €, ei paha. La Jeunesse  -bistro Peymeinadessa.

Grassen ohi tullessa käytiin ostamassa golf-palloja kadonneiden tilalle golfkaupassa, jossa yleensä asioimme. Ehkäpä huomenna pääsemme pelaamaan.

Kaikkea kanssa

Joku koira vihaa meidän ulko-ovea, sillä taas oli jätökset ihan oven edessä.

Perjantaina oli kiva ilma ja lähdimme kolmosen bussilla petankiin. Kipa pelasi naisten kanssa ja minä jouduin kaverini kanssa vastatusten Pohjoismaiden mestareita vastaan. Sehän oli selvä miten siinä kävi. Molemmat pelit 13 pisteeseen saakka hävisimme mutta ei niin kovin suurella erolla ja ekassa erässä saatiin kerran jopa 6 pistettä, kun miespuolisella mestarilla oli tykki vielä hakemisissa. Myöhemmin se kyllä valitettavasti löytyi ja naispuolinen rakensi aina hurjaa muuria snadin eteen.

No kaljottelun ja sosiaalisen menon jälkeen päätimme mennä taas Virginiehen ostereille ja kalalle koska oli katolisten kalapäivä. Pieni kävely ja sisään tervehdittyämme tavan mukaan osterin avaajaa. Tusina Ile D'Oleronin special no 2 huitreja, Bulot ja Bigorneauxit, jotta olisi osterihaarukan lisäksi pienellä neulalla töitä ja tietysti karahvi Muscadetia. Hyvää oli. Päälle Kipalle mustekalaa ja mulle kokonainen grillattu Loup de Mer, joka kävi grillauksen jälkeen tavan mukaan näytillä pöydässä, ennen kuin se ruodittiin sivummalla valmiiksi. Oliiviöljyä päälle ja terveellinen välimerellinen ateria oli valmis syötäväksi. Mahaan, myös minun, sillä naisilla on eri maha jälkiruoille, mahtui vielä Cafe Gourmand, eli espresso ja neljä pientä jälkkäriä. Pakko oli vielä tappaa osterit toisen kerran kahdella Marc de Provencella. Sitten vyöryttiin kotiin kolmosella.

Lauantaiksi oli tilattu suomalaismyymälään Antibesiin neljä Runebergin torttua ja nyhtökauraa, joita mentiin hakemaan niin ajoissa, että ehdittäisiin suomalaisten kanssa petankiin, jota Antibesissa pelataan kaksi tuntia aina keskiviikkoisin ja lauantaisin. Kaupunkiin tullessamme satoi ja kun aikaa oli kävimme ensin suomalaiskaupassa. Sieltä tarttui edellisten lisäsi reissumiestä, hapankorppuja, sillejä, karjalanpiirakoita, ruotsalaista veripalttua ja puolukkahilloa. Kahvit juotiin viereisessä tilassa olevassa taidekahvilassa, jossa oli nyt 81-vuotiaan suomalaistaiteilijan enimmäkseen sirkusaiheisia akvarelleja, ihan kivoja. Kahvin kanssa tietysti uunilämpimiä korvapuusteja. Kävelykadun sardiinimyymälästä haettiin Sardines Chaud -purkkeja ja myyjätäti useaan kertaan selitti meille ranskaksi että chaud.Vastattiin kyllä tietävämme, että ne pitää pannulla paistaa. Saadaan siis viidesti Sardines Grillee.

Vanhankaupungin portin kautta pääsimme satamaan, jossa jo näkyi kolme neljän hengen suomalaisryhmää rautakuulia heittämässä. Mentiin moikkaamaan. Kenttä on siellä paljon parempi siinä mielessä, että haitallisia pikkukiviä on kovin vähän. Tämä antaa mahdollisuuden korkeatasoisempaan peliin ja niinpä pallot joukkueilla kolisivat noin puolenmetrin halkaisijan sisällä snadin ympärillä pääosin. Muutama ohimennyt tykitys tietenkin oli kauempana. Lähdimme ennen pelien loppua kohti Nizzaa ja jätimme pelaajille kauniin auringonpaisteen, joksi sade oli muuttunut, mutta kylmä oli.

Nyt sunnuntaina on vielä Runebergin tortut jäljellä, kun on oikea päivä, mutta on kovin sateista ja päätimme jättää Mimosa- retken huomiselle, silloin on luvassa aurinkoa. Tänään on kyllä Biotissa Mimosa- karnevaalit. Joten nyt katsotaan golfia, jota tulee puolen päivän aikaan pari tuntia lauantaisin ja sunnuntaisin CNBC- kanavalta. Eilen unohtui.